Naisasiat

[kiwipilot]

Muutenkin kun olen asiaa pohtinut niin tuo vartalon malli on omassa arvomaailmassani huikean tärkeä ja määrittelee sen voinko olla edes teoriassa ihmisestä kiinnostunut. Mulla itseasissa on vähän huono omatuntokin ton asian suhteen, mutta tiedän kyllä että näinhän sitä vähintään puolet ihmisistä ajattelee. Loppupeleissä itseään varten sitä eletään joten ehkäpä tämä nyt ei ihan syntiä kuitenkaan ole ja vaikka olisikin niin mitä sitten? Helvettiin joudun lopuksi (ihan muista syistä) kuitenkin.

Huhhuh. Halveksun pinnallisuuttasi mutta rehellisyydestä pisteet. Toisaalta, helppoahan se nimimerkin takaa... Tuo "vähintään puolet" -heittosi taitaa olla otos paikalliselta punttisalilta, vai olenko ihan väärässä?

 

[scholl]

Eikös tuollainen 165/65 muutu 165/58 tilaan parin kolmen kuukauden urheilulla. Jos on kehityskelpoinen yksilö kyseessä.

 

[Fordél]

Eikös tuollainen 165/65 muutu 165/58 tilaan parin kolmen kuukauden urheilulla. Jos on kehityskelpoinen yksilö kyseessä.

Jos koko homma on siitä kiinni niin veikkaampa, että ei löydy kovinkaan montaa naista, joka noihin talkoisiin lähtee ja se on täysin ymmärrettävää.

 

[Tombe76]

Muutenkin kun olen asiaa pohtinut niin tuo vartalon malli on omassa arvomaailmassani huikean tärkeä ja määrittelee sen voinko olla edes teoriassa ihmisestä kiinnostunut. Mulla itseasissa on vähän huono omatuntokin ton asian suhteen, mutta tiedän kyllä että näinhän sitä vähintään puolet ihmisistä ajattelee. Loppupeleissä itseään varten sitä eletään joten ehkäpä tämä nyt ei ihan syntiä kuitenkaan ole ja vaikka olisikin niin mitä sitten? Helvettiin joudun lopuksi (ihan muista syistä) kuitenkin.

Entä sitten kun se naisen muoto muuttuu. Parikymppisenä noita hyvärunkosia naisia on aika paljon enemmän kuin kolme-neljä tai viisikymppisenä. Meinaatko vaihtaa tarvittaessa, kun "itseä varten sitä vain eletään"? Naisen raskauskin saattaa muuttaa vartalonmallia lopullisesti iästä huolimatta. Toki kuntoilulla tyyliin Madonna ja puukolla tyyliin Cher saadaan vanhemmatkin naiset "pysymään" kuosissa, mutta silti... ikääntyessä järki ja ajatusmaailma säilyy (pitäisi säilyä) suht ennallaan, vartalon malli muuttuu 100% varmasti.

Ihan vain vinkiksi. En muuten itsekään (niinkuin muutama muu ennen minua) allekirjoita tuota "näinhän varmaan vähintään puolet ihmisistä ajattelee" heittoa.

 

[Ted Raikas]

Parikymppisenä noita hyvärunkosia naisia on aika paljon enemmän kuin kolme-neljä tai viisikymppisenä. Meinaatko vaihtaa tarvittaessa, kun "itseä varten sitä vain eletään"?

En ole kyseinen henkilö jolta kysyt, mutta tuossa voi kuitenkin merkitä se, että siinä vaiheessa kun se kyseinen ihminen muuttuu fyysisesti, niin häntä on oppinut rakastamaan ihmisenä (ainakin toivon mukaan) sen verran, että se ulkoinen ei enää paina niin vaakakupissa. Luulen, että puuntakaa puhuu tuosta ihastumisvaiheesta nyt, siinä toki varmasti kaikilla ihmisillä on jotkut ulkoiset kriteerit kyseessä, piirteitä toisessa mihin ihastutaan. Pidemmällä aikavälillä ne alkavat menettää merkitystään, kun tutustuu ihmiseen paremmin ja luonteet synkkaa keskenään ja niin edelleen.

 

[Tombe76]

En ole kyseinen henkilö jolta kysyt, mutta tuossa voi kuitenkin merkitä se, että siinä vaiheessa kun se kyseinen ihminen muuttuu fyysisesti, niin häntä on oppinut rakastamaan ihmisenä (ainakin toivon mukaan) sen verran, että se ulkoinen ei enää paina niin vaakakupissa. Luulen, että puuntakaa puhuu tuosta ihastumisvaiheesta nyt, siinä toki varmasti kaikilla ihmisillä on jotkut ulkoiset kriteerit kyseessä, piirteitä toisessa mihin ihastutaan. Pidemmällä aikavälillä ne alkavat menettää merkitystään, kun tutustuu ihmiseen paremmin ja luonteet synkkaa keskenään ja niin edelleen.

