Mainos

Naisasiat

  • 7 600 349
  • 26 641

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pohdin @Loorz15 sitä, että jos vaan annat sille tyttöystävälle aikaa. Luottamuksen rakentaminen vaan vie aikaa ja toisekseen ehkä hän ei itse oikein halua edes tällä hetkellä käsitellä aiheitaan, kenties noiden aika tulee vähän myöhemmin, kun luottamus on syvempi ja kenties teidän suhde on myös kehittynyt pidemmälle.

Jos muuten suhde toimii niin en lähtisi tekemään liian isoa numeroa hänen historiastaan ellei hän itse halua sitä ottaa keskusteluun.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
En todellakaan halua että hän minun vuokseni repii jotain vanhoja traumoja auki, mutta uskon että ymmärtäisin häntä paremmin ja täten myös pystyisin olemaan hänelle tueksi paremmin kuin nyt koen pystyväni, mikäli tietäisin hänet paremmin.

Sano tämä hänelle. Tai niin kuin @godspeed ehdotti, kirjoita se hänelle. Tuo on mielestäni hyvin sanottu.

Mielestäni on myös hyvä antaa vielä toiselle aikaa. Jotkut ihmiset avautuvat hitaammin, varsinkin jos on jotain traumoja taustalla. Olette olleet kuitenkin aika vähän aikaa yhdessä, joten on normaalia, ettei vielä kaikkea tiedä toisesta.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Makkeli , mitä sä itse haluat? Se on ainoa asia, millä on merkitystä. Meidän muiden mielipiteillä ei ole mitään merkitystä, etkä itse asiassa edes saa antaa muiden mielipiteiden ratkaista, koska sun pitää ihan päästä johonkin lopputulokseen. Sun elämäsi ei ole mikään huutoäänestys.

Sellaistakin käy, että toinen pettää, mutta parisuhde jatkuu. Pettämistä ei tarvitse hyväksyä, mutta sen voi antaa anteeksi. Kaikkihan riippuu ihan susta. Ei siinäkään ole mitään väärää, jos antaa toiselle anteeksi. Kaikki eivät siihen pysty, mutta toiset pystyy. Anteeksiantaminen on itse asiassa suotavaa, mutta aina siihenkään ei kovinn nopeasti pysty. Anteeksiantaminen ei tarkoita sitä, että unohtaa heti kokonaan kaiken, mitä toinen on tehnyt. Toki, jos riidan hetkellä aina heitellään menneet teot silmille, ei sekään oikein ole ja kertoo siitä, että asiasta ei oikeasti ole päästy yli. Mutta yleensä aika auttaa tässäkin ja luottamus kasvaa vain ajan kanssa. Kukaan ei pysty etukäteen sanomaan, milloin se tapahtuu. Ihmiset ovat erilaisia. Mutta, jos luottamus ei vain tunnu palautuvan, sitten ei kannata jatkaa. Mutta on olemassa myös ihmisiä, jotka pettävät yhden kerran eivätkä petä enää koskaan elämänsä aikana. Kukaan ei etukäteen voi oikeasti tietää.

Kukaan ulkopuolinen ei voi tulla sanomaan sulle tällaisessa asiassa, että sun pitää nyt tehdä näin. Ja sekin on ihan ok, jos menette nyt toistaiseksi noin, jos se sopii sulle. Naisesi täytyy sitten itse uskaltaa avata suunsa ja kertoa sulle suoraan, mitä hän haluaa. Jos sun puolesta voitte jatkaa noin, ainakin nyt toistaiseksi, sitten jatkatte, kunnes toinen ilmoittaa, että ei halua tai voi.

