Naisasiat

[scholl]

En tykkää yhtään sellaisesta kahdestaan himassa koko ajan kököttämisestä, vaan mieluummin niin, että järjestetään jotain isompia illallisia. Vielä 80-luvulla oli sellaista paljon laajempaa seuraelämää. Eivät pariskunnat kököttäneet kahdestaan ja katsoneet Salkkareita. Mitä hiton elämää se sellainen on? Hemmetin Heikki ja Kaija meininkiä. Omaan makuuni sopii sellainen manner-eurooppalainen meininki, jossa mennään vaikkapa isommalla porukalla ensin syömään ja sitten kun lähdetään sieltä jatkamaan iltaa, voidaan olla sen mimmin kanssa kahdestaan. Se ei perkele auta mitään sanoa joka päivä jotain rakkaudentunnustuksia, jos samalla joutuu katsomaan Salkkareita. Hemmetti, tehdään hommia ja urheillaan arkisin ja sitten kun on aikaa, niin tehdään jotain siistiä. Elämä on tehty elettäväksi, eikä hyggeilyyn. Tuntuu siltä, että nykyään se oma muija on kai monella sellainen, jota hävetään, kun pitää olla koko ajan kahdestaan. Hyvä se on siellä sitten neljän seinän sisällä höpötellä, jos ei kehtaa sitä näyttää julkisella paikalla.

 

[godspeed]

Pää hajoaisi jos pitäisi kyykkiä kokoajan toisen jaloissa. Onnellisesti kaukosuhteessa.

 

[pernaveikko]

Pää hajoaisi jos pitäisi kyykkiä kokoajan toisen jaloissa. Onnellisesti kaukosuhteessa.

Kerro toverille paljon matkaa.

Tuntuu siltä, että nykyään se oma muija on kai monella sellainen, jota hävetään, kun pitää olla koko ajan kahdestaan. Hyvä se on siellä sitten neljän seinän sisällä höpötellä, jos ei kehtaa sitä näyttää julkisella paikalla.

Eihän sitä hävetä, mutta kun ei se myöskään halua tavata jotain juopottelivia amiskavereitasi. Parempi olla kahdestaan.

 

[godspeed]

Kerro toverille paljon matkaa.

Parisen sataa kilsaa, mikä tarkoittaa sitä että nähdään ehkä kerran tai kaksi kuussa, mutta ollaan pidemmän aikaa kerralla aina samassa osoitteessa. Mitään aikomuksia tai haluja ei ole kummallakaan muuttaa yhteen, mutta tietysti tulevaisuus on aina avoin. Voisin silti väittää, että jos samaan kaupunkiin eksytään niin silloinkin asutaan erillään. Kaikki tämä lähinnä että ainakin itse tarvitsen runsaasti tilaa itselleni.

 

[scholl]

Eihän sitä hävetä, mutta kun ei se myöskään halua tavata jotain juopottelivia amiskavereitasi. Parempi olla kahdestaan.

kummalla teistä on amiskavereita? Voi hankkia uudet ystävät.

Yksi omituinen juttu, mitä monet naiset haluavat viettää, on arki. He käyttävät sanaa arki koko ajan. Itse en ole koskaan halunnut viettää arkea. Ko. sana ei edes kuulu sanavarastooni. Jopa tiedotusvälineissä naistoimittajat puhuvat arjen pyörittämisestä.

 

[Goxim Marky]

Mikä minua naisissa, jokaisessa kenen kanssa olen ns "ollut", ihmetyttää on se, että kun haluan toisinaan olla ihan itsekseni, niin ei meinaa kasetti kestää. Tykkään joskus olla mökillä touhuumas itekseni, mennä jokuselle pubiin ja lukee kirjaa, käydä juoksemassa pitkä lenkki yksin.. u know, listaa voisi jatkaa. Samoin suon mimmeille oman aikansa, jota luulisi joskus jokaisen tarvitsevan. Vaikka kimpassa ollaankin, niin ainakin mun pitää toisinaan saada olla tuntea olevani vain MINÄ, eikä mikään sohvamaskotti "nauramassa" tv viihteelle. En petä, dokaa kovin paljoa, polta tai käy huorissa, eikö sekään jumaliste riitä pitämään möks-kohtauksia ja "sä et välitä tarpeeks" murjotuksia poissa? Ei tässä siis eroomassa olla ja ehkä vähän kärjistin, mutta minkä uhkan noi naiset näkee miehen itsenäisyydessä?

 

[Sanainen arkku]

Ainakin ex-vaimoni kohdalla kyse oli siitä, että hän kuvitteli minun käyttäytyvän itsekseni kuten hän mahdollisesti kännissä käyttäytyisi eli pettäisi (ei tullut ikinä mieleenkään moinen oikeasti, mutta kovasti hän niin luuli). Eli siis mustasukkaisuutta. Kai tuohon jotain muitakin syitä naisilla on.

