Naisasiat

[JypFabu]

Kun ihmisen kanssa on yhdessä vuosikymmenen niin hänestä muodostuu samalla myös paras ystävä ja tätä exä oli minulle ja minä hänelle.

Eipä tossa ole muuta järkevää tehdä, kun olla kumppanilleen avoin ja rehellinen. Asiallinen keskustelu usein on avuksi. Kerro, että suhteenne exän kanssa on ohi ja aika on muovannut teistä ystävät. Pyydä nykyistäsi tutustumaan exääsi, se että hän tuntee sinun jakavan elämäänsä kanssasi pitäisi hälventää tehokkaasti turhat mustasukkaisuudet. Voi olla, että nykyisesi ja exäsi tulevat juttuun mainiosti ja voi olla etteivät, mutta avoimet kortit hälventävät pelkoa ja lisäävät ymmärrystä, eikä tartte turhia mustasukkaistella.

Jos kumppanisi kuitenkin kokee ystävyytesi avoimuudesta huolimatta uhkaavaksi ja vaatii sulta valintaa, olet perinteisessä nesteessä, jossa vaihtoehdot on joko nyk. tai ex tai ei kumpikaan.

 

[ms.qvist]

Uusi kumppanisi on mielestäni ansainnut sen ettet roiku exässäsi ja ongelma on lähinnä sinussa, jos et osaa exästäsi irrouttautua eikä mustasukkaisessa kumppanissa enkä keksi oikein mitään hyvää syytä edes miksi sinun pitäisi siinä roikkua exässäsi, jos olet uudessa suhteessa.

Sanotaan, että minä en kyllä kaikissa tilanteissa ymmärrä niitä mustasukkaisia uusia kumppaneita jotka eivät välttämättä tajua tai edes halua ymmärtää sitä, että kumppanin ex. voi myös sen ohella, että on ex. olla myös ystävä - toki etenkin uuden suhteen alussa on hyvä rajoittaa yhteydenpitoa ex. kumppaniin mutta kuitenkin kertoa rehellisesti uudelle kumppanille mikä tilanne todellisuudessa on. Eihän se läheskään kaikissa tilanteissa tarkoita sitä, että exän kimpussa roikutaan kaiken aikaa vaan sitä, että häneen pidetään yhteyttä ja että välit ovat luontevat jos ollaan oltu ja ollaan edelleen ystäviä. Siinä vaiheessa alan jotakuinkin ymmärtää mustasukkaisuuden pieniä piirteitä jos tämä ex. vie aivan kaiken ajan ja hän on kaikessa etusijalla mutta jos hän on taustalla ja hänen kanssa ollaan "kavereita" tms. niin en näe syytä sille miksi olla mustasukkainen.

Jos ihminen on terve ja kykenee asettumaan toisen asemaan niin tällaisessa tapauksessa ihminen tuskin sortuu mustasukkaisuuteen. Sen sijaan jos ihminen on epävarma omasta asemastaan, tai jos hänellä on huonoja kokemuksia niin mustasukkaisuuteen vajoaminen on ymmärrettävää mutta tuolloin asioista kannattaa keskustella ja sopia tarkat pelisäännöt. Niin ja sairalloista mustasukkaisuutta en hyväksy missään tapauksessa (vaikka voinkin ymmärtää syyt siihen) ja jos keskustelemalla ei päästä asioista sopimukseen niin valitettavasti en näe järkeä jatkaa suhdetta koska se sairalloisuus saattaa putkahtaa pintaan ihan minä hetkenä hyvänsä ja mistä syystä hyvänsä ja siitä ei seuraa kuin ongelmia.

Minusta ihmisellä on oikeus pitää luontevasti yhteyttä ex. kumppaniin niin kauan kuin pysytään poissa sängystä, eikä yhteydenpito vie kaikkea aikaa nykyisestä suhteesta. Eli normaali ystävyys/kaveruus on ok! ainakin minun mielestä. Etenkin jos edellisestä suhteesta on vielä lapsiakin niin on entistäkin järkevämpää, että suhteet ovat luontevat.

Viestini siis lähinnäkin yleisellä tasolla kirjoitettuna, tämä täsmennyksenä.

vlad.

 

[Morgoth]

Minusta tilanne on vähän sama kun jos poikamies tapaa naisen ja alkaa seurustelemaan ja nainen vaatii miestä sitten vähentämään yhteydenpitoaan kavereihinsa ja omistautumaan täysin hänelle. Minusta uhkavaatimukset ja ystävien hylkäämiset eivät kieli mistään hienosta parisuhteesta. Toki nämä siis ihan vain kuvailutasolla, nykyinen ei ole mitään tuollaista toistaiseksi vaatinut, osoittanut vain mustasukkaisuutta.

Mielestäni on rielua molemmille, että jos aloitetaan uusi suhde, niin exät eivät ole enää mukana kuvioissa. Ne kuuluvat siihen edelliseen elämään ja tarkoitushan kai ainakin on rakentaa uutta sen nykyisen kumppaniin kanssa eikä elää toinen jalka siellä jossakin menneisyydessä muistellen ja yrittää sovittaa vielä exää mukaan siihen uuteenkin suhteeseen? Hetkenhän se varmaan tekee kipeää lopettaa yhteydenpito exään, mutta eiköhän niin tule kuitenkin lopulta käymään, kun molemmat alkavat rakentaa uutta elämää ja elämä kuljettaa erilleen ja tuskin sinä exälle tulet mieleen enää sen jälkeen ensimmäisenä, kun hän löytää uuden kumppanin. Miksi koet että tehtävänäsi oln olla hänen lohduttaja kunnes hän ei enää sinua tarvi?

