Naisasiat

[Kaspo]

Maailma on epäreilu paikka, tiedän sen todella hyvin itsekin. En kuitenkaan lähtisi arvostelemaan toisten asioita, saatika hymyilemään niillä.

Jep, saisi vuodattaa ison liudan kyyneleitä päivässä mikäli jokaista kuolemaa surisi. Täydellisen offtopicin välttämiseksi mainittakoon, että tytöt tykkää mulkuista.

 

[Tulppu]

Ulkopuolisena lukijana laittaa asiat tietenkin samalle viivalle. Tiedän tasan tarkkaan miltä läheisen menettäminen tuntuu: sekä kuoleman että eron kautta.

Tosiasia nyt vaan on, että se kuollut ihminen ei tule koskaan takaisin, on hän kuka tahansa. Lisäksi olen sitä mieltä, että ilman omaa syytään parhaassa iässään tapetuksi tullut ihminen ansaitsee ajatuksen, vaikka en häntä tuntisikaan.

Sen sijaan naiset. Tokihan läheisen ihmisen "menettäminen" tuntuu pahalta, mutta tosiasia on ettet ole menettänyt häntä, ei hän mihinkään lopullisesti ole mennyt. Sitäpaitsi nuori ja viriili ihminen ei tarvitse kovinkaan pitkää aikaa ihmissuhteesta toipumiseen. Ellet sitten ole kaltaiseni haikailija. Todennäköisesti kirjoitat tänne taas viikon sisällä sovinnon tehtyänne.

Mutta tuskinpa tälle sen enempiä ajatuksia kannattaa suoda.

 

[Siivu]

Parasta tässä on se, että toinen osapuoli on kaiken käsitykseni mukaan myös samassa junassa ja vaunussa, huonointa tietysti lähes 400 kilometrin välimatka. Vaikka luonteeni ja fiilikseni vuoksi kuinka haluaisin kaikkimullehetinyt, yritän malttaa olla tuputtamatta neidille yhteenmuuttoa liian tiheään ja kovasti. En missään nimessä halua tämän kaatuvan ainakaan siihen, että jotain on tehty liian hätäisesti ja tuputtamalla ja ymmärrän millaiset siteet ihmisellä on kotipaikkaansa ja tuttuihinsa.

Vaikken tämänhetkistä tunnetta ja tilannettani vaihtaisi mihinkään viimeisen viiden vuoden aikana kokemaani, pidän sinkkuaikaani joka tapauksessa kasvattavana kokemuksena. Jos ei muuta, niin haluan uskoa, että on ollut arvokasta oppia elämään ensin itsensä kanssa, ennen kuin sen voi osata jonkun toisen kanssa.

Lainaan itseäni puolentoista kuukauden takaa ja totean, että nyt sitä mennään! Kahden viikon kuluttua tämä upea nainen ja hänen muuttokuormansa siirtyvät reilusti etelämmäksi. Kaikki tapahtui ikäänkuin omalla painollaan, yhteenmuutto-ajatusta ei tarvinnut tuputtaa, vaan työ- ja muut asiat vaan yht'äkkiä loksahtivat kohdalleen, ja hyvä niin! Paljon onnellisempi en voisi ajatuksesta olla!

Mikään, yhtään mikään, yhteiselomme sujuvuudessa ei sinänsä minua arveluta, mutta olo on kuitenkin jotenkin hämmentynyt. Takana on kuitenkin lähes kahdeksan vuotta omaan naamaan kyllästymistä ja tämä on iso muutos siihen elämänvaiheeseen ja varsinkin siinä totuttuihin tapoihin. Ei sillä, aloinkin kyllä jo olla niin pirun turtunut sinkkuelämään ja yksinasumiseen, että muutos menoihin ja vapaa-ajan viettotapoihin on hyvin tervetullut.