Se on varmaaan sellainen eräänlainen mañana-ilmiö. Periaatteessa ollaan sitä mieltä, että se on ihan jees olla yksinäisyydessä, mutta "miksi just nyt kun voithan sä olla yksin koska tahansa".

 

[godspeed]

Sitten on näitä tapauksia, jotka kyhnää kainalossa päivästä, tunnista, minuutista toiseen ja sitten ihmettelevät kun tulee lopulta pikainen ja riitaisa ero. Tukahduttavat idiootit toisensa jonkin "rakkauden" takia. Jotkut ei myöskään osaa olla yksin, mikä taas on varmaan vain jonkin läheisriippuvaisuuden oirehdintaa.

 

[Jerry100]

Eikös tällaista "vanhemmalta toiselle pompottamista" tapahtunut silloinkin, kun kaikki asuttivat samaa ruokakuntaa? Ymmärtäisin asian niin, että jos lapset kokevat kummankin asunnon kodikseen, ei heille ole ongelmallista käydä vanhemman X luona pari tuntia iltapäivästä kun vanhemman Y työpäivä vielä jatkuu. Varsinkin, kun sitten taas ehkäpä seuraavana aamuna pidetään sen Y:n kodissa rauhallinen aamuhetki.

Kyllä se minun mielestä olisi ongelmallista.
Kun itse erosin niin koitettiin vähän tuon tapaista järjestelyä mutta lopputulos oli että se on pelkkää asunnon vaihtelua.
Sen sijaan minun mielestä fiksua olisi yhdessä katsoa ne vuorot mitä tulee aina seuraavalle kuukaudelle ja sitten jakaa 50/50 hoitovuorot.
Tämä toki toimii vain jos lapset on tarpeeksi nuoria. Kouluikäiset menee tässäkin sekaisin kun eivät tiedä mihin pitäisi mennä koulun jälkeen. Isälle vai äidille.

 

[Sanainen arkku]

Kyllä se minun mielestä olisi ongelmallista.
Kun itse erosin niin koitettiin vähän tuon tapaista järjestelyä mutta lopputulos oli että se on pelkkää asunnon vaihtelua.
Sen sijaan minun mielestä fiksua olisi yhdessä katsoa ne vuorot mitä tulee aina seuraavalle kuukaudelle ja sitten jakaa 50/50 hoitovuorot.
Tämä toki toimii vain jos lapset on tarpeeksi nuoria. Kouluikäiset menee tässäkin sekaisin kun eivät tiedä mihin pitäisi mennä koulun jälkeen. Isälle vai äidille.

Näin minäkin sen ajattelin, mutta aiemmin kävin keskustelua jossa annettiin ymmärtää jaoksi näin toimittaessa tulevan pitkälläkin aikavälillä 33/67.
Kouluikäiset ovat taas sillä lailla jo viestintävarustettuja, että eiköhän tuohonkin temput löydy. Tietyt erityislapset erikseen tottakai. Heidän huoltajuutensa tulee räätälöidä hiukan eri periaatteella.

Lähtökohtaisesti kuitenkin kelaan, että lapsen etu on suurempi arvo kuin 50/50 toteutuma.

 

[Iisoppi]

@Goxim Markyn kokemukset ovat oikeita ja hänen kokemiaan, en sitä halua kiistää. Mutta on olemassa myös toisenlaisia naisia kuten minä. Minä ja avomieheni eletään välillä hyvin eriytynyttä elämää. Herra puuhaa omiaan alakerrassa autotallissa tai jossain kavereilla ja minä teen omia juttujani pihalla, omassa huoneessani tai vaikka kaupungilla. Välillä tavataan yhteisen ruokailun äärellä. Vaikka ollaan avoliitossa niin ei me joka yötä nukuta samassa huoneessa, minä menen välillä omaan huoneeseen nukkumaan kun haluan. Herra saa käydä omilla reissuillaan ihan rauhassa, minä nautin silloin kodin rauhasta. Ja teen sitten omia reissuja silloin tällöin kun on tarvetta.

Meille tämä sopii. Tuemme toisiamme kun on tarvetta. Annetaan tilaa kun sitä tarvitaan. Omakotitalossa se on mahdollista kun on tilaa olla ja huoneita mitä jakaa. Yhteinen aika korvaa kuitenkin kaiken. Silloin meidän on hyvä olla yhdessä. Rakkaus on liima...

 

[Vanha Len]

@Iisoppi , mä elän juuri tuollaisessa suhteessa avopuolisoni kanssa. Tismalleen. Ja ollaan niin pirun onnellisia.

 

[Iisoppi]

@Iisoppi , mä elän juuri tuollaisessa suhteessa avopuolisoni kanssa. Tismalleen. Ja ollaan niin pirun onnellisia.

Hyvä teille. Niin ollaan mekin onnellisia. Eletään omalla tavalla yhdessä rakastaen ja kunniottaen toista. Yhdessä oleminen kuitenkin antaa jotain mitä emme erikseen kokisi.