Se että uusi kumppanisi ei pidä, että toimit exäsi 'lohduttajana' kunnes hän löytää toisen, niin enpä häntä osaa siitä syyttää. Tässä mä olen nyt ehkä lapsellisen ehdotonkin, mutta jos erotaan niin sitten myös erotaan eikä yritetä säilyttää exiä hyvinä ystävinä ja saada lähes uutta puolisoa ja exää suurinpiritein parhaiksi kavereiksi keskenään. Ei se maailma vain yleensä noin toimi, vaikka ehkä kivalta kuulostaakin.

Ehkä eniten tuossa epäilyttää epävarmuus, joka jotenkin rivien välistä uuteen suhteeseen paistaa ja se että se exä tuntuu niin tärkeältä sinulle, vieläkin.

Erosimme exän kanssa mm. koska tulevaisuuden suunnitelmamme eivät menneet lainkaan yksiin, tiesimme että se ero hoidetaan nyt tai se tulee viimeistään muutaman vuoden päästä, kun exä alkaa haluamaan lapsia.

Eipä minulle kuuluu, mutta pistipä vain silmään. Sanot lapset tuossa ja ymmärsin että ne olivat osasyynä eroosi ja nyt tällä uudella kumppanillasi on jo lapsia entuudestaan?

 

[Morgoth]

Jos ihminen on terve ja kykenee asettumaan toisen asemaan niin tällaisessa tapauksessa ihminen tuskin sortuu mustasukkaisuuteen.

Näissäkin on aina kaksi puolta ja jotenkin on vähän kokemuksia että usein myös ihmiset, jotka äänen valittavat "kumppanini on kauhean mustasukkainen ja vaatii sitä ja tätä eikä pidä siitä ja tästä..." niin jos nämä ihmiset itse olisivat sen toisen asemassa eivät kestäisi tilannetta ollenkaan vaan olisivat täsmälleen samanlaisia.

Se mikä on absoluuttisesti oikein tai väärin, niin siitä voidaan aina keskustella ja jauhaa, mutta mielestäni on jonkinlaista 'pelisilmän' puutetta ruveta sählämään exien kanssa sen enempää, jos on uudessa suhdessa.

En tiedä olenko poikkeus vai ei, mutta kovin moni tällä palstalla tuntuu jauhavan "erotaan kavereina ja haluan pitää hyvät välit exään eron jälkeenkin". Tuo on mielestäni ihan täyttä paskaa. Exät ovat exiä ja miksi niihin pitää olla ylipäätään yhteyksissä? Se on ihan ystävällistä vain sanoa jäähyväiset ja toivottaa hyvää loppuelämää, mutta jättää se yhteydenpito siihen. Ainoa hyvä syy on, jos on yhteisiä lapsia. Muuten en ymmärrä.

 

[tiuke]

En tiedä olenko poikkeus vai ei, mutta kovin moni tällä palstalla tuntuu jauhavan "erotaan kavereina ja haluan pitää hyvät välit exään eron jälkeenkin". Tuo on mielestäni ihan täyttä paskaa. Exät ovat exiä ja miksi niihin pitää olla ylipäätään yhteyksissä? Se on ihan ystävällistä vain sanoa jäähyväiset ja toivottaa hyvää loppuelämää, mutta jättää se yhteydenpito siihen. Ainoa hyvä syy on, jos on yhteisiä lapsia. Muuten en ymmärrä.

Omalta kohdalta voin sanoa, että tuo tarkoitti vain eroamista asiallisesti ilman riitelyä tms. Yhteisten asioiden takia yhteyttä pidettiin eron jälkeenkin, mutta ajanmittaan se hiipui, kunnes loppui kokonaan ja hyvä niin.

 

[Ted Raikas]

En tiedä olenko poikkeus vai ei, mutta kovin moni tällä palstalla tuntuu jauhavan "erotaan kavereina ja haluan pitää hyvät välit exään eron jälkeenkin". Tuo on mielestäni ihan täyttä paskaa. Exät ovat exiä ja miksi niihin pitää olla ylipäätään yhteyksissä? Se on ihan ystävällistä vain sanoa jäähyväiset ja toivottaa hyvää elämää, mutta jättää se yhteydenpito siihen.

Kai siinä on pohjalla vaan se, että parisuhteen lisäksi se suhde on ollut myös ystäväsuhde. En itse näe mitään syytä, miksei kumppani olisi myös ystävä? Jotenkin voisi kuvitella, että suhde onnistuu paremmin jos siinä on olemassa myös se ystävyys, johon ei liity parisuhdejutut ja seksi millään lailla. On jotain yhteistä intressiä ja halua lähteä reissuun, festareille, konsertteihin jne. Yleensä tuollainen tekijä helpottaa, ettei tule juuri sitä mustasukkaista roikkumista ja velvollisuuksien täyttämistä. Hiukan vapaampaa irroittelua kuten ystävillä on tapana vielä jos osaa sysätä niinä hetkinä sivuun ne tekijät jotka tekee suhteen.

Eli moni näkee, ettei tahdo hävittää sitä ystävyyttä joka on ollut suhteen mukana.

Tietty eroissa voi tulla aika katkeriakin juttuja vastaan, eikä se, että toinen on iskenyt silmänsä toiseen ihmiseen ole niistä se epätavallisin. Ehkä ne eroon johtavat tekijät tekee sen, että ystävyyskään ei enää ole samanlaista tai tunnu samalta, koska ne tietyt asiat puskee pintaan.

En kyllä itsekään ole exän kanssa juurikaan tekemisissä. Toki jutellaan toisinaan ja jos tapaa, niin ei synny mitään ongelmaa keskustella tai olla samassa tilassa. En kuitenkaan näe, että hän olisi mitenkään lähimainkaan parhaita ystäviä, no oikeastaan enemmänkin kaveri ja tuttu.

