Naisasiat

[Toivo Isänmaa]

Nuoria, naiiveja, ja rakastuneita. Minä 26v ja hän 21v.

Mahtaako hänellä kummoisempaa historiaa sitten ollakaan? Joskushan sen puuttuminen johtaa välttelyyn asioista puhumisessa.

 

[Loorz15]

Mahtaako hänellä kummoisempaa historiaa sitten ollakaan? Joskushan sen puuttuminen johtaa välttelyyn asioista puhumisessa.

Kyllä hänellä on, sen verran tiedän. Mutta ei asiasta sen enempää, saatiin asiat selvitettyä ja homma jatkuu.

 

[Pulle Nah]

Kaikille, jotka kipuilevat parisuhteissaan, haluavat ymmärtää paremmin, miksi ne "aina" menevät pieleen tai haluavat paremmin ymmärtää itseään, suosittelen lukemaan/kuuntelemaan Irene Kristerin "Tule lähelle, mene pois".

Omat silmät avautuivat ainakin apposen auki. Ja kannattaa lukea/kuunnella nimen omaan sillä silmällä/korvalla, että miten itse toimii. Jos kirjasta etsii vain sitä, mikä vaikuttaa olevan toisen osapuolen syy, vahvistaa vain sitä omaa mielikuvaa mutta koska toisen päähän tai kokemuksiin ei koskaan pääse, ei voi todella tietää, miksi toinen on/käyttäytyy niin, kuten tekee. Itsensä ymmärtämiseen oiva opus.

Kirjan kuunneltuani ymmärsin itse, että vaikka olen kehittynyt parempaan suuntaan itseni kannalta, niin ne lapsuudessa omaksutut ajatukset ja toimintatavat ovat todella syvällä ja osin tiedostamattomia.

Terveisin, ikuinen miellyttäjä ja äärimmäinen sopeutuja (joka antaa kävellä ylitseen, ettei hylättäisi)

Ps. Onneksi nyt ymmärrän paremmin ja olen alkanut harjoitella rajojeni löytämistä, niistä kiinni pitämistä ja sitä, että itseni kannalta on aina parempi uskaltaa kertoa, miltä oikeasti tuntuu kuin sopeutua kaikkeen hylkäämisen pelossa. Kyse on kohdallani siis siitä, valitsenko hylätä itseni vai mahdollisuuden, että tulen hylätyksi, jos pidän puoleni. Pitkällä tähtäimellä voi jokainen miettiä, mitä seuraa, jos sopeutuu ja mukautuu aina siihen, mitä toinen sanoo tai tekee.

 

[Leicester]

Tästä syystä nyt on mietinnässä, että jatketaanko edes koko terapiaa, kun tuo aiheuttaa toiselle jo pari päivää ennen käyntiä kamalat ahdistukset ja terapiasta 95% ajasta hänellä menee itkien ja hiljaa ollen.

Onhan tuo itsellekin hyvin raskasta katsoa, miten pahaan monttuun toinen on itsensä ajanut teollaan. Niin kova ahdistus ja lukko asian läpikäymiseen on päällä, että viimeksi kun maanantaina kerroin, että haluaisin tällä viikolla joku päivä hieman jutella, niin jo tämä aiheutti sikiöasennossa tunnin itkemisen sohvan nurkassa.

Itse pettämisestä tulee kuitenkin tänään jo tasan kolme kuukautta, joten on ihan käsittämätöntä miten toinen voi edelleen olla noin lukossa, vaikka asiaa on omassa päässään saanut kolme kuukautta käsitellä.

Tämä uhriutuminen kertoo, että todellakin järkevintä olisi puolison mennä henkilökohtaiseen terapiaan, minkä jälkeen vasta pariterapiaan. Tämä uhriutuminen on hänen tapansa käsitellä ongelmia, ja on erittäin haitallinen toimintatapa hänelle itselleen ja koko parisuhteelle.

 

[Laiska laituri]

"Kun muna seisoo, seisoo myös järki." Joten hieman turhaa on kirjoitella vinkkejä ketjuun.

 

[nummenkallio]

"Kun muna seisoo, seisoo myös järki." Joten hieman turhaa on kirjoitella vinkkejä ketjuun.

Tuo ongelma ratkeaa kaiketi iän myötä. Ellei erehdy käyttämään Viagraa.

