Naisasiat

[MacRef]

...Avioliiton osalta asia on tietysti eri, koska se sitten on jo juridinen asia eikä esimerkiksi sen päättäminen käy käytännössä niin yksinkertaisesti, että palautetaan vain sormus sen antajalle...

Tämä ei oikeastaan kuuluisi tänne naisasiat-ketjuun, mutta kun kerran aiheesta jo keskustellaan, niin menköön nyt.

Naimisiinhan nimen omaan kannattaisi monen pitkässä parisuhteessa elävän mennä nimen omaan juridisista syistä. Avioliitto tuo monia taloudellisia etuja niihin tilanteisiin, missä se kumppani kuolee. Varsinkin, jos parilla ei ole lapsia, niin sillä avopuolisolla ei ole juurikaan lain perusteella tulevaa taloudellista turvaa sen kuolleen jäljiltä. Ikävää, jos loppupeleissä yhteistä omaisuutta on sen kuolleen nimissä ja se siirtyykiin kuolleen (muille) perillisille. Nämä asiat voi toki hoitaa esim. testamentilla, mutta kuinka moni sellaisen on oikeasti tehnyt.

 

[Eikka86]

Tämä ei oikeastaan kuuluisi tänne naisasiat-ketjuun, mutta kun kerran aiheesta jo keskustellaan, niin menköön nyt.

Naimisiinhan nimen omaan kannattaisi monen pitkässä parisuhteessa elävän mennä nimen omaan juridisista syistä. Avioliitto tuo monia taloudellisia etuja niihin tilanteisiin, missä se kumppani kuolee. Varsinkin, jos parilla ei ole lapsia, niin sillä avopuolisolla ei ole juurikaan lain perusteella tulevaa taloudellista turvaa sen kuolleen jäljiltä. Ikävää, jos loppupeleissä yhteistä omaisuutta on sen kuolleen nimissä ja se siirtyykiin kuolleen (muille) perillisille. Nämä asiat voi toki hoitaa esim. testamentilla, mutta kuinka moni sellaisen on oikeasti tehnyt.

Itse ainakin koen tuon olevan ainoa syy minkä takia voisin joskus mennä naimisiin vaikka keskinäisillä sopimuksilla itse olen nuo asiat ajatellut hoitaa.

Ollaan oltu vaimokkeen kanssa yhdessä reilun vuoskymmenen ja olen ainakin omasta mielestäni ollut tuon asian kanssa avoin jo ennen virallista seurustelun alkua eli en mene naimisiin, en hänen tai kenenkään muunkaan kanssa. Vuosien varrella tuosta asiasta on keskusteltu useampaan kertaa ja sinänsä hänellä on aivan hyvät perusteet naimisiin menolle (päivä prinsessana ja kaikilla olisi sama sukunimi) mutta emme ole menossa. Ei tuosta asiasta ole koskaan kyllä riitaa saatu aikaiseksi ja jos hän vaikka huomenna kosisi ja kieltäytyisin, tuskin tulisi vieläkään.

Kyllä asiat keskustelemalla pitäisi saada selvitettyä varsinkin noin yksinkertaisen asian osalta.

 

[Jules W.]

Hyvällä ystävälläni on ongelma (jota olen kuunnellut ja tukenut).
Eli kaverini on ollu tyttöystävänsä kanssa noin 1v yhdessä ja he ovat todella rakastuneita ja sitoutuneet toisiinsa. Asuu yhdessä (ei virallisesti). Ovat yhdessä erittäin onnellinen pari.

Nyt tällä viikolla mies kosi/kysyi naista kihloihin ja nainen kuitenkin vastasi kieltävästi. Mies on sillä ajatuksella että "parisuhde etenee ja siinä kasvetaan yhdessä ja luonnollinen jatkumo hyvälle suhteelle on kihlaus".
Naisen näkökulma taas on että kihloihin ei ole mitään kiirettä ja syytä ja siksi nyt näin on hyvä. Naisella taitaa vähän myös entisen elämän haamu painaa asiassa.

Tämä repii nyt tätä paria aika rankasti enkä oikein osaa sanoa tai neuvoa mikä olisi oikea ratkaisu. Mikä voisi olla jokin kultainen keskitie mitä kannattaa sanoa tai ehdottaa?

Olet saanut jo monta hyvää vastausta ja evästyksiä kaverin jututtamiseen. Yksi asia mikä kihlauksen kohdalla kannattaa muistaa on se, että se ei merkitse kaikille samaa asiaa. Toisille se on jollain tavalla parisuhteen virallistamista, eli kun mennään kihloihin niin sitten ollaan oikeasti yhdessä. Voi olla myös reviirin merkkausta. Ainakin omassa kaveripiirissä nämä ovat tapahtuneet yleensä alkuvaiheessa suhdetta ja naimisiin on menty sitten paljon myöhemmin. Itselle kihlaus tarkoitti sitä, että silloin ollaan oikeasti menossa naimisiin ja hääpäivä on suunnilleen tiedossa. Ei nyt päivälleen, mutta vuosi ja vuodenaika. Tästä tuli parissakin parisuhteessa vääntöä, kun olisi pitänyt se sormus saada. Nämä käytiin sitten läpi, niin siinä suhteessa joka päättyi ilman sormuksia ja siinä joka päättyi avioeroon. Itse koen että jos asiat toimivat, niin sitä ei sormus sinällään muuta, mutta jos oikeasti ollaan menossa naimisiin, niin kuitataan se sitten kihlauksella.

