Naisasiat

[moby]

Adoptioprosessi on kyllä sen luokan myllytys, että siihen ei kannata lähteä ilman ehdottomuutta varmuutta siitä, että haluaa adoptoida lapsen. Kollegani odotti miehensä kanssa kolme vuotta ja kävi läpi lukemattomia selvityksiä, tapaamisia, tupatarkastuksia jne ennen kuin vihdoin tuli tieto lapsesta. Kyllä niiden juttujen kuuleminen kosketti.

Minun duunikaveri on adoptoinut kaksi kertaa Kiinasta ja heillä oli ensimmäisellä kerralla samanlainen "mylly". Toisella kerralla kaikki kävi jo helpommin.

Tuossa mielentilassa, jossa Veijarin vaimo tällä hetkellä on, en suosittele edes harkitsemaan adoptiota. Adoptiossa todella mitataan jaksamista ja mielen lujuutta.

 

[TosiFani]

...Parisuhteissa on asioita, jotka voi antaa anteeksi. Niitä on paljonkin, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Ja tuo Veijarin vaimon käytös on aivan kirkkaasti siinä sarjassa, jollaista en sietäisi vuotta, en kuukautta, en viikkoa, en sekuntiakaan. Niin, että vastoinkäymisiä todellakin siedetään, mutta joku roti se siinäkin on mitä voi katsoa yhtään pitempään...

Olen erityisopettajana toimiessani saanut työni puolesta luontaisetuna erittäin kovia solvauksia, nuoret ovat kekseliäitä. Mitä nämä sanalliset solvaukset ovat? Ne ovat nuorten tunteiden sanallisia muotoja, asioita, joista minä opettajana voin ottaa kiinni. En tartu niihin antaakseni jälki-istuntoa tai moittiakseni, vaan rakentaakseni kuvaa huutavasta nuoresta. Miksi hän huutaa, mitä hän viestittää tuolla haukkumisellaan? Tämän kautta pääsen paljon lähemmäksi nuoren todellista minää ja pystyn vaikuttamaan siihen. Olen aina sanonut, että hiljaiset miehet minua pelottaa eli jos nuori on sulkeutunut ja hiljaa, en tiedä mitä hän ajattelee tai suunnittelee.

Aivan sama asia on parisuhteessa eli kun keskusteluyhteys on olemassa, toivoa on, vaikka toinen osapuoli huutaa ja haukkuukin. Tätä puhetta/ huutoa pitää käyttää parisuhteen kehittämiseen, eikä sivuuttaa sitä kun se loukkaa minua. Hyvin harvoin kukaan loukkaa turhaan toista, yleensä löytyy syy kaikkeen toimintaan. Mielestäni on turhaa asettaa mitään rajaviivoja sanallisille loukkauksille, vihapäissään sanottu "pöljä" ja "huora" tarkoittavat aivan samaa, kyse on enemmänkin sanojan taustasta, mitä rumia sanoja on opittu.

 

[BOL]

Aivan sama asia on parisuhteessa eli kun keskusteluyhteys on olemassa, toivoa on, vaikka toinen osapuoli huutaa ja haukkuukin. Tätä puhetta/ huutoa pitää käyttää parisuhteen kehittämiseen, eikä sivuuttaa sitä kun se loukkaa minua.

Allekirjoitan tämän täysin. Olen esim. omalle miehelleni sanonut, että niin kauan kuin mä nalkutan/jankutan samoista asioista/jäkätän, mä välitän. Eli ne asiat eivät ole mulle luokkaa "ihan sama". Ja niiden valitettavien asioiden taustallakin on yleensä vähän suuremmat asiat kuin vain se, että miksi toinen ei saa paskaisia pyykkejään pesukoriin asti. Sitten kun valitus loppuu, on kiinnostuskin mitä luultavimmin loppunut. Sitten mä en enää välitä. Ja kun mä en välitä, niin mitäs sitten? Syttyykö se sillä, että jatkossa vie omat paskapyykkinsä pyykkikoriin? Mitä luultavimmin ei.

