Naisasiat

[Jääkoneenkuljettaja]

Mutta esittelisithän sinä uuden tyttöystävän muillekkin kavereillesi, mikset siis myös entisellesi mikäli kavereina olisitte?

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että olen muutaman exän kanssa hyvissä väleissä, yhden kanssa vallan ystäviäkin. Nyt 9 vuodenkin jälkeenkin vaimokkeeni muistuttaa exien kanssa yhteydenpidosta. Ovat tavanneet, mutta naisista kun on kyse, se sujuva ja innostunut keskustelu mitä he keskenään pitävät on vain pintaa. Exää ei kiinnosta, hänellä on perhe, mutta tuota omaa vaimokettani se vain näyttää aina nakertavan, että olen joskus ollut suhteessa jonkun muunkin kanssa.

Tai no, vaimoketta nakertaa aika helevetin moni asia, mutta se siitä.

 

[Infamous]

Mutta esittelisithän sinä uuden tyttöystävän muillekkin kavereillesi, mikset siis myös entisellesi mikäli kavereina olisitte?

Riippuu toki aina tilanteesta, mutta jotenkin tuo vaan tuntuu huonolta idealta minun korvaani... toki jos jossain sattuu vahingossa törmäämään niin esittelisin, mutta että varta vasten lähtisin tutustuttamaan... Tarvitsisi olla melkoisen hyvä tuntuma molempien naisten pääkopasta että moista lähtisi edes harkitsemaan. Sanotaan vaikka noin.

Tällä hetkellä minulla ei moisia ongelmia kyllä olekaan, sillä elelen onnellisesti sinkkuna. Eikä ole asian laitaa mitään kiirettä muuttamaan, tapahtuu kun tapahtuu.

 

[JypFabu]

Jospa vaikkapa vaimoni lähtisikin yhtäkkiä jonkun 'hyvän ystävänsä' eli vaikkapa jonkun teini aikaisen seurustelukaverinsa kanssa matkoille ja jättäisi minut ja lapsen kotiin, niin kyllä minä ainakin tekisin omat johtopäätökseni asiasta. Enkä koe olevani edes mustasukkainen, mutta jos ollaan parisuhteessa niin silloin siinä ollaan ja eikä kaveerata exien kanssa. Vai olisiko tuo sinusta ok?

Outoa läppää. Tämmösellä vanhalla jääkärillä on noita yrityksiä ja huteja kertynyt matkan varrelta aimo läjä, toisten kanssa ei ole mitään kontaktia, mutta joidenkin kanssa syntyi tämmöinen ystävyys joka jatkuu luonnostaan kymmenienkin vuosien takaa. Käydään syomässä ja olusilla, kyläillään ja näin. Vaimoni olen tasan tarkkaan tutustuttanut heihin siinä kun muihinkin ystäviini eroja tekemättä ja taustat kertoen. Kokisin oloni todella epämiellyttäväksi jos vaimo lasten kanssa kotiin jäädessään alkaisi tekemään johtopäätöksiä. Suhteen kivijalka on luottamus ja kyseisessä tapauksessa varmaan itse alkaisin tekemään johtopäätöksiä, että mistäs nyt tuulee, etkö ukkoas tunne.
Joihinkin exiini on vaimokin ystävystynyt, toisiin ei, tämäkin ihan luonnollista ihmislajille, mutta emme me ainakaan toistemme ystäviä valkkaa, ei tulisi mieleenkään, siinä toinen kivijalka, toisen kunnioittaminen ystävineen päivineen, heh. Kukin tietenkin katsoo asiansa omien arvojensa pohjalta, ei siinä mitään, mutta raskasta olis arki, jos ohimosuoni pulleena pitäs vahtia puolison kaverikarttaa ja pelätä, että jos se tapaa exänkin, apua, teen johtopäätöksen.

 

[banaaninviljelijä]

Tällä saralla menee ihan saatanan hyvin. Onnitteluja otetaan vastaan.

 

[Puscutractori]

Tällä saralla menee ihan saatanan hyvin. Onnitteluja otetaan vastaan.

Onnittelut

 

[Morgoth]

Niin en sitten tiedä oletko sinä poikkeus vai olenko minä poikkeus mutta ystäväpiiriini kuuluu useampikin henkilö jotka ovat edelleen ystäviä ex.kumppaneidensa kanssa

Itselläni, lähipiirissä tai sukulaisissakaan ei tuollaista ole. Exät ovat exiä. Ei niiden kanssa riidoissa olla, mutta ei niihin mitään yhteyttä pidetä ja pyydetä kahville juttelemaan, että mites nyt menee. Voi niitä moikata jos kadulla tulevat vastaan, mutta siinäpä se.

Jos todellakin kumppanuussuhde on myös kiinteä ystävyyssuhde niin minä en ainakaan haluaisi pakottaa kumppaniani katkaisemaan suhdetta ex.kumppaniinsa. Minusta tämä olisi vääryys niin kumppaniani kohtaan kuin myös hänen ja hänen ex.kumppaninsa suhdetta kohtaan.

