Naisasiat

  • 7 523 468
  • 26 580

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Jeffrey kirjoitti:
Voi itku.

Jeffrey taas avautuu naisasioistaan.

Miten voi mennä asiat sillein, että kaksi toisistaan todella paljon kiinnostunutta ihmistä tulkitsee toistensa eleet niin väärin ja tämä tulee esiin vasta parin vuoden päästä kun tyttö opiskelee toisella puolella maapalloa. Kyllä sitä joskus tuntee itsensä niin tyhmäksi ja saamattomaksi. Tyttö kertoi eilen Jeffreylle internetin välityksellä, että ei uskonut, että hänellä olisi ollut saumoja Jeffreyn suhteen, ja Jeffrey tunsi tytöstä täysin samoin. Ja sitten päälle vielä muutama väärin tulkittu ele. Viikset tässä lähtee.

Mikäs voisi olla Jeffreylle vinkiksi. Miten nostaa itsetuntoaan? Ettei vain pääse tapahtumaan vastaavanlaista virhettä uudelleen. Taidan olla myös liian ujo. En kyllä joskus ollut. Voi ei!
Näitä sattuu itse kullekin. Sen verran jo elämää ja parisuhteita nähneenä olen päättänyt erään asian. Käytän aina tilaisuuden kysyä/ottaa selvää asiasta.
Jos tulee pakit niin tulee. Mikään ei kuitenkaan kaivele pahemmin kuin epätietoisuus. Oikeastaan voisi sanoa että en kadu tehtyjä asioita vaan tekemättömiä.
Suoraan jopa kaupassa olen kysynyt muutaman kerran kahville kun olen hymyjä ja pitkiä katseita saanut naiselta. 2 onnistui, kerran pakit, olin ihan tyytyväinen pakkaihinkin. Ei tarvinnut miettiä "mitä jos.."
 
scholl

Jäsen
Pärde kirjoitti:
Joten suosittelen kyllä kaikille tuon kirjan lukemista, enkä missään nimessä iskuoppaana vaan ihan ajatusten herättäjänä.

Itse ostin ton kirjan kerran reissussa heräteostoksena kun piti saada koneeseen lukemista ja luinkin sen lentokentällä/-koneessa. Huvittava opus jotenkin. Uskomatonta, jos on oikeasti ihmisiä, jotka ajattelevat tuollaisia asioita teknisesti joidenkin tekniikoiden kautta. Jos siihen pitää alentua niin suosittelen jo baarissa mielummin sitä, että menee kysymään reilusti, että paljonko maksaa
 
Jeffrey

Jäsen
SamSpade kirjoitti:
Ei tarvinnut miettiä "mitä jos.."

Aivan. Itselläni vain osunut nämä varsinaiset kiinnostuksen kohteet käytännössä kaikki omaan ns. kaveripiiriin. Sitä vain sitten tulee noissa tilanteissa jossiteltua sillä, että menettääkö kaverin jos hänelle alkaa tunteitaan ilmaista. Varsinkin kun tytöt pitää jätkää "likaisena pervona" jos hän alkaa omaa kaveriaan iskeä. Ihme juttu tuokin. Vaikeita asioita nämä. Lisäksi annan iän vaikuttaa omiin valintoihini ehkä liikaakin.
 
Näkemys

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ero ja sen jälkeiset suhteet

Mitähän kansan syvät rivit ovat mieltä siitä, että ex-kumppani ei kerro lähes vuoteen, että hänella on uusi seurustelukumppani? Vähintään viikoittain ollaan oltu eronkin jälkeen tekemisissä. Tokihan voi ajatella, että mikä puusilmä olen, kun en asiaa muuten huomannut.

Sinänsä jännä tilanne, että jouduin nyt sitten terapeutiksi, kun eksä erosi. Joskus olisi hyväksi osata olla vittumainen, mutta minkä ihminen kilttiydelleen voi.

Nyt ei vaan jaksa kirjoittaa enempää, jatketaan joskus tarinaa.
 
Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Tyttöystävän kanssa nyt taas hieman hankalaa. Muuten menee hyvin, mutta yhteistä aikaa tuntuu löytyvän liian vähän molempien mielestä. Nytkin näyttää siltä, että seuraavaan kerran nähdään aikaisintaan keskiviikkona, ja silloinkin sellaisessa tapahtumassa, jossa ei kahdenkeskeisiä hetkiä juuri ole.

No, kai se tuosta taas. Vituttaa vaan tuollainen.
 
Tobias

Jäsen
Tahmee kirjoitti:
Mitähän kansan syvät rivit ovat mieltä siitä, että ex-kumppani ei kerro lähes vuoteen, että hänella on uusi seurustelukumppani? Vähintään viikoittain ollaan oltu eronkin jälkeen tekemisissä. Tokihan voi ajatella, että mikä puusilmä olen, kun en asiaa muuten huomannut.

Sinänsä jännä tilanne, että jouduin nyt sitten terapeutiksi, kun eksä erosi. Joskus olisi hyväksi osata olla vittumainen, mutta minkä ihminen kilttiydelleen voi.

Nyt ei vaan jaksa kirjoittaa enempää, jatketaan joskus tarinaa.

Niin siis miksi sen pitäsi kertoa yhtään mitään?
Omasta mielestäni joskus aikanaan seurustelleiden ihmisten ei pitäsi olla missään tekemisisssä toistensa kanssa, jotta edellä mainitun kaltainen jäisi kokematta.

Eikös koko postauksesi ole aika outo? Mitäs sitä välittämään entisten menemisistä ja tulemisista. Ei sellaiseen kannata tuhlata rajallisia energiavarantoja.

Minä en ole oikeastaan koskaan vakavasti seurustellut ja tuskin tulen seurestelemaankaan. "Seurustelu" sananakin on jo jotenkin naiivi. Mutta juuri tästä seurustelemattomuudesta johtuen olen todennäköisesri yksi parhaista parisuhdeterapeuteista. Tyhmää oikeastaan tehdä tätä ilmaiseksi kertaakaan.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tobias kirjoitti:
Seurustelu" sananakin on jo jotenkin naiivi.

Pyh. Ei se siitä ole kiinni, vaan siitä, että sinä olet pukumies kuka on aina töissä. Siksi sinua ihmetyttää muiden seurustelu. Onhan se melkoisen raskas taakka, avioliitto varsinkin, mutta tässähän tätä kivirekeä kiskotaan.

Niin, on siinä hyviäkin puolia.
 
Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Tobias kirjoitti:
Niin siis miksi sen pitäsi kertoa yhtään mitään?
Omasta mielestäni joskus aikanaan seurustelleiden ihmisten ei pitäsi olla missään tekemisisssä toistensa kanssa, jotta edellä mainitun kaltainen jäisi kokematta.

Eikös koko postauksesi ole aika outo? Mitäs sitä välittämään entisten menemisistä ja tulemisista. Ei sellaiseen kannata tuhlata rajallisia energiavarantoja.

Monelle jaa seurustelusta ystavyys jaljelle. Huomataan, etta ollaan enampi ystavia kun rakastavaisia. Ja juuri siksi sita on kiinnostunut ex:n jutuista ja ex:sta itsestaan. Ei siina minusta mitaan kummallista siina tapauksessa ole.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Tobias kirjoitti:
Mutta juuri tästä seurustelemattomuudesta johtuen olen todennäköisesri yksi parhaista parisuhdeterapeuteista. Tyhmää oikeastaan tehdä tätä ilmaiseksi kertaakaan.

Kai kirjoitit kieli poskessa, et tosissaan. Kyllähän moni, jolla ei ole lapsia, ajattelee olevansa paras neuvomaan niitä, joilla on jo lapsia. Miten muuten määrittelet sanan "seurustelu". Se olisi hauska tietää. Oletko kenties saanut koulutusta parisuhdeterapiaan, kun kutsut itseäsi parisuhdeterapeutuksi. Tai mistä minä tiedän, ehkä olet hyvä parisuhdeterapeutti.

