Naisasiat

[king of the jungle]

Ei saatana, ei saatana, ei saatana. Nyt on pakko rauhoittua.

Pari viikkoa jutellut Tinderissä erään tyypin kanssa. Viestejä vaihdeltiin varmaan lähemmäs sata ja käytiin kaikki läpi toisistamme. Tässä tulee se pieni riski, että kun liikaa viestittelee ennen näkemistä, niin jääkö ensinäkemiselle mitään "selvitettävää" toisesta ja onko jopa riski, että jutut loppuvat tavallaan kesken.
Itse olen sosiaalisesti kyllä todella lahjakas, mutta en mäkään osaa kantaa keskustelua kunnolla, jos vastapuoli ei tarjoa materiaalia tai mitään tarttumapintaa. No, nämä huolet olivat turhia.

Eilen oli sitten se päivä kun nähtiin. Heti kun neiti astui autooni, se hymy ja ilo meni ihan mun ihon läpi.
Se livenä näkeminen oli vaan hienoa jatkumoa niille meidän keskusteluille, eikä mitään huolta etteikö juttu luistaisi. Jutut lensi, huumori lensi, molemmat selvästi nautti toistensa seurasta.
Nelisen tuntia siinä treffailtiin, syötiin, käytiin keilaamassa jne. Aika vain riensi ja oli fiilis, että sitä ei oikeasti haluaisi ollaan missään muualla juuri nyt, kuin siinä.
Lopuksi sitten vielä vaihdettiin numerot ja suudelmat ja täydellinen ilta oli siinä.

Kotiin kun ajelin, niin kehon läpi meni vain sellainen lämmin ja hyvä fiilis.
Mä olen käynyt tässä parin vuoden aikana kymmenillä treffeillä, käytännössä jokaisen kanssa on ollut kivaa ja jäänyt fiilis, että nämä on kivoja ja hyviä tyyppejä.
Mutta ihan vain pari kertaa on jäänyt se fiilis, että mä ihan oikeasti haluan nähdä tämän ihmisen uudestaan ja valmis raivaamaan tilaa ja aikaa siihen.
Ja tämän neidin kohdalle tuli se fiilis, että mä olisin ihan valmis näkemään vaikka heti seuraavana aamuna, ihan poikkeuksellinen tunne.

Käytän myös mielessäni sellaista mittaria, että viihtyisinkö tai huokuuko tästä ihmisestä sellainen, että mä viihtyisin hänen kanssaan makaamalla sohvalla tekemättä mitään.
Tästä ihmisestä huokuu sellainen ja se on taas todella harvinainen fiilis.

Nyt on kyllä hyvä fiilis. Innolla ja uteliaana eteenpäin, että miten tämä tästä rakentuu.

P.S. Ihan niinkin pieni, mikroskooppinen asia, mutta kun yleensä me miehet ei juurikaan kehuja saada, niin se jää päähän.
Neiti totesi jossain kohtaa vaan, että "Sulla on kyllä tosi upea hymy".
Pieni kehu, mutta etenkin näin miehenä kun niitä aika harvoin saa kuulla, niin nuo jää mieleen pitkäksi aikaa.
Joten naiset, jos luette tätä. Kehukaa niitä miehiä!
Naisille kehut ulkonäöstä, vaatteista, tuoksusta on varmaan jopa osalle hyvinkin arkipäiväistä, mutta voin luvata, että miehet kuulevat niitä äärimmäisen harvoin, jos koskaan ja ne jäävät kyllä mieleen muunakin kuin sellaisina yleisinä kohteliaisuuksina.

 

[Surukuku]

...
Ja nyt tullaankin allekirjoittaneen omaan ongelmaan: onkin tuskastuttavan haastavaa yhdistää seurustelusuhde ja lapset. Siis se kuulostaa helpolta kun lapset on puolet ajasta äidillään, mutta puolet ajasta eivät. Minä en saanut tuota toimimaan missään vaiheessa oikein. Toki jos lapset olisi isompia, niin mikäs siinä, mutta pienin on vielä aika pieni.
...
Mutta miksi 24/7 PARISUHDE on joillekin ihmisille niin tärkeä ja ulkopuolisille näytettävä asia? Eikö oikeasti riitä ”ei mitään vakavaa” vaan suhteen pitää aina kehittyä ”seuraavalle tasolle” kunnes se onkin vakavaa.

