Kirjoittelin tänne joulun aikoihin, kun parisuhteen oli ajautunut tilaan jossa päällimmäisenä oli läsnä syyllistäminen ilmapiiri ja repivät riidat ja oli tarkoitus harkita parisuhde terapiaa ym. No menin itse työterveyshuollon kautta psykologille ja olin pari viikkoa lepolomalla orastavan uupumuksen takia ja hyvä niin että puutuin siihen ajoissa, koska sekin heijastui parisuhteeseen, että en jaksanut ja voin pahoin. Sain sen jälkeen neuvoteltua vähän kevennetyn työsopimuksen 30h/vk ja olo helpotti kummasti ja arki palasi normaaliksi ainakin ajoittain. No sitten asiaan. Silloin jouluna puolisoni haukkui minua milloin miksikin sairaasta mielisairaaksi ja kyllä hän silloin tietenkin oli osaltaan oikeassa koska oli uupumustila kehittymässä. Nyt kuitenkin kun olen mielestäni siitä palautunut niin sanoisinko, jos ei päivittäin, niin ainakin viikoittain olen yhä sairas, välitän vain itsestäni, en osallistu perheen arkeen ja ties mitä. Se on tietysti kovin hankalaa koittaa tässä enempää osallistua, kun vuorotyötä tekee ja välillä olisi ehdittävä myös palautua. Ja minä kyllä osallistun mielestäni, ehkä en jonkun mielestä riittävästi, mutta päivittäin myös kodin askareisiin ja vapaapäivinä koitan järjestää monesti mukavaa tekemistä kaikille. Mutta kaikkien näiden syytösten kanssa sitä alkaa luulla itseään varmaan kohta oikeasti sairaaksi ja itsekkääksi ja ties mitä.
Eilen taas tultiin siihen pisteeseen että en tiennyt mitä ajatella. Perheeni oli appivanhemmilla yötä eräästä syystä(joka ei liity tähän caseen) ja olin heitä hakemassa sieltä pois illan suussa. Sitten anoppi kysyi että mikä on meidän suunnitelma ja kuulemma irvistin hänelle irvokkaasti ja käyttäydyn törkeästi koko vierailun. Minulle ei ollut kerrottu mistään vaihtoehto suunnitelmista kuin se, että haen heidät illalla kotiin. Olisi ollut ihan ok jos ilmoittaa että haetko meidät aamulla jne. Sitten siihen pointtiin joka on se, että kotona pitää sitten äiti muorin kanssa spekuloida puhelimessa sillä, että käyttäytyipä hän (minä) todella törkeästi ym ym. Seuraavaksi kysyn että minkä takia he luulevat että käyttäydyn törkeästi ja miksi siitä pitää spekuloida puhelimessa? No saan vastaukseksi epäsuorasti että olen jälleen sairas ja tarvitsen apua ja minun olisi syytä muuttaa käytöstä. Eli ongelma nyt ei ole nämä tapahtumat sinänsä, koska ne ovat kovin mitättömiä mutta se että olen taas sairas tai mielisairas ja mitä kaikkea. En voi ymmärtää ja kun asiasta kysyy niin vastaus on aina sama, että koska käyttäydyn oudosti jne.
Se missä olen ehkä tyhmä on se, että en osaa lähteä vaikka tavallaan se varmaan voisi olla kaikille parasta. Sitten saan olla sairas ja mielisairas ihan omissa oloissa, eikä kukaan siitä minulle ilmoita vähän väliä. Se mikä minua pitelee on kuitenkin lapset ja se, että pidän meidän ongelmia pieninä siihen nähden mitä muilla on ja siinä mielessä olen ehkä idiootti, koska tämä on kuitenkin minun ja meidän elämä ja pienikin ongelma voi saada isot mittasuhteet, jos sitä paisuttaa. Olen kai nyt jonkinlaisessa umpikujassa koko asian kanssa, koska nyt asiat on ajoittain ihan ok mutta aina ei ole ollut ja suunta on jälleen huonompi. En tiedä mitä pitäisi tehdä tai ajatella tästä kaikesta.
