Old TJ kirjoitti:
Pistetääs omaa lusikkaa soppaseen. Bumtsi Bumia en katso, mutta voin sanoa että ainakaan meillä se nyt ei rajoitu pelkkään lauantai-iltaan. Ja voitko kuvitella, että se saamisen tiheys ei nyt ole oikeastaan edes mikään valtava pointti, vaikka meillä ihan viriiliä elämää tuollakin saralla eletään. Eikä sekään niin tärkeetä että jaksaako sen kumppanin hoidella kerran vai kaks vai viis kertaa yössä.
No mitään tarkkaahan näistä en osaa sanoa kun tuon kauniimman puoliskon kanssa vasta parikymmentä vuotta on yhteisessä sängyssä nukuttu ja muutakin puuhasteltu. Eikä ne saamisetkaan ole olleet ihan tuloksettomia. Tuolla yläkerrassa asustaa kentällinen junnukaartia - nuorinkin kyllä vietti tossa viisvuotissynttäreitään, joten noi viime vuosien saamiset on olleet pelkkää kuntoharjoittelua.
Eli näitä juttuja täältä ja muualtakin lukeneena ja kuulleena tulee aina onnenpekan olo kun tosiaan parikymmentä vuotta tässä yhdessä tallailtu ja molemmista meno on edelleen hyvä ja tuota elämän rikkautta (lue: muksuja) tossa ympärillä häärää. (Tai en tiedä voiko tuollasesta 17-vuotiaasta 180-senttisestä rohjakkeesta käyttää sanaa "muksu".)
Tai vois kai tässä alkaa valittaan kuin surkeeta se on ku samaa naamaa joka ilta ja aamu joutuu tuijotteleen. No en taida valittaa silti.
Old TJ
Ensinnäkin - anteeksi että lainaan oman vanhan viestini kokonaisuudessaan.
Toiseksi - anteeksi että olen luullut että näitä juttuja joudun lukemaan vain hammaslääkärin odotushuoneen "Me Naiset"-lehdestä.
Kolmanneksi - olen kiitollinen siitä millaiseen naiseen olen törmännyt.
En nyt kohdista tätä erityisesti kehenkään, mutta ihan oikeasti nämä viestit ovat mielestäni tuota naistenlehtien kamaa, joissa jokainen tuntuu tuijottavan enemmän taikka vähemmän omaa napaansa.
En minäkään ole mikään ihmissuhdeanalyytikko joka osaisi sanoa mitä on ihastuminen ja mitä on rakastuminen ja mikä muutenkin mitäkin on. Kuitenkin tuossa keväällä -87 (siis viime vuosituhannella - ennen Kärppien korpitaivalta siis) istuskeltiin tuon paremman puoliskon kanssa eräällä rantakivellä ja todettiin että mehän tehdään meidän oma juttu.
Ja se on tosiaan tehty. Tuo edellisessä mainittu viisikko tuolla yläkerrassa pitää metakkaa ja me mamman kanssa täältä alhaalta säestetään.
Mutta ei se niin yksinkertaista ole. Kyllä siihen vuosien aikana tarvitaan lujaa tahtoa, ymmärrystä, anteeksiantoa. Mutta jos koko tiimillä (siis pariskunnalla tai perheellä tässä tapauksessa) on yhteinen tavoite niin kaikki kyllä toimii. En nyt halua olla mikään hurskastelija, mutta siinä Isossa Kirjassa kai jotain sanotaan toinen toisensa kunnioittamisesta. En minä tiedä onko se huuhaata, mutta jos unohtaa hetkeksi sen oman navan niin se voi jopa toimia.
Jotenkin taas kerran tätä ketjua lukiessa tulee mieleen tämä heti-tässä-kaikki-nyt -mentaliteetti.
Anteeksi! Tunnen itseni tätä kirjoittaessani keski-ikäiseksi nalkuttavaksi kääkäksi. Jota kai olenkin kun toi nelikymppinen alkaa tossa kohta ahdistaan.
Kuitenkin - älkää tinkikö unelmistanne! Mutta olkaa valmiit tekemään töitä niiden eteen! Ilmaisia lounaita eikä mitään muutakaan ilmaista vaan maailmassa ole.
Wanaha on puhunu :)
Old TJ