Nämä on sellaisia hyviä mittareita suhteelle, kun näistä keskustellaan ja koitetaan löytää sitä kompromissia. Parempi kuitenkin kaverillesi, että vieressä on nainen, joka ei ainakaan kaverin mieliksi myönny. Tuo olisi paljon pahempi ja isompi ongelma suhteelle.

 

[Peltinen]

Naimisiinhan nimen omaan kannattaisi monen pitkässä parisuhteessa elävän mennä nimen omaan juridisista syistä. Avioliitto tuo monia taloudellisia etuja niihin tilanteisiin, missä se kumppani kuolee. Varsinkin, jos parilla ei ole lapsia, niin sillä avopuolisolla ei ole juurikaan lain perusteella tulevaa taloudellista turvaa sen kuolleen jäljiltä. Ikävää, jos loppupeleissä yhteistä omaisuutta on sen kuolleen nimissä ja se siirtyykiin kuolleen (muille) perillisille. Nämä asiat voi toki hoitaa esim. testamentilla, mutta kuinka moni sellaisen on oikeasti tehnyt.

Siinä kohtaa kun homoille kampanjoitiin avioliitto-oikeutta niin mainostin kaikille, että vielä sitäkin enemmän kaivattaisiin heteropareille mahdollisuutta rekisteröityyn parisuhteeseen. Niin moni elää käytännössä avioliitossa mutta naimisiin ei perkele periaatteen vuoksi mennä, saatana. Sen takia tarvittaisiin virallistettu parisuhde, jota ei tarvisi kutsua avioliitoksi.

 

[MacRef]

Siinä kohtaa kun homoille kampanjoitiin avioliitto-oikeutta niin mainostin kaikille, että vielä sitäkin enemmän kaivattaisiin heteropareille mahdollisuutta rekisteröityyn parisuhteeseen. Niin moni elää käytännössä avioliitossa mutta naimisiin ei perkele periaatteen vuoksi mennä, saatana. Sen takia tarvittaisiin virallistettu parisuhde, jota ei tarvisi kutsua avioliitoksi.

Tuonhan voi hoitaa tekemällä sopimuksen keskinäisestä elatuksesta ja todistuttamalla sen julkisella notaarilla.

 

[Hera80]

Moi. Toissa vuonna kun luulin kuolevani, en niinkään huolehtinut kuolemasta, kuin siitä, että vaimo vielä läytää uuden eikä meitä haudata samaan hautaan. Silloin tajusin, kuinka paljon häntä rakastan. Sain lisäaikaa ja sen olen käyttänyt hyvin. Enää ei pelota mikään. Hauta on vain päätepysäkki, matka on se mikä merkitsee.

 

[puuntakaa]

Avopuolison kanssa ollaan reilut neljä vuotta asuttu yhdessä. Puolen vuoden tuntemisen jälkeen muutettiin aikoinaan saman katon alle. On tullut vahva tunne, että voitaisiin muuttaa ihan omiin osoitteisiin, kun meillä oikeastaan on tosi vähän yhteisiä mielenkiinnon kohteita, ja ihmisinäkin ollaan täysin erilaisia.

Avopuoliso vaan ei suostu millään eroamaan ja roikkuu, kuin takiainen villasukassa. Asumme minun yksin omistamassa asunnossa, enkä halua häntä kadullekaan heittää, vaikka vaikeina hetkinä on sekin käynyt mielessä. Aika suoraansanottuna tyhjä olo ollut tässä viimeiset pari kuukautta, vaikka eväitä parempaan oloon alkaisi olla uuden työpaikan ja cpap-hoidon tuoman paremman fyysisen olotilan ansiosta.

 

[Snakster]

Kihlauskeskustelu olikin mennyt minulta täysin ohi, mutta sanotaan nyt oma näkemys kiivaimman keskustelun jo tauottua. Kyllähän kihloihin meneminen on täysin teinimeininkiä ja aikuisten ihmisten kihloissa oleminen aiheuttaa lähinnä hyväntahtoista hörähtelyä. Naimisiinhan toki voi mennä ja kun naimisiin menosta sovitaan, niin silloin ollaan kihloissa, mutta että oltaisiin vuosikausia pelkästään kihloissa kuulostaa todella lapselliselta.

Ja jos ei siis halua mennä naimisiin, ei ole mitään syytä mennä kihloihinkaan. Tai eihän kihlaamisella edes ole mitään juridista merkitystä, se on pelkkää leikkiä koko touhu.

 

[BaronFIN]

Onhan tuo kihlautuminen hieman vanhanaikaista, mutta isovanhemmalle polvelle (siis sodat eläneelle) sillä oli aikanaan isokin merkitys.

Itse kihlaisin 18v oman tyttöystäväni kun tuo lähti vuotta ja armeija-aikaani ennen opiskelemaan 300 km päähän toiselle paikkakunnalle ja omat isovanhempani oli asian selvittyä heti ”että se on lupaus” ja konservatiivi-äitini säesti sitten selän takana ”senkin ääliö”. Oikein ymmärrä vieläkään, että miksi... Se oli lääketieteenopiskelija ja silleen ”pyydystämisen” arvoinen.