Lapset, molemmin puolin, uudessa parisuhteessa ovat varmasti vaikein soviteltava inhimillinen tekijä. Lapsilla on helppo syylistää ja niistä on äärimmäisen helppo syyllistyä, vaikkei mitään "oikeaa" eli rationaalista syytä olisikaan.
Itsekin, jo kohtuu kypsässä iässä uuden parisuhteen aloittaneena, koin välillä selittämätöntä syyllisyyttä ja riittämättömyydentunnetta isänä, vaikka lapseni olivat jo aikuisia tai siinä kynnyksellä eikä kukaan ollut mitään olettamassa tai vaatimassa.

Ihminen, jolla ei ole lapsia, ei yleensä voi täysin ymmärtää vanhemman ja lapsen välistä sidettä ja kokee helposti tiukassa paikassa jäävänsä syrjään jostain, mitä ei siis täysin edes käsitä. Sellainen herättää luonnollisesti vastareaktioita, hylkäämisenpelkoa, jne. jotka heijastuvat niin helposti taas takaisin ja kriisinpoikanen on valmis...

Kaikki uudet parisuhteet, joissa on lapsia entisistä suhteista, ovat taitolaji, jossa nuo taidot kehittyvät vain ajan kuluessa ja ne vaativat välillä lujaa tahtoa ja nöyryyttä hyväksyä ja selvittää tilanteita, joita tämä inhimillinen monen halun ja pyrkimyksen, välillä niin ristiriitainen, symbioosi itse kunkin jäsenen eteen tuo.
Lapsilta ei voi vaatia samaa ymmärrystä kuin aikuisilta, mutta selkeät pelisäännöt auttavat... aina välillä...

 

[Pekko Pelikaani]

Pitääkö appiukolta kysässä teidän mielestä ns ”kosintalupaa”? Kuuluuko vielä perinteisiin

Allekirjoittanut ei ainakaan kysynyt…yhdessä oltu yli 25 vuotta joista naimisissa reilut 10

 

[ElmerMoody]

Pitääkö appiukolta kysässä teidän mielestä ns ”kosintalupaa”? Kuuluuko vielä perinteisiin

Eikai se nykyään enää ns. pakollista ole, mutta itse päätin (2017) kysyä, koska tiesin että appiukko ja anoppi saavat siitä kiksit ja se toi meille spesiaalihetken jota on ollut hauska muistella. Snadisti jännitti etukäteen, ei vastaus vaan se tilanne, mutta jälkeenpäin tuo oli ihan parhaita juttuja että tuli tehtyä. Appivanhempani ovat eronneet, joten päätin mennä kysymään kättä molemmilta erikseen. Tuo nyt ei ainakaan ole perinteistä, mutta meidän kohdalla tuo toimi hyvin ja sain siten osoitettua kunnioitukseni molempia kohtaan. Molemmille ja heidän nykyisille puolisoillensa vein myös pienet lahjat mukana, että päästiin tekemään ns. vaihtokauppaa tyttärestä :)

Jos on siis edes alustavasti asialliset appivanhemmat, niin suosittelen ehdottomasti!

Edit: typo

 

[Murkula]

Pitääkö appiukolta kysässä teidän mielestä ns ”kosintalupaa”? Kuuluuko vielä perinteisiin

Se varmaan riippuu ihan itsestä missä arvossa perinteitä pitää. Kaikki perinteet loppuvat jos niitä ei jatketa ja niin kauan kuin niitä jatketaan niin ne perinteinä pysyvät.
Ihan lienee jokaisen oma asia. Minä soitin 2011 appiukolle, meillä on tasan 600km välimatkaa niin sen verran oikaisin että ei napannut lähteä autoilemaan.

Appiukon vastauksen muistan hyvin. "sitä vartenhan ne tyttäret on"

 

[Alejandro]

Pitääkö appiukolta kysässä teidän mielestä ns ”kosintalupaa”? Kuuluuko vielä perinteisiin

En kysyisi lupaa, mutta tunnen miehen sen verran hyvin, että varmasti arvostaisi, jos ottaisin asian edes puheeksi. Olen ajatellut ilmoittaa kosinta-aikeista etukäteen hänelle kahden kesken.

 

[BOL]

Pitääkö appiukolta kysässä teidän mielestä ns ”kosintalupaa”? Kuuluuko vielä perinteisiin

No, tietenkin pitää, jos appiukko on kuvioissa mukana. Vaikka en muuten ole kovin perinteiden perään, tämä on musta ihana traditio. Kertoo myös naiselle, että sinä kunnioitat häntä ja hänen vanhempiaan. Plus, että jos tulevat appivanhemmat odottavat sinulta tyttärensä ”käden pyytämistä” eikä sitä tulekaan, se voi joskus tulla sun silmillesi.