 

[JZZ]

En kyllä itsekään ole exän kanssa juurikaan tekemisissä. Toki jutellaan toisinaan ja jos tapaa, niin ei synny mitään ongelmaa keskustella tai olla samassa tilassa. En kuitenkaan näe, että hän olisi mitenkään lähimainkaan parhaita ystäviä, no oikeastaan enemmänkin kaveri ja tuttu.

Niin, mielestäni on eri asia olla väleissä kuin ystävä exän kanssa. Itse olen kaikkien exieni kanssa ihan hyvissä väleissä, eli jos nyt joskus jossain nähdään, niin kohteliaasti vaihdetaan pari sanaa ja siinäpä se. Jos naisellani olisi vastaava suhde exänsä kanssa kuin Enderillä näyttää olevan, niin en kyllä itsekään moista jaksaisi kauaa katsella. Varsinkin jos eroaminen on tapahtunut ns. "järkisyistä" (toinen ei halua lapsia) eikä siitä, ettei toisen kanssa seurustelusta tullut enää mitään.

Niin se vaan on, että jos haluaa tosissaan uudessa suhteessa olla, niin exien kanssa ei kauheasti enää voi touhuta.

 

[Morgoth]

Kai siinä on pohjalla vaan se, että parisuhteen lisäksi se suhde on ollut myös ystäväsuhde. En itse näe mitään syytä, miksei kumppani olisi myös ystävä?

Tulipa mieleen, että minkä ikäisistä ja millaisissa elämäntilanteissa olevista ihmistä puhutaan? Se nyt on ehkä vähän eri jos ollaan 17 vuotta ja seurustellaan muutama kuukausi ja ollaan samalla luokalla lukiossa ja sitten juttu menee poikki, niin varmaan sen jälkeen voidaan jatkaa jonkun aikaa kaveripohjalla. Enpä usko, että jos on pidempi suhde ja ikää vaikkapa yli kolmekymmentä että se enää niin menee silloin....

Jospa vaikkapa vaimoni lähtisikin yhtäkkiä jonkun 'hyvän ystävänsä' eli vaikkapa jonkun teini aikaisen seurustelukaverinsa kanssa matkoille ja jättäisi minut ja lapsen kotiin, niin kyllä minä ainakin tekisin omat johtopäätökseni asiasta. Enkä koe olevani edes mustasukkainen, mutta jos ollaan parisuhteessa niin silloin siinä ollaan ja eikä kaveerata exien kanssa. Vai olisiko tuo sinusta ok?

 

[Chiesa di Totti]

En tiedä olenko poikkeus vai ei, mutta kovin moni tällä palstalla tuntuu jauhavan "erotaan kavereina ja haluan pitää hyvät välit exään eron jälkeenkin". Tuo on mielestäni ihan täyttä paskaa. Exät ovat exiä ja miksi niihin pitää olla ylipäätään yhteyksissä? Se on ihan ystävällistä vain sanoa jäähyväiset ja toivottaa hyvää loppuelämää, mutta jättää se yhteydenpito siihen.

Varmaan se on sitä että parisuhde ei perustu rakkauteen vaan tyytymiseen ja tykkäämiseen.

Samaa mieltä, exät on exiä. Yhdenkään kanssa en ole väleissä enkä tekemisissä. Rakkaus raastaa ja repii kun se menee poikki, miten siinä voi pysyä väleissä kun jompi kumpi vihaa toista suhteen loppumisen vuoksi. Sellaisesta toipuminenki vie pitkän aikaa, ja sen aikana ihminen muuttuu.

Rakkaus muuttuu kyllä ajan saatossa joskus hyvinkin kivuliaiden vaiheiden jälkeen syvemmäksi kumppanuudeksi ja sen rikkominen satuttaa vielä enemmän.

Yhtä exää rakastan loppuelämäni mutta en kyllä hänen kanssaan halua olla tekemisissä enkä väleissä.

 

[Ender00]

Mielestäni on rielua molemmille, että jos aloitetaan uusi suhde, niin exät eivät ole enää mukana kuvioissa.

Ehkä eniten tuossa epäilyttää epävarmuus, joka jotenkin rivien välistä uuteen suhteeseen paistaa ja se että se exä tuntuu niin tärkeältä sinulle, vieläkin.

Eipä minulle kuuluu, mutta pistipä vain silmään. Sanot lapset tuossa ja ymmärsin että ne olivat osasyynä eroosi ja nyt tällä uudella kumppanillasi on jo lapsia entuudestaan?

On selvää, että uudessa suhteessa jätetään menneet naissuhteet (seurustelu/seksimielessä) taakse, mutta että myös ystävät, joka ex on. Tuota on vähän vaikea sulattaa, ainakaan jos sitä vaatii ihminen joka on ollut vasta muutaman kuukauden elämässäni.

Kyllä lapset olivat yksi syistä, toinen pääsyy oli se, että ex lähtee parin vuoden sisällä ulkomaille töihin enkä ollut valmis lähtemään mukaan.

Epävarmuus tässä vaiheessa suhdetta on minusta aika luonnollista. Kummallakin ero takana, vaara on siinä että erot ovat molemmilla vielä liian lähellä, jolloin laastarisuhteen riski on olemassa. Mutta yhdessä on kuitenkin niin hyvä olla ettei täydellisen aikalisän ottaminen tyyliin nähdään vuoden päästä onnistu.