Sen perusteella, mitä sä olet naisestasi kertonut, mulle välittyy mielikuva, että hän on ihan aidosti pahoillaan ja syvästi häpeissään. Ja täysin lukossa ja jopa shokissa. Hänen käytöksensä ei kuulosta sellaisen ihmisen käytökseltä, joka on pahoillaan vain siitä, että jäi kiinni. Kiinnijäämisestä seuraava häpeä on itse asiassa ihan toivottavakin reaktio, koska se kertoo siitä, että ihminen oikeasti tietää toimineensa väärin. Mutta, yleensä, jos ihminen on pahoillaan vain kiinnijäämisestään, käytös on toisen tunteita vähättelevää tai muuten ylimielistä. Mun mielestäni teidän tilanne ei oikein kuulosta siltä, vaan siitä, että naisesi on itsensä kanssa kriisissä. Se onn aika karu herätys huomata toimineensa esim. omien periaatteiden vastaisesti ja siinä voi joutua oikeasti kasaamaan itseään todella suuresti. Suosittelisin hänelle terapiakäyntejä yksin, koska hänen pitäisi nyt ehdottomasti päästä puhumaan luottamuksella nimenomaan omista tuntemuksistaan. Itsensä syyttelylläkin on rajansa eikä hän saisi nyt antaa tämän pettämisen määrittää häntä ihmisenä. Vaikka hän toimi paskamaisesti ja väärin, hän ei ole ihmisenä täysin läpimätä ihminen. Eikä myöskään ainoa, joka on tehnyt tuollaisen virheen. Tapahtuneesta on jo niin pitkä aika, että nyt hänen pitäisi pikkuhiljaa päästä siitä yli. Selkeästikään hän ei siihen nyt itse pysty, joten ammattiauttajat ovat sitä varten.

Se, että muutoksia ei tapahdu just nyt, ei tarkoita, etteikö niitä voisi myöhemmin tapahtua. Ei sun kannata hänen "omaishoitajakseenkaan" loputtomiin jäädä. Loppuviimein sä päätät itse, mitä haluat tehdä.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Kiitos kaikille tuesta ja neuvoista. Tosiaan, sauna on sopiva paikka jutella asiat halki, ja käytiin pitkä ja myös aika vaikeakin keskustelu aiheesta, mutta hitto että helpotti. Tää oli meidän ensimmäinen ns. konflikti tai tällainen kunnon kehityskeskustelu, joten nyt on luottavainen olo sen suhteen että nyt ollaan taas hieman lähempänä toisiamme ja vahvempia kuin aiemmin.

Tästä on hyvä jatkaa :) Avoimesti, ja nostaa asiat pöydälle heti jos jokin painaa mieltä.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Mahtaako hänellä kummoisempaa historiaa sitten ollakaan? Joskushan sen puuttuminen johtaa välttelyyn asioista puhumisessa.
Kyllä hänellä on, sen verran tiedän. Mutta ei asiasta sen enempää, saatiin asiat selvitettyä ja homma jatkuu.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Kaikille, jotka kipuilevat parisuhteissaan, haluavat ymmärtää paremmin, miksi ne "aina" menevät pieleen tai haluavat paremmin ymmärtää itseään, suosittelen lukemaan/kuuntelemaan Irene Kristerin "Tule lähelle, mene pois".

Omat silmät avautuivat ainakin apposen auki. Ja kannattaa lukea/kuunnella nimen omaan sillä silmällä/korvalla, että miten itse toimii. Jos kirjasta etsii vain sitä, mikä vaikuttaa olevan toisen osapuolen syy, vahvistaa vain sitä omaa mielikuvaa mutta koska toisen päähän tai kokemuksiin ei koskaan pääse, ei voi todella tietää, miksi toinen on/käyttäytyy niin, kuten tekee. Itsensä ymmärtämiseen oiva opus.

Kirjan kuunneltuani ymmärsin itse, että vaikka olen kehittynyt parempaan suuntaan itseni kannalta, niin ne lapsuudessa omaksutut ajatukset ja toimintatavat ovat todella syvällä ja osin tiedostamattomia.

Terveisin, ikuinen miellyttäjä ja äärimmäinen sopeutuja (joka antaa kävellä ylitseen, ettei hylättäisi)

Ps. Onneksi nyt ymmärrän paremmin ja olen alkanut harjoitella rajojeni löytämistä, niistä kiinni pitämistä ja sitä, että itseni kannalta on aina parempi uskaltaa kertoa, miltä oikeasti tuntuu kuin sopeutua kaikkeen hylkäämisen pelossa. Kyse on kohdallani siis siitä, valitsenko hylätä itseni vai mahdollisuuden, että tulen hylätyksi, jos pidän puoleni. Pitkällä tähtäimellä voi jokainen miettiä, mitä seuraa, jos sopeutuu ja mukautuu aina siihen, mitä toinen sanoo tai tekee.
 

Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Tästä syystä nyt on mietinnässä, että jatketaanko edes koko terapiaa, kun tuo aiheuttaa toiselle jo pari päivää ennen käyntiä kamalat ahdistukset ja terapiasta 95% ajasta hänellä menee itkien ja hiljaa ollen.

Onhan tuo itsellekin hyvin raskasta katsoa, miten pahaan monttuun toinen on itsensä ajanut teollaan. Niin kova ahdistus ja lukko asian läpikäymiseen on päällä, että viimeksi kun maanantaina kerroin, että haluaisin tällä viikolla joku päivä hieman jutella, niin jo tämä aiheutti sikiöasennossa tunnin itkemisen sohvan nurkassa.

Itse pettämisestä tulee kuitenkin tänään jo tasan kolme kuukautta, joten on ihan käsittämätöntä miten toinen voi edelleen olla noin lukossa, vaikka asiaa on omassa päässään saanut kolme kuukautta käsitellä.
Tämä uhriutuminen kertoo, että todellakin järkevintä olisi puolison mennä henkilökohtaiseen terapiaan, minkä jälkeen vasta pariterapiaan. Tämä uhriutuminen on hänen tapansa käsitellä ongelmia, ja on erittäin haitallinen toimintatapa hänelle itselleen ja koko parisuhteelle.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olin pitänyt vuoden täydellisen tauon exäni sometilien seuraamisessa ihan vain sen takia, että todennäköisesti olisi vituttanut nähdä miten sujuvasti tuo siirtyi lennosta suhteesta toiseen.

Nyt jostain syystä olin utelias ja selailin menneen vuoden taaksepäin, niin vitutus oli kova, mutta täysin eri syystä kuin olin ajatellut: kuinka tyhjä ja pinnallinen voi ihmisen elämä olla. Exän joka toinen postaus oli viinilasi kädessä ja joka toinen gintonic lasi kädessä. Viiniä telkun ääressä, gintonic-lasi rannalla, ravintolassa hieman lisää viiniä, keikalla hieman eriväristä drinksua…. Oli siellä se uusi pallinaamakin mukana, mutta lasit taas kummassakin kädessä.

Siis mitä helvettiä!?! 26 vuotta kankkulan kaivoon, että pääsee tissuttelemaan ja vetämään 52 pulloa viiniä vuodessa ja baarikierrokset siihen päälle? Antakaa mun nauraa ja pätkääkään ei kaduta, jos tuo oli exän ihanne päästä tissuttelemaan ja muka arvioimaan kuinka erilaisia nyansseja eri hinkeistä löytyy. Ihan rauhassa, toivottavasti hillitsee itseään lapsiviikoilla.

Kertoo kyllä mielestäni siitäkin, että ehkä jotain pitää paeta. Pakopaikkana lasi varmaan ihan ok mutta sitten jos on viikosta toiseen, niin kai olisi parempiakin tapoja. Kertonee siis siitä että ehkä siellä ei ole kaikkien palikoiden sijainti ihan tarkkaan hallussa.
 

Spire

Jäsen
Olin pitänyt vuoden täydellisen tauon exäni sometilien seuraamisessa ihan vain sen takia, että todennäköisesti olisi vituttanut nähdä miten sujuvasti tuo siirtyi lennosta suhteesta toiseen.

Nyt jostain syystä olin utelias ja selailin menneen vuoden taaksepäin, niin vitutus oli kova, mutta täysin eri syystä kuin olin ajatellut: kuinka tyhjä ja pinnallinen voi ihmisen elämä olla. Exän joka toinen postaus oli viinilasi kädessä ja joka toinen gintonic lasi kädessä. Viiniä telkun ääressä, gintonic-lasi rannalla, ravintolassa hieman lisää viiniä, keikalla hieman eriväristä drinksua…. Oli siellä se uusi pallinaamakin mukana, mutta lasit taas kummassakin kädessä.