Mun yksi suosikkimuistoni on se, että mieheni aikoinaan pyysi nyt jo edesmenneeltä isältäni minun kättäni. Voin kuvitella, että oli kuumottava tilanne, vaikka suht paljon olivatkin tekemisissä. Olisinpa vain itse saanut olla kärpäsenä katossa.

 

[Patarouva]

Riippuu täysin ihmisistä kannattaako ”kosintalupa” kysyä isältä. Jotkut naiset ja heidän vanhempansa kaiketi tykkäävät kovasti tällaisista jutuista. Minusta tuo on jäänne ajalta, joilloin nainen oli isänsä tai jonkun muun henkilön holhouksessa.

Tärkeämpää kuin mitkään näennäisen rituaalit on kuitenkin muistaa, että appivanhempien kanssa kannattaa pysyä niin hyvissä väleissä kuin suinkin, koska se helpottaa ja mukavoittaa elämää melkoisesti.

 

[peksa]

Tuli nyt pistettyä piste nykyiselle hieman yli vuoden kestäneelle seurustelusuhteelle. Päällimmäinen tunne on pettymys omaan itseeni, en omasta mielestäni saanut missään vaiheessa tyydyttävästi sovitettua omaa vanhaa elämääni (lapsia) yhteen uuden elämäni (kumppani odotukset syventyvästä parisuhteesta) kanssa vaan koin olevani puristuksissa kahden maailman välissä aina laiminlyöden jotakuta.

Kyllä tästä puhuttiin seurustelukumppanini kanssa ja aina kuitenkin päädyttiin alkupisteeseen kipuilemaan, missä joko toin lapsiani liian vähän tai liikaa mukaan yhdessä olemiseen.

Ehkäpä nyt olisi vain hyvä pitää aikaa ihan vain itseni kanssa ja unohtaa naisasiat. En halua tehdä valintoja lasteni ja seurustelukumppanin välillä ja saada siitä sitten paskaa palkaksi.

Kummallisesti naiset tuntuu muuttuvan alun ”en etsi mitään vakavaa” -ihmisistä kuitenkin parisuhde-ihmisiksi, joille kuitenkin on tärkeää saada ulkoinen status ”olen parisuhteessa” -tilaan.

Harmitus; tuskin tuollaista yksisarvista tulee enää vastaan.

Hyvä toveri. Työkaverilla on pitkä parisuhde ja se on kertonut kuinka haastavaa naisten kanssa välillä on kun tuntuu ettei mikään ole hyvin. Mä itse ymmärrän hyvin kaikkia niitä miehiä jotka eivät ole suhteessa naisen kanssa.

Itse olen todennut että vaikka naisten kanssa on hyviäkin juttuja ollut aikoinaan niin ikinä en suhteeseen alkais kun miesten kanssa on kaikki niin paljon helpompaa.

 

[Sanainen arkku]

Hyvä toveri. Työkaverilla on pitkä parisuhde ja se on kertonut kuinka haastavaa naisten kanssa välillä on kun tuntuu ettei mikään ole hyvin. Mä itse ymmärrän hyvin kaikkia niitä miehiä jotka eivät ole suhteessa naisen kanssa.

Itse olen todennut että vaikka naisten kanssa on hyviäkin juttuja ollut aikoinaan niin ikinä en suhteeseen alkais kun miesten kanssa on kaikki niin paljon helpompaa.

Takavuosina työskentelin koululaisten iltapäiväkerhossa(kin). Siinä eräänä iltapäivänä kaksi poikaa teki läksyjä ja minä hoitelin jotain diipadaapaa tietokoneella.
Yhtäkkiä toinen kysyi minulta: mikä on homo?

Kerroin (huom. ikätaso 7v), että se on mies joka haluaa elää toisen miehen kanssa tai nainen joka haluaa elää naisen kanssa.

Kuului "Aha" ja läksyjen teko jatkui hetken. Kohta pojat lähtivät leikkimään ja jäin vielä jatkamaan omaa hommaani. Kuulin toisesta huoneesta, kun kysyjä ilmoitti toiselle ohjaajalle "alkavansa isona homoksi". Toinen ohjaaja oli tietysti ihan että " ok, mutta miksi".

Koska poikien kanssa on kivempi leikkiä.

