Naisasiat

[Pulle Nah]

@Jerry100 Hyvä juttu, kun olette tehneet selväksi lapsellekin, ettei hän määrittele sinun "olemassaoloasi".

Tuo on lapselle haasteellinen paikka ja ihan kuulostaa normaalilta, että aiheuttaa lapsessa suurta tunnemyrskyä ja taantumistakin. Lapsi pelkää, että viet hänen äitinsä eikä välttämättä osaa sanoittaa tunteitaan.

Lapselle täytyy jutella, aluksi varmaan äitinsä, että on ok tuntea monenlaisia tunteita tuossa tilanteessa. Uusi, outo ihminen, tuleeko hänestä uusi isä? Varastaako äidin? On ok tuntea paljon erilaisia tunteita, joskus pelottaa, suututtaa, ärsyttää. Joskus olo tuntuu iloiselta ja onnelliselta.

Lapselta voi kysyä millaisissa tilanteissa häntä on esim. pelottanut tai millaiset asiat saaneet iloisiksi. Se auttaa lasta hahmottamaan omia tunteita. Ja sanoittamaan niitä myös teille.

Anna lapsille aikaa tutustua sinuun, omaa tahtiaan, älä pakota mitään. Voit joskus ehdottaa, että mennäänkö heittelemään palloa pihalle tai jotain vastaavaa, mistä lapset tykkää.

Anna molemmille lapsille myös kahdenkeskistä aikaa äitinsä kanssa, niin he hoksaavat että äiti ei heitä hylkää vaan on edelleen myös heitä varten.

Tässä nyt mitä nopeasti tuli mieleen. Muista, että suhteen kehittyminen lapsiin vie aikaa eikä sitä kannata väkisellä viedä mihinkään suuntaan. Lapsentahtisesti.

 

[Jerry100]

Joo tämä on tärkeää että äidillä ja lapsella on myös yhteistä kahdenkeskistä aikaa. Jotenkin meinaa välillä ahdistaa kun tietää että lapsi kyseenalaistaa olemukseni siellä. Hänen kodissaan. Toisaalta äidin mielipide on oikeastaan se millä todellisuudessa on väliä. Karsastan ajatusta että minusta tulisi pojan "uusi isä" . Ei tule. Vaikka nyt jotain voikin touhulla hänen kanssaan

 

[Pulle Nah]

@Jerry100 ei tarvi tullakaan uutta isää. Anna ajan kulua ja katso miten tilanne kehittyy ja millaiseksi suhde lapsiin muodostuu. Voit hyvin olla myös se lasten elämässä oleva turvallinen aikuinen, et äiti etkä isä.

 

[Jerry100]

Sä olet ollut puoli vuotta ja lapsi ykstoista vuotta. Aikaa ja ymmärrystä ja anna lapsen omalla painolla tottua ajatukseen. Äläkä vaan mene äidin ja lapsen välien väliin.

Joo ymmärrystä kyllä. Ja aikaa. Mutta lapset mun kokemuksen mukaan on harvemmin sellaisia että tottuisi tähän? Tarkoitan siis tällä sitä että jos minun läsnäolo on nyt negatiivinen asia niin miksi se ajan kanssa muuttuisi koska samanlainen minä olin eilen ja olen myös huomenna?
Että enemmänkin lapsi on niin kiinnittynyt negatiiviseen mielikuvaan tilanteesta että pään kääntö järjellä, rationaalisella toiminnalla ei ole mahdollista.
Pari kertaa olen jopa joutunut laittamaan kuriin tämän riehumisen kun menee liian överiksi. Toki äidin kanssa yhdessä.

 

[Jerry100]

@Jerry100 ei tarvi tullakaan uutta isää. Anna ajan kulua ja katso miten tilanne kehittyy ja millaiseksi suhde lapsiin muodostuu. Voit hyvin olla myös se lasten elämässä oleva turvallinen aikuinen, et äiti etkä isä.

Joi jotain tälläistä itsekin mietin. Ei isä mutta se turvallinen aikuinen ja mies. Miehenmalli.