Voi olla. Tosin ainakin julkisuudessa on ollut esillä aika monesti tapauksia, jossa vaihdetaan nimenomaan nuorempaan... "paremman malliseen"... Sievinen * 2, Häkkinen, vain muutama mainitakseni. Toki näissä olisi voinut tulla ero muutenkin, mutta kas kummaa se uusi (Häkkisellä ei vielä sitä ole, mutta tuskin nappaa Erjaa vanhempaa) on aina ollut nuorempi ja paremmin säilynyt.

Tottahan se on, että kun ihmiseen kiintyy niin tuo ulkoisenkin puolen arvostus vähenee tai ainakin pitäisi vähentyä. Uskoisin kuitenkin, että jos nyt 100% tärkein asia on pelkkä vartalon malli, niin aika paljon saa luonteeseen kiintyä, jotta homma jatkuu, jos puoliso lihoaa jostain syytä vaikkapa sen 20 kg. Ja kun se luonne on kuitenkin pitkällä aikavälillä se nro.1, niin aika lottoa on löytää The One, jos vartalon mallia käytetään kriteerinä, edes siinä ihastumisvaiheessa.

 

[julle-jr]

Ja kun se luonne on kuitenkin pitkällä aikavälillä se nro.1, niin aika lottoa on löytää The One, jos vartalon mallia käytetään kriteerinä, edes siinä ihastumisvaiheessa.

Luonne on ehkä tärkein kriteeri, mutta myös ulkonkö, eli vartalo ja kasvonpiirteet merkitsevät paljon. Olen sitä mieltä, että tyttöystävän/vaimon/yms. täytyy olla kaikilta kriteereiltä tietyn kriittisen pisteen yläpuolella. Jos sellaista ei löydy, niin sitten ei, en näe järkeä tyytyä sellaiseen mistä ei oikeasti pidä riittävästi, mieluummin on sitten ilman, ei se parisuhde mikään välttämättömyys ole ja huono parisuhde on täysin perseestä.

Toisaalta on tietysti luonnollista, että harva nainen pysyy koko ikäänsä timmissä kunnossa ja se tavallaan kuuluu asiaan. Iän tuoma kypsyys ulkonäössä ei ole negatiivista, jos se pysyy kohtuudessa. Ja jos on tottunut jo nuorena pitämään itsensä kunnossa niin uskoisin, että myös vanhempana tulee suuremmalla todennäköisyydellä oltua ikään nähden hyvässä kunnossa. Ja tytön äidistähän voi katsoa viitteitä siitä miltä kyseinen tyttö näyttää vanhana :)

 

[Ted Raikas]

Voi olla. Tosin ainakin julkisuudessa on ollut esillä aika monesti tapauksia, jossa vaihdetaan nimenomaan nuorempaan...

No julkisuus on mitä on, siellä voi karkeasti sanoa, että äijä voi olla ihan minkätahansa näköinen ja ikäinen, jos vaan massia löytyy ja julkisuuden statusta, niin hehkeitä misuja riittää. Noin raadollistaen näin asia menee. Jokaisen oma valinta arvostaako vai ei tuollaista asennoitumista.

Jos nyt sitten puhutaan ihan taviksista, niin...

Uskoisin kuitenkin, että jos nyt 100% tärkein asia on pelkkä vartalon malli, niin aika paljon saa luonteeseen kiintyä, jotta homma jatkuu, jos puoliso lihoaa jostain syytä vaikkapa sen 20 kg. Ja kun se luonne on kuitenkin pitkällä aikavälillä se nro.1, niin aika lottoa on löytää The One, jos vartalon mallia käytetään kriteerinä, edes siinä ihastumisvaiheessa.

No se on sitten jokaisen oma paha jos pelkästään vartalo määrittelee ihmiset. Onnea vaan etsinnöille, ehkä tärppääkin. Pakko todeta, että en minäkään suurta ihastumisen tunnetta osaa kokea ihmisiin jotka ovat selkeästi ylipainoisia, siinä kohtaa menee se fyysisen ihastumisen raja. Se ei haittaa jos nainen on muodokas, eli ei tarvitse olla laiha tai hoikka, saa olla muotojakin. Ei ole este ja olen kyllä itse joskus ihastunutkin vähän pyöreämmän sorttisiin neitoihin.