Eli terapiaan mentäisiin hänen ehdoillaan ja puhuttaisiin niistä asioista, jotka hänelle sopivat ja ehkä palvelisivat pelkästään hänen tarkoitusperiään. Ei tuosta ole hyötyä, jos lähdetään terapiaan jo sillä mielellä, että mennään vaan kunhan höykytetään vain sitä toista osapuolta.Tässä on se että 1) hän ei halua kuin sillä ehdolla, että sovitaan etukäteen mistä siellä puhutaan ja mistä ei ja 2) pitäisi viedä lapset hoitoon aina silloin ja mahdollisesti kertoa miksi ja se on myös este hänelle. Tottakai voidaan mennä noilla ehdoilla, mutta jos jotain olennaista ei käsitellä mistä ongelmat kumpuaa, niin onko hyötyä ollenkaan?
Minulle on herännyt näistä teksteistäsi sellainen kuva, että tämä nainen haluaa kontrolloida sinua. Terapiaankin pitäisi mennä vain ja ainoastaan hänen ehdoillaan, koska muutenhan hän saattaisi vaikkapa menettää otteensa sinusta.Tässä on se että 1) hän ei halua kuin sillä ehdolla, että sovitaan etukäteen mistä siellä puhutaan ja mistä ei ja 2) pitäisi viedä lapset hoitoon aina silloin ja mahdollisesti kertoa miksi ja se on myös este hänelle. Tottakai voidaan mennä noilla ehdoilla, mutta jos jotain olennaista ei käsitellä mistä ongelmat kumpuaa, niin onko hyötyä ollenkaan?
Tässä on se että 1) hän ei halua kuin sillä ehdolla, että sovitaan etukäteen mistä siellä puhutaan ja mistä ei ja 2) pitäisi viedä lapset hoitoon aina silloin ja mahdollisesti kertoa miksi ja se on myös este hänelle. Tottakai voidaan mennä noilla ehdoilla, mutta jos jotain olennaista ei käsitellä mistä ongelmat kumpuaa, niin onko hyötyä ollenkaan?
Ei kyse siitä ole vaan ymmärrykseni mukaan hän kokee että tietyt asiat eivät tarvitse tulla kuulluksi, koska hänen mielestään ne eivät vaikuta nykyhetkeen, johon kuuluu lapset ym. En osaa avata sitä sen enempää, mutta jonkinlainen pelko siinä on taustalla.
No juuri tämä. Me kaikki olemme kasvattajiemme ja muun ympäristön luomuksia, halusimmepa sitä tai ei. Toiset ymmärtävät jossain vaiheessa elämäänsä varhaisten asioiden ja mallien merkityksen omiin tunteisiin, arvoihin, reaktioihin, jne. Tarvittaessa ovat valmiita ja avoimia kohtaamaan ne ja tekemään työtä esim. niiden ei-toivottujen ja elämää hankaloittavien käyttäytymis- ja ajattelumallien kitkemiseksi.Yllättävän pitkältä nämä asiat kumpuavat, vaikka ihminen itse voi ajatella, että ei sillä ole mitään merkitystä tähän tilanteeseen. Esim. kotoa ja lapsuudesta tulee paljon sellaista, ettei aina edes ymmärrä. Sieltä on opittu niin hyviä kuin huonoja käyttäytymismalleja.
En tiedä hiffasinko kaikki oikein, mutta jos kyse oli työuupumuksesta niin pidä tästä kiinni. Työuupumus ei ole käsittääkseni mikään sairaus, vaan seuraus liiasta stressistä ja sen semmoisesta. Voinee tulla kelle vaan.ja nyt olen mielestäni ihan täysin terve ja järjellinen.
Totta kai ne ansaitsevat tulla kuulluksi, sitähän varten sinne terapiaan mennään. Pelkona hänellä on vain ja ainoastaan se, että terapeutti saattaa kyseenalaistaa hänen omaa käytöstään, joka saattaa hyvinkin kummuta niistä asioista, jotka hän haluaisi jättää käsittelyn ulkopuolelle. Ei parisuhde- tai mistään muustakaan terapiasta ole tuon taivaallista hyötyä, jos sitä tilannetta pyritään kontrolloimaan itse eikä olla valmiita käsittelemään kokonaisuuksia. Ainoa tapa, millä tuon kaiken voi saada toimimaan on se, että sinne terapiaan mennään ilman ehtoja ja ilman rajoituksia. Kaikki tai ei mitään. Ei se terapeutti saa otetta kokonaisuudesta, jos sinne lähdetään purkamaan vain nykyhetkeä.Ei kyse siitä ole vaan ymmärrykseni mukaan hän kokee että tietyt asiat eivät tarvitse tulla kuulluksi, koska hänen mielestään ne eivät vaikuta nykyhetkeen, johon kuuluu lapset ym. En osaa avata sitä sen enempää, mutta jonkinlainen pelko siinä on taustalla.