Hyvä huomio lapsiasian suhteen, mutta henkilökohtaisesti näen hyvin suuren eron näillä tilanteilla. Jos olisin jatkanut exän kanssa, olisimme hankkineet yhteisiä lapsia niin siinä olisi ollut raskausaika, synnytys, lasten lapsuus jne. koettavana ja ikuinen vastuu lapsista isänä.
Nyt uuden naisen kanssa lapset tulisivat bonuksena, toinen on parivuotias, toinen kouluikäinen, heillä on isä (yhteishuoltajuus), asumme eri paikkakunnilla, elämme siis kaukosuhteessa, näemme 2-4 kertaa kuukaudessa ja muutoin olemme yhteyksissä lähes päivittäin. Uuden naisen kanssa en siis tavallaan kuitenkaan muuttuisi isäksi siinä mielessä kuin omien lasten kanssa kävisi. En tiedä osaanko selittää tätä, mutta se miten asian näen niin nämä tilanteet ovat huomattavan erilaisia.

Lisätään tuo ikäjuttu eli ikä on lähempänä neljääkymmentä kuin kolmeakymmentä ja suhde kesti lähes 10 vuotta.

Ja lisätään vielä se, että en exäni kanssa ole mihinkään yhteisille matkoille tai reissuille lähdössä tai edes ryyppäjäisiin. Vaan sitä, että jos hän tarvitsee apua esimerkiksi autokuljetusten muodossa tai muuttamisessa tai kuuntelijaa huolien purkuun jne niin olen valmis, tietysti.

 

[ms.qvist]

En tiedä olenko poikkeus vai ei, mutta kovin moni tällä palstalla tuntuu jauhavan "erotaan kavereina ja haluan pitää hyvät välit exään eron jälkeenkin". Tuo on mielestäni ihan täyttä paskaa. Exät ovat exiä ja miksi niihin pitää olla ylipäätään yhteyksissä? Se on ihan ystävällistä vain sanoa jäähyväiset ja toivottaa hyvää loppuelämää, mutta jättää se yhteydenpito siihen. Ainoa hyvä syy on, jos on yhteisiä lapsia. Muuten en ymmärrä.

Niin en sitten tiedä oletko sinä poikkeus vai olenko minä poikkeus mutta ystäväpiiriini kuuluu useampikin henkilö jotka ovat edelleen ystäviä ex.kumppaneidensa kanssa - eikä tämä myöskään häiritse heidän nykyisiä partreneitaan. Jos todellakin kumppanuussuhde on myös kiinteä ystävyyssuhde niin minä en ainakaan haluaisi pakottaa kumppaniani katkaisemaan suhdetta ex.kumppaniinsa. Minusta tämä olisi vääryys niin kumppaniani kohtaan kuin myös hänen ja hänen ex.kumppaninsa suhdetta kohtaan. Niin kauan minä ymmärrän tämä ystävyyden kun se pysyy platonisena - siinä vaiheessa jos eksytään samojen vällyjen väliin niin kumppanini olisi hyvin pian ex. kumppani (sikäli mikäli hän muutoin täyttäisi vaatimukseni...).

Mutta kukin tyylillään. En minä pakota ketään elämään minun tyylilläni mutta jos kuvitellaan tilanne jossa ihastun johonkin naiseen ja hän vaatii minua katkaisemaan välini kaikkiin naispuolisiin ystäviini ja erääseen ex. seurustelukaveriini niin hyvin pian mietin sitä kuinka kauan viitsin kyseistä naikkosta katsella ja joko minä lähden tai hän lähtee. Näin tilanne on minun elämässäni!

Lisäys:

Tulipa mieleen, että minkä ikäisistä ja millaisissa elämäntilanteissa olevista ihmistä puhutaan? Se nyt on ehkä vähän eri jos ollaan 17 vuotta ja seurustellaan muutama kuukausi ja ollaan samalla luokalla lukiossa ja sitten juttu menee poikki, niin varmaan sen jälkeen voidaan jatkaa jonkun aikaa kaveripohjalla. Enpä usko, että jos on pidempi suhde ja ikää vaikkapa yli kolmekymmentä että se enää niin menee silloin....

Jospa vaikkapa vaimoni lähtisikin yhtäkkiä jonkun 'hyvän ystävänsä' eli vaikkapa jonkun teini aikaisen seurustelukaverinsa kanssa matkoille ja jättäisi minut ja lapsen kotiin, niin kyllä minä ainakin tekisin omat johtopäätökseni asiasta. Enkä koe olevani edes mustasukkainen, mutta jos ollaan parisuhteessa niin silloin siinä ollaan ja eikä kaveerata exien kanssa. Vai olisiko tuo sinusta ok?

Niin itsehän täytin talvella 39-vuotta ja ajatukseni ovat mitkä ovat. Eli hyväksyn täysin ystävyyden ex.kumppanin välillä - kuten kirjoitin - niin kauan kunhan kyseessä on platoninen suhde. Ja ehkäpä olen siinäkin mielessä poikkeusellinen, että kumppanini saa/voi käydä istumassa iltaa ex.kumppaninsa kanssa (luotan häneen ja siinä vaiheessa jos/kun luottamukseni menee niin siitä keskustellaan ja seurauksena voi sitten olle ero jos on havaittavissa, että sovittuja pelisääntöjä on rikottu). Se on tietty eriasia jos puhutaan pitkälle matkalle lähdöstä - toki jos on yhteisiä lapsia niin joskus kenties tulee tilanne eteen jossa on lähdettävä matkalle mutta muutoin asiasta keskustellaan ja tilanne ratkaistaan tapauskohtaisesti, esim. jos lähdetään kahdestaan lomalle Kreikkaan niin hmmm... mietin kyllä kahdesti mitä siitä voi seurata, mutta jos lähdetään vaikkapa pitkäaikaisen yhteisen harrastusporukan kanssa reissulle Tukholmaan tms. paikkaan niin pelisäännöistä sovittuamme en näe syytä miksen voisi antaa hänen osallistua reissuun.