 

[koukku]

Mikä minua naisissa, jokaisessa kenen kanssa olen ns "ollut", ihmetyttää on se, että kun haluan toisinaan olla ihan itsekseni, niin ei meinaa kasetti kestää. Tykkään joskus olla mökillä touhuumas itekseni, mennä jokuselle pubiin ja lukee kirjaa, käydä juoksemassa pitkä lenkki yksin.. u know, listaa voisi jatkaa. Samoin suon mimmeille oman aikansa, jota luulisi joskus jokaisen tarvitsevan. Vaikka kimpassa ollaankin, niin ainakin mun pitää toisinaan saada olla tuntea olevani vain MINÄ, eikä mikään sohvamaskotti "nauramassa" tv viihteelle. En petä, dokaa kovin paljoa, polta tai käy huorissa, eikö sekään jumaliste riitä pitämään möks-kohtauksia ja "sä et välitä tarpeeks" murjotuksia poissa? Ei tässä siis eroomassa olla ja ehkä vähän kärjistin, mutta minkä uhkan noi naiset näkee miehen itsenäisyydessä?

Osui kyllä naulan kantaan tämä kirjoitus. Kyllä se vaan vituttaa välillä, ettei saisi haluta tehdä asioita yksin, vaan kaikki asiat pitäisi hoitaa perheenä. Ja kun tietenkin pidän pääni tietyissä asioissa, niin sen seurauksena saa välillä kestää ihan jäätävää paskaa, kunnon marttyyrimeininkiä. Itse ajattelen, että jos pääsen hetkeksi tuulettumaan omissa jutuissani, niin siitä seuraa ainoastaan positiivisia juttuja myös parisuhteelle, olen paljon iloisempi ja jaksan taas puuhailla yhdessä kaikkea, mutta ei tuo vaan suostu tajuamaan asiaa kunnolla. Ja tämä on iso ongelma, ei aiemmassa suhteessa samanlaista vääntämistä tästä asiasta tullut. Kun kuitenkin pääosan ajastani heidän kanssaan vietän, ja todellakin ihan mielelläni. Perheeseen siis kuuluu nainen ja naisen kaksi lasta, lisäksi yhteinen lapsi on tulossa. Ja todellakin aion nostaa sitoutumiseni astetta entisestään kun tuo beibi maailmaan ilmaantuu, mutta silti toinen kehtaa epäillä sitäkin.

 

[mikko600]

Osui kyllä naulan kantaan tämä kirjoitus. Kyllä se vaan vituttaa välillä, ettei saisi haluta tehdä asioita yksin, vaan kaikki asiat pitäisi hoitaa perheenä. Ja kun tietenkin pidän pääni tietyissä asioissa, niin sen seurauksena saa välillä kestää ihan jäätävää paskaa, kunnon marttyyrimeininkiä. Itse ajattelen, että jos pääsen hetkeksi tuulettumaan omissa jutuissani, niin siitä seuraa ainoastaan positiivisia juttuja myös parisuhteelle, olen paljon iloisempi ja jaksan taas puuhailla yhdessä kaikkea, mutta ei tuo vaan suostu tajuamaan asiaa kunnolla. Ja tämä on iso ongelma, ei aiemmassa suhteessa samanlaista vääntämistä tästä asiasta tullut. Kun kuitenkin pääosan ajastani heidän kanssaan vietän, ja todellakin ihan mielelläni. Perheeseen siis kuuluu nainen ja naisen kaksi lasta, lisäksi yhteinen lapsi on tulossa. Ja todellakin aion nostaa sitoutumiseni astetta entisestään kun tuo beibi maailmaan ilmaantuu, mutta silti toinen kehtaa epäillä sitäkin.

Nää on vähän tämmöisiä... mutta siis, ei se ongelma siitä katoa, ei todellakaan. Ja vaikka tuo poistuisi, eli et ottaisi aikaa itsellesi, niin esiin tulee sitten toinen "ongelma". Tai siis, kuinka usein teikäläisellä on sitä omaa aikaa? Hiukan oudolta kuulostaa.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Vääntöihin joutumista parisuhteissa ei pidä tyystin kammoksua, koska normaaleissa ihmissuhteissa pitääkin syntyä jotain näkemyseroja. Fiksut ja toisiaan kunnioittavat ihmiset osaavat myös puhua tai jopa riidellä fiksusti, vaikka sitten rankastikin. Ilma puhdistuu, kun asiat on käsitelty. Näin siis fiksujen ihmisten suhteissa, kun asiat ovat suurin piirtein kunnossa.