 

[Laiska laituri]

Tuo ongelma ratkeaa kaiketi iän myötä, jos ei turvaudu Viagraan.

Jep. Ja samalla naisista puhuminen on tarpeetonta.

 

[Torsti]

Tuo ongelma ratkeaa kaiketi iän myötä. Ellei erehdy käyttämään Viagraa.

Viinakin toiminee riittävissä annoksissa

E. Taino, ehkä sitä haaveissaan siltikin on se civikkimies

 

[Introexpertti]

"Kun muna seisoo, seisoo myös järki." Joten hieman turhaa on kirjoitella vinkkejä ketjuun.

Vinkkaa sitten ku ei seiso.

 

[knttrtknkn1]

Olin pitänyt vuoden täydellisen tauon exäni sometilien seuraamisessa ihan vain sen takia, että todennäköisesti olisi vituttanut nähdä miten sujuvasti tuo siirtyi lennosta suhteesta toiseen.

Nyt jostain syystä olin utelias ja selailin menneen vuoden taaksepäin, niin vitutus oli kova, mutta täysin eri syystä kuin olin ajatellut: kuinka tyhjä ja pinnallinen voi ihmisen elämä olla. Exän joka toinen postaus oli viinilasi kädessä ja joka toinen gintonic lasi kädessä. Viiniä telkun ääressä, gintonic-lasi rannalla, ravintolassa hieman lisää viiniä, keikalla hieman eriväristä drinksua…. Oli siellä se uusi pallinaamakin mukana, mutta lasit taas kummassakin kädessä.

Siis mitä helvettiä!?! 26 vuotta kankkulan kaivoon, että pääsee tissuttelemaan ja vetämään 52 pulloa viiniä vuodessa ja baarikierrokset siihen päälle? Antakaa mun nauraa ja pätkääkään ei kaduta, jos tuo oli exän ihanne päästä tissuttelemaan ja muka arvioimaan kuinka erilaisia nyansseja eri hinkeistä löytyy. Ihan rauhassa, toivottavasti hillitsee itseään lapsiviikoilla.

Kertoo kyllä mielestäni siitäkin, että ehkä jotain pitää paeta. Pakopaikkana lasi varmaan ihan ok mutta sitten jos on viikosta toiseen, niin kai olisi parempiakin tapoja. Kertonee siis siitä että ehkä siellä ei ole kaikkien palikoiden sijainti ihan tarkkaan hallussa.

 

[Spire]

Olin pitänyt vuoden täydellisen tauon exäni sometilien seuraamisessa ihan vain sen takia, että todennäköisesti olisi vituttanut nähdä miten sujuvasti tuo siirtyi lennosta suhteesta toiseen.

Nyt jostain syystä olin utelias ja selailin menneen vuoden taaksepäin, niin vitutus oli kova, mutta täysin eri syystä kuin olin ajatellut: kuinka tyhjä ja pinnallinen voi ihmisen elämä olla. Exän joka toinen postaus oli viinilasi kädessä ja joka toinen gintonic lasi kädessä. Viiniä telkun ääressä, gintonic-lasi rannalla, ravintolassa hieman lisää viiniä, keikalla hieman eriväristä drinksua…. Oli siellä se uusi pallinaamakin mukana, mutta lasit taas kummassakin kädessä.

Siis mitä helvettiä!?! 26 vuotta kankkulan kaivoon, että pääsee tissuttelemaan ja vetämään 52 pulloa viiniä vuodessa ja baarikierrokset siihen päälle? Antakaa mun nauraa ja pätkääkään ei kaduta, jos tuo oli exän ihanne päästä tissuttelemaan ja muka arvioimaan kuinka erilaisia nyansseja eri hinkeistä löytyy. Ihan rauhassa, toivottavasti hillitsee itseään lapsiviikoilla.

Exäsi käytös kuulostaa varsin klassiselta keski-iän kriisiltä. Tuttavapiirissä on näitä tapauksia useampi. Pitkän liiton jälkeen eron "aktiivisempi" osapuoli lisää alkoholin käyttöään hirveästi, kun taas toinen vastaavasti jopa vähentää juomista. Lienee sanomatta selvää kummalla menee paremmin kun katsotaan vaikka muutaman vuoden päähän. Tuollaiset koko elämän mullistavat kriisit kuten avioero ovat otollista pohjaa alkoholisoitumiselle, hyvä ettet ole lähtenyt sille tielle.