 

[Reverent]

En tiedä onko, nykyisessä vähän erikoiseksi menneeksi maailmassa, luvan kysymisellä enää mitään merkitystä. Vähän sama asia, kuin lakki päässä syöminen. Vanhempi väki arvostaa vanhempien kansalaisten hyvinä pitämiä tapoja, mutta osa nuorisosta haistattaa meille vitut.

Meillä naimalupa kysyttiin vuosituhannen vaihteen kieppeillä kohtuullisissa uudenvuodenpäivän nousuissa. Silloin tuleva vaimo oli lähtenyt suoraan yövuoron jälkeen työkavereidensa kanssa viettämään vuorotyöläisten uutta vuotta ja mutkin kutsuttiin jossain vaiheessa mukaan. Kihloissa oltiin oltu tuolloin jo pari vuotta ja silloin tosiaan rehvakkaassa nousuhumalassa päätettiin mennä naimisiin. Soitin sitten alkuiltapäivästä ravintola Apteekista tulevalle, nyt jo valitettavasti menehtyneelle appiukolle ja pyysin hänen tyttärensä kättä. Äijä naureskeli ja totes, että ota ihmeessä, jos kelpaa. Tykkäs kuitenkin, kun lupaa kysyttiin, vaikka pienessä nousussa oltiinkin.

Nykyinen vävy kysy multa naimalupaa, kun oltiin nuoren parin kanssa Thaimaassa. Oltiin parin päivän stintillä Khao Lakissa. Vaimo ja tytär lähtivät jonnekin hoitoihin ja mihinkäs muualle miehet silloin menevät ku baariin. Olin saanut vaimolta ohkaisen ennakkovaroituksen, että tänään saattaa olla se päivä. Olin silti aika otettu, kun vävykokelas tota kysy ja vastasin tietty kyllä ja varoittelin samalla, että tietäähän hän, millaisen ihmisen on nyt ottamassa elämänkumppanikseen. Tytär on rakas, mutta hyvin määrätietoinen ja aikaansaava ihminen ja vävy todellinen unelmavävy ja aivan loistava isä pojille.

Molemmat liitot ovat edelleen elossa ja voivat uskoakseni vähintään kohtalaisen hyvin. En sit tiedä, onko tolla luvan kysymisellä mitään tekemistä asian kanssa. Lisäks kaks sydämen sulattanutta poikaa on tullut matkan varrella porukkaan.

 

[BOL]

Meillä naimalupa kysyttiin vuosituhannen vaihteen kieppeillä kohtuullisissa uudenvuodenpäivän nousuissa. Silloin tuleva vaimo oli lähtenyt suoraan yövuoron jälkeen työkavereidensa kanssa viettämään vuorotyöläisten uutta vuotta ja mutkin kutsuttiin jossain vaiheessa mukaan. Kihloissa oltiin oltu tuolloin jo pari vuotta ja silloin tosiaan rehvakkaassa nousuhumalassa päätettiin mennä naimisiin.

Itseäni ihmetyttää ihan huomattavan paljon, että ihmiset eivät nykyisin näytä tietävän, mitä kihloihin meno tarkoittaa. Ikään kuin kihloihin meneminen olisi joku oma juttunsa, joku välivaihe tai harkinta-aika. Tai osoitus, että ollaan tosissaan. Kihlaus on lupaus avioliitosta. Yleensä joku on jo kosinut. Ja jos ei ole, ei kai sillä kosinnalla enää mitään edes tehdä.

Ei ollut tarkoitus nostaa nyt lainaamaani kirjoittajaa tikun nokkaan, mutta kun näin tämän kohdan kirjoituksesta, mun oli pakko avautua. Olen pitänyt tätä asiaa päässäni jo aivan liian kauan. Kiitos ja anteeksi.

 

[Fiftie]

Itseäni ihmetyttää ihan huomattavan paljon, että ihmiset eivät nykyisin näytä tietävän, mitä kihloihin meno tarkoittaa. Ikään kuin kihloihin meneminen olisi joku oma juttunsa, joku välivaihe tai harkinta-aika. Tai osoitus, että ollaan tosissaan. Kihlaus on lupaus avioliitosta. Yleensä joku on jo kosinut. Ja jos ei ole, ei kai sillä kosinnalla enää mitään edes tehdä.

Ei ollut tarkoitus nostaa nyt lainaamaani kirjoittajaa tikun nokkaan, mutta kun näin tämän kohdan kirjoituksesta, mun oli pakko avautua. Olen pitänyt tätä asiaa päässäni jo aivan liian kauan. Kiitos ja anteeksi.