Tottakai asioista pitää puhua niiden omilla nimillään ja mieltä kaihertavista asioista pitää uskaltaa voida puhua. Mutta pidemmän päälle sekin käy raskaaksi, jos pitää samoista asioista purkaa mieltään jatkuvasti. Pikkuhiljaa asioista valittamisen sävy saa negatiivisempia piirteitä ja samalla toinen ehkä ummistaa korvansa jopa aikaisempaakin enemmän. Harva ihminen vain oikeasti ymmärtää, että niin kauan, kun asioista jaksaa edes sitten vain nurista, niin kauan on vielä toivoakin. Monissa asioissa sitä vain pikkuhiljaa kypsyy joko positiivisesti tai sitten negatiivisesti ja joko hyväksyy toisen "puutteet" tai sitten ei. Ja kun muutamaan kertaan on tehnyt "ison kuvan " selväksi, ei sitä viitsi aikuiselle ihmiselle enää toistaa uudelleen ja uudelleen. Vastuunsa on molemmilla. En usko yksinomaan mihinkään rivien välistä heitettyihin vihjauksiin, vaan kyllä asioista pitää myös puhua oikeilla nimillään. Mutta kuten totesin, "vakavia keskusteluja" ei jaksa myöskään koko ajan käydä.

Ja aina ei tarvitse vikaa olla edes suhteen perustuksissa. Valitettavasti joskus vain käy niin, että se rikki oleva ovi alkaa vituttaa niin paljon, että se saa suhteettoman suuret mittasuhteet, vaikka perustukset itsessään olisivatkin kunnossa. Tällöin kysytään omaa kanttia, miten paljon jaksaa/pystyy/kykenee sietämään ja katsomaan isoa kuvaa. Pystyykö hyväksymään toisessa ihmisessä hänen rajoittuneisuutensa, vai käykö se itselle liian raskaaksi? Ja jokainen tekee nämäkin päätökset ja mittarinsa itse, ei niistä muiden auta huudella, kun kaikki kuitenkin olemme omia yksilöitämme. Toiset kestää enemmän kuin toiset. Syyllisiäkään on usein turha etsiä, koska me kaikki muutumme ja se vain on hyväksyttävä. Omat ajatuksetkin voivat muuttua ja tasaantua, siksi suuria päätöksiä ei pitäisi hetken mielijohteesta tai vitutuksen valtaamana tehdä.

Sanoisin, että hyvin monessa asiassa on pohjimmiltaan kysymys toisen kunnioittamisesta ja huomioon ottamisesta. Jos homma tökkii pidemmän aikaa, sitä on jossain vaiheessa hyvin vaikea olla ottamatta vittuiluna tai henkilökohtaisuutena. Ja siksi niin moni suhde ajautuu kriisiin tai peräti karille.

Ja tämä nyt ei ole mikään ainoa oikea totuus, ainoastaan omiin kokemuksiini perustuva näkemys.

 

[Morgoth]

Itse en osaa suuresti surra tätä lapsettomuutta koska pyrin ajattelemaan tästäkin ongelmasta positiivisia puolia, kuten sittenpähän on vähemmän lapsenhoito yms ongelmia, voidaan koska tahansa lähteä vaikka maailman ympäri matkalle lasten hoitoa ajattelematta jne.

Olisiko tässä yksi syy miksi vaimosi vihaa myös sinua? Hän haluaisi lapsen juuri sinun kanssasi, mutta sinulle tuo ei ole sellainen elämän ja kuoleman kysymys kuin hänelle se oma lapsi, koska sinulla on jo oma lapsi. Sinä mielummin matkustelisit? Hän haluaisi olla lapsen kanssa jota ei saa?

Vaimoni vihan kohdistamista lapseeni en senkään vuoksi ymmärrä että olen nähnyt poikaani viimeksi varmaan kolme vuotta sitten ja vaimoni on nähnyt hänet yhteensä ehkä kahdesti.

Olet nähnyt poikasi viimeksi kolme vuotta sitten? Ei se yhteydenpito omaan lapseesi ole kovinkaan aktiivista ainakaan, joten ei nyt luulisi että vaimosi viha lasta kohtaan on kovin merkittävä tässä jutussa, ainakaan lapsesi kannalta, jos et käytännössä edes koskaan näe lastasi.

