Naisasiat

[Benn]

Nyt tarvittais molempien sukupuolien vinkkejä, ohjeita tai vittuilua. Elikkäs erottiin emännän kanssa tän vuoden huhtikuussa, mun päätös. Oltiin oltu yhdessä reilut kaks ja puol vuotta. Emännällä oli yliopiston pääsykokeisiin lukemiset juuri kovimmillaan, luki niihin toista kertaa. Elämä tuon ihmisen kanssa oli näin jälkikäteen sanottuna parasta aikaa, pienistä riidoista huolimatta. Mutta nämäkin pienet riidat väsyttivät molempia sen verran, että yksi aamu kun olin tullut yövuorosta kotiin ja pienen riidan jälkeen ilmoitin vaan emännälle että tämä oli tässä. Ei siinä mennyt kuin puol tuntia niin emäntä oli pakannut suurimman osan vaatteistaan ja lähti vanhemmilleen asumaan. Yhteydenpito loppui samantien, mitä nyt yks päivä jaettiin astiat sun muut tavarat toisillemme. Ikävä on ollut joka vitun päivä.. Kaduttaa, itkettää, vituttaa, oksettaa. Ei mee tuntiakaa ettenkö ajattelis tätä naista ja haikaile sen perään. Hieman olo parani kun kuulin että hän oli päässyt nyt sinne yliopistoon minne hän halusikin.

Mitä tällä tarinalla nyt haen on että onko mulla mitään mahiksia tähän naiseen enään? Tähän kysymykseen haluaisin tekstiä etenkin naispuolisilta henkilöiltä. Olenko sika vai kusipää vai mitä? Ottaisitteko itse tälläisen ukon takaisin joka on teidät jättänyt ja johon olette kaikki yhteydenpidot lopettaneet?

Kaduttaa..

 

[Kulkija]

....Mitä tällä tarinalla nyt haen on että onko mulla mitään mahiksia tähän naiseen enään? Tähän kysymykseen haluaisin tekstiä etenkin naispuolisilta henkilöiltä. Olenko sika vai kusipää vai mitä? Ottaisitteko itse tälläisen ukon takaisin joka on teidät jättänyt ja johon olette kaikki yhteydenpidot lopettaneet?

Kaduttaa..

Minä en ole tuota kaunimpaa sukupuolta, mutta omia ajatuksia kuitenkin suollan tähän.

Oliko yhteydenpidon lopettaminen yhteinen päätös ja minkälainen ero teillä oli? Jos siellä on vittuja lentänyt kummaltakin puolelta niin heikolta näyttää. Olin itse viime suhteessa sinun emäntäsi asemassa. Jos minua oltaisiin takaisin pyydetty olisin sanonut jyrkästi ei ja ole hyvä poistu. Niin paljon hän minulle tuon eron kanssa teki hallaa ja nopeasti rakkaus muuttui vihaksi. Eikä neuvoksi voi antaa muuta kuin ole hyvä ja ota yhteyttä ja kissa pöydälle. Pois päiväjärjestykstä mahdollisimman nopeasti.

 

[Benn]

Minä en ole tuota kaunimpaa sukupuolta, mutta omia ajatuksia kuitenkin suollan tähän.

Oliko yhteydenpidon lopettaminen yhteinen päätös ja minkälainen ero teillä oli? Jos siellä on vittuja lentänyt kummaltakin puolelta niin heikolta näyttää.

Ero oli suht rauhallinen. Astiat sun muut saatiin jaettua hyvissä merkeissä ja kun kämppä oli melkein tyhjennetty katsoimme kesken jääneen The Pacifin loppuun (3levyä) kyynelten saattelemana. Itse olin valmis pitämään yhteyttä eron jälkeen mutta ilmeisesti hänellä se ei käynyt kun vaihtoi puh.nroa ja poisti kaikista viestintävälineistä. Ainoo tapa millä saisin häneen yhteyttä taitaa olla perinteinen kirje..

 

[TQoFE]

Ikävä on ollut joka vitun päivä.. Kaduttaa, itkettää, vituttaa, oksettaa. Ei mee tuntiakaa ettenkö ajattelis tätä naista ja haikaile sen perään.

Huhtikuusta on aikaa neljä kuukautta. Sanoisin, että olet reippaasti myöhässä: nyt ex-naisesi on jo niin kauan pitänyt sinua täysin menneisyyteen kuuluvana, kenties jopa ihastunut uudelleen, että menneeseen ei enää ole paluuta.

Ainahan silti kannattaa kokeilla; etpähän sitten mieti paappana kiikustuolissa, että "entä jos..."

 

[Jackie Moon]

Ikävä on ollut joka vitun päivä.. Kaduttaa, itkettää, vituttaa, oksettaa. Ei mee tuntiakaa ettenkö ajattelis tätä naista ja haikaile sen perään. Hieman olo parani kun kuulin että hän oli päässyt nyt sinne yliopistoon minne hän halusikin.

Mitä tällä tarinalla nyt haen on että onko mulla mitään mahiksia tähän naiseen enään? Tähän kysymykseen haluaisin tekstiä etenkin naispuolisilta henkilöiltä. Olenko sika vai kusipää vai mitä? Ottaisitteko itse tälläisen ukon takaisin joka on teidät jättänyt ja johon olette kaikki yhteydenpidot lopettaneet?

