Naisasiat

[Frank McKee]

Pah.
Mulle on tullu tissikuvia. Miten tää nyt eroaa näistä lerssikuvista?
Vittu että taas vituttaa.
No eipä siinä ku en varmaan ala tästä isompaa asiaa tekemään mutta...
No exä soitti mulle eilen ja ois valmis taas. En lämmennyt.

Paree olla ihan vaan issekseen muttaku yks vanha tuttu (nainen) otti yhteyttä ja kyllähän lämpenin.
No tässäkin on hieman muuttujia niin katotaan.

Mutta kyllähän nää naiset tekee miehen sekopäiseksi...

 

[Lavis]

En tajua yhtään mistä täällä puhutaan. Oliko tässä nyt jotain naisasioita menossa vai ei?

Itsellänikin meni hetki tajuta, että Breeze Harbour on se Smitty41 tai jotain sinnepäin, joka viime vuoden puolella oli töissä Lidlissä, voi olla vieläkin, jossa ihastui työkaveriinsa ja kirjoitti tänne kaikenlaista. Kannattaa kelata sivuja taaksepäin ja lukea Smittyn kirjoitukset, niin pysyt kartalla. Mielenkiintoisia juttuja.

Jotta ei mene ihan ohi aiheen, niin omat naisasiat rullaa hyvin omalla painollaan. Neljän vuoden suhde tuli tiensä päähän viime vuoden marraskuussa ja mukavasti on siitä yli päästy. Ei kannata Breeze Harbour ottaa liikaa paineita tai stressiä, kuten sua on täälä neuvottu. Asiat menee omalla painollaan, oma itsensä kun on ja tekee parhaansa niin muuta ei voi vaatia. Naisia tulee ja menee. Kyllä "se oikea" vielä tulee kohdalle. Tee sellasia asioita, joista pidät ja vielä parempaa jos näiden asioiden tai harrastusten äärellä tapaat mukavan naisen.

 

[Snakster]

Itsellänikin meni hetki tajuta, että Breeze Harbour on se Smitty41 tai jotain sinnepäin, joka viime vuoden puolella oli töissä Lidlissä, voi olla vieläkin, jossa ihastui työkaveriinsa ja kirjoitti tänne kaikenlaista. Kannattaa kelata sivuja taaksepäin ja lukea Smittyn kirjoitukset, niin pysyt kartalla. Mielenkiintoisia juttuja.

Kyllä tuo tapaus on valitettavan tuttu. Lähinnä sitä tarkoitin, että kun naisasiat-ketjussa ollaan, niin olisi hyvä, jos olisi jotain naisasioita kerrottavana. Ehkä sitä voisi vaikka perustaa oman ketjun otsikolla "ei naisasioita" tai "päiväunelmat ja haaveilu".

Itselläni on naisasiat kunnossa. Ensi kohtaamisesti tuli kuluneeksi syksyllä 20 vuotta ja hyvinhän tämä tässä rullailee. Mitä rakkauteen tulee, jota täälläkin on pohdittu, niin minusta rakkaus on sitä, että joten kuten sietää toista. Kovin montaa ihmistä ei päivittäin sietäisi parhaimmillaan kymmeniä vuosia.

 

[BOL]

Omaa parisuhdetta ei ikinä kannata verrata toisten suhteisiin eikä omalta parisuhteelta kannata koskaan odottaa samaa kuin miltä jonkun muun parisuhde näyttää ulkopuolelle. Ulkopuoliset näkevät muiden parisuhteista lähinnä vain sen, mikä halutaan näyttää. Toisaalta taas huonoista tai jopa sairaista suhteista ulkopuoliset voivat toisinaan nähdä myös sen, mitä niin kovasti yritetään peittää, mutta yleensä siihen on joku syy, miksi epäilyt ovat alunperin heränneet. Sama suhde voi näyttää myös eri ihmisille täysin erilaisena. Nämäkin perustuvat aina jonkun toisen kokemukseen eri asioista ja ihmiset kovin harvoin pystyvät kovin suureen objektiivisuuteen, mitä tulee omiin asioihin tai elämän kipupisteisiin.

Harva ihminen tunnustaa edes itselleen omaan persoonaansa liittyviä negatiivisia asioita, jotka kuitenkin vaikuttavat suhteisiin muiden kanssa. ”Halu olla oma itsensä tai just sellainen kuin oikeasti on parisuhteessa” käsitetään usein mielestäni myös vähän väärin ja sillä oikeutetaan sitten mm. huonoa käytöstä tai kohtuuttomia vaatimuksia toiselle. Ei parisuhteessakaan saa olla mulkku, vaikka toki joskus voi riidan hetkellä sellaiseen syyllistyäkin. Ennen kuin toteaa ”minun pitää saada olla oma itseni parisuhteessa” pitäisi tuntea itsensä ja tietää, mitkä on niitä asioita, missä ei voi joustaa ja mitkä sellaisia ei-ehdottomia juttuja, mutta vahvoja toiveita. Kuinka paljon siinä ”halussa olla oma itsensä” on kyse siitä, että haluaa dominoida ja saada oma tahtonsa läpi? Onko näin yleensä ollut muissakin hyviksi koetuissa ihmissuhteissa?