Ihan oikeasti en tiedä millä kokemuspohjalla kirjoitat tai miten laaja se itsellänikään on, mutta oman ja lähipiirin kokemuksen mukaan sanoisin, jos joku suhde menee rikki, niin se on yleensä sen verran rankka kokemus, että samassa ystävyys ja kumppanuuskin menee rikki ja elämä kuljettaa ne ihmiset luonnostaakin eri teille eikä ole edes suurempaa halua pitää yhteyttä siihen toiseen.

Olen oikeasti aika ihmeissäni osasta näistä kirjoituksista ja oikeasti alkaa kiinnostamaan millaisia nämä suhteet ovat ja millaisia itse eroprosessi ovat olleet, kun exien kanssa risteillään ja käydään ulkona kaksisteen turisemassa... Ehkä olen elänyt pumpulissa tai jotain sitten.

 

[Morgoth]

Outoa läppää.

Jaa? Itselläni ei ainakaan ole mitään kiinnostusta pitää yhteyttä omiin exiin tai mennä heidän kanssa yhtään minnekään, eipä ole vaimoni eronneilla vanhemmilla keskenään mitään yhteyttä, eikä kyllä kavereillanikaan, jotka ovat nykyään suhteissa, niin eivät he kyllä exiensä kanssa käy kaljalla tai syömässä tai ole oikein mitenkään yhteyksissä heihin.

Ehkä minulla on täysin vääristynyt ystäväpiiri tai vaihtoehtoista täällä porukkalla on varsin ihmeellisiä suhteita ja kaikki exät ovat jotain sielun kumppaneita läpi elämän jolle kerrotaan murheistaan ja lähdetään risteilylle.

 

[Morgoth]

Nyt uuden naisen kanssa lapset tulisivat bonuksena,

Heh, voi kai sen noinkin ajatella. Itse en kyllä mitenkään jaksaisi innostua toisen lapsista, mutta se nyt ehkä johtuu, että on oma lastaan ei taas mitenkään osaa taakaksi kokea. Jos ei oma lasta halua, mutta jonkinlaisen kontaktin lapsiin, ehkä tuollainen voisi olla optimi? En tiedä, en osaa oikein asettua asemaasi. Tietysti jotain nelikymppistä naista, jolla ei ole lapsia jostakin edellistä suhteista voi olla vaikea löytää, että asia on nieltävä, mutta itseäni kammottaisi astua tuollaiseen rooliin. Nuo asiat voi hoitaa hyvin tai ihan helvetin huonosti (kuten vaimoni vanhemmat, mutta se on taas toinen asia), että onpa siinäkin omat haasteensa, mutta toisaalta mitäpä sitä ei rakkauden vuoksi tee, välillä vain tulevat toisen lemmikit (vrt. koirakeskustelu :)) ja lapset tielle :)

 

[JypFabu]

Jaa? Itselläni ei ainakaan ole mitään kiinnostusta pitää yhteyttä omiin exiin tai mennä heidän kanssa yhtään minnekään, eipä ole vaimoni eronneilla vanhemmilla keskenään mitään yhteyttä, eikä kyllä kavereillanikaan, jotka ovat nykyään suhteissa, niin eivät he kyllä exiensä kanssa käy kaljalla tai syömässä tai ole oikein mitenkään yhteyksissä heihin.

Ehkä minulla on täysin vääristynyt ystäväpiiri tai vaihtoehtoista täällä porukkalla on varsin ihmeellisiä suhteita ja kaikki exät ovat jotain sielun kumppaneita läpi elämän jolle kerrotaan murheistaan ja lähdetään risteilylle.

Niinpä. Oma asennoituminen ja lähiympäristön tyyli kai se isoin vaikutin asioihin suhtautumisessa on.

Itte oon vaan oppinu aikojen saatossa katsomaan vähän syvemmälle asioihin, onneksi kai.

Nuo mulle seurusteluista jäneet ystävätkin on syntyneet ihan erilaisten prosessien kautta, jotta niistäkään ei mitään kaavaa saa aikaan. Ehkä se merkittävin ja ensimmäinen exäystävä syntyi oman kasvamisen ja oivalluksen myötä.

Nuorena mua riivas mustasukkasuus, joka kai oli sitä omaa epävarmuutta ja riittämättömyydentunnetta pääosin ja kun sen suhteeni sössin kuristavalla mustasukkaisuudellani rikki ja naiseni menetin vielä toiselle miehelle, tuntui aluksi, etten perkele edes kadulla päivää sano. Kärsin siinä sitten niitä hirveitä erontuskia ja mustasukkaisuuden korvennusta, kun törmättiin kadulla ex ja sen ukko ja minä. Ensin olin aivan täpinässä, mutta sen kaiken keskellä päätin, että vaikka sitä hienoa ihmistä liian kauan itselläni kidutinkin, niin äijässä pitää löytyä sen verran munaa, että jossain vaiheessa alkaa muistuttaa käytökseltään ihmistä.