On ihan eri tilanne, jos suhteen toinen osapuoli on kovin vääntöherkkä, eli ns. korjaavaa palautetta tulee herkästi niin isommista kuin pienemmistäkin asioista. Yleensä kyse on siitä, että tällä toisella osapuolella on kovin joustamaton käsitys parisuhteen ihannekuvasta, joka sitten johtaa siihen, että kumppania tai tämän toimintaa pyritään jalostamaan haluttuun suuntaan. Pitää muistaa, että tässä ollaan aina vaarallisella vyöhykkeellä. Tottakai jokainen voi esittää kumppanilleen toivomuksia vaikkapa sitä, kuinka yhteistä aikaa pitäisi käyttää, tai miten kunkin omat harrastukset hoidetaan. Yleisen elämänkokemuksen perusteella kuitenkin sanoisin, että jos vääntöjä tulee herkästi asioista, joissa mennään ns. väärällä tavalla toisen territoriolle, niin niitä tulee ennen pitkää ja ihan varmasti monista muistakin asioista. Myös turhista. Jätän jokaisen omaksi arvioitavaksi sen, haluaako tällaisen vääntäjän kanssa olla suhteissa.

Olen ollut jonkin aikaa parisuhteessa, jossa oli toki paljon hyviäkin hetkiä, mutta toisen osapuolen mielestä toiminnassani ja jopa persoonassani oli jatkuvasti jotakin korjaamisen varaa. Joskus palaute oli oikeutettua ja sitä annettiin myös rakentavasti. Aika usein taas ei. Lisäksi nainen sortui vääntämisissään jatkuvasti argumentaatiovirheisiin, kuten kausaalisiin virhepäätelmiin, joita hän viljeli aika estoitta (jos sä olet tuota mieltä, niin sitten sä olet myös tätä mieltä, josta seuraa sitä ja tätä). Toisinaan ja varsinkin suhteen loppua kohti nainen kritisoi myös persoonaani ja arvostuksiani. Kun pyysin saada omasta toiminnastani naisen näkemystä tukevia esimerkkejä, niin melko usein hän ei joko osannut tai halunnut nimetä tällaisia, tai sitten en yksinkertaisesi käsittänyt tai hyväksynyt naisen tekemiä tulkintoja. Kuvioon kuului myös se, että nainen oli hyvin herkkä itseään koskevalle arvostelulle, vaikka tämä olisi ollut hyvinkin hienovaraista, tai jopa kuviteltua eli väärinkäsitykseen perustuvaa. Ei liene suuren suuri yllätys, että päädyin lopettamaan tämän suhteen, koska monenlaisten vääntöjen määrä ylitti lopulta sietorajani. Ei se siitä kummemaksi olisi kuitenkaan muuttunut, enkä halunnut jäädä loppuiäkseni jankkaamaan joutavista, enkä olla kenenkään ilmainen yksityinen mielenterveystoimisto.

 

[pernaveikko]

Vaikka ollaan avoliitossa niin ei me joka yötä nukuta samassa huoneessa, minä menen välillä omaan huoneeseen nukkumaan kun haluan.

Kaverilla on kokonaan oma makuuhuone. Avoliitto ja kolme lasta.

Jonkun mielestä on varmaan jotenkin jopa junttia järjestellä asioita tuolla lailla. En nyt muista kauan ne ovat olleet yhdessä, mutta varmaan sen viitisentoista vuotta ainakin. Samaan aikaan väkisin johonkin perinteiseen malliin tukeutuvat eroavat koko ajan ympärillä.

Saapa nähdä kuinka paljon eroja taas jalkapallon MM-kisat aiheuttaa. Kaveri on ainakin omassa huoneessaan ja sanoo avovaimolle tuotko pari kaljaa kaupasta. Häntä ei pelit kiinnosta, niin miksi ei sitten joku toinen saisi niitä katsoa omassa rauhassaan.

Parisuhde on kenties kompromisseja, mutta jokaisella pitää olla omat juttunsa. Mitä järkeä on lähteä väkisin johonkin taidenäyttelyyn tai kesäteatteriin, jos on peli.

Vääntöihin joutumista parisuhteissa ei pidä tyystin kammoksua, koska normaaleissa ihmissuhteissa pitääkin syntyä jotain näkemyseroja. Fiksut ja toisiaan kunnioittavat ihmiset osaavat myös puhua tai jopa riidellä fiksusti, vaikka sitten rankastikin. Ilma puhdistuu, kun asiat on käsitelty. Näin siis fiksujen ihmisten suhteissa, kun asiat ovat suurin piirtein kunnossa.

Tyttö aina välillä innostuu listaamaan vieraspelit missä olen ollut. Onhan se pitkä lista, mutta hän tietää, että peleissä käyminen ei ole vähentymässä ja ilmoitusluontoisesti aina tulee taas joku retki. Eikä niitä nyt ihan koko ajan kuitenkaan edes ole.

Ja sitten taas tehdään jotain kivaa, vaikka pikku riita olisikin ollut.

 

[Metukka]

Jokaisella on omat tarpeensa ja odotuksensa parisuhteelta. Tärkeintä on, että ne kohtaavat molemminpuolisesti oli sitten kyse yhdessäolon laadusta, määrästä tai tekemisestä. Ei siihen ole mitään yhtä ja oikeaa tapaa. Itse ainakin olen painottanut kumppanin valinnassa, että elämäntilanteet ja intressit kohtaavat.