Ja sitten on tietenkin se tärkein: voidakseen vaatia saada olla oma itsensä, pitää rohkeasti olla oma itsensä päivästä yksi alkaen. Mitään roolia ei voi esittää missään vaiheessa, muuten omilta toiveilta menee pohja. Jos annat alussa vääränlaisen kuvan itsestäsi tai esität vaikka olevasi kokemattoman sijasta kokenut, turha itkeä, jos mitään suhdetta ei synny tai vähän myöhemmin tulee jätetyksi. Jos tuote ei vastaa myyjän lupauksia, harva on kauppaankaan tyytyväinen. Monesti tässä kohtaa vaatii hyvää itseluottamusta, mutta ennen kaikkea itsetuntemusta. Hyvä itsetunto tai -varmuus ei sitten todellakaan ole synonyymi näyttävyydelle tai pullistelulle, vaan se on asia, joka syntyy itsensä tuntemisen kautta. Epävarma ja ujokin saa olla, mutta mitään roolia ei voi esittää. Toiset karsiutuu joka tapauksessa pois alkuvaiheen jälkeen, toisia epävarmuus ei haittaa yhtään ja ujouskin on viehättävää. Epävarmuus ei kuitenkaan saa liittyä ihmiseen itseensä, vaan sen pitää liittyä tilanteisiin. Näissä on vissi ero.

Varsinkaan omien vanhempien parisuhteeseen ei omia suhteitaan kannata verrata, sillä harvassa perheessä kaikista parisuhteeseen liittyvistä asioista puhutaan täysin avoimesti. Vai kuinka monen vanhemmat ovat esim. kertoneet, että elävät täysin seksittömässä suhteessa kolmattakymmenettä vuotta ja ovat päätyneet siihen mm. sen vuoksi, että tulevat kuitenkin ihan mukavasti juttuun, ei ole suuria riitoja ja se on kiva, kun lapsilla on yksi mummola, missä paikalla ovat sekä mummo että vaari? Tai moniko on tietoinen siitä, että omalla isällä on naisystävä, mistä äiti tietää, mutta asiasta ei puhuta? Tai että oma äiti ostaa maksullista seksiä kaksi kertaa vuodessa? Tai että oikeasti vanhemmilla ei ole enää mitään yhteistä kuin lapset, lapsenlapset, koti, kesämökki ja kaverit ja aina, kun lasten silmä välttää, he joko riitelevät, vittuilevat toisilleen tai pitävät mykkäkoulua? Monessa perheessä em. mainitut asiat pystytään peittämään helpostikin ja kulissit on pitkään oikein mallikkaasti kunnossa, monilla elämän loppuun asti. Näitä suhteita muut sitten ihailevat, vaikka suhteessa oleva ihminen ei koe olevansa onnellinen tai rakastettu kuin aniharvoin.

Ja tietenkään kaikki suhteet eivät ole onnettomia. Ei missään nimessä. Mutta lähes jokaisessa suhteessa on ollut vähintään yksi vähän isompi kompastuskivi, joka on melkein kaatanut koko suhteen ilman, että kukaan ulkopuolinen on asiasta tiennyt. Eri suhteissa on erilaiset ja omanlaisensa dynamiikka. Ja usein dynamiikka on osapuolten omissa päissä. Jos siihen dynamiikkaan tulee pitkäaikaisia muutoksia, ihmisen tyytymättömyys kasvaa ja tämä aiheuttaa suhteessa ristiriitoja. Jotkut suhteet selviävät siitä, jotkut eivät. Useampi ”ajauduimme vain erilleen”-suhde selviäisi varmasti, jos ihmiset ymmärtäisivät, mistä tyytymättömyys ja sitä kautta ongelmat varsin usein pohjautuvat. Aina ei ole mitään isoa riitaa tai jonkun suuria virheitä, miksi suhde päättyi. Jos syyllisten etsimisen sijasta ymmärrettäisiin, että suhteen dynamiikka vain muuttui jossain vaiheessa ilman kenenkään varsinaista syytä ja keskityttäisiin palauttamaan se molempia tyydyttäväksi, monelta erolta vältyttäisiin.

 

[Breeze Harbour]

@BOL hyvin kirjoitettu. Tuo omien vanhempien (tai oikeastaan kenen vain läheisen ihmisen) parisuhteen vertaaminen omaan rakkauselämään todellakin on huono lähtökohta ja olen toki tiedostanut tämän jo iät ajat mutta kenties juuri itsetunnon puutteesta johtuen olen silti alitajuisesti kokenut alemmuuskompleksia siitä että faija oli mun iässä seurustellut mutsin kanssa jo jotain 6-7 vuotta ja no, lievästi ilmaistuna nähnyt vähän enemmän maailmaa.

Ihan hölmöähän se on asettaa itselleen jotain timelineja joiden mukaan asioiden pitäisi tapahtua ja juuri tämmöisellä pakkomielteisellä suunnitelulla monesti missaa sen "hyvän jutun". Pitäisi vaan antaa asioiden rullata omalla painollaan, ilman pienintäkään tarvetta olla jotenkin kontrollissa asioiden kulusta.

Hei, taisin juuri kirjoittaa aivan vahingossa sen suurimman yksittäisen syyn sille, miksi en ole vielä ikinä varsinaisesti edennyt kenenkään kanssa alkuihastusta pitemmälle. Tää tarve olla jatkuvasti kontrollissa tilanteesta on varmasti saanut mut näyttäytymään niille kunnollisille, vaimomateriaalia omaaville ehdokkaille manipulatiivisena tarrautujana. Luultavasti tästä samasta syystä olen vetänyt myös kaveririntamalla puoleeni näitä tarraajia, jotka eivät osaa olla omillaan.