No kolmen vuoden kaukosuhde, yhteen, lapsi ja naimisiin. Se meni kuin Strömsössä, mutta se oli muinaisella 1990/2000-luvulla.

Nyt oman lapsen kohdalla olisin paljon kyynisempi ja tuumaisin, että antaa lasten leikkiä, mutta kun itse olin lapsi, niin se oli ihan totista, mutta ei se silti sido mihinkään. Ei Suomi enää ole 1920-luvun agaariyhteiskunta.

 

[korkki]

@nummenkallio Jos tuossa vaiheessa jo on mustasukkaisuutta kavereitasi kohtaan tai ex-vaimoasi kohtaan niin kannattaa unohtaa koko juttu. Mustasukkaisuus tappaa koko suhteen ennen pitkää.

Itsekin olen mustasukkaisiin naisiin törmännyt ja koska luonteeni ei sitä salli en ole kauaa sitä touhua katsellut.

 

[HPL76]

@nummenkallio Jos tuossa vaiheessa jo on mustasukkaisuutta kavereitasi kohtaan tai ex-vaimoasi kohtaan niin kannattaa unohtaa koko juttu. Mustasukkaisuus tappaa koko suhteen ennen pitkää.

Itsekin olen mustasukkaisiin naisiin törmännyt ja koska luonteeni ei sitä salli en ole kauaa sitä touhua katsellut.

Joo mustasukkaisuus on kyllä sellainen suhteen tappaja että alta pois. Se on hassua kuinka kovasti puoliso vakuuttaa ettei ole mustasukkainen, mutta annas olla kun käyt kahvilla jonkun naispuolisen kaverin kanssa niin heti rupeaa tulemaan kyselyitä mitä oikein on menossa. Vittu ikinä en ole yhtäkään kumppania pettänyt, mutta niin vaan joka saatanan kerta saa vastailla ihan ihmeellisiin kysymyksiin kun on kaverin kanssa vaikka vaan puhunut puhelimessa ihan arkisia asioita.

Olen siis päättänyt olla vaan kertomatta. Paljon vähemmällä pääsee.

 

[Knox]

No nyt sitten katkesi meikäläisen pinna lopullisesti appivanhempien suhteen. Oma vaimoni rupeaa pikkuhiljaa olemaan viimeisillään raskaana ja pitää tälle viikkoa talviloman pois. Vaimolla oli tänään aamusta voimakasta pahoinvointia ja myöhemmin päivällä ruvennut närästämään helvetisti.

Mulla oli aivan kauhea päivä töissä, liikaa yhdelle päivälle buukattuja hommia ja liian vähän aikaa. Vaimo oli sitten viimeisenä oljenkortena soittanut vanhemmilleen, että josko he kävisivät kaupassa ja apteekissa, hänen vointi kun ei nyt ole sellainen että itse viitsii liikkeelle lähteä. Mutta vitut, ei ole yllättäen kauppapäivä ja tuo koronakin. Muuten hyvä selitys, mutta viikonloppuna oli kaikki lapsenlapset olleet kylässä perheineen, eikä silloin paljoa koronat pelottanut.

Saatan kuulostaa julmalta, mutta tiedän että tuo korona on puhdas tekosyy. Oikea syy on siinä, ettei näitä kahta idioottia kiinnosta, kun eivät hyödy asiasta itse mitenkään. Eivät auta raskaana olevaa tytärtään, koska ovat sen verta itsekkäitä mulkkuja.

Kävin kesken työpäivän viemässä vaimolle hänen pyytämät asiat ja kun äsken tulin töistä kotia, käytiin varsin pitkä keskustelu asiasta. Ilmoitin suoraan, että minä en tälläistä paskaa katso enää sekuntiakaan. Meidän pitäisi juosta sinne heti, kun heillä on ongelma. Mutta toisinpäin homma ei toimi ikinä, ei edes tälläisessä poikkeuksellisessa tilanteessa.

Mun puolesta appivanhemmat voivat elellä keskenään miten haluavat. Mulle ne on jatkossa ilmaa, en aio vierailla enkä olla tekemisissä. Vaimo saa lapsen kanssa vierailla jos haluaa, mutta ilman minua. Tässä on useamman vuoden antanut pinnan venyä, näin jälkikäteen ajateltuna aivan naurettavan paljon.

Vaimokin oli aika kypsä, saa nähdä kauanko tilanne kestää näin.

 

[Turder]

Olen siis päättänyt olla vaan kertomatta. Paljon vähemmällä pääsee.

Kyllä, aluksi. Annas olla kun se kertomatta jätetty asia, olkoonkin miten vähäpätöinen ja pieni, tulee hänen tietoon. Silloin toivot, että olisit kertonut. Et voi kertoa faktoja, keksiä selityksiä tai muutakaan jolla saat asian käännettyä kuntoon, koska se, että jätit kertomatta kertoo vaan kuinka suunnitelmallinen ja ties mitä pahaa tekosi oli, ja verrattavissa jos olisit hoonannut kaverimuijaasi jokaiseen reikään. About tuollainen ja noilla sanoilla on se offensiivi minkä tulet kokemaan.