Mutta edelleen, kukin tyylillään.

vlad.

 

[Infamous]

Ja tosiaan, jos toinen vain epäilee ja epäilee että "ihan varmasti tahdotte toisianne vieläkin", niin kädestä kiinni ja esittelemään naiset toisilleen. Taatusti helpottaa kun se ex ei olekkaan enää mikään pelottava mörkö, vaan ihan oikea ihminen joka ymmärtää ja näkee että entisellä miehellään on uusi nainen. Kasvattaa omaa itsetuntoa kummasti. Uskokaa pois.

Hmm... moista toimenpidettä en ole koskaan suorittanut, mutta kuulostaa melko räjähdysherkältä tilanteelta. Riippuu toki siitäkin, onko jompikumpi kyseessä olevista naisista mörkö vai nou. Mutta ihan ensimmäisenä ei tulisi kuitenkaan mieleen.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Mutta esittelisithän sinä uuden tyttöystävän muillekkin kavereillesi, mikset siis myös entisellesi mikäli kavereina olisitte?

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että olen muutaman exän kanssa hyvissä väleissä, yhden kanssa vallan ystäviäkin. Nyt 9 vuodenkin jälkeenkin vaimokkeeni muistuttaa exien kanssa yhteydenpidosta. Ovat tavanneet, mutta naisista kun on kyse, se sujuva ja innostunut keskustelu mitä he keskenään pitävät on vain pintaa. Exää ei kiinnosta, hänellä on perhe, mutta tuota omaa vaimokettani se vain näyttää aina nakertavan, että olen joskus ollut suhteessa jonkun muunkin kanssa.

Tai no, vaimoketta nakertaa aika helevetin moni asia, mutta se siitä.

 

[Infamous]

Mutta esittelisithän sinä uuden tyttöystävän muillekkin kavereillesi, mikset siis myös entisellesi mikäli kavereina olisitte?

Riippuu toki aina tilanteesta, mutta jotenkin tuo vaan tuntuu huonolta idealta minun korvaani... toki jos jossain sattuu vahingossa törmäämään niin esittelisin, mutta että varta vasten lähtisin tutustuttamaan... Tarvitsisi olla melkoisen hyvä tuntuma molempien naisten pääkopasta että moista lähtisi edes harkitsemaan. Sanotaan vaikka noin.

Tällä hetkellä minulla ei moisia ongelmia kyllä olekaan, sillä elelen onnellisesti sinkkuna. Eikä ole asian laitaa mitään kiirettä muuttamaan, tapahtuu kun tapahtuu.

 

[JypFabu]

Jospa vaikkapa vaimoni lähtisikin yhtäkkiä jonkun 'hyvän ystävänsä' eli vaikkapa jonkun teini aikaisen seurustelukaverinsa kanssa matkoille ja jättäisi minut ja lapsen kotiin, niin kyllä minä ainakin tekisin omat johtopäätökseni asiasta. Enkä koe olevani edes mustasukkainen, mutta jos ollaan parisuhteessa niin silloin siinä ollaan ja eikä kaveerata exien kanssa. Vai olisiko tuo sinusta ok?

Outoa läppää. Tämmösellä vanhalla jääkärillä on noita yrityksiä ja huteja kertynyt matkan varrelta aimo läjä, toisten kanssa ei ole mitään kontaktia, mutta joidenkin kanssa syntyi tämmöinen ystävyys joka jatkuu luonnostaan kymmenienkin vuosien takaa. Käydään syomässä ja olusilla, kyläillään ja näin. Vaimoni olen tasan tarkkaan tutustuttanut heihin siinä kun muihinkin ystäviini eroja tekemättä ja taustat kertoen. Kokisin oloni todella epämiellyttäväksi jos vaimo lasten kanssa kotiin jäädessään alkaisi tekemään johtopäätöksiä. Suhteen kivijalka on luottamus ja kyseisessä tapauksessa varmaan itse alkaisin tekemään johtopäätöksiä, että mistäs nyt tuulee, etkö ukkoas tunne.
Joihinkin exiini on vaimokin ystävystynyt, toisiin ei, tämäkin ihan luonnollista ihmislajille, mutta emme me ainakaan toistemme ystäviä valkkaa, ei tulisi mieleenkään, siinä toinen kivijalka, toisen kunnioittaminen ystävineen päivineen, heh. Kukin tietenkin katsoo asiansa omien arvojensa pohjalta, ei siinä mitään, mutta raskasta olis arki, jos ohimosuoni pulleena pitäs vahtia puolison kaverikarttaa ja pelätä, että jos se tapaa exänkin, apua, teen johtopäätöksen.

 

[banaaninviljelijä]

Tällä saralla menee ihan saatanan hyvin. Onnitteluja otetaan vastaan.

 

[Puscutractori]

Tällä saralla menee ihan saatanan hyvin. Onnitteluja otetaan vastaan.

Onnittelut

 

[Morgoth]

Niin en sitten tiedä oletko sinä poikkeus vai olenko minä poikkeus mutta ystäväpiiriini kuuluu useampikin henkilö jotka ovat edelleen ystäviä ex.kumppaneidensa kanssa

Itselläni, lähipiirissä tai sukulaisissakaan ei tuollaista ole. Exät ovat exiä. Ei niiden kanssa riidoissa olla, mutta ei niihin mitään yhteyttä pidetä ja pyydetä kahville juttelemaan, että mites nyt menee. Voi niitä moikata jos kadulla tulevat vastaan, mutta siinäpä se.

Jos todellakin kumppanuussuhde on myös kiinteä ystävyyssuhde niin minä en ainakaan haluaisi pakottaa kumppaniani katkaisemaan suhdetta ex.kumppaniinsa. Minusta tämä olisi vääryys niin kumppaniani kohtaan kuin myös hänen ja hänen ex.kumppaninsa suhdetta kohtaan.

Ihan oikeasti en tiedä millä kokemuspohjalla kirjoitat tai miten laaja se itsellänikään on, mutta oman ja lähipiirin kokemuksen mukaan sanoisin, jos joku suhde menee rikki, niin se on yleensä sen verran rankka kokemus, että samassa ystävyys ja kumppanuuskin menee rikki ja elämä kuljettaa ne ihmiset luonnostaakin eri teille eikä ole edes suurempaa halua pitää yhteyttä siihen toiseen.

Olen oikeasti aika ihmeissäni osasta näistä kirjoituksista ja oikeasti alkaa kiinnostamaan millaisia nämä suhteet ovat ja millaisia itse eroprosessi ovat olleet, kun exien kanssa risteillään ja käydään ulkona kaksisteen turisemassa... Ehkä olen elänyt pumpulissa tai jotain sitten.

 

[Morgoth]

Outoa läppää.

Jaa? Itselläni ei ainakaan ole mitään kiinnostusta pitää yhteyttä omiin exiin tai mennä heidän kanssa yhtään minnekään, eipä ole vaimoni eronneilla vanhemmilla keskenään mitään yhteyttä, eikä kyllä kavereillanikaan, jotka ovat nykyään suhteissa, niin eivät he kyllä exiensä kanssa käy kaljalla tai syömässä tai ole oikein mitenkään yhteyksissä heihin.

Ehkä minulla on täysin vääristynyt ystäväpiiri tai vaihtoehtoista täällä porukkalla on varsin ihmeellisiä suhteita ja kaikki exät ovat jotain sielun kumppaneita läpi elämän jolle kerrotaan murheistaan ja lähdetään risteilylle.

 

[Morgoth]

Nyt uuden naisen kanssa lapset tulisivat bonuksena,

Heh, voi kai sen noinkin ajatella. Itse en kyllä mitenkään jaksaisi innostua toisen lapsista, mutta se nyt ehkä johtuu, että on oma lastaan ei taas mitenkään osaa taakaksi kokea. Jos ei oma lasta halua, mutta jonkinlaisen kontaktin lapsiin, ehkä tuollainen voisi olla optimi? En tiedä, en osaa oikein asettua asemaasi. Tietysti jotain nelikymppistä naista, jolla ei ole lapsia jostakin edellistä suhteista voi olla vaikea löytää, että asia on nieltävä, mutta itseäni kammottaisi astua tuollaiseen rooliin. Nuo asiat voi hoitaa hyvin tai ihan helvetin huonosti (kuten vaimoni vanhemmat, mutta se on taas toinen asia), että onpa siinäkin omat haasteensa, mutta toisaalta mitäpä sitä ei rakkauden vuoksi tee, välillä vain tulevat toisen lemmikit (vrt. koirakeskustelu :)) ja lapset tielle :)

 

[JypFabu]

Jaa? Itselläni ei ainakaan ole mitään kiinnostusta pitää yhteyttä omiin exiin tai mennä heidän kanssa yhtään minnekään, eipä ole vaimoni eronneilla vanhemmilla keskenään mitään yhteyttä, eikä kyllä kavereillanikaan, jotka ovat nykyään suhteissa, niin eivät he kyllä exiensä kanssa käy kaljalla tai syömässä tai ole oikein mitenkään yhteyksissä heihin.

Ehkä minulla on täysin vääristynyt ystäväpiiri tai vaihtoehtoista täällä porukkalla on varsin ihmeellisiä suhteita ja kaikki exät ovat jotain sielun kumppaneita läpi elämän jolle kerrotaan murheistaan ja lähdetään risteilylle.

Niinpä. Oma asennoituminen ja lähiympäristön tyyli kai se isoin vaikutin asioihin suhtautumisessa on.

Itte oon vaan oppinu aikojen saatossa katsomaan vähän syvemmälle asioihin, onneksi kai.

Nuo mulle seurusteluista jäneet ystävätkin on syntyneet ihan erilaisten prosessien kautta, jotta niistäkään ei mitään kaavaa saa aikaan. Ehkä se merkittävin ja ensimmäinen exäystävä syntyi oman kasvamisen ja oivalluksen myötä.

Nuorena mua riivas mustasukkasuus, joka kai oli sitä omaa epävarmuutta ja riittämättömyydentunnetta pääosin ja kun sen suhteeni sössin kuristavalla mustasukkaisuudellani rikki ja naiseni menetin vielä toiselle miehelle, tuntui aluksi, etten perkele edes kadulla päivää sano. Kärsin siinä sitten niitä hirveitä erontuskia ja mustasukkaisuuden korvennusta, kun törmättiin kadulla ex ja sen ukko ja minä. Ensin olin aivan täpinässä, mutta sen kaiken keskellä päätin, että vaikka sitä hienoa ihmistä liian kauan itselläni kidutinkin, niin äijässä pitää löytyä sen verran munaa, että jossain vaiheessa alkaa muistuttaa käytökseltään ihmistä.