@Drewiske antoi edellisellä sivulla mulle yksisanaisen vinkin "rauhoitu" ja kaikessa yksinkertaisuudessaan toi tais olla lopulta se tärkein asia mikä mun vaan piti kuulla ja ennen kaikkea sisäistää. Nyt mä opettelen ottamaan iisisti, lasken rimaa odotuksieni suhteen ainakin 5 metriä ja annan kaikelle aikaa sen sijaan että päättäisin parissa viikossa "tuon on oltava mulle se oikea". Tuollaset ajatukset jääköön vihdoin historiaan.

Aion opetella olemaan ensin sinut oman itseni kanssa samalla kun jatkan itsenäistymistäni ja sitten kun se kumppani jossain vaiheessa sieltä ehkä astuu kuvioihin, olen vain oma luonnollinen itseni niin kuin olisin muulloinkin. Ja ennen kaikkea jos homma alkaa luistaa, teen aloitteen tänään eikä ensi viikolla.

---

Erillään omista naisasioista haluan vielä ihan lyhyesti kommentoida äsköisen viestin loppuosaa. Nämä "ajauduimme vain erilleen" keissit voivat johtua oikeastaan mistä vaan muuttujasta, mutta lähes kaikissa keisseissä on yksi yhteinen tekijä; kommunikaation puute parisuhteessa, se että vaikeista tunteista ei puhuta tarpeeksi tai lainkaan ja lopulta ei olla enää rakkaussuhteessa, ollaan vain yhdessä olosuhteiden pakosta.

 

[Turha Kaukalo]

En tajua yhtään mistä täällä puhutaan. Oliko tässä nyt jotain naisasioita menossa vai ei?

Täällä on näköjään kolmas kierros menossa, vai onko jo neljäs. Hyväähän tässä on se, noin niin kuin lain kannalta, että enää ei olla alaikäisten kimpussa, joten edistystä on tapahtunut. "Päähenkilö saa pillua ja pettyy" -viestiä saa vielä odotella mutta se on tulossa.

 

[Breeze Harbour]

Täällä on näköjään kolmas kierros menossa, vai onko jo neljäs.

Vittu en minäkään jaksa enää laskea :D

Muuten jos mitenkään sopii niin en haluaisi puhua enää mun yli kaksi vuotta vanhoista perseilyistä. Kivahan niistä on varmasti ulkopuolisena kuittailla jälkikäteen, mutta fakta on että olin tuolloin aikas kuistilla ihan kaikesta.

Jos asiasta kysyisi mun muilta perheenjäseniltä, niin hekin luultavasti nyökkäisivät että mä käyttäydyin muutenkin tuolloin erittäin häiriintyneesti. Paiskoin ovia, puhuin mutsille paskaa faijastani helpottaakseni omaa tuskaani ja valehtelin muutenkin kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä.

Olihan se nyt ulkopuolisen silmään oltava vähintään hälyttävä sisääntulo naisasia-ketjuun tältä nuorukaiselta kirjoittaa ensiksi novelli tuolloin neljä vuotta vanhasta ihastuksesta ja myöhemmin kertoa vielä tuoreesta ihastuksestaan 17-vuotiaaseen.

Tunnustan sen tässä nyt julkisesti, että olin tuolloin henkisesti sairas ja päätin vuodattaa oireiluni jatkoaikaan. With that said, toivon että mun aiemmista mielenterveysongelmista voitaisiin tarvittaessa jatkaa jossain muualla kuin naisasioissa.

Mua hävettää aivan vitusti ne setit mitä mä tähän ketjuun suolsin tammi-helmikuussa 2018 kuten varsin hyvin saatatte ymmärtää. Edistystä on selvästi kuitenkin tapahtunut kuten sanoit, kerroinhan mä juuri totuuden itselleni edelleen melko arkaluontoiseen aiheeseen.

 

[Leon]

Mua hävettää aivan vitusti ne setit mitä mä tähän ketjuun suolsin tammi-helmikuussa 2018 kuten varsin hyvin saatatte ymmärtää. Edistystä on selvästi kuitenkin tapahtunut kuten sanoit, kerroinhan mä juuri totuuden itselleni edelleen melko arkaluontoiseen aiheeseen.

Hei, ihan turhaan hävettää. Nuo ovat todennäköisesti selvittäneet omia ajatuksiasi itsestäsi ja olet luultavasti tällä hetkellä paremmin sinut itsesi kanssa. Posin kautta.

 

[Hera80]

Vittu en minäkään jaksa enää laskea :D

Muuten jos mitenkään sopii niin en haluaisi puhua enää mun yli kaksi vuotta vanhoista perseilyistä. Kivahan niistä on varmasti ulkopuolisena kuittailla jälkikäteen, mutta fakta on että olin tuolloin aikas kuistilla ihan kaikesta.

Jos asiasta kysyisi mun muilta perheenjäseniltä, niin hekin luultavasti nyökkäisivät että mä käyttäydyin muutenkin tuolloin erittäin häiriintyneesti. Paiskoin ovia, puhuin mutsille paskaa faijastani helpottaakseni omaa tuskaani ja valehtelin muutenkin kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä.

Olihan se nyt ulkopuolisen silmään oltava vähintään hälyttävä sisääntulo naisasia-ketjuun tältä nuorukaiselta kirjoittaa ensiksi novelli tuolloin neljä vuotta vanhasta ihastuksesta ja myöhemmin kertoa vielä tuoreesta ihastuksestaan 17-vuotiaaseen.