 

[koukku]

Nää on vähän tämmöisiä... mutta siis, ei se ongelma siitä katoa, ei todellakaan. Ja vaikka tuo poistuisi, eli et ottaisi aikaa itsellesi, niin esiin tulee sitten toinen "ongelma". Tai siis, kuinka usein teikäläisellä on sitä omaa aikaa? Hiukan oudolta kuulostaa.

Normaalina arkena, eli kun minulla on työviikko ja puolisolla kouluviikko (opiskelee toista ammattia), pyrin käymään vähintään neljä kertaa salilla. Nämäkin teen yleensä aamulla ennen töihin menoa. Tämän lisäksi keväällä ja myöhemmin kesällä tulee pelailtua kavereiden kanssa ulkona jotain kelien niin salliessa, tämä siis viikonloppuisin. Ja ennen lomille lähtemistä oli muutamia terassireissuja kollegoiden kanssa, lisäksi oli yksi isompi bilereissu toukokuussa. Näistä ei tule oikeastaan mitään erityistä sanomista, mutta kun kavereiden kanssa aiotaan taas lähteä noin viikon mittaiselle kalareissulle Ruotsin Lappiin, niin siitä on saatu jo useamman kerran riita aikaiseksi. Raskaana tai ei, niin en voi vittu käsittää, miksi mun pitäisi roikkua koko kesä sen kanssa, kun kerran on mahdollisuus tehdä jotain muutakin, joka oikeasti vain parantaa tätä meidänkin tilannetta. Lisäksi koko kesän suunnittelu ennakkoon ärsyttää, itse olen luonteeltani sellainen, että jos jotain mielenkiintoista tulee eteen, niin lähdetään liikkeelle lyhyellä varoitusajalla, eikä lyödä kalenteria lukkoon kuukautta etukäteen. Tottakai isommat reissut yms. pitää suunnitella ajoissa, mutta muuten tykkään elää hetkessä, toinen taas arvostaa enemmän suunnitelmallisuutta.

Onhan meillä paljon eroavaisuuksia, mutta myös yhteistä, ärsyttää vain kiistellä turhista asioista useampaan otteeseen. Lapset ovat vielä pieniä ja ovat ottaneet minut hyvin vastaan, mutta heillä on kuitenkin jo isä, siihen rooliin on minua turha yrittää sovittaa. Tämän olen sanonut kumppanillekin useampaan kertaan, ja vähitellen alkaa tämä asia menemään perille. Olen siis heidän elämässään jo todella paljon, ei kukaan täysjärkinen voi edes vaatia enempää osallistumista. Ja kun kaiken lisäksi tykkään vielä puuhastella kaikenlaista heidän kanssaan, niin koen oman roolini tärkeänä arjen tasapainottajana, johon lapset uskaltavat jo turvautua melkein kuin "oikeaan" vanhempaan.

Joskus tulee kyllä mieleen, tuliko tehtyä iso virhe, kun asiat ovat päässeet jo tähän pisteeseen, mutta kun itselläkin ikää alkaa jo olemaan ja isäksi oikeasti haluan jossain vaiheessa, niin tässä sitä nyt ollaan. Parisuhteita on takana tätä ennen muutamia, joista ensimmäinen oli kaikista pisin, sen jälkeiset kokeilut eivät kyllä lähteneet lentoon missään vaiheessa. Reilu puolitoista vuotta sitten kun tavattiin, niin heti oli se fiilis, että tästä saattaa viimeinkin tulla jotain. Mutta mutta, ihan kaikkea ei näköjään voi meikäläinen saada. Tulevan lapsen vuoksi jaksan kyllä tehdä isompiakin kompromisseja, mutta tietty oman elämän arvostus pitää kyllä säilyttää. Töissä on yksi tapaus, joka on täysin "alistettu", kaverilla (kaksi lasta) on reilun kahden kuukauden kesäloma, josta hän saa käyttää yhden! päivän omalle kalareissulleen... Tuota tilannetta en halua tulevaisuudessa omalle kohdalleni.

 

[MikGo]

Kävin tuossa taannoin muutaman kerran yhden naisen kanssa treffeillä. No ei se lentoon lähtenyt missään vaiheessa vaikka aika moni asia kohtasikin. Päätin sitten kysyä, että mikä tässä on pielessä niin yksi juttu oli, se että hänen mielestään miehen pitäisi osata olla yksin kotona ja olla rauhoittunut jo ennen tapailua. Itsellä sattui toki treffailut vähän huonoon saumaan kun olin kerinyt jo sopia aikoja sitten reissuja kolmeksi peräkkäiseksi viikonlopuksi. Sain jo vähän ekojen treffien jälkeen sen kuvan, että nainen ei tykännyt kun lähdin kaverin mökille enkä hänen kanssa terassille viettämään aikaa. No kaverit olen tuntenut 20 vuotta ja hänen nähnyt kerran. Naisen päätelmä oli loppujen lopuksi se, että mä vietän semmoista elämän vaihetta, että en halua asettua vaan mennä joka viikonloppu sinne tänne. Se ei pidä kyllä mitenkään paikkaansa ja hänelle sanoinkin, että vähän mietin, että minkälaisen kuvan tuo antaa, että olin joka viikonloppu menossa. Mun päähäni ei vain sovi se, että miksei sinkkumies voisi käydäkkin joskus viikonloppuisin kavereita tapaamassa ja käydä sitten heidän kanssaan ulkona? Toki varmasti olisin enemmän viikonloppuja kotona jos siellä olisi joku jonka kanssa olla. Mutta sekään selitys ei ollut hänelle hyvä.