Siitä se vaan jotenkin lähti. Uusi ukkonsa osoittautui varsin hyväksi tyypiksi ja yks kaks tajusin ajattelevani, että exä kyllä ansaitsee onnensa. Romaanihan tästä tulis jos kaiken tilittäis, mutta niin se vaan meni, että siinä selätin sen mustasukkaisuuden kummituksen lopullisesti sotkemasta elämääni ja ihmissuhteitani. Seuraavana päivänä exä otti koodia, että mikä vitun teatteri toi oli ja haikailinko jotain uusintakierrosta. Huvitti ja nauratti ja sanoin, että rikki mikä rikki, mutta eihän se uskonu, mutta ei pelänny näkemistäkään. Aikanaan niillä meni poikki ja exä rupes koodaileen mua enemmänkin ja kuulema siksi, että se halus todistaa ittelleen, että mä feikkaan. Niinpä sitä vaan kuitenkin huomattiin ajan kanssa, että kavereina meillä synkkaa todella hyvin. Istuskeltiin kesäsin espan puistossa ja bongailtiin minä mimmejä ja se kundeja, välillä vedettiin perseet ja sen semmosta, ihan kun kundikaverienkin kanssa säädettiin. Mies-ja naisystäviä tuli ja meni, mutta meillä se kaveriyhteys vaan pysy sen kummemmin yrittämättä. Näin on tosiaan yhä edelleen, hän on pysyny sinkkuna ja musta tuli tämmönen tavis perheenisä ja sohvaperuna. Vaimo tykkää, että kun harvoin baanalle eksyn, niin mieluiten hänen kanssa, voi kuulemma olla huoletta ja turvallisin mielin, jostain syystä tätä tunnetta ei kuulema ole muiden kaverien ja bändikaverien kanssa lainkaan, vaikka tämmönen vanha ukko mitään keikkareissuillakaan häilä, hyvä kun setin saa soitettua, pari bissee ja tutimaan.

 

[Morgoth]

Itte oon vaan oppinu aikojen saatossa katsomaan vähän syvemmälle asioihin, onneksi kai.

Kaikki sählää ja kunhan ei nyt samoja virheitä toista, niin ollaan ihan oikealla polulla.

Ihmettelin enemmän noita exiä siinä mielessä, että ainakin oman kokemukseni mukaan, kun juttu menee poikki, niin silloin se menee myös poikki eikä se exä enää sen jälkeen ole mikään paras kaveri tai että hänen seurassaan olisi edes mukava enää olla tai jos olisi niin miksi sitten ylipäätään erota? Tietysti varmaan jos suhde on alunperinkin enemmän sellaista toisessa takertumista ja kaveripohjalta ilman mitään kauhean syvää tunnesidettä ja sitten ei kestä yksinäisyyttä sen suhteen jälkeen, niin on kiva roikkua vielä siinä exässä tai kai jossakin tuollaisissa tapauksissa sitä vielä voi jollakin kaveripohjalta jatkaa tai jotain...

Vähän niin kuin tuosa ender00n tapauksessa, että toinen haluaa omia lapsia ja muuttaa ulkomailla ja toinen ei, niin ehkä tuollaisissa tapauksissa sitä jää roikkumaan toiseen, kun tavallaan se juttu ei ole mennyt 'kunnolla poikki'.

Jos olisin itse olisin sen enderin uusi nainen, laittaisen enderin valitsemaan, että joko minä tai jäätkö haikeilemaan sen exäsi perään, mutta en minä ryhtyisi sellaiseen puolivalo suhteeseen (olettaen tietysti että itse ei olisi niin epätoivoisessa tilanteessa, että seuralainen kuin seuralainen kelpaisi ja yksinäisyys pelottaisi niin paljon), jossa exän perään haikaillaan tai lässytään niitä näitä, mutta pelataan vähän kaksilla korteilla koko ajan ja katsellaan, että mistä se voittava käsi löytyykään.

 

[Ted Raikas]

Enkä koe olevani edes mustasukkainen, mutta jos ollaan parisuhteessa niin silloin siinä ollaan ja eikä kaveerata exien kanssa. Vai olisiko tuo sinusta ok?

Eipä se välttämättä ole ok ja itse varmaan todennäköisesti muuttuisin varmaan epäluuloiseksi, jos nyt en mustasukkaiseksi. Olen kieltämättä ollut mustasukkaisempikin tapaus jossain vaiheessa, mutta esim. nykyisellä tyttöystävällä on miespuolisia kavereita ja viettää iltaa heidän(kin) seurassaan ja se on ok. Miksei olisi, koska onhan minullakin naispuolisia kavereita joiden kanssa olen ollut ja tulen olemaan illanistujaisissa. Tasapuolisuutta kato ja sitä kuuluisaa luottamusta.

Oikeastaan kun puhuin, että elämänkumppani on ystävä, tarkoitin nimenomaisesti parisuhteessa. Minusta siis on tärkeää, että se ihminen ei ole pelkästään se, kenen kanssa ollaan avoliitossa/avioliitossa/muuten yhdessä, vaan siinä on myös se piirre, että tehdään asioita yhdessä tavallaan siitä suhteesta itsestään riippumatta. Voi olla hankalaa selittää tätä, mutta luulen, että osa ainakin ymmärtää mitä tarkoitan? Itse koen, että kumppanista tulee helposti sellainen jonkinlainen "henkilökohtainen omaisuus" jos suhde rakentuu vaan seksille, mahdollisesti yhteiselle asunnolle, tavaroille, jälkikasvu jne. Olen sitä mieltä, että mustasukkaisuus kasvaa juuri sen myötä, että toinen on vaan jotain joka mielestäsi kuuluu sinulle, eikä sillä ole sellaista ystävän statusta olemassa. Uskoisin, että paljon on parisuhteita, joissa pariskunta ei oikeastaan tee koskaan mitään ihmeellistä ja erityistä keskenään, ainoastaan umpiarkisia asioita ja sellaista kaavamaisuutta päivästä toiseen. He eivät ole ystäviä, eivätkä oikein tunne toisiaan vaan ovat pelkästään suhteessa. Vaikka en pettämistä millään muotoa hyväksykään, niin en sinällään ihmettele jos tuollaiseen suhteeseen jämähtänyt lähtee hakemaan seikkailua ja virikkeitä muualta. Niin me miehet kuin ne naisetkin.