 

[adolf]

Sain sitten aikamoista avautumista yhdeltä naiselta. Olen joskus tainnut ketjuun kirjoitellakin. Kyseessä on siis entinen kollegani.

Meni lyhyesti sillä tavalla, että hän aikanaan pyysi minua treffeille. Kieltäydyin silloin, ja sovittiin kuitenkin sen jälkeen että jatketaan kavereina. Se oli ok molemmille. Tykkäsin hengata kuitenkin hänen kanssaan, ja oli ihan kiva tehdä eri juttuja. Sen kuitenkin tiesin, että mitään sen syvempää ei voi meille tulla. Tulkitsin asian niin, että hän oli ihastunut minuun. Minä en häneen.

Minua alusta lähtien häiritsi hänen kanssaan se, että hänellä oli jonkinlainen taipumus ripustautumiseen. Läheisriippuvuutta ehkä? Kuitenkin viestejä tuli välillä ihan solkenaan, ja tosi usein niistä sai vaan semmosen fiiliksen, että ei toisella varsinaisesti mitään asiaa ole, mutta huomiota pitää vaan imeä. Tuollainen jatkuva viesteillä pommittaminen rupeaa aika nopeasti kypsyttämään, mutta painoin asian vain jotenkin silloin sivuun. Se häiritsi ja joskus olisi tehnyt vaan mieli sanoa, että jätä helvetti minut nyt rauhaan.

En kuitenkaan mitään silloin sanonut, mutta ehkä olisi jo silloin pitänyt jotenkin selvemmin tehdä rajat selväksi. Kun minä alusta lähtien en kokenut meitä minään muuna, kuin kavereina. En minkäänlaisina sydänystävinä, jollaisen hän minussa ilmeisesti näki.

Hän sitten tuossa vuosi sitten vaihtoi toimipistettä ja muutti toiselle paikkakunnalle. Olin jo jonkun tovin ennen tuota ruvennut olemaan aika kypsä siihen, että hän vuodatti minulle tämän tästä kaikenlaisia elämänsä ongelmia. Hänellä on taustallaan todella rankkoja kokemuksia, ja aluksi koin oloni otetuksi, kun hän avautui minulle esimerkiksi lapsuudestaan. Mutta se meni sitten ajan kanssa siihen, että kanssakäyminen hänen kanssaan oli yhä enemmän ja enemmän pelkästään sitä, että hän vuodatti ongelmiaan minulle. Tosi paljon esimerkiksi ongelmista miesten kanssa. Sain aika voimakkaasti semmoisen fiiliksen, että paljolti nuo hänen ongelmansa miesten kanssa kulminoituivat juuri tuohon hänen taipumukseensa ripustautua ihmisiin, ja miten se johtaa siihen, että hän karkottaa ihmiset pois läheltään sillä tavalla. Eli ihan sitä samaa, miten olin itsekin asiat hänen kanssaan kokenut.

Kun hän muutti täältä pois, niin koin asian niin, että ehkä tämä tästä nyt vaan omineen haihtuu pois. Toivoin, että hän löytäisi onnen sieltä uudelta paikkakunnalta, ja minä voisin jatkaa omaa elämääni täällä. Ilman tätä toksiseksi muuttunutta ihmissuhdetta.

Ei olla paljoakaan yhteyksissä oltu, ja minä olen kokenut tuon vain helpotuksena, että olen voinut jatkaa elämääni. Ennen kaikkea sitä, että olen halunnut hakeutua terveempiin ihmissuhteisiin. Nyt tänään sitten tuli viesti, jossa kysyttiin, että missä mennään. No sanoin nyt sitten ihan suoraan, että miten olin välimme kokenut omalta puoleltani.

Palaute tuohon oli aika tulikiven katkuista. Miten en ole koko tuona aikana voinut sanoa asiasta, ja miten minulla on ongelmia itseni ilmaisemisessa ja mitähän kaikkea niissä viesteissä nyt lukikaan. Nojuu, myönnän sen, että varmasti minulla on tässä asiassa parantamisen varaa. Se väärä asia, jonka näen itse tehneeni on se, että en aikaisemmin sanonut sitä, että minulle ei ole ok tämän kaiken vuodatuksen ja ongelmien kuunteleminen. Sille en voi mitään, jos hän oli päässään asiat niin järjestellyt, että koki meidän olleen jotain paljon enemmän, kuin mitä oikeasti ikinä olimmekaan.