Toi on tietysti aivan normaalia. Jos suhde ei ole ollut 24/7 tappelua niin eron jälkeen yleensä muistaa vaan ne hyvät asiat. Nyt kun olet ollut yksin/ilman häntä ja pitkästä aikaa kun hänet näet niin ne entiset positiivisuudet heräävät henkiin ja tietämättäsikin vertaan nykyisyyttä menneeseen mielessäsi. Ja tottakai mieli halajaa enemmän sitä mistä tulee positiivinen olo/muistoja. Tämä ei silti kerro että kannattaisi palata yhteen, itsehän halusit erota niinkin pitkän suhteen jälkeen. Eikä se toki kerro sitäkään että ette voisi palata yhteen ja ettei se onnistuisi. Jos otatte uusinnan niin voi pari kk mennä kuin taivaissa, mutta sitten iskee arki ja vanhat miinukset on jälleen mukana. Tai sitten arvostatte yhteistä eloanne pienen eron takia huomattavasti enemmän kuin ennen ja elätte ikuisesti onnellisesti yhdessä. Who knows...

En näe mitään syytä miksi ette voisi palata yhteen. Jos eksäsi ei ole mikään "ice queen" tai löytänyt uutta ukkoa niin mikä jottei. Perstuntuma on että en ottaisi "sua" takaisin. Ei itsetunto varmaankaan antaisi periksi. Tosin jos olis(it) tuntunut elämäni naiselta koko suhteen ajan ja rakkaus on hengissä erosta huolimatta niin miksipä ei. Et todellakaan ole mikään sika. Mieleltäsikin sympaattinen, kuten ensimmäisestä virkkeestä, minkä lainasin, niin huomaa. Kusipää ehkä hänen mielestä olet (voinut olla), harvoin ymmärrystä yms toiselta löytyy kun ero koittaa (johonkinhan se viha ja pettymys on silloin suunnattava ja mihinkäs muuhun kun eron ehdottajaan/haluajaan). Mutta maailma olisi täynnä sikoja, jos jokainen ero yhden uuden synnyttäisi. Mäkin olisin... Kysäise ihmeessä häneltä asiasta, jos olet kerta varma että haluat suhteen uudestaan henkiin. Mieti silti ennen sitä niitä suhteessa olleita miinuksia, yms ja vertaile asioita. Eron haluaminen toistamiseen olisi jo aika kylmää ja sitten saattaisit olla sikakin... Tai ainakin itsekäs.

 

[sampio]

En halua millään tavalla heitellä suolaa haavoihin tai päteä tässä, mutta pakko silti sanoa, että aika kepoiselta joskus tuntuvat nuo eropäätökset. Tämä tuli tuota Bennin viestiä lukiessani mieleeni, mutta on tullut joskus aiemminkin, enkä siksi kohdista tätä suoraan hänelle. Bennille vain tsemppiä ja avaria katseita.

Noin niin kuin yleisesti vain hiukan ihmetyttää, että jos jonkun ihmisen kanssa vietetään muutamia vuosia ihan hyvissä merkeissä, ja sitten on joku viikon, ehkä kuukauden kiireinen tai muuten vain kalseampi vaihe, niin moni tuntuu alkavan ruotia sitä sellaisesta perspektiivistä, että jotain on vialla, ja se vika nähdään usein jotenkin ulkoistetusti. Siis siten, että minussa ei liiemmin vikaa ole, vaan lähinnä kaverissa. Tai sitten toisinpäin, itsetunto on jossain kengänpohjallisessa kiinni.

Normaalissa suhteessahan on ylä- ja alamäkiä, ja joskus taas on tylsän tasaista. Elämäksi kai sitä kutsutaan. Tai sitten jotkut kovat riidat - ehkä kannattaisi miettiä yön yli, ja jos vielä tuntuu siltä, niin sitten kamat kasaan. Olisi tullut jo muutaman kerran erottua, jos olisi lähtenyt menemään sillä perusteella, että ei ole tuntunut jotenkin kivalta tai on riidelty erityisen kovasti. Kun näkee toisessa kaikki ne hyvät puolet, sitä jotenkin kummasti osaa sivuuttaa heikkoudet. Ja vastaavasti tajuaa, että toinen täydentää monella tapaa omia puutteitaan.

Joskus tuntuu, että suurin osa aikuisista on aivan tajuttoman lapsellisia niin parisuhdeasioissa kuin monissa muissakin tapauksissa. Minä mukaanluettuna. Vaimollanikin on puutteensa, mutta hän on kieltämättä tietyissä ratkaisevissa jutuissa mua aikuisempi ja suhtautuu joihinkin juttuihin paljon viileämmin, mikä on toisinaan tajuttoman vaikea myöntää. V*tuttaa se oikeassaolo. Mutta pakko vain välillä niellä ylpeys, myöntää virheensä ja koittaa seuraavalla kerralla olla fiksumpi.

Oikeanlainen nöyryys on ehkä se ratkaisevin juttu aika monessa asiassa, myös parisuhteessa. Kenenkään edessä ei tarvitse nöyristellä, jos tietää olevansa oikeassa, mutta mun mielestäni jokaisella tulisi olla nöyryyttä myöntää mokansa.

Joopa joo ja näin. Tulipahan ladeltua sen enempää pureksimatta.

