Naisasiat

[Boulerice]

Niin, kyllä kait siinä jotain hiukan pielessä on tuossa vaimoni ja itseni välisessä suhteessa, kun tällaista toistakin vaihtoehtoa edes harkitsen. Niinkuin aiemmin todettua, mukaan tähän toiseen kuvioon on tullut hyvinkin voimakkaita tunteita, merkitys on suurempi kuin jonkin pelkän fyysisen suhteen. Molemminpuolisesta ihastumisesta olemme lähinnä keskustelleet&kipuilleet, hätiköityjä ratkaisuja emme ole tekemässä.

Vaimoni ja.minä olemme vuosien aikana aikalailla etääntyneet. Viime aikoina olemme toki yrittäneet tehdä lähentymisyrityksiä sopien mm. kahdenkeskisistä treffeistä. Yhtä mieltä olemme olleet vaimoni kanssa pitkälti lähinnä siitä, että kumpikaan ei ole useampaan vuoteen ollut kovin onnellinen, elämä on muuttunut kiireiseksi suorittamiseksi. Se ei tietenkään ole vaimoni vika millään tavalla, emme ole ajoissa osanneet/ymmärtäneet keskinäistä suhdettamme hoitaa.

Olen pahoillani omista lapsuuden kokemuksistasi. Lapset juurikin ovat tilanteen tärkein osapuoli, varsinkaan siitä syystä ratkaisuja ei pidä tehdä hätäisesti.

Mitään toisia miehiä oven takana on hölmöä pelätä. Kyllä kaikki syyt löytyvät sieltä omasta parisuhteesta, myös toisen osapuolen osalta. Ei tässä mitään vikitellä, olemme järkeviä aikuisia.

Suhde vaatii jatkuvaa hoitoa ja toisen huomioimista , vain siten se toimii ja molemmat tuntee olevansa rakastettuja. Vielä ei ilmeisesti ole liian myöhäistä korjata asioita ja toivonkin, että laitat itsesi likoon täysillä suhteen pelastamiseksi ja otat pienen pesäeron ihastukseen, jotta annat oikeasti mahdolliisuuden myös vaimollesi, joka ei ilmeisesti tiedä asiasta mitään. Et yritä pelastaa suhdetta oikeasti jos roikutat toisessa kädessä ihastusta saman aikaisesti.

Minkä ikäinen lapsi toisessa perheessä on kyseessä?? Onko alle 3-vuotias? Lähinnä kysyn siksi, että joskus ensimmäinen lapsi saa alussa asiat vähän sekaisin ja tunteet heittelee varsinkin naisilla aika rajusti. Ikävä kyllä omassa lähipiirissä olen seurannut kolmea eri tapausta, jossa erottiin kun lapsi oli pieni ja jatkettiin elämää uuden parin kanssa ja jokaisessa suhde päättyi alle 2vuodessa, koska se arki ikävä kyllä seurasi myös sinne uuteen suhteeseen ja tällä kertaa jaloissa olikin enemmäbn lapsia ja katkeria exiä.

Kaikkea hyvää sulle ja toivottavasti löydät onnen johtaa se tie sitten minne hyvänsä. Toivottavasti myös kaikilla lapsilla olisi hyvä olla.

 

[oiler99]

Sain äsken yhdeltä hyvältä naispuoliselta ystävältä puhelun, jossa hän selitti tämänhetkistä elämäntilannettaan. Vuoden verran oltiin työkavereita ja siinä ajassa meistä tuli hyvät ystävät. Yleensä hän on aina rientänyt halaamaan nähdessään minut, mutta eilen pesispelissä ei käynyt niin kun kävin häntä moikkaamassa (molemmat oltiin siellä työkeikalla) Sen jälkeen kun hän erosi miehestään maaliskuussa, hänestä on tullut mua kohtaan etäinen. Nyt aamulla hän sitten soitti mulle ja selitti kuinka avioeronsa jälkeen hän päätti ottaa etäisyyttä kaikkiin miespuolisiin ystäviin. Minä siis mukaan lukien. Sanoi ettei tämä johtunut minusta, "olet hyvä tyyppi, arvostan ja kunnioitan sinua" jne.

Vähän on nyt kaksijakoiset fiilikset. Pitäisikö mun pitää tämä ihminen mun elämässä vai unohtaa hänet ja jatkaa matkaa eteenpäin.

