puolison lapsi ja oma lapsettomuus, avioeron siemen?
Vaimo, kas siinäpä pulma.
Murjottaa kotona kaiket illat turpa kiinni, ei vastaa kysymyksiini tai mitään järjellistä keskustelua ei pysty käymään ilman huoranpenikka, huoranpanija, äpärä yms. kauniita sanoja. Kaikki keskustelu kääntyy omaan lapseeni, jonka olen saanut kauan ennen tutustumistamme ja vieläpä toisen naisen kanssa.
Töihin saan tekstiviestejä siitä miten paha olo hänellä on ja kaikki tietenkin mun syytä, tai ainakin syytöksillään saa minulle sellaisen olon, huoritteluja tietenkään unohtamatta.
Vaimo väläytteli jo avioerokorttia johon totesin että siitä vaan jos se on hänen mielestään ainut ratkaisu. Totesin että olisitpa vain miettinyt ennen avioliittoa ja omakotitaloa mitä minun mukana suhteeseen saa (elatusvelvollinen lapsi) koska olihan tämä kaikki silloin jo hyvin tiedossa. Eikä ole minun syyni ettei luoja ole luonut häntä hedelmälliseksi. Kun samalla kaveripiiristä jokaisella pariskunnalla tuntuu tulevan vauvauutisia niin onhan se varmaan raskasta. Tuskan purkamistapa vaan ei tunnu minusta kovin fiksulta.
Tekisi mieli kysyä, mitä tehdä? Toisaalta tekisi mieli vain kylmästi antaa piut paut kaikelle valitukselle, kytkeä kuulo pois päältä ja katsoa mitä tuleman pitää. Tällaisissa kriiseissä kai sitä avioliiton kestoa juuri koetellaan. En vain jaksaisi ottaa jatkuvasti sitä kaikkea paskaa niskaani kun tuntuu että toinen voi lapioida sitä miten paljon huvittaa eikä loppua näy. Uhkailut juuri valmistuneen omakotitalon myymisestä ja elämän loppumisesta alkaa olemaan niin jokapäiväinen keskustelun aihe että pian itsekin uskon niiden toteutumiseen.
Vaimo, kas siinäpä pulma.
Murjottaa kotona kaiket illat turpa kiinni, ei vastaa kysymyksiini tai mitään järjellistä keskustelua ei pysty käymään ilman huoranpenikka, huoranpanija, äpärä yms. kauniita sanoja. Kaikki keskustelu kääntyy omaan lapseeni, jonka olen saanut kauan ennen tutustumistamme ja vieläpä toisen naisen kanssa.
Töihin saan tekstiviestejä siitä miten paha olo hänellä on ja kaikki tietenkin mun syytä, tai ainakin syytöksillään saa minulle sellaisen olon, huoritteluja tietenkään unohtamatta.
Vaimo väläytteli jo avioerokorttia johon totesin että siitä vaan jos se on hänen mielestään ainut ratkaisu. Totesin että olisitpa vain miettinyt ennen avioliittoa ja omakotitaloa mitä minun mukana suhteeseen saa (elatusvelvollinen lapsi) koska olihan tämä kaikki silloin jo hyvin tiedossa. Eikä ole minun syyni ettei luoja ole luonut häntä hedelmälliseksi. Kun samalla kaveripiiristä jokaisella pariskunnalla tuntuu tulevan vauvauutisia niin onhan se varmaan raskasta. Tuskan purkamistapa vaan ei tunnu minusta kovin fiksulta.
Tekisi mieli kysyä, mitä tehdä? Toisaalta tekisi mieli vain kylmästi antaa piut paut kaikelle valitukselle, kytkeä kuulo pois päältä ja katsoa mitä tuleman pitää. Tällaisissa kriiseissä kai sitä avioliiton kestoa juuri koetellaan. En vain jaksaisi ottaa jatkuvasti sitä kaikkea paskaa niskaani kun tuntuu että toinen voi lapioida sitä miten paljon huvittaa eikä loppua näy. Uhkailut juuri valmistuneen omakotitalon myymisestä ja elämän loppumisesta alkaa olemaan niin jokapäiväinen keskustelun aihe että pian itsekin uskon niiden toteutumiseen.