Tuossa parisuhteessa olevassa keskinäisessä ystävyydessä on kääntöpuolenaan tosiaan se, että jos itse suhde kariutuu, niin ystävyys joutuu myös samalla helposti koetteille. Eikä se ole suinkaan yllätys, jos vaikka ajatellaan näin, että se toinen pettää sinua... No, jos "pelkkä" ystäväkin pettää luottamuksesi jossain tärkeässä asiassa, niin kyllähän se heikentää tai jopa katkaisee sen ystävyyden. Näin ollen kyllä entisen kumppanin kanssa voi olla erittäin vaikea olla enää puhtaasti ystävä ja monesti se on tervekin piirre, koska yhdessäolo on todennäköisesti ollut aika tiivistä ja sitä kautta on muistoja ja vahvoja yhteisfiiliksiä kolkuttelemassa takaraivossa, niihin takertumisen vältteleminen on mielestäni aika puhtaasti itsesuojeluvaistoa. Haluaa ottaa etäisyyttä, ettei asiat jää kaivelemaan ja aiheuttamaan turhaa kaipaamista ja sitä "mitäs jos sittenkin..." tunnetta.

Ajan kanssa asiat voi toki taas muuttua, kun muistot hälvenee, on ehkä löytänyt uuden kumppanin jne. Mennyt yksinkertaisesti elämässään eteenpäin. Kyllä itse ainakin koin aikanaan tulleeni petetyksi, kun eron taustat vähitellen selkeni, sen takia en entistä tyttöystävääni voi kokea enää ystäväksi, mutta kyllä se tosiaan kaveri tai hyvä tuttu voi olla jos nyt jotain nimikkeitä haetaan. Ei mitenkään läheinen tuttavuus enää, mutta ihminen kenen kanssa tulee toimeen ja voi jutustella niitä näitä jos törmää. En ainakaan itse jaksa olla loputtomasti katkera ja vihamielinen. Ihmiset on vaan sellaisia ja erilleen kasvaminen on usein tosiasia.

 

[AnFa]

Onko nimimerkki Morgoth:lla naispuolisia ystäviä? Tai ylipäätänsä ystäviä? Vaikea muuten tuota näkökantaasi ja ehdottomuutta käsittää. Ja ihan turha on vetää mitään esimerkkejä exän kanssa jostain kahdenkeskisistä lomamatkoista.

 

[ms.qvist]

Ihan oikeasti en tiedä millä kokemuspohjalla kirjoitat tai miten laaja se itsellänikään on, mutta oman ja lähipiirin kokemuksen mukaan sanoisin, jos joku suhde menee rikki, niin se on yleensä sen verran rankka kokemus, että samassa ystävyys ja kumppanuuskin menee rikki ja elämä kuljettaa ne ihmiset luonnostaakin eri teille eikä ole edes suurempaa halua pitää yhteyttä siihen toiseen.

Olen oikeasti aika ihmeissäni osasta näistä kirjoituksista ja oikeasti alkaa kiinnostamaan millaisia nämä suhteet ovat ja millaisia itse eroprosessi ovat olleet, kun exien kanssa risteillään ja käydään ulkona kaksisteen turisemassa... Ehkä olen elänyt pumpulissa tai jotain sitten.

Ihan useamman seurustelusuhteen kokemuksella - en niitä nyt kuitenkaan parisuhteiksi kutsuisi vaikka osa onkin useita vuosia kestänyt.

Eivät ne erot aina ole olleet henkisesti helppoja, jopa hyvinkin raskaita mutta jos toiseen on kehittynyt rakkauden ohella myös toisentason tunneside niin ei sitä lopullisesti halua rikkoa jos eroprosessin jälkeen on sellainen olo, että kumpikin edelleen haluaa pitää yhteyttä ja kokee sen tarpeelliseksi. En todellakaan näe syytä tällaiseen käytökseen, enkä ole ystävä-/kaveripiirissäni ainoa laatuaan vaan vastaavia löytyy muitakin. Naisilla on miespuolisia kavereita/ystäviä - osa jopa niin ex.kumppaneita, miehillä taasen naispuolisia kavereita/ystäviä ja jälleen joukosta löytyy niitä ex. kumppaneita. Ennemminkin minä pidän ihmeenä sitä, että normaalit täysjärkiset ihmiset eivät voi olla parisuhteen jälkeen tekemisissä toistensa kanssa tilanteessa jossa parisuhde ei ole päättynyt kauheisiin riitoihin tms.