 

[Jesus Shaves]

Sain äsken yhdeltä hyvältä naispuoliselta ystävältä puhelun, jossa hän selitti tämänhetkistä elämäntilannettaan. Vuoden verran oltiin työkavereita ja siinä ajassa meistä tuli hyvät ystävät. Yleensä hän on aina rientänyt halaamaan nähdessään minut, mutta eilen pesispelissä ei käynyt niin kun kävin häntä moikkaamassa (molemmat oltiin siellä työkeikalla) Sen jälkeen kun hän erosi miehestään maaliskuussa, hänestä on tullut mua kohtaan etäinen. Nyt aamulla hän sitten soitti mulle ja selitti kuinka avioeronsa jälkeen hän päätti ottaa etäisyyttä kaikkiin miespuolisiin ystäviin. Minä siis mukaan lukien. Sanoi ettei tämä johtunut minusta, "olet hyvä tyyppi, arvostan ja kunnioitan sinua" jne.

Vähän on nyt kaksijakoiset fiilikset. Pitäisikö mun pitää tämä ihminen mun elämässä vai unohtaa hänet ja jatkaa matkaa eteenpäin.

Eiköhän tuossa pitäisi kunnioittaa sitä, että hän kertoi sinulle tilanteen taustat eikä jättänyt sinua ystävänä roikkumaan epätietoisuuden varaan. Anna aikaa ystävällesi selvittää päänsä - eiköhän ystävyys palaa jos se on palatakseen.

Et sinä minusta tuossa voi paljon muuta tehdä kuin antaa aikaa - tai toki voit päättää yksipuolisesti, että et halua olla ko. ihmisen kanssa enää tekemisissä. Sitten voi toki miettiä sitä, että kumpaa ystävää itse arvostaisit mikäli itse on samassa tilanteessa joskus.

 

[oiler99]

Eiköhän tuossa pitäisi kunnioittaa sitä, että hän kertoi sinulle tilanteen taustat eikä jättänyt sinua ystävänä roikkumaan epätietoisuuden varaan. Anna aikaa ystävällesi selvittää päänsä - eiköhän ystävyys palaa jos se on palatakseen.

Et sinä minusta tuossa voi paljon muuta tehdä kuin antaa aikaa - tai toki voit päättää yksipuolisesti, että et halua olla ko. ihmisen kanssa enää tekemisissä. Sitten voi toki miettiä sitä, että kumpaa ystävää itse arvostaisit mikäli itse on samassa tilanteessa joskus.

Hyvä pointti. Pitää antaa ajan kulua, ja katsotaan mitä tapahtuu.

 

[Sanainen arkku]

Tässä ketjussa huudellaan onnellisuuden perään toistuvasti. Mitä persettiä nyt taas. Meidän onnellisuutta rajoittaa jatkoajassa roikkuminen harvinaisia poikkeuksia poislukien enemmän kuin parisuhde.

Jos kokee pitkään jatkunutta onnellisuusvajetta, tai mitä shittiä se nyt onkaan, niin kannattaa ennen parisuhteen syyttämistä inventoida elämäänsä.
-onko ajankäytöksi realisoituvia kaverisuhteita?
-käytänko liikaa alkoholia (käsi sydämelle)? Voisinko kokeilla täysraittiutta vaikka 3kk?
-millaista, miksi ja kenen kanssa liikuntaa harrastan? Onko määrä sopiva?

En vähättele tällä viestillä kenenkään vaikeuksia. Usein on niin, että juuri hahmoton "mörkö" on se kaikkein vaikein vadtustaja ja parisuhde on kätevä selitys, uskottavakin kun eroja tapahtuu niin paljon, sille kärsimykselle jota me koemme.

Jatkuva onnellisuuden metsästäminen on hölmöläisten hommaa. Siinä kun raja siirtyy aina karkuun.

 

[pernaveikko]

Hyvä pointti. Pitää antaa ajan kulua, ja katsotaan mitä tapahtuu.

Eroaminen on aina raskasta, vaikka se olisi tavallaan helpotuskin. Siinä vain niin moni asia muuttuu eli juurikin annat nyt vain asian olla. Soita itse jossain kohtaa ja kysele jotain kuulumisia.

Aikoinaan naispuolinen pomoni oli kuukauden sairauslomalla avioeron takia. Taisi olla ihan oikea syy eikä mikään muu lomailu.

 

[Jeffrey]

Vähän on nyt kaksijakoiset fiilikset. Pitäisikö mun pitää tämä ihminen mun elämässä vai unohtaa hänet ja jatkaa matkaa eteenpäin.