Tunnustan sen tässä nyt julkisesti, että olin tuolloin henkisesti sairas ja päätin vuodattaa oireiluni jatkoaikaan. With that said, toivon että mun aiemmista mielenterveysongelmista voitaisiin tarvittaessa jatkaa jossain muualla kuin naisasioissa.

Mua hävettää aivan vitusti ne setit mitä mä tähän ketjuun suolsin tammi-helmikuussa 2018 kuten varsin hyvin saatatte ymmärtää. Edistystä on selvästi kuitenkin tapahtunut kuten sanoit, kerroinhan mä juuri totuuden itselleni edelleen melko arkaluontoiseen aiheeseen.

Älä turhaan häpeile tekstejäsi, sillä ne olivat rehellinen matka sieluusi. Harva nimimerkki uskaltaa lähteä kohti tuntematonta vailla henkistä turvaa. On paljon helpompaa heitellä porukan hyväksymiä pilluvitsejä ja piiloutua kuoren taakse, kuin repiä tunteensa auki ja jakaa ne muille. Sinulla oli rohkeutta tehdä juuri niin ja moni täällä salaa ihailee sinua. Todella moni.

-Hera80-
palstan lempein kaveri

 

[nummenkallio]

Täälläkin kertomaani IFKTallbergia ikävä. Otin jopa yhteyttä. Vastasi. Mutta tänä korona-aikana on ikävä kaikkia naisia.

 

[BOL]

Jos ihmissuhdeasiat kiinnostaa, suosittelen katsomaan Netflixistä ”Love is blind”-nimisen tosi-tv-sarjan. Lyhyesti kerrottuna ideana se, että 8 miestä ja 8 naista jakaa asunnon sukupuolen mukaan ja ”tapaa” vastakkaisen sukupuolen edustajia ”hyteissä”, mistä ei ole näköyhteyttä deittikumppaniin. Suhde perustuu siis vain ja ainoastaan niihin tunteisiin, mitä keskustelut herättävät. Tarkoitus on löytää sopiva kumppani, kosia, tavata, viettää paratiisiloma Meksikossa, muuttaa yhteen ja lopulta mennä naimisiin. Ja tämä kaikki noin kuukaudessa.

En ole sarjaa vielä ihan loppuun asti katsonut, mutta jo tähän mennessä on ollut jännittävä huomata, miten ihmiset tulkitsevat eri asioita, mitkä asiat valintaan lopulta vaikuttavat ja minkälaista roolia aikaisemmat parisuhdeasiat näyttelevät, miten ihmiset kommunikoivat riitatilanteissa, miten paljon tai vähän ympäröivän maailman uskotaan vaikuttavan yhteiselämään, jne.

Itse huomasin paheksuvani erään henkilön kommunikointityyliä ja reaktioita, mutta samalla havaitsin myös itse syyllistyväni samantyyppiseen käytökseen tietyissä tilanteissa. Ei kovinkaan ylevä fiilis, mutta varmasti hyödyllinen, sillä enhän minä halua huonosti käyttäytyä. Aion ehdottomasti muuttaa omaa käytöstäni, jotta oikeasti avoimelle kommunikaatiolle olisi tilaa.

Edellisessä postauksessani kirjoitin dynamiikasta ja sen muuttumisesta ja tässäkin sarjassa voi seurata, mitä muutos tekee suhteelle ja minkälaisia käytännön vaikutuksia sillä on. Itselläni myös fiilikset ja mielipiteet eri ihmisistä ovat vaihdelleet sarjan aikana ja on ollut jännittävääkin huomata, miten ajatukset ja mielipide yhdestä ihmisestä voi muuttua varsin lyhyessä ajassa. Ja tässä sentään itse pääsee seuraamaan ihmisten suhteita ulkopuolisena tosi läheltä, toisin kuin normielämässä. Toki tyypit kertoo kameralle omia fiiliksiään ja niistä voi sitten saada lisäinfoa, mitä hän on yrittänyt kumppanilleen sanoa. Joskus ne sanat ja teot eivät vain ihan kohtaa vastapuolen tulkinnan kanssa. Mielenkiintoinen sarja ihan muutenkin kuin käsiteltävien suhteiden kannalta.

 

[regularflex]