Jos tuossa tilanteessa olevan mustasukkaisen naisen vihan ja energian valjastaisi käyttöön, ei olisi maailmassa huolta energiasta.

 

[HPL76]

Kyllä, aluksi. Annas olla kun se kertomatta jätetty asia, olkoonkin miten vähäpätöinen ja pieni, tulee hänen tietoon. Silloin toivot, että olisit kertonut. Et voi kertoa faktoja, keksiä selityksiä tai muutakaan jolla saat asian käännettyä kuntoon, koska se, että jätit kertomatta kertoo vaan kuinka suunnitelmallinen ja ties mitä pahaa tekosi oli, ja verrattavissa jos olisit hoonannut kaverimuijaasi jokaiseen reikään. About tuollainen ja noilla sanoilla on se offensiivi minkä tulet kokemaan.

Jos tuossa tilanteessa olevan mustasukkaisen naisen vihan ja energian valjastaisi käyttöön, ei olisi maailmassa huolta energiasta.

Jep näin varmasti tulisi tapahtumaan. Mutta joo, eipä tässä nyt sinänsä mitään kertomatta jätetä kun ei oikeasti ole edes mitään kerrottavaa. Lähinnä vaan ottaa pattiin kun aina ollaan epäilemässä jos piiruakaan poikkeaa rutiineista.

 

[Murkula]

Muut nussii koronakaranteenissa ja meillä perkele katotaan pilluhallituksen koronatiedotteita. Siinä teille naisasiahuumoria.

 

[Jerry100]

No nyt sitten katkesi meikäläisen pinna lopullisesti appivanhempien suhteen.

Et sä julmalta kuulosta. Erittäin vihaiselta niinkuin kaikki varmaan tuossa tilanteessa.

Mulla kävi myös muutama viikko sitten hassusti kun sovimme lähtevämme risteilylle ennenkuin rajoitukset ja korona olleet vielä mitään.
Anoppi jonka kanssa en juuri ole tekemisissä koska pidän häntä röyhkeänä muiden asioihin puuttuvana ihmisenä. Edellisenä iltana 21.30 anoppi lähetti minulle ensimmäistä kertaa elämän viestin jossa syyllisti ja painosti ettemme lähtisi reissuun. Sanoin että aikuisina ihmisinä teemme kuitenkin päätökset ite ja kannamme vastuun siitä. Anoppi vastasi että toivottavasti minun ei tarvitse reissun jälkeen muistuttaa vastuusta mitään.
Hermostuin ja kerroin puolisolleni että seuraavaksi kun anopin näen palaute lähtee välittömästi ettei tarvitse jatkossa puuttua enää aikuisten tekemiin päätöksiin. Anoppi on tehnyt vastaavaa lapsilleen (mennyt vara avaimilla sisään kun lapset pois kotoa. Valokuvanut lääkekaapin lääkkeet salaa ja tutkinut niitä).

No kun sitten näin anopin niin sanoin puolisolle että nyt kerron pari faktaa. Sanoin anopille että nyt olisi sellainen tilanne että varmaan voidaan sopia tässä ja nyt että tuollaisia painostavia tekstiviestejä ei tule koskaan enää minulle.

Tästä anoppi sai hirveän sätkyn ja alkoi kovasanaisesti tyttärelleen sanoa kuinka minulle ei puhuta tuolla lailla ja mun puoliso sanoi takaisin myös napakasti ettei tarvitse puuttua asioihin jotka ei kuulu sille.

No. Nyt ei juuri anopin kanssa olla missään tekemisissä. Appiukko onkin sitten aivan huippu tyyppi.

Ajattelin että kun minun kohdalleni tulee tuo toisten asioihin puuttuminen painostavalla ja syyllistävällä sävyllä niin laitan sen samantien kuriin. Mietin vain että liioittelinko reaktiotani? Mielestäni en koska aikuiset tekee itse päätökset ja kantaa vastuun. Anopilla ei ole oikeutta syyllistää ja painostaa. Jos asiaa haluaa läpi käydä niin sen voi soittamalla asiallisesti käydä läpi.

 

[Breeze Harbour]

@Knox ei tuo toimintasi minusta ainakaan kuulosta lainkaan julmalta. Sinä toimit kuten esimerkillinen mies ja puoliso toimisi tuossa tilanteessa ja nostan siitä hattua. Jos appivanhemmat eivät yksinkertaisesti osaa nähdä omia napojaan pitemmälle, niin saattaisin itsekin sinun saappaissasi harkita välien poikki pistämistä. Aika paskalta tuo nimittäin kuulostaa.

Omalta naisrintamalta ei ole tällä haavaa muuta kerrottavaa, kuin että itkin sillon tammikuussa viikon putkeen lähes joka yö ja sen jälkeen en ole vuodattanut kyynelen kyyneltä. Tämä viime syksyinen säätö toimi itselleni taas hyvänä muistutuksena siitä, minkä takia mulla ei ole tapana luottaa kehenkään sokeasti lyhyen tutustumisen jälkeen. Jotenkin se pääsi täysin unohtumaan, kun olin niin ihastumisen lumoissa ja onneni kukkuloilla ja heittäydyin siihen huumaan niin sata lasissa.