Jotkut ihmiset saattaa mennä kihloihin, mutta ei koskaan naimisiin.

 

[BOL]

Jotkut ihmiset saattaa mennä kihloihin, mutta ei koskaan naimisiin.

Kyllä, tämä on tiedossa. Avioliittoonhan ei missään nimessä edes kannata mennä, ellei todella halua. Eikä varmaan kihloihinkaan, mutta siitä nyt pääsee irti avioliittoa vaivattomammin.

 

[Pekko Pelikaani]

Kyllä, tämä on tiedossa. Avioliittoonhan ei missään nimessä edes kannata mennä, ellei todella halua. Eikä varmaan kihloihinkaan, mutta siitä nyt pääsee irti avioliittoa vaivattomammin.

Niin kuten vanha sanonta sanoo kännissä ja kihloissa on kiva olla

 

[Reverent]

Itseäni ihmetyttää ihan huomattavan paljon, että ihmiset eivät nykyisin näytä tietävän, mitä kihloihin meno tarkoittaa. Ikään kuin kihloihin meneminen olisi joku oma juttunsa, joku välivaihe tai harkinta-aika. Tai osoitus, että ollaan tosissaan. Kihlaus on lupaus avioliitosta. Yleensä joku on jo kosinut. Ja jos ei ole, ei kai sillä kosinnalla enää mitään edes tehdä.

Ei ollut tarkoitus nostaa nyt lainaamaani kirjoittajaa tikun nokkaan, mutta kun näin tämän kohdan kirjoituksesta, mun oli pakko avautua. Olen pitänyt tätä asiaa päässäni jo aivan liian kauan. Kiitos ja anteeksi.

Tarkennetaan tähän yo. viestiin liittyen, että kyllä meillä oli jo kihloihin mennessä vakava tarkoitus mennä naimisiin. Toi nyt vaan sattui olemaan ajankohta, jolloin päätettiin se konkreettisesti tehdä. Aikaansaava vaimoni järjesti meille upeat häät saman vuoden lokakuussa. Juhlittiin niitä pari päivää. Virallisena hääpäivanä sukulaisten kanssa Börssissä ja seuraavana päivänä kavereiden kanssa Olavin Krouvissa.

Myönnän kyllä sen, että ehdin olla kerran kihloissa ennen nykyistä vaimoani. En silloin oikein tajunnut, mihin olin lupautumassa. Silloinen kihlattu oli varmaan parasta, mitä siihen aikaan kuvittelin saavani, mutta nykyisen vaimoni tavattuani ymmärsin, että elämällä on sittenkin mulle aika paljon parempaa annettavaa. Kiitos kuitenkin Piialle, olit mukava ihminen ja jaettiin sentään aika monta vuotta yhteistä elämää.

Korostetaan nyt vielä sitäkin, että vaihto tapahtui ns. lennossa. Mitään pettämistä tossa ei tapahtunu. Ajattelin tuolloin ex-kihlatun kamoja uloskantessani Reverentin poikamiesvuosien alkavan, mutta kohtalo oli päättänyt toisin. Samana päivänä, kun tosiaan kannoin exän kamat ulos, jäin esimiehen pyynnöstä ylitöihin ja tapasin siellä tulevan vaimoni.
Aika pienestä tää elämä on tosiaan kiinni. Jos en olis tuolloin jääny ylkkyyn, niin olisinkohan koskaan tavannu nykyistä vaimoani, saanu pari ihanaa muksua ja ja pari vielä ihanampaa laspsenlasta?

 

[Peltinen]

Kyllä, tämä on tiedossa. Avioliittoonhan ei missään nimessä edes kannata mennä, ellei todella halua. Eikä varmaan kihloihinkaan, mutta siitä nyt pääsee irti avioliittoa vaivattomammin.

Ei sitä avioliittoa kannata pelätäkään. Joskus kun homojen vihkimiskeskustelu kävi kuumimmillaan niin mainitsin jo, että ensin pitäisi heteropareille kehittää rekisteröity parisuhde. Sillä tavalla saataisiin nämä "ikinä en naimisiin mene" parit joilla on kaksi mukulaa ja yhteinen talous viimeiset 15 vuotta yhteiskunnan kannalta kirjoihin ja kansiin ja vältyttäisiin esim. onnettomuus ja sairaustapauksissa turhalta säätämiseltä.