No, kyllä hän nyt sitten kuitenkin lopussa ihan hyvässä hengessä asiaa lähestyi. Nyt hän kuitenkin viimenään ymmärsi yskän, ja asia päättyi sayonaraan. Ja kyllä mä tiedän sen, että en minä mikään paska tyyppi ole, joka vaan ilokseen leikkii toisten tunteilla, vaikka tämä nyt näin menikin.

 

[Surukuku]

...
No, kyllä hän nyt sitten kuitenkin lopussa ihan hyvässä hengessä asiaa lähestyi. Nyt hän kuitenkin viimenään ymmärsi yskän, ja asia päättyi sayonaraan. Ja kyllä mä tiedän sen, että en minä mikään paska tyyppi ole, joka vaan ilokseen leikkii toisten tunteilla, vaikka tämä nyt näin menikin.

Tuosta sinun tekstistäsi sai sen kuvan, ettet todellakaan ole mikään paska tyyppi, vaan ehkä pikkuisen liiankin kiltti sanomaan, että "ei kiinnosta". Ei se ole maailman huonoin piirre, mutta tuottaa aika ajoin epämukavia tilanteita ihmissuhteissa, ensin itselle ja sitten niille toisillekin osapuolille.
Anyway, hyvä, että sait nykäistyä narun suoraksi.

 

[Vanha Len]

Pallo jalkaan toisen kerran näin 55 vuotiaana, shaattana.

 

[Czescku]

Pallo jalkaan toisen kerran näin 55 vuotiaana, shaattana.

Paljon onnea! Itse sitä mieltä että kerta riitti, mutta minulla tuohon ikään vielä 9v aikaa niin ehtii mieli muuttua useampaan kertaan.

 

[Vanha Len]

Paljon onnea! Itse sitä mieltä että kerta riitti, mutta minulla tuohon ikään vielä 9v aikaa niin ehtii mieli muuttua useampaan kertaan.

Joo mullakin takana yksi ja pitkään taistelin vastaan, mutta musta on tullut aika nössö. Yli 10 vuotta ollaan oltu yhdessä.

 

[Pulle Nah]

Joo mullakin takana yksi ja pitkään taistelin vastaan, mutta musta on tullut aika nössö. Yli 10 vuotta ollaan oltu yhdessä.

No toivottavasti et koe, että päätös ei ollut vapaaehtoinen. Ihan riippumatta muista asiaan mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä, kuten "en nyt ite hirveesti perusta mutku toinen haluaa". Loppujen lopuksi se liitto ei muuta muuta kuin juridisia asioita.

 

[Mustanaamio]

Mulla on nyt elämäni ihan ensimmäinen vakava seurustelusuhde käynnissä. Tapailtu ollaan reilu puoli vuotta, seurusteltu siihen päälle reilut kolme kuukautta. Hyvin mutkattomasti ja kivuttomasti sujunut tähän mennessä, mutta nyt on alkanut pikku ahdistus nostamaan päätään.

Elikkäs meillä on ilmeisen erilaiset ajatukset siitä kuinka paljon asioita itsestään kertoo. Ymmärrän täysin, että mitään ei tarvitse kertoa ellei halua, mutta on alkanut tuntumaan siltä että itse olen ollut todella avoin omasta menneisyydestäni ja entisistä säädöistäni ja vastaan mielelläni jos kumppani kyselee, mutta hän ei itse juuri halua omista taustoistaan puhua. Sen verran tiedän, että ilmeisen traumaattinen tausta hänellä mitä tulee lapsuuteen sekä entisiin seurustelusuhteisiin. Tämä on johtanut siihen, että välillä olen ehkä kysellyt hieman liikaa ja epähuomiossa painanut jotain väärää nappia, joka on tuottanut kumppanille suunnattomasti ahdistusta. En tietenkään missään nimessä halua olla se, joka näitä ahdistuksia hänelle aiheuttaa, päinvastoin. Mutta tuntuu että mun täytyy olla aika varpaillaan etten vaan vahingossa sano tai ota puheeksi jotain joka hänessä aiheuttaa tämän reaktion. Ja koska olen aikamoinen hölösuu ja melkein sairaalloisen utelias, niin tämä on tuottanut vähän hankaluuksia. Tuntuu, etten uskalla enää oikein kysellä mitään vähänkään henkilökohtaisempaa.