Voisit kirjoittaa meille kuvaelman kuinka ratkaisit jonkun läheistesi parisuhdeongelman, ihan oppiammeksemme asiantuntijalta.
 
Gunners

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Washington
1Timer kirjoitti:
Monelle jaa seurustelusta ystavyys jaljelle. Huomataan, etta ollaan enampi ystavia kun rakastavaisia. Ja juuri siksi sita on kiinnostunut ex:n jutuista ja ex:sta itsestaan. Ei siina minusta mitaan kummallista siina tapauksessa ole.

Kuitenkin toinen on aina jättäjä ja toinen jätetty. Minusta se on surullista, kun osa porukasta on niin nössöjä, että nainen jättää, kusettaa ja kaikki muut niksit päälle ja sitten vieläkin toimitaan olkapäänä, kun naisella on sydänsuruja toisten miesten kanssa. Naisten kanssa kannattaa aina olla varovainen, samanlaista hyväksikäyttäjää osa siitäkin porukasta on.
 
ipaz

Jäsen
Gunners kirjoitti:

Exäni kanssa erottiin joitakin vuosia sitten yhteisestä päätöksestä. Ei ollut jättäjää eikä jätettyä, vaan pitkien keskustelujen jälkeen päätettiin yhdessä että kolmen vuoden jälkeen ei kannata jatkaa yhdessä. Joten minä pakkasin kamani ja muutin omaan kämppään. Tottakai eroprosessi jatkui vielä muutaman kuukauden muuttoni jälkeen. Nyt tuo seurustelee tahollaan ja minä ravaan naisissa minkä kerkeän, mutta edelleen ollaan ystäviä. Soitellaan ja kerrotaan kuulumiset tai käydään kahvilla joskus. Kyllä sitä pystyy eroamaan ystävinäkin.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Gunners kirjoitti:
Kuitenkin toinen on aina jättäjä ja toinen jätetty. Minusta se on surullista, kun osa porukasta on niin nössöjä, että nainen jättää, kusettaa ja kaikki muut niksit päälle ja sitten vieläkin toimitaan olkapäänä, kun naisella on sydänsuruja toisten miesten kanssa. Naisten kanssa kannattaa aina olla varovainen, samanlaista hyväksikäyttäjää osa siitäkin porukasta on.

Voi kuule, kyllä miehetkin osaavat.

Exäni historiasta dumppasi minut aikoinaan "bestikseni" vuoksi kusetettuaan ensin ja käytettyään kaikki niksit. Sitten herra soitteli mulle puolen vuoden ajan ja yritti vuodattaa murheitaan kun tämä daami oli niin vaikea... Arvatkaa vaan, jaksoinko kuunnella saatika tuntea sympatiaa heidän suhteensa hankaluuden vuoksi.

Eli turha uskoa tällaista käytöstä vain naisille tyypilliseksi.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Alamummo kirjoitti:
Eli turha uskoa tällaista käytöstä vain naisille tyypilliseksi.
Uskoakseni tässä oli siitä kyse, että miehiä yleensä pidetään mulkkumaisina tapauksina, kun puhutaan parisuhteesta ja sen poikkipistämisestä. Itse en ota kantaa kummankaan sukupuolen käyttämiin väärin metodeihin, tyydyn vain toteamaan, että:

Molempi pahempi.
 
Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Joo, yleistys on aina pahasta.

Itse olen huomannut, etta vaikka olisi kuinka myrskyisa suhteen loppu tahansa, se olisi aina parempi tehda mahdollisimman tahdikkaasti. Ei ehka juuri heti, mutta ajan kanssa. Puhua asioista ja tehda ne selviksi. Mikaan ei meinaan tuhoa suhdetta tehokkaamin kun puhumattomuus ja "luulot".