Eikä minulla tässä tapauksessa olekaan syytä huolia omasta voinnistani, päinvastoin. Sen sijaan olen, en nyt varsinaisesti huolissani, mutta odottavalla kannalla sen suhteen, miten tyttöystävä sopeutuu uusiin ympyröihin. Kavereita kun ei uudessa kaupungissa aluksi ole, ja itse en "ulkopuoliseksi" kaveriksi kelpaa. Eiköhän omasta kaveripiiristänikin uusia ystäviä neidille kuitenkin piakkoin löydy ja uusi työ sentään tuo heti alkuun uusia tuttuja.

Omasta elämästäni ja menoistani olen toki valmis tinkimään juuri niin paljon, kuin tarvitaan, että tyttöystävä tulee tutuksi uuden kyläpahasen ihmisiin ja menoihin. Tulevan kannalta olisi kuitenkin todella tärkeää, että ne omat menot, tutut ja jutut löytyvät, ettei suhde paadu heti paikalleen.

Saas nähdä miten äijän käy, odotusarvot on kyllä hilattu korkealle, toivottavasti ei liian.

 

[pernaveikko]

Mikään, yhtään mikään, yhteiselomme sujuvuudessa ei sinänsä minua arveluta, mutta olo on kuitenkin jotenkin hämmentynyt. Takana on kuitenkin lähes kahdeksan vuotta omaan naamaan kyllästymistä ja tämä on iso muutos siihen elämänvaiheeseen ja varsinkin siinä totuttuihin tapoihin.

Toteamuksena vain, että se voi alkaa rasittaa, jos teillä on samat työajat. Eli koskaan ei saa olla yksin kotona, olet ilmeisesti aika pitkälle ehtinyt siihen tottua.

Vaimo on ollut aina vuorotyössä ja minä en taas koskaan. En siis kunnolla edes tiedä millaista on, kun toinen on "aina kotona". Minulle tuo olisi ainakin kestämätön ajatus. Ei sekään tietysti kivaa ole, jos hänellä on kaksi viikkoa putkeen iltavuoroa, mutta ei sekään, jos on kaksi viikkoa aamua. Kohtuu kaikessa.

Tosiaan ennen kuin ne omat menot löytyvät, niin saatatte olla aika paljon yhdessä siellä kotona.

 

[Siivu]

Toteamuksena vain, että se voi alkaa rasittaa, jos teillä on samat työajat. Eli koskaan ei saa olla yksin kotona, olet ilmeisesti aika pitkälle ehtinyt siihen tottua.

Erittäin hyvä pointti, tuolle en ollutkaan sen paremmin ajatusta tässä huumassa suonut. Onni on kuitenkin tyttöystävän kaksivuorotyö ja oma lähes säännöllinen 8-16 arkityö, joten ilta-aikaan ja viikonloppuisin saan omaa rauhaa, ja tyttö taas päivisin, samankaltaisessa tilanteessa kun hänkin on. Tämän luulisi helpottavan sopeutumista uusiin elämäntilanteisiin puolin ja toisin.

 

[king of the jungle]

Sieltähän se ero sitten tuli. Tyttöystävä jätti. Kyllä tässä on sellainen itkuinen ja sekava olo. Tuntuu, että koko maailma kaatuu niskaan ja mikään ei innosta. Ei vain jaksa tälläistä. EN kestä...Vituttaa, kaduttaa, ihmetyttää, vihastuttaa ja kaikkea. Fiilis on todella sekainen. Ei vain voi uskoa tätä. Mitenköhän tästä selviää?

 

[Beagle Boy]

Mitenköhän tästä selviää?

Pahoitteluni.

Lohdutuksen sanana vain, että kyllä siitä selviää. Ihminen on helvetin sopeutuvainen eläin.

 

[julle-jr]

Sieltähän se ero sitten tuli. Tyttöystävä jätti. Kyllä tässä on sellainen itkuinen ja sekava olo. Tuntuu, että koko maailma kaatuu niskaan ja mikään ei innosta. Ei vain jaksa tälläistä. EN kestä...Vituttaa, kaduttaa, ihmetyttää, vihastuttaa ja kaikkea. Fiilis on todella sekainen. Ei vain voi uskoa tätä. Mitenköhän tästä selviää?