Onko muilla ollut samoja juttuja? Tyydynkö siihen, etten toistaiseksi tunne tyttöystävääni yhtä hyvin kuin hän tuntee minut, vai pitäisikö jotenkin heinovaraisesti kertoa näistä fiiliksistä? En todellakaan halua että hän minun vuokseni repii jotain vanhoja traumoja auki, mutta uskon että ymmärtäisin häntä paremmin ja täten myös pystyisin olemaan hänelle tueksi paremmin kuin nyt koen pystyväni, mikäli tietäisin hänet paremmin.

En oikein itse innostunut kertomaan "vanhoja" nykyiselle puolisolle. Ei hän niillä tiedoilla mitään tee. Saattavat osoittauta virheeksi jossain tilanteissa. Puoliso on hölötellyt enempi omiaan. En minä niistä hirveästi perusta, eikä niistä kummosta saagaa aikaiseksi saa. Saattaahan se olla, että totuus on toisenlainenkin.
Merkittävin syy miksi lipasta ei kannata avata on se että tapahtumia ei oikein haluaisi muistella ja niiden tuoma kuva kyseenalaistaisi nykyisen unelma vävyn statuksen. Hiomaton timantti onkin vanha kunnon törkykikkeli.
"Tapausten lukumäärän" olen valehdellut enemmän kuin reilusti alakanttiin, jonka takia ei ikään kuin ole mitään kerrottavaa. Joskus ollut kylmä rinki perseessä, kun kyläilyssä ovat ystävät ruvenneet muistelemaan liikaa vanhoja, ja tarina alkaa ohjautumaan johonkin mistä olen maininnut vain jotain hassua ja taustalla onkin jotain mitä ei soisi lausuttavan.

Jos kumppani menee ihan lukkoon, veikkaan merkittäväksi syyksi mustasukkaisuutta. Se onkin sellainen kaveri, jota ei passaa omaan kotiin päästää. Elämästä tulee helvetti. Pahaa mieltä, pelkoa ja lopuksi kostoa ja vihaa. Tämä paska siirretään sitten myös lapsiin- Se maksaa sitten n. 100-200t€ ja lapset syö aikuisena pameja jossain kieroutuneiden kommuunissa.

Jotkut ihmiset ovat kasvaneet ympäristössä, jossa on hauskuus kaukana. Perheessä asustaa paskiaisia, kiusaamista, vähättelyä, kieltämistä, lannistamista. Tämä on usein taitavasti piiloitettu ulkokuoren alle. Ei tämmöiset mitään puhu. Ei voi luottaa oikeasti kehenkään ja hävettää kaikki se paska mitä on tapahtunut.

Olisinko minä sitten kokemusasiantuntija vai psykopaatti?

 

[Pulle Nah]

@Mustanaamio

Ehkä ei tiedolla mitään tee mutta miksi et ole rehellinen siitä, mitä kerrot? Pelkäätkö, että "unelmavävystatus" häviää, etkä kelpaisikaan kaikkinesi, juuri sellaisena kuin olet? Jos et ole rehellinen (eikä kaikkea tarvitse kertoakaan, jos asialla ei suurempaa merkitystä), niin jossain vaiheessa se puree sinua perseeseen, tavalla tai toisella.

 

[Czescku]

@Mustanaamio

Ehkä ei tiedolla mitään tee mutta miksi et ole rehellinen siitä, mitä kerrot? Pelkäätkö, että "unelmavävystatus" häviää, etkä kelpaisikaan kaikkinesi, juuri sellaisena kuin olet? Jos et ole rehellinen (eikä kaikkea tarvitse kertoakaan, jos asialla ei suurempaa merkitystä), niin jossain vaiheessa se puree sinua perseeseen, tavalla tai toisella.

Tuota ihmettelin kertomuksessa itsekin. En kyllä tiedä minkä ikäinen henkilö on kyseessä, mutta kyllä tässä viittä vaille viisikymppisenä tulee kerrottua hyvin avoimesti kaikki ja myös näköjään kuultua kaikki vaikka toisaalta voisin ilman joitain tietoja ollakin. Toisaalta en olisi ihastunut jos ei kertoisi avoimesti kaikesta.