Katkeruudesta on päästy ajan avulla yli ja enää ei satuta kuulla tämän naisen nimeä, eikä tätä pidä minään henkilökohtaisena menetyksenä. Tähän loppuun vielä muistutuksena muille ikätovereille; rakkaus tekee helposti sokeaksi. Älkää perhana missään nimessä antako sen sokaista itseänne totuudelta joka seisoo suoraan silmienne edessä. Ja kuunnelkaa kun kokeneemmat sedät varottelee teitä satuttamasta itteenne. Älkää olko täynnä itteänne kuten mä olin. Kiitti ja kuitti! Toivottavasti ensi kerran kun kirjoittelen tähän ketjuun, on se hieman positiivisemmassa sävyssä.

PS. Ymmärrän jälkikäteen ne trolliepäilytkin varsin hyvin. Olinhan minä viime syksynä täysin rakkauden huiputtama hölmö, suorastaan aasi.

 

[pepsi]

Dear @Smitty,

näin kokeneempana naistennaurattajana viestistäsi osui silmään kaksi kohtaa: sokeasti luottaminen ja katkeruudesta yli pääsy.

Muistanko oikein että tyttö oli sinua kohtaan erittäin kiltti ja ystävällinen ja kun lopulta pyysit häntä ulos, hän kieltäytyi kohteliaasti? Mikä tässä katkeroitti? Katkeroiduitko maailmalle ettet saanut unelmiesi tyttöä vai tytölle jolta sait pakit? Jos oikea vastaus on jälkimmäinen, miten tyttö olisi voinut toimia toisin?

Ei pakkien saanti voi olla syy katkeroitumiselle tai johtopäätös sille että luottaisi sokeasti. Pakkeja tulee ja menee, sehän vaan kertoo että on ballseja pyytää tyttöjä ulos. Eipähän jää jossiteltavaa. Sitten yhtäkkiä joku kaunis päivä joku tyttö vastaakin tärsky-kutsuusi myöntävästi. Se on sitten menoa se, ja näytät mitä taikoja Breezerillä on näyttää makuukammarissa. Pakkeja voi saada useita, mutta joskus riittää että yksi vastaa myöntävästi ja sen kanssa sitten juodaan Breezereitä vielä kiikkustuolissa.

 

[Breeze Harbour]

Ensi kerralla saa tägätä mut ihan normaalisti. En suutu.

Muistanko oikein että tyttö oli sinua kohtaan erittäin kiltti ja ystävällinen

Muistat oikein. Oli hän toki ystävällinen ja kohtelias aika lailla kaikkia kohtaan, mutta tuo (ja ne hiton silmät) vetivät mut puoleensa.

ja kun lopulta pyysit häntä ulos, hän kieltäytyi kohteliaasti?

En kerinnyt edes pyytämään häntä ulos, sillä kun lopultakin rohkaistuin laittamaan hänelle viestiä, vastaus jonka sain oli melko helposti rivien välistä luettavissa näin "Kiitti kehuista, mutta pliis älä laita mulle enää viestiä". Parempi silti näin, että kuitenkin laitoin sen viestin sen sijaan että yhä pohtisin "Mitä jos mä olisinkin...".

Mikä tässä katkeroitti? Katkeroiduitko maailmalle ettet saanut unelmiesi tyttöä vai tytölle jolta sait pakit? Jos oikea vastaus on jälkimmäinen, miten tyttö olisi voinut toimia toisin?

Aluksi olin maailmalle katkera siitä, että olin investoinut emotionaalisella tasolla niin paljon aikaa ja ajatuksiani ihmistä kohtaan, jolle olinkin ilmeisesti tunnetasolla pelkkää ilmaa. Tuo todennäköinen esto Whatsappissa ilman mitään raskauttavaa syytä viimeistään viesti mulle siitä, että hän oli oikeastaan vain ja ainoastaan iloinen ja helpottunut siitä, että en olisi enää kuvioissa.

Ei pakkien saanti voi olla syy katkeroitumiselle tai johtopäätös sille että luottaisi sokeasti.

Siis se että luotin sokeasti vaistooni jonkun ihmisen suhteen täysin tunnepohjalta enkä kuunnellut lainkaan järjen ääntä, vaikka useasta suunnasta varoiteltiin että "Älä rakentele pilvilinnoja" "Älä kehittele liikaa olettamuksia". Ja silti, mä loin aivan älyttömät paineet itselleni saada asiat rullaamaan tämän naisen kanssa oman suunnitelmani mukaisesti jo silloin, kun mulla ei käytännössä ollut vielä pienintäkään haisua, kiinnostanko mä häntä "silleen" vai olenko vain mukava ja herrasmiesmäinen työkollega. Oli vain se rakkaudenharhainen tunne, että tän naisen kanssa voisi toimia ja aioin myös tehdä kaikkeni sen eteen.

