Sain sitten aikamoista avautumista yhdeltä naiselta. Olen joskus tainnut ketjuun kirjoitellakin. Kyseessä on siis entinen kollegani.
Meni lyhyesti sillä tavalla, että hän aikanaan pyysi minua treffeille. Kieltäydyin silloin, ja sovittiin kuitenkin sen jälkeen että jatketaan kavereina. Se oli ok molemmille. Tykkäsin hengata kuitenkin hänen kanssaan, ja oli ihan kiva tehdä eri juttuja. Sen kuitenkin tiesin, että mitään sen syvempää ei voi meille tulla. Tulkitsin asian niin, että hän oli ihastunut minuun. Minä en häneen.
Minua alusta lähtien häiritsi hänen kanssaan se, että hänellä oli jonkinlainen taipumus ripustautumiseen. Läheisriippuvuutta ehkä? Kuitenkin viestejä tuli välillä ihan solkenaan, ja tosi usein niistä sai vaan semmosen fiiliksen, että ei toisella varsinaisesti mitään asiaa ole, mutta huomiota pitää vaan imeä. Tuollainen jatkuva viesteillä pommittaminen rupeaa aika nopeasti kypsyttämään, mutta painoin asian vain jotenkin silloin sivuun. Se häiritsi ja joskus olisi tehnyt vaan mieli sanoa, että jätä helvetti minut nyt rauhaan.
En kuitenkaan mitään silloin sanonut, mutta ehkä olisi jo silloin pitänyt jotenkin selvemmin tehdä rajat selväksi. Kun minä alusta lähtien en kokenut meitä minään muuna, kuin kavereina. En minkäänlaisina sydänystävinä, jollaisen hän minussa ilmeisesti näki.
Hän sitten tuossa vuosi sitten vaihtoi toimipistettä ja muutti toiselle paikkakunnalle. Olin jo jonkun tovin ennen tuota ruvennut olemaan aika kypsä siihen, että hän vuodatti minulle tämän tästä kaikenlaisia elämänsä ongelmia. Hänellä on taustallaan todella rankkoja kokemuksia, ja aluksi koin oloni otetuksi, kun hän avautui minulle esimerkiksi lapsuudestaan. Mutta se meni sitten ajan kanssa siihen, että kanssakäyminen hänen kanssaan oli yhä enemmän ja enemmän pelkästään sitä, että hän vuodatti ongelmiaan minulle. Tosi paljon esimerkiksi ongelmista miesten kanssa. Sain aika voimakkaasti semmoisen fiiliksen, että paljolti nuo hänen ongelmansa miesten kanssa kulminoituivat juuri tuohon hänen taipumukseensa ripustautua ihmisiin, ja miten se johtaa siihen, että hän karkottaa ihmiset pois läheltään sillä tavalla. Eli ihan sitä samaa, miten olin itsekin asiat hänen kanssaan kokenut.
Kun hän muutti täältä pois, niin koin asian niin, että ehkä tämä tästä nyt vaan omineen haihtuu pois. Toivoin, että hän löytäisi onnen sieltä uudelta paikkakunnalta, ja minä voisin jatkaa omaa elämääni täällä. Ilman tätä toksiseksi muuttunutta ihmissuhdetta.
Ei olla paljoakaan yhteyksissä oltu, ja minä olen kokenut tuon vain helpotuksena, että olen voinut jatkaa elämääni. Ennen kaikkea sitä, että olen halunnut hakeutua terveempiin ihmissuhteisiin. Nyt tänään sitten tuli viesti, jossa kysyttiin, että missä mennään. No sanoin nyt sitten ihan suoraan, että miten olin välimme kokenut omalta puoleltani.
Palaute tuohon oli aika tulikiven katkuista. Miten en ole koko tuona aikana voinut sanoa asiasta, ja miten minulla on ongelmia itseni ilmaisemisessa ja mitähän kaikkea niissä viesteissä nyt lukikaan. Nojuu, myönnän sen, että varmasti minulla on tässä asiassa parantamisen varaa. Se väärä asia, jonka näen itse tehneeni on se, että en aikaisemmin sanonut sitä, että minulle ei ole ok tämän kaiken vuodatuksen ja ongelmien kuunteleminen. Sille en voi mitään, jos hän oli päässään asiat niin järjestellyt, että koki meidän olleen jotain paljon enemmän, kuin mitä oikeasti ikinä olimmekaan.
No, kyllä hän nyt sitten kuitenkin lopussa ihan hyvässä hengessä asiaa lähestyi. Nyt hän kuitenkin viimenään ymmärsi yskän, ja asia päättyi sayonaraan. Ja kyllä mä tiedän sen, että en minä mikään paska tyyppi ole, joka vaan ilokseen leikkii toisten tunteilla, vaikka tämä nyt näin menikin.