Kirjoittelin tänne joulun aikoihin, kun parisuhteen oli ajautunut tilaan jossa päällimmäisenä oli läsnä syyllistäminen ilmapiiri ja repivät riidat ja oli tarkoitus harkita parisuhde terapiaa ym. No menin itse työterveyshuollon kautta psykologille ja olin pari viikkoa lepolomalla orastavan uupumuksen takia ja hyvä niin että puutuin siihen ajoissa, koska sekin heijastui parisuhteeseen, että en jaksanut ja voin pahoin. Sain sen jälkeen neuvoteltua vähän kevennetyn työsopimuksen 30h/vk ja olo helpotti kummasti ja arki palasi normaaliksi ainakin ajoittain. No sitten asiaan. Silloin jouluna puolisoni haukkui minua milloin miksikin sairaasta mielisairaaksi ja kyllä hän silloin tietenkin oli osaltaan oikeassa koska oli uupumustila kehittymässä. Nyt kuitenkin kun olen mielestäni siitä palautunut niin sanoisinko, jos ei päivittäin, niin ainakin viikoittain olen yhä sairas, välitän vain itsestäni, en osallistu perheen arkeen ja ties mitä. Se on tietysti kovin hankalaa koittaa tässä enempää osallistua, kun vuorotyötä tekee ja välillä olisi ehdittävä myös palautua. Ja minä kyllä osallistun mielestäni, ehkä en jonkun mielestä riittävästi, mutta päivittäin myös kodin askareisiin ja vapaapäivinä koitan järjestää monesti mukavaa tekemistä kaikille. Mutta kaikkien näiden syytösten kanssa sitä alkaa luulla itseään varmaan kohta oikeasti sairaaksi ja itsekkääksi ja ties mitä.
Eilen taas tultiin siihen pisteeseen että en tiennyt mitä ajatella. Perheeni oli appivanhemmilla yötä eräästä syystä(joka ei liity tähän caseen) ja olin heitä hakemassa sieltä pois illan suussa. Sitten anoppi kysyi että mikä on meidän suunnitelma ja kuulemma irvistin hänelle irvokkaasti ja käyttäydyn törkeästi koko vierailun. Minulle ei ollut kerrottu mistään vaihtoehto suunnitelmista kuin se, että haen heidät illalla kotiin. Olisi ollut ihan ok jos ilmoittaa että haetko meidät aamulla jne. Sitten siihen pointtiin joka on se, että kotona pitää sitten äiti muorin kanssa spekuloida puhelimessa sillä, että käyttäytyipä hän (minä) todella törkeästi ym ym. Seuraavaksi kysyn että minkä takia he luulevat että käyttäydyn törkeästi ja miksi siitä pitää spekuloida puhelimessa? No saan vastaukseksi epäsuorasti että olen jälleen sairas ja tarvitsen apua ja minun olisi syytä muuttaa käytöstä. Eli ongelma nyt ei ole nämä tapahtumat sinänsä, koska ne ovat kovin mitättömiä mutta se että olen taas sairas tai mielisairas ja mitä kaikkea. En voi ymmärtää ja kun asiasta kysyy niin vastaus on aina sama, että koska käyttäydyn oudosti jne.
Se missä olen ehkä tyhmä on se, että en osaa lähteä vaikka tavallaan se varmaan voisi olla kaikille parasta. Sitten saan olla sairas ja mielisairas ihan omissa oloissa, eikä kukaan siitä minulle ilmoita vähän väliä. Se mikä minua pitelee on kuitenkin lapset ja se, että pidän meidän ongelmia pieninä siihen nähden mitä muilla on ja siinä mielessä olen ehkä idiootti, koska tämä on kuitenkin minun ja meidän elämä ja pienikin ongelma voi saada isot mittasuhteet, jos sitä paisuttaa. Olen kai nyt jonkinlaisessa umpikujassa koko asian kanssa, koska nyt asiat on ajoittain ihan ok mutta aina ei ole ollut ja suunta on jälleen huonompi. En tiedä mitä pitäisi tehdä tai ajatella tästä kaikesta.

Juu, parisuhdeterapiaan ja äkkiä. Se on ainoa neuvo.

 

[mikko600]

Kirjoittelin tänne joulun aikoihin, kun parisuhteen oli ajautunut tilaan jossa päällimmäisenä oli läsnä syyllistäminen ilmapiiri ja repivät riidat ja oli tarkoitus harkita parisuhde terapiaa ym. No menin itse työterveyshuollon kautta psykologille ja olin pari viikkoa lepolomalla orastavan uupumuksen takia ja hyvä niin että puutuin siihen ajoissa, koska sekin heijastui parisuhteeseen, että en jaksanut ja voin pahoin. Sain sen jälkeen neuvoteltua vähän kevennetyn työsopimuksen 30h/vk ja olo helpotti kummasti ja arki palasi normaaliksi ainakin ajoittain. No sitten asiaan. Silloin jouluna puolisoni haukkui minua milloin miksikin sairaasta mielisairaaksi ja kyllä hän silloin tietenkin oli osaltaan oikeassa koska oli uupumustila kehittymässä. Nyt kuitenkin kun olen mielestäni siitä palautunut niin sanoisinko, jos ei päivittäin, niin ainakin viikoittain olen yhä sairas, välitän vain itsestäni, en osallistu perheen arkeen ja ties mitä. Se on tietysti kovin hankalaa koittaa tässä enempää osallistua, kun vuorotyötä tekee ja välillä olisi ehdittävä myös palautua. Ja minä kyllä osallistun mielestäni, ehkä en jonkun mielestä riittävästi, mutta päivittäin myös kodin askareisiin ja vapaapäivinä koitan järjestää monesti mukavaa tekemistä kaikille. Mutta kaikkien näiden syytösten kanssa sitä alkaa luulla itseään varmaan kohta oikeasti sairaaksi ja itsekkääksi ja ties mitä.
Eilen taas tultiin siihen pisteeseen että en tiennyt mitä ajatella. Perheeni oli appivanhemmilla yötä eräästä syystä(joka ei liity tähän caseen) ja olin heitä hakemassa sieltä pois illan suussa. Sitten anoppi kysyi että mikä on meidän suunnitelma ja kuulemma irvistin hänelle irvokkaasti ja käyttäydyn törkeästi koko vierailun. Minulle ei ollut kerrottu mistään vaihtoehto suunnitelmista kuin se, että haen heidät illalla kotiin. Olisi ollut ihan ok jos ilmoittaa että haetko meidät aamulla jne. Sitten siihen pointtiin joka on se, että kotona pitää sitten äiti muorin kanssa spekuloida puhelimessa sillä, että käyttäytyipä hän (minä) todella törkeästi ym ym. Seuraavaksi kysyn että minkä takia he luulevat että käyttäydyn törkeästi ja miksi siitä pitää spekuloida puhelimessa? No saan vastaukseksi epäsuorasti että olen jälleen sairas ja tarvitsen apua ja minun olisi syytä muuttaa käytöstä. Eli ongelma nyt ei ole nämä tapahtumat sinänsä, koska ne ovat kovin mitättömiä mutta se että olen taas sairas tai mielisairas ja mitä kaikkea. En voi ymmärtää ja kun asiasta kysyy niin vastaus on aina sama, että koska käyttäydyn oudosti jne.
Se missä olen ehkä tyhmä on se, että en osaa lähteä vaikka tavallaan se varmaan voisi olla kaikille parasta. Sitten saan olla sairas ja mielisairas ihan omissa oloissa, eikä kukaan siitä minulle ilmoita vähän väliä. Se mikä minua pitelee on kuitenkin lapset ja se, että pidän meidän ongelmia pieninä siihen nähden mitä muilla on ja siinä mielessä olen ehkä idiootti, koska tämä on kuitenkin minun ja meidän elämä ja pienikin ongelma voi saada isot mittasuhteet, jos sitä paisuttaa. Olen kai nyt jonkinlaisessa umpikujassa koko asian kanssa, koska nyt asiat on ajoittain ihan ok mutta aina ei ole ollut ja suunta on jälleen huonompi. En tiedä mitä pitäisi tehdä tai ajatella tästä kaikesta.

