Kuuluuko
@Makkeli uutta? Kevät etenee ja aurinkokin jo toisinaan paistaa. Voi helpottaa ja antaa uskoa tulevaisuuteen..
Kiitos kysymästä, kuuluu oikeastaan jopa ihan hyvää! Ruoka maistuu, urheilu maistuu, koiran kanssa touhuilu maistuu ja kavereiden kanssakin jaksanut käydä vähän oluella istumassa tai muuten kuulumisia vaihtelemassa.
Parisuhteen osalta tilanne ei ole oikeastaan edennyt mihinkään suuntaan vaan täysin samaa välitilaa elellään edelleen. Välillä on hyviä kivoja päiviä kun käydään yhdessä koiran kanssa vaikka ulkoilemassa ja välillä taas päiviä, kun ei puhuta juuri mitään. Pariterapiaa nyt takana kaksi käyntiä, joista toinen venähti jopa 1,5h mittaiseksi. Terapiasessioista ei toki juurikaan mitään ole käteen jäänyt, kun 95% ajasta puhumme kahdestaan terapeutin kanssa ja mikäli rouvalta terapeutti jotain kysyy, seuraa 5min hiljaisuus ja "en tiiä" vastaukseksi. Tästä syystä nyt on mietinnässä, että jatketaanko edes koko terapiaa, kun tuo aiheuttaa toiselle jo pari päivää ennen käyntiä kamalat ahdistukset ja terapiasta 95% ajasta hänellä menee itkien ja hiljaa ollen.
Onhan tuo itsellekin hyvin raskasta katsoa, miten pahaan monttuun toinen on itsensä ajanut teollaan. Niin kova ahdistus ja lukko asian läpikäymiseen on päällä, että viimeksi kun maanantaina kerroin, että haluaisin tällä viikolla joku päivä hieman jutella, niin jo tämä aiheutti sikiöasennossa tunnin itkemisen sohvan nurkassa. Eilen kuitenkin hieman yritin kysellä näkemyksiä ja kertoa omia ajatuksia, mutta vastaukseksi yllättäen "en osaa sanoa" tai pelkkää hiljaisuutta. Yhden kirjeen hän minulle kirjoitti, mutta siinäkin lähinnä pääpointti oli se miten ei tunnista itseään enää, kokee jatkuvasti kamalaa itseinhoa ja vihaa itseään.
Itse pettämisestä tulee kuitenkin tänään jo tasan kolme kuukautta, joten on ihan käsittämätöntä miten toinen voi edelleen olla noin lukossa, vaikka asiaa on omassa päässään saanut kolme kuukautta käsitellä. Ehkä tässä huomaa parhaiten sen eron, että itse petettynä kun on asiasta keskustellut paljon eri tahojen kanssa, prosessoinut tapahtunutta ja yrittänyt päästä eteenpäin niin oma vointi on tilanteeseen nähden todella hyvä. Sitten toinen kun vaan haluaa muhia omassa päässä ja miettiä asioita niin ei ole kuin korkeintaan mennyt huonompaan suuntaan asian suhteen.
Mutta vaikka sinällään haluaisi, että tapauksesta johonkin suuntaan pääsisi eteenpäin niin toisaalta mikä kiire? Nykyisessä rivitalokolmiossa on hyvä ja halpa asua, koiralla on molemmat "vanhemmat" kotona hoitamassa ja oma elämä kodin ulkopuolella rullaa mukavasti. Näin ollen voi tässä hyvillä mielin odotella ja seurailla tilanteen kehittymistä ja keskittyä itse omaan paranemiseen, vaikka toinen ei itsevihaltaan mitenkään siinä haluaisi auttaakaan.