Pakkeja tulee ja menee, sehän vaan kertoo että on ballseja pyytää tyttöjä ulos. Eipähän jää jossiteltavaa. Sitten yhtäkkiä joku kaunis päivä joku tyttö vastaakin tärsky-kutsuusi myöntävästi. Se on sitten menoa se, ja näytät mitä taikoja Breezerillä on näyttää makuukammarissa. Pakkeja voi saada useita, mutta joskus riittää että yksi vastaa myöntävästi ja sen kanssa sitten juodaan Breezereitä vielä kiikkustuolissa.

Kyllä kyllä. Olihan tämä meikäläisen rakkauden jahtaaminen jo pitempään täysin väkinäistä touhua ja jälkikäteen tajuan, että pitkään yritin vain täyttää tämän nyt jo monen vuoden takaisen nuoren lemmen karille ajautumisen jättämän aukon sydämessäni.

Jossain määrin se lopullinen irtipäästäminen menneistä tunteista tapahtuikin vasta tämän työihastuksen aikana, joten siinä mielessä kaipa tuolla koko episodilla oli isossa kuvassa joku selkeä tarkoitus, vaikka päädyinkin lopulta vain särkemään oman sydämeni aika karusti. Tämä ihastuminen työkaveriin antoi mulle ehkä kuitenkin tähän asti tärkeimmän oppitunnin rakkaudesta; Väkisin yrittäminen ei ole ikinä sen arvoista ja kenenkään ihmisen ei pidä antaa mennä oman hyvinvoinnin edelle.

Kiitti kuitenkin noista lopun sanoista. Jossain vaiheessa se oikea vielä tulee kuvioihin, mutta en ota siitä stressiä. Pitkään elin siinä kuplassa, että jos ylitän kolmenkympin rajapyykin enkä ole vieläkään käytännössä seurustellut ikinä siihen pisteeseen mennessä, oon epäonnistunut elämässä ja juna on mennyt ohi. Mutta arvatkaapa mitä? Ei tää elämä ole mikään kilpajuoksu vaan henkilökohtainen maraton ja rakastua voi vaikka 60-vuotiaana. Ikä on vain numeroita ja aika menettää merkityksensä rakkaudessa. Kaikelle on oikea aikansa ja paikkansa mutta kuten sanottu, väkisin yrittämällä ja ennakko-odotuksia luomalla saa vain haavoja.

Elämään oppii vain epäonnistumalla ja rakastamaan oppii vasta kun oppii ensin tuntemaan itsensä.

 

[Malkkinen]

@Breeze Harbour en nyt ala lainaamaan koko tekstiäsi.

Hyvä että teit asian eteen jotain, niin ei jäänyt jossiteltavaa. Mutta... sulla on aivan väärä käsitys rakkaudesta. Puhut koko ajan, että opit rakkaudesta ja rakkaus sitä ja rakkaus tätä. Sinulla on ollut yksipuolinen ihastus, sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Rakkaus on kahden ihmisen välistä kunnioitusta ja arvostusta. Rakkauteen kasvetaan. Ensin ollaan molemmat toisiinsa ihastuneita ja opitaan asioita toisistaan ja kasvetaan yhteen. Sitten rakastetaan. Sitten voi särkyä sydän, jos se toinen ei ihastumisten jälkeen rakastakaan. Se että mietit kotona minkälaista tuon kanssa olisi kävellä autiolla rannalla ja pitää kädestä kiinni ja kuunnella djentiä ei ole rakkautta. Se on haaveilua. Ja tämä ei nyt sitten ole millään pahalla, mutta kannattaa tehdä jotain noille tunnepuolen asioille. Kuinka vanha sinä olet? 25? Jutut on sellaisia mitä 14-vuotiaat kipuilevat kun päässä seisoo ja housuissa seisoo ja ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja miten päin olla. Vielä jos sanot että lähettelet ihastusten kohteille biisien sanoituksia, niin minä luovutan ja toivotan rattoisia poikamiesvuosia.

 

[Breeze Harbour]

Mutta... sulla on aivan väärä käsitys rakkaudesta.

Mutta... mitä jos sulla onkin aivan väärä käsitys minusta ihmisolentona, vai väitätkö tuntevasi henkilökohtaisesti kirjoittajan kaikkien näiden viestien takana?

Rakkaus on ensinnäkin käsitteenä paljon muutakin kuin kahden ihmisen välinen parisuhde, eikä mun rakkaus elämää kohtaan ole riippuvainen kenenkään ulkopuolisen ihmisen hyväksynnästä.

Sydämensä voi särkeä rakkauden valtatiellä ilman molemminpuolista rakkaussuhdettakin. Onko se tervejärkistä? Ei alkuunkaan. Onko sellainen kannattavaa? Ei todellakaan. Mä sain jo mun elämänmittaisen oppituntini siitä, että pelkkä oikeanlainen tunne, oli se miten voimakas vain johtaa useammin harhaan kuin maaliin parisuhderintamalla.

Jos heittää aivot narikkaan ja lakkaa ajattelemasta omalla päällään koska oih, tuo on niin ihana niin paskastihan siinä käy. Mä olin itsekäs, en uskonut kenenkään sanaan, en kuunnellut edes niitä hyviä neuvoja ja toimin väärin niin itseäni kuin muita kohtaan, mutta kiva että jaksoit silti tulla tänne ja muistaa minua tavaramerkkimäisellä k-päisyydelläsi.