Kuullostaa kivalta, että hän ei jättänyt sinua sen enempää roikkumaan. Tosin ehkä olisi voinut jo aikaisemmin asian ilmaista.

Itse toimisin niin, että tekisin hänelle selväksi sen, että hänestä pidän mutta arvostan hänen ratkaisuaan ja tapaa toimia. Anna hänelle tilaa, joskin pyri unohtamaan samalla. Tee kuitenkin painostamatta selväksi, että olet mahdollisesti tulevaisuudessa valmis häntä tapaamaan jos niikseen tulee.

 

[Draco]

...Sen jälkeen kun hän erosi miehestään maaliskuussa, hänestä on tullut mua kohtaan etäinen. Nyt aamulla hän sitten soitti mulle ja selitti kuinka avioeronsa jälkeen hän päätti ottaa etäisyyttä kaikkiin miespuolisiin ystäviin. Minä siis mukaan lukien. Sanoi ettei tämä johtunut minusta, "olet hyvä tyyppi, arvostan ja kunnioitan sinua" jne.

Vähän on nyt kaksijakoiset fiilikset. Pitäisikö mun pitää tämä ihminen mun elämässä vai unohtaa hänet ja jatkaa matkaa eteenpäin.

Niin tuota, onko tässä nyt joku naisen logiikka taas taustalla, koska eikös ne ystävät juuri ole kultaakin kalliimpia eron hetkellä, kun voi puhua tunteistaan jne...ainakin oman kokemukseni perusteella. Joten pelkäsikö hän retkahtavansa johonkin romanttiseen miespuoleisten ystävien kanssa, vai mikä järki tuossa etäisyyden ottamisessa ylipäätään on?

Tokihan ystävyydessäkin tietysti tulee hetkiä, kun pitää ymmärtää toista ja toisen eri tilanteita, tai muuten ystävyys ei yleensä jatku, mutta kuten yllä mainittua, selitys on jotenkin vähän erikoinen minusta.

 

[Patarouva]

Niin tuota, onko tässä nyt joku naisen logiikka taas taustalla, koska eikös ne ystävät juuri ole kultaakin kalliimpia eron hetkellä, kun voi puhua tunteistaan jne...ainakin oman kokemukseni perusteella. Joten pelkäsikö hän retkahtavansa johonkin romanttiseen miespuoleisten ystävien kanssa, vai mikä järki tuossa etäisyyden ottamisessa ylipäätään on?

Tokihan ystävyydessäkin tietysti tulee hetkiä, kun pitää ymmärtää toista ja toisen eri tilanteita, tai muuten ystävyys ei yleensä jatku, mutta kuten yllä mainittua, selitys on jotenkin vähän erikoinen minusta.

Ehkä hänestä on ollut turvallista halailla näitä ystäviään, kun on ollut ns. turvallisesti varattu. Ehkä hän pelkää, että joku näistä ystävistä retkahtaa häneen. Ei tuossa oikein muuten järkeä ole.

 

[Jeffrey]

Ehkä hänestä on ollut turvallista halailla näitä ystäviään, kun on ollut ns. turvallisesti varattu. Ehkä hän pelkää, että joku näistä ystävistä retkahtaa häneen. Ei tuossa oikein muuten järkeä ole.

Keittiöpsykologina sanoisin naisen nyt vain olevan särkynyt ex-miehensä toiminnasta ja hän ei koe mielekkääksi miehen lähellä olemista koska kohdistaa osan särystään miehiin yleisesti. En usko, että tässä sen kummempaa.

Tosin itse en edes haluaisi olla lohduttaja, koska lohduttaja on lähestulkoon aina se laastari joka heitetään pois kun haavat ovat parantuneet.

 

[Jerry100]

Miten kannattaisi lähestyä tilannetta kun olen ollut nyt reilu puoli vuotta yhdessä naiseni kanssa. Meillä menee kaikinpuolin hyvin eikä mitään ongelmia.

Naisella on 2 lasta. 11 ja 16 vuotiaat lapset ja 11 vuotias lapsi on todella mustasukkainen minusta ja lähes aina kun olemme samassa talossa naisen kanssa tämä lapsi alkaa riehua ja käyttäytyä todella törkeästi. Änkee meidän väliin ja joskus tekee itsestään Pikkulapsen äitinsä silmissä.

Olemme tehneet selväksi lapselle että minä kuulun naisen elämään ja nainen minun elämään ja lapsi ei ole se henkilö joka määrittelee paljonko ja kuinka usein me vietämme aikaa yhdessä.

