Ai vittu että ahdistaa!
Sanokaa nyt mitä tässä pitäs tehä, omat ajatukset ihan sekaisin eikä mistään saa oikeen otetta. Juttu menee siis näin:
...
Voihan kilin pilpero...
Onhan se perseestä, että tyttöystäväsi herätti sinut tällaisella tavalla. Tarkoitan, että miksei aiemmin ole tarttunut asiaan - vai onko kenties...
No, joka tapauksessa tässä on kyse osaksi myös luonnollisesta nk. tunteiden evoluutiosta (josta olemme keskustellet täällä aiemmassa casessa PataJaska). Se, että ko. tilanteeseen on sotkettu/sotkeutunut jo kolmaskin osapuoli(!?!), ei tee tilannetta luonnollisesti yhtään helpommaksi, mutta ei se silti ole toivotonkaan. Mutta - toive/vaatimus/edellytys siitä, että muutat jotenkin käyttäytymistäsi (siitähän tässä on kysymys), tullee olemaan sinulle nk. "paska nakki". Vaatimuksella muutoksesta, joka siis tulee ulkoapäin, on yleensä vähintäänkin lievästi "kyykyttävä" vaikutus. Sinä vaistomaisesti joudut miettimään käytöstäsi ja sitä, onko se sitä edellytettyä eli kelpaatko nyt sitten jonakin muunlaisena.
Mikä neuvoksi?
Ensinnäkin, sinun yksinkertaisesti pitää jatkaa elämääsi rehellisesti "sellaisena kuin olet" - kaikesta huolimatta. Sinä joko kelpaat sellaisenaan - tai sitten et, muita vaihtoehtoja ei ole. Mikään, mitä jatkossa mahdollisesti tekisit toisin, ei välttämättä tule enää riittämään, mutta se ei tarkoita sitä, että olisit tehnyt jotain nimenomaan VÄÄRIN aiemmin.
Toiseksi, voit ja on tarpeenkin miettiä ajankäyttöäsi; sitä, että huomioit tyttöystävääsi enemmän/paremmin, mutta mieti silti tarkoin, kuinka pitkälle oikeasti haluat mennä siinä suhteessa - ja haluatko sellaista pidemmän päälle.
Näiden asioiden yhteyteen kuuluvat luonnollisesti KAHDENKESKISET ja luottamukselliset keskustelut olennaisena osana, jotta pääsette molemmat takaisin kartalle toisistanne: mitä oikeasti haluatte elämältänne ja toisiltanne.
Lopuksi, tuo "metsoherra" tulee ampua alas kuvioista asap ja siitä sinun tulee voida olla vakuuttunut, muuten on ihan turha edes keskustella muusta.