Ajattele asiaa sitä kautta, että miksi juuri tämä kyseinen nainen olisi se maailman paras ja tärkein nainen. Siis mieti asiaa puhtaasti todennäköisyyslaskennan kautta. yksi nainen versus kaikki maailman muut naiset.

 

[king of the jungle]

Pahoitteluni.

Lohdutuksen sanana vain, että kyllä siitä selviää. Ihminen on helvetin sopeutuvainen eläin.

Näinhän se juuri on. Ajan kanssa tästäkin pääsee ohi. Mutta se ei pahemmin lohduta tällä hetkellä...Tekisi mieli etsiä samantien uusi nainen ja päästä unohtamaan entinen, niin ei jäisi aikaa surra. Onkohan kovin järkevä ratkaisu ottaa uusi suhde heti perään?

 

[Gunners]

Sieltähän se ero sitten tuli. Tyttöystävä jätti. Kyllä tässä on sellainen itkuinen ja sekava olo. Tuntuu, että koko maailma kaatuu niskaan ja mikään ei innosta. Ei vain jaksa tälläistä. EN kestä...Vituttaa, kaduttaa, ihmetyttää, vihastuttaa ja kaikkea. Fiilis on todella sekainen. Ei vain voi uskoa tätä. Mitenköhän tästä selviää?

Aivan ansiosi mukaan sait.

 

[tutzba]

Sieltähän se ero sitten tuli.

Samassa veneessä ollaan.

Ero tuli kanssa eilen. Osasin kuitenkin varautua siihen, mutta hiljaiseksi vetää. Kun ovi painui kiinni viimeisen kerran, oli onneksi sen verran tekemistä, ettei sitä joutunut yksin miettimään. Jääkiekkoa katselin ja kavereiden kanssa istuskelin juttelemassa.

Sitten maailma romahtikin kun pääsin kotiin. Kaikki muistutti kaikesta, ja yksinäisyys oli vain jotain niin helvetillistä. Nukkumaan kun menin, niin ei siitä meinannut tulla mitään. Lopulta kuitenkin nukahdin, ja aamulla heräsin, kuten aina ennenkin.

Nyt ei oikein tiedä mitä ajatella. Joku tuolla aiemmin mainitsikin, eri ihmiselle tosin, että miksi se nainen olisi ollut juuri se oikea. Niin, ei sitä tiedä.

Nyt tarvitaan sitä kuuluisaa aikaa jälleen. Jotain sitä pitäisi keksiä, ettei ajatukset pyörisi vain menneessä.

 

[king of the jungle]

Samassa veneessä ollaan.

Ero tuli kanssa eilen. Osasin kuitenkin varautua siihen, mutta hiljaiseksi vetää. Kun ovi painui kiinni viimeisen kerran, oli onneksi sen verran tekemistä, ettei sitä joutunut yksin miettimään. Jääkiekkoa katselin ja kavereiden kanssa istuskelin juttelemassa.

Sitten maailma romahtikin kun pääsin kotiin. Kaikki muistutti kaikesta, ja yksinäisyys oli vain jotain niin helvetillistä. Nukkumaan kun menin, niin ei siitä meinannut tulla mitään. Lopulta kuitenkin nukahdin, ja aamulla heräsin, kuten aina ennenkin.

Nyt ei oikein tiedä mitä ajatella. Joku tuolla aiemmin mainitsikin, eri ihmiselle tosin, että miksi se nainen olisi ollut juuri se oikea. Niin, ei sitä tiedä.

Nyt tarvitaan sitä kuuluisaa aikaa jälleen. Jotain sitä pitäisi keksiä, ettei ajatukset pyörisi vain menneessä.

Itsellä oli aivan sama homma eilen. Heti eron jälkeen oli onneksi vähän tekemistä, mutta sitten kun illalla oli yksin kotona, niin iski aivan kauhea tunne/ikävä/suru. Sain jotenkin nukuttua, mutta aamulla kun heräsin tajusin, että tämä juttu on ohi. Nyt on ollut todella huono fiilis. Ei vain kestä. Tarvitsee tekemistä, jotta ei pää räjähdä...Minullekin sanottiin, että miksi juuri hän oli se upein nainen maailmassa. Minun päässäni hän vain oli sitä pitkän aikaa. Tuntuu, että en ikinä löydä yhtä upeaa ja rakastettavaa ihmistä...Suru on kova.

 

[Worrell]

Sieltähän se ero sitten tuli.

Sama homma. Tai no en tiedä, että voiko sitä eroksi sanoa, kun tämä koko homma oli aivan alussa vasta. Nainen vain ilmotti, ettei ole täysillä mukana. Jostain kumman syystä ei tunnu miltään, ei yhtään miltään. Elämä jatkuu samanlaisena kuin ennenkin. Pidetään pää ylhäällä, ettei saada lisää päähän kohdistuvia taklauksia. Se asia mitä huomasin tässä on se, että en näemmä rakastu helposti. Ihastun kyllä kohtuu helpostikkin, mutta tulista rakastumista ei ole sattunut sitten viime kevään..

 

[Chambza]

Se asia mitä huomasin tässä on se, että en näemmä rakastu helposti. Ihastun kyllä kohtuu helpostikkin, mutta tulista rakastumista ei ole sattunut sitten viime kevään..

Siis hä, sitten viime kevään? Ei ihminen rakastu kuin muutaman kerran elämässään, jos edes kertaakaan.

Pidetään ne ihastumisen voimakkaat tunteet ja rakkaus erillään.

 

[Worrell]

Siis hä, sitten viime kevään? Ei ihminen rakastu kuin muutaman kerran elämässään, jos edes kertaakaan.

Pidetään ne ihastumisen voimakkaat tunteet ja rakkaus erillään.

Mitenkä vain. Joka tapauksessa en ole tuntenut voimakasta ihastumisen tunnetta sitten viime kevään. Enkä usko, että pitkään aikaan tulee mitään sellaista koettua. Ehkä vielä joku päivä.

 

[Väsyneet Kädet]

Jaaha, taas vaihteeks tällä rintamalla jotain positiivista. Saas nähä mitä kehkeytyy.

 

[scholl]

Pidetään ne ihastumisen voimakkaat tunteet ja rakkaus erillään.

Ei välttämättä. Ei niitä ihastumisiakaan normaalisti satu kuin pari kertaa elämässä korkeintaan. Muuten on päässä vikaa, eikä osaa erotella jyviä akanoista.

 

[Fordél]

Jaaha, taas vaihteeks tällä rintamalla jotain positiivista. Saas nähä mitä kehkeytyy.

Sama homma täällä. Pari kuukautta takana ja olen totaalisen myyty; uskomattoman hieno immeinen kyseessä!

Sinänsä vaan typerää, että silloin kun kaikki tuntuu hemmetin hyvältä, hiipii puseroon myös epävarmuus ja pelko, että menettää tän kaiken. Pitäisi vaan osata nauttia tästä ja olla vain oma itsensä. Jos sellasena ei kelpaa niin sitten ei tarttis ainakaan jossitella. Ei tässä muuta voi kun olla mahdollisimman oma itsensä sekä hyvä sille toiselle ja toivoa, että nyt natsaisi.

 

[pulska]

Nyt kun itsellä toipuminen tuosta erosta käynnissä, niin pystyn vähän auttamaan myös tutzbaa ja king of the junglea ja ajattelin muutenki kirjotella miten itsellä menee nyt kun erosta alkaa tulla kaksi viikkoa täyteen.

Kirjoittelin tuonne jo kokemuksiani eron aikana ja sain todella hyviä neuvoja muilta kirjoittajilta mitä puuhailen vapaa-ajalla yms., että unohtaisin koko jutun. Olen käynyt katsomossa lätkää, tapaillut kavereita, sekä ei välttämättä niin hyvä juttu mutta käynyt baareissa tavallista enemmän.

Tämän hetken tilanne on se, että aina kun olen töissä, kavereiden kanssa, baarissa niin ajatukset vanhassa naisessa eivät enää suuresti pyöri. Nukkumaan meneminen on outoa, mutta senkin vielä pystyn tekemään lähes normaalisti mutta aamuisin kun herää on surullinen/yksinäinen olo edelleen ja sitä kestää aina niin kauan kun pääsen lähteä ulkoilmaan. Tietokonekin on ollut hyvä paikka ja auttanut unohtamaan kun on yksinäistä.

Välitän vanhasta naisestani edelleen todella paljon, ja huomaan sen varsinkin siitä kun olen tutustunut erääseen toiseen naiseen tässä lähipäivinä niin ei tunnu yhtään samalta ja taidan tehdä senkin vaan sen takia, että en ole näin yksinäinen, en tiedä. Eniten satuttaa, että exälläni on toinen mies jo vakavassa tapailussa ja tätä kun mietin tulen todella surulliseksi edelleen, miten hän toipui noin nopeasti? miten hän on voinut unohtaa meidät? Tekisi mieli edelleen päivittäin soittaa exälle ja jutella niitä näitä ja pitää toinen lähellä, mutta ei siinäkään ole järkeä. Eiköhän tämä toipuminen tästä suju, vaikka vieläkin tuntuu todella pahalta, ja en uskalla edes ajatella hyviä hetkiä mitä oli, saati sitä etteivät ne enää palaa koskaan... ;(

Jotain hyvääkin pitää löytää, ettei maailma näytä aivan mustalta. Olen huomannut että baarissa on todella paljon vientiä nyt kun en enää seurustele (olen komeampi kuin luulinkaan :), voin mennä minne tahansa koska tahansa eikä tarvitse kenellekään selitellä menojaan. Lisäksi olen nuori ja elämä vielä edessä ja tiedän että joku löytyy vielä jostain kun on sen aika. Se auttaa minua jaksamaan tässä kaikessa.. Mutta älkää edes harkitko mitään typerää vaikka surulliselta tuntuukin varmast vielä pitkään, itsellä käynyt monia asioita mielessä miten tuskan voi helpottaa kokonaan ja lopullisesti, mutta haluan näyttää kaikille että olen vahva ja jaksan.

Kirjoittelen lisää taas joku päivä tuntemuksiani, jaksamista tutzballe ja junglelle!

 

[Fordél]

Enhän mie näistä asioista paljoakaan tiedä, mutta pientä ajatusta voisi heittää ilmoille, joka heräsi tuosta pulskan tekstistä. Ihan noin omakohtaisesta kokemuksesta.

Eli tossa eroprosessissa on mun mielestä tärkeää kohdata se kaikki paska, joka johti eroon. Toki on hyvä saada muutakin ajateltavaa, jotta pystyy edes jotenkin viemään päivittäiset rutiinit läpi, mutta tärkeintä on käydä kuitekin ero päässä läpi ja saada itselle selvyys koko tilanteesta. Jos vain jatkaa elämistä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut niin jossain vaiheessa se ero tulee kuitenkin vastaan. Yleensä se tulee sen seuraavan naisen kohdalla, jolloin lähtökohdat tälle uudelle suhteelle eivät ole millään tavalla ihanteelliset.

Eli aluksi pitää saada kaikki jossittelut haudattua ja selvitettyä itselle kaikki aukinaiset kysymykset. Sitten kun on saanut itselle selitettyä mikä meni pieleen eikä tunne katkeruutta yms, voi laittaa tuon suhteen mappi ööhön ja lähteä kohti uusia haasteita.

 

[king of the jungle]

Nyt kun itsellä toipuminen tuosta erosta käynnissä, niin pystyn vähän auttamaan myös tutzbaa ja king of the junglea ja ajattelin muutenki kirjotella miten itsellä menee nyt kun erosta alkaa tulla kaksi viikkoa täyteen.

Kirjoittelin tuonne jo kokemuksiani eron aikana ja sain todella hyviä neuvoja muilta kirjoittajilta mitä puuhailen vapaa-ajalla yms., että unohtaisin koko jutun. Olen käynyt katsomossa lätkää, tapaillut kavereita, sekä ei välttämättä niin hyvä juttu mutta käynyt baareissa tavallista enemmän.

Tämän hetken tilanne on se, että aina kun olen töissä, kavereiden kanssa, baarissa niin ajatukset vanhassa naisessa eivät enää suuresti pyöri. Nukkumaan meneminen on outoa, mutta senkin vielä pystyn tekemään lähes normaalisti mutta aamuisin kun herää on surullinen/yksinäinen olo edelleen ja sitä kestää aina niin kauan kun pääsen lähteä ulkoilmaan. Tietokonekin on ollut hyvä paikka ja auttanut unohtamaan kun on yksinäistä.

Välitän vanhasta naisestani edelleen todella paljon, ja huomaan sen varsinkin siitä kun olen tutustunut erääseen toiseen naiseen tässä lähipäivinä niin ei tunnu yhtään samalta ja taidan tehdä senkin vaan sen takia, että en ole näin yksinäinen, en tiedä. Eniten satuttaa, että exälläni on toinen mies jo vakavassa tapailussa ja tätä kun mietin tulen todella surulliseksi edelleen, miten hän toipui noin nopeasti? miten hän on voinut unohtaa meidät? Tekisi mieli edelleen päivittäin soittaa exälle ja jutella niitä näitä ja pitää toinen lähellä, mutta ei siinäkään ole järkeä. Eiköhän tämä toipuminen tästä suju, vaikka vieläkin tuntuu todella pahalta, ja en uskalla edes ajatella hyviä hetkiä mitä oli, saati sitä etteivät ne enää palaa koskaan... ;(

Jotain hyvääkin pitää löytää, ettei maailma näytä aivan mustalta. Olen huomannut että baarissa on todella paljon vientiä nyt kun en enää seurustele (olen komeampi kuin luulinkaan :), voin mennä minne tahansa koska tahansa eikä tarvitse kenellekään selitellä menojaan. Lisäksi olen nuori ja elämä vielä edessä ja tiedän että joku löytyy vielä jostain kun on sen aika. Se auttaa minua jaksamaan tässä kaikessa.. Mutta älkää edes harkitko mitään typerää vaikka surulliselta tuntuukin varmast vielä pitkään, itsellä käynyt monia asioita mielessä miten tuskan voi helpottaa kokonaan ja lopullisesti, mutta haluan näyttää kaikille että olen vahva ja jaksan.

Kirjoittelen lisää taas joku päivä tuntemuksiani, jaksamista tutzballe ja junglelle!

Hienoa tekstiä ei voi muuta sanoa. Itselle myös aamut ovat ne kaikkein vaikeimmat. Silloin sitä vain haroo hiuksiaan sängyn laidalla ja miettii kaikenlaista. Tänäänkin oli paljon tekemistä ja sitä tajusi ettei tullut ajateltua käytännössä ollenkaan häntä. Mutta nyt illalla sitä taas vajoaa yksinään niihin ajatuksiin. Hiukan pelottaa myös jo seuraava aamu ja se hiljaisuus ja yksinäisyys jota joutuu kokemaan. Aika parantaa haavat, kuten sanontakin kuuluu, mutta se tieto ei vain auta tällä hetkellä...Niin rikki sitä voi näköjään ihminen olla...

 

[Satellite]

...

Kuten arvatakin saattaa, en vieläkään ole saanut mitään aikaiseksi facebookissa. Se ei kyllä nyt oikein olekaan ollut ongelma, kunhan tajusin että sekin on yksi mahdollisista tutustumispaikoista. Ehkä joskus...

