No vähän miten nämä osuudet jyvitetään. Jos asumiskustannukset jaetaan "puoliksi" niin, että toinen maksaa vastikkeen ja toinen lyhentää omaa velkaansa, joka on lähinnä rahan siirtämistä omaan taskuun, niin eihän se oikein mene. Ehkä kaikkein reiluin jako olisi, että laskettaisiin yhteen lainan korot ja vastike ja tämä potti maksettaisiin puoliksi. Lainan lyhennyksistä vastaisi asunnon omistaja kokonaisuudessaan erikseen.
Ette ilmeisesti ole naimisissa?Jep, ei ajattelu "vuokrasta" oikein istu omaan näkemykseen yhdessä asumisesta parisuhteessa, vaikka varmasti halvemmalla toinen pääseekin kuin mitä puolikas vuokrakämpästä olisi. Korkoja tosiaan voisi miettiä puolitettavan, mutta nekin liittyvät tuohon lainalyhennykseen aika olennaisesti, eivätkä kyllä näillä marginaaleilla kovin suurta osaa näyttele.
Kiitos kaikille vastauksista. Helpottaa omaa mieltä kummasti kun saa ajatuksille tukea ja vähän purettua ajatuksia.Luottamusongelmasta se kielii jos pitää puhelinta tarkistaa. Ongelma voi johtua sinusta jos olet luottamuksen pettänyt, mutta nyt ei kuulosta siltä. Eli ilmeisesti toisen osapuolen itsetunto on heikko, ja sitä myöten hänellä on vaikeuksia luottaa muihin ihmisiin.
Itse varmaan tyynnyttelisin, että kaikki on hyvin, etkö ole tehnyt mitään mitä et saisikaan tehdä. Samalla yrittäisin keskustella, että mikä hänellä aiheuttaa tuota luottamuksen puutetta. Sen myötä hän toivottavasti itse hiffaa ettei hänellä ole syytä epäluottamukseen.
Jos minulta kysyit, niin ei olla naimisissa, joten periaatteessa luu käteen ilmaisu toimii tässä asiayhteydessä. Asumiskuviota järjestäessä tämä järjestys hyväksyttiin, mutta mitään kirjallista paperia ei olla tehty. Erotessa olisi siis vmäinen tilanne toiselle, mutta eipä hän toisaalta ole yhtiövastiketta täysimääräisesti maksanut eikä ole järjestelyyn muutoksia vaatinut.Ette ilmeisesti ole naimisissa?
kuinkas tuo asunnonomistus menee jos eroatte ?
Ette ilmeisesti ole naimisissa?
kuinkas tuo asunnonomistus menee jos eroatte ? Sinun laina ja olet lyhentänyt sitä ja nainen makselee yhtiövastiketta ja erotilanteessa jää luu hänen kouraansa vai?
Itse toimisin oman lapsen kohdalla luultavasti tämän appiukon tavoin, mutta lopulta se on se ja sama, kuka mistäkin maksaa, kunhan osapuolet ovat tyytyväisiä itse tilanteeseen.
Miksi ihmeessä toimisit näin? Ottaisitko puolestasi aikuiselta lapseltasi vastaan hänen neuvoja sinun rahan käytöstäsi?
Jos tytär on tällaiseen kuvion sopinut ja hänellä on vielä todennäköisesti halvat asumiskustannukset niin mitäpä siihen puutumaan. Ja emmehän me edes tiedä, että haluaisiko tytär omistaa tätä asuntoa tai onko se edes hyvä sijoituskohde. Asunnon omistaminen kun ei ole automaattisesti aina järkevää puuhaa. Ehkä tytär tekee tässä ihan helkkarin fiksusti.
Lopultahan se on se ja sama, maksaako vaikka 500€ asumiskustannuksia vai ruokaa.
Viimeistään erotilanteessa se, joka omistaa asunnon aika usein vain huomaa sen oman omistamisensa, vaikka toinen olisi koko ajan huolehtinut esim. kaikista ruokamenoista ym.vastaavista. Etenkin avoliitossa se omistamaton osapuoli on heikoilla.
Näinhän se on. Testamentit ja muutkin kannattaa tehdä, vaikka jonkun mielestä muiden kuin ikäloppujen ei kannata tuollaisia edes pohtia.Mutta niin sen kuuluukin mennä. Pitää ymmärtää faktat: jos asunnon omistaa vain toinen, se on hänen asuntonsa ja eron tullen jää hänelle. Asiasta pitäisi oikeasti keskustella heti suhteen alussa ja miettiä, mikä on paras ratkaisu. Moni ihmisistä ei taida vieläkään ymmärtää, että myös itse voi sijoittaa johonkin. Hankkia joko sijoitusasunnon tai sijoittaa johonkin muuhun pahan päivän varalle. Huolimatta siitä, kuka vastaa asumiskustannuksista, yhdessä asuminen omistusasunnossa on joka tapauksessa yleensä aina taloudellisesti kannattavampaa kuin asua yksin vuokralla.
Raha-asioista puhumista parisuhteessa ei pitäisi välttää, päinvastoin. Avioehto kannattaa ehdottomasti tehdä, koska silloin tulee asioista juteltua jo etukäteen.
Viimeistään erotilanteessa se, joka omistaa asunnon aika usein vain huomaa sen oman omistamisensa, vaikka toinen olisi koko ajan huolehtinut esim. kaikista ruokamenoista ym.vastaavista. Etenkin avoliitossa se omistamaton osapuoli on heikoilla.