 

[Juteeni]

Tarkennetaan tähän yo. viestiin liittyen, että kyllä meillä oli jo kihloihin mennessä vakava tarkoitus mennä naimisiin. Toi nyt vaan sattui olemaan ajankohta, jolloin päätettiin se konkreettisesti tehdä. Aikaansaava vaimoni järjesti meille upeat häät saman vuoden lokakuussa. Juhlittiin niitä pari päivää. Virallisena hääpäivanä sukulaisten kanssa Börssissä ja seuraavana päivänä kavereiden kanssa Olavin Krouvissa.

Se tuossa taisi olla pointtina, että kättä kysyttiin, vaikka oltiin jo kihloissa. Se käden pyytäminen kuuluisi hoitaa ennen kihloja.

 

[Pulle Nah]

En tiedä onko, nykyisessä vähän erikoiseksi menneeksi maailmassa, luvan kysymisellä enää mitään merkitystä. Vähän sama asia, kuin lakki päässä syöminen. Vanhempi väki arvostaa vanhempien kansalaisten hyvinä pitämiä tapoja, mutta osa nuorisosta haistattaa meille vitut.

Meillä naimalupa kysyttiin vuosituhannen vaihteen kieppeillä kohtuullisissa uudenvuodenpäivän nousuissa. Silloin tuleva vaimo oli lähtenyt suoraan yövuoron jälkeen työkavereidensa kanssa viettämään vuorotyöläisten uutta vuotta ja mutkin kutsuttiin jossain vaiheessa mukaan. Kihloissa oltiin oltu tuolloin jo pari vuotta ja silloin tosiaan rehvakkaassa nousuhumalassa päätettiin mennä naimisiin. Soitin sitten alkuiltapäivästä ravintola Apteekista tulevalle, nyt jo valitettavasti menehtyneelle appiukolle ja pyysin hänen tyttärensä kättä. Äijä naureskeli ja totes, että ota ihmeessä, jos kelpaa. Tykkäs kuitenkin, kun lupaa kysyttiin, vaikka pienessä nousussa oltiinkin.

Nykyinen vävy kysy multa naimalupaa, kun oltiin nuoren parin kanssa Thaimaassa. Oltiin parin päivän stintillä Khao Lakissa. Vaimo ja tytär lähtivät jonnekin hoitoihin ja mihinkäs muualle miehet silloin menevät ku baariin. Olin saanut vaimolta ohkaisen ennakkovaroituksen, että tänään saattaa olla se päivä. Olin silti aika otettu, kun vävykokelas tota kysy ja vastasin tietty kyllä ja varoittelin samalla, että tietäähän hän, millaisen ihmisen on nyt ottamassa elämänkumppanikseen. Tytär on rakas, mutta hyvin määrätietoinen ja aikaansaava ihminen ja vävy todellinen unelmavävy ja aivan loistava isä pojille.

Molemmat liitot ovat edelleen elossa ja voivat uskoakseni vähintään kohtalaisen hyvin. En sit tiedä, onko tolla luvan kysymisellä mitään tekemistä asian kanssa. Lisäks kaks sydämen sulattanutta poikaa on tullut matkan varrella porukkaan.

Tämä viesti toi kokonaissisältönsä takia hymyn huulille, oikein huokui aito ilo ja onnellisuus hyvästä elämästä ja hyvästä parisuhteesta. Varmastikaan elo ei aina ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista mutta kaikesta on selkeästi päästy rakentavassa hengessä sopuun ja osaat arvostaa puolisoasi kaikkine piirteinen - epäilemättä myös toisin päin.

Arvostan.

 

[Reverent]

Se tuossa taisi olla pointtina, että kättä kysyttiin, vaikka oltiin jo kihloissa. Se käden pyytäminen kuuluisi hoitaa ennen kihloja.

Joo, sori. Onneks kuitenkaan tää törkeä etikettivirhe ei oo pilannu aika hyvää liittoa. Mistä näitä joka asiasta nillittäjiä oikein sikiää..?

 

[BOL]

Ei sitä avioliittoa kannata pelätäkään. Joskus kun homojen vihkimiskeskustelu kävi kuumimmillaan niin mainitsin jo, että ensin pitäisi heteropareille kehittää rekisteröity parisuhde. Sillä tavalla saataisiin nämä "ikinä en naimisiin mene" parit joilla on kaksi mukulaa ja yhteinen talous viimeiset 15 vuotta yhteiskunnan kannalta kirjoihin ja kansiin ja vältyttäisiin esim. onnettomuus ja sairaustapauksissa turhalta säätämiseltä.