En oikein uskalla itse ennustaa pitkää suhdetta, jos vaikka toinen onkin kaunis kuin mikä, mutta ei henkisellä puolella yhdistä mikään ja ei synkkaa jutut. Tässä kohtaa se mielenlaatu kyllä nousee aika suureen rooliin. Yleensä aika nopeasti kyllä huomaa, että kenen kanssa henkisellä tasolla synkkaa hyvin. Se yleensä jo itsessään lisää mielenkiintoa itselläni, vaikka nainen ei nyt yleisillä standardeilla niin "kaunis" olisikaan ulkoisesti. Eipä tässä itsekään mikään miesmalli olla, joten... ;)

 

[scholl]

Entä sitten kun se naisen muoto muuttuu. Parikymppisenä noita hyvärunkosia naisia on aika paljon enemmän kuin kolme-neljä tai viisikymppisenä. Meinaatko vaihtaa tarvittaessa, kun "itseä varten sitä vain eletään"?

tämä on mielenkiintoinen pointti, johon ajattelin minäkin kommentoida. Itse kyllä meinasin ottaa tietynlaisen elämäntavat-sitoumuksen paperilla. Ei sitä tarvitse lukea kuin piru raamattua, mutta on hyvä, jos on jonkinlainen yhteisymmärrys siitä, millaista elämää jatkossa tullaan elämään eli kuuluuko liikunta esimerkiksi jatkossa ohjelmaan vai ei.

Parikymppisenä ei vielä harrasteta seurustelua, mutta kolminelikymppisenä toki, jos tulee sopiva vastaan.

 

[Yuppi]

Välitän vanhasta naisestani edelleen todella paljon, ja huomaan sen varsinkin siitä kun olen tutustunut erääseen toiseen naiseen tässä lähipäivinä niin ei tunnu yhtään samalta ja taidan tehdä senkin vaan sen takia, että en ole näin yksinäinen, en tiedä. Eniten satuttaa, että exälläni on toinen mies jo vakavassa tapailussa ja tätä kun mietin tulen todella surulliseksi edelleen, miten hän toipui noin nopeasti? miten hän on voinut unohtaa meidät? Tekisi mieli edelleen päivittäin soittaa exälle ja jutella niitä näitä ja pitää toinen lähellä, mutta ei siinäkään ole järkeä. Eiköhän tämä toipuminen tästä suju, vaikka vieläkin tuntuu todella pahalta, ja en uskalla edes ajatella hyviä hetkiä mitä oli, saati sitä etteivät ne enää palaa koskaan... ;(

Joo, itsellä on vähän sama juttu. Eli kuten joskus aikaisemminkin olen varmaan avautunut, niin tollanen 7 vuoden suhde meni sitten tuossa joulukuussa poikki ja muija päätti sitten vaihtaa lennosta. Olihan tuossa syssymmällä ja oikeastaan aiemmin jo keväämmällä hiukka vaikeaa, mutta en kyllä oikeen tollasta ratkaisua pysty sulattamaan. Yhteinen lapsikin kun meillä vielä on, niin olisi se kiva, jos pystyisi hiukan jotain respectiä antamaan hänen äitiä kohtaan. Ja itse asiassa näin olen toiminutkin, mielestäni erittäin korrektisti. Turha näitä omia patoutumia on lapsen niskaan kaataa. Enemmän vituttaa se, kun poika välillä sekoittaa herra X:n ja meikän nimiltään ja kaikki tämmöinen. Muutenkin on hirveä pelko, että poika unohtaa kun välillä voi mennä viikkokin, ettei paljoa nähdä. Turhaa tuo silti on, kun tähänkin asti poika on jaksanut äidille muistuttaa, että isiä on ikävä. Surullistahan se on, oikeastaan melko musertavaakin välillä, mutta kyllä näistä aina päivä kerrallaan yli pääsee.

Mulla on vähän sellainen epäilys, etten ole vieläkään tätä koko juttua saanut päässäni selvitettyä. Toisaalta päivä päivältä sitä ajattelee vähemmän exää ja niitä kuvioita. Sen mitä tunnen exääni, niin luulen tietäväni, ettei tuo sen nykyinen juttu mitään vuosia kyllä kestä, on se välillä semmoinen tuulihattu. Nyt se oletettavasti suunnittelee ja on kai jo pari kuukautta suunnitellut häitä sen mr. X:n kanssa. En mä siihen oikein mitään osaa sanoa, lyö vaan tyhjää. En osaa sen paremmin mitään toivoa, kuin että ihana arki koittaisi sitten hänellekin. Itsellä on ehkä jotain pientä ollut, mutta loppupeleissä ei kyllä huvita pätkääkään alkaa mihinkään säätämisiin. Alkaa vaan enemmän vituttaa. Se myöskin ohjeeksi näille viidakon kuninkaalle ja muille. Ja se, että aamuisin surettaa ym. korjaantuu sillä, kun laittaa kellon herättämään sen verran myöhään, ettei jää aikaa murehtia mitään tyhjänpäiväisyyksiä.