Niin ja tuo esimerkki risteilystä taisi lähteä minun viestistä ja tarkoitin sillä lähinnä tapausta jos kumppanini olisi lähdössä vaikkapa luokkakokousristeilylle, työpaikkaristeilylle, harrasteporukkaristeilylle ja samaan porukkaan kuuluisi hänen ex. kumppaninsa niin pelisäännöistä sovittuamme en voisi kieltää häneltä kyseistä reissua. Tilanne on toinen jos kaksistaan ollaan lähdössä vaikkapa Kreikkaan... tuolloin voisin hivenen ruveta jo ajattelemaan jotain muuta...

vlad.

edit: En suinkaan tarkoita, että jokaiseen ex. kumppaniin ollaan väliessä mutta jos tunneside on sellainen, että eroprosessin käytyämme tuntuu siltä, että ystävyyden siemen on edelleen olemassa niin miksi tuhota se?

 

[JypFabu]

Ihmettelin enemmän noita exiä siinä mielessä, että ainakin oman kokemukseni mukaan, kun juttu menee poikki, niin silloin se menee myös poikki eikä se exä enää sen jälkeen ole mikään paras kaveri tai että hänen seurassaan olisi edes mukava enää olla tai jos olisi niin miksi sitten ylipäätään erota?

Niin, silloin katkeaa se parisuhde, mutta ihmisiä kun kuitenkin ollaan, jää jäljelle se ihmissuhde. Ne on eri asioita, vaikka moni ei sitä kykene näkemäänkään. Niinkuin tuossa valottamassani "omassa" esimerkissä kävi, kyky zoomata sen parisuhdekuohun taakse molemmin puolin synnytti aivan mahtavan ystävyyssuhteen.

Hupaisaa on sitä miettiä, että voi olla niin, että suhde ei toiminu parisuhteena, mutta ystävinä kaikki toimii mitä parhaimmin.

Mun elämänkokemus on mulle opettanu sen, että mustasukkaisuus ja omistushalu on pelkkää ylimainostettua henkistä heikkoutta ja laiskuutta, eikä kerro yhtään mitään siitä todellisesta tunteen syvyydestä ja rakkaudesta, vaikka niin kuulee usein väitettävänkin.

Kun tajuaa, että on täysin samanarvoinen asia menettääkö armaansa jonkun satunnaisen toisen matkaan lähtemisen, vai jossain mielivaltaisessa ei ennakoitavassa onnettomuudessa, huomaa, että ei niillä juuri eroa ole itselle, tyhjyys ja kipu on valtava, mutta selvittävä siitä vaan on. Elämää ja mitään siihen liittyvää ei voi ohjelmoida, eikä ennalta kirjoittaa, joten turhaan siinä räytyy ja panikoi edeltäkäsin, se ei vähennä tai helpota mitään sitten kun se oikeasti kohdalle osuu. Eipä meistä kenellekään elämän suhteen mitään olla luvattukaan, se kannattaa muistaa ja elää jokainen hetkensä seuraavaa pelkäämättä.

Kun tuosta matkaamisesta yhdessä exän kanssa niin kauhiasti täällä kohkataan tulkoon mainituksi tapaus aikoinaan, silloinen avokkaani tahtoi viettää festarireissun kavereidensa kanssa (mitään skismaa ei siis ollu, kaipas vaan kavereitaan, ne kun parisuhteessa jää helposti hunningolle) me sitten mentiin tuon edellämainitun exän kanssa viettämään festarihulinat ja kun hauskaa oli ja huikka maistui, ei maltettu lopettaa. Ilmoittelin avokkaalle mihin suunnistan ja painuttiin risteilylle jatkamaan ryyppäämistä. Ei olis tullu mieleenkään, että siinä olis ollu jotain suun mutristelua kenelläkään, ystäväkuvioni olin heti seurustelun alussa tehnyt selväksi ja tiettäväksi, eikä exää edes osannut minään potentiaalina petikumppanina pitääkään, sen enempää kun veljee tai siskookaan. Palattua oli hirvee kanuuna ja muija vaan naureskeli, että hauskaa on tainnu olla, taisinpa tehdä taas yhden monista ikuisista raittiuslupauksistani odottamaan rikkomistaan.

Eli ex muijan kanssa voi olla mielettömän hauskaa ja mukavaa, vaikkei kumpaakaan toinen enää "siinä mielessä" kiinnosta. Olisi oikeastaan kauhea tappio jos tuonkaltainen ajatusmalli olisi estänyt hienon ystävyyssuhteen syntymisen, toki sitä muutoinkin välillämme on hieno yhteys, kuin pelkän remuamisen osalta, ettei noista mun tarinoista jäisi liian yksipuolinen kuva, ystävä on ystävä kun menee lujaa ja varsinkin sillon, kun ei niin kivasti kaikki ookkaan.