 

[Palstalegenda]

Ensin pitää jutella äidin lapselle ja jahka aikaa menee, niin lapsi äidin ja jopa molempien syliin makaamaan sohvalle silleen överisti, kun tilanne iskee päälle. Puhua kuin pikku vauvalle ja silittää hiuksia.

Kyllä vittuilemalla nämä lopuksi silotellaan.

Naurattaa, kun veljeni 5-vuotias lapsi löi hieman päätään johonkin. Veljeni otti lapsen syliin ja sanoi: jos isi puristaa vähän varpaasta, niin et enää muista mihin sattuikaan.

Ok ok, kuuntele noiden muiden neuvot.

 

[pernaveikko]

Aikaa vain. Oikeat lapset lienee eri asia kuin teinit, mutta muistan oikein hyvin, kun äiti esitteli uuden ukkonsa ollessani noin 25-vuotias.

Se oli melkoisen jäinen tapaaminen, vaikka osasin toki käyttäytyä. Nykyään tapaamme vain harvoin täysin eri paikkakunnista johtuen, mutta hän on yksi hienoimmista tietämistäni ihmisistä.

Aina mennään saunaan, puhutaan miten maa makaa ja sellaista kaikkea pientä.

Sitä prosessia en edes muista miten tämän tajusin. Varmaan sitä kautta, että hän on kunnon mies ja äiti on onnellisempi kuin hautaan itsensä ryypänneen isäni kanssa.

Hän ei missään tapauksessa ole isäpuoleni, mutta äitini aviomies. Joillain asioilla on tapana järjestyä.

 

[Pulle Nah]

Joo ymmärrystä kyllä. Ja aikaa. Mutta lapset mun kokemuksen mukaan on harvemmin sellaisia että tottuisi tähän? Tarkoitan siis tällä sitä että jos minun läsnäolo on nyt negatiivinen asia niin miksi se ajan kanssa muuttuisi koska samanlainen minä olin eilen ja olen myös huomenna?
Että enemmänkin lapsi on niin kiinnittynyt negatiiviseen mielikuvaan tilanteesta että pään kääntö järjellä, rationaalisella toiminnalla ei ole mahdollista.
Pari kertaa olen jopa joutunut laittamaan kuriin tämän riehumisen kun menee liian överiksi. Toki äidin kanssa yhdessä.

Kyllä lapsillakin voi mielipiteet ja tunteet muuttua. Nyt olet ainakin tälle vanhemmalle iso uhka ja siitä johtuu kuvailemasi reaktiot.

Juuri tuo lapselle juttelu, kysyminen lapselta tunteista, kertominen vaikka omin esimerkein. Ei lapset osaa tulkita tunteitaan ja kontrolloida reaktioitaan automaattisesti, yksi vanhemman tehtävä olisi opettaa ja sanoittaa lapselle tunteita, mitä lapsi tuntee ja opettaa miten niihin reagoida.

Lasta ei saisi torua tai kieltää tuntemasta kaikenlaisia tunteita, se miten lapsi reagoi johonkin tunteeseen, siihen voi ja pitääkin puuttua, jos aihetta. Mutta se lapsen tunne ei ole väärin ja siksi pitäisi jutella, kysellä, sanoittaa lapselle näitä tunteita. Auttaa oppimaan ja ymmärtämään ja pikkuhiljaa lapsi pystyy vaikuttamaan tunteen aiheuttamaan reaktioon - jos on opetettu vaihtoehtoisia tapoja kuin vaikka riehuminen, tms.

Joskus voi harjoitella silloin, kun lapsi on iloisen ja onnellisen oloinen. Sanoa vaikka että "näytät iloiselta" ja kysyä onko lapsi iloinen, pyytää lasta kuvailemaan missä ilo tuntuu (ihan vaikka fyysisesti) ja mikä sai lapsen tuntemaan just nyt iloisuutta, jne.

 

[Jerry100]

Kyllä lapsillakin voi mielipiteet ja tunteet muuttua. Nyt olet ainakin tälle vanhemmalle iso uhka ja siitä johtuu kuvailemasi reaktiot.