Eiköhän tää tästä teilläkin järjesty, kesä ja terassikelit ja festarit ja mökkireissut ym. on taas tuloillaan...

 

[Tombe76]

Sen verran vielä, että ymmärrän kyllä osittain tuon puuntakaan pointin. Itseltänikin näet löytyy takataskusta sokkotreffikokemus, jossa urheileva nainen (sm-tasolla kilpaileva) vaikutti puhelimessa hyvinkin mukavalta luonteelta.

Unohtui vaan kysyä laji. Siinä vaiheessa kun allekirjoittanut kaartoi autolla sovitulle paikalle, ja kun viereen istui nainen joka olisi varmaan vääntänyt halutessaan minut siltaan (vaikka olin silloin elämäni kunnossa 100kg penkki, 3300 Cooper), niin kävi mielessä että mitenköhän tästä nyt kaikkein helpoiten pääsisi irti. No, ei se naamakaan ollut minkään missin. Ja jos luokitella pitää niin mielummin kuitenkin pituutta 160, kuin 190.

Pari tuntia meni, pinnallista jutustelua, moi moi, soitellaan ja se oli sitten siinä.

 

[puuntakaa]

Niin tuo aikaisemman viestin pointti koski juuri tuota tutustumis-vaihetta ja alkuhuuman luontia. Kuulostaa hirveältä sikailulta, mutta kuitenkin asia vaan on itsellä niin, että pidän tanakoita kinttuja jopa vastenmielisinä eikä se motivoi ihmiseen tutustumista paremmin. Asiahan on toki varmasti niin, että tunteet eivät siinä sitten myöhemmin muutu sen jälkeen kun on rakastunut ja sillä kumppanilla lantio levenee ja pari ylimääräistä makkaraa tulla tupsahtaa mahalle.

Asiahan on toisaalta niinkin, että en mäkään vartaloni takia kaikille naisille kelpaa, koska tuota pituutta ei ole kuin pari senttiä yli 170, joten mut on moni raakannut listoilta jo senkin takia. En ole mielestäni noita naisia huonompi, mutta en kyllä parempikaan. On kuitenkin hienoa, että sellaisia ihmisiä vielä löytyy joille luonne ja muut seikat on ulkonäköä tärkeämpiä, toivoisinkin olevani enemmän heidän kaltaisensa.

 

[tutzba]

jaksamista tutzballe ja junglelle!

Kiitoksia. Välillä menee paremmin, välillä huonommin. Huonommin menee silloin kun on yksin ajatuksiensa kanssa. Paremmin silloin kun on muuta mietittävää. Valitettavasti koko aikaa ei pysty jotain tekemään, joten aika hajalla ollaan.

Pakostikin takertuu niihin hyviin muistoihin, jota kautta alkaa itsensä piinaaminen. Tiedän ettei niin saisi tehdä, mutta jostakin syystä niin teen. En tiedä kaipaanko kyseistä henkilöä, vai kaipaanko sitä tunnetta kun oli joku toinen vierellä. Tänään kaipaan henkilöä, huomena tunnetta. Suhde ei toiminut, joten pakko on pystyä päästämään irti. Jos yrittäisi uudestaan, molempia vain sattuisi. Tuntuu kuitenkin siltä, etten välittäisi siitä että minuun sattuisi. Haluaisin vaan hänet takaisin.

Mielialat vaihtelevat tunneittain. Lauantaina kun ero tuli, olin illalla täysin varma etten kestä ilman häntä. Sunnuntai-aamuna herätessäni mietin, että näin on parempi. Suhde olisi satuttanut molempia liikaa, joten oli parempi tehdä siitä ajoissa loppu. Tänään taas aamulla halusin takaisin.

Pelkään että alan soittelemaan ko. henkilölle, ja kertomaan kuinka kaipaan. Sitten menee hetki, ja tajuan, että teinkin väärin. Uusi soitto, ja uudestaan sattuu kun ilmoitankin että on parempi olla erossa. En edes ole jaksanut raahata puhelinta mukana kaikkialle, ihan vain tästä syystä. Haluan antaa molemmille aikaa koota ajatukset, ja katsoa tulevaisuudessa mikä on tilanne. Haluaisin olla kaveri/ystävä, mutta en usko että se onnistuu. Toivon, mutta en usko. Kaikki on kuitenkin ajasta kiinni.