Siis mitä helvettiä!?! 26 vuotta kankkulan kaivoon, että pääsee tissuttelemaan ja vetämään 52 pulloa viiniä vuodessa ja baarikierrokset siihen päälle? Antakaa mun nauraa ja pätkääkään ei kaduta, jos tuo oli exän ihanne päästä tissuttelemaan ja muka arvioimaan kuinka erilaisia nyansseja eri hinkeistä löytyy. Ihan rauhassa, toivottavasti hillitsee itseään lapsiviikoilla.
Exäsi käytös kuulostaa varsin klassiselta keski-iän kriisiltä. Tuttavapiirissä on näitä tapauksia useampi. Pitkän liiton jälkeen eron "aktiivisempi" osapuoli lisää alkoholin käyttöään hirveästi, kun taas toinen vastaavasti jopa vähentää juomista. Lienee sanomatta selvää kummalla menee paremmin kun katsotaan vaikka muutaman vuoden päähän. Tuollaiset koko elämän mullistavat kriisit kuten avioero ovat otollista pohjaa alkoholisoitumiselle, hyvä ettet ole lähtenyt sille tielle.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Sain sitten aikamoista avautumista yhdeltä naiselta. Olen joskus tainnut ketjuun kirjoitellakin. Kyseessä on siis entinen kollegani.

Meni lyhyesti sillä tavalla, että hän aikanaan pyysi minua treffeille. Kieltäydyin silloin, ja sovittiin kuitenkin sen jälkeen että jatketaan kavereina. Se oli ok molemmille. Tykkäsin hengata kuitenkin hänen kanssaan, ja oli ihan kiva tehdä eri juttuja. Sen kuitenkin tiesin, että mitään sen syvempää ei voi meille tulla. Tulkitsin asian niin, että hän oli ihastunut minuun. Minä en häneen.

Minua alusta lähtien häiritsi hänen kanssaan se, että hänellä oli jonkinlainen taipumus ripustautumiseen. Läheisriippuvuutta ehkä? Kuitenkin viestejä tuli välillä ihan solkenaan, ja tosi usein niistä sai vaan semmosen fiiliksen, että ei toisella varsinaisesti mitään asiaa ole, mutta huomiota pitää vaan imeä. Tuollainen jatkuva viesteillä pommittaminen rupeaa aika nopeasti kypsyttämään, mutta painoin asian vain jotenkin silloin sivuun. Se häiritsi ja joskus olisi tehnyt vaan mieli sanoa, että jätä helvetti minut nyt rauhaan.

En kuitenkaan mitään silloin sanonut, mutta ehkä olisi jo silloin pitänyt jotenkin selvemmin tehdä rajat selväksi. Kun minä alusta lähtien en kokenut meitä minään muuna, kuin kavereina. En minkäänlaisina sydänystävinä, jollaisen hän minussa ilmeisesti näki.

Hän sitten tuossa vuosi sitten vaihtoi toimipistettä ja muutti toiselle paikkakunnalle. Olin jo jonkun tovin ennen tuota ruvennut olemaan aika kypsä siihen, että hän vuodatti minulle tämän tästä kaikenlaisia elämänsä ongelmia. Hänellä on taustallaan todella rankkoja kokemuksia, ja aluksi koin oloni otetuksi, kun hän avautui minulle esimerkiksi lapsuudestaan. Mutta se meni sitten ajan kanssa siihen, että kanssakäyminen hänen kanssaan oli yhä enemmän ja enemmän pelkästään sitä, että hän vuodatti ongelmiaan minulle. Tosi paljon esimerkiksi ongelmista miesten kanssa. Sain aika voimakkaasti semmoisen fiiliksen, että paljolti nuo hänen ongelmansa miesten kanssa kulminoituivat juuri tuohon hänen taipumukseensa ripustautua ihmisiin, ja miten se johtaa siihen, että hän karkottaa ihmiset pois läheltään sillä tavalla. Eli ihan sitä samaa, miten olin itsekin asiat hänen kanssaan kokenut.

Kun hän muutti täältä pois, niin koin asian niin, että ehkä tämä tästä nyt vaan omineen haihtuu pois. Toivoin, että hän löytäisi onnen sieltä uudelta paikkakunnalta, ja minä voisin jatkaa omaa elämääni täällä. Ilman tätä toksiseksi muuttunutta ihmissuhdetta.

