Opiskelijaelämä on melko helppoa sekoilua siihen saakka kunnes vastaan tulee ihminen tai ihmisiä, jotka saa jalat alta kunnolla. Näin on itselleni nyt tässä reilun vuoden aikana käynyt. Yksi kolahti tosissaan tuossa talvella, mutta rehellisesti sanottuna minua tunnutaan vievän naisasioissa kuin pässiä narussa, varmaankin siitä syystä, että olen omien sanojeni mukaan jäänyt "naisten iskemisen" suhteen 16-vuotiaan tasolle. Ei siinä mitään, helppoa se on edustaa ja olla viehättävä kun itsellä ei ole mitään taka-ajatuksia: juttu luistaa. Mutta kas kummaa kyllähän sitten niitäkin ihmisiä tulee vastaan, jotka myös minua kiinnostaa ns. täysillä eikä vain yhden illan juttuina. Silloin alitajunta lyö melkoisen seinän eteen ja ylianalysointi kyseisen ihmisen käytöksestä alkaa hipomaan sairasta tasoa. Toki sitä pyrkii käyttäytymään normaalisti, mutta nuorelle miehelle se tuntuu olevan mahdotonta. Talven suorastaan pelasin törkeää peliä, kun olin toisen naisen talutusnuorassa ja hakeuduin hänen läheisyyteen tietäen, että ei tästä mitään tule kuitenkin parempaan huomiseen uskoen. Samaan aikaan pidin muutamaakin tapausta samanlaisessa talutusnuorassa, tietäen että minua ei kummemmin kiinnosta, mutta huomiota on kiva saada.
Tuosta tilanteesta olen onneksi paininut itseni kuiville myös omien fiilisteni suhteen. Kesä tuli ja kesätyöt alkoivat oikein mukavasti. Kuitenkin uskouduin talven sekoiluistani sellaiselle ihmiselle, jonka kanssa olen tehnyt samaa kesätyötä jo aiempina kesinä ja jonka kanssa välit tuntuivat selvästi ystävällisiltä. Jutun luistamisen muistin jo aiemmilta kesiltä, mutta en muistanut, että se noin hyvin mätsäsi. Hän tuntui ymmärtävän minua kovin: todella normaalia opiskelijaelämää. Aikaa kului ja töiden ohessa pitkät päivät kiitävät nopeasti ohi, kun on hyvää seuraa töissä. Olenkin pyytänyt häntä useaan otteeseen tätä naikkosta viettämään iltaa minun kavereideni kanssa, ongelmia ei ole ollut kun olen ajatellut hänet ihan vain mukavana tyyppinä jonka kanssa on mukava viettää aikaa. On viihtynyt myös ystävieni seurassa erittäinkin hyvin, hyviä keskusteluja ollaan saatu aikaiseksi ja ilta on ihan ilman sitä alkoholiakin venähtänyt aamutunneille saakka muutamaankin otteeseen.
Sitten päästäänkin ongelmakohtaan. Minun tunteeni alkavat muuttua vain kahden ihmisen välisestä ystävyydestä kohti ihastumista. Tai no paskaahan minä puhun: olen jo ihastunut. Kuten yllä totesin, silloin aivoissani jokin menee pieleen. Paska alkaa valua housun lahkeista sellaista kyytiä, että alta pois. Sitä ei näe ihmistä enää samassa ystävyysvalossa kuin aiemmin. Olen kavereilleni tästä sanonut ja tottakai heidän sanojensa mukaan tuo on ihan selvä peli: ei se tulisi tuntemattomien ihmisten keskelle uudelleen ja uudelleen ellei tässä olisi jotain muutakin takana. Toki kaverini tietävät näistä orastavista fiiliksistäni ja kannustavat toimimaan. Nythän viimeisimmillä kerroilla se, että olen pyytänyt häntä mukaan hengailemaan on ollut vain helppo syy hakeutua hänen seuraan. Ja kavereideni mukaan on kuulemma nähtävissä niin selvää flirttiä puolin ja toisin, että ei tässä pelkkää kaverikorttia olla pelaamassa. Nainen kuitenkin tietää, että luonteeni on hyvin flirttailevahko sellaistenkin ihmisten seurassa joiden suhteen ei ole vilpittömästi muuta kuin silkkaa kaveruutta, joten en missään tapauksessa osaa tulkita tilannetta objektiivisin silmin. Viime viikonloppuna sitten laitoin viestiä, että nähdäänkö ihan kahdestaan, mutta vastaukseksi sain, että on viettämässä vapaa-aikaansa kotipaikkakunnalla. Jatkoin siihen, että nähdäänkö joku toinen kerta sitten ja vastaus oli jotain hyvin epämääräistä.
Tuosta sitten tein tulkinnan, että kyseinen nainen on vilpittömästi vain kaveripohjalla liikkeellä, mutta kun sitä suoraa teilausta ei tullut niin pallo jäi edelleen ilmaan. Nyt sitten tasapainoilenkin sen kanssa, että mitä teen. En missään tapauksessa haluaisi pilata ystävyyttä sen takia, että minulla sattuu olemaan tunteita, mutta toisaalta en jaksaisi jättää itseäni samaan hirteen kuin viime talvena. Ongelmaksi muodostuu ennen kaikkea samassa työpaikassa oleilu, joten jos en mitään tee niin sama paska on sitten päässyt jälleen lorahtamaan lattialle asti kuin aiemmin. Toisaalta jos menen all-in niin väleistä voi muodostua valitettavan kiusalliset ja sekään ei olisi toivottavaa noin kiinnostavan ihmisen kanssa. Toki soppaa sekoittaa myös aiempi suhmurointini toisen työkaverin kanssa.....
Sellaiset perjantai-illan teiniavautumiset. Joku sanoisi, että kuuntelemalla omaa sydäntä kaikki kääntyy aina parhain päin ja jossain vaiheessa se jackpot napsahtaa maaliinsa, oma itsensä sitä lähtökohtaisesti pitää aina olla, mutta kovin usein sitä joutuu maistamaan katkeraa kalkkia.