Menkää parisuhdeterapiaan.

 

[Morgoth]

Siinä on aivan helvetin iso ero, uhkaileeko ja huoritteleeko aikuista, vai vetääkö lapsen mukaan. Suhde on lopetettava välittömästi, jos kumppani muodostaa pienenkään fyysisen uhan lapselle. Ja näin sanon jopa minä, joka en liiemmin kakaroista pidä.

Miten lapsi on fyysisen uhan alla, jos isä on nähnyt lapsensa viimeksi kolme vuotta sitten? Ei nyt ainakaan minusta kovin akuutilta vaaralta vaikuta vai?

Jotenkin vain näissä asioissa on aina se toinenkin puoli ja jotenkin vaikea hahmottaa sitä kokonaisuutta vain toisen osapuolen kertoman perusteella ja mielestäni jotenkin vaarallista ruveta hirveästi neuvomaan enemmän tai vähemmän yksipuolisen kirjoituksen perusteella, jonka kirjoittaja kuitenkin pitkälle hakee oikeutusta tai vahvistusta omalle näkökulmalleen.

 

[FreezingHell]

Vaimoni vihan kohdistamista lapseeni en senkään vuoksi ymmärrä että olen nähnyt poikaani viimeksi varmaan kolme vuotta sitten ja vaimoni on nähnyt hänet yhteensä ehkä kahdesti. Poikani on viime vuodet ollut siinä iässä että kaverit ja oma perhe tuntuvat tärkeämmiltä kuin biologisen isänsä tapaaminen. Aivan viime kuukausina tosin on taas alkanut puhumaan siitä josko tulisi viikonlopuksi kylään. Jutellaan siis melko usein puhelimessa kuitenkin tai lähetellään tekstiviestejä. Poikani asuu vielä melko kaukana minusta joten viikonlopun tapaamisesta puoli vuorokautta menee pelkästään autossa istumiseen.

Toki kaikki ei ole aina itsestä kiinni ja on kaikenlaisia olosuhdetekijöitä nykyisyydessä ja menneisyydessä, mutta viestien perusteella vaikutatte aika ihannevanhemmilta.

 

[TQoFE]

Miten lapsi on fyysisen uhan alla, jos isä on nähnyt lapsensa viimeksi kolme vuotta sitten? Ei nyt ainakaan minusta kovin akuutilta vaaralta vaikuta vai?

Huomaat varmaan, että kirjoitin tuon ennen kuin Veijari kertoi, ettei ole nähnyt lastaan kolmeen vuoteen.

 

[Morgoth]

Huomaat varmaan, että kirjoitin tuon ennen kuin Veijari kertoi, ettei ole nähnyt lastaan kolmeen vuoteen.

Niin, jos olisi oikein ilkeä niin sanoisin että ehkä joskus jopa lapsettomuus on ihan hyvä asia.

 

[moby]

Olisiko tässä yksi syy miksi vaimosi vihaa myös sinua? Hän haluaisi lapsen juuri sinun kanssasi, mutta sinulle tuo ei ole sellainen elämän ja kuoleman kysymys kuin hänelle se oma lapsi, koska sinulla on jo oma lapsi. Sinä mielummin matkustelisit? Hän haluaisi olla lapsen kanssa jota ei saa?

Mikä syy tuollainen "olematon" lapsi on vihata miestään? Jos lapsi ei kiinnosta sen vertaa, että kolmeen vuoteen ei ole omaa poikaansa nähnyt, niin jättäisin lapset tekemättä myös tulevaisuudessa. Ymmärrän täysin, ettei Veijaria harmita lapsettomuus, kun ei se ainoakaan lapsi juuri näytä kiinnostavan.

Minun isäni oli juuri tuollainen "Veijari", mutta minä haluan hoitaa asiat toisella tavalla ja olla yhteydessä lapsieni kanssa viikottain, koska omasta kokemuksesta tiedän, että tuollainen "isä" jättää isot traumat lapsen mieleen.

 

[moby]

Ensimmäisen lapsen kanssa en ole saanut viettää kuin hyvin etäistä isä-poika suhdetta.