Olisi siinä muutakin. En osannut olla riittävän avoin ja puhua heti tunteista. Ehkä sitten kerroin liikaa meidän kaveriporukan reissusta hänelle. Mutta en jaksa valehdellakkaan kun mukavaa niissä oli. Hänelle kyllä ehdotinkin, että tulisi käymään minun luona ja voisin laittaa ruokaa niin olisi paljon helpompi keskustella vakavistakin asioista. En mää oikein heti osaa kertoa elämäni vaihesta ja tulevaisuuden suunnitelmissa missään terassilla.

Toki olen hänelle kiitollinen, että kerrankin sain myös jotain palautetta. Yleensä näissä vain alkaa naisten puolelta radiohiljaisuus ja silloin vain mietit yksinäsi pääsi puhki, että mikä meni pieleen. Vähän nämä harmittaa kun meillä oli kyllä hyvin moni asia kohdillaan ja oli vielä kaiken lisäksi erittäin kaunis nainen. Mutta uutta matoa koukkuun.

 

[godspeed]

Mutta uutta matoa koukkuun.

Vältit ansan, joten pitää ihan onnitella erikseen. Jotkut nussii aivan vääriä akkoja, ja sitten itkevät tossun alla kun ei saakaan olla itsekseen tai kavereiden kanssa.

 

[JypFabu]

Lapset ovat vielä pieniä ja ovat ottaneet minut hyvin vastaan, mutta heillä on kuitenkin jo isä, siihen rooliin on minua turha yrittää sovittaa. Tämän olen sanonut kumppanillekin useampaan kertaan, ja vähitellen alkaa tämä asia menemään perille. Olen siis heidän elämässään jo todella paljon, ei kukaan täysjärkinen voi edes vaatia enempää osallistumista. Ja kun kaiken lisäksi tykkään vielä puuhastella kaikenlaista heidän kanssaan, niin koen oman roolini tärkeänä arjen tasapainottajana, johon lapset uskaltavat jo turvautua melkein kuin "oikeaan" vanhempaan.

Joskus tulee kyllä mieleen, tuliko tehtyä iso virhe, kun asiat ovat päässeet jo tähän pisteeseen, mutta kun itselläkin ikää alkaa jo olemaan ja isäksi oikeasti haluan jossain vaiheessa, niin tässä sitä nyt ollaan. Parisuhteita on takana tätä ennen muutamia, joista ensimmäinen oli kaikista pisin, sen jälkeiset kokeilut eivät kyllä lähteneet lentoon missään vaiheessa. Reilu puolitoista vuotta sitten kun tavattiin, niin heti oli se fiilis, että tästä saattaa viimeinkin tulla jotain. Mutta mutta, ihan kaikkea ei näköjään voi meikäläinen saada. Tulevan lapsen vuoksi jaksan kyllä tehdä isompiakin kompromisseja, mutta tietty oman elämän arvostus pitää kyllä säilyttää. Töissä on yksi tapaus, joka on täysin "alistettu", kaverilla (kaksi lasta) on reilun kahden kuukauden kesäloma, josta hän saa käyttää yhden! päivän omalle kalareissulleen... Tuota tilannetta en halua tulevaisuudessa omalle kohdalleni.

Tota, vähän pani sanattomaksi tämä vuodatus. Ensinnäkin, ymmärsin kirjoittamastasi, että rouvakandidaatillasi on lapsia edellisestä suhteesta? Mikäli näin, mulla kilisi hälytyskellot aikuisena miehenä, että mitä vit..., tietenkään milloinkaan ikänä et ole noiden lasten isä, mutta haloo, onko käsite vanhempi tuttu? Olet pakosti nimittäin tuossa osassa, mikäli aikomuksesi on perhe heidän kanssaan muodostaa. Se vanhemmuus sitten kyllä sisältää asioita, jotka ohittaa ja joiden pitääkin ohittaa omat mielihalusi ja kaveripiirin kotkotukset.