Haluaisin soittaa ja kysyä miten tämä tyttö voi. Se kuitenkin toisi mieleen ihan liikaa muistoja, ja toipuminen lähtisi taaksepäin ja rajusti. Etäisyys on ehkä parempi tässä tilassa, vaikka se ahdistaakin. Juuri se etäisyys ja yksinäisyys on kamalinta. En edes tiedä oliko ero oikea päätös. Mitä jos tämä olisikin ollut "se oikea"? Jos oli, niin sittenhän ajaudumme yhteen vielä tulevaisuudessa. Se hiukan lohduttaa. Aina on kuitenkin mahdollisuus vielä uudelle yrittämiselle.

Yksin en saisi jäädä, mutta koko ajan jään. En halua mennä kavereiden kanssa mihinkään, vaikka pitäisi. Välttelen kaikkea mahdollista kontaktia muihin, sillä kaikesta tulee mieleen mitä ennen oli. Yksikin väärä sana, ja koko homma romahtaa.

Mitään uutta en halua, sillä haluan toipua kunnolla. Jos vain ottaisi jonkun vierelle, olisi se pelkkä korvike. Koko ajan miettisi, miten tämä entinen teki asiat toisin, miten hänellä oli oma tyyli.

Huh. Tällainen helpottaa kun saa avautua aivan putkeen, ilman keskeytyksiä. Saa käsitellä asiat sillain miten ne itse kokee, eikä tarvitse kuunnella jonkun sanomisia siitä, kuinka nyt on varmasti paremmin.

 

[pulska]

Kiitoksia. Välillä menee paremmin, välillä huonommin. Huonommin menee silloin kun on yksin ajatuksiensa kanssa. Paremmin silloin kun on muuta mietittävää. Valitettavasti koko aikaa ei pysty jotain tekemään, joten aika hajalla ollaan.

Pakostikin takertuu niihin hyviin muistoihin, jota kautta alkaa itsensä piinaaminen. Tiedän ettei niin saisi tehdä, mutta jostakin syystä niin teen. En tiedä kaipaanko kyseistä henkilöä, vai kaipaanko sitä tunnetta kun oli joku toinen vierellä. Tänään kaipaan henkilöä, huomena tunnetta. Suhde ei toiminut, joten pakko on pystyä päästämään irti. Jos yrittäisi uudestaan, molempia vain sattuisi. Tuntuu kuitenkin siltä, etten välittäisi siitä että minuun sattuisi. Haluaisin vaan hänet takaisin.

Mielialat vaihtelevat tunneittain. Lauantaina kun ero tuli, olin illalla täysin varma etten kestä ilman häntä. Sunnuntai-aamuna herätessäni mietin, että näin on parempi. Suhde olisi satuttanut molempia liikaa, joten oli parempi tehdä siitä ajoissa loppu. Tänään taas aamulla halusin takaisin.

Pelkään että alan soittelemaan ko. henkilölle, ja kertomaan kuinka kaipaan. Sitten menee hetki, ja tajuan, että teinkin väärin. Uusi soitto, ja uudestaan sattuu kun ilmoitankin että on parempi olla erossa. En edes ole jaksanut raahata puhelinta mukana kaikkialle, ihan vain tästä syystä. Haluan antaa molemmille aikaa koota ajatukset, ja katsoa tulevaisuudessa mikä on tilanne. Haluaisin olla kaveri/ystävä, mutta en usko että se onnistuu. Toivon, mutta en usko. Kaikki on kuitenkin ajasta kiinni.

Haluaisin soittaa ja kysyä miten tämä tyttö voi. Se kuitenkin toisi mieleen ihan liikaa muistoja, ja toipuminen lähtisi taaksepäin ja rajusti. Etäisyys on ehkä parempi tässä tilassa, vaikka se ahdistaakin. Juuri se etäisyys ja yksinäisyys on kamalinta. En edes tiedä oliko ero oikea päätös. Mitä jos tämä olisikin ollut "se oikea"? Jos oli, niin sittenhän ajaudumme yhteen vielä tulevaisuudessa. Se hiukan lohduttaa. Aina on kuitenkin mahdollisuus vielä uudelle yrittämiselle.

Yksin en saisi jäädä, mutta koko ajan jään. En halua mennä kavereiden kanssa mihinkään, vaikka pitäisi. Välttelen kaikkea mahdollista kontaktia muihin, sillä kaikesta tulee mieleen mitä ennen oli. Yksikin väärä sana, ja koko homma romahtaa.

Mitään uutta en halua, sillä haluan toipua kunnolla. Jos vain ottaisi jonkun vierelle, olisi se pelkkä korvike. Koko ajan miettisi, miten tämä entinen teki asiat toisin, miten hänellä oli oma tyyli.

Huh. Tällainen helpottaa kun saa avautua aivan putkeen, ilman keskeytyksiä. Saa käsitellä asiat sillain miten ne itse kokee, eikä tarvitse kuunnella jonkun sanomisia siitä, kuinka nyt on varmasti paremmin.

