Väsyneet Kädet kirjoitti:
Enivei, piti sanoa tuosta eroamisesta ja uusista "säädöistä". Itellä on hyvinkin nopeita nuo "prosessoinnit", olen jopa epäillyt jonkinasteista tunnenihilismiä. Ehkä kuitenkin omalla kohdalla syy löytyy siitä, että haistan "ajoissa", että tää menee kiville, ja sen hetken koittaessa (ihan kumpi vaan aloitteen tekijänä), olen jo hyvän matkaa asiaa käsitellyt.
Tähän varmasti suurimpana tekijänä kuitenkin vaikuttaa se, ettei ole vielä eteen tullut sellaista tapausta, jonka eteen tekisi tolkuttoman määrän töitä (tosin, se on turhaa, mikäli toista ei se kiinnosta).
Tällaisia hajatelmia...
Omat kokemukseni olivat vastaavat viimeisimpään noin 1,5kk sitten tapahtuneeseen eroon saakka. Aiempien erojen jälkeen ei ollut paljon tuntunut missään ja uutta putkeen, mutta nyt sitten kolahti ja pahasti. Voin rehellisesti sanoa etten läheskään sellaista masennusta ollut/ole kokenut koko vajaan 30 v. elämäni aikana ja takana on tuota vajaan vuoden suhdetta huomattavasti pidempiäkin seurustelujaksoja. Tunnetta on mahdoton ymmärtää jos ei sitä ole kokenut; mikään ei tuota iloa ja kaikki tuntuu paskalta. Aika polkee paikallaan. Kaikki positiiviset suhteeseen liittyvät muistot tuntuvat kaikkein pahimmalta. Nyt n. 6vko eron jälkeen tuntuu hieman paremmalta, muttei tosiaankaan hyvältä.
Itsekin olen huomannut parhaiksi lääkkeiksi itseään painavista asioista puhumisen(vaikka se ainakin itsestä aluksi aika nololta tuntuikin kun raavas mies tilittää tällaisesta) ja itsensä aktivoimisen. Sosiaalinen kalenteri kannattaa myös bookata täyteen joka illaksi. Ns. avoimet kysymykset kannattaa käydä läpi eron jälkeen exän kanssa niin ei jää niin paljon niitä pohtimaan.
Olen hoitanut tilannetta myös iskemällä baarista naisia sänkyseuraksi(ettei nyt tule väärää kuvaa niin ei niitä tänä lyhyenä aikana montaa oo ollu), enkä näe siinä varsinaisesti mitään väärää kunhan kummatkin on selvillä ja tietoisia ettei jatkoa todennäköisesti seuraa. Selibaatti mielestäni vaan edeusauttaa turhia haaveita yhteen palaamisesta. Vaikkei se nussiminen nyt mikään ihmelääke olekaan niin kyllä se hieman auttaa, jos ei muuta niin saa jotain muuta ajateltavaa ja itsesääli hieman helpottuu. On myös mukava ettei tarvitse aamulla heräillä yksikseen.
Uudet vakavammat suhteet onkin sitten eri asia; mielestäni treffeillä käyminen on ok ja omasta kokemuksestani se parantaa hieman fiiliksiä. Jos ei muuta niin näkee että on sitä olemassa muitakin hyviä saaliita kuin se joka pääsi karkuun. Pitää kuitenkin olla myös rehellinen itselleen ja muille oman tilansa suhteen eli jos edellinen suhde edelleen vaatii merkittävää prosessointia(kuten itselläni) niin se pitää myös tuoda esille jos ekojen treffien jälkeen vielä nappaa nähä. Muuten perusteet uudelle suhteelle on alusta asti heikolla pohjalla. Ongelmanahan tässä tietysti on ettei tuo tieto keskeneräisestä prosessoinnista ole eka juttu mitä haluaisit tuoda esille, tai mistä ekojen treffien jälkeen haluaisi kuulla.
Eli minunkin nöyrä mielipiteeni on ettei kannata jäädä iltaisin himaan kieriskelemään itsesäälissä vaan aktiivisesti pyrkiä kaikenlaisen tekemisen kautta parantamaan omia fiiliksiään. Siltä osin kuin tämä aktiivisuus koostuu uusista naissuhteista tms. niin pitää kuitenkin muistaa olla rehellinen itselleen ja muille.
Parhaita jatkoja muille angstien keskellä riutuville. Tiedän ettei lähitulevaisuus, tai ehkä mikään muukaan, herätä kovin positiivisia fiiliksiä mutta pakko se on kai itsellekin nyt tätä tekstiä lukiessa myöntää, että kyllä ne haavat ajan kuluessa alkaa parantua.