 

[Morgoth]

Ajan kanssa asiat voi toki taas muuttua, kun muistot hälvenee, on ehkä löytänyt uuden kumppanin jne. Mennyt yksinkertaisesti elämässään eteenpäin. Kyllä itse ainakin koin aikanaan tulleeni petetyksi, kun eron taustat vähitellen selkeni, sen takia en entistä tyttöystävääni voi kokea enää ystäväksi, mutta kyllä se tosiaan kaveri tai hyvä tuttu voi olla jos nyt jotain nimikkeitä haetaan. Ei mitenkään läheinen tuttavuus enää, mutta ihminen kenen kanssa tulee toimeen ja voi jutustella niitä näitä jos törmää. En ainakaan itse jaksa olla loputtomasti katkera ja vihamielinen. Ihmiset on vaan sellaisia ja erilleen kasvaminen on usein tosiasia.

Niin, keskustelu taisi ajautua vähän sivuraiteille tai taisin ilmaista pointtini huonosti, mutta en puhunut yleensä toisen ystäväpiiristä ja siellä olevista nais&mieskavereista ja siihen lilttyvästä luottamuksesta ja mahdollista mustasukkaisuudesta.

Vaan yleensä, kun suhde loppuu on siinä pettämistä tai vain vittuuntumista ja toteamista toiseen, että me ollaan täysin erilaiset eikä tämä vain toimi enää, koska en vain jaksa katsella sinua enää ja tapasi yms. ärysttävää liikaa. Yleensä se on mielestäni vain loppu siinä vaiheessa eikä siltä pohjalta mielestäni oikein edes ystävänä jatkaminen onnistu, jos edes tahtoa kummalllakaan, tai en ainakaan näe että se olisi edes mikään ihannetila johon pitäisi edes pyrkiä.

Erota voi sivistyneesti eikä aloittaa katkeraa ja lapsellista riitelyä, vaikka toisaalta on se myös vaikeaa olla sortumatta siihenkin, koska varmaan tuollaiset eroprosessit varsinkin pitkän suhteen jälkeen ovat yksiä raskampia varmaan elämässä. Tosin erojakin on varmaan niitä monta kuin suhteitakin, että esimerkkejä kaikesta mahdollisesta löytyy, mutta itselläni ainakin oma kokemus ja tuntuma, että eivät ne erot niin kauniita yleensä ole, että nyt vältämättä ystävyyskysymys on edes mitenkään hirveän ajankohtainen :)

 

[Morgoth]

Niin, silloin katkeaa se parisuhde, mutta ihmisiä kun kuitenkin ollaan, jää jäljelle se ihmissuhde. Ne on eri asioita, vaikka moni ei sitä kykene näkemäänkään. Niinkuin tuossa valottamassani "omassa" esimerkissä kävi, kyky zoomata sen parisuhdekuohun taakse molemmin puolin synnytti aivan mahtavan ystävyyssuhteen.

Voihan se olla, että olen liian nuori tai muista suhteista ja existä on jo niin paljon aikaa (yli 10 vuotta) ja olen ollut kymmenen vuotta naimisissa, että eipä niihin exiin ole enää mitään yhteyttä ja en edes tiedä missä ovat ja mitä tekevät enkä nyt tiedä mitä juttelimista tai yhteistä heidän kanssa enää olisi? Muistot, mutta ne on ehkä parempia vain muistoina.

Jos nyt niin kävisi, että nykyinen suhde menisi rikki, niin en tiedä. Lapsi yhdistäisi nykyiseen vaimooni loppuiäksi aina jollakin tavalla, mutta muuten aika vaikea nähdä että olisi hirveää intressiä kuunnella vaimon elämän murheita jos itse olisin jo uudessa suhteessa. Olisihan se varmaan vaikeaa aluksi ja tuntuisi taatusti pahalta, mutta kyllä minä haluaisin yrittää lähteä rakentamaan ihan oma uutta elämään, jolloin exä ei nyt mitenkään oleellisesti enää kuuluisi. Tosin näitä nyt on mahdotonta ajatella ennakkoon ja toivottavasti ei käytännössä tarvi ajatella edes. Vähän sama kuin, että mikä olisi sellaista pettämistä, mitä ei pystyisi antamaan anteeksi. Niin paljon sekin riippuisi tilanteesta lopulta.

Mun elämänkokemus on mulle opettanu sen, että mustasukkaisuus ja omistushalu on pelkkää ylimainostettua henkistä heikkoutta ja laiskuutta, eikä kerro yhtään mitään siitä todellisesta tunteen syvyydestä
ja rakkaudesta, vaikka niin kuulee usein väitettävänkin.

Heh, anoppini on sairaan mustasukkainen ja hänen suhde nykyisen aviomiehensä kanssa on kyllä varsin värikäs ja sen suhteen hyvin voivaisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta ei siitä sen enempää.

Jotkut ihmiset ovat vain sairaalloisen mustasukkaisia, mutta tuntuu että niissä tapauksessa että se mustasukkaisuus on vaan yksi osaa jotain suurempaa ongelmaviihtyä, jonka juuret alkavat jostakin lapsuudesta, ja jotka olisi parasta selvittää jossakin terapiassa kuin parisuhteessa.