Tämä teksti on aivan samanlaista mitä itse kirjottaisin tällä hetkellä, aivan samoja asioita käyn mielessä ja ajattelen samallalailla asioista. Itsekin mietin usein, että kaipaanko enemmän exääni vai sitä tunnetta, kun on joku jonka kanssa elää, nukkua ja tehdä yhteisiäjuttuja. Mitä kauemmin erosta on aikaa, niin sitä enemmän minusta alkaa tuntua, että ehkä kaipaan enemmänkin sitä yhdessäoloa jonkun kanssa että ei tarvitse kärsiä tätä yksinäisyyttä. Tänäänki sitä on vaan pakko päästä pois tästä yksinäisyydestä ja lähteä katsastamaan maanantai-illan menoja töidenkin kustannuksella. Jotenkin saan näin oloni paremmaksi. Itsekin muuten soittelen aivan turhan paljon edelleenkin exälleni.

Mutta muutaman kuukauden päästä meillä kaikilla eronneilla on varmasti parempi olo ja osalla varmasti uutta naistakin tiedossa! :D Toivotaan ja uskotaan siihen...

Ja vielä tuohon Yuppin juttuun, niin tuo on aina todella ikävä kun yhteisen lapsen joutuu sekoittamaan tuollaisiin erojuttuihin. Ja varsinkin se että et näe häntä joka päivä kun hän kasvaa on ikävää, mutta varmasti ei tule koskaan isäänsä unohtamaan vaikka ette aina näekään. Isä on aina isä.

 

[#31]

Olet ilmeisesti jätetty osapuoli?
Tässä huomaa hyvin se miten erilailalla jätetty ja jättävä erosta yli pääsee.
Jättäjä (varsinkin jos nainen kyseessa) suunnittelee, miettii, käy kaikki mahdolliset tilanteet päässään läpi, jo monia kuukausia ennen eroa ja mahdollisesti "avaa jo uuttakin peliä!". Jättäjällä on siis ollut aikaa sopeutua tilanteeseen, miettiä se läpi, aloittaa jo uuden elämän suunnittelu, kun taas jätetylle kaikki tulee usein "kuin salama kirkkaalta taivaalta" ja erosta toipuminen kestää sen aikanansa.

Osuit kyllä naulan kantaan. Itsellä on reilu puoli vuotta erosta, ja yli on päästy aikaa sitten todella hyvin, mitään sen vakempia juttuja ei kyllä vielä eron jälkeen ole ollut, lyhyitä "suhteita" pari ja muutama yhden illan juttu..
Mutta tuosta lainaamastani tekstistä... Itselle kävi juurikin noin, eli nainen jätti silloin, syyksi kertoi että ei halua vielä sitoutua vakavemmin, hän oli about kuukausi ennen eroa tavannut yhden tyypin ja yllätys yllätys, alkoivat tapailla lähes välittömästi eron jälkeen ja seurustelevat nykyään.. en ole ollut exään juurikaan yhtään yhteydessä koska ei kiinnosta, mutta meillä on yhteisiä kavereita aika paljon joilta kuulee asioita. Itseäni ei juurikaan vituta, tai no siinä mielessä on kyllä pientä katkeruutta, että erotessa olisi voinut kyllä sanoa sen todellisenki syyn eikä vaan loppuunkulutettuja kliseitä. No, tämä tästä..
Voimia jätetyille, kyllä se elämä voittaa jossain vaiheessa ja kaverit, harrastukset etc. auttaa varmasti

 

[Alamummo]

Olet ilmeisesti jätetty osapuoli?
Tässä huomaa hyvin se miten erilailalla jätetty ja jättävä erosta yli pääsee.
Jättäjä (varsinkin jos nainen kyseessa) suunnittelee, miettii, käy kaikki mahdolliset tilanteet päässään läpi, jo monia kuukausia ennen eroa ja mahdollisesti "avaa jo uuttakin peliä!". Jättäjällä on siis ollut aikaa sopeutua tilanteeseen, miettiä se läpi, aloittaa jo uuden elämän suunnittelu, kun taas jätetylle kaikki tulee usein "kuin salama kirkkaalta taivaalta" ja erosta toipuminen kestää sen aikanansa.

Ihan samalla tavalla miehenpuolet toimivat jättäessään.
Nimimerkillä "Kokemusta on"

 

[Loktev]

Nimimerkki "Bruno" kirjoitti:

Ei jaksa vaivautua huolehtimaan itsestään ennen kuin alkaa olla niin paskainen olo, että on pakko mennä peseytymään, kehdatakseen edes lähteä ulos tuosta ovesta.

Ek sää ollenkaa töissä käy?