Sanot ensin että:

"Ja tämä ei nyt sitten ole millään pahalla"

Ja lähes heti seuraavassa lauseessa sanot kuitenkin:

"Kuinka vanha sinä olet? 25? Jutut on sellaisia mitä 14-vuotiaat kipuilevat kun päässä seisoo ja housuissa seisoo ja ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja miten päin olla."

Ei pahalla? Hyvälläkö mun tollanen kommentti sitten kuuluisi ottaa?

Kandee ihan oikeasti ettiä itselle joku kehittävämpi harrastus kuin nettikiusaaminen anonyymin nettiprofiilin takaa. Sangen surullista toimintaa aikuiselta mieheltä. Täällä sitä vaan ollaan teinittelemässä itsellesi tuikituntematonta nuorta aikuista, jolla on takanaan pitkä ja kivulias henkisen kasvun tie, josta sinä et tiedä mitään. Et mitään.

Älä siis teeskentele ikään kuin tietäisit, kiitos.

 

[mikko600]

Mutta... mitä jos sulla onkin aivan väärä käsitys minusta ihmisolentona, vai väitätkö tuntevasi henkilökohtaisesti kirjoittajan kaikkien näiden viestien takana?

Rakkaus on ensinnäkin käsitteenä paljon muutakin kuin kahden ihmisen välinen parisuhde, eikä mun rakkaus elämää kohtaan ole riippuvainen kenenkään ulkopuolisen ihmisen hyväksynnästä.

Sydämensä voi särkeä rakkauden valtatiellä ilman molemminpuolista rakkaussuhdettakin. Onko se tervejärkistä? Ei alkuunkaan. Onko sellainen kannattavaa? Ei todellakaan. Mä sain jo mun elämänmittaisen oppituntini siitä, että pelkkä oikeanlainen tunne, oli se miten voimakas vain johtaa useammin harhaan kuin maaliin parisuhderintamalla.

Jos heittää aivot narikkaan ja lakkaa ajattelemasta omalla päällään koska oih, tuo on niin ihana niin paskastihan siinä käy. Mä olin itsekäs, en uskonut kenenkään sanaan, en kuunnellut edes niitä hyviä neuvoja ja toimin väärin niin itseäni kuin muita kohtaan, mutta kiva että jaksoit silti tulla tänne ja muistaa minua tavaramerkkimäisellä k-päisyydelläsi.

Sanot ensin että:

"Ja tämä ei nyt sitten ole millään pahalla"

Ja lähes heti seuraavassa lauseessa sanot kuitenkin:

"Kuinka vanha sinä olet? 25? Jutut on sellaisia mitä 14-vuotiaat kipuilevat kun päässä seisoo ja housuissa seisoo ja ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja miten päin olla."

Ei pahalla? Hyvälläkö mun tollanen kommentti sitten kuuluisi ottaa?

Kandee ihan oikeasti ettiä itselle joku kehittävämpi harrastus kuin nettikiusaaminen anonyymin nettiprofiilin takaa. Sangen surullista toimintaa aikuiselta mieheltä. Täällä sitä vaan ollaan teinittelemässä itsellesi tuikituntematonta nuorta aikuista, jolla on takanaan pitkä ja kivulias henkisen kasvun tie, josta sinä et tiedä mitään. Et mitään.

Älä siis teeskentele ikään kuin tietäisit, kiitos.

Ei tuo mitään kiusaamista ollut. Anonyymina keskustelupalstalla on vaan helpompi sanoa se mitä toisen pitää kuulla, vaikka sitten se toinen loukkaantuisi. Kyllähän tuo nyt kuulostaa siltä, että tuo ihastuksesi kohde tiesi jo pitkään että olet ihastunut häneen. Eikä halunnut olla ilkeä ja antaa pakkeja koska et tehnyt mitään. Mutta lähettäessäsi viestiä, nainen arveli että helpoin tapa päästä eroon susta on blokata sut Whatsappissa. Silloin teikäläinen on antanut täysin vääriä viboja tälle naiselle.

 

[Eikka86]

Kyllähän tuossa on melkoisen kivinen tie @Breeze Harbour kuljettavana naistieteiden polulla. Toivottavasti joku keino löytyy päästä tuommoisesta saippuaoopperatason haaveiluista eroon, muuten hommista ei valitettavasti tule sitä lasta tahi paskaa.

Jotenkin hieman surullistakin tuommoinen pakonomainen ajatus rakastumisesta ja sen tarpeesta ennen parisuhteeseen mahdollisesti johtavia alkueriä.

Tsemiä vaan, ei oikein muuta voi sanoa.

 

[Breeze Harbour]

Ei tuo mitään kiusaamista ollut. Anonyymina keskustelupalstalla on vaan helpompi sanoa se mitä toisen pitää kuulla, vaikka sitten se toinen loukkaantuisi. Kyllähän tuo nyt kuulostaa siltä, että tuo ihastuksesi kohde tiesi jo pitkään että olet ihastunut häneen. Eikä halunnut olla ilkeä ja antaa pakkeja koska et tehnyt mitään. Mutta lähettäessäsi viestiä, nainen arveli että helpoin tapa päästä eroon susta on blokata sut Whatsappissa. Silloin teikäläinen on antanut täysin vääriä viboja tälle naiselle.