 

[magnum37]

Sampion kanssa samoilla linjoilla tässä asiassa. Sitten taas joku toinen voi olla sitä mieltä, että itseänsä kunnioittava ihminen ei kauaa huonoa tilannetta katsele. Näkemys sekin. Itse suhtaudun kuitenkin hieman skeptisesti siihen, onko suhteessa koskaan ollutkaan mitään aitoja tunteita, mikäli kovin herkästi nostetaan kytkintä. Tietty vakavuus ja arvokkuus ja varsinkin toisen kunnioittaminen kuuluvat tiiviinä osana aitoon parisuhteeseen. Ikävä kyllä valitettavasti enenevässä määrin ihmiset ovat tässä suhteessa ikuisia teini-ikäisiä. Vastoinkäymisiä ei siedetä ja lääkkeeksi nähdään ero ja uusi kumppani, kunnes sama pettymys herkästi toistaa itseään, joillakin jopa useita kertoja. Enkä kyllä itse pitäisi mitään 2 vuoden suhdetta vielä mitenkään pitkänä, oli kuinka nuori janari tai gimma kyseessä.

Ei sen puoleen, ei tässä ole tarkoitus tekopyhä olla. Omakin 11 vuoden vanha avioliitto on tällä hetkellä lähempänä loppuaan kuin koskaan aikaisemmin, kun tietyt ongelmat vain jatkuvat ja jatkuvat, ja myös tietty osa sitä kuuluisaa kivijalkaa puuttuu, on ehkä aina puuttunut. Tässä nyt on analysoitu, puhuttu, pohdittu ja kaikkea mahdollista parin kuluneen päivän aikana. Mitään päätöksiä ei ole tehty vieläkään, mutta likeellä kuilun reunaa tässä nyt ollaan.

Mutta lappu olisi jätetty pöydälle puolin ja toisin jo monta kertaa, mikäli tässä joka probleeman vuoksi päreet lopullisesti palaisivat. Häitäkään ei olisi koskaan vietetty.

 

[Benn]

En halua millään tavalla heitellä suolaa haavoihin tai päteä tässä, mutta pakko silti sanoa, että aika kepoiselta joskus tuntuvat nuo eropäätökset. Tämä tuli tuota Bennin viestiä lukiessani mieleeni, mutta on tullut joskus aiemminkin, enkä siksi kohdista tätä suoraan hänelle. Bennille vain tsemppiä ja avaria katseita.

Osuit suoraan vastapalloon toveri sampio. Tolta musta itestäniki tuntuu tällä hetkellä ku oon pyöritelly mielessäni tota koko suhdetta ennen eroa ja sen jälkeen. Helvetin helposti päätty toi suhde ja periaatteessa ihan turhaan. Mitä sit vaikka se ei oiskaan päässy sinne yliopistoon? Todennäkösesti se ois ollu helvetin pettynyt ja surullinen, mutta tuskin se olis syyttäny meiän riitelyä asiasta. Sitä varten on se oma kulta joka lohduttaa ja halaa jos tulee tollasia tilanteita elämässä.

Täytyy myöntää että oon kasvanu henkisesti ton eron jälkeen varmaan ainaki 5v. Sisko synnytti poikalapsen toukokuussa, joka on tuonu valoa tähänki synkkään kesään. Toisaalta toi poika on tuonu mieleen eksääkin jostain syystä, iloisella tavalla.

 

[Wod]

Työnnän vähän offtopicina oman lusikan soppaan. Itse oppineena kannattaa todellakin miettiä viimeiseen asti eroa. Minulle tuli joka suunnasta neuvoja, että mieti vielä vaikka ero tuntuisikin silloin siltä oikealta. Mutta jotenkin, kun on tunnetilassa, että "tämä on tässä" sitä on melko kuuro toisten neuvoille ja tekee mitä itse haluaa. Toki niin pitääkin tehä mikä tuntuu itselle parhaalta, satumatta toista ainakaan jos ei ole pakko. Tähänkin ketjun olen kirjoittanut omista vaikeuksistani ja sain täältäkin helvetin hyviä neuvoja. Noudatinkin niitä. Mutta lopulta oma no... en tiedä mikä puski esiin ja pidin oman pääni ja erosin. Vasta kun heräsin tähän todellisuuteen meinasi elämä olla yhtä helvettiä. En tiedä, mutta jos jotain huonoa niin hyvääkin kävi. En tiedä mitä tein, että sain vielä toisen mahdollisuuden. En tosin saman naisen kanssa vaan ihan uudet kuviot.

Nimimerkillä otan opikseni ja mietin seuraavaksi paljon enemmän mahdollista eroa, jos siihen tilanteeseen joudun. Toivottavasti en joudu.

EDIT: Lisäystä

 

[Kulkija]

Samoilla linjoilla muiden kanssa. Liian usein ihanat suhteet päätyvät jonkun vähänkin isomman riidan takia, kun kumpikin on täysin sokeita toisen mielipiteelle ja pitää omaansa sinä ainoana ja oikeana. Jokainen on inttänyt vastaan vaikka kuinka tietäisi olevansa väärässä. Riidathan kuuluvat parisuhteeseen, jokin on vialla, jos pariskunta ei riitele ei sitten mistään. Yleensä toinen antaa aina kaikessa periksi näissä tilanteissa ja se johtaa useimmiten räjähtävään riitaan missä otetaan sitten kaikki menneet esille ja siinä, jos jossain on ero lähellä.