 

[Sera]

Tai vaihtoehtoisesti pyydän naisnäkökulmaa tähän tilanteeseen, että mikäs helvetti nyt on.
Olen kuitenkin pyytänyt anteeksi, sanonut siis olevani helvetin pahoillani kaikesta, mutta ei mikään auta. Odottaako vaan vai mitä tehdä?

Naisnäkökulmaa tulee, mutta meitäkin on niin moneen junaan. Toiset tykkää pitää mykkäkoulua, toiset taas selvittää asiat samantien. Jos nainen ei vastaa puheluihin/viesteihin moneen päivään, niin joko olet suututtanut hänet todella pahasti tai sitten hän on vain drama queen. Vaihtoehto ykkösen ollessa kyseessä sinun pitää vielä kerran pyytää anteeksi ja kertoa, ettet kestä tällaista hiljaisuutta. Pyydä saada jutella, "edes tämän viimeisen kerran". Jos taas riidan aihe ja virheen vakavuus eivät ansaitse näin dramaattista kohtelua, eikä taustalla ole mitään muuta ongelmaa, niin tyttö ilmeisesti vain tykkää pompottaa. Ja tulee harrastamaan sitä jatkossakin. Silloin kannattaa vaan antaa olla.

 

[Osmo Rapeli]

Ja itseni tuntien voin sanoa, että olen todella nöyrää poikaa, kun olen jonkun suututtanut ja syy on ilmiselvästi minussa. Pyydän anteeksi ja yritän tehdä kaikkeni asioiden parantamiseksi. Ilmeisesti nyt ei kannata kuin odottaa? Oder?

Jos olet jo pyytänyt anteeksi, ja selvittänyt asian, niin lähdet normaalisti vlopun viettoon ja nostat perseesi kotoa ulos. Vetelet henkeä julkisissa tiloissa ja ihmisten keskuudessa. Kotona arkiympäristössä ja ittekseen pähkäily sekä huono olo pahenee varmasti. Jos taas haluat kuitenkin olla yksin, lähdet silti pois kämpiltä hetkeksi, ja jonnekin syrjään.

 

[Ender00]

Tietenkin teitä naisia on moneen junaan, kuten meitä miehiäkin, mutta lähinnä tarkoitin sitä, onko minun puoleltani kohtuutonta vaatia jonkinlaista selvitystä tilanteeseen vai pitäiskö vain antaa olla ja odottaa?

Laitat tekstiviestin, jossa tiedustelet, että onko teillä vielä suhde vai lähdetkö paneskelemaan muita naisia. Luulisi jonkin reaktion herättävän..

 

[moby]

En minä ole mikään tunnevammainen karski urpo, jolle mikään ei tunnu miltään. Etkä sä tietenkään sitä tarkoittanutkaan. Itse vain toin esille sen, että kovinkin tunnepohjaista elämää elän. Eikä se ole aina hyvä asia se.

No nyt sinun pitäisi kuitenkin näyttää tytöllesi, että tuollainen käytös ei käy. Jos olet pyytänyt anteeksi ja sinun mielestäsi asia on selvitetty, niin hänen käytöksensä ei ole hyväksyttävää.

Jos nyt pommitat häntä viesteillä ja pyytelet vielä anteeksi ja lupaat mitä vaan, että hän vastaisi, niin varaudu samaan rumbaan myös tulevaisuudessa. Suhteissa osapuolet loukkaavat toisiaan aina joskus ja sinä olet nyt tehnyt riittävästi asian jälkihoidolle.

On helpompi elää, kun molemmat osapuolet ymmärtävät miten suhteessa toimitaan. Nämä toimintatavat ovat kaikilla pareilla erilaiset, mutta on tärkeää että ne on selvitetty tavalla tai toisella, jotta ei tule epäselvyyksiä. Sääntöjä rikkovalle osapuolelle jää sitten yleensä musta-pekka käteen. Ei suhteessa tarvitse sietää mitä tahansa.

Minusta tämä nyt vaikuttaa siltä, että tyttö tietää miltä tällainen käytös sinusta tuntuu ja haluaa edelleen rankaista sinua asiasta, joka sinun mielestäsi on jo käsitelty.

 

[op777]

No, ~pari viime vuotta oli elämäni hienointa aikaa, ja tuntui että sain joskus pieleen menneelle elämälleni täysin uuden alun. Nyt päädyttiin kuitenkin melko yllättäen pisteeseen, että pitäisi kuulemma hakea omat kamat pois unelmieni tytön luota.