Hei mies, nyt oikeasti. Sua hyväksikäytetään henkisesti. Ei jumalauta kukaan puhu puolisolleen noin kuin sulle puhutaan. Ei kukaan. Mä olen itse ollut vastaavanlaisessa suhteessa jolloin nielin vaan kaiken paskan ja epäilin itseäni. Kenenkään ei pidä hyväksyä tuollaista käytöstä kuin sä joudut kestämään puolisoltasi ja hänen äidiltään.

 

[Patarouva]

Tässä on se että 1) hän ei halua kuin sillä ehdolla, että sovitaan etukäteen mistä siellä puhutaan ja mistä ei ja 2) pitäisi viedä lapset hoitoon aina silloin ja mahdollisesti kertoa miksi ja se on myös este hänelle. Tottakai voidaan mennä noilla ehdoilla, mutta jos jotain olennaista ei käsitellä mistä ongelmat kumpuaa, niin onko hyötyä ollenkaan?

Eli terapiaan mentäisiin hänen ehdoillaan ja puhuttaisiin niistä asioista, jotka hänelle sopivat ja ehkä palvelisivat pelkästään hänen tarkoitusperiään. Ei tuosta ole hyötyä, jos lähdetään terapiaan jo sillä mielellä, että mennään vaan kunhan höykytetään vain sitä toista osapuolta.

 

[Breeze Harbour]

Tässä on se että 1) hän ei halua kuin sillä ehdolla, että sovitaan etukäteen mistä siellä puhutaan ja mistä ei ja 2) pitäisi viedä lapset hoitoon aina silloin ja mahdollisesti kertoa miksi ja se on myös este hänelle. Tottakai voidaan mennä noilla ehdoilla, mutta jos jotain olennaista ei käsitellä mistä ongelmat kumpuaa, niin onko hyötyä ollenkaan?

Minulle on herännyt näistä teksteistäsi sellainen kuva, että tämä nainen haluaa kontrolloida sinua. Terapiaankin pitäisi mennä vain ja ainoastaan hänen ehdoillaan, koska muutenhan hän saattaisi vaikkapa menettää otteensa sinusta.

Itse en todennäköisesti vahvana persoonana ja ex-koulukiusattuna olisi jaksanut onnettomassa aviosuhteessa puolison henkisessä yliotteessa niin kauan kuin sinä olet. No minä en ole tietenkään sinä, mutta tuo sun tilanne kuulostaa kyllä jo niin vakavalta, että tässä on tasan kaksi vaihtoehtoa jäljellä:

1) Menette puolisosi kanssa sinne parisuhdeterapiaan ja puhutte suunne KAIKESTA puhtaaksi, ei mitään ehtoja eikä muttia. Mikään ei muutu jos mitään ei tee.

2) Irrotat vihdoin itsesi tämän sinua henkisesti pahoinpitelevän ihmisen otteesta ja muutatte erilleen toisitanne. Myrkyllisessä parisuhteessa väkisin pysyminen on pitkässä juoksussa myrkyllistä myös lapsillesi. He joutuvat seuraamaan sivusta toistuvia riitojanne ja samalla heille opetetaan, että toisen haukkuminen vammaiseksi ilman seurauksia on OK.

Mutta sun olisi nyt tehtävä jokin päätös jatkosta, oli se miten sydäntä raastava tahansa. Näin ei voi jatkua loputtomiin.

 

[Turha Kaukalo]

Tässä on se että 1) hän ei halua kuin sillä ehdolla, että sovitaan etukäteen mistä siellä puhutaan ja mistä ei ja 2) pitäisi viedä lapset hoitoon aina silloin ja mahdollisesti kertoa miksi ja se on myös este hänelle. Tottakai voidaan mennä noilla ehdoilla, mutta jos jotain olennaista ei käsitellä mistä ongelmat kumpuaa, niin onko hyötyä ollenkaan?