Itseäni ottaa nuppiin näissä erotilanteissa ihmeellinen valehtelu. Miksi ei voi sanoa suoraan asioita siinä kohtaan, kun on ainakin toivottavasti sanonut koko suhteen ajan. Kaarellaan ja kierellään ja pohditaan, että parempi näin ettei toista satu enemmän. Kyllähän se tulee sattumaan, kun saa jälkikäteen kuulla oikeita syitä erosta ja muistakin asioista, vieläpä pahemmin. Yksi kliseimmistä jutuista eroissa on mielestäni tämä "ystävinä erotaan" ja pysytään ystävinä. Jos ero on vain yksimielinen, ei siinä ystäviä olla eikä tulla olemaankaan ei sitten millään.

 

[ace]

No nyt ollaan sellaisen aiheen äärellä, joka liippaa sen verran läheltä, että pakko tuoda oma näkemys ja kokemus keskusteluun.

Tapasin exäni ensi kerran kesällä -06 ja olin varma, että olemme yhdessä loppu elämän. No, niin ei käynnyt, vaan keväällä -08 pistin suhteen poikki, kuunneltuani ensihuuman loputtua jatkuvaa (aiheetonta) epäilyä pettämisestä, sekä saarnaa siitä, miten minulle harrastukset ovat tärkeämmät kuin parisuhde. Puoli vuotta olimme vain kavereita, yhteydenpito jatkui koko ajan. Lopulta minulla heräsi nämä samat tunteet, kuin veli Benn:llä tuolla aikaisemmin ja palasimme yhteen, minun aloitteestani. Sovimme että kumpikin pyrkii joustavuuteen tahollaan, eikä toisteta niitä samoja virheitä uudestaan.

Onnea kesti pari kuukautta ja sitten tapahtui seuraavaa. Vaimoke sattui näkemään puhelinlaskuni erittelystä, että olin lähettänyt tekstiviestejä ulkomaille ja siitä kysyessään yritin kiemurrella hätävalheilla kuiville. Olin siis tavannut naapurimaastamme erään neitokaisen jo vuosia aikaisemmin ja yhteydenpito häneen oli jatkunut koko ajan. No, tyhmänä jätin tämän kertomatta exälleni ja pelkurina en uskaltanut sitä enää myöhemmin tunnustaa. Puolustuksekseni täytyy kuitenkin todeta, että yhteydenpito oli vain ja ainoastaan kaveripohjalta, kummankaan elämäntilanne ei antanut myöten tapaamiselle ja se oli sovittu ja molemmat sen ymmärsivät.

Exäni meni sitten epäuskoisena lukemaan puhelimeni viestejä ja löysi sieltä tälle toiselle lähettämäni viestit. Nyt myöhemmin on selvää, että juuri sillä hetkellä putosi pohja meidän yhteiseltä tulevaisuudelta. Hirveiden riitojen kanssa saimme jatkettua suhdettamme vielä yli vuoden, mutta mikään ei ollut entisellään. Hän oli jatkuvasti epäluuloinen minun menemisistä ja minä olin vittuuntunut puhelimen urkkijalle. Riitoja oli samoista aiheista jatkuvasti, vaikka välillä oli todella kivaakin.

Lopulta, erään suuremman ja useita päiviä jatkuneen riidan päätteeksi mittani tuli täyteen ja ilmoitin toisen kerran haluavani erota. Annoin vieläpä hänelle lähtökäskyn kämpästäni sillä aikaa, kunnes illalla tulisin töistä. En yksinkertaisesti sietänyt häntä silmissäni enää. Tähän liittyy kaikenlaisia taustaasioita, jotka saivat hänet käyttäytymään todella törkeästi minua kohtaan, mutta ei niistä enempää.

Mitähän tällä yritän sanoa, enpä taida tietää itsekkään. Olen eroomme ihan yhtälailla syyllinen kuin hänkin, mutta kun päätös oli tehty, tuntui kuin suuri paino olisi poistunut rinnan päältä, enkä ole katunut päätöstäni lainkaan. Yritin eron jälkeen saada keskusteluyhteyttä, jotta olisimme puhuneet asiat selviksi, mutta se ei hänelle käynyt. Hänen myöhemmät yhteydenpitoyritykset olen torjunut kylmästi, tuntui etten halunut repiä vanhoja haavoja auki, kun olin jo pikkuisen siirtynyt eteenpäin elämässä.

Opin ainakin sen, etten itse enää meinaa toiste jättää kertomatta asioita, joista saattaa seurata ikävyyksiä ja mielipahaa suhteen molemmille osapuolille. Toisaalta opin kyllä senkin, etten aio enää ikinä loputtomasti ja turhaa pönkittää toisen huonoa itsetuntoa ja vakuutella että en ole pettäjätyyppiä. Jos ei puhe jollekkin tehoa, pistän mimmin kiertoon ja etsin sellaisen jolle se tehoaa.

Vajaa kaksi vuotta naisasiat ovat olleet mallilla: "Ei raportoitavaa ja hyvä niin."

 

[CountDracula]

Ensinnäkin kiitos kaikille jotka ovat tänne ketjuun uskaltaneet / jaksaneet kirjoittaa, teidän kokemuksista ja neuvoista on ollut paljon apua silloin kun tuntuu paskalta elikkäs aika usein, varsinkin viime aikoina.