 

[Vanha Len]

No toivottavasti et koe, että päätös ei ollut vapaaehtoinen. Ihan riippumatta muista asiaan mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä, kuten "en nyt ite hirveesti perusta mutku toinen haluaa". Loppujen lopuksi se liitto ei muuta muuta kuin juridisia asioita.

No osittain on myös nämä juridiset asiat mukana, mutta kyllä meillä syvä rakkaus on säilynyt kuitenkin.

 

[godspeed]

Ollaan puhuttu, että toinen olisi välillä mökillä ja toinen kaupungissa. Niin sanottua omaa aikaa. Mutta missä vaiheessa se alkaa tuntuakin siltä, että olisi parempi olla yksin vähän pidempäänkin...

Vai onko tämä kunnes kuolema meidät erottaa -homma se mitä pitäisi noudattaa, vaikka nyt ei aviossa ollakaan.

 

[banaaninviljelijä]

Nyt semmoinen tunne, että tästä saattaa jopa tulla jotakin, ellen itse ala mokailemaan. No, asia vasta kovin alussa, mutta kuitenkin. Aika kertoo.

En ole mennyt mokailemaan liikaa. Juuri matkalla mun porukoille, nainen käynyt siellä jo kahdesti näytillä. Minun pikkuveljeä ei ole nähnyt vielä, näkee nyt hänetkin.

 

[rpeez]

En oikein itse innostunut kertomaan "vanhoja" nykyiselle puolisolle. Ei hän niillä tiedoilla mitään tee. Saattavat osoittauta virheeksi jossain tilanteissa. Puoliso on hölötellyt enempi omiaan. En minä niistä hirveästi perusta, eikä niistä kummosta saagaa aikaiseksi saa. Saattaahan se olla, että totuus on toisenlainenkin.
Merkittävin syy miksi lipasta ei kannata avata on se että tapahtumia ei oikein haluaisi muistella ja niiden tuoma kuva kyseenalaistaisi nykyisen unelma vävyn statuksen. Hiomaton timantti onkin vanha kunnon törkykikkeli.
"Tapausten lukumäärän" olen valehdellut enemmän kuin reilusti alakanttiin, jonka takia ei ikään kuin ole mitään kerrottavaa. Joskus ollut kylmä rinki perseessä, kun kyläilyssä ovat ystävät ruvenneet muistelemaan liikaa vanhoja, ja tarina alkaa ohjautumaan johonkin mistä olen maininnut vain jotain hassua ja taustalla onkin jotain mitä ei soisi lausuttavan.

Jos ymmärrän oikein niin vähän samanlainen olen itsekin. Mitä niitä vanhoja säätöjä alkaa selittelemään, turhaan tulee mustasukkaisuutta nykyiselle puolisolle tai pitää idioottina. Tarinat kun ei olisi mitään kauniita filosofisia pohdiskeluja yhdestä ihmissuhteesta, vaan aika raadollista dataa yöelämästä ja niiden jälkimainingeista.
Aika paljon on myös törttöilyä, joista vasta vanhempana kun on oma parikymppinen tytär alkanut ymmärtämään kuinka hölmö on ollut joissain suhteissaan. Rupesi taas harmittamaan tätä kirjoittaessa.
Ts. en mielelläni itsekään muistele vanhoja, toki jotain hyviäkin muistoja on.
Ymmärrän myös tuon ystävä kommentin. Minulle kävi niin, että siskoni, joka tietenkin jostain oli tietoinen, meni höläyttämään minun häissäni hääpuheessaan kommenttia noista asioista, vähän teki mieli katsella kengänkärkiä.

En myöskään perusta puolison vanhoista jutuista, mitä minä niillä tiedoilla teen. Lähinnä omat tuntemukset oli negatiivisia jos joutui kuuntelemaan puolisonsa entisistä poikaystävistä jotain juttuja. En ole kyllä luonteeltenikaan utelias kuten OP.

 

[Raimoton]

Nykyisen kanssa lähdin aikalailla puhtaalta pöydältä, mutta väkisin kun lapsi(a) oli jo molemmilla ennestään, niin piti asioita käydä läpi. Mutta ihan kaikkia häsellyksiä ei sentään ole tarve purkaa, eihän kumpikaan tee niillä tiedoilla mitään. Ohimennen molemmat on puhuneet niistä, mutta eipä niistä suurempaa draamaa ole keksitty.

Vanhojen muistelu on omien virheiden tutkimista, ne on tehty ja niistä pitäisi silloin ottaa opiksi.