Kuulostaa todella hyvältä. Eukkosi ei taida tietää, että terapeutti voi kysyä jotain muuta kuin mistä ollaan sovittu, mutta älä huoli, se tulee olemaan sinun syytäsi.

Tarkkaa näyttäisi olevan, ilmeitä arvioidaan, varmaan silmätkin jo tutkittu.

 

[Patarouva]

Ei kyse siitä ole vaan ymmärrykseni mukaan hän kokee että tietyt asiat eivät tarvitse tulla kuulluksi, koska hänen mielestään ne eivät vaikuta nykyhetkeen, johon kuuluu lapset ym. En osaa avata sitä sen enempää, mutta jonkinlainen pelko siinä on taustalla.

Yllättävän pitkältä nämä asiat kumpuavat, vaikka ihminen itse voi ajatella, että ei sillä ole mitään merkitystä tähän tilanteeseen. Esim. kotoa ja lapsuudesta tulee paljon sellaista, ettei aina edes ymmärrä. Sieltä on opittu niin hyviä kuin huonoja käyttäytymismalleja.

 

[Pulle Nah]

Yllättävän pitkältä nämä asiat kumpuavat, vaikka ihminen itse voi ajatella, että ei sillä ole mitään merkitystä tähän tilanteeseen. Esim. kotoa ja lapsuudesta tulee paljon sellaista, ettei aina edes ymmärrä. Sieltä on opittu niin hyviä kuin huonoja käyttäytymismalleja.

No juuri tämä. Me kaikki olemme kasvattajiemme ja muun ympäristön luomuksia, halusimmepa sitä tai ei. Toiset ymmärtävät jossain vaiheessa elämäänsä varhaisten asioiden ja mallien merkityksen omiin tunteisiin, arvoihin, reaktioihin, jne. Tarvittaessa ovat valmiita ja avoimia kohtaamaan ne ja tekemään työtä esim. niiden ei-toivottujen ja elämää hankaloittavien käyttäytymis- ja ajattelumallien kitkemiseksi.

Toiset sitten vain porskuttavat menemään, kenties joskus ihmetellen, miksi heidän tielleen osuu niin paljon samalla tavalla "viallisia" ihmisiä.

 

[rpeez]

ja nyt olen mielestäni ihan täysin terve ja järjellinen.

En tiedä hiffasinko kaikki oikein, mutta jos kyse oli työuupumuksesta niin pidä tästä kiinni. Työuupumus ei ole käsittääkseni mikään sairaus, vaan seuraus liiasta stressistä ja sen semmoisesta. Voinee tulla kelle vaan.

 

[444]

Ei kyse siitä ole vaan ymmärrykseni mukaan hän kokee että tietyt asiat eivät tarvitse tulla kuulluksi, koska hänen mielestään ne eivät vaikuta nykyhetkeen, johon kuuluu lapset ym. En osaa avata sitä sen enempää, mutta jonkinlainen pelko siinä on taustalla.

Totta kai ne ansaitsevat tulla kuulluksi, sitähän varten sinne terapiaan mennään. Pelkona hänellä on vain ja ainoastaan se, että terapeutti saattaa kyseenalaistaa hänen omaa käytöstään, joka saattaa hyvinkin kummuta niistä asioista, jotka hän haluaisi jättää käsittelyn ulkopuolelle. Ei parisuhde- tai mistään muustakaan terapiasta ole tuon taivaallista hyötyä, jos sitä tilannetta pyritään kontrolloimaan itse eikä olla valmiita käsittelemään kokonaisuuksia. Ainoa tapa, millä tuon kaiken voi saada toimimaan on se, että sinne terapiaan mennään ilman ehtoja ja ilman rajoituksia. Kaikki tai ei mitään. Ei se terapeutti saa otetta kokonaisuudesta, jos sinne lähdetään purkamaan vain nykyhetkeä.

 

[Draco]

Ei kyse siitä ole vaan ymmärrykseni mukaan hän kokee että tietyt asiat eivät tarvitse tulla kuulluksi, koska hänen mielestään ne eivät vaikuta nykyhetkeen, johon kuuluu lapset ym. En osaa avata sitä sen enempää, mutta jonkinlainen pelko siinä on taustalla.

Kysy puolisoltasi, että pelkääkö hän, että vikaa alkaakin löytyä itsestä. Koska siksihän sinne terapiaan oikeastaan mennään, että osattaisiin nähdä sitä vikaa asioissa, joissa sitä ei normaaleissa kotiolosuhteissa nähdä. On oltava valmis täydelliseen itsetutkiskeluun, jos sinne menee. Jos toinen on ja toinen ei ole sellaiseen valmis, niin se kyllä kertoo itsessään jo paljon, kummassa on vika.

 

[Pulle Nah]

... Jos toinen on ja toinen ei ole sellaiseen valmis, niin se kyllä kertoo itsessään jo paljon, kummassa on vika.

Ei välttämättä vika mutta toinen on kykenemätön kohtaamaan oman vastuunsa tapahtumiin. Silloin terapiasta ei ole mitään hyötyä.

 

[MacRef]

@Jarnan Rysty Ei toki voi näitä kirjoituksia lukemalla varmuudella tietää, mutta kuulostaa illuusiolta. Tai siis joku henkinen lukko on hetkeksi auennut eropäätöksen myötä ja elämä hetkellisesti helpottaa. Mutta, jos kahdeksan viime vuotta on ollut enemmän tai vähemmän paskamaista ja siitä 1,5 viimeisintä tosi paskaa, niin erohan on oikeasti ainoa sinut pelastava vaihtoehto, jos kerran puoliso ei sinne terapiaan ehdoitta suostu lähtemään.

Kun nyt pääset eroon jossain vaiheessa, niin suosittelen sinun hakeutuvan ammattiauttajalle itse. Sellaisen avulla sinulle ehkä avautuu, kuinka väärin sinua on kohdeltu. Älä kuitenkaan katkeroidu, sillä siitä ei ole kenellekään hyötyä.

 

[Infamous]

Eihän näistä ikinä tiedä, mutta yleisenä huomiona mitä olen empiirisesti elämässä kokenut ja sivusta seurannut, niin hyvin harvoin tällaiset asiat oikeasti muuttuvat pidemmän päälle. Auvoista aikaa saattaa kestää viikkoja tai kuukausia, ehkä jopa vuoden, mutta ennen pitkää on edessä paluu vanhaan. Tämä etenkin, mikäli muutos on tapahtunut "sormia napsauttamalla", eikä luurankoja ole oikeasti kaapista siivottu.

 

[BOL]

@Jarnan Rysty , onko teillä joku kiire tehdä lopullisia päätöksiä juuri nyt? Luuletko, että pystyisitte nyt tilanteen jonkinlaisen ”laukeamisen” jälkeen puhumaan asioista suoraan ja oikeilla nimillä?

Itse en usko elämän suurten linjojen kohdalla kiirehtimiseen, jollei päätöksiä ole aivan välttämätöntä tehdä juuri sillä hetkellä. Joskus on, mutta yleensä ei. Joskus asiat lopulta ratkeavat parhain päin, kun yksilöiden turha ylpeys on riisuttu. Usein ylpeys tulee väärällä tavalla esiin konfliktitilanteissa, kun asiat nähdään vain omalta kannalta ja ihmisen on vaikea myöntää olevansa väärässä. Aina ei kuitenkaan ole vain yhtä oikeaa ratkaisua, näkökulmaa tai vastausta, vaan molemmat osapuolet voivat olla ihan oikeassa omasta näkökulmastaan katsottuna. Ongelma on siinä, että mikään parisuhde ei voi olla hyvä ja toimiva, jos asiat menevät aina toisen ihmisen mielen mukaan. Ja monesti asiat menevät lopullisesti solmuun, kun ärsytyskynnys on jatkuvasti korkealla ja lopulta monet pienet toisessa osapuolessa häiritsevät asiat muuttuvat yhdeksi isoksi ärsytysmöykyksi ja arjen keskellä kommunikointi muuttuu piikitteleväksi piilovittuiluksi. Jos sitten on ongelmia myös suurempien linjojen kanssa, yhteiselosta tulee todella raskasta.

Joskus käy kuitenkin niin, että kun tilanne on eskaloitunut ja ihminen joutuu nostamaan kädet ylös ja toteamaan, ettei tästä yhteiselosta nyt kertakaikkiaan tule enää mitään, joku epätietoisuuden ja tyytymättömyyden möykky räjähtää sisällä. Enää ei tarvitse miettiä sitä virtahepoa olohuoneessa, eli eron mahdollisuutta. Se on nyt sanottu ääneen eikä sitä tarvitse enää peitellä tai kärvistellä sitä välttääkseen. Ja sen jälkeen elämä ei tunnu enää niin raskaalta. Toisen ihmisen näkeminen ei ärsytä enää niin paljon ja oma kommunikointi muuttuu. Ja jos tämä tapahtuu molemmilla osapuolilla, tilanne ja parisuhdekin muuttuu olennaisesti. Kummankaan ei tarvitse esittää mitään muuta kuin on. Suhteen dynamiikka muuttuu. Ja yhtäkkiä tilanne ei tunnukaan niin ylitsepääsemättömältä. Ei asiat tietenkään täydelliseksi muutu tuosta noin vain, mutta tilanne voi muuttua olennaisesti niin paljon, että ehkä toivoa on sittenkin vielä olemassa.

Tämä siis vain siinä tapauksessa, että molemmat tuntevat ja kokevat tilanteen samoin. Ja jos näin käy, uusi alku on mahdollinen, jos molemmat siihen sitoutuvat ja sitä haluavat. Ja tämä on se asia, mikä kannattaisi selvittää. Ajan kanssa ja juurtajaksain.

Voisitteko elää kuten nyt seuraavan kuukauden? Kolme kuukautta? Puoli vuotta? Jos ensin sovitte tietyt pelisäännöt ja jatkatte nykymeininkiä kuukauden, jonka jälkeen keskustelette fiiliksistä? Sen jälkeen mietitte uudelleen, miten siitä eteenpäin. Laitatte jonkun päivämäärän kalenteriin, jolloin sovitte suuremmat linjaukset, mikäli yhteiselo on sujunut. Itse näkisin tärkeänä sääntönä myös sen, ettei ko. sovitun ajanjakson aikana olla intiimisti muiden kanssa. Sellainen vain mutkistaisi asiaa ja aiheuttaisi luultavasti katkeruutta ja vääristäisi päätöksentekoa.

Voi olla, että ero on lopulta ainoa vaihtoehto. Mutta jos päätös on tehty rauhallisesti ja mahdollisimman sopuisasti, on ainakin tehty ihan kaikki mahdollinen. Tällöin loppuelämän aikana ei tarvitse kertaakaan jossitella, oliko päätös oikea tai olisiko jotain muuta vielä voinut tehdä. Ei olisi.