Ei tietenkään kannata pelätä. Mutta on olemassa ihmisiä, jotka eivät vain halua naimisiin. Esim. jos minä nyt eroaisin pitkästä liitostani, tällä hetkellä sanoisin, että minä en tule menemään naimisiin enää ikinä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin yksin koko loppuelämäni. Nämä ovat toki tällä hetkellä vain teoreettisia mietintöjä, koska tietääkseni en ole eroamassa. Kysykää asiasta kuukauden päästä, kun lomat on lusittu :D.

Avioliitto on toisille juridinen juttu, toisille "hengellinen" ja toisille uskonnollinen ja osalle kaikkea sekaisin. Mulle ensimmäiset kaksi. Mutta olisin mä voinut olla naimisiinkin menemättäkin. Kaikkeen voi nykyisin varautua etukäteen. Testamentit kannattaa tehdä, vaikka olisi naimisissakin. Onnettomuuksia varten kannattaa tehdä edunvalvonta-asiakirjat jo valmiiksi ja kirjata muutenkin omat toiveet ylös hoidon suhteen. Ei se avioliittokaan yksistään mitään pelasta, jos vain kuvittelee, että naimisiinmenon jälkeen ei tarvitse tehdä mitään.

Mutta ei tämä keskustelu siitä alkanut vaan siitä, että kihlat-kosinta-järjestyksestä.

Joo, sori. Onneks kuitenkaan tää törkeä etikettivirhe ei oo pilannu aika hyvää liittoa. Mistä näitä joka asiasta nillittäjiä oikein sikiää..?

Kuten kirjoitin, en viitannut sinuun eikä tarkoitukseni ollut edes "tuomita". Asia, mistä marmatin oli, että ihmiset eivät tiedä, mitä kihloihin meneminen tarkoittaa. Nuoriso menee kihloihin tuosta noin vaan ja kun kysyy, että koskas on häät, niin ovat ihan, että ei olla yhtään valmiita eikä nyt vielä tiedetä, että halutaanko edes olla loppuikää yhdessä. .. WTF? Ja sitten ihmetellään, kun ihmiset ovat "tuomitsevia ja suppeita", vaikka eivät ole, vaan itse eivät tiedä eri asioiden oikeaa merkitystä.

Etiketeissä on se hyvä puoli, että kaikki tietää, miten kuuluu käyttäytyä, mitä tulee huomioida ja muutenkin monia asioita on helpompi ennustaa. En ole varmaan ikinä elämäni aikana törmännyt tilanteeseen, missä etiketti olisi oikeasti vaikeuttanut elämää/tilannetta. Sen sijaan on selkeyttänyt montakin asiaa. Ei etiketti ole mitään pelkkää turhaa pönöttämistä, vaan säännöstö, miten kuuluu eri tilanteissa toimia tai käyttäytyä. Sehän se vasta mainiota olisi, jos kaikki käyttäytyisivät joka paikassa, myös vaikka Linnan juhlissa, kuten itseä huvittaisi.
Ja minähän en ole keksinyt sitä, että kihloihin meno on lupaus avioliitosta.

Jokainen voi tehdä itselleen sopivia valintoja. Mennä naimisiin tai olla menemättä. Minun mielestäni olisi hyvä asia, jos avioliitot olisivat määräaikaisia. Kaikki päätökset tehtäisiin sitä silmällä pitäen, että sopimus päättyy päivänä X. Jos toinen osapuoli ei halua enää jatkaa, hän voi vain lähteä. Tällöin ei jäisi jälkeen reppanoita ukkoja, joille "kaikki tuli yllätyksenä" ja jotka eivät osaa mitään arjen askareita tai taloudellisesti alistettuja naisia, kun koko ajan on ollut selvää, että vaikka 5 v. päästä kaikki menee jakoon. Pakottaisi pariskunnat myös pitämään huolta parisuhteestaan, kun tietäisi jo etukäteen, että jos jatkosopparia ei tehdä, niin homma päättyy. Siinä pitäisi aina tehdä välitilinpäätöksiä säännöllisin väliajoin, että halutaanko jatkaa vai ei. Varmasti ihmiset jatkaisivat liittoa vanhasta tottumuksesta, kuten tähänkin asti, mutta niiden liittojen kohdalla, jotka päättyvät dramaattisesti toisen osapuolen syyttelyihin vähenisivät todennäköisesti radikaalisti. Pakottaisi ihmisiä panostamaan kaikella tavalla avioliiton aikaisiin asioihin ja mikä tärkeintä, huomioimaan, mitä tapahtuu, kun liitto loppuu.

 

[Juteeni]

Joo, sori. Onneks kuitenkaan tää törkeä etikettivirhe ei oo pilannu aika hyvää liittoa. Mistä näitä joka asiasta nillittäjiä oikein sikiää..?

Turha vetää marttyyrin viittaa ylle, jos ei osaa edes kättä pyytää oikein. Se kihlaus on jo sopimus tulevasta avioliitosta, niin eipä se käden pyytäminen enää oleellinen ole tuossa vaiheessa, kun kihlat on vaihdettu.

 

[adolf]

Yksi kaveri on ollut nyt yli 10 vuotta kihloissa, mutta eivät ole menneet naimisiin.

Kaksi lasta, yhteinen talo, pari koiraa ja kaikki, mitä nyt tavanomaiseen perheidylliin vaan kuuluu.

Ainakin omaa elämänkatsomustani kohtaan sotii aikamoisesti, että tuosta lähtisin ulkoapäin sormea heristelemään millään tavoin, että on nyt sitten vääränlainen suhde heillä. Mitä tuo nyt ylipäätänsä kenellekään muulle kuuluu, kuin heille itselleen?

 

[BOL]

Yksi kaveri on ollut nyt yli 10 vuotta kihloissa, mutta eivät ole menneet naimisiin.

Kaksi lasta, yhteinen talo, pari koiraa ja kaikki, mitä nyt tavanomaiseen perheidylliin vaan kuuluu.

Ainakin omaa elämänkatsomustani kohtaan sotii aikamoisesti, että tuosta lähtisin ulkoapäin sormea heristelemään millään tavoin, että on nyt sitten vääränlainen suhde heillä. Mitä tuo nyt ylipäätänsä kenellekään muulle kuuluu, kuin heille itselleen?

Mitä ihmettä? Miksi kenenkään pitäisi heristellä heille tai kenellekään muullekaan sormea yhtään mistään? Eihän sellaisesta ole missään vaiheessa ollut kysymys. Eikö ihmiset ymmärrä lukemaansa?

Alkuperäinen viestini koski sitä, että ihmiset eivät vaikuta nykyisin ymmärtävän, mitä kihloihin meneminen oikeasti tarkoittaa. Moni tuntuu luulevan, että kihloihin meneminen on joku ihan oma juttunsa, eräänlainen erityinen sitoutumisen merkki. Aiemmista viesteistäni löytyy enemmän, samoin vaikkapa tästä linkistä:

Kihlaus – Wikipedia

fi.wikipedia.org

Tarkoitukseni ei ole ollut missään vaiheessa paheksua ketään. Ihmettelin ainoastaan, että ihmiset eivät vaikuta ymmärtävän kihlautumisen konseptia. Mutta ehkä tämä tästä aiheesta.

 

[Patarouva]

Mitä ihmettä? Miksi kenenkään pitäisi heristellä heille tai kenellekään muullekaan sormea yhtään mistään? Eihän sellaisesta ole missään vaiheessa ollut kysymys. Eikö ihmiset ymmärrä lukemaansa?

Alkuperäinen viestini koski sitä, että ihmiset eivät vaikuta nykyisin ymmärtävän, mitä kihloihin meneminen oikeasti tarkoittaa. Moni tuntuu luulevan, että kihloihin meneminen on joku ihan oma juttunsa, eräänlainen erityinen sitoutumisen merkki. Aiemmista viesteistäni löytyy enemmän, samoin vaikkapa tästä linkistä:

Kihlaus – Wikipedia

fi.wikipedia.org

Tarkoitukseni ei ole ollut missään vaiheessa paheksua ketään. Ihmettelin ainoastaan, että ihmiset eivät vaikuta ymmärtävän kihlautumisen konseptia. Mutta ehkä tämä tästä aiheesta.

Näissä toisten mielipiteiden tulkinnoissa välillä sekoittuvat asiat ja ajatellaan, että joku tuomitsee ja kieltää, jos on eri mieltä jostain.

Jos esim. joku kahden lapsen vuosia avoliitossa elänyt äiti menee naimisiin ja haluaa, että hänen isänsä luovuttaa hänet hääseremoniassa hänen avopuolisolleen niin tottakai hän saa noin tehdä, jos hänestä se tuntuu hyvältä, vaikka esim. minä näen tilanteen lähinnä huvittavana, koska tytär on ”luovutettu” jo aikoja sitten puolisolleen.