Nyt on kuitenkin vähän pelottavaa se, että on päässyt viestittelemään uuden, kaverin kautta löytämäni "prospectin" kanssa (ollaan nähtytkin aikaisemmin, hän oli silloin varattu). Luulisi sivusta katsottuna että se on mulle todella positiivinen juttu, mut juuri nyt tuntuu siltä ettei se ole oikeasti sitä (!?!?). Toisin sanoen koko juttu etenee niin, että otan aivan liikaa paineita sen onnistumisen suhteen (todella harvinainen tilaisuus), ja sit lopulta taas vituttaa kun on mennyt pilaamaan tämänkin mahdollisuuden. Tästä johtuen tuntuu vieläkin siltä että yritän alitajuisesti välttää ihastumista, koska sen tunteen joutuu purkamaan kun myöhemmin selviää jossain vaiheessa että koko juttu jää kaveritasolle.

 

[SamSpade]

Välitän vanhasta naisestani edelleen todella paljon, ja huomaan sen varsinkin siitä kun olen tutustunut erääseen toiseen naiseen tässä lähipäivinä niin ei tunnu yhtään samalta ja taidan tehdä senkin vaan sen takia, että en ole näin yksinäinen, en tiedä. Eniten satuttaa, että exälläni on toinen mies jo vakavassa tapailussa ja tätä kun mietin tulen todella surulliseksi edelleen, miten hän toipui noin nopeasti? miten hän on voinut unohtaa meidät? Tekisi mieli edelleen päivittäin soittaa exälle ja jutella niitä näitä ja pitää toinen lähellä, mutta ei siinäkään ole järkeä. Eiköhän tämä toipuminen tästä suju, vaikka vieläkin tuntuu todella pahalta, ja en uskalla edes ajatella hyviä hetkiä mitä oli, saati sitä etteivät ne enää palaa koskaan... ;(

Olet ilmeisesti jätetty osapuoli?
Tässä huomaa hyvin se miten erilailalla jätetty ja jättävä erosta yli pääsee.
Jättäjä (varsinkin jos nainen kyseessa) suunnittelee, miettii, käy kaikki mahdolliset tilanteet päässään läpi, jo monia kuukausia ennen eroa ja mahdollisesti "avaa jo uuttakin peliä!". Jättäjällä on siis ollut aikaa sopeutua tilanteeseen, miettiä se läpi, aloittaa jo uuden elämän suunnittelu, kun taas jätetylle kaikki tulee usein "kuin salama kirkkaalta taivaalta" ja erosta toipuminen kestää sen aikanansa.
Okei, onhan usein ilmassa nähtävissä merkkejä että kaikki ei ole ok, mutta sitä ei vain halua nähdä tai valehtelee itselleen että kaikki on ok ja kun ero tulee niin silmät aukeavat.
Eipä tässä muuta kuin tsemppiä kaikille jätetyille ja käyttäkää sitä lisääntynyttä vapaa-aikaa lukemiseen, harrastamiseen, ihmisten ilmoilla liikkumiseen, kavereihin ym.

 

[puuntakaa]

Tämä kuuluisi ehkä vitutusketjuun, mutta kun ei oikeastaan vituta vieläkään mikään niin mitä sitä suotta sinne rustaamaan. No anyways asiaan: olin launtaina ns sokkotreffeillä ja eihän siitä sitten oikeen mitään tullut. Ennakkotietojen mukaan seuralaiseni piti olla vartalotyypiltään hoikka ja kuulemma harrastaa liikuntaa aktiivisesti. Tämän takia itse asiassa suostuin koko hommaan eli siis neidon tapaamiseen. Totuus oli kyllä sitten ihan muuta. Mistään laarditapiirista ei ollut kyse, mutta arvion mukaan 165 senttisessa varressa oli painoa noin 65 kiloa. Silloin aletaan olemaan mallia normaalivartaloinen-pyöreä eikä missään tapauksessa olla hoikkia eikä urheilullisia. Minut tuntien on aika hullua järjestää mitään tuollaista, koska oman näkemykseni ja mieltymykseni mukaan 165 senttinen nainen saa painaa enintään 58 kiloa, mieluiten toki sen 55 kiloa ellei fitness-mimmistä tai muuten voimailevasta naisesta ole kyse jolla olisi tuota lihasmassaa se muutama kilo enemmän kuin tuolla muuten ihannepainoisella yksilöllä. Ihan mukavaa kyllä muuten oli niitänäitä jutella jopa ihan kolme tuntia ja lauantai-iltaa kuluttaa vaihteeksi muualla kuin kotosalla.