Niin, jotkut eivät näe lastaan välttämättä ikinä mutta ei se tee heistä huonoa vanhempaa.

On se hienoa etta moby pystyy samaistamaan minut omaan isäänsä. Sen verran voin tuohon kommentoida että äitinsä yhteistyö poikani tapaamisissa ei ole aina ollut kovin yhteistyöhaluista. Halua on kyllä täältä päin ollut mutta enpä ole koskaan väkisin poikaa viikonlopuksi luokseni hakenut.

Näihin kommentteihin en sano muuta kuin, että klassista selittelyä. Jos ei näe lastaan ikinä, on todellakin huono isä/äiti, siitä ei ole kahta sanaa. Olen kuullut nuo toisen osapuolen syyttelyt niin monta kertaa, että ei enää kiinnosta kuulla moista shaibaa.

Lapsen tapaamiset voi hoitaa ja järjestää silloin kun tulee ero/lapsi syntyy riippuen tapauksesta, onko kyseessä suunniteltu lapsi tai vahinko. Pitäisikö lapsesi äidin rukoilla sinua tapaamaan lastasi?. Onko se yhteistyöhalua? Jos ei kiinnosta, ei kiinnosta. Aina voi syyttää muita tai toinen vaihtoehto on katsoa sinne Kimmo Kuhdan peiliin ja kohdata kipeät tosiasiat. Minun isäni ei osannut niitä kohdata ja hän luultavasti tulee kuolemaan katkerana ja syyttelemään muita loppuun asti.

 

[Veijari]

hän luultavasti tulee kuolemaan katkerana ja syyttelemään muita loppuun asti.

Kyllä tässä nyt haiskahtaa että joku muu(kin) kuin isä-moby on katkerana.

Kun et tiedä minun tapaukseni yksityiskohtia niin turhaan tuomitset, tai senkus tuomitset. Totean vain että ei ne kaikki huoltajuustapaukset mene niin kuin teidän perheessä on mennyt. Sitä paitsi alkuperäinen asiani ei ollut suhde poikaani, olkoon se sitten huono tai hyvä, ei se vaikuta mitenkään vaimoni käyttäytymiseen josta tänne alunperin avauduin. Jatkettakoon siitä mielummin.

 

[moby]

Kyllä tässä nyt haiskahtaa että joku muu(kin) kuin isä-moby on katkerana.

Kun et tiedä minun tapaukseni yksityiskohtia niin turhaan tuomitset, tai senkus tuomitset. Totean vain että ei ne kaikki huoltajuustapaukset mene niin kuin teidän perheessä on mennyt. Sitä paitsi alkuperäinen asiani ei ollut suhde poikaani, olkoon se sitten huono tai hyvä, ei se vaikuta mitenkään vaimoni käyttäytymiseen josta tänne alunperin avauduin. Jatkettakoon siitä mielummin.

En ole katkera enää. Olin aikaisemmin, mutta ymmärsin ettei asiat muutu mihinkään, joten sanoin itselleni, että antaapa olla. Ja huoltajuustapaukset yleensä selviävät, jos kaksi AIKUISTA sopii asioista miettien LAPSEN parasta.

Sinun "suhteesi" poikaasi tuntuu vaimollesi olevan suurikin ongelma, vai mistä se huorittelu kumpuaa? Huorittelu on muita kirjoittajia mukaillen täysin asiatonta käytöstä. Jos terapia ei kelpaa, minä tekisin tuosta käytöksestä omat johtopäätökset. Kenekään ei tarvitse kuunnella tuollaista.

 

[Palstalegenda]

Olen esim. omalle miehelleni sanonut, että niin kauan kuin mä nalkutan/jankutan samoista asioista/jäkätän, mä välitän.

