Palaillaas tähän ketjuun, viime syys-talvenahan tänne oli asiaa aika paljon.
Silloin tuli saatua palstalaisilta hyvää tsemppiä ja nyt täytyy todeta, että aika hyvin pitivät paikkansa arviot siitä, miten näistä selviää.. Eli pitkä suhde kun kariutui, otti se sen arviolta vuoden päivät, jotta tässä alkaa taas olla kuosissa. Oikeastaan jo puolen vuoden kohdalla alkoi helpottaa, etenkin hyvien kavereiden avulla tässä on maailma taas kirkastunut. Kesän lomareissu jätkäporukalla oli viimeinen silaus sille, että täältä noustaan vielä, perkeles!
Mitä nyt ketjun viimeisissä viesteissä on puhuttu "varasijoista" ym., niin ei voi käsittää. Ainakaan jos tahtoo elää jollekin muullekin kuin pelkästään itselleen.
Itse sain eilen kovasti kehuja "viisaudesta", kun kerroin eräälle tytölle, etten ole tässä vanhaa suhdetta siivotessa alkanut tieten tahtoen mitään uutta, ihan vaan siitä syystä että on "joku". Mun vaan tarvii olla valmis siihen, että lähden 100 lasissa uuteen, jos se vielä eteen tulee. Sen verran kunnioitan sitä mahdollista uutta, että laitan itseni sitten täysillä likoon.
Tapasin tuon tytön muuten kesällä, lomareissulla ollessa. Nyt hän on palaamassa Suomeen ja ois mahkut taas nähdä. Tullaan tosi hyvin juttuun jne., itse ihastuin hänen pirteään olemukseensa ensi näkemältä. En vaan nyt tiedä, uskaltaisiko avata suunsa ihan kaikesta. Jos se ajatteleekin jotain täysin muuta ja sen jälkeen mahd. frendipohjalta hauskanpito onkin vaivalloista ja ehkä kokonaan menetetty..? Kuitenkin hän eilen oli kiinnostunut mun elämäntilanteesta ja etenkin mun aikeista x:n suhteen, puhuttiin lapsista ja lähinnä kaikesta!
Muutenkin tuntuu, että nyt poikamiehenä tulee aloitettua pelkästään eräänlaisia kaverisuhteita naishenkilöihin enkä uskalla edetä siitä mihinkään.. Pelkäänkö uutta pettymystä vai mitä helvettiä! Tai sitten odotan että nainen tekisi sen aloitteen, ehkäpä sitten niin.. Niin kauan tuli vietettyä tuon edellisen kanssa, etten kai osaa enää tulkita tilanteita. Toisaalta jännään ihan turhaan, senkin tiedän.
Ja vielä lopuksi, neiti X. Vielä keväällä olisin hyppinyt onnesta, jos hän olisi lopettanut "pelinsä" ja uskonut minuun. Kuitenkaan en saanut asioita korjattua, vaikka mitä yritin. Pakko oli luovuttaa jossain vaiheessa ja alkaa elämään vähän itselleenkin ja etsimään elämäniloa muista asioista. Juuri kun olin päässyt asioiden yli ja lakannut murehtimasta ja märehtimästä, hän kertookin että mun kanssa tahtoisi kuitenkin olla.. Tuon kuullessani piti kaivaa jälleen mietintämyssy esiin. Asioita puntaroidessani totesin, että en ainakaan nyt halua elää hänen kanssaan, muuta kuin hyvänä ystävänä, johon olin onnistunut jo kasvamaan. Ei ole enää sitä tunnetta, enkä välttämättä halua kaivaa sitä esiin. Vaikka yhteiset 6,5 vuottamme olivat hienoa aikaa, kaikki loppui niin erikoisesti hänen osaltaan, etten voi unohtaa sitä pettymystä, varmaan ikinä. Anteeksi voin silti antaa ja olen antanutkin.
Nyt lähinnä naurattaa se vuoden takainen vuodatus, tuli kirjoitettua meiliä, kirjettä ja viestiä kilometreittäin.. Tännekin palstalle itkua tihrustin pitkät pätkät.. kavereille tuli tilitettyä ja jankattua samat asiat miljoonaan kertaan. Mutta! Kaikki se oli osa tätä prosessia ja ainakin tässä on kasvettu ihmisenä aika paljon, opittu puhumaan tunteista ja avautumaan. Netti-treffit on olleet päällä koko vuoden, mutta ei sieltä ole toistaiseksi muuta kuin juttuseuraa löytynyt. Tai olisi, mutta kun olen tietyllä tapaa itse pelännyt järkätä mitään, niin siinäpä se. Kuitenkin on tullut nähtyä että tämäkin naamavärkki kiinnostaa joitakin ihmisiä, joten toivoa on vielä!
...johan tuli taas pitkä tarina, tuskin kukaan jaksaa lukea eikä sen niin väliä, kirjoittamisesta on vaan tullut tietyllä tapaa yksi muoto puhdistaa ilmaa oman pään sisällä..