Pitkään on jo tänne periaatteessa pitänyt avautua, mutta aina on tullut keksittyä joku huono tekosyy ja tullut hajoiltua itsekseen. Nyt on kuitenkin vähän sellainen tilanne, että ei ole ketään kelle näistä avautua eli pitää turvautua teihin ennenkö päästä kuuluu naps :)

Elikkäs elikkäs, huhtikuussa tuli kaverilta kutsu tämän tyttöystävän syntymäpäiville. Siellä sitten tuli tutustua tämän frendin tyttöystävän kämppikseen, kutsutaan häntä nyt vaikka nimellä neiti S. Alusta alkaen tultiin tosi hyvin juttuun, oli tosi paljon yhteistä jne. - perusmeiningit, kyllä te nää tiedätte. Hetki tämän jälkeen sitten oli jotain säätämistä yhdessä kunnes muijalta pamahtaa klassinen "mitä jos oltaisiin vaan kavereita?" Kuulemma olen liian nuori hänelle (nainen tosiaan allekirjoittanutta vuoden vanhempi) ja hänellä olikin joku puolivakava suhde siinä samoihin aikoihin. Noh, ei siinä mitään. Aina ei natsaa ja sitä rataa. Ajan myötä sitten meistä muodostuukin tosi hyvät kaverit ja oikeastaan hänestä tulee minulle läheisin ihminen ikinä. Leikkimielisesti kutsutaankin toisia jo veljeksi ja siskoksi. Ihan vitun söpöä, eiks niin? Kuitenkin samaan aikaan hän tekee erittäin selväksi sen että meistä ei tule ikinä paria ja minä vaan hymyilen ja hyväksyn tilanteen vaikka samaan aikaan oikeasti kuolen sisältäpäin ja olen ihan helvetin rakastunut kyseiseen tyttöön minkä hänkin yhä varmasti tietää.

Noh, pari-kolme viikkoa sitten kun ollaan yhdessä viettämässä iltaa niin neiti S pamauttaa ilmoille kysymyksen "Ethän sä oo enää muhun rakastunut?". Järkevänä tyyppinä sitten jälleen kerran valehtelen ja esitän että mitään tunteita ei todellakaan ole. Tästä lähtien kaikki onkin ollut sitten vähän alamäkeä. Pahimmat tunteet tyttöä kohtaan oli jo alkanut oikeastaan hälvenemään ja olinkin jo ehtinyt kysyä vanhaa työkaveria ulos mutta nyt en sitten taas vaihteeksi pysty ajattelemaan mitään muuta kuin tätä yhtä tyttöstä. Työkaveriin en ole ollut ollenkaan yhteydessä varmaan pariin viikkoon koska ei vaan yksinkertaisesti pysty ajattelemaan mitään treffejä tai vastaavaa. Vituttaa hänen puolestaan tälläinen mulkku käytös. Pitäis varmaan pyytää anteeks tai kadota maan alle?

Pelottaa ihan helvetisti myös tämä oma suhtautuminen asiaan. Viinaa on mennyt kurkusta alas ihan liikaa, en edes halua tietää monesko päivä nytkin on menossa. Lisäksi olen kavereiden mukaan kuulemma alkanut ihan helvetin aggressiiviseksi ja mustasukkaiseksi humalassa ja meinannut saada turpaan joka ilta kaupungilla / baareissa. Mulla ei kuuleman mukaan ole enää itsesuojeluvaistoa tai elämänhalua. Ja oikeessahan nuo muut periaatteessa on, ei vaan enää yksinkertaisesti kiinnosta mikään. Pari vuotta sitten koettu masennus tuntuu iskevän pari kertaa lujempaa takaisin ja nyt tähän on lisäksi tullut ihan helvetilliset paniikkikohtaukset mukaan. Tänäänkin kaupan kassalla itku kurkussa maksoin tavaraa ja hyperventiloin ihan saatanasti. Kassaneitikin näytti järkyttyneeltä. Onko muka normaalia romahtaa kauppareissun jälkeen kadulle pidättelemään itkua ja esittämään että kaikki on OK?

Noh, nyt viime päivinä tällä allekirjoittaneen ihastuksella on ollut jotain ihan järkyttävää draamaa tämän panonsa / poikaystävänsä kanssa ja ovat ilmeisesti eroamassa tai jotain. Koita tässä nyt sitten lohduttaa jotain kun on itekin ihan saatanan sekaisin. Varsinkin kun allekirjoittaneen mielipiteet tuskin on mitään objektiivisia vaan ainoana motiivina on olla yhdessä neiti S:n kanssa. Tekisi vaan mieli vetää välit poikki ja mädäntyä yksin kotona mutta näinkään ei voi tehdä, koska tuo yksi on selittänyt niin itsetuhoista läppää että ei sitä uskalla jättää yksin. Vittu.

Nyt sitten tulikin näköjään viestiä noin 5 min sitten että S ja säätönsä onkin saaneet asiansa sovittua ja kaikki on mukamas hyvin (odotan innolla kun saan taas seuraavana viikonloppuna setviä näiden kahden riitoja). Miten joku josta välittää noin paljon voi käyttäytyä noin saatanan typerästi? Oksettaa ja tekee mieli hypätä katolta mutta samaan aikaan olen kyllä heidän puolestaan iloinen.