Lasta ei saisi torua tai kieltää tuntemasta kaikenlaisia tunteita, se miten lapsi reagoi johonkin tunteeseen, siihen voi ja pitääkin puuttua, jos aihetta. Mutta se lapsen tunne ei ole väärin ja siksi pitäisi jutella, kysellä, sanoittaa lapselle näitä tunteita. Auttaa oppimaan ja ymmärtämään ja pikkuhiljaa lapsi pystyy vaikuttamaan tunteen aiheuttamaan reaktioon - jos on opetettu vaihtoehtoisia tapoja kuin vaikka riehuminen, tms.

Joo olen siis nuoremmalle uhka tai vastaava.
Anhemmalle lapselle (16) ei mitään. Tulen todella hyvin toimeen hänen kanssaan.
Nuoremmalla lapsella on jostakin syystä kova tarve koittaa kontrolloida ja hallita kaikkia tilanteita ja nimenomaan seisomalla muiden päällä. Eli haukkumalla muita ja kehumalla itseään.

Mutta tunteet on aina aitoja ja niitä ei saa kiistää mutta se miten niihin reagoidaan on asia johon pitää puuttua.

Toisaalta tämä on todella vaikeaa koska perhe on kasvanut kulttuurissa missä ei puhuta ja se lapsi ei osaa eikö halua kertoa missä mättää.

 

[Pulle Nah]

@Jerry100 oh, my bad. Luin huonosti, luulin että haasteellinen oli tämä vanhempi lapsi ja vanhempi lapsista on 11 v.

Kieltämättä lisähaastetta tuo, jos ei ole puhuttu aiemminkaan, mistään esim. tunteisiin liittyvästä. Mutta ei siihen oikein muu auta kuin alkaa puhumaan, se lienee ainakin aluksi, äidin tehtävä avata latua. Puhumaan kyllä voi oppia, jos siihen rohkaistaan ja esimerkiksi kerrotaan omista tunteista, jne.

 

[pernaveikko]

Onko nämä miten varmistettu mistä muista syistä kipuilu voisi johtua. Lapsista en mitään tiedä muuta kuin sen, että 10-vuotias tyttö paiskoi ovia, kun olin äitinsä kanssa. Vaikka mitä sellaisia missä en mitenkään ollut osallisena.

Olimme hyviä kavereita, puhuttiin hevosista ja muuta. Silti sitä raivoamista oli ja koulunkin taholta siihen jotenkin puututtiin.

Suhde oli sen verran lyhyt, niin en tiedä, mutta taustalla on pakko olla ollut jotain esiteinin muutakin juttua kuin äidin uusi kaveri.

 

[Kiekkokatsoja]

Onko nämä miten varmistettu mistä muista syistä kipuilu voisi johtua. Lapsista en mitään tiedä muuta kuin sen, että 10-vuotias tyttö paiskoi ovia, kun olin äitinsä kanssa. Vaikka mitä sellaisia missä en mitenkään ollut osallisena.

Olimme hyviä kavereita, puhuttiin hevosista ja muuta. Silti sitä raivoamista oli ja koulunkin taholta siihen jotenkin puututtiin.

Suhde oli sen verran lyhyt, niin en tiedä, mutta taustalla on pakko olla ollut jotain esiteinin muutakin juttua kuin äidin uusi kaveri.

Huh.
Ihmissuhteet, on maailman vaikein asia. Tiedän kokemuksesta paljonkin, mutta haluton oon puhumaan juurikaan..

 

[Loorz15]

Onko täällä kanssaveljet koskaan rakastuneet parhaaseen ystävään? Miten olette asian käsitelleet? Otitteko riskin vai nielittekö tunteenne ja jatkoitte ystävyyttä? Nyt on päässyt vähän lipsahtamaan.

Anteeksi, en jaksanut selata ketjua etsien vertaistukea.

 

[Freya]

Tarkoitan siis tällä sitä että jos minun läsnäolo on nyt negatiivinen asia niin miksi se ajan kanssa muuttuisi koska samanlainen minä olin eilen ja olen myös huomenna?