Ei olla paljoakaan yhteyksissä oltu, ja minä olen kokenut tuon vain helpotuksena, että olen voinut jatkaa elämääni. Ennen kaikkea sitä, että olen halunnut hakeutua terveempiin ihmissuhteisiin. Nyt tänään sitten tuli viesti, jossa kysyttiin, että missä mennään. No sanoin nyt sitten ihan suoraan, että miten olin välimme kokenut omalta puoleltani.

Palaute tuohon oli aika tulikiven katkuista. Miten en ole koko tuona aikana voinut sanoa asiasta, ja miten minulla on ongelmia itseni ilmaisemisessa ja mitähän kaikkea niissä viesteissä nyt lukikaan. Nojuu, myönnän sen, että varmasti minulla on tässä asiassa parantamisen varaa. Se väärä asia, jonka näen itse tehneeni on se, että en aikaisemmin sanonut sitä, että minulle ei ole ok tämän kaiken vuodatuksen ja ongelmien kuunteleminen. Sille en voi mitään, jos hän oli päässään asiat niin järjestellyt, että koki meidän olleen jotain paljon enemmän, kuin mitä oikeasti ikinä olimmekaan.

No, kyllä hän nyt sitten kuitenkin lopussa ihan hyvässä hengessä asiaa lähestyi. Nyt hän kuitenkin viimenään ymmärsi yskän, ja asia päättyi sayonaraan. Ja kyllä mä tiedän sen, että en minä mikään paska tyyppi ole, joka vaan ilokseen leikkii toisten tunteilla, vaikka tämä nyt näin menikin.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...
No, kyllä hän nyt sitten kuitenkin lopussa ihan hyvässä hengessä asiaa lähestyi. Nyt hän kuitenkin viimenään ymmärsi yskän, ja asia päättyi sayonaraan. Ja kyllä mä tiedän sen, että en minä mikään paska tyyppi ole, joka vaan ilokseen leikkii toisten tunteilla, vaikka tämä nyt näin menikin.
Tuosta sinun tekstistäsi sai sen kuvan, ettet todellakaan ole mikään paska tyyppi, vaan ehkä pikkuisen liiankin kiltti sanomaan, että "ei kiinnosta". Ei se ole maailman huonoin piirre, mutta tuottaa aika ajoin epämukavia tilanteita ihmissuhteissa, ensin itselle ja sitten niille toisillekin osapuolille.
Anyway, hyvä, että sait nykäistyä narun suoraksi.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Pallo jalkaan toisen kerran näin 55 vuotiaana, shaattana.
 

Liitteet

  • 20230404_192349.jpg
    20230404_192349.jpg
    845,2 KB · kertaa luettu: 338

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Paljon onnea! Itse sitä mieltä että kerta riitti, mutta minulla tuohon ikään vielä 9v aikaa niin ehtii mieli muuttua useampaan kertaan.
Joo mullakin takana yksi ja pitkään taistelin vastaan, mutta musta on tullut aika nössö. Yli 10 vuotta ollaan oltu yhdessä.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Joo mullakin takana yksi ja pitkään taistelin vastaan, mutta musta on tullut aika nössö. Yli 10 vuotta ollaan oltu yhdessä.
No toivottavasti et koe, että päätös ei ollut vapaaehtoinen. Ihan riippumatta muista asiaan mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä, kuten "en nyt ite hirveesti perusta mutku toinen haluaa". Loppujen lopuksi se liitto ei muuta muuta kuin juridisia asioita.
 

Mustanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Mulla on nyt elämäni ihan ensimmäinen vakava seurustelusuhde käynnissä. Tapailtu ollaan reilu puoli vuotta, seurusteltu siihen päälle reilut kolme kuukautta. Hyvin mutkattomasti ja kivuttomasti sujunut tähän mennessä, mutta nyt on alkanut pikku ahdistus nostamaan päätään.