Viime päivinä on tullut oltua aika paljon yhteydessä myös meidän yhteiseen kaveriin nimeltä neiti T. Ollaan loppupeleissä tosi samanlaisia tyyppejä ja aina on ihan helvetin hauskaa yhdessä, hänenkin kanssaan jotain skidiä säätöä ollut ilmassa aikanaan. Ainoa ongelma on vaan siinä että ainakin yksi parhaista kavereista on helvetin kusessa häneen ja T:llä taitaa olla myös pientä peliä yhden toisen kaverin kanssa eli sinne suunnalle ei ole yhtään mitään asiaa. Miksi helvetissä pitää olla näin teini eikä voi vaan olla ihastumatta näin saatanan helposti?

Nyt alkaa kyllä olemaan ihan liian humalassa että tästä kirjoittamisesta saisi enää mitään järkevää aikaan. Pitänee koittaa jatkaa avautumista joku toinen kerta jos vielä kehtaa. Jos vaan laittais korkin ja puhelimen ensi viikoksi kiinni ja hajoilisi itekseen peiton alla?

Kiitos ja anteeksi.

 

[HIFK]

No niin, nyt tuli sitten oikeastaan ensimmäistä kertaa oltua treffeillä, ja kyseisen naikkosen kanssa.

Vaikutti monella tapaa aikas mielenkiintoiselta ja hieman "kokeilikin", miten suhtaudun joihinkin juttuihin. Kertoi, että hänellä on miesystävä muutaman sadan kilsan päässä, mutta eipä tuollaisesta ole ikinä puhunutkaan mitään.

Paljon tuli juteltua ihan henk.koht jutuista ja erittäin hyvin sain otettua tilanteen haltuun, eli sain otettua ohjat.

Lopuksi kerroin, että kohta alkaa se futisottelu, ja Suomi ei voita, ellen saa suudella. Sanoi että voi kyllä halata. Pyysi lopuksi kävelylle tässä joku kerta ja pyysin, että otetaan koko homma uusiksi joskus. Suostui aika ilomielin, eikä ottanut nokkiinsa yhtään tuosta jutustani. Eli vaikutti todella avoimelta, eikä kielteiseltä.

Eli onkohan koko miesystävä-juttu vain kusetusta, tuolta pohjalta ei kyllä vaikuta kovinkaan uskottavalta. Vaikka mistä sen tietäisi, mutta suostuu kyllä ihan kaikkeen, mitä sanon. Lukuunottamatta tuota suudelmaa.

 

[Andji]

Ehdota seuraavalla tapaamisella hellää rakastelua sillä varjolla, että HIFK joutuu karsintoihin tulevalla kaudella ellet saa rakastella hellästi. [charlie sheen]Winning![/charlie sheen]

 

[HIFK]

Ehdota seuraavalla tapaamisella hellää rakastelua sillä varjolla, että HIFK joutuu karsintoihin tulevalla kaudella ellet saa rakastella hellästi. [charlie sheen]Winning![/charlie sheen]

Täytyypi kokeilla :)

No ei vaan, vituttaa vaan se, kun toisesta ei tiedä juuri mitään. Omaa näköjään aika hyvän itsetunnon, ei jännittänyt tilannetta juuri ollenkaan.

Tiedä sitten, että onko tuo "seksuaalinen valta" nyt sitten hänellä tuon tempun jälkeen? Tai siis valta ylipäätään?

Vai hakeeko vain pelkkää huomiota, eli ei ole tarkoituskaan tehdä mitään, mutta nauttii vain huomiota.

 

[Temptation]

CountDracula:lle voisin todeta ihan lyhyesti, että ehkä jo tajuat tarinan opetuksen? Ei kannata koskaan olla tytön/naisen kanssa liian hyvä ystävä, vaan pysytellä hyvänpäiväntuttuna/chättikaverina. Hyviä neuvojahahan ja näkemyksiä heiltä aina saa esim. muihin naisiin liittyen (eli omia mahdollisia targetteja), mutta itselleni ei kyllä tulisi mieleenkään olla hengaamassa kasvokkain jatkuvasti sellaisen naisen kanssa, kenellä ei ole jo etukäteen mitään kiinnostusta itseäni kohtaan. Simple.

Pistä siis vain poikki. Ei tuo tilanne mihinkään parane, mutta sinua itseäsi vituttaa päivästä päivään yhä enemmän. Miten edes kestät ajatuksen, että sun ihastus on vkl hengaamassa panokumppanin kanssa. Mutta jos kaiken olet valmis kestämään, niin ilman muuta roiku vaan kiinni...

 

[CaptainSlow]

Kusipa ilmeisesti taas omat juttuni aika komeasti. Ensin ollaan pitkään päivittäin yhteyksissä ja ensitreffien jälkeen yhteydenpito katkeaa kuin seinään. Toisaalta naurattaa, mutta toisaalta vituttaa aivan armottomasti. Itse kyllä viihdyin ihan hyvin ja olisin valmis tutustumaan paremmin, mutta eipä siinä sitten mitään.

Pitäisi osata varmaan käyttäytyä kuin kokovartalokyrpä, niin alkaisi nämäkin jutut sujumaan.

 

[Jeihki]

Pitäisi osata varmaan käyttäytyä kuin kokovartalokyrpä, niin alkaisi nämäkin jutut sujumaan.

Tämä kuivana kakkoseen, niin kyllä tytöt tykkää..Monesti kyllä aikanaan ihmetellyt ihan samaa. Pitäis varmaan olla naistenhakkaajanarkkielämäntapatyötönarnesistinarsissihikikainalorutiköyhäperseenreikä, että olisi tarpeeksi haastetta. Vitustako näitä tietää.