Siitä se vaan jotenkin lähti. Uusi ukkonsa osoittautui varsin hyväksi tyypiksi ja yks kaks tajusin ajattelevani, että exä kyllä ansaitsee onnensa. Romaanihan tästä tulis jos kaiken tilittäis, mutta niin se vaan meni, että siinä selätin sen mustasukkaisuuden kummituksen lopullisesti sotkemasta elämääni ja ihmissuhteitani. Seuraavana päivänä exä otti koodia, että mikä vitun teatteri toi oli ja haikailinko jotain uusintakierrosta. Huvitti ja nauratti ja sanoin, että rikki mikä rikki, mutta eihän se uskonu, mutta ei pelänny näkemistäkään. Aikanaan niillä meni poikki ja exä rupes koodaileen mua enemmänkin ja kuulema siksi, että se halus todistaa ittelleen, että mä feikkaan. Niinpä sitä vaan kuitenkin huomattiin ajan kanssa, että kavereina meillä synkkaa todella hyvin. Istuskeltiin kesäsin espan puistossa ja bongailtiin minä mimmejä ja se kundeja, välillä vedettiin perseet ja sen semmosta, ihan kun kundikaverienkin kanssa säädettiin. Mies-ja naisystäviä tuli ja meni, mutta meillä se kaveriyhteys vaan pysy sen kummemmin yrittämättä. Näin on tosiaan yhä edelleen, hän on pysyny sinkkuna ja musta tuli tämmönen tavis perheenisä ja sohvaperuna. Vaimo tykkää, että kun harvoin baanalle eksyn, niin mieluiten hänen kanssa, voi kuulemma olla huoletta ja turvallisin mielin, jostain syystä tätä tunnetta ei kuulema ole muiden kaverien ja bändikaverien kanssa lainkaan, vaikka tämmönen vanha ukko mitään keikkareissuillakaan häilä, hyvä kun setin saa soitettua, pari bissee ja tutimaan.

 

[Morgoth]

Itte oon vaan oppinu aikojen saatossa katsomaan vähän syvemmälle asioihin, onneksi kai.

Kaikki sählää ja kunhan ei nyt samoja virheitä toista, niin ollaan ihan oikealla polulla.

Ihmettelin enemmän noita exiä siinä mielessä, että ainakin oman kokemukseni mukaan, kun juttu menee poikki, niin silloin se menee myös poikki eikä se exä enää sen jälkeen ole mikään paras kaveri tai että hänen seurassaan olisi edes mukava enää olla tai jos olisi niin miksi sitten ylipäätään erota? Tietysti varmaan jos suhde on alunperinkin enemmän sellaista toisessa takertumista ja kaveripohjalta ilman mitään kauhean syvää tunnesidettä ja sitten ei kestä yksinäisyyttä sen suhteen jälkeen, niin on kiva roikkua vielä siinä exässä tai kai jossakin tuollaisissa tapauksissa sitä vielä voi jollakin kaveripohjalta jatkaa tai jotain...

Vähän niin kuin tuosa ender00n tapauksessa, että toinen haluaa omia lapsia ja muuttaa ulkomailla ja toinen ei, niin ehkä tuollaisissa tapauksissa sitä jää roikkumaan toiseen, kun tavallaan se juttu ei ole mennyt 'kunnolla poikki'.

Jos olisin itse olisin sen enderin uusi nainen, laittaisen enderin valitsemaan, että joko minä tai jäätkö haikeilemaan sen exäsi perään, mutta en minä ryhtyisi sellaiseen puolivalo suhteeseen (olettaen tietysti että itse ei olisi niin epätoivoisessa tilanteessa, että seuralainen kuin seuralainen kelpaisi ja yksinäisyys pelottaisi niin paljon), jossa exän perään haikaillaan tai lässytään niitä näitä, mutta pelataan vähän kaksilla korteilla koko ajan ja katsellaan, että mistä se voittava käsi löytyykään.

 

[Ted Raikas]

Enkä koe olevani edes mustasukkainen, mutta jos ollaan parisuhteessa niin silloin siinä ollaan ja eikä kaveerata exien kanssa. Vai olisiko tuo sinusta ok?

Eipä se välttämättä ole ok ja itse varmaan todennäköisesti muuttuisin varmaan epäluuloiseksi, jos nyt en mustasukkaiseksi. Olen kieltämättä ollut mustasukkaisempikin tapaus jossain vaiheessa, mutta esim. nykyisellä tyttöystävällä on miespuolisia kavereita ja viettää iltaa heidän(kin) seurassaan ja se on ok. Miksei olisi, koska onhan minullakin naispuolisia kavereita joiden kanssa olen ollut ja tulen olemaan illanistujaisissa. Tasapuolisuutta kato ja sitä kuuluisaa luottamusta.

Oikeastaan kun puhuin, että elämänkumppani on ystävä, tarkoitin nimenomaisesti parisuhteessa. Minusta siis on tärkeää, että se ihminen ei ole pelkästään se, kenen kanssa ollaan avoliitossa/avioliitossa/muuten yhdessä, vaan siinä on myös se piirre, että tehdään asioita yhdessä tavallaan siitä suhteesta itsestään riippumatta. Voi olla hankalaa selittää tätä, mutta luulen, että osa ainakin ymmärtää mitä tarkoitan? Itse koen, että kumppanista tulee helposti sellainen jonkinlainen "henkilökohtainen omaisuus" jos suhde rakentuu vaan seksille, mahdollisesti yhteiselle asunnolle, tavaroille, jälkikasvu jne. Olen sitä mieltä, että mustasukkaisuus kasvaa juuri sen myötä, että toinen on vaan jotain joka mielestäsi kuuluu sinulle, eikä sillä ole sellaista ystävän statusta olemassa. Uskoisin, että paljon on parisuhteita, joissa pariskunta ei oikeastaan tee koskaan mitään ihmeellistä ja erityistä keskenään, ainoastaan umpiarkisia asioita ja sellaista kaavamaisuutta päivästä toiseen. He eivät ole ystäviä, eivätkä oikein tunne toisiaan vaan ovat pelkästään suhteessa. Vaikka en pettämistä millään muotoa hyväksykään, niin en sinällään ihmettele jos tuollaiseen suhteeseen jämähtänyt lähtee hakemaan seikkailua ja virikkeitä muualta. Niin me miehet kuin ne naisetkin.