Yleensäkin jos ihminen vakuuttaa ääneen en ole ollenkaan mustasukkainen, minulla ei ole ongelmaa alkoholin kanssa, luotan täysin kumppaani, niin se särähtää jo aina korviini. Jos asiassa ei ole mitään ongelma miksi sitä pitää edes mainostaa tai ääneen kertoa? Tai nämä jotka mainostavat oman suhteensa erinomaisuutta ja sen toimivuutta, niin mikä se todellinen todellisuus siellä kulssien takana onkaan? Ehkä olen vain kyyninen paska. Voi olla.

Elämää ja mitään siihen liittyvää ei voi ohjelmoida, eikä ennalta kirjoittaa, joten turhaan siinä räytyy ja panikoi edeltäkäsin, se ei vähennä tai helpota mitään sitten kun se oikeasti kohdalle osuu. Eipä meistä kenellekään elämän suhteen mitään olla luvattukaan, se kannattaa muistaa ja elää jokainen hetkensä seuraavaa pelkäämättä.

"Kaikki on lopulta vain kvarkkien satunnaista tanssia" Kari Enqvistiä lainatakseni. Tiedä miten kvanttifyysiika liittyy mitenkään ihmissuhteisiin tai on ainakaan järjellinen taso tarkastella sitä, mutta noin yleensä mitä siihen sanot elämästä.

Menee jo ihan aiheen vierestä, koska lopulta en usko, että millään on loppujen lopuksi yhtään mitään merkitystä suuremmassa mittakaavassa ja tietyllä tasolta katsoen kaikki on täysin turhaa ja satunnaista mitä tässä maailmankaikkeudessa tai rakkaudessa tapahtuu, mutta ei nyt ehkä lähdetä tuolle tielle tässä ketjussa :)

Toisaalta jos pitäisi valita miten nykyinen suhde päättyisi, niin ehkä oikeasti kauheinta olisi juuri, että toinen kuolisi onnettomuudessa yllättäen. Paras tietysti, että molemmat kuolisivat vanhuuteen, mutta siihen ei nyt itse pysty mitenkään vaikuttamaan tai ainakin hyvin rajallisesti. Paljon helpompi se toisen menetys olisi kestää, että hän löytäisi jonkun toisen tai vaikka ero kipeää tekisikin, mutta jotenkin hän kuitenkin edes eläisi, vaikka ehkä oman elämän kannalta siinäkin tapauksessa olisi 'käytännössä sama kuin kuollut' tai suhde loppuisi luonnolisesti ja omaa toimimattomuuteen, kun toisessa 'vietäisiin toimiva suhde pois ennen aikoja pois'.

Voihan se olla, että kuolen sairaskohtaukseen, kun lähetän tämänkin viestin, mutta enpä nyt sitäkään sentään aktiivisesti ajattele, mutta onko silläkään mitään merkitystä kuolenko nyt vai 60 vuoden päästä :) Riippuu kai millä tasolla asiaa tarkastelee :)

 

[Morgoth]

Niin ja tuo esimerkki risteilystä taisi lähteä minun viestistä ja tarkoitin sillä lähinnä tapausta jos kumppanini olisi lähdössä vaikkapa luokkakokousristeilylle, työpaikkaristeilylle, harrasteporukkaristeilylle ja samaan porukkaan kuuluisi hänen ex. kumppaninsa niin pelisäännöistä sovittuamme en voisi kieltää häneltä kyseistä reissua. Tilanne on toinen jos kaksistaan ollaan lähdössä vaikkapa Kreikkaan... tuolloin voisin hivenen ruveta jo ajattelemaan jotain muuta...

Niin, tässä ehkä ajatukset ja kirjoitukset menivät vähän ristiin tai ilmaisin itseni epäselvästii.

Totta kai jokaisen karvat nuosevat pystyyn jos kumppani lähtee kahdestaan exän tai jonkun ystävänsä kanssa risteilylle tai ovat kovinkan läheisessä suhteessa, mutta totta kai molempien tuttavapiiriin kuuluu miehiä ja naisia ja niiden kanssa ollaan porukassa ja vietetään iltaa, mutta eipä kai tuosta nyt tarvitse mitään mustasukkaisuuskohtauksia vetää.

Alkujaankaan en nyt tiedä onko Ender00 miten läheisissä väleissä exäänsä tai oletin että lähimmissä kuin mitä ehkä todellisuudessa on, mutta lopulta kai se peruskymys on miten läheisissä väleissä voi olla exänsä kanssa, jos on parisuhteessa, jos nyt sellaista tarvetta on edes. Ja tuokin riippuu sitten ihmisistä.

 

[Morgoth]

Onko nimimerkki Morgoth:lla naispuolisia ystäviä? Tai ylipäätänsä ystäviä? Vaikea muuten tuota näkökantaasi ja ehdottomuutta käsittää.

Mikä siinä on erityisen vaikeaa?

 

[AnFa]

Mikä siinä on erityisen vaikeaa?

Eli siis ei ole. Selittää paljon.

 

[JypFabu]

Toisaalta jos pitäisi valita miten nykyinen suhde päättyisi, niin ehkä oikeasti kauheinta olisi juuri, että toinen kuolisi onnettomuudessa yllättäen. Paras tietysti, että molemmat kuolisivat vanhuuteen, mutta siihen ei nyt itse pysty mitenkään vaikuttamaan tai ainakin hyvin rajallisesti. Paljon helpompi se toisen menetys olisi kestää, että hän löytäisi jonkun toisen tai vaikka ero kipeää tekisikin, mutta jotenkin hän kuitenkin edes eläisi, vaikka ehkä oman elämän kannalta siinäkin tapauksessa olisi 'käytännössä sama kuin kuollut' tai suhde loppuisi luonnolisesti ja omaa toimimattomuuteen, kun toisessa 'vietäisiin toimiva suhde pois ennen aikoja pois'.