 

[Vanha Len]

Kusipa ilmeisesti taas omat juttuni aika komeasti. Ensin ollaan pitkään päivittäin yhteyksissä ja ensitreffien jälkeen yhteydenpito katkeaa kuin seinään

Voisiko nimimerkkisi korreloida jotenkin tässä casessa...?

 

[CaptainSlow]

Voisiko nimimerkkisi korreloida jotenkin tässä casessa...?

Noh, siis olin kysellyt tyttöä aiemminkin treffeille, mutta sillä oli kiireitä (kuten oikeasti olikin), joten treffit sopivat sille vasta nyt. Mutta varmasti tälläkin oma osansa tilanteeseen...

 

[Jeffrey]

Jaahans. Ja täällä taas.

Tässä sitä suhde alkaa kohtapuoliin kaksi vuotta olemaan takana. Ja koko sen ajan itseäni on painanut suhteessa vähäisellä arvolla oleva seksi ja jopa läheisyys. Sitä sitten on itse kiukutellut ja jossain määrin jopa ihmisenä muuttunut ajan kanssa. Siihen suuntaan, että nyt alkaa sitten nainenkin kiukuttelemaan kun itse olen valahtanut hänen tasolleen suhteessa. Eli ennen huomattavasti aktiivisempana osapuolena nainen oli tyytyväinen kun minä se tein sitä ja tätä. Joka jossain määrin on minun luontoni. Okei olenhan minä tietyissä asioissa myös laiska. Noh nyt sitten kun olen valahtanut jokseenkin hänen tasolleen esimerkiksi toisen huomioimisessa niin ongelmia on iskeytynyt paratiisiin.

Se mikä meidän suhdettamme on pitänyt kasassa on varmasti rakkaus ja se kuinka helppoa ja luontevaa meillä on keskenämme. Nämä asiat on tietenkin vienytkin meitä erittäin pitkälle. Ja toisaalta nämä ovat niitä asioita minkä takia toisen kanssa ikäänkuin haluaa olla, tai ainakaan ei halua erota. Tietysti meneekö eron vältteleminen jo myös itsesuojelun puolelle onkin toinen kysymys.

Jollain tasolla olen pitkään toivonut suhteeseemme muutosta näissä jo mainitsemissani asioissa. Sillä silloin meidän suhteemme hipoisi täydellisyyttä. Tietysti asioita olen yrittänyt ottaa esille ja niistä puhua, mutta jotenkin tuntuu siltä, että nainen ei ole kovinkaan responsiivinen asioiden suhteen ja hänen on vaikea puhua vaikeista asioista. Jollain tasolla tuntuu myös siltä onko olemassa miestä joka täyttäisi hänen kuvansa täydellisestä miehestä. Minä olen varmasti ollut se ihminen niinä aikoina kun meillä on mennyt hyvin, mutta mun on vaikea miellyttää täysin toista ihmistä silloin kun itse en saa sitä mitä haluan. Jossain määrin tuntuu siltä, että minä olen suhteessa antaja ja hän on saaja, eikä sen tietenkään pitäisi niin mennä.

Oman pääni sisällä oikeastaan tällähetkellä pyörii ajatukset. Haluaisinko oikeasti erota. Ja onko se osa minussa joka vielä haluaisi yrittää itsepuolustusta ja mahdollisesti tuskasen eron välttämistä. Voisinko edes löytää sopivampaa. Onko suhteemme vielä korjattavissa seuraavan nousun myötä, voisiko siitä tulla sellainen joka tyydyttäisi meitä molempia.

Jaa-a. Perkeleen hankalia asioita, mutta onneksi niistä kirjoittaminen helpottaa.

 

[Flu]

Jaahans. Ja täällä taas.

Tässä sitä suhde alkaa kohtapuoliin kaksi vuotta olemaan takana. Ja koko sen ajan itseäni on painanut suhteessa vähäisellä arvolla oleva seksi ja jopa läheisyys. Sitä sitten on itse kiukutellut ja jossain määrin jopa ihmisenä muuttunut ajan kanssa. Siihen suuntaan, että nyt alkaa sitten nainenkin kiukuttelemaan kun itse olen valahtanut hänen tasolleen suhteessa. Eli ennen huomattavasti aktiivisempana osapuolena nainen oli tyytyväinen kun minä se tein sitä ja tätä. Joka jossain määrin on minun luontoni. Okei olenhan minä tietyissä asioissa myös laiska. Noh nyt sitten kun olen valahtanut jokseenkin hänen tasolleen esimerkiksi toisen huomioimisessa niin ongelmia on iskeytynyt paratiisiin.

Suosittelisin aloittamaan sellaisesta läheisyyden muodoista, jotka vahvistavat teidän parisuhdettanne. Esim. itse olen ottanut tavaksi "hyvästellä" vaimoni suudelmalla, joka päivä ennen töihin menoa. Helppoa, yksinkertaista, ilman mitään taka-ajatuksia, mutta tuo sellaista yksinkertaista arkipäivän läheisyyttä. Selväähän on se että ei suhde tunnu parin tai parinkymmenen vuoden jälkeen samalta kuin ensi kertaa tavattaessa. On jokaisen parin velvollisuus löytää sellaisia tapoja jotka vahvistavat parisuhdetta.