Lapsella on isä joka ei paljoa vietä aikaa lapsiensa kanssa jotenka miehen mallia lapsi ei varsinaisesti ole koskaan oppinut.

 

[mikko600]

Miten kannattaisi lähestyä tilannetta kun olen ollut nyt reilu puoli vuotta yhdessä naiseni kanssa. Meillä menee kaikinpuolin hyvin eikä mitään ongelmia.

Naisella on 2 lasta. 11 ja 16 vuotiaat lapset ja 11 vuotias lapsi on todella mustasukkainen minusta ja lähes aina kun olemme samassa talossa naisen kanssa tämä lapsi alkaa riehua ja käyttäytyä todella törkeästi. Änkee meidän väliin ja joskus tekee itsestään Pikkulapsen äitinsä silmissä.

Olemme tehneet selväksi lapselle että minä kuulun naisen elämään ja nainen minun elämään ja lapsi ei ole se henkilö joka määrittelee paljonko ja kuinka usein me vietämme aikaa yhdessä.

Lapsella on isä joka ei paljoa vietä aikaa lapsiensa kanssa jotenka miehen mallia lapsi ei varsinaisesti ole koskaan oppinut.

Sä olet ollut puoli vuotta ja lapsi ykstoista vuotta. Aikaa ja ymmärrystä ja anna lapsen omalla painolla tottua ajatukseen. Äläkä vaan mene äidin ja lapsen välien väliin.

 

[Pulle Nah]

@Jerry100 Hyvä juttu, kun olette tehneet selväksi lapsellekin, ettei hän määrittele sinun "olemassaoloasi".

Tuo on lapselle haasteellinen paikka ja ihan kuulostaa normaalilta, että aiheuttaa lapsessa suurta tunnemyrskyä ja taantumistakin. Lapsi pelkää, että viet hänen äitinsä eikä välttämättä osaa sanoittaa tunteitaan.

Lapselle täytyy jutella, aluksi varmaan äitinsä, että on ok tuntea monenlaisia tunteita tuossa tilanteessa. Uusi, outo ihminen, tuleeko hänestä uusi isä? Varastaako äidin? On ok tuntea paljon erilaisia tunteita, joskus pelottaa, suututtaa, ärsyttää. Joskus olo tuntuu iloiselta ja onnelliselta.

Lapselta voi kysyä millaisissa tilanteissa häntä on esim. pelottanut tai millaiset asiat saaneet iloisiksi. Se auttaa lasta hahmottamaan omia tunteita. Ja sanoittamaan niitä myös teille.

Anna lapsille aikaa tutustua sinuun, omaa tahtiaan, älä pakota mitään. Voit joskus ehdottaa, että mennäänkö heittelemään palloa pihalle tai jotain vastaavaa, mistä lapset tykkää.

Anna molemmille lapsille myös kahdenkeskistä aikaa äitinsä kanssa, niin he hoksaavat että äiti ei heitä hylkää vaan on edelleen myös heitä varten.

Tässä nyt mitä nopeasti tuli mieleen. Muista, että suhteen kehittyminen lapsiin vie aikaa eikä sitä kannata väkisellä viedä mihinkään suuntaan. Lapsentahtisesti.

 

[Jerry100]

Joo tämä on tärkeää että äidillä ja lapsella on myös yhteistä kahdenkeskistä aikaa. Jotenkin meinaa välillä ahdistaa kun tietää että lapsi kyseenalaistaa olemukseni siellä. Hänen kodissaan. Toisaalta äidin mielipide on oikeastaan se millä todellisuudessa on väliä. Karsastan ajatusta että minusta tulisi pojan "uusi isä" . Ei tule. Vaikka nyt jotain voikin touhulla hänen kanssaan

 

[Pulle Nah]

@Jerry100 ei tarvi tullakaan uutta isää. Anna ajan kulua ja katso miten tilanne kehittyy ja millaiseksi suhde lapsiin muodostuu. Voit hyvin olla myös se lasten elämässä oleva turvallinen aikuinen, et äiti etkä isä.

 

[Jerry100]

Sä olet ollut puoli vuotta ja lapsi ykstoista vuotta. Aikaa ja ymmärrystä ja anna lapsen omalla painolla tottua ajatukseen. Äläkä vaan mene äidin ja lapsen välien väliin.