Silloin tuli saatua palstalaisilta hyvää tsemppiä ja nyt täytyy todeta, että aika hyvin pitivät paikkansa arviot siitä, miten näistä selviää.. Eli pitkä suhde kun kariutui, otti se sen arviolta vuoden päivät, jotta tässä alkaa taas olla kuosissa. Oikeastaan jo puolen vuoden kohdalla alkoi helpottaa, etenkin hyvien kavereiden avulla tässä on maailma taas kirkastunut. Kesän lomareissu jätkäporukalla oli viimeinen silaus sille, että täältä noustaan vielä, perkeles!
Mitä nyt ketjun viimeisissä viesteissä on puhuttu "varasijoista" ym., niin ei voi käsittää. Ainakaan jos tahtoo elää jollekin muullekin kuin pelkästään itselleen.
Itse sain eilen kovasti kehuja "viisaudesta", kun kerroin eräälle tytölle, etten ole tässä vanhaa suhdetta siivotessa alkanut tieten tahtoen mitään uutta, ihan vaan siitä syystä että on "joku". Mun vaan tarvii olla valmis siihen, että lähden 100 lasissa uuteen, jos se vielä eteen tulee. Sen verran kunnioitan sitä mahdollista uutta, että laitan itseni sitten täysillä likoon.
Tapasin tuon tytön muuten kesällä, lomareissulla ollessa. Nyt hän on palaamassa Suomeen ja ois mahkut taas nähdä. Tullaan tosi hyvin juttuun jne., itse ihastuin hänen pirteään olemukseensa ensi näkemältä. En vaan nyt tiedä, uskaltaisiko avata suunsa ihan kaikesta. Jos se ajatteleekin jotain täysin muuta ja sen jälkeen mahd. frendipohjalta hauskanpito onkin vaivalloista ja ehkä kokonaan menetetty..? Kuitenkin hän eilen oli kiinnostunut mun elämäntilanteesta ja etenkin mun aikeista x:n suhteen, puhuttiin lapsista ja lähinnä kaikesta!
Muutenkin tuntuu, että nyt poikamiehenä tulee aloitettua pelkästään eräänlaisia kaverisuhteita naishenkilöihin enkä uskalla edetä siitä mihinkään.. Pelkäänkö uutta pettymystä vai mitä helvettiä! Tai sitten odotan että nainen tekisi sen aloitteen, ehkäpä sitten niin.. Niin kauan tuli vietettyä tuon edellisen kanssa, etten kai osaa enää tulkita tilanteita. Toisaalta jännään ihan turhaan, senkin tiedän.
Ja vielä lopuksi, neiti X. Vielä keväällä olisin hyppinyt onnesta, jos hän olisi lopettanut "pelinsä" ja uskonut minuun. Kuitenkaan en saanut asioita korjattua, vaikka mitä yritin. Pakko oli luovuttaa jossain vaiheessa ja alkaa elämään vähän itselleenkin ja etsimään elämäniloa muista asioista. Juuri kun olin päässyt asioiden yli ja lakannut murehtimasta ja märehtimästä, hän kertookin että mun kanssa tahtoisi kuitenkin olla.. Tuon kuullessani piti kaivaa jälleen mietintämyssy esiin. Asioita puntaroidessani totesin, että en ainakaan nyt halua elää hänen kanssaan, muuta kuin hyvänä ystävänä, johon olin onnistunut jo kasvamaan. Ei ole enää sitä tunnetta, enkä välttämättä halua kaivaa sitä esiin. Vaikka yhteiset 6,5 vuottamme olivat hienoa aikaa, kaikki loppui niin erikoisesti hänen osaltaan, etten voi unohtaa sitä pettymystä, varmaan ikinä. Anteeksi voin silti antaa ja olen antanutkin.
Nyt lähinnä naurattaa se vuoden takainen vuodatus, tuli kirjoitettua meiliä, kirjettä ja viestiä kilometreittäin.. Tännekin palstalle itkua tihrustin pitkät pätkät.. kavereille tuli tilitettyä ja jankattua samat asiat miljoonaan kertaan. Mutta! Kaikki se oli osa tätä prosessia ja ainakin tässä on kasvettu ihmisenä aika paljon, opittu puhumaan tunteista ja avautumaan. Netti-treffit on olleet päällä koko vuoden, mutta ei sieltä ole toistaiseksi muuta kuin juttuseuraa löytynyt. Tai olisi, mutta kun olen tietyllä tapaa itse pelännyt järkätä mitään, niin siinäpä se. Kuitenkin on tullut nähtyä että tämäkin naamavärkki kiinnostaa joitakin ihmisiä, joten toivoa on vielä!
...johan tuli taas pitkä tarina, tuskin kukaan jaksaa lukea eikä sen niin väliä, kirjoittamisesta on vaan tullut tietyllä tapaa yksi muoto puhdistaa ilmaa oman pään sisällä..