 

[banaaninviljelijä]

Joku ketä ehkä seuraa palstaa tietää, että opiskelen äidinkielenopettajaksi. Oon ollut nyt opeharjoittelijana Oulun Norssissa. Oon tällä hetkellä single. HIFK voisi ottaa oppia siitä kokemuksesta, että vaikka onkin afrikkalaistaustainen, voi muuten olla arjalainen. Ja se jos mikä on hyvästä. Ja jos ruotsinope ei heti anna, voi saksanope antaa. Ja jos ei saksanope anna, voi poikien liikuntaope antaa. Ja jos ei poikien liikuntaope anna, voi koulunkäyntiavustaja antaa. Ja jos hän ei anna niin voi saastuttaa itseään, ja jos itse ei ole se ketä ei anna, niin ainahan voi katsella märkiä unia. Ja jos niitä ei näe, niin aina voi toivoa että ei olisi koskaan edes syntynyt.

Koulunkäyntiavustaja on nyt ainakin antanut, mutta toisaaltaan jokusen vuoden päästä hän onkin äidinkielenopettaja ja sitä en tiedä, että antaako enää silloin. No siinä vaiheessa jatkan tätä samaa vanhaa harrastusta, jota ei ole missään vaiheessä edes tauolle jätetty, sillä sehän olisi itsensä kiduttamista, eikä sitä varten tarvitse nähdä märkiä unia, koska ne märät unet löytyy näppärästi intternetistä. Liikunnanopettajiin ja ruotsinopettajiin en ole seonnut ainkaan vielä. Katos katos ja enkä myöskään saksanopettajiin.

 

[CountDracula]

Kiitos Temptationille viestistä. Teki hyvää kuulla asiat joita on pyöritellyt itsekin jonkun muun suusta.

Eilen itse asiassa puhuttiin tosi pitkään neiti S:n kanssa tästä meidän tilanteesta ja nainen kertoi aika suoraan että ei olisi tullut (viime aikoina) toimeen ilman allekirjoittanutta. Oli kiva kuulla että itsestä on ollut edes jotain apua ja tunne on kyllä molemminpuolinen siinä suhteessa. Jotenkin huvittavaa että ei voi hallita omia tunteitaan tämän enempää. Miksi pitää ajatella jotain mitä ei tule tapahtumaan eikä voi vaan olla iloinen että on edes joku jonka kanssa on näinkin läheinen suhde?

Omalla tavallaan kyllä hajottaa nämä hänen panohommansa, mutta eipä siitäkään voi syyttää kuin itseään. Eihän ketään voi pakottaa rakastumaan itseensä ja elämään täysin allekirjoittaneen haluamilla ehdoilla. Oikeastaan ihan kiva että hänellä on sentään joku jonka kanssa tulee romanttisesti toimeen eikä tarvitse olla sillä saralla ihan yksin. Pitänee varmaan vaan myöntää tappionsa ja alkaa katselemaan uusille vesille. Oliskohan vihdoinkin aika ottaa se puhelu vanhalle työkaverille jos hän vielä muka haluaa tavata? Vaikuttaa kyllä aika erilaiselta tyypiltä itseeni verrattuna mutta ehkä se voi olla vaan ihan hyväksi.

Oikeastaan ainoa kysymys mikä pyörii mielessä nyt on se on että pitäisikö vaan alkaa itsepäiseksi kusipääksi ja helpottaa omaa tilannetta vai hajoilla omaan tilanteeseen ja helpottaa jonkun muun oloa samalla? Kai tää on tätä elämää sitten :)

Neiti T:stä sen verran että ei ole kuulemma ollenkaan kiinnostunut. Tämä oli kyllä hyvä kuulla ja eipä tarvii miettiä sitä sen enempää.

Huomenna olisi tarkoitus taas tavata neiti S ja pitänee ottaa asia taas puheeksi ja katsoa mitä tapahtuu. Raportoin varmaan tänne jossain välissä. Toivotaan parasta ja sitä rataa, ei tässä kukaan varmaan halua välejä täysin poikki vetää.

 

[thego]

Katos perkele, treffit ois tiedossa ens viikolle ja ihan naisen aloitteesta. Enpä muista koska on nainen viimeksi pyytäny. Eikä muuten edes ole mikään Tuksun kaksoisolento jos sitä ajattelitte. Vaikuttaa itseasiassa näin ensi alkuun paremmalta mitä edellinen ja seki vaikutti alkuun tosi hyvältä. Mut mähän en kyl tiedä vittuakaan naisista et eiköhän tääki vituiks mene: muija vie rahat multa ja jättää viel muksunsa nurkkiin pyörimään. Kyllä, yh tämäkin. Sinänsä jännä et ennen tätä kesää en oo tapaillu yhtään yh:tä ja nyt on jo toinen tulos tälle kesää. Saaks Tampereelta parhaat tuet vai mikä yksinäisten naisten kaatopaikka tää on?

Ketjun aihetta sivuten on ollu aika pelottavaa kattoa vierestä mitä mustasukkaisuus voi ihmiselle tehdä. Eräs hyvä ystäväni (nainen) on vajonnu täysin jonneki 13- kesäsen tasolle nyt viime aikoina. Välistä ku juttuja kuuntelee niin ei uskois samaksi ihmiseksi jonka oon tuntenu koko ikäni ja jota oon aina arvostanu ihan pirusti.