Tuossa parisuhteessa olevassa keskinäisessä ystävyydessä on kääntöpuolenaan tosiaan se, että jos itse suhde kariutuu, niin ystävyys joutuu myös samalla helposti koetteille. Eikä se ole suinkaan yllätys, jos vaikka ajatellaan näin, että se toinen pettää sinua... No, jos "pelkkä" ystäväkin pettää luottamuksesi jossain tärkeässä asiassa, niin kyllähän se heikentää tai jopa katkaisee sen ystävyyden. Näin ollen kyllä entisen kumppanin kanssa voi olla erittäin vaikea olla enää puhtaasti ystävä ja monesti se on tervekin piirre, koska yhdessäolo on todennäköisesti ollut aika tiivistä ja sitä kautta on muistoja ja vahvoja yhteisfiiliksiä kolkuttelemassa takaraivossa, niihin takertumisen vältteleminen on mielestäni aika puhtaasti itsesuojeluvaistoa. Haluaa ottaa etäisyyttä, ettei asiat jää kaivelemaan ja aiheuttamaan turhaa kaipaamista ja sitä "mitäs jos sittenkin..." tunnetta.

Ajan kanssa asiat voi toki taas muuttua, kun muistot hälvenee, on ehkä löytänyt uuden kumppanin jne. Mennyt yksinkertaisesti elämässään eteenpäin. Kyllä itse ainakin koin aikanaan tulleeni petetyksi, kun eron taustat vähitellen selkeni, sen takia en entistä tyttöystävääni voi kokea enää ystäväksi, mutta kyllä se tosiaan kaveri tai hyvä tuttu voi olla jos nyt jotain nimikkeitä haetaan. Ei mitenkään läheinen tuttavuus enää, mutta ihminen kenen kanssa tulee toimeen ja voi jutustella niitä näitä jos törmää. En ainakaan itse jaksa olla loputtomasti katkera ja vihamielinen. Ihmiset on vaan sellaisia ja erilleen kasvaminen on usein tosiasia.

 

[AnFa]

Onko nimimerkki Morgoth:lla naispuolisia ystäviä? Tai ylipäätänsä ystäviä? Vaikea muuten tuota näkökantaasi ja ehdottomuutta käsittää. Ja ihan turha on vetää mitään esimerkkejä exän kanssa jostain kahdenkeskisistä lomamatkoista.

 

[ms.qvist]

Ihan oikeasti en tiedä millä kokemuspohjalla kirjoitat tai miten laaja se itsellänikään on, mutta oman ja lähipiirin kokemuksen mukaan sanoisin, jos joku suhde menee rikki, niin se on yleensä sen verran rankka kokemus, että samassa ystävyys ja kumppanuuskin menee rikki ja elämä kuljettaa ne ihmiset luonnostaakin eri teille eikä ole edes suurempaa halua pitää yhteyttä siihen toiseen.

Olen oikeasti aika ihmeissäni osasta näistä kirjoituksista ja oikeasti alkaa kiinnostamaan millaisia nämä suhteet ovat ja millaisia itse eroprosessi ovat olleet, kun exien kanssa risteillään ja käydään ulkona kaksisteen turisemassa... Ehkä olen elänyt pumpulissa tai jotain sitten.

Ihan useamman seurustelusuhteen kokemuksella - en niitä nyt kuitenkaan parisuhteiksi kutsuisi vaikka osa onkin useita vuosia kestänyt.

Eivät ne erot aina ole olleet henkisesti helppoja, jopa hyvinkin raskaita mutta jos toiseen on kehittynyt rakkauden ohella myös toisentason tunneside niin ei sitä lopullisesti halua rikkoa jos eroprosessin jälkeen on sellainen olo, että kumpikin edelleen haluaa pitää yhteyttä ja kokee sen tarpeelliseksi. En todellakaan näe syytä tällaiseen käytökseen, enkä ole ystävä-/kaveripiirissäni ainoa laatuaan vaan vastaavia löytyy muitakin. Naisilla on miespuolisia kavereita/ystäviä - osa jopa niin ex.kumppaneita, miehillä taasen naispuolisia kavereita/ystäviä ja jälleen joukosta löytyy niitä ex. kumppaneita. Ennemminkin minä pidän ihmeenä sitä, että normaalit täysjärkiset ihmiset eivät voi olla parisuhteen jälkeen tekemisissä toistensa kanssa tilanteessa jossa parisuhde ei ole päättynyt kauheisiin riitoihin tms.

Niin ja tuo esimerkki risteilystä taisi lähteä minun viestistä ja tarkoitin sillä lähinnä tapausta jos kumppanini olisi lähdössä vaikkapa luokkakokousristeilylle, työpaikkaristeilylle, harrasteporukkaristeilylle ja samaan porukkaan kuuluisi hänen ex. kumppaninsa niin pelisäännöistä sovittuamme en voisi kieltää häneltä kyseistä reissua. Tilanne on toinen jos kaksistaan ollaan lähdössä vaikkapa Kreikkaan... tuolloin voisin hivenen ruveta jo ajattelemaan jotain muuta...

vlad.

edit: En suinkaan tarkoita, että jokaiseen ex. kumppaniin ollaan väliessä mutta jos tunneside on sellainen, että eroprosessin käytyämme tuntuu siltä, että ystävyyden siemen on edelleen olemassa niin miksi tuhota se?