Tuossa liikut tavallaan asteikolla 1 ja 2. Ykkösessä ollaan hiljaa eikä välitetä. Kakkosessa vedetään ne perusnalkutukset ja näin osoitetaan jonkinmoista välittämistä. Sitten on kolmaskin kerros. Siinä asioista sanotaan, mutta välitetään ja arvostetaan niin paljon, ettei sanota asioista nalkuttaen vaan nätisti. Suuri osa ihmisistä ei koskaan kykene kolmostasolle, vaan jää lapsuuden ja teini-iän käytösmallien mukaisesti tasolle kaksi. Sitten saatetaan vielä sanoa, ettei tunteilleen voi mitään ja on pakko nalkuttaa. Aluksi niin, vaan harjoittelemalla ei enää huvita nalkuttaa, koska se tuntuisi itsestä niin pahalta. Eikä tämä ole mitään haihattelua. Kokeilkaa. 5-10 vuotta siinä harjoitellessa tosin saattaa mennä.

 

[Alamummo]

Tuossa liikut tavallaan asteikolla 1 ja 2. Ykkösessä ollaan hiljaa eikä välitetä. Kakkosessa vedetään ne perusnalkutukset ja näin osoitetaan jonkinmoista välittämistä. Sitten on kolmaskin kerros. Siinä asioista sanotaan, mutta välitetään ja arvostetaan niin paljon, ettei sanota asioista nalkuttaen vaan nätisti. Suuri osa ihmisistä ei koskaan kykene kolmostasolle, vaan jää lapsuuden ja teini-iän käytösmallien mukaisesti tasolle kaksi. Sitten saatetaan vielä sanoa, ettei tunteilleen voi mitään ja on pakko nalkuttaa. Aluksi niin, vaan harjoittelemalla ei enää huvita nalkuttaa, koska se tuntuisi itsestä niin pahalta. Eikä tämä ole mitään haihattelua. Kokeilkaa. 5-10 vuotta siinä harjoitellessa tosin saattaa mennä.

Tämän kirjoituksen ydinviestiin ei ole lisättävää. Voin kerrankin vilpittömästi sanoa olevani kanssasi samaa mieltä. Nätisti sanomalla asiat menevät perille paljon paremmin. Tosin tunnusta, että huonolla hetkellä sorrun joskus turhaan jäpättämiseen ja nillittämiseen. Nuorena olin paljon pahempi (ja varmaan rasittavampi) napottaja, liekö ikä tehnyt tehtävänsä. Tähän kyllä täytyy sanoa sellainenkin asia, että on olemassa mieslaji, joka ei tunnu nättiä puhetta noteeraavan vaan he ikäänkuin heräävät toimimaan vasta nalkuttamisen jälkeen. Onneksi oma mies ymmärtää puhetta.

 

[TosiFani]

Tuossa liikut tavallaan asteikolla 1 ja 2. Ykkösessä ollaan hiljaa eikä välitetä. Kakkosessa vedetään ne perusnalkutukset ja näin osoitetaan jonkinmoista välittämistä. Sitten on kolmaskin kerros. Siinä asioista sanotaan, mutta välitetään ja arvostetaan niin paljon, ettei sanota asioista nalkuttaen vaan nätisti...

Tämä on tietysti totta, normaalissa tilanteessa, mutta esim. Veijarin tilanteessa ollaan erittäin syvässä kriisissä. Silloin ihmiset toimivat ja tuovat tuskaansa pääosin kahdella ensimmäisellä tavalla, on erittäin vähän ihmisiä, jotka analysoivat järjen tasolla erittäin vaiketa tunne asioita. Tällöin pitäisi pystyä pohtimaan asioita sanojen takaa.

Itsellä on 23 vuotta harjoittelua takana.

 

[BOL]

Tuossa liikut tavallaan asteikolla 1 ja 2. Ykkösessä ollaan hiljaa eikä välitetä. Kakkosessa vedetään ne perusnalkutukset ja näin osoitetaan jonkinmoista välittämistä. Sitten on kolmaskin kerros. Siinä asioista sanotaan, mutta välitetään ja arvostetaan niin paljon, ettei sanota asioista nalkuttaen vaan nätisti. Suuri osa ihmisistä ei koskaan kykene kolmostasolle, vaan jää lapsuuden ja teini-iän käytösmallien mukaisesti tasolle kaksi. Sitten saatetaan vielä sanoa, ettei tunteilleen voi mitään ja on pakko nalkuttaa. Aluksi niin, vaan harjoittelemalla ei enää huvita nalkuttaa, koska se tuntuisi itsestä niin pahalta. Eikä tämä ole mitään haihattelua. Kokeilkaa. 5-10 vuotta siinä harjoitellessa tosin saattaa mennä.