Muutenkin kun olen asiaa pohtinut niin tuo vartalon malli on omassa arvomaailmassani huikean tärkeä ja määrittelee sen voinko olla edes teoriassa ihmisestä kiinnostunut. Mulla itseasissa on vähän huono omatuntokin ton asian suhteen, mutta tiedän kyllä että näinhän sitä vähintään puolet ihmisistä ajattelee. Loppupeleissä itseään varten sitä eletään joten ehkäpä tämä nyt ei ihan syntiä kuitenkaan ole ja vaikka olisikin niin mitä sitten? Helvettiin joudun lopuksi (ihan muista syistä) kuitenkin.

 

[Fordél]

Tämä kuuluisi ehkä vitutusketjuun, mutta kun ei oikeastaan vituta vieläkään mikään niin mitä sitä suotta sinne rustaamaan. No anyways asiaan: olin launtaina ns sokkotreffeillä ja eihän siitä sitten oikeen mitään tullut. Ennakkotietojen mukaan seuralaiseni piti olla vartalotyypiltään hoikka ja kuulemma harrastaa liikuntaa aktiivisesti. Tämän takia itse asiassa suostuin koko hommaan eli siis neidon tapaamiseen. Totuus oli kyllä sitten ihan muuta. Mistään laarditapiirista ei ollut kyse, mutta arvion mukaan 165 senttisessa varressa oli painoa noin 65 kiloa. Silloin aletaan olemaan mallia normaalivartaloinen-pyöreä eikä missään tapauksessa olla hoikkia eikä urheilullisia. Minut tuntien on aika hullua järjestää mitään tuollaista, koska oman näkemykseni ja mieltymykseni mukaan 165 senttinen nainen saa painaa enintään 58 kiloa, mieluiten toki sen 55 kiloa ellei fitness-mimmistä tai muuten voimailevasta naisesta ole kyse jolla olisi tuota lihasmassaa se muutama kilo enemmän kuin tuolla muuten ihannepainoisella yksilöllä. Ihan mukavaa kyllä muuten oli niitänäitä jutella jopa ihan kolme tuntia ja lauantai-iltaa kuluttaa vaihteeksi muualla kuin kotosalla.

Muutenkin kun olen asiaa pohtinut niin tuo vartalon malli on omassa arvomaailmassani huikean tärkeä ja määrittelee sen voinko olla edes teoriassa ihmisestä kiinnostunut. Mulla itseasissa on vähän huono omatuntokin ton asian suhteen, mutta tiedän kyllä että näinhän sitä vähintään puolet ihmisistä ajattelee. Loppupeleissä itseään varten sitä eletään joten ehkäpä tämä nyt ei ihan syntiä kuitenkaan ole ja vaikka olisikin niin mitä sitten? Helvettiin joudun lopuksi (ihan muista syistä) kuitenkin.

Surullista luettavaa. Toki jokainen taplaa kuten haluaa ja toki sen toisen osapuolen pitää miellyttää silmää, mutta tässä mennään kyllä mun mielestä jo jonkin rajan yli.

Ja tuo heittosi, että vähintään puolet ihmisistä ajattelisi noin ei kyllä pidä paikkansa. En ainakaan itse tunne yhtään sinunkaltaistasi, jolle vartalo olisi noin tärkeä asia, suoranainen "palvonnan" kohde. Itse vierastan kyllä suuresti noin pintapuolista ajattelutapaa ja mun kohdalla se ei kyllä kantaisi yhtään mihinkään. Onnea valitsemallasi tiellä.