Ei kyse siitä ole vaan ymmärrykseni mukaan hän kokee että tietyt asiat eivät tarvitse tulla kuulluksi, koska hänen mielestään ne eivät vaikuta nykyhetkeen, johon kuuluu lapset ym. En osaa avata sitä sen enempää, mutta jonkinlainen pelko siinä on taustalla.
Ei välttämättä vika mutta toinen on kykenemätön kohtaamaan oman vastuunsa tapahtumiin. Silloin terapiasta ei ole mitään hyötyä.... Jos toinen on ja toinen ei ole sellaiseen valmis, niin se kyllä kertoo itsessään jo paljon, kummassa on vika.
Omakin anoppi on aika perseestä, mutta hieman eri tavalla. Hän ei onneksi puutu meidän asioihin mitenkään, mutta on muuten täydellinen narsisti. Vaimoni sekä lanko joutuvat siitä eniten kärsimään ja itse seuraan tilannetta sivusta. Eli minulla helpompi tilanne kuin sinun oma tilanteesi.Anteeksi vuodatus mutta mitä mieltä olette tapahtuneesta:
Mulla on anoppi joka on mielestäni erittäin hankala ja vastenmielinen ihminen. Yrittää ohjailla minua ja avovaimoni tekemisiä, puuttuu asioihini sekä väheksyy minua ja lapsiani oikeastaan kokoajan.
Olen puhunut naisystäväni kanssa asiasta ja asia häiritsee häntä myös todella paljon kun mitään syytä ei ole miksi minua ja lapsiani pitäisi kohdella alentuvasti. hän myös on suuttunut äidilleen tavasta kohdella minua ja lapsiani. Hän on kuitenkin niin pehmeä että ei osaa laittaa äitiään asiasta seinää vasten.
Naisystäväni sisko on myös ”kärsinyt” äitinsä röyhkeydestä (tuli omilla vara-avaimilla sisään taloon kun olivat pois kotoa, jäi kiinni lääkeiden nuuskimisesta / valokuvaamisesta yms) Appiukkoon on erittäin hyvät välit mutta hän ei halua ottaa kantaa tilanteeseen (ehkä hyväkin?)
Hermostuin Sunnuntaina Anoppiin kun olivat kylässä ja tyly kohtelu jatkui. Oli laittanut viestillä naisystävälleni että ”hyvä, olen töissä. 10p kun me luultiin että elätät häntä”
Laitoin anopille viestin että minun työtilanteeni ei kuulu mitenkään sinulle Määrität arvoni silmissäsi sen mukaan olenko työtön vai työssä. Olen työelämässä ja vaikka en olisi se ei kuulu sinulle. En ole mistään sinulle tilivelvollinen eikä minulla ole mitään tarvetta miellyttää sinua. Puutut kahden aikuisen ihmisen asioihin ilman mitään oikeutta. Toivottavasti vihdoin ymmärrät että sinun tehtävä ei ole määrittää mitä me teemme ja mitä emme.
Joo täysin samaa mieltä. Aina kun puuttuu asioihin pitää ottaa tiukka ote. Eri asia on ymmärtääkö 71v lappilainen jäärämummo edes jyrkkää reagointia.
Minulle jää tässä vähän avoimeksi, miten anoppi tismalleen ottaen puuttuu @Jerry100 ja puolisonsa tekemisiin tai miten se puuttuminen on edes mahdollista niin, että sillä olisi mitään vaikutusta? Alentuva kohtelu on ikävää, mutta ei kai sentään voida edellyttää, että hän muodostaisi minkäänlaista suhdetta tai sidettä esimerkiksi lapsensa puolison lapsiin, jotka eivät ole hänelle mitään sukua. Ja toisaalta minusta on ihan luonnollista olla kiinnostunut lapsensa puolison työtilanteesta. Ei kai se mitään suuren luokan puuttumista ole. Vähän tuntuu nyt herkältä tämä reagointi.
Hän yritti estää meitä lähtemästä reissuun omien motiivien johdosta. Tämänkin teki hänen tyttären selkänsä takana laittamalla tekstarin minulle ja vakoilemalla minun numeron netistä firman sivuilta.
Tämä oli hänen ensimmäinen yhteydenotto silloin minuun. Ollaan oltu jo pitkään yhdessä avoliitossa.