Niin, ihmissuhdeasiatkaan eivät ole mustavalkoisia ja vaikka henk.koht. myönnänkin ajoittain syyllistyväni nalkuttamiseen, se ei suinkaan omalla kohdallani ole mikään normitila, eikä varsinkaan tavoitetila. Henkilökohtaisesti katson kykeneväni erinomaisesti myös kolmostasolle, joskin joidenkin asioiden kanssa lähes 10v. yhteiselon jälkeen se on vaikeampaa. Lisäksi nalkuttaminen on siinä mielessä aika yksilöllistä, että sen minkä toinen kokee nalkuttamisena, toinen ei.

Itselläni ainakaan ei ole mitään "pakkoa" nalkuttaa. Jos esim. oma mieheni kokee sanomiseni/huomauttamiseni nalkuttamisena, sille asialle en voi mitään. Monesti sanomiset käännetään nalkuttamiseksi, koska se on itselle helppo ulospääsytie ja antaa tekosyyn jättää asian huomioimatta, koska "toinen aina vaan nalkuttaa".

Mitä tulee tohon "tunteilleen ei voi mitään"-kohtaan, niin sekin on vähän kaksipiippuinen juttu. Tokihan itseään voi aina kehittää, ja pitääkin niin tehdä, mutta esim. tässä esimerkkinä antamassani likaisten vaatteiden korjaamisessa likapyykkikoriin ajattelen niin, että minulla ei ole mitään pakkoa sietää moista käytöstä. Ts. jos ne vaatteet eivät löydä tietään sinne pyykkikoriin, minun "nalkuttamiseni" on se hinta, mikä siitä pitää maksaa. Aina voi valita myös toisin. Tämä tietysti karrikoiden.

En tiedä, oliko vastineesi lainaukseeni kirjoitettu suoraan minulle, mutta jos oli, en oikein ymmärrä siitä hivenen läpipaistavaa alentuvuutta. Ei minun tarvitse opetella 5-10v. toimimaan toisin, koska olen sitä tässä jo hyvän aikaa harjoitellut. Vastuu ei yksin ole minun, tai ainakaan itse en niin ajattele. Moni asia on luonne- ja ihmistyyppikysymys. Toiset ovat toisissa asioissa nin mukavuudenhaluisia, etteivät vaivaudu kovin helpolla muuttamaan omia toimintatapojaan, jos eivät jostain asioista satu pitämään. Suuri osa asioista on vain sellaisia, että jonkun ne on tehtävä. Ja jos toinenkaan ei niistä erityisesti pidä, olisi vähintäänkin reilua, että molemmat hoitavat omat "paskahommansa" eivätkä kuormita niillä muita. Varsinkin lapsiperheissä niitä paskahommia on ihan riittävästi ilman, että aikuinen ehdoin tahdoin omalla laiskuudellaan tai mukavuudenhalullaan aiheuttaa niitä toiselle lisää.

 

[scholl]

Koskahan sitä olisi tarpeeksi kypsä ja kehittynyt ottamaan naisen sellaisena kuin hän on eikä aina vertailisi esim. edellisiin tyttöystäviin?

Valitse alunperin hyvillä ominaisuuksilla niin ei tarvitse vertailla mihinkään.
Suomessa puuttuu sinkkuna elämisen kulttuuri. Yhteiskunta on luotu sellaiseksi, että ihminen on ikäänkuin toisen luokan kansalainen, jos valitsee sinkkuuden. Sen takia valitaan niitä huonojakin autoja, jotta olisi olemassa jonkinlainen parisuhde. Lopputulos on sitten se fakta, että joka toinen case päättyy eroon ja aika moni siihen päälle kärsii esimerkiksi nalkuttamisesta.

Kannattaisi miettiä tinkimättömyyttä. Eli jos ei ole riittävän hyvää autoa tarjolla ja jos sopimus ei ole tarpeeksi hyvä estämään nalkuttamisen niin sitten ei kannata lähteä messiin ollenkaan, vaan pysyä vapaana agenttina.