Joo ymmärrystä kyllä. Ja aikaa. Mutta lapset mun kokemuksen mukaan on harvemmin sellaisia että tottuisi tähän? Tarkoitan siis tällä sitä että jos minun läsnäolo on nyt negatiivinen asia niin miksi se ajan kanssa muuttuisi koska samanlainen minä olin eilen ja olen myös huomenna?
Että enemmänkin lapsi on niin kiinnittynyt negatiiviseen mielikuvaan tilanteesta että pään kääntö järjellä, rationaalisella toiminnalla ei ole mahdollista.
Pari kertaa olen jopa joutunut laittamaan kuriin tämän riehumisen kun menee liian överiksi. Toki äidin kanssa yhdessä.

 

[Jerry100]

@Jerry100 ei tarvi tullakaan uutta isää. Anna ajan kulua ja katso miten tilanne kehittyy ja millaiseksi suhde lapsiin muodostuu. Voit hyvin olla myös se lasten elämässä oleva turvallinen aikuinen, et äiti etkä isä.

Joi jotain tälläistä itsekin mietin. Ei isä mutta se turvallinen aikuinen ja mies. Miehenmalli.

 

[Palstalegenda]

Ensin pitää jutella äidin lapselle ja jahka aikaa menee, niin lapsi äidin ja jopa molempien syliin makaamaan sohvalle silleen överisti, kun tilanne iskee päälle. Puhua kuin pikku vauvalle ja silittää hiuksia.

Kyllä vittuilemalla nämä lopuksi silotellaan.

Naurattaa, kun veljeni 5-vuotias lapsi löi hieman päätään johonkin. Veljeni otti lapsen syliin ja sanoi: jos isi puristaa vähän varpaasta, niin et enää muista mihin sattuikaan.

Ok ok, kuuntele noiden muiden neuvot.

 

[pernaveikko]

Aikaa vain. Oikeat lapset lienee eri asia kuin teinit, mutta muistan oikein hyvin, kun äiti esitteli uuden ukkonsa ollessani noin 25-vuotias.

Se oli melkoisen jäinen tapaaminen, vaikka osasin toki käyttäytyä. Nykyään tapaamme vain harvoin täysin eri paikkakunnista johtuen, mutta hän on yksi hienoimmista tietämistäni ihmisistä.

Aina mennään saunaan, puhutaan miten maa makaa ja sellaista kaikkea pientä.

Sitä prosessia en edes muista miten tämän tajusin. Varmaan sitä kautta, että hän on kunnon mies ja äiti on onnellisempi kuin hautaan itsensä ryypänneen isäni kanssa.

Hän ei missään tapauksessa ole isäpuoleni, mutta äitini aviomies. Joillain asioilla on tapana järjestyä.

 

[Pulle Nah]

Joo ymmärrystä kyllä. Ja aikaa. Mutta lapset mun kokemuksen mukaan on harvemmin sellaisia että tottuisi tähän? Tarkoitan siis tällä sitä että jos minun läsnäolo on nyt negatiivinen asia niin miksi se ajan kanssa muuttuisi koska samanlainen minä olin eilen ja olen myös huomenna?
Että enemmänkin lapsi on niin kiinnittynyt negatiiviseen mielikuvaan tilanteesta että pään kääntö järjellä, rationaalisella toiminnalla ei ole mahdollista.
Pari kertaa olen jopa joutunut laittamaan kuriin tämän riehumisen kun menee liian överiksi. Toki äidin kanssa yhdessä.

Kyllä lapsillakin voi mielipiteet ja tunteet muuttua. Nyt olet ainakin tälle vanhemmalle iso uhka ja siitä johtuu kuvailemasi reaktiot.

Juuri tuo lapselle juttelu, kysyminen lapselta tunteista, kertominen vaikka omin esimerkein. Ei lapset osaa tulkita tunteitaan ja kontrolloida reaktioitaan automaattisesti, yksi vanhemman tehtävä olisi opettaa ja sanoittaa lapselle tunteita, mitä lapsi tuntee ja opettaa miten niihin reagoida.

Lasta ei saisi torua tai kieltää tuntemasta kaikenlaisia tunteita, se miten lapsi reagoi johonkin tunteeseen, siihen voi ja pitääkin puuttua, jos aihetta. Mutta se lapsen tunne ei ole väärin ja siksi pitäisi jutella, kysellä, sanoittaa lapselle näitä tunteita. Auttaa oppimaan ja ymmärtämään ja pikkuhiljaa lapsi pystyy vaikuttamaan tunteen aiheuttamaan reaktioon - jos on opetettu vaihtoehtoisia tapoja kuin vaikka riehuminen, tms.