Itse en oikein fyysisesti enkä henkisesti pysty pääsemään Tampereen Koivistonkylään maanantaina 7-14 -välillä, jolloin kamat pitää kuulemma hakea. löytyisikö palstalta ketään Tamperelaista joka voisi hakea tuolta kassillisen tavaroita hetkeksi säilytettäväksi? Yksityiskohtaiset tiedot yv:llä, lupaan myös pientä vaivanpalkkiota.

op777

 

[Mazaa]

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1491860

Ei tähän pysty oikein mitään muuta sanomaan kuin, että on miehellä huono flaksi, jos vaimo sattuu tulemaan juuri silloin paikalle, kun olet puremassa Heidi Klumia takapuolessa.

Tosin vaimon reaktio täytyy olla lehden propagandaa. Ei vaihtoehtoja.

 

[king of the jungle]

Noniin nyt on sellainen viikko takana siitä, kun erosin tyttöystävästä.
Ensimmäiset päivät olivat vaikeita, mutta ajan kanssa hän ei enää ole ollut mielessäni niin paljon. Ikävä häntä on silti kova ja takaisin haluaisin hänet niin kovasti.
Emme ole nähneet eromme jälkeen, mutta sovimme että tapaisimme lähipäivinä ja puhuisimme asioita läpi huolella, jotta voisimme edelleen olla ystäviä jota molemmat haluavat. Olen hänen kanssaan kerran puhunut puhelimessa ja olin aika kipsissä silloin. Puhelun jälkeen tuli haikea olo, joka jatkui monta tuntia. Silloin, kun hän jätti minut niin tuntui, että ei selviä tästä maailmasta ja ei ikinä löydä hänen kaltaistaan. Pari kertaa on tässä välissä tullut käytyä erilaisissa juhlissa ja on iloksi tullut huomattua, että olen haluttua tavaraa sen jälkeen, kun tieto erostamme tuli muiden korviin. Mutta en vain pystynyt tekemään mitään kenenkään kanssa, koska ajattelen edelleen tätä tyttöystävääni. Edelleen haluan hänet takaisin ja vaikka kuinka yritän, niin sitä tunnetta en saa muutettua...

 

[king of the jungle]

Nyt on viikko erosta, ja eiliseen asti pärjäsin olosuhteisiin nähden kohtalaisesti. Yksin en joutunut olemaan melkein milloinkaan, aina pystyin raahaamaan itseni johonkin. Eilen sitten alkoikin taas helvetti.

Nainen soitti ja ilmoitti tulevansa käymään. Halusi jutella asioista. Tiesin alusta alkaen, että ei siitä tule yhtään mitään. Jostakin syystä sitten kuitenkin suostuin tähän jutteluun. Nelisen tuntia siinä juteltiin, enimmäkseen sitä, kuinka hajalla nainen on. Niin olen minäkin, mutta se onnistuttiin sivuuttamaan.

Nyt on sitten aivan helvetillinen olo. Nainen kertoi kuinka jäi siitä hetkestä lähtien aivan yksin, kun ero tapahtui. Tiedän ettei minun tehtävä olisi enää hänestä huolta pitää, mutta tekisi niin kovasti mieli olla vain tukena. Mitään muuta en varmaankaan halua, enkä pystyisikään. Tiedän kuitenkin sen, että jos alkaisin tätä henkilöä tapaamaan, niin hän kuvittelisi meidän palaavan yhteen. Siitä syystä on paras, ettemme pidä nyt vähään aikaan minkäänlaista yhteyttä.

Kauhea ahdistus tuli heti eilen. Aamulla kun heräsin, piti oikeasti miettiä mitä eilen oli tapahtunut. Hetki meni käsittää se, että se oli oikeasti totta. Muutaman kerran eilenkin naisen ollessa juttelemassa suljin silmäni, ja uskoin aivan täysin sen olevan vain jotain harhaa.

Huomena koittaa lähtö kolmeksi päiväksi kaverille toiselle paikkakunnalle, toivottavasti siellä saa taas pään selvitettyä.

Itsellä hyvinkin samanlaista ollut. Kun en ollut minkäänlaisissa yhteyksissä entisen naiseni kanssa, niin ei tullut ajateltua häntä lähes ollenkaan. Mutta hän otti minuun yhteyttä eräänä iltana ja seuraavana yönä nukuinkin todella huonosti. Nyt joudun näkemään tätä ihmistä päivittäin työasioiden takia ja tekee kipeää edes katsoa häntä. Tarkoituksemme olisi tässä joku päivä nähdä ja puhua kunnolla tämä asia pois mielestämme, jotta voisimme olla ystäviä jota molemmat haluavat hyvin paljon.
Aamut ja illat ovat yleensä niitä vaikeimpia eron jälkeen, kun alkaa rauhoittua päivän tapahtumista ja viettää aika yksikseen. Siihen auttaakin juuri muiden ihmisten seura ja silloin sitä huomaa sen, ettei edes ajattele sitä entistä rakasta ihmistä, jota edelleen kaipaisi takaisin...