 

[Fordél]

Valitse alunperin hyvillä ominaisuuksilla niin ei tarvitse vertailla mihinkään.

Pätee ehkä jotenkin autoihin, mutta ei oikein ihmisiin. Naiset kun tuppaavat olemaan kaikki kovin erilaisia ja varustettuna erilaisilla ominaisuuksilla. Näin ollen ei edes pitäisi harrastaa sitä vertailua vaan ottaa naiset sellaisina kuin he ovat ja vain tuumia miten ko. yksilö sopii itselle. Silti sitä jotenkin sortuu myös vertailemaan edellisiin ja muihin naisiin. Ikään kuin juuri autokaupassa olisi ja miettisi, että mitäs jos ei tyytyisikään tohon Corollaan vaan ostaisi Audi A4:n vaikka itse olisikin selkeästi corollamiehiä.

 

[Musta_Kyy]

Kannattaisi miettiä tinkimättömyyttä. Eli jos ei ole riittävän hyvää autoa tarjolla ja jos sopimus ei ole tarpeeksi hyvä estämään nalkuttamisen niin sitten ei kannata lähteä messiin ollenkaan, vaan pysyä vapaana agenttina.

Kyllä ns. autonvalinnassa silti pätee tietyt lainalaisuudet. On olemassa vanhoja ladoja, jotka itse luulevat olevansa Rolls-Royceja, mutta niitä ei huolita mm. sen takia. Sitten he ajautuvat kirjoittelemaan päättömyyksiä mm. tälläisiin ketjuihin.

 

[TQoFE]

No eikös se ole tietysti koppelonainen?

Mietittiin tuossa kaverin kanssa, onko nainen koppelo, jos sekaantuu "varattuun" mieheen, joka tosin on jo allekirjoittanut vuokrasopimuksen toisaalle ja tilannut muuttoauton?

 

[lapa78]

Mietittiin tuossa kaverin kanssa, onko nainen koppelo, jos sekaantuu "varattuun" mieheen, joka tosin on jo allekirjoittanut vuokrasopimuksen toisaalle ja tilannut muuttoauton?

Onpas vaikea kysymys, kun ei muuten taustoja tiedä, eli en kyllä koppelonaiseksi kutsuisi, ehkä vaan semikoppeloksi. Toisaalta taas, eihän äijä näytä enää olevan suhteessa, joten kai sen koppelon voi jättää kokonaan pois laskuista.

Vai olisiko tässä kyse kuitenkin "koppelohaukasta", joka saalistaa huonossa tilassa olevia miehiä? ;)

 

[TQoFE]

Onpas vaikea kysymys, kun ei muuten taustoja tiedä, eli en kyllä koppelonaiseksi kutsuisi, ehkä vaan semikoppeloksi. Toisaalta taas, eihän äijä näytä enää olevan suhteessa, joten kai sen koppelon voi jättää kokonaan pois laskuista.

Mutta olisiko ollut "kohteliaampaa" odotella, että mies muuttaa pois?

Vai olisiko tässä kyse kuitenkin "koppelohaukasta", joka saalistaa huonossa tilassa olevia miehiä? ;)

Pikemminkin kyse on naisesta, joka jostain syystä vetää varattuja miehiä puoleensa, tahtomattaan siis.

 

[obi-wan]

Mutta olisiko ollut "kohteliaampaa" odotella, että mies muuttaa pois

Ei. Tulla siihen sohvalle aktit suorittamaan ja antaa palaa. Nää on niitä "ollaan erottu mutta ollaan samassa kämpässä"-ongelmia

 

[Birchman]

Tjaaha heitetääs taas pieni setti tänne.