Kymppi tästä kommentista täältä minun maailmankuva vinkkelistä!

Totta on, että jos ei kivi hierrä kengässä, niin ei sitä koko ajan maailmalle toitotakaan, ettei hierrä, mutta tässä kun vasiten asia tuli esille, niin ajattelinpa omiakin kokemuksista syntyneitä näkemyksiä tähän kirjata.

Kaikissa tapauksissa ei tosiaankaan, eikä tietenkään, päädytä suhteen perään ylimmiksi ystäviksi, ehkä vain niissä, joissa molemmat osaa nähdä toisessa muutakin kuin sen parisuhdekumppanin, tiedä häntä. On mulla päättyneitä suhteitakin, joista toiseen ei ole mitään kontaktia, eikä ole välikskään, että ei se aina niin auvoa ole vaikka miten maailmaa kattelis. Parasta kai on, jos kykenee avoimuuteen ei pelkästään siinä suhteessa, vaan eronkin sattuessa, niin antaa mahdollisuuden ihmiselle tulla tykö, kaksisuuntainenhan tuo tie pitää kuitenkin olla tietty.

 

[Morgoth]

Eli siis ei ole. Selittää paljon.

Niin, naispuoliset ystävät ovat oikeastaan työkavereita ja lapsen kavereiden äitejä, jos jätetään sisko ja serkut pois laskuista. Tosin nyt tiedä miten 'ystäviä' ovat kaksi ensimmäistä ovat.

Mutta mikäpä ehdottomassa suhtautumisissa exien kanssa roikumisessa ystävänä on niin vaikea sinun ymmärtää? Olisi ihan mielenkiintoista kuulla kuin vain yhden rivin nasevia komentteja.

 

[Morgoth]

Kaikissa tapauksissa ei tosiaankaan, eikä tietenkään, päädytä suhteen perään ylimmiksi ystäviksi, ehkä vain niissä, joissa molemmat osaa nähdä toisessa muutakin kuin sen parisuhdekumppanin, tiedä häntä.

Niin aika pitkälle myös varmaan luonnekysymys. Osa ihmisistä kaipaa itselleen suurta ystävien joukkoa ja osa taas enemmän erakkotyylisiä.

 

[AnFa]

Mutta mikäpä ehdottomassa suhtautumisissa exien kanssa roikumisessa ystävänä on niin vaikea sinun ymmärtää?

Siis se on vaikeata ymmärtää miksi olet niin ehdoton. Oman arvomaailmani ulkopuolelta tuo käsityksesi. Selitän itselleni tuon kantasi sillä ettei sinulla ole juurikaan kokemusta naisista "vaatteet päällä".

edit. Mieti omalle kohdallesi tilanne, että teille tulisi vaimosi kanssa jostain syystä ero ja lapset jäisivät vaikka yhteishuoltajuuteen. Eikö se olisi parempi kaikkien(=koko nykyisen perheesi) kannalta, että tulisit toimeen entisesi kanssa?

 

[Morgoth]

edit. Mieti omalle kohdallesi tilanne, että teille tulisi vaimosi kanssa jostain syystä ero ja lapset jäisivät vaikka yhteishuoltajuuteen. Eikö se olisi parempi kaikkien(=koko nykyisen perheesi) kannalta, että tulisit toimeen entisesi kanssa?

Tämä menee jo itsensä toisteluksi. Toki, mutta tässähän puhuttiin ystävyydestä exien kanssa, joka on ymmärtääkseni enemmän kuin 'tulee toimeen entisen kanssa'? Tai en minä tiedä miten nämä määritellään ja itsekukin käsittää asiat.

Varsinkaan siis jos ei vielä ole edes yhdistävää tekijänä lapsia, niin jotenkin vieläkin vaikeampaa nähdä mitä syytä 'sen syvempää ystävyyteen' exän kanssa sen jälkeen, kun suhde on ohi.

Se mitä aluksi komentoin oli lähinnä ender00n tapaus haiskahti lähinnä vain 'roikkumiselta' exässä kun vedetään jossakin laastarisuhteessa ja ihmetellään miksi nykyinen kumppani vetää herneen nenään, kun exälle tarjotaan olkapäätä lohdutukseksi vähän väliä. Sen jälkeen ruvettiin sitten jauhamaan jostakin yleisesti ja enää en oikein itsekään tiedä edes jutellaanko maasta vai kuusta :)

 

[JypFabu]

Niin aika pitkälle myös varmaan luonnekysymys. Osa ihmisistä kaipaa itselleen suurta ystävien joukkoa ja osa taas enemmän erakkotyylisiä.

Eipä kai nuo silloin päädy parisuhteeseenkaan. Vai mitä yritit sanoa?

Seurusteleva erakko kuulostaa kyllä oivalta bändin nimeltä.