Sinä olet sellainen, mutta lapsi muuttuu koko ajan. @Pulle Nah tuossa sanoikin, kyllä lapsenkin mielipiteet muuttuu . 11- vuotias noin muutenkin on selkeästi jo kriittisempi esim. auktoriteetteja kohtaan ja osoittaa herkemmin mieltään. Lähestyvä/Alkava murrosikäkin saattaa vaikeuttaa yhteistyön syntymistä. Varmasti siis myös kipuilee uuden aikuisen ilmestymistä elämään, ja että joutuu jakamaan äitinsä huomion jonkun kanssa - mutta moni asia saattaa olla ihan kehitysvaiheestakin johtuvaa. Sellaista ei lapsi tietenkään osaa selittää, jos häneltä kysyy että missä mättää.

Varmasti tuolla riehumisella yrittää myös hakea huomiota itselleen, vaikka se onkin ns. negatiivista hakua. Testaa sinua, sekä rajojasi ja sitä jos tällä käytöksellä kuitenkin saisi sen äidin kokonaan itselleen, ja sinut katoamaan kuviosta. Tässä pitä vaan olla johdonmukainen. Olla se turvallinen aikuinen lapselle, ei mikään uusi isä (harva murrosikäinen itseasiassa edes tälläistä toivoo) , eikä myöskään mikään kiva "kaveri". Sinä olet yhtälailla auktoriteetti ja kuulut perheeseen, säännöt on sääntöjä ja niitä johdonmukaisesta noudatetaan, vaikka lapsi raivoaisi maailman loppuun saakka - se ei saa sinua katoamaan. Näin taisittekin olla jo tehneet.

Tuon ikäisen kanssa kannattaa olla mieluummin hivenen tarkkaileva, kuin turhan innokas ja odotella sitä aloitetta hänen puoleltaan. Uskoisin että ajan kanssa varmasti ansaitset hänen luottamuksensa "tulla osaksi perhettä".

 

[Styge]

Heh. Tuli tästä keskustelusta mieleen, kuinka huonon miesmallin annoin yhdelle poikalapselle. Vähän muutin sinne kämppää etsiessäni, kaverina ja vähäksi aikaa. Oli kai siinä muutakin. No, töitä tuli tehtyä 10-12h/pv ja viikonloput meni aika paljon muualla kaljoitellessa. Lähinnä siellä nukkui tai nukkui krapulaa pois.

Vähän kyllä oli myöhemmin puhetta tuon tyllerö kanssa, pitäisikö lapselle tulla vielä sanomaan jotain. Ilmeisesti lapsi oli kuitenkin tyytyväinen, kun katosin. Hyvä niin. Ei mikään kaunis tarina lyhykäisyydessään. Näin aikuisena voisi jollain moraalia omaavalla kaivaa omaatuntoa.

 

[ace]

Tämä keskustelu vain vahvistaa sen ajatuksen, etten helvetti sekaannu ikinä yh-naiseen. Vielä pahempi ajatus olisi, että joskus hairahtuisin tekemään omia lapsia. Puistattaa koko ajatus.

Ymmärrän toki sen, että isossa kuvassa edustan vähemmistöä. Kannattais silti teidän muidenkin miettiä tarkemmin. Ja tähän silmänisku hymiö.

 

[pernaveikko]

Tämä keskustelu vain vahvistaa sen ajatuksen, etten helvetti sekaannu ikinä yh-naiseen. Vielä pahempi ajatus olisi, että joskus hairahtuisin tekemään omia lapsia. Puistattaa koko ajatus.

Ymmärrän toki sen, että isossa kuvassa edustan vähemmistöä. Kannattais silti teidän muidenkin miettiä tarkemmin. Ja tähän silmänisku hymiö.

Et taida niin kovin kummoista vähemmistöä edustaa, koska syntyvyys laskee merkittävästi. Minullakin yh-äidin kanssa oleminen lopulta vahvisti sen, että ei tälläistä enää koskaan eikä varsinkaan omia.

Siinä ei muuten ole mitään itsekästä, jos ei kiinnosta paimentaa syntymättömiä muksuja. Jotkut tuntuvat niinkin ajattelevan.

 

[BOL]

11v. on häilyväinen luonne just nyt. Ei iso eikä pieni ja kaikki hämmentää muutenkin. Tuon ikäiset saavat raivareita muutenkin. Siis myös ne rauhalliset lapset, jotka eivät ole koskaan riehuneet mistään syystä. Heillä itse asiassa tunnekuohut voivat olla jopa suurempia kuin sellaisilla, jotka ovat aina näyttäneet negatiivisetkin tunteet. Asiaan auttaa aika ja rajat. Aikaa voi mennä vuosia :D. Rajojen kanssa pitää olla tarkka ja soveltava. Tietyt asiat ovat ehdottomasti kielletty, mutta asioita ei kannata suurennella ja osoittaa sormella, että mokasit tässä ja tässä. Ja ihan joka raivarista ei välttämättä tarvitse mitään perheneuvostoa paikalle, eli pitää osata katsoa asioita välillä vähän sormienkin läpi. Pääasia on se, että lapsi erottaa oikean ja väärän käytöksen ja tietää, että toimi väärin. Lapsen pitää myös antaa toimia väärin, jotta oppii, että ihmiset tekee virheitä. Rankka vaihe ja pää hajoaa välillä, mutta asioita ei pidä ottaa henkilökohtaisesti. Ja tilaa pitää antaa lapselle myös.

Mitä tulee kanssakäymiseen lapsen äidin kanssa, olisin lasten läsnäollessa överikunnioittava ja välttelisin fyysistä vielä tässä vaiheessa halailua ja pussailua lapsen nähden. Mulla keitti aivan yli lapsena, kun äitini halasi miesystäväänsä ja maailma levisi, vaikka erosta isäni kanssa oli vuosia. Mies oli kilpailija ja mitä pikemmin siitä päästiin eroon, sen parempi. No, ei päästy ja onneksi. Olin tuolloin ehkä 12 v. Myöhemmin hänestä tuli mulle tosi rakas. Ei tullut uutta isää, mutta tuli isäpuoli, joka tuki kaikessa ja oli hyvä pehmentäjä äidin ja mun välisissä riidoissa. Neuvoi asioissa, joissa omista vanhemmista ei ollut mitään apua. Jälkikäteen olisin toivonut, että hän olisi tullut elämääni aiemmin, jolloin hänestä oli voinut tulla enemmän varaisä ja olisin ehkä voinut istua halutessani myös hänen sylissään, kun olisin syliä tarvinnut eikä äiti riittänyt ja isä ei ollut paikalla. Mutta, koska olin jo 12v. suhde jäi sillä tavalla etäiseksi, että sylissä istuminen olisi ollut jotenkin todella kiusallista. Hänestä tuli myös vaari lapsilleni ja hänen kuolemansa oli vaikea paikka myös minulle.

Kannattaa ottaa rauhassa ja antaa tilaa kaikille. Myös lapsen pitää kunnioittaa tietysti aikuista, mutta aikuiset eivät saa olla liian herkkähipiäisiä nuorten kanssa. Kukin sitten itse päättää omat rajansa, mitä sietää ja mitä ei. Aikuisen, varsinkin ”vieraan”, pitää kuitenkin aina säilyttää maltti ja kunnioitus lasta kohtaan, vaikka korvien välistä tulisi mitä savua. Todella vaikeita asioita nämä, mutta ajan kanssa tilanne voi muuttua elinikäiseksi ystävyydeksi.

 

[Jerry100]

Pääasia on se, että lapsi erottaa oikean ja väärän käytöksen ja tietää, että toimi väärin. Lapsen pitää myös antaa toimia väärin, jotta .



Kannattaa ottaa rauhassa ja antaa tilaa kaikille. Myös lapsen pitää kunnioittaa tietysti aikuista, mutta aikuiset eivät saa olla liian herkkähipiäisiä nuorten kanssa. Kukin sitten itse päättää omat rajansa, mitä sietää ja mitä ei. Aikuisen, varsinkin ”vieraan”, pitää kuitenkin aina säilyttää maltti ja kunnioitus lasta kohtaan, vaikka korvien välistä tulisi mitä savua. Todella vaikeita asioita nämä, mutta ajan kanssa tilanne voi muuttua elinikäiseksi ystävyydeksi.

Kokonaisuudessaan hyvä kirjoitus.
Mutta miten tilanne jossa lapsi ei tiedä toimimiensa väärin? Ja jos tietää niin oikeuttaa omat toimensa silti? Tai vain ei välitä koska haluaa näyttää valtansa mitä koittaa ottaa? Jotenkin tuo miehenmallin puute näyttää näkyvän?

Erittäin hyvä esimerkki eiliseltä. Katsottiin telkkaria sängyssä makoillen. Lapsi tuli yläkertaan ja koitti ottaa kaukosäätimen käteen ja vaihtaa kanavaa. Ajatuksen tasolla siis oikeutti sen ettei kysynyt saako vaihtaa kanavaa. Tai kiinnittänyt mitään huomiota siihen että äitinsä katseli telkkaria.
No äiti ei antanut kaukosäädintä ja lapsi koitti väkivalloin saada sen itselleen. Lyömällä. Karjumalla. Keräsi jotain raivoa.
Tilanne oikeastaan ratkesi vasta sitten kun lapsi vietiin kylmään suihkuun. Sitten tilanne rauhottui. Anteeksi pyytäminen liki mahdotonta. Ei vain suostu.

Tähän siis äitinsä ja lapsen isän kanssa on hakemassa ammattilaisen apua että sinänsä koitetaan katsoa se kortti myös.

 

[mikko600]

Kokonaisuudessaan hyvä kirjoitus.
Mutta miten tilanne jossa lapsi ei tiedä toimimiensa väärin? Ja jos tietää niin oikeuttaa omat toimensa silti? Tai vain ei välitä koska haluaa näyttää valtansa mitä koittaa ottaa? Jotenkin tuo miehenmallin puute näyttää näkyvän?

Erittäin hyvä esimerkki eiliseltä. Katsottiin telkkaria sängyssä makoillen. Lapsi tuli yläkertaan ja koitti ottaa kaukosäätimen käteen ja vaihtaa kanavaa. Ajatuksen tasolla siis oikeutti sen ettei kysynyt saako vaihtaa kanavaa. Tai kiinnittänyt mitään huomiota siihen että äitinsä katseli telkkaria.
No äiti ei antanut kaukosäädintä ja lapsi koitti väkivalloin saada sen itselleen. Lyömällä. Karjumalla. Keräsi jotain raivoa.
Tilanne oikeastaan ratkesi vasta sitten kun lapsi vietiin kylmään suihkuun. Sitten tilanne rauhottui. Anteeksi pyytäminen liki mahdotonta. Ei vain suostu.

Tähän siis äitinsä ja lapsen isän kanssa on hakemassa ammattilaisen apua että sinänsä koitetaan katsoa se kortti myös.

Ikävä tilanne, mutta et sä nyt lasta väkisin vie kylmään suihkuun missään tapauksessa.

 

[Eikka86]

Kokonaisuudessaan hyvä kirjoitus.
Mutta miten tilanne jossa lapsi ei tiedä toimimiensa väärin? Ja jos tietää niin oikeuttaa omat toimensa silti? Tai vain ei välitä koska haluaa näyttää valtansa mitä koittaa ottaa? Jotenkin tuo miehenmallin puute näyttää näkyvän?

Erittäin hyvä esimerkki eiliseltä. Katsottiin telkkaria sängyssä makoillen. Lapsi tuli yläkertaan ja koitti ottaa kaukosäätimen käteen ja vaihtaa kanavaa. Ajatuksen tasolla siis oikeutti sen ettei kysynyt saako vaihtaa kanavaa. Tai kiinnittänyt mitään huomiota siihen että äitinsä katseli telkkaria.
No äiti ei antanut kaukosäädintä ja lapsi koitti väkivalloin saada sen itselleen. Lyömällä. Karjumalla. Keräsi jotain raivoa.
Tilanne oikeastaan ratkesi vasta sitten kun lapsi vietiin kylmään suihkuun. Sitten tilanne rauhottui. Anteeksi pyytäminen liki mahdotonta. Ei vain suostu.

Tähän siis äitinsä ja lapsen isän kanssa on hakemassa ammattilaisen apua että sinänsä koitetaan katsoa se kortti myös.

Tuossa kohdassa kasvatukselliset asiat ei kuulu sinulle missään tapauksessa, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Antaa vanhempien hoitaa nuo asiat parhaaksi näkemällä tavalla.

Hankalinta tuossa lienee jos asutaan yhteistaloutta ja tuon pyörittämiseen kannattanee yhteistä sääntöpohjaa luoda missä olet myös aikuisena mukana eli voit ottaa noiden asioiden tiimoilta kantaa.

 

[Jerry100]

Ikävä tilanne, mutta et sä nyt lasta väkisin vie kylmään suihkuun missään tapauksessa.

Mitä pahaa tämä teki lapselle? Ei mitään. Rauhoittui vain. Sivusta katsoneena voin sanoa että lasta ei vahingoitettu mitenkään

 

[Eikka86]

Mitä pahaa tämä teki lapselle? Ei mitään. Rauhoittui vain.

Jos huutelet nakkikoiskilla ja kastan sinut Pyhäjärvessa niin rauhoitut mutta ei tuo kai ihan toivottava toimintamalli ole.

Eikö muita keinoja ole kuin viedä suihkuun? Lapsen äidillä siis.

 

[Jules W.]

Kokonaisuudessaan hyvä kirjoitus.
Mutta miten tilanne jossa lapsi ei tiedä toimimiensa väärin? Ja jos tietää niin oikeuttaa omat toimensa silti? Tai vain ei välitä koska haluaa näyttää valtansa mitä koittaa ottaa? Jotenkin tuo miehenmallin puute näyttää näkyvän?

Erittäin hyvä esimerkki eiliseltä. Katsottiin telkkaria sängyssä makoillen. Lapsi tuli yläkertaan ja koitti ottaa kaukosäätimen käteen ja vaihtaa kanavaa. Ajatuksen tasolla siis oikeutti sen ettei kysynyt saako vaihtaa kanavaa. Tai kiinnittänyt mitään huomiota siihen että äitinsä katseli telkkaria.
No äiti ei antanut kaukosäädintä ja lapsi koitti väkivalloin saada sen itselleen. Lyömällä. Karjumalla. Keräsi jotain raivoa.
Tilanne oikeastaan ratkesi vasta sitten kun lapsi vietiin kylmään suihkuun. Sitten tilanne rauhottui. Anteeksi pyytäminen liki mahdotonta. Ei vain suostu.

Tähän siis äitinsä ja lapsen isän kanssa on hakemassa ammattilaisen apua että sinänsä koitetaan katsoa se kortti myös.

Lapsi saattaa hyvinkin tietää toimivansa väärin, mutta ei vaan osaa käsitellä tai hallita tunteitaan. Kyseessä on edelleen 11v lapsi, joka on uudessa tilanteessa ja hänellä ei todennäköisesti ole mitään työkaluja käsitellä asiaa. Puhuit jo aiemmin, että lapselta puuttuu miehen malli, eli onko suhde omaan isään ollut hankala?

Kannattaa koittaa asettua myös lapsen asemaan ja tarkastella tilannetta siitä näkökulmasta. Aikuisenkin on hankala toimia uusissa tilanteissa, jos kotoa on opittu vääriä käyttäytymismalleja. Toki käytös voi olla vähemmän räikeää, mutta silti epäjohdonmukaista ja typerää. Lapsella on vielä vähemmän työkaluja.

Tilanne todennäköisesti vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

 

[Tadu]

Supernanny Suomessa oli mielestäni aika hyviä vinkkejä lastenhoitoon. Tosin mullahan ei ole lapsia, joten mitä vittua minä olen mitään sanomaan.

Oli muuten kyseisessä sarjassa ihan käsittämättömiä vanhempia. Lapsilla oli ongelmia, mutta ilman mitään alan koulutusta näki mistä nämä ongelmat kumpusivat (=vanhemmista). Pari jaksoa tätä sarjaa riitti. Ei kestänyt katsoa sekopäisyyttä enempää.