Keväällä tuli yhden tytön kanssa hetki sekoiltua. Aikamoinen teinirakkaus oli kyseessä. No siipeen tuli aika rankasti ja niitä asioita saikin sitten pohtia pitkälle syksyyn. Tyttö oli helvetin ailahtelevainen, lapsellinen ja jopa ilkeä (tutkittua narsismia). Ikää 20v, meikällä muutama vuosi päälle. Hommassa oli hauskinta se, että itse en ollut millään tavalla kiinnostunut hänestä.Ilmoitin sen jopa melko suoraan heti alkuun. Tapailtuamme hetken huomasin ihastuneeni aika kovin. No mamma sitten otti ja lähti ja meikäläinen jäi rannalle ruikuttamaan.

Kesällä ja tässä syksyllä on ollut jonkin verran yhdenillanjuttuja. Jotenkin tuntuu vaikealta olla naisihmisen kanssa yhtään sen vakavammin. Stressiä oli keväällä ihan helvetisti, niin paljon ettei ikinä ole ollut. Ehkä se jätetyksi tuleminen otti aika kovaa itsetunnolle. Ei siinä kyllä mitään, hyvä ja kasvattava kokemus näin jälkeenpäin ajateltuna.

No nyt on taas ruvennut naiset kiinnostamaan ehkä ihan parisuhdetasollakin. Sopivaa ei vaan meinaa löytyä. Enkä minä tee sitä virhettä enää, että lähden hieman katselemaan vain. Haluankin sellaisen naisen, jonka kanssa heti alkuun on tunne "tässä se nyt on".

Yksi tyttö tuossa oli käymässäkin. Ihan perusjatkot. Tyttö oli ihan samanikäinen kuin tämä keväinen tapaus. Ja valitettavasti käytös oli lähestulkoon samanlaista. Milloin kerjättiin huomiota mitä ihmeellisemmillä tempauksilla kuten että hän voi lähteä jos mua ei hänen seuransa kiinnosta. Ja tämäntyyppisiä juttuja tapahtui jo aiemminkin eli minun olisi miehenä pitänyt anella häntä ja kehua kuinka miellyttävää seuraa hän on...

No kerrasta viisastuneena ilmoitinkin, etten aio häntä ulos pyytää jatkossa. Aika tyynesti tuo sen otti enkä tiedä kuinka paljon hän sitä edes olisi halunnut. Itsellä vaan nousi kova deja vu tunne kun kelasin iltaa läpi. Voiko se ihan oikeasti olla niin, että kolme vuotta vanhempana sitä tuntee olevansa niin helvetisti kypsempi? Siltä se vahvasti tuntuu. Missä ovat ne naiset jotka eivät kieriskele itsesäälissä vaan ovat vahvoja omia itsejään ilman sen suurempia mielialanvaihteluita. Tiedän... pitäisi varmaan suosiolla jättää pikkulikat väliin ja suunnata katse vähintään omaan ikäluokkaan, ehkä jopa pari vuotta korkeammalle.

Itseluottamuksen kun vielä saisi pysymään sillä tasolla millä sen kuuluu olla. Voin myöntää, että se katosi täysin keväällä kaiken sen paskan aikana mitä tuli koettua. No nyt sitä on selkeästi saanut parannettua ja voi ihan oikeasti puhua aikamoisista saaliista mitä on koukkuun välillä tarttunut. Harmi vaan, että välillä löytää itsensä kieriskelemästä itsesäälissä vaikka minkäänlaista aihetta sille ei olekaan. Koulu menee hyvin, työ- ja perheasiat ovat mallillaan joten mistä helvetistä se johtuu. Miksi sitä ei vaan voi luottaa itseensä, olla se mitä on ja antaa palaa?

EDIT: Pientä ristiriitaa, että kaipaan naisia jotka ovat vahvoja ja viimeisessä kappaleessa näytän, että itsellä on ongelmia juuri tuossa. Ehkä tarkoitankin enemmän sellaisia hieman aikuismaisempia naisia jotka eivät koko ajan ole hihittelemässä/itkemässä ja joiden elämässä on aika paljon muutakin kuin Onnela, Siideri ja Sinkkuelämä.

 

[Jeepeli]

Mietittiin tuossa kaverin kanssa, onko nainen koppelo, jos sekaantuu "varattuun" mieheen, joka tosin on jo allekirjoittanut vuokrasopimuksen toisaalle ja tilannut muuttoauton?

Olisikos se sitten tuollainen korpimetso?