Joskus voi harjoitella silloin, kun lapsi on iloisen ja onnellisen oloinen. Sanoa vaikka että "näytät iloiselta" ja kysyä onko lapsi iloinen, pyytää lasta kuvailemaan missä ilo tuntuu (ihan vaikka fyysisesti) ja mikä sai lapsen tuntemaan just nyt iloisuutta, jne.

 

[Jerry100]

Kyllä lapsillakin voi mielipiteet ja tunteet muuttua. Nyt olet ainakin tälle vanhemmalle iso uhka ja siitä johtuu kuvailemasi reaktiot.



Lasta ei saisi torua tai kieltää tuntemasta kaikenlaisia tunteita, se miten lapsi reagoi johonkin tunteeseen, siihen voi ja pitääkin puuttua, jos aihetta. Mutta se lapsen tunne ei ole väärin ja siksi pitäisi jutella, kysellä, sanoittaa lapselle näitä tunteita. Auttaa oppimaan ja ymmärtämään ja pikkuhiljaa lapsi pystyy vaikuttamaan tunteen aiheuttamaan reaktioon - jos on opetettu vaihtoehtoisia tapoja kuin vaikka riehuminen, tms.

Joo olen siis nuoremmalle uhka tai vastaava.
Anhemmalle lapselle (16) ei mitään. Tulen todella hyvin toimeen hänen kanssaan.
Nuoremmalla lapsella on jostakin syystä kova tarve koittaa kontrolloida ja hallita kaikkia tilanteita ja nimenomaan seisomalla muiden päällä. Eli haukkumalla muita ja kehumalla itseään.

Mutta tunteet on aina aitoja ja niitä ei saa kiistää mutta se miten niihin reagoidaan on asia johon pitää puuttua.

Toisaalta tämä on todella vaikeaa koska perhe on kasvanut kulttuurissa missä ei puhuta ja se lapsi ei osaa eikö halua kertoa missä mättää.

 

[Pulle Nah]

@Jerry100 oh, my bad. Luin huonosti, luulin että haasteellinen oli tämä vanhempi lapsi ja vanhempi lapsista on 11 v.

Kieltämättä lisähaastetta tuo, jos ei ole puhuttu aiemminkaan, mistään esim. tunteisiin liittyvästä. Mutta ei siihen oikein muu auta kuin alkaa puhumaan, se lienee ainakin aluksi, äidin tehtävä avata latua. Puhumaan kyllä voi oppia, jos siihen rohkaistaan ja esimerkiksi kerrotaan omista tunteista, jne.

 

[pernaveikko]

Onko nämä miten varmistettu mistä muista syistä kipuilu voisi johtua. Lapsista en mitään tiedä muuta kuin sen, että 10-vuotias tyttö paiskoi ovia, kun olin äitinsä kanssa. Vaikka mitä sellaisia missä en mitenkään ollut osallisena.

Olimme hyviä kavereita, puhuttiin hevosista ja muuta. Silti sitä raivoamista oli ja koulunkin taholta siihen jotenkin puututtiin.

Suhde oli sen verran lyhyt, niin en tiedä, mutta taustalla on pakko olla ollut jotain esiteinin muutakin juttua kuin äidin uusi kaveri.

 

[Kiekkokatsoja]

Onko nämä miten varmistettu mistä muista syistä kipuilu voisi johtua. Lapsista en mitään tiedä muuta kuin sen, että 10-vuotias tyttö paiskoi ovia, kun olin äitinsä kanssa. Vaikka mitä sellaisia missä en mitenkään ollut osallisena.

Olimme hyviä kavereita, puhuttiin hevosista ja muuta. Silti sitä raivoamista oli ja koulunkin taholta siihen jotenkin puututtiin.

Suhde oli sen verran lyhyt, niin en tiedä, mutta taustalla on pakko olla ollut jotain esiteinin muutakin juttua kuin äidin uusi kaveri.

Huh.
Ihmissuhteet, on maailman vaikein asia. Tiedän kokemuksesta paljonkin, mutta haluton oon puhumaan juurikaan..

 

[Loorz15]

Onko täällä kanssaveljet koskaan rakastuneet parhaaseen ystävään? Miten olette asian käsitelleet? Otitteko riskin vai nielittekö tunteenne ja jatkoitte ystävyyttä? Nyt on päässyt vähän lipsahtamaan.

Anteeksi, en jaksanut selata ketjua etsien vertaistukea.