Itellä kävi silleen hassusti, että maanantaina päättyi noin 3 vuotta pitkä parisuhde. Noin vuosi asuttiin yhdessä. Joulukuussa muutettiin yhdessä Tampereelle. Kuukausi tästä ja muija päätti lähteä kalppimaan. Ei kuulemma vaan ollut tunteita enää. Se mikä mua ihmetyttää, että kuulemma juhannuksesta asti miettinyt asiaa. Mutta missään vaiheessa ei ottanut asiaa puheeksi. Kaikki näytti menevän ihan hyvin, normaalisti.
Mä en ihan aina (koskaan) ymmärrä naisia.
Yksi tapaus on tuossa jo muutaman kuukauden yrittänyt saada mun kanssa lähempääkin tuttavuutta. Ei mene jakeluun kun sanon että pidetään tää nyt ihan tuttavuusasteella. Olemme siis työn kautta tekemisissä.
Kun en haluaisi kuitenkaan ihan vaan sanoa että muuten vaan joo, mutta kun satut olemaan väärää sukupuolta. Kun en mä viitsi ihan kaikille avata etten mä ihanista naisista silleen tykkää. En mä muutenkaan yhteistyökumppaniin missään tapauksessa sekaannu.
Pelkkä ei näytä tuottavan tulosta. Ehkä mä oon sitten vaan niin vastustamaton.
Ei näistä kuitenkaan kannata katkeroitua ja aika auttaa aina, vaikka ei siltä alussa tunnu. Itselle myös oppimiskokemus, jota kannattaa yrittää myöhemmin hyödyntää joko tekemällä jotain toisin, tai ainakin tiedostamalla asioiden kulkua paremmin.
Se on juuri näin. Silloin ei ole enää mitään tehtävissä, kun toinen on tehnyt päätöksensä puoli vuotta aiemmin ja kertoo sen vaan ilmoitusasiana. Siinäkin mielessä v-mäinen tilanne, että jotkut pystyvät olemaan ja käyttäytymään normaalisti tuon oman salaisen harkinta-aikansa ajan. Meillä meni kyllä huonosti ja merkit oli ilmassa, mutta en siltikään ymmärtänyt mistä oli kyse, vaan yritin aika-ajoin loppuun saakka ottaa kontaktia. Sun tapauksessa ero tuli ilmeisesti enemmän puskista, joten olet varmasti jäljillä siinä, ettet olisi voinut tehdä asialle paljoakaan. Suhteeseen, sen ylläpitämiseen ja mahdolliseen korjaamiseen, tarvitaan aina kaksi.Joo turhapa näistä on katkeroitua. Ja ihme kyllä minkäänlaista katkeruutta ei ole ilmassa. Enemmänkin masentaa ja surettaa, kun näin kävi. Oon kuitenkin tullut siihen päätökseen, että en usko että olisin voinut tehdä jotain toisin. Olisin vain silloin, jos muija olisi halunnut puhua etukäteen asioista ja suhteemme tilasta. Mutta kun hän ei sitä tehnyt, niin enpä mä pystyisi mitään muuttamaan. Totta kai sitä välillä on fiilis haluta puhua ja ehkä jopa yrittää uudestaan. Mutta tässä tilanteessa tuo homma ei enää auta. Tää on ns. hävitty peli. Kuten sanoitkin, oppimiskokemus muiden joukossa. Sekin auttaa jo paljon, että ei ole ensimmäinen ero ja taustalla ei ole mitään, että jompikumpi osapuoli olisi pettänyt. Useasti aiemmat suhteeni ovat päättyneet siihen, että nainen on pettänyt. Nyt ei onneksi näin ole.
Mä en ihan aina (koskaan) ymmärrä naisia.
Yksi tapaus on tuossa jo muutaman kuukauden yrittänyt saada mun kanssa lähempääkin tuttavuutta. Ei mene jakeluun kun sanon että pidetään tää nyt ihan tuttavuusasteella. Olemme siis työn kautta tekemisissä.
Kun en haluaisi kuitenkaan ihan vaan sanoa että muuten vaan joo, mutta kun satut olemaan väärää sukupuolta. Kun en mä viitsi ihan kaikille avata etten mä ihanista naisista silleen tykkää. En mä muutenkaan yhteistyökumppaniin missään tapauksessa sekaannu.
Pelkkä ei näytä tuottavan tulosta. Ehkä mä oon sitten vaan niin vastustamaton.
Sana ”ei” lienee meille molemmille tuttu. Se on sanottu.Ole kylmä tai rehellinen. Sanot selvästi ettei kiinnosta ja jätä minut rauhaan. Tai ole rehellinen ja kerro seksuaalinen suuntautuminen, jos se ei haittaa omaa työpaikkaa, sen piilottaminen ja valehtelu vaatii myös veronsa.
Sana ”ei” lienee meille molemmille tuttu. Se on sanottu.
Ja ei, en mä hänelle mene erikseen kertomaan tykkääväni miehistä. Jos ei ei riitä, niin olkoon. Ja ihan olen oma itseni kaikille. Jos jotenkin tulee asioista juttua, niin kyllä ihan rehellisesti sanon olevani homo. Ei se ketään kiinnosta kumpaa sukupuolta se mun puoliso on. Ehkä mä olen vain tuossa suhteessa onnekas kun sillä ei ole merkitystä. Tai sitten mä en vain enää välitä jos se on jollekin ongelma.
Siis jos "ei" (useamman kerran sanottuna) riitä, niin olkoon. En minä viitsi tai halua sen enemmän aiheesta hänen kanssaan keskustella.Oletko jutellut hänen kanssaan miksi on sinusta kiinnostunut? Flirttailetko hänen kanssaan huomaamatta, josta hän voi saada väärän käsityksen. Kuulostaa oudolta että hän silti on sinun perässä. Käyttäytyykö muiden kanssa eri tavalla?