Elikkäs meillä on ilmeisen erilaiset ajatukset siitä kuinka paljon asioita itsestään kertoo. Ymmärrän täysin, että mitään ei tarvitse kertoa ellei halua, mutta on alkanut tuntumaan siltä että itse olen ollut todella avoin omasta menneisyydestäni ja entisistä säädöistäni ja vastaan mielelläni jos kumppani kyselee, mutta hän ei itse juuri halua omista taustoistaan puhua. Sen verran tiedän, että ilmeisen traumaattinen tausta hänellä mitä tulee lapsuuteen sekä entisiin seurustelusuhteisiin. Tämä on johtanut siihen, että välillä olen ehkä kysellyt hieman liikaa ja epähuomiossa painanut jotain väärää nappia, joka on tuottanut kumppanille suunnattomasti ahdistusta. En tietenkään missään nimessä halua olla se, joka näitä ahdistuksia hänelle aiheuttaa, päinvastoin. Mutta tuntuu että mun täytyy olla aika varpaillaan etten vaan vahingossa sano tai ota puheeksi jotain joka hänessä aiheuttaa tämän reaktion. Ja koska olen aikamoinen hölösuu ja melkein sairaalloisen utelias, niin tämä on tuottanut vähän hankaluuksia. Tuntuu, etten uskalla enää oikein kysellä mitään vähänkään henkilökohtaisempaa.

Onko muilla ollut samoja juttuja? Tyydynkö siihen, etten toistaiseksi tunne tyttöystävääni yhtä hyvin kuin hän tuntee minut, vai pitäisikö jotenkin heinovaraisesti kertoa näistä fiiliksistä? En todellakaan halua että hän minun vuokseni repii jotain vanhoja traumoja auki, mutta uskon että ymmärtäisin häntä paremmin ja täten myös pystyisin olemaan hänelle tueksi paremmin kuin nyt koen pystyväni, mikäli tietäisin hänet paremmin.
En oikein itse innostunut kertomaan "vanhoja" nykyiselle puolisolle. Ei hän niillä tiedoilla mitään tee. Saattavat osoittauta virheeksi jossain tilanteissa. Puoliso on hölötellyt enempi omiaan. En minä niistä hirveästi perusta, eikä niistä kummosta saagaa aikaiseksi saa. Saattaahan se olla, että totuus on toisenlainenkin.
Merkittävin syy miksi lipasta ei kannata avata on se että tapahtumia ei oikein haluaisi muistella ja niiden tuoma kuva kyseenalaistaisi nykyisen unelma vävyn statuksen. Hiomaton timantti onkin vanha kunnon törkykikkeli.
"Tapausten lukumäärän" olen valehdellut enemmän kuin reilusti alakanttiin, jonka takia ei ikään kuin ole mitään kerrottavaa. Joskus ollut kylmä rinki perseessä, kun kyläilyssä ovat ystävät ruvenneet muistelemaan liikaa vanhoja, ja tarina alkaa ohjautumaan johonkin mistä olen maininnut vain jotain hassua ja taustalla onkin jotain mitä ei soisi lausuttavan.

Jos kumppani menee ihan lukkoon, veikkaan merkittäväksi syyksi mustasukkaisuutta. Se onkin sellainen kaveri, jota ei passaa omaan kotiin päästää. Elämästä tulee helvetti. Pahaa mieltä, pelkoa ja lopuksi kostoa ja vihaa. Tämä paska siirretään sitten myös lapsiin- Se maksaa sitten n. 100-200t€ ja lapset syö aikuisena pameja jossain kieroutuneiden kommuunissa.

Jotkut ihmiset ovat kasvaneet ympäristössä, jossa on hauskuus kaukana. Perheessä asustaa paskiaisia, kiusaamista, vähättelyä, kieltämistä, lannistamista. Tämä on usein taitavasti piiloitettu ulkokuoren alle. Ei tämmöiset mitään puhu. Ei voi luottaa oikeasti kehenkään ja hävettää kaikki se paska mitä on tapahtunut.

Olisinko minä sitten kokemusasiantuntija vai psykopaatti?
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
@Mustanaamio

Ehkä ei tiedolla mitään tee mutta miksi et ole rehellinen siitä, mitä kerrot? Pelkäätkö, että "unelmavävystatus" häviää, etkä kelpaisikaan kaikkinesi, juuri sellaisena kuin olet? Jos et ole rehellinen (eikä kaikkea tarvitse kertoakaan, jos asialla ei suurempaa merkitystä), niin jossain vaiheessa se puree sinua perseeseen, tavalla tai toisella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös