Naisasiat

[Hippi Hiiri]

Olisiko parasta vain erota nyt (liian) hyvissä väleissä vai olisiko parempi odottaa opiskelujemme päätöstä ja miettiä sen jälkeen uudestaan?

Paljon on opintoja jäljellä? Kuinka usein olisi taloudellisesti mahdollista nähdä?

 

[Musta Nuoli]

Täällä yksi eksynyt sielu tarvitsee jatkislaisten neuvoja. Asun ja opiskelen tällä hetkellä kaukana Suomesta ja haaviini on tarttunut ihana lattarityttöystävä. Tunteet ovat kasvaneet todella suuriksi ja siksi tuleva kotiinpaluu mietityttää kovasti. Eli kysymys kuuluukin, mikä olisi järkevästi ajateltuna paras ratkaisu. Suhteelle ei löydy tulevaisuutta ainakaan nyt ja tulevaisuudesta ei tiedä kumpikaan. Olisiko parasta vain erota nyt (liian) hyvissä väleissä vai olisiko parempi odottaa opiskelujemme päätöstä ja miettiä sen jälkeen uudestaan? Meillä kummallakin tunteet ovat olleet pinnassa ja sen takia asiaa onkin vaikea käsitellä objektiivisesti.

Onko sinun sitten pakko palata Suomeen? Löytyisikö töitä sieltä jostain, kaukana Suomesta? Jos sinulla on hyvä tai työpaikan takaava opiskeluala niin voisithan jäädä sinne jonnekin töihin ja nauttia sekä lattarimaan lämmöstä että lattarityttöystävän seurasta.

Tai en tiedä opiskeletko lattarimaassa, mutta luultavasti jossain sellaisessa maassa kumminkin, jossa on lämpimämpää ja keskimäärin valoisampaa kuin täällä. Suomessa menevät asiat lopulta aika huonosti nykyisin, Sipilän hallitus on ns. perseestä ja erilainen vastakkainasettelu, kyttäysmeininki ja pilkunnussinta tuntuu lisääntyvän. Verotkin ovat korkeat ja jääkiekossa voitetaan varmuudella lähinnä Etelä-Korea.

Ei tarvitse ikuisesti asua Suomesta poissa, mutta jos on oikeasti suuria tunteita ja oivallinen nainen kainalossa niin kannattaa miettiä tilannetta ja sitä, voisiko jäädä joksikin aikaa. Aina sitä voi sitten Suomeen palata jos käy suhteessa huonosti, tai pohtia mahdollista yhteistä kotimaata ajan kanssa.

Esimerkiksi @pernaveikko voi varmaan kertoa sinulle oman näkemyksensä siitä, miten voi elää ja työskennellä muualla kuin Suomessa.

 

[MacRef]

Täällä yksi eksynyt sielu tarvitsee jatkislaisten neuvoja. Asun ja opiskelen tällä hetkellä kaukana Suomesta ja haaviini on tarttunut ihana lattarityttöystävä. Tunteet ovat kasvaneet todella suuriksi ja siksi tuleva kotiinpaluu mietityttää kovasti. Eli kysymys kuuluukin, mikä olisi järkevästi ajateltuna paras ratkaisu. Suhteelle ei löydy tulevaisuutta ainakaan nyt ja tulevaisuudesta ei tiedä kumpikaan. Olisiko parasta vain erota nyt (liian) hyvissä väleissä vai olisiko parempi odottaa opiskelujemme päätöstä ja miettiä sen jälkeen uudestaan? Meillä kummallakin tunteet ovat olleet pinnassa ja sen takia asiaa onkin vaikea käsitellä objektiivisesti.

Älä mieti tulevaa elämääsi liikaa. Elä hetkessä ja nauti olostasi naisen kanssa ainakin nyt sinne vaihtosi loppuun. (Jos tuo siis sopii myös sille naiselle.) Katsotte sitten sen jälkeen, miten homma jatkuu.

Tai siis voihan sitä tulevaakin miettiä, mutta älä nyt ”etuajassa” eroa sillä ajatuksella, että se ero tulee kumminkin.

 

[pernaveikko]

Esimerkiksi @pernaveikko voi varmaan kertoa sinulle oman näkemyksensä siitä, miten voi elää ja työskennellä muualla kuin Suomessa.

Ajattelin ehdottaa, mutta tulin siihen tulokseen, että opinnot on varmaan parempi ja pakko hoitaa Suomessa loppuun.

Sen sijaan etäsuhteista on ollut paljon puhetta tässä ketjussa aina välillä. Tuo ernestin touhu kuulostaa vähän turhan hurjalta, vaikka itsekin toki opintolainat käytin reissaamiseen.

Sellainenhan onnistuu, jos ja vain jos hyvin, kunhan sen tilanteen päättymisen tietää. Se ei riitä, vaikka seuraava tapaaminen olisikin tiedossa. Eihän tässä nyt tietenkään ketään suoraan kannata jättää alkaa. Paitsi jos opintoja on jäljellä vielä useampi vuosi, niin sitten ei auta kuin katsoa joskus myöhemmin.

Nimenomaan lähtökohdan ei kannata olla, että ethän sinä sinne voi muuttaa. Tietenkin voit.

 

[Birchman]

Keväällä tuli ero pitkäaikaisesta avovaimosta. Lopulta olin jätetty, vaikka jo viime vuoden puolella ehdotin lusikoiden jakoa. Tähän asti olen pitänyt itse radiohiljaisuutta, exä on välillä jotain viestejä laittanut joihin olen sitten vastannut platonisesti.

Viime viikolla exä haki viimeiset tavaransa pois ja jäi sitten hetkeksi pyynnöstään juttelemaan. Pyysi osaltaan tiettyjä asioita anteeksi ja kysyi onko mulla ollut sitä ikävä. Sanoin, että välillä ja sitten hän vastasi samaa. Noh hän lähti sitten pois ja halusi vielä halata lopuksi. Eilen hän soitti ja pyysi kyytiä multa yhteen paikkaan. Kieltäydyin kohteliaasti, sillä tarkoitukseni ei ole alkaa rengiksi exille (eikä jatkossa myöskään parisuhteessa ollessani.. Siperia opettaa). Sanoin, että oli ihan kiva nähdä ja hän sitten totesi, että harmi kun meillä tuli lopulta ero, kun olen kuitenkin niin hyvä tyyppi.. (ööh niin hän jätti minut?) Illalla satuin samaan baariin hetkeksi hänen kanssaan. Olin frendin kanssa eikä oikein mitään fiiliksiä tullut siitä, että hän oli siellä. Olin melko yllättynyt siitä, ettei tilanne ollut vaivaannuttava tai muutakaan. Exä vilkuili koko ajan pöytäämme ja kävi kahteen kertaan vaihtamassa kuulumiset. Huom! Tähän mennessä en siis ole eron jälkeen tehnyt mitään kontaktia häneen enkä liikauttanut evääkään minkään kommunikoinnin suhteen. Lähdin sitten kotiin ja moikkasin mennessäni.

Myöhemmin sitten ajattelin pienessä nousuhumalassa, että laitanpa viestin exälle (joo tiedetään..). Sanoin, että voi tulla istumaan iltaa jos haluaa. Noh, viesti näkyi hänellä luettuna, mutta vastaus tuli vasta myöhemmin yöllä. Oli kuulemma menossa kotiin nukkumaan ja kiitti kutsusta. Tämän jälkeen sitten ei enää viestittelyä. Toki voi hyvin olla, että oli juuri menossa jonkun miehen luo nussimaan oikein olan takaa. Mistäs näitä ikinä tietää. Eron jälkeen on tuntunut, ettei tuntenut sitä ihmistä lopulta ollenkaan.

En oikein edes tiedä, mikä mun motiivi oli laittaa sitä viestiä. Jotenkin toi exän käytös on ollut sellaista ihmeellistä tyrkkyilyä meikäläisen suuntaan ja itselle tuli joku musta hetki. Aamulla lähinnä harmitti, kun tuntuu että olen hyvin onnistunut pitämään pääni kylmänä. Nautin sinkkuna olosta verrattuna loppuajan surkeaan parisuhteeseen. Exä on 20% maailman herttaisin ihminen, mutta loput 80% on niin hyvin muistissa, ettei yhteenpaluu kiinnosta pätkääkään. Kuitenkin yritän ymmärtää naisten käyttäytymistä ottaakseni opiksi jatkoa ajatellen. Mitä ihmettä tämä nainen tarkoittaa tällä yhteydenpidolla, hyvä tyyppi-letkautuksilla, tyrkyttämisellä yms. Sitten, kun laitan viestiä niin suihku onkin kylmä? Hakeeko hän minusta egoboosteria, yrittää pitää varalla, on sekaisin tunteistaan vai mitä? Sinänsä perseestä, jos kyse on boostauksesta kun takana on suhde ja toivoisin ihmisen kunnioittavan sitä mitä on aikanaan sovittu (eli eron myötä molemmat jatkavat sitten omiin suuntiinsa ja se on siinä sitten).

En ole vielä käynyt treffeillä uusien mimmien kanssa. Katsotaan sitten syksyllä. Olen lähinnä keskittynyt käsittelemään tuon aiemman suhteen loppuun ja nauttimaan kesästä. Olen aika pirun helpottunut, että suhteemme lopulta päättyi. Löihän se alkuun kovaa, mutta kyllä sieltä noustiin ja aika parantaa.

 

[Tadu]

Keväällä tuli ero pitkäaikaisesta avovaimosta. Lopulta olin jätetty, vaikka jo viime vuoden puolella ehdotin lusikoiden jakoa. Tähän asti olen pitänyt itse radiohiljaisuutta, exä on välillä jotain viestejä laittanut joihin olen sitten vastannut platonisesti.

Viime viikolla exä haki viimeiset tavaransa pois ja jäi sitten hetkeksi pyynnöstään juttelemaan. Pyysi osaltaan tiettyjä asioita anteeksi ja kysyi onko mulla ollut sitä ikävä. Sanoin, että välillä ja sitten hän vastasi samaa. Noh hän lähti sitten pois ja halusi vielä halata lopuksi. Eilen hän soitti ja pyysi kyytiä multa yhteen paikkaan. Kieltäydyin kohteliaasti, sillä tarkoitukseni ei ole alkaa rengiksi exille (eikä jatkossa myöskään parisuhteessa ollessani.. Siperia opettaa). Sanoin, että oli ihan kiva nähdä ja hän sitten totesi, että harmi kun meillä tuli lopulta ero, kun olen kuitenkin niin hyvä tyyppi.. (ööh niin hän jätti minut?) Illalla satuin samaan baariin hetkeksi hänen kanssaan. Olin frendin kanssa eikä oikein mitään fiiliksiä tullut siitä, että hän oli siellä. Olin melko yllättynyt siitä, ettei tilanne ollut vaivaannuttava tai muutakaan. Exä vilkuili koko ajan pöytäämme ja kävi kahteen kertaan vaihtamassa kuulumiset. Huom! Tähän mennessä en siis ole eron jälkeen tehnyt mitään kontaktia häneen enkä liikauttanut evääkään minkään kommunikoinnin suhteen. Lähdin sitten kotiin ja moikkasin mennessäni.

Myöhemmin sitten ajattelin pienessä nousuhumalassa, että laitanpa viestin exälle (joo tiedetään..). Sanoin, että voi tulla istumaan iltaa jos haluaa. Noh, viesti näkyi hänellä luettuna, mutta vastaus tuli vasta myöhemmin yöllä. Oli kuulemma menossa kotiin nukkumaan ja kiitti kutsusta. Tämän jälkeen sitten ei enää viestittelyä. Toki voi hyvin olla, että oli juuri menossa jonkun miehen luo nussimaan oikein olan takaa. Mistäs näitä ikinä tietää. Eron jälkeen on tuntunut, ettei tuntenut sitä ihmistä lopulta ollenkaan.

En oikein edes tiedä, mikä mun motiivi oli laittaa sitä viestiä. Jotenkin toi exän käytös on ollut sellaista ihmeellistä tyrkkyilyä meikäläisen suuntaan ja itselle tuli joku musta hetki. Aamulla lähinnä harmitti, kun tuntuu että olen hyvin onnistunut pitämään pääni kylmänä. Nautin sinkkuna olosta verrattuna loppuajan surkeaan parisuhteeseen. Exä on 20% maailman herttaisin ihminen, mutta loput 80% on niin hyvin muistissa, ettei yhteenpaluu kiinnosta pätkääkään. Kuitenkin yritän ymmärtää naisten käyttäytymistä ottaakseni opiksi jatkoa ajatellen. Mitä ihmettä tämä nainen tarkoittaa tällä yhteydenpidolla, hyvä tyyppi-letkautuksilla, tyrkyttämisellä yms. Sitten, kun laitan viestiä niin suihku onkin kylmä? Hakeeko hän minusta egoboosteria, yrittää pitää varalla, on sekaisin tunteistaan vai mitä? Sinänsä perseestä, jos kyse on boostauksesta kun takana on suhde ja toivoisin ihmisen kunnioittavan sitä mitä on aikanaan sovittu (eli eron myötä molemmat jatkavat sitten omiin suuntiinsa ja se on siinä sitten).

En ole vielä käynyt treffeillä uusien mimmien kanssa. Katsotaan sitten syksyllä. Olen lähinnä keskittynyt käsittelemään tuon aiemman suhteen loppuun ja nauttimaan kesästä. Olen aika pirun helpottunut, että suhteemme lopulta päättyi. Löihän se alkuun kovaa, mutta kyllä sieltä noustiin ja aika parantaa.

Netti on pullollaan näitä narsismi-keskusteluja ja suhtaudun kotisohvalla tehtäviin analyyseihin melko skeptisesti. Meidän suhteessa oli kuitenkin ihan selkeästi ihailu-mitätöinti-hylkäys. Alussa nainen osti minulle älyttömiä lahjoja, teki aamupalat valmiiksi. Parin vuoden jälkeen alkoi sitten pienin askelin mitätöinti mitä ihmeellisimmistä asioista (ulkonäkö, ajatukset, halut) ja tätä jatkui kovenevalla tahdilla suhteen loppuvaiheeseen. Viimeisen vuoden olin enemmän tai vähemmän vain väline hänen tavoitteidensa ja ihanteiden saavuttamiseksi. Kaikkein tärkeintä oli, että muut ihmiset luulivat meidän suhteemme olevan kunnossa ja siihen panostettiin uskomattoman paljon. Koti oli täysi läävä, tunnelma murhaava ja meikä täysi nolla. Ulkopuolella sitten muille minut esiteltiin rakkaana avomiehenä yms. Näitä sanoja ei paljon kotona kuulunut..

Mokasit kun laitoit viestiä. Siihen saakka olit selkeästi eron "voittaja" jos sellaisia nyt on.

 

[Susimies]

Miltä teistä on tuntunut se, että pitkän ja päättyneen suhteen jälkeen exänne on mennyt vihdoin paneskelemaan uutta miestä? Olimme 10 vuotta yhdessä, kunnes naiseni jätti minut. Vaikka haluan hänen olevan onnellinen elämässään, niin minua satuttaa todella paljon kuulla hänen uusista mieskuvioistaan. Hän oli elämäni ensirakkaus, enkä voi päässäni kuvitella, että hän harrastaa seksiä jonkun paremman ihmisen kanssa samaan aikaan, kun itse murehdin ja muistelen häntä kotonani.

En tiedä pääsenkö tunteistani koskaan ylitse, koska rakastan häntä ja kaipaan häntä jatkuvasti edelleen.

Kun oliskin vasta suhteemme päätyttyä, mutta ihan suhteen vikoina kuukausina hoisi senkin homman. Paskaltahan se sillon tuntui.

Nyttemmin, kun oma elämä on asettunut uomiinsa kaikinpuolin, myös parisuhderintamalla, ei oo tullu koko asialle ajatusta suotua. Ei oo sen arvoinen, vaikka lapseni äiti onkin.

Jos tuota "kiinni oloa" tunnetasolla jatkuu kovin kauan, kannattaa hakea apua. Itsekkin käyn säännöllisesti juttelee vielä; Tosin isolta osin eroa edeltävien tapahtumien vuoksi ja sen vuoksi, että tuossa edellisessä suhteessa annoin exän määrittää minuuteni. Nyt saan viimein olla oma itseni.

 

[Birchman]

Jos tuota "kiinni oloa" tunnetasolla jatkuu kovin kauan, kannattaa hakea apua. Itsekkin käyn säännöllisesti juttelee vielä; Tosin isolta osin eroa edeltävien tapahtumien vuoksi ja sen vuoksi, että tuossa edellisessä suhteessa annoin exän määrittää minuuteni. Nyt saan viimein olla oma itseni.

Susimiehen lyhyestä tekstistä saa sen kuvan, että asioita on oikeasti käsitelty ja suhteen päättymisen jälkeen on selvitetty, miten tulevaa elämää saadaan parannettua. Hyvä päätös!

Itse pelkäsin erotessani, että tässä menee nyt ainakin vuosi ihan surkeana ja elämä muuttuu olennaisesti huonompaan suuntaan yksin ollessa. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että elämäni on muuttunut oikeastaan kaikilta osin parempaan suuntaan (meillä meni lopussa todella huonosti..).

Itsellä on erosta kolme kuukautta ja olen tyytyväinen ja melko yllättynyt, että olen saanut itseni näin nopeasti jaloilleni. Elämässä on niin sanotut peruskivet ihan hyvällä tolalla ja tämä on auttanut keskittymään päättyneen parisuhteen käsittelyyn. Uskon, että pystyn jo suhteellisen objektiivisesti käsittelemään entistä elämääni. Luulin olevani jollain tasolla onnellinen, mutta vasta nyt olen tajunnut miten onneton ihminen olin suhteessamme viimeisen vuoden. Avopuolisoni osasi olla verbaalisesti armoton virheiden etsijä. Osan toki voi ohittaa olan kohautuksella, mutta jatkuva "sun naaman näkeminen pilaa mun päivän, oot lihava, sulla ei oo suuntaa yms." jättää kyllä takaraivoon ihan riittävästi negatiivisia ajatuksia.

Itsellä on vielä tekemistä oman minäkuvan ja itsetunnon kanssa. Nekin ovat menossa parempaan suuntaan. Olen kirjoittanut paljon kaikkia ajatuksiani paperille ja saanut sitä kautta hieman etäisyyttä niiden tarkasteluun. Alkanut ymmärtää, ettei vika ollut aina minussa vaan exällä ihmisenä oli vaikeaa, eikä hän osannut käsitellä asioita. Pidän myös huolta itsestäni, suunnittelen tulevaa, urheilen ja olen luonut arkeen rutiineja.

On aika hieno tunne olla reilu kolmekymppinen sinkkumies! Uskon, että jotain hyvää tulee kyllä kohdalle ajallaan. Tällä hetkellä haluan kuitenkin nauttia itsestäni ja rakentaa rauhassa. Tässä iässä alkaa olla valinnanvaraa myös naisissa hieman eri tavalla kuin viimeksi sinkkuna ollessa, joten mitään pakkoa mennä naimisiin vuoden sisällä ei todellakaan ole.

 

[Turha Kaukalo]

Jotenkin on sama kaava näissä jutuissa.

Onko noilla akoilla melkein kaikilla jokin varasuunnitelma ja vielä varasuunnitelman varasuunnitelmakin? Uusi mies on etsitty, uusi asunto, varmaan muutakin, mitä tämmönen hölmö mies ei voi edes ymmärtää. Mun eksä kertoi suhteemme alussa, että hän oli eksälle kertonut siinä kun olivat sohvalla töllöä katselleet, että ai niin, mulla on uusi asunto ja mä muutan. Kysyin, että mitäs jätkä siihen. Ei kuulemma ollut sanonut mitään. En ymmärtänyt itsekään häipyä paikalta ja lujaa tämän tosikertomuksen kuultuani. Meillä meni sitten niin, että minut viskattiin kämpästä huus vittuun ja uusi mies oli jo olemassa. Mikä vittu semmosiakin miehiä vaivaa? Pillunpuute varmaan. Menkää huoriin. Ai niin, sitten on vielä se läheisyyden puute, rakkauden. Nooh, sitä ei ole luvassa jos olet jonkun piruparan eukon panopuuna. Toki saat kuulla kaikenlaista, mutta se on valhetta.

 

[Breeze Harbour]

Onko noilla akoilla melkein kaikilla jokin varasuunnitelma ja vielä varasuunnitelman varasuunnitelmakin? Uusi mies on etsitty, uusi asunto, varmaan muutakin, mitä tämmönen hölmö mies ei voi edes ymmärtää. Mun eksä kertoi suhteemme alussa, että hän oli eksälle kertonut siinä kun olivat sohvalla töllöä katselleet, että ai niin, mulla on uusi asunto ja mä muutan. Kysyin, että mitäs jätkä siihen. Ei kuulemma ollut sanonut mitään. En ymmärtänyt itsekään häipyä paikalta ja lujaa tämän tosikertomuksen kuultuani. Meillä meni sitten niin, että minut viskattiin kämpästä huus vittuun ja uusi mies oli jo olemassa. Mikä vittu semmosiakin miehiä vaivaa? Pillunpuute varmaan. Menkää huoriin. Ai niin, sitten on vielä se läheisyyden puute, rakkauden. Nooh, sitä ei ole luvassa jos olet jonkun piruparan eukon panopuuna. Toki saat kuulla kaikenlaista, mutta se on valhetta.

Voisin kuvitella, että tuollanen nainen joka vaihtaa miehestä toiseen tosta noin vaan vailla huolen häivää rakastaa lähinnä itseään.

@Birchman sulla on kertakaikkisen ihailtava asenne elämää kohtaan. Moni muu olis sun tilanteessa toimeton ja hajalla. Eksäsi kuulostaa täällä lukemieni kertomustesi perusteella melko ongelmaiselta tapaukselta. Kyllä se valitettavasti kertoo paljon ihmisen omasta itsetunnosta, jos on jatkuva tarve satuttaa ja loukata toista, nimimerkillä kokemusta on.

Mielenterveytesikin kannalta tärkeää että erositte. Tsemppipeukut täältä tulevaisuuden tuuliin!

 

[Kulkija]

Erosta alkaa olemaan 6kk aikaa ja omilleen muutosta 2kk. Nyt sitä on tajunnut kuinka paljon paremmin minulla menee, kun ei vierellä ole henkilöä, jolta ei saa minkäänlaista tukea. Edelliskeväänä olin hetken aikaa hieman tyhjän päällä, koska ei ollut työpaikkaa ja eikä koulupaikkaa vielä. Tilanne ahdisti minua suunnattomasti, mutta en pystynyt puhumaan asiasta exälle, koska ainut mitä sieltä suunnasta oli tullut siihen aikaan olivat luokkaa "Susta ei ikinä tule mitään ja olet luuseri." Samanlaista henkistä väkivaltaa se oli jo pidemmän aikaa ollut ja jatkui ja yltyi loppua kohden vain pahemmaksi. Minun parhaat ystävänikin sanoivat miten jaksan katsella tuollaista naista, mutta jotenkin sitä mielessä ajatteli, että se rakkaus oli niin paljon voimakkaampaa ettei pieni haukkuminen ollut syy erota. Olisi pitänyt jo silloin tajuta erota, mutta mielummin myöhään kuin ei milloinkaan.

Kesäkuun alussa kävin treffeillä naisen kanssa ja hitaasti, mutta varmasti siitä eteenpäin on välimme lämmenneet ja nyt olemme pari viikkoa nähneet 3-4 kertaa viikossa. Molemmat ovat myöntäneet selvän kiinnostuksen ja ihastumisen toista kohtaa. Naisessa vaikutuksen on tehnyt kuinka avoimesti olen voinut puhua hänelle menneisyydestäni ja omista ongelmistani. Hän on samalla tapaa ollut avoin itsestään ja tämä minua hämmentää suuresti, koska juurikin edellisessä suhteessa en missään vaiheessa kokenut, että kumpikaan meistä olisi ollut täysin avoin ja rehellinen toiselle. Uuden naisen kanssa olemme myös puhuneet ettei meillä ole mikään kiire minnekkään tämän suhteen kanssa ja katsotaan minne elämä kuljettaa.

EDIT: Se mikä ehkä unohtui mainita ja on järjellä mietittynä täysin typeräkin asia, mutta jotenkin pelottavan paljon sellaisia mitättömiä samankaltaisuuksia tässä uudessa naisessa on exän kanssa. Kumpikaan ei tykkää pinaattikeitosta, käyneet samat koulut samasta syystä, molempien kaverit "haukkuvat" kleptomaaniksi, haluavat asua samassa asuinalueella. Täysin mitättömiä asioita loppupeleissä, mutta jotenkin hauskoja kuitenkin.

 

[redlate]

Kannetaanpa nyt omakin korteni kekoon. Joskus se uusi nainen/rakkaus löytyy paikasta, josta sen vähiten odottaa tapahtuvan. Itselleni kävi juuri noin. Aluksi vähän taustaa asioille. Kuten teistä muutama tietää, olin tossa talvella ja alkukeväällä aika paskana ja vähän sillä mielellä, että vittuun kaikki. Meni päiviä etten edes puhunut kenellekkään töiden ulkopuolella. Istuin kotona kalsarikännien jännässä maailmassa. No loppukevään ja alkukesän mittaan alkoi mieli kirkastua ja kävin keikoilla, kavereiden kanssa ulkona jne. Paskaako sitä kotona yksin aina.

No tuli Tuska. Tarkoitus oli, että kavereiden kanssa pidetään hauskaa, diggaillaan bändejä, otetaan pari kaljaa ja ehkä käydään Jeesusbussissa vittuilemassa jne. Normi Tuskameininkiä siis. No porukkaan liittyi yksi daami. Tunsi yhden meistä ja hänellä ei ollut muita kavereita lähtenyt mukaan, joten oli sitten meidän porukan mukana. Siinä perjantain mittaan huomasimme hyvin usein seisovamme vierekkäin ja että meillä löytyi aika paljon yhteistä ja jutun juurta. No muut siitä pikkuhiljaa lähtivät kotiin ja me jäimme. Lähinnä, että katsotaan toi Body Count vielä. Eihän me sitä paljoa seurattu. Juteltiin niitä näitä. Illan päättyessä lähdimme yhdessä poispäin ja hän antoi mulle numeron. Lähinnä silloin siksi, että löytää meidät taas lauantaina kun tuli vähän myöhemmin paikalle. Halasimme lyhyesti ja nähdään huomenna. En mä siinä sen kummemmin vieläkään ajatellut sen enempää. Ajattelin, että olipas kiva tyyppi.

Lauantaiaamuna muutama viesti, että mä lähden Kaislaan ja sieltä sitten kohti aluetta johonkin aikaan. Ehkä nähdään sitten myöhemmin.
Muu jengi kai lähti saunaan ja paljuun. Mä halusin diggailla Mokomaa. Tuli sitten viesti, että missäs olet? Tulen juuri alueelle. Hän tuli sitten siihen mun luo kanssa Mokomaa kuuntelemaan ja edelleen tuntui luontevalta jutella ja olla hänen lähellään. No pikkuhiljaa huomasimme molemmat seisovamme lähempänä ja lähempänä toisiamme. Jotenkin se vaan meni, niin että sitten olimme käsikkäin ja lopulta sitten kovin lähekkäin koko loppupäivän ajan. Ei me mitenkään päätetty tai sovittu että ollaan näin. Vähän kuin ajauduttiin pikkuhiljaa toistemme syliin. Illalla kotiin lähtiessä muutama pusu vaihdettiin ja sovittiin, että laiteaan viestiä huomenna. Hän ei enää ollut su tulossa paikalle.

Sunnuntain humppasin kavereiden kanssa sitten enemmän tai vähemmän kännissä kavereiden kanssa hänelle silloin tällöin viestejä vaihdellen.

Maanantaina sitten sovimme että nähdään illalla kaupungilla ja kävellään vaikka ympäri Helsinkiä. No, niin tehtiin. Edelleen oli mukavaa toistemme seurassa. Tehtiin sama tiistaina jne. Siitä lähtien olemmekin olleet yhdessä aika tiiviisti. Parasta tässä kaikessä on se, että meiltä on kokonaan puuttunut se alun kissa ja hiiri leikki, mikä monesti liittyy kun uuteen ihmiseen tutustuu. Kaikki on mennyt luontevasti ja tuntunut hyvälle ja oikelle. Eilen hän sanoi mulle, että tuntuu, että olisin tuntenut sut jo kauan vaikka vasta kolme viikkoa on yhdessä kuljettu.

Hyvältä siis näyttää mun naisasiat tässä kohtaa. Kai mä yritän sanoa, että kun oli sillä ajatuksella jo liikenteessä, etten yritä enää mitään hakea, osasin olla vaan oma kummallinen itseni ja se herätti kiinnostuksen myös toisessa. Kun on liikaa yrittämättä, niin joskus se paska lentää tuulettimen ohi.

 

[heavy]

Lähinnä, että katsotaan toi Body Count vielä. Eihän me sitä paljoa seurattu. Juteltiin niitä näitä

Hän tuli sitten siihen mun luo kanssa Mokomaa kuuntelemaan ja edelleen tuntui luontevalta jutella...

Onnittelut tuoreesta rakkaudesta! Toivon kuitenkin että ette pilanneet muiden keikkoja tuolla pulinallanne. On ihan hiton ärsyttäviä kaikki koko keikan ajan juttelijat.

 

[redlate]

Onnittelut tuoreesta rakkaudesta! Toivon kuitenkin että ette pilanneet muiden keikkoja tuolla pulinallanne. On ihan hiton ärsyttäviä kaikki koko keikan ajan juttelijat.

No ei siellä kaljateltta-alueella kai päässyt keikkaa muilta pilaamaan?

 

[Birchman]

@Birchman sulla on kertakaikkisen ihailtava asenne elämää kohtaan. Moni muu olis sun tilanteessa toimeton ja hajalla. Eksäsi kuulostaa täällä lukemieni kertomustesi perusteella melko ongelmaiselta tapaukselta. Kyllä se valitettavasti kertoo paljon ihmisen omasta itsetunnosta, jos on jatkuva tarve satuttaa ja loukata toista, nimimerkillä kokemusta on.

Mielenterveytesikin kannalta tärkeää että erositte. Tsemppipeukut täältä tulevaisuuden tuuliin!

Kiitokset. Näin varmasti ainakin pidemmän aikavälin osalta. Mulla on vähän valitettavastikin kertynyt praktiikkaa näistä päättyneistä parisuhteista tai tapailuista vuosien varrella, joten tiedän mitä edessä oli. Yllätys on ollut se, että moni ennalta kauhistelemani asia onkin osoittautunut paljon pienemmäksi murheeksi, kun nyt aikuisena asioita käsittelee. Olin varma, että tapahtuu x, y ja z nyt kun olen yksin. Sitten olenkin todennut, etten jaksa tuollaista asiaa murehtia ja ongelma on tavallaan kadonnut itsestään.

Olen miettinyt näitä naisia, jotka jossain vaiheessa suhdettaan alkavat sättiä miestään. Osittain tämä varmasti johtuu siitä, ettei mies enää samalla tavalla huomioi kuin suhteen alussa ja muutenkin arki alkaa tulla vastaan. Mutta tähän liittyy myös se, että nainen saattaa olettaa onnensa olevan jollain tasolla sidoksissa miehen toimintaan. Odotetaan, että mies tekee naisen onnelliseksi ja jos näin ei käy, alkaa haukkuminen, vähättely ja muu vastaava toiminta. Tämä luultavasti vain karkottaa miehen kauemmas naisesta, eikä halua tehdä mitään toisen eteen. Tässä vaiheessa peli alkaa muutenkin olla pelattu naisen odottaessa miehen tekevän hänet onnelliseksi, onhan mies sen jo velkaa naiselle kun tilanne on edennyt niin pitkälle. Mies sitten vastahakoisesti yrittää miellyttää naista, mutta mikään ei naisen silmissä enää tunnu riittävän. Jossain vaiheessa nainen sitten nostaa kytkimen ja etsii itselleen uuden miehen. Mikäli minkäänlaista introspektiota ei tässä välissä tapahdu, on taas sama leikki edessä. Nainen ajattelee ensialkuun löytäneensä juuri sen oikean, kunnes jossain vaiheessa huomaa ettei mikään muuttunutkaan ja sama homma on jälleen edessä. Tällainen ajatus itselle ainakin tuli vahvasti esille, kun kuuntelin exäni odotuksia tulevaisuutensa osalta.

Suhde oli muutenkin melko raskas, sillä emme juuri jakaneet yhteistä keskenämme. Parisuhteessa oli kaksi yksilöä ja yhteisiä asioita oli melko vähän. Lisäksi jälkeenpäin olen pannut merkille, miten vähän exääni kiinnosti tutustua perheeseeni verrattuna siihen, miten paljon itse vietin aikaa hänen perheensä kanssa. Hän myöskin siivosi elämänsä melko hyvin menneestä, esimerkiksi hänelle annetut lahjat oli jättänyt muuton yhteydessä minulle. Tunneäly ei ollut hänellä mikään vahvuus..

Tänään yritin hieman miettiä, minkälaisen ihmisen kanssa sitä haluaisi elämäänsä jakaa. Aika vaikea kysymys, enkä oikein itsekään osaa siihen tässä vaiheessa antaa vastausta. Luonteeltaan mieluummin avoimempi, mitä ex. Jälkeenpäin on miettinyt, että aika vähän tunsin häntä lopulta, vaikka oletti minun tietävän hänet läpikotaisin. Kyllä mä haluan, että nainenkin kertoo itsestään, eikä vain oleta koko ajan toisen olevan täysin kartalla siitä, mitä toisen päässä liikkuu. Se konkretisoitui oikeastaan eron hetkellä, kun toinen alkoi vuoden jälkeen kertoa omista tuntemuksistaan. Ei parisuhde voi olla sellainen, että sitä hoidetaan ystävien kanssa ja sitten miehen ja naisen välisen yhteiselämän pitäisi jollain mysteerisellä tavalla toimia täydellisesti ja asioiden vain "tapahtua oikein" ilman, että nainen ja mies keskenään pitävät huolta riittävästä puhumisesta suhteen osalta.

En usko, että onni tulee etsien. Jossain vaiheessa sitä sitten tapaa jonkun naisen jonkun sattuman kautta (näin ne tähänkin asti on menneet). Jotenkin tämän oman elämän rakentaminen on vielä niin alkuvaiheessa, että haluaakin katsoa tilannetta rauhassa.

 

[heavy]

Olen miettinyt näitä naisia, jotka jossain vaiheessa suhdettaan alkavat sättiä miestään.

Tämä ei ole mitenkään sukupuoliriippuvainen ominaisuus, samalla tavalla löytyy miehiä, jotka suhteen jossakin vaiheessa alkavat sättimään naistaan.

 

[Birchman]

Tämä ei ole mitenkään sukupuoliriippuvainen ominaisuus, samalla tavalla löytyy miehiä, jotka suhteen jossakin vaiheessa alkavat sättimään naistaan.

Hyvä tarkennus. Käyttäytymismalli siis koskettaa sekä miehiä että naisia.

 

[Palstalegenda]

Joidenkin naisten kanssa käy niin, että naiset alkavat tylyttää aina vaan pienemmistä asioista, suorastaan halveksia.

Syy on se, että tuollaiset naiset haluavat selkeän johtajan roolin. Se malli on voinut tulla kotoa, myös perusluonne voi olla sellaiseen taipuisa. Tasapuolisuus ei onnistu heidänlaisiltaan. Siis jos mies on tietyllä tapaa joojoomies, niin tuollaisen miehen ja johtajuuteen aina pyrkivän naisen suhde voi olla varsin rauhallinen. Sen sijaan jos mies ei alistu, niin nainen yrittää aina vaan kovemmin keinoin saada miehen alistumaan ja uskomaan, että nainen osaa ja tietää tässä suhteessa asiat paremmin. Mies on alamainen, joka saa olla rauhassa, kunhan ymmärtää alistetun asemansa. Jos ei alistu, niin nainen etsii miehen muka vikoja ja tuo ne dramaattisesti esille. Mies alkaa usein uskoa surkeuteensa ja alistuu.

Ja näin he elävät valtasuhteessa, rakkaudeksi saattavat sitä luulla, vaikka nainen ei pohjimmiltaan edes osaa parisuhderakastaa. Valtaansa ja asemaansa hän alitajuisesti rakastaa, ja sitä että toinen on alistunut, mutta ei silti taistele asemansa kohentamiseksi.

Jos mies taistelee vastaan, niin nainen toteaa, että heidän luonteensa eivät sovi yhteen. Se kannattaa ottaa suurena kehuna.

 

[teppana]

Joidenkin naisten kanssa käy niin, että naiset alkavat tylyttää aina vaan pienemmistä asioista, suorastaan halveksia.

Syy on se, että tuollaiset naiset haluavat selkeän johtajan roolin. Se malli on voinut tulla kotoa, myös perusluonne voi olla sellaiseen taipuisa. Tasapuolisuus ei onnistu heidänlaisiltaan. Siis jos mies on tietyllä tapaa joojoomies, niin tuollaisen miehen ja johtajuuteen aina pyrkivän naisen suhde voi olla varsin rauhallinen. Sen sijaan jos mies ei alistu, niin nainen yrittää aina vaan kovemmin keinoin saada miehen alistumaan ja uskomaan, että nainen osaa ja tietää tässä suhteessa asiat paremmin. Mies on alamainen, joka saa olla rauhassa, kunhan ymmärtää alistetun asemansa. Jos ei alistu, niin nainen etsii miehen muka vikoja ja tuo ne dramaattisesti esille. Mies alkaa usein uskoa surkeuteensa ja alistuu.

Ja näin he elävät valtasuhteessa, rakkaudeksi saattavat sitä luulla, vaikka nainen ei pohjimmiltaan edes osaa parisuhderakastaa. Valtaansa ja asemaansa hän alitajuisesti rakastaa, ja sitä että toinen on alistunut, mutta ei silti taistele asemansa kohentamiseksi.

Jos mies taistelee vastaan, niin nainen toteaa, että heidän luonteensa eivät sovi yhteen. Se kannattaa ottaa suurena kehuna.

Tällaisia analyysejä kun luen, mietin että minkälaisten ihmisten kanssa te oikein olette seurustelleet? Olenko vain onnekas vai mitä, koska en pysty käsittämään tuollaisia valtakamppailuja? Kun parisuhde on vakiintunut ei siinä ole mitään taistelua herruudesta. Vain kaksi ihmistä jotka tukevat toinen toisiaan. Ei ole voittajia ja häviäjiä.

 

[Turha Kaukalo]

Tällaisia analyysejä kun luen, mietin että minkälaisten ihmisten kanssa te oikein olette seurustelleet? Olenko vain onnekas vai mitä, koska en pysty käsittämään tuollaisia valtakamppailuja? Kun parisuhde on vakiintunut ei siinä ole mitään taistelua herruudesta. Vain kaksi ihmistä jotka tukevat toinen toisiaan. Ei ole voittajia ja häviäjiä.

Kyllä tuollaisia kamppailuja on.

Kävihän se tuuri tälle pässillekin sitten, mutta pitkähkösti sai hakea.

 

[Palstalegenda]

Tällaisia analyysejä kun luen, mietin että minkälaisten ihmisten kanssa te oikein olette seurustelleet?

No juuri mm. tuollaisten kanssa. Tosin, korostan, he eivät ole enemmistö, saati kaikki. Nuo ihmiset ovat usein hyvällä tuulella ollessaan oikein hyviä tyyppejä. Mutta eihän se riitä.

 

[teppana]

Kyllä tuollaisia kamppailuja on.

Kävihän se tuuri tälle pässillekin sitten, mutta pitkähkösti sai hakea.

No juuri mm. tuollaisten kanssa. Tosin, korostan, he eivät ole enemmistö, saati kaikki. Nuo ihmiset ovat usein hyvällä tuulella ollessaan oikein hyviä tyyppejä. Mutta eihän se riitä.

Täytyy kyllä olla tyytyväinen siihen mitä itse on löytänyt. En ainakaan itse aisti mitään valtataisteluita tai toissijaisia motiiveja. Vanhoja ei kaivella ja anteeksi annetaan kun toinen pyytää. Olisin kyllä aivan puulla päähän lyöty jos avovaimo joskus tahallaan tekisi jotain mikä satuttaisi minua. Sama pätee toisin päin myös.

 

[Palstalegenda]

Olisin kyllä aivan puulla päähän lyöty jos avovaimo joskus tahallaan tekisi jotain mikä satuttaisi minua

En usko, että se valtapeli ja alistaminen on läheskään aina tahallista. Ihmiset vaan ovat rikkinäisiä.

 

[teppana]

En usko, että se valtapeli ja alistaminen on läheskään aina tahallista. Ihmiset vaan ovat rikkinäisiä.

Näin sen täytyy olla. Kaikki nämä tarinat tässä ketjussa toimii hyvänä muistutuksena itselle ettei hyvää parisuhdetta saa pitää itsestäänselvyytenä.

Ihmeen äkkiä sitä ihminen unohtaa, koska omat vanhempani ovat molemmat useaan otteeseen eronneet ja puolisoina on ollut todella hankalia tyyppejä. Siltikin, kun oma parisuhde alkaa lähennellä vuosikymmenen ikää sitä alkaa peilata siihen eikä enää vanhempien epäonnistuneisiin liittoihin. Ehkä se on hyvä asia, ettei jää kyyniseksi. Mutta tuleeko sitä ihmisestä sitten myös naiivi?

 

[Birchman]

Joidenkin naisten kanssa käy niin, että naiset alkavat tylyttää aina vaan pienemmistä asioista, suorastaan halveksia.

Syy on se, että tuollaiset naiset haluavat selkeän johtajan roolin. Se malli on voinut tulla kotoa, myös perusluonne voi olla sellaiseen taipuisa. Tasapuolisuus ei onnistu heidänlaisiltaan. Siis jos mies on tietyllä tapaa joojoomies, niin tuollaisen miehen ja johtajuuteen aina pyrkivän naisen suhde voi olla varsin rauhallinen. Sen sijaan jos mies ei alistu, niin nainen yrittää aina vaan kovemmin keinoin saada miehen alistumaan ja uskomaan, että nainen osaa ja tietää tässä suhteessa asiat paremmin. Mies on alamainen, joka saa olla rauhassa, kunhan ymmärtää alistetun asemansa. Jos ei alistu, niin nainen etsii miehen muka vikoja ja tuo ne dramaattisesti esille. Mies alkaa usein uskoa surkeuteensa ja alistuu.

Ja näin he elävät valtasuhteessa, rakkaudeksi saattavat sitä luulla, vaikka nainen ei pohjimmiltaan edes osaa parisuhderakastaa. Valtaansa ja asemaansa hän alitajuisesti rakastaa, ja sitä että toinen on alistunut, mutta ei silti taistele asemansa kohentamiseksi.

Jos mies taistelee vastaan, niin nainen toteaa, että heidän luonteensa eivät sovi yhteen. Se kannattaa ottaa suurena kehuna.

Tämä oli melko tyhjentävästi kirjoitettu. Meidän parisuhteen aikana naisen halu hallita ja johtaa palettia kasvoi jatkuvasti. Moneen otteeseen ajattelin, että on pienempi paha antaa tässä(kin) periksi, kun alkaa sanoa vastaan. Lopulta ei enää itsellä riittänyt mielenkiinto/jaksaminen taistella jokaisesta pienestä asiasta. Itseasiassa meillä menikin oikein hyvin vielä silloin, kun itse keskityin lähinnä töiden tekoon ja annoin naisen pyörittää käytännön arkielämää. Yhdessä vaiheessa sitten tajusin, etten halua tällaista elämää ja tämän jälkeen kyllä alkoi löytyä niitä vikoja ja lista jatkui loputtomiin. Tuo dramatiikka ja asioiden suurentelu tuli myös mukaan. Lopulta sitä sitten alkoi itsekin uskoa niihin asioihin ja nyt sitten on saanut pyöritellä päätään, kun tuo parisuhteen tapainen yhdessäolo päättyi.

Meillä ei todettu, että luonteet eivät sovi yhteen. Todettiin, ettei arvot sovi yhteen (tämä on vielä epämääräisempi kuin luonne, jolloin on todella vaikea argumentoida vastaan). Otetaan kuitenkin kehuna, kun tiedostan mikä homman nimi oli. Heillä kotona dynamiikka oli se, että mies teki kaiken mitä vaimo vaati. Miehellä ei juuri ollut sanavaltaa mihinkään ja naisen tehtävä oli pitää "mies ojennuksessa". Ulospäin se toki näytti siltä, että jos miehen kädet olisi amputoitu, ei hänelle olisi ollut perheessä enää mitään käyttöä.. Toki tämän mielipiteen hienovarainen ilmaisu oli aivan väärä tulkinta ja heidän vanhempiensa dynamiikka oli vain osoitus elämää suuremmasta rakkaudesta, johon myös minun olisi pitänyt pystyä.

Tällaisia analyysejä kun luen, mietin että minkälaisten ihmisten kanssa te oikein olette seurustelleet? Olenko vain onnekas vai mitä, koska en pysty käsittämään tuollaisia valtakamppailuja? Kun parisuhde on vakiintunut ei siinä ole mitään taistelua herruudesta. Vain kaksi ihmistä jotka tukevat toinen toisiaan. Ei ole voittajia ja häviäjiä.

Ei kukaan lähde parisuhteeseen alistettavaksi tai vittuilun kohteeksi. Ihmisten luonteet ovat kuitenkin erilaisia. Sen takiahan psykologiassa on tunnistettu erilaisia persoonia. On johtajia, on alistujia, on introja ja ekstroja yms. yms. Se minkä itse kokee ongelmaksi voi toiselle olla ihan saman tekevä asia. "Ainahan ne naiset valittaa, ei se haittaa että X päättää aina minne matkustetaan ja minkälaisia vaatteita ostan kaupasta yms.". Toiselle nämä ovat sitten aivan itsestään selvästi asioita, jotka joko sovitaan yhdessä tai eivät kuulu toisen päätäntävallan alaisuuteen.

Mä tunnistin kyllä, että nainen on eteenpäin menevä, sosiaalinen ja alun perusteella oikein hyvillä arvoilla varustettu perinteitä kunnioittava nainen. Matkan edetessä sitten alkoi huomaamaan, että siellä on todella kova tarve pitää a) naruja käsissä b) itseään 10 cm muiden yläpuolella. En näistä luonteenpiirteistä tykännyt ja sen takia haluan jatkossa keskittyä huomattavasti enemmän luonteen arviointiin tapailun alkuvaiheessa. Nythän se on helpompaa, kun on taas kokemus karttunut.

Ensimmäinen naiseni oli aivan selkeästi alistuvampi kuin nykyinen ex. Hänessä oli paljon enemmän lämpöä ja ymmärrystä kuin exällä. Samalla häneltä puuttui kunnianhimo ja oli muutenkin hieman vähään tyytyvä omiin suunnitelmiin verrattuna. Oikeastaan siihen ihastuinkin exässä, kun hänellä oli selkeä halu viedä elämäänsä eteenpäin ja teki sen eteen paljon asioita. Me oltiin siinä vaiheessa molemmat siinä tilanteessa elämässä ja sen takia parisuhdekin toimi alussa oikein hyvin. Mitä älykkäämpi ihminen on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hän näkee mahdollisuuden edistää myös omaa etuaan. Näin se on busineksessa ja voi pahimmassa tapauksessa olla myös parisuhteessa. Meidän homma ei edes ollut pahimmasta päästä. Olen kuullut tarinoita, missä mies/nainen on tehnyt n. puolet toisen gradusta yliopistoon yms. rakkauden takia.

Mutta tuleeko sitä ihmisestä sitten myös naiivi?

Niin, ei saa kyynistyä mutta kannattaa olla realisti. Sitä mitä toisen päässä lopulta liikkuu, ei tiedä muu kuin henkilö itse. Ainakaan omaa elämää ei saa liiaksi laskea toisten varaan, vaan kannattaa elää niin että pärjää, vaikka toinen jossain vaiheessa poistuisikin elämästä. Kyllä multa ainakin katosi ajatus siitä, että joku tekisi minut onnelliseksi. Kyllä mä olen itse se ihminen, joka tekee minut onnelliseksi. Joku voi sitä toki lisätä.