Mulla on ollut sikali hyva "tsaga", etta mua ei ole ikina jatetty (ellei sitten oteta lukuun sita espanjalaista daamia, joka pani tempperamentisuudessaan poikki baut 10 kertaa ja aina soitti 10 minuutin jalkeen etta "hei tuu takas, te quiero tambien, el toro del norte". god love her! lol). Ja kaikkien paitsi kahden kanssa valit on edelleen ok. Toisen kanssa ei vaan synkannut, niin oli turha olla yhteyksissa ja toinen suuttui niin pahasti, etta otti aika pahasti nokkiinsa. Toki sen kanssa pysty just just puhumaan tarkeista jutuista mitka piti hoitaa(enaa ei ole onneksi tarvetta), mutta muuten aika kylmaa oli.

Joka tapauksessa, parempi noita hieman pidempia suhteita on lopettaa ilman sotia. Tietysti se riippuu myos henkiloiden luonteista, etta onko se yleensakaan edes mahdollista, mutta ei siita ainakaan mitaan haittaa ole. Painvastoin.
 
Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Takana uskomattomat viiden tunnin treffit aivan mielettömän ihanan ja kauniin nuoren naisen kanssa. Huh mikä fiilis. Toki homma on vasta alkutekijöissään, muttei pääse pakoon sitä tunnetta, että tästä pitäisi pitää kiinni.
 
Noniin. Jos sulla on ihan tapana onnistua treffeillä niin ei muuta kuin vinkkejä jakoon. Toisaalta jos treffit epäonnistuu niin sehän on aina naisen vika. Ennenkainnea resepti hyville treffeille joilla menisi alle 200e rahaa olisi todella hieno juttu!

Itselläni oli tossa eilen vaihteekai ihan kivat ravintola jatkot, joihin liittyi semmoinen vähän yli 10vuotta vanhempi todella kaunis nainen, milf. Enivei ei siitä mitään vuosisadan rakkaustarinaa saa, mutta kerrankin hyvät fiilarit yhden yön jutun jälkeen. Ja mikä kaikesta parasta niin ymmärsin myös, että tämä nainenkin ihan tykkäsi kun kovasti vielä aamulla numeroa kyseli. Voi, että sitä voi yhdessä yössä tapahtua ihmeitä täälläkin mainostamalleni "huonolle omatunnolle".
 
Näkemys

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Gunnersille

Onkohan kohdallesi koskaan sattunut todellista ystävyyttä? Epäilen vahvasti. Omassa tapauksessa minä olin se, joka jätti ja silti olen valmis tukemaan toista kaikissa asioissa.

Tokihan todellinen välittäminen on tässä pintaliitomaailmassa katoava luonnovara, mutta itse ainakin näytän ystävilleni, että välitän heistä.
 
Leba95

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lännen Kiekko, West Hockey
girlzilla kirjoitti:
Joo piti samaa kirjoitella ku Alamummo, että ilmeisesti parhaimmillaan voi olla 4-5 vuotta tartunnasta ja vasta sitten tulee oireet, sen takia klamydia onkin niin vaarallinen tauti kun sitä ei huomata.

Ei kannata murehtia ennenkuin siihen on varmasti syytä. En usko että tyttös kuule olis edes kertonu sulle mistään testeistä ja oireista jos olisi pettänyt. Olisi pysytellyt ihan hiljaa ja hoitanut asian itse.

Nyt tulee vähän muistin varaista tietoa, tapauksesta kun on aikaa jo pari vuotta. Eli joskus virtsatietulehdus voi antaa positiivisen testituloksen klamydiatestiin. Itselläni testi oli negatiivinen, mutta näin minulle perusteltiin testin ottoa kun sitä ihmettelin. Kuulin asiasta tuolloin pariltakin eri terveydenhuoltoalan ammattilaiselta. Toisella oli muuten ollut aikanaan oma parisuhde katkolla juuri tästä syystä.
 
Vekurinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki altavastaajat
Vetäsee heti reffien alussa rystyllä. Varmuuden vuoksi lopussakin. Luulis toimivan, saateri sentään. Kunnon rysty, joo, se on poikaa. Rystyjähän ei lasketa oikeudessakaan.
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
poikki mänöö

Juu-u, on niin mukavaa kun pääsee irti jostakin sellaisesta joka ei toimi sitten millään, stana.

On ne naiset outoja, ei pysty, on liian hapokasta.
 
teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Mukavasti luistaa!