Sua edelliseen kirjoittajaan vielä nopeasti viitaten, sellainen pikkujuttu kuin tapa millä ilmaiset asiasi on välillä avainasemassa. Sanavalinnoilla voi jo melko pitkälti vaikuttaa siihen kuvaan, jonka itsestäsi annat.

---

Tämä sinun viestisi sisältö olisi ollut mulle katkera pilleri nieltäväksi, jos nyt elettäisiin vielä tammikuussa. Aika tekee kuitenkin ihmeitä ja allekirjoitan tässä kohtaa joka sanan.

Kun tämä jääräpää ei myöntänyt olevansa hakoteillä vaikka jossain sisimmissään itsekin sen varmaan tiesi, niin oppi kävi kantapään kautta ja sain täysin ansioni mukaan palautuksen todellisuuteen.

Ihan aluksi totuus kirveli enkä olisi halunnut vieläkään hyväksyä sitä, kun se valhe oli ollut niin kaunis. Lopultahan sen ruman totuuden hyväksyminen kirpaisi pahemmin kuin mitä olin osannut odottaa mutta se pohjaton ikävä ja pettymys oli ohimenevä kriisin käsittelyvaihe.

Kun mä sitten vihdoin päästin irti mun tarpeesta olla edelleen tilanteen herra, niin se valhe, jota toistin itselleni kuukausikaupalla, kuoli lopulta aika pian sen jälkeen.

 

[Breeze Harbour]

Kyllähän tuossa on melkoisen kivinen tie @Breeze Harbour kuljettavana naistieteiden polulla. Toivottavasti joku keino löytyy päästä tuommoisesta saippuaoopperatason haaveiluista eroon, muuten hommista ei valitettavasti tule sitä lasta tahi paskaa.

Jotenkin hieman surullistakin tuommoinen pakonomainen ajatus rakastumisesta ja sen tarpeesta ennen parisuhteeseen mahdollisesti johtavia alkueriä.

Tsemiä vaan, ei oikein muuta voi sanoa.

Pitkä on matka, ei siitä mihinkään pääse. Hauskintahan tässä tilanteessa on se, että tämänkin kommentin mä oisin jokunen kuukausi takaperin saattanut vielä ottaa jonain henkilökohtasena loukkauksena omaa egoani kohtaan. Mut hei, jos totuus pamauttaa sua ottaan jättimäisellä kirveellä ja yhä senkin jälkeen väittäsit mustaa valkoseksi niin siinä kohtaa vika ei olis enää kirveessä vaan pääkopassa johon kirves osui.

Olen klassinen romantikko, jonka perisynti on vähemmän yllättäen ollut yliromantisoida omia tunteitaan, kaivaa aina tilaisuuden tullen värikynä esiin ja sepitellä tarinoita joissa on sopivan makea sävy. Mä oon synnynnäinen runoilija, sanaseppo, taiteilijaluonne... tai sanokaa vaan Breezeksi, sekin käy.

No anyway, koska mä nyt vaan satuin syntymään sanakirja sydämellä, melodiat mahassa ja väripaletti kädessä, niin totuuden väritteleminen oman luovuuden säännöillä saa mut helposti unohtamaan, että moni elämän totuus saa enemmän värisävyjä mun päässä, kuin sille on värejä edes olemassa. Tykkään spekuloida, rakastan haaveilla (ja haaveilen varmaan vielä kuolinvuoteellanikin!) ja olen itsepäinen siihen pisteeseen, että ajoin penskana äidin monia ja yhä monia kertoja menettämään malttinsa mun omapäisyyteni kanssa, kun en tehnyt asioita niin kuin mua oli neuvottu.

Mä tykkään kokeilla asioita ite. Jos henkilö x kokisi tavallisesti kohtalon y tilanteessä z, saatan silti kokeilla onneani yleisen kaavan rikkomisessa ja pähkäillä mahdollisia keinoja, jolla kohtalon y voisikin saada muotoon f. Kaavojen rikkominen on kiehtovaa, koittaa pitää pokerinaama, vetää sitten täyskäsi korttipakasta ja yllättää kaikki ällikällä. Monesti siinä käy vaan silleen että yllätän lopulta ainoastaan itseni siinä että ekspotentiaalisen naiivi skeptismini muiden mielipiteitä kohtaan sai mut taas nielemään karvaan tappioni.

Mut tällanen mä oon. Höpsö sanoilla leikittelijä jota kiehtoo tähdet, avaruus ja mitä niiden takaa löytyy. Ja jos tämä höpsö sattuisi joskus löytämään toisen yhtä höpsön vierelle, naisen joka jaksaisi nauraa mun spontaaneille vitseille suorastaan vesi kielellä odottaen mitä se on tällä kertaa keksinyt, keskustella tarvittaessa aamukahvin mielenkiintoisista värisävyistä ja mitä nyt keksin milloinkin ihmetellä, niin ehkä aito rakkaus sen raaimmassa ja luonnollisimmassa muodossaan elää sittenkin vielä sosiaalisen median raadollisuudenkin keskellä. Mutta siihen saakka mä olen sinkku ja onnelisen vapaa vaeltaja.