Jotenkin tuntuu, että todella olet tehnyt emämunauksen omien kuvitelmiesi pohjalta. Naisesi odottaa sinun lastasi ja sinä väniset kuin pahainen pikku kakara, kun ei oikeen tykkää sun menokuvioistasi sinne sun tänne kaverien ja omien juttujen kanssa. Mietippä, jos nyt oikeasti olet muka isyyteen kypsä, se odotusaikakin on teidän yhteisen lapsen tulemiseen annettu valmistautumisaika. Mitäs, jos siellä kalareissuillasi heiluessas sattuu jotakin (komplokaatioita ym.) ja vaimosi tarvitsisi sinua oikeasti hoitamaan sitä miehen ja isän roolia, vai toteasitko, että shit happens, eikä mieleen jäisi kalvamaan, että olisi pitänyt olla paikalla?

Minusta paljastaa jotakin jo tuo sana "alistettu" siitä, kuinka kypsältä vaikutat isäksi. Kuvitella saa vaikka mitä, mutta aikuisen pitäisi ymmärtää, mitä se isä ja vanhemmuus paketti oikeasti sisältää, eikä haahuilla kuvitelmissaan.

Jostain syystä, kun näitä vuodatuksia lukee, niin naisasioista, kuin niihin liittyviä perhe - ja vanhemmuus asioita, ei lainkaan ihmetytä, että ne naiset laittaa lusikat jakoon muka ihan syyttä ja yllätyksenä, sillä niin laittaisin minäkin vastaavassa tilanteessa. Varsinkin, jos puhutaan isyydestä ja vanhemmuudesta, sanat "alistettu" tai "tohvelin alla" kertoo kyllä lahjomattomasti sen, että vielä on matkaa perheen hankkimisen järkevyyteen. Mieti oikeen sisimpäsi syövereitä myöten sitä, miksi sinun pitäisi roikkua sen kanssa koko kesä, vaikka olisi mahdollisuus tehdä jotakin muutakin. Sillä vaimollasi ei odottavana ja äitinä oikeen ole niitä mahdollisuuksia tehdä jotain muutakin, mutta jumalauta on sillä nyt täysi oikeus odottaa, että kumppani olisi oikeasti paikalla arjessa, eikä "alistettuna" miettimässä mitä voisi kavereiden kanssa puuhastella, sen sijaan, että on PAKKO nyhjätä perheen kanssa.

 

[Goxim Marky]

Oikeastaan nyt kun alkuun päästiin, niin suorastaan vituttaa, että miehen pitää "kysyä lupaa", nöyristellä tarvittaessa ja vakuutella saadakseen naiselta hyväksynnän omille menoilleen. Miksi hitossa moista pitäisi tehdä, kun kuitenkin itse suo misulle reissut ym ilman isompia mietintöjä? Tai jos ei soisi, niin tod näk joutuisi moninaisten syytteiden kohteeksi rajoituksista ja kyttäämisestä. Eri asia toki sitten, jos on skidejä mistä täytyy huolehtia, koska ne nyt menee aina etusijalle tiettyyn ikään saakka. Joka tapauksessa mies ilman tiettyä vapautta toteuttaa itseään yksin tai kavereiden kanssa on melko säälittävä lapamato. Onneksi ei itsellä ole ollut mitään massiivisia konflikteja nykyään ja mimmikin tykkää käydä omissa kuvioissaan ulkona, mutta jos tilanne menee epäreiluksi, niin menen Lappiin kalastamaan jos mieli tekee. Jotenkin tuntuu, että nainen hyvin monesti pelkää, inhoaa ja vihaa sitä, että mies on enemmän vapaa yksilö ja vapaa mieleltään. Toki vastaavia "voimaantuneita" tms naisiakin on, mutta silti. Miehen ei tarvi osoittaa mieltään sillä jos lähtee dokaamaan tai joksku päivää erämaahan eroon sivilisaation kahleista. Niin sen pitää mennä

 

[JypFabu]

Miksi hitossa moista pitäisi tehdä, kun kuitenkin itse suo misulle reissut ym ilman isompia mietintöjä?

Kysymys on hassu. Eikös nämä ole keskenään sovittavia asioita, joissa kumpikin tekee sitä parisuhdetta tukevia kompromisseja? Jos ei tämä onnistu, niin mistään parisuhteesta on turha edes puhua. Tai jos oma mieli siihen ei taivu, niin keskittyy muuhun kuin parisuhteisiin, vanha viisaus, älä hyppää järveen, jos et osaa uida.

 

[koukku]

Tota, vähän pani sanattomaksi tämä vuodatus. Ensinnäkin, ymmärsin kirjoittamastasi, että rouvakandidaatillasi on lapsia edellisestä suhteesta? Mikäli näin, mulla kilisi hälytyskellot aikuisena miehenä, että mitä vit..., tietenkään milloinkaan ikänä et ole noiden lasten isä, mutta haloo, onko käsite vanhempi tuttu? Olet pakosti nimittäin tuossa osassa, mikäli aikomuksesi on perhe heidän kanssaan muodostaa. Se vanhemmuus sitten kyllä sisältää asioita, jotka ohittaa ja joiden pitääkin ohittaa omat mielihalusi ja kaveripiirin kotkotukset.

Jotenkin tuntuu, että todella olet tehnyt emämunauksen omien kuvitelmiesi pohjalta. Naisesi odottaa sinun lastasi ja sinä väniset kuin pahainen pikku kakara, kun ei oikeen tykkää sun menokuvioistasi sinne sun tänne kaverien ja omien juttujen kanssa. Mietippä, jos nyt oikeasti olet muka isyyteen kypsä, se odotusaikakin on teidän yhteisen lapsen tulemiseen annettu valmistautumisaika. Mitäs, jos siellä kalareissuillasi heiluessas sattuu jotakin (komplokaatioita ym.) ja vaimosi tarvitsisi sinua oikeasti hoitamaan sitä miehen ja isän roolia, vai toteasitko, että shit happens, eikä mieleen jäisi kalvamaan, että olisi pitänyt olla paikalla?

Minusta paljastaa jotakin jo tuo sana "alistettu" siitä, kuinka kypsältä vaikutat isäksi. Kuvitella saa vaikka mitä, mutta aikuisen pitäisi ymmärtää, mitä se isä ja vanhemmuus paketti oikeasti sisältää, eikä haahuilla kuvitelmissaan.

Jostain syystä, kun näitä vuodatuksia lukee, niin naisasioista, kuin niihin liittyviä perhe - ja vanhemmuus asioita, ei lainkaan ihmetytä, että ne naiset laittaa lusikat jakoon muka ihan syyttä ja yllätyksenä, sillä niin laittaisin minäkin vastaavassa tilanteessa. Varsinkin, jos puhutaan isyydestä ja vanhemmuudesta, sanat "alistettu" tai "tohvelin alla" kertoo kyllä lahjomattomasti sen, että vielä on matkaa perheen hankkimisen järkevyyteen. Mieti oikeen sisimpäsi syövereitä myöten sitä, miksi sinun pitäisi roikkua sen kanssa koko kesä, vaikka olisi mahdollisuus tehdä jotakin muutakin. Sillä vaimollasi ei odottavana ja äitinä oikeen ole niitä mahdollisuuksia tehdä jotain muutakin, mutta jumalauta on sillä nyt täysi oikeus odottaa, että kumppani olisi oikeasti paikalla arjessa, eikä "alistettuna" miettimässä mitä voisi kavereiden kanssa puuhastella, sen sijaan, että on PAKKO nyhjätä perheen kanssa.

Voi vittu, JybFabu, kaikkien janoisten sankari ja lasten ja naisten jumalhahmo saapui paikalle. Juuri tulin lasten kanssa ulkoa potkupyörä/-lauta-lenkiltä, jotta kumppani saisi taas olla hetken rauhassa ja toisaalta saadaan mukava laskeutuminen nukkumaanmenoa kohti. Täysin kusipäistä toimintaa tämäkin, vastuunotto on kaukana kaikesta siitä, jota minä PERHEENI eteen teen. En todellakaan sanonut, etten olisi lasten vanhempi, vaan sitä, että heillä on oma isä myös mukana kuvioissa, noin neljä päivää kahden viikon jaksoa kohti, kesällä on lisäksi pidemmät lomajaksot. Lisäksi en vuodattanut yhtään mitään, kirjoitinpa vain muutaman rivin tajunnanvirtaa aiheesta, joka sattui silmieni eteen tänä aamuna osumaan. Kun aihe todellakin oli pinnalla edellisillan kiistelyn jälkeen. Tarkoituksena oli siis ennen kaikkea "haistella", onko täällä muita edes hieman vastaanvanlaisessa tilanteessa olevia.

Minä kyllä tiedän ja olen aina kantanut vastuuni tekojeni seurauksista, mutta tietty itsenäisyys luonteessani on se, jonka haluan säilyttää myös sitten myöhemmin lapsellisena. Niin kuin kirjoitin aiemmin, jaksan paljon paremmin tavallista perhearkea, kun saan hetken ladata akkujani joko urheillen tai kavereiden kanssa iltaa istuen ja esim. peliä katsoen. Tuo pidempi kalareissu on jokavuotinen perinne, ja tietenkin itsekin mietin sitä, että haluan olla tavoitettavissa myös reissun aikana, mutta loppujen lopuksi shit may happen myös silloin, jos olisin kotona kumppanin vieressä kihnuttamassa. Ja loput kahdeksan viikkoa ollaan sitten yhdessä, lukuun ottamatta yhtä kesäkuista mökkiviikonloppua.

Olen keskustellut asiasta myös naiskollegojeni kanssa, ja jokainen heistä oli sitä mieltä, että tietty itsenäisyys parisuhteessa on vain hyväksi. Ja oikeasti säälin kollegaani, joka vähän kuin valittaen totesi, että sai sentään sen yhden päivän kalareissun järjestymään reilun yhdeksän viikon lomajakson aikana. Ei vaan pysty käsittämään tilannetta.