Loppiaisena ensitreffit leffaan ja iltasumpille paikalliseen kuppilaan. Sillä tiellä tässä ollaan sitten edelleen. Tyttö on kiva, hauska, fiksu, mukava ja myös muodollisesti pätevä. Eli aiheuttaa tulpaton mopo -reaktion.

Paistaa se päivä joskus meikäläisenkin risukasaan. :)
 
McCracken

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koiraporin Marsut
Olematta yhtään sovinisti tuntuu siltä, että jotkut naiset kitkuttavat suhteessa (vaikka heidän tunteensa sanoisivat muuta), koska pelkäävät elämäänsä tulevaa tyhjiötä ja yksin jäämistä eron jälkeen.

Hyväksytyksi ja halutuksi tulemisen tunne on tärkeää kaikille, mutta erityisen merkittävää se ainakin omasta mielestäni on nimenomaan naisille. Siksi ei-niin-vakava, tilapäisolkapää on monesti jo valmiiksi katsottuna ennen sison uutisen pamauttamista.

En sano tätä henk. koht. kokemuksesta, mut lähipiirissäni on riittävästi tapauksia tällaisen johtopäätöksen vetämiseen. Ehkä samaa tapahtuu myös miesten osalta, en vain tiedä yhtään tällaista tapausta.
 
Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
McCracken kirjoitti:
Olematta yhtään sovinisti tuntuu siltä, että jotkut naiset kitkuttavat suhteessa (vaikka heidän tunteensa sanoisivat muuta), koska pelkäävät elämäänsä tulevaa tyhjiötä ja yksin jäämistä eron jälkeen.

Se on vähän niin, että jos aikoo pitkän suhteen (yli 20 vuotta) perustaa, niin tuo kitkuttaminen on välttämätöntä. Minusta peruskouluun olisi hyvä saada oppiaineeksi suhdeoppi. Sen tunneilla voitaisiin käydä läpi suhteen kehitysvaiheet ja todeta se tosiasia, ettei pitkissä suhteissa tunteilla pitkälle pötkitä.

Omat naisasiani ovat huonosti. Ei tee mieli tavata ketään. Viihdyn kelvollisesti yksiksenikin ja kai se johtuu sitten lisääntyneestä iästä, ettei minua huvita enää "kattella tai kokeilla vaan". En toisaalta mitään suurta kolahdustakaan odota, vaan toivon törmääväni elämäniloiseen peruspakettiin, jolla on jo sen verran suhde- ja elämänkokemusta, että odotukset sopivat mahdollisuuksien rajoihin.

Missäköhän iässä naisilta alkaa mennä pahin prinsessavaihe ohi? Milloin he alkavat etsiä ihmissuhdetta romantiikan, ihailun ja seksin sijaan?
 
scholl

Jäsen
Hemingway kirjoitti:
Se on vähän niin, että jos aikoo pitkän suhteen (yli 20 vuotta) perustaa, niin tuo kitkuttaminen on välttämätöntä. Minusta peruskouluun olisi hyvä saada oppiaineeksi suhdeoppi. Sen tunneilla voitaisiin käydä läpi suhteen kehitysvaiheet ja todeta se tosiasia, ettei pitkissä suhteissa tunteilla pitkälle pötkitä.

Tuo on täyttä potaskaa.

Jos toinen on sellainen, jossa on sisältöä sen verran, että häntä voi arvostaa niin silloin ne osaamisen kautta tulevat teot myötävaikuttavat siihen, että henkilö huomaa diggaavansa ja arvostavansa toista aina silloin tällöin.

En tosin ymmärtänyt mitään tuosta romantiikka-/ihailuvirkkeestäkään.

McCrackenin kanssa olen osittain samaa mieltä. Itse asiassa taustalla taitaa olla se, että suhde perustetaan kokonaan ilman tai ainakin vaillinaisin tuntein. Se on vain sellaista harrastusta ja jossain vaiheessa siitä tulee tapa. Ihmiset ovat suhteessa, koska niin on tapana, eikä siksi, että olisivat rakastuneet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös