Naisasiat

[Undrafted]

@PataJaska
Päiväkodissa työskentelevänä näen toisinaan tilanteita, joissa vanhempien erotessa syntyy lapselle vuorohoidon tarve. Itsellä kyllä tipahtaa siinä kohtaa ainakin kuvannollisesti leuka: työt kun kuitenkin säilyy molemmilla samana, niin miten sitä yhteishuoltajuutta (isä- ja äitipäiviä) ei voi toteuttaa niin että lapsen ei tarvitse sopeutua tuollaiseen, täysin ylimääräiseen stressiin?

Eli käytännössä siellä halutaan elää oman kalenterin, ei lapsen kalenterin mukaan.

Miten jakaisit 50/50 periaatteella kuukauden, jos toinen vanhempi tekee 2/3-vuorotyötä? Itsellä hajoaisi pää jos voisin olla vain joka toinen viikonloppu lasteni kanssa. Siinä jäisi ihan ulos lasten arjesta.

 

[pernaveikko]

Pintapuolinen seikka ehkä jonkun mielestä, mutta pidän tärkeänä, että omalle rakkaalle kerrotaan ihan jokainen päivä, kuinka rakas ja tärkeä tämä on. Ei poikkeuksia. Tämä siis puheen tasolla. Myös tekemisen tasolla pitää tapahtua asioita, myös ihan toisenlaisia juttuja kuin ruusujen ojentamisia. Lämmin katse ja kosketus vaikka ruokaa laittaessa voi olla jo iso juttu johonkin hetkeen.

Ei se ole ollenkaan pintapuolista tai jos jonkun mielestä on, niin on melkoinen äijjä.

Tietenkin laitetaan tytölle joka aamu huomisentoivotukset, vaikka sattuisi olemaan kännissä tai krapulassa tai pelissä. Eikä se ole mitään pakkopullaa. Jos on niin sitten on varmaan kehityskeskustelun paikka miten jatketaan. Tiedän tuommoisestakin mikä on pelkkää juuri sitä.

 

[scholl]

Ei se ole ollenkaan pintapuolista tai jos jonkun mielestä on, niin on melkoinen äijjä.

Minusta tuo kuulostaa kyllä skeidalta. Ei siinä ole mitään järkeä, jos asiat menevät jonkun kalenterin mukaan. Ei se tunnu miltään, jos joku asia on automaatio. Sitten jos se unohtuu just sillä hetkellä, niin sitten toinen vetää herneen nenään ja alkaa pohtia, mitä nyt puuhaillaan. Huomenet voi sanoa aamulla, mutta ei sellaista, että joka päivä esittää jonkun o sole mion. Muuten siitä tulee sellaista keskinkertaista skeidaa, johon ei usko kukaan tai joka ei ainakaan säväytä. Mieluummin harvemmin, mutta suurempia spektaakkeleita ja niin että asiat ovat myös positiivisia yllätyksiä.

 

[pernaveikko]

Sitten jos se unohtuu just sillä hetkellä, niin sitten toinen vetää herneen nenään ja alkaa pohtia, mitä nyt puuhaillaan.

Vaan ei se unohdu, jos kiinnostaa. Tietenkin on niitä yksittäisiä aamuja, kun juuri nyt ei ehdi tai jaksaisi, mutta aina on aikaa, jos oikeasti haluaa.

Tärkeintähän on se, että ei tee siitä itselleen painolastia. Siinä klo 6-11 välillä aina ilmoittelen. Ei kukaan oikeasti ole niin kiireinen, että jossain kohtaa ei tuolla aikavälillä "ehtisi".

Se joko kiinnostaa tai ei kiinnosta.

 

[Turha Kaukalo]

Minusta tuo kuulostaa kyllä skeidalta. Ei siinä ole mitään järkeä, jos asiat menevät jonkun kalenterin mukaan. Ei se tunnu miltään, jos joku asia on automaatio. Sitten jos se unohtuu just sillä hetkellä, niin sitten toinen vetää herneen nenään ja alkaa pohtia, mitä nyt puuhaillaan. Huomenet voi sanoa aamulla, mutta ei sellaista, että joka päivä esittää jonkun o sole mion. Muuten siitä tulee sellaista keskinkertaista skeidaa, johon ei usko kukaan tai joka ei ainakaan säväytä. Mieluummin harvemmin, mutta suurempia spektaakkeleita ja niin että asiat ovat myös positiivisia yllätyksiä.

Nyt on pakko kysyä, miten olet itse käytännössä ihmissuhteissa toiminut. Muutama valaiseva esimerkki riittää. Eikä mitään deittailuja tai silmäilyjä, vaan ihmisuhteiksi lasketaan nyt yhdessä asuminen ja yli kolme kuukautta kestänyt tapaileminen, missä nähdään useamman kerran viikossa, kenties päivittäin ja saman lakanan alla vietetään aikaa, sanotaanko, vähintään kolme kertaa viikossa. Plus homma on ns. eksklusiivista eli ei tapailla muita.

Tarkennus: "saman lakanan alla" merkitsee tässä yöpymistä.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Minusta tuo kuulostaa kyllä skeidalta. Ei siinä ole mitään järkeä, jos asiat menevät jonkun kalenterin mukaan. Ei se tunnu miltään, jos joku asia on automaatio. Sitten jos se unohtuu just sillä hetkellä, niin sitten toinen vetää herneen nenään ja alkaa pohtia, mitä nyt puuhaillaan. Huomenet voi sanoa aamulla, mutta ei sellaista, että joka päivä esittää jonkun o sole mion. Muuten siitä tulee sellaista keskinkertaista skeidaa, johon ei usko kukaan tai joka ei ainakaan säväytä. Mieluummin harvemmin, mutta suurempia spektaakkeleita ja niin että asiat ovat myös positiivisia yllätyksiä.

Olisit samalla kertonut, millaisia onnistumisia ne spektaakkelit ja positiiviset yllätykset ovat tuottaneet parisuhteillesi.

@pernaveikko Mitä kukin pintapuoliseksi kokee. Olen luonnollisesti samaa mieltä, ettei aiemmin mainittu seikka ole millään lailla pintapuolinen asia, mutta sellaiseksi se voi jäädä, jos arvostus ja tunteet eivät juuri muussa elämässä näy. Otan esimerkin lyriikasta. Jokainen voi tutustua Dave Lindholmin sanoitukseen kappaleessa Joo joo, mä rakastan sua. Osuva pohdinta leipääntyneestä suhteesta, jossa ollaan ja "rakastetaan" ehkä tavan vuoksi.

 

[Sanainen arkku]

Miten jakaisit 50/50 periaatteella kuukauden, jos toinen vanhempi tekee 2/3-vuorotyötä? Itsellä hajoaisi pää jos voisin olla vain joka toinen viikonloppu lasteni kanssa. Siinä jäisi ihan ulos lasten arjesta.

Ensinnäkin 50/50 jako on vanhempien, ei lasten näkökulmasta nouseva tarve. Toisekseen voisiko sitä aikaa ja arkea lasten kanssa jakaa muutenkin kuin kokonainen vuorokausi kerrallaan?

Voisiko olla niin, että nyt on jakso jossa toinen vanhemmista on lapsensa kanssa enemmän, mutta vuoden päästä voi olla toisin?

 

[pernaveikko]

Otan esimerkin lyriikasta. Jokainen voi tutustua Dave Lindholmin sanoitukseen kappaleessa Joo joo, mä rakastan sua. Osuva pohdinta leipääntyneestä suhteesta, jossa ollaan ja "rakastetaan" ehkä tavan vuoksi.

Tässä pitääkin olla tarkkana, kun on niin helppo kuvitella kaiken olevan hyvin. Ei ne tytöt aina syyttä tai toisen miehen takia jätä.

Minulla olisi näytön paikka ensi viikonloppuna, kun tämä edellinen meni miten meni ja seuraavana vanha kaveri saapuu kylään. Ja sitä seuraavana ollaankin jo ryssänmaassa. Ei siitä passaa mitään paineita ottaa, mutta ei se niinkään ole, että tämä olisi vain joku väliviikonloppu.

Jos tulee sellainen tunne, niin sitten pitää tehdä ratkaisuja eikä pitkittää asiaa ja tehdä kaikille paha mieli.

 

[scholl]

Nyt on pakko kysyä, miten olet itse käytännössä ihmissuhteissa toiminut. Muutama valaiseva esimerkki riittää. Eikä mitään deittailuja tai silmäilyjä, vaan ihmisuhteiksi lasketaan nyt yhdessä asuminen ja yli kolme kuukautta kestänyt tapaileminen, missä nähdään useamman kerran viikossa, kenties päivittäin ja saman lakanan alla vietetään aikaa, sanotaanko, vähintään kolme kertaa viikossa. Plus homma on ns. eksklusiivista eli ei tapailla muita.

Tarkennus: "saman lakanan alla" merkitsee tässä yöpymistä.

toiminut missä mielessä? Mieti nyt itse. Ei se mene niin, että joku nainen höpöttää koko ajan mulle: scholl, sä olet ihana. Haluan jutella merkityksellisistä asioista. Sitten vaikka perjantai-iltana voi lähteä kaupungille, käydä safkalla, ottaa vähän punaviiniä ja niin pois päin. Ei sellainen falski päivittäinen höpöttäminen ole mistään kotoisin. Mieluummin harvemmin ja rehellisesti sydämestä.

 

[Undrafted]

Ensinnäkin 50/50 jako on vanhempien, ei lasten näkökulmasta nouseva tarve. Toisekseen voisiko sitä aikaa ja arkea lasten kanssa jakaa muutenkin kuin kokonainen vuorokausi kerrallaan?

Voisiko olla niin, että nyt on jakso jossa toinen vanhemmista on lapsensa kanssa enemmän, mutta vuoden päästä voi olla toisin?

Olisiko se sitten lapsen etu, että pompotellaan vanhemmalta toiselle parhaimmillaan tunnin parin pätkissä ilman mitään selvää rytmiä? Monessa ammatissa vuorotyö ei ole mikään vuoden komennus vaan pitkäkestoinen osa ammattia. Omalla kohdalla kun menee yli viikon, niin lapset alkavat voimakkaammin ikävöidä sitä toista vanhempaa.

 

[pernaveikko]

Ei sellainen falski päivittäinen höpöttäminen ole mistään kotoisin. Mieluummin harvemmin ja rehellisesti sydämestä.

Tässä olet oikeassa ja nautin täysin rinnoin 60km etäsuhteesta.

Olisi aika pelottavaa, jos olisi vain 6km. Aika näyttää mihin tämä menee, mutta omaa tilaa pitää olla. En tarvitse merkittyä reviiriä jostain metsästä, mutta muuten se tietoisuus.

 

[Sanainen arkku]

Olisiko se sitten lapsen etu, että pompotellaan vanhemmalta toiselle parhaimmillaan tunnin parin pätkissä ilman mitään selvää rytmiä? Monessa ammatissa vuorotyö ei ole mikään vuoden komennus vaan pitkäkestoinen osa ammattia. Omalla kohdalla kun menee yli viikon, niin lapset alkavat voimakkaammin ikävöidä sitä toista vanhempaa.

Eikös tällaista "vanhemmalta toiselle pompottamista" tapahtunut silloinkin, kun kaikki asuttivat samaa ruokakuntaa? Ymmärtäisin asian niin, että jos lapset kokevat kummankin asunnon kodikseen, ei heille ole ongelmallista käydä vanhemman X luona pari tuntia iltapäivästä kun vanhemman Y työpäivä vielä jatkuu. Varsinkin, kun sitten taas ehkäpä seuraavana aamuna pidetään sen Y:n kodissa rauhallinen aamuhetki.

 

[scholl]

En tykkää yhtään sellaisesta kahdestaan himassa koko ajan kököttämisestä, vaan mieluummin niin, että järjestetään jotain isompia illallisia. Vielä 80-luvulla oli sellaista paljon laajempaa seuraelämää. Eivät pariskunnat kököttäneet kahdestaan ja katsoneet Salkkareita. Mitä hiton elämää se sellainen on? Hemmetin Heikki ja Kaija meininkiä. Omaan makuuni sopii sellainen manner-eurooppalainen meininki, jossa mennään vaikkapa isommalla porukalla ensin syömään ja sitten kun lähdetään sieltä jatkamaan iltaa, voidaan olla sen mimmin kanssa kahdestaan. Se ei perkele auta mitään sanoa joka päivä jotain rakkaudentunnustuksia, jos samalla joutuu katsomaan Salkkareita. Hemmetti, tehdään hommia ja urheillaan arkisin ja sitten kun on aikaa, niin tehdään jotain siistiä. Elämä on tehty elettäväksi, eikä hyggeilyyn. Tuntuu siltä, että nykyään se oma muija on kai monella sellainen, jota hävetään, kun pitää olla koko ajan kahdestaan. Hyvä se on siellä sitten neljän seinän sisällä höpötellä, jos ei kehtaa sitä näyttää julkisella paikalla.

 

[godspeed]

Pää hajoaisi jos pitäisi kyykkiä kokoajan toisen jaloissa. Onnellisesti kaukosuhteessa.

 

[pernaveikko]

Pää hajoaisi jos pitäisi kyykkiä kokoajan toisen jaloissa. Onnellisesti kaukosuhteessa.

Kerro toverille paljon matkaa.

Tuntuu siltä, että nykyään se oma muija on kai monella sellainen, jota hävetään, kun pitää olla koko ajan kahdestaan. Hyvä se on siellä sitten neljän seinän sisällä höpötellä, jos ei kehtaa sitä näyttää julkisella paikalla.

Eihän sitä hävetä, mutta kun ei se myöskään halua tavata jotain juopottelivia amiskavereitasi. Parempi olla kahdestaan.

 

[godspeed]

Kerro toverille paljon matkaa.

Parisen sataa kilsaa, mikä tarkoittaa sitä että nähdään ehkä kerran tai kaksi kuussa, mutta ollaan pidemmän aikaa kerralla aina samassa osoitteessa. Mitään aikomuksia tai haluja ei ole kummallakaan muuttaa yhteen, mutta tietysti tulevaisuus on aina avoin. Voisin silti väittää, että jos samaan kaupunkiin eksytään niin silloinkin asutaan erillään. Kaikki tämä lähinnä että ainakin itse tarvitsen runsaasti tilaa itselleni.

 

[scholl]

Eihän sitä hävetä, mutta kun ei se myöskään halua tavata jotain juopottelivia amiskavereitasi. Parempi olla kahdestaan.

kummalla teistä on amiskavereita? Voi hankkia uudet ystävät.

Yksi omituinen juttu, mitä monet naiset haluavat viettää, on arki. He käyttävät sanaa arki koko ajan. Itse en ole koskaan halunnut viettää arkea. Ko. sana ei edes kuulu sanavarastooni. Jopa tiedotusvälineissä naistoimittajat puhuvat arjen pyörittämisestä.

 

[Goxim Marky]

Mikä minua naisissa, jokaisessa kenen kanssa olen ns "ollut", ihmetyttää on se, että kun haluan toisinaan olla ihan itsekseni, niin ei meinaa kasetti kestää. Tykkään joskus olla mökillä touhuumas itekseni, mennä jokuselle pubiin ja lukee kirjaa, käydä juoksemassa pitkä lenkki yksin.. u know, listaa voisi jatkaa. Samoin suon mimmeille oman aikansa, jota luulisi joskus jokaisen tarvitsevan. Vaikka kimpassa ollaankin, niin ainakin mun pitää toisinaan saada olla tuntea olevani vain MINÄ, eikä mikään sohvamaskotti "nauramassa" tv viihteelle. En petä, dokaa kovin paljoa, polta tai käy huorissa, eikö sekään jumaliste riitä pitämään möks-kohtauksia ja "sä et välitä tarpeeks" murjotuksia poissa? Ei tässä siis eroomassa olla ja ehkä vähän kärjistin, mutta minkä uhkan noi naiset näkee miehen itsenäisyydessä?

 

[Sanainen arkku]

Ainakin ex-vaimoni kohdalla kyse oli siitä, että hän kuvitteli minun käyttäytyvän itsekseni kuten hän mahdollisesti kännissä käyttäytyisi eli pettäisi (ei tullut ikinä mieleenkään moinen oikeasti, mutta kovasti hän niin luuli). Eli siis mustasukkaisuutta. Kai tuohon jotain muitakin syitä naisilla on.

Se on varmaaan sellainen eräänlainen mañana-ilmiö. Periaatteessa ollaan sitä mieltä, että se on ihan jees olla yksinäisyydessä, mutta "miksi just nyt kun voithan sä olla yksin koska tahansa".

 

[godspeed]

Sitten on näitä tapauksia, jotka kyhnää kainalossa päivästä, tunnista, minuutista toiseen ja sitten ihmettelevät kun tulee lopulta pikainen ja riitaisa ero. Tukahduttavat idiootit toisensa jonkin "rakkauden" takia. Jotkut ei myöskään osaa olla yksin, mikä taas on varmaan vain jonkin läheisriippuvaisuuden oirehdintaa.

 

[Jerry100]

Eikös tällaista "vanhemmalta toiselle pompottamista" tapahtunut silloinkin, kun kaikki asuttivat samaa ruokakuntaa? Ymmärtäisin asian niin, että jos lapset kokevat kummankin asunnon kodikseen, ei heille ole ongelmallista käydä vanhemman X luona pari tuntia iltapäivästä kun vanhemman Y työpäivä vielä jatkuu. Varsinkin, kun sitten taas ehkäpä seuraavana aamuna pidetään sen Y:n kodissa rauhallinen aamuhetki.

Kyllä se minun mielestä olisi ongelmallista.
Kun itse erosin niin koitettiin vähän tuon tapaista järjestelyä mutta lopputulos oli että se on pelkkää asunnon vaihtelua.
Sen sijaan minun mielestä fiksua olisi yhdessä katsoa ne vuorot mitä tulee aina seuraavalle kuukaudelle ja sitten jakaa 50/50 hoitovuorot.
Tämä toki toimii vain jos lapset on tarpeeksi nuoria. Kouluikäiset menee tässäkin sekaisin kun eivät tiedä mihin pitäisi mennä koulun jälkeen. Isälle vai äidille.

 

[Sanainen arkku]

Kyllä se minun mielestä olisi ongelmallista.
Kun itse erosin niin koitettiin vähän tuon tapaista järjestelyä mutta lopputulos oli että se on pelkkää asunnon vaihtelua.
Sen sijaan minun mielestä fiksua olisi yhdessä katsoa ne vuorot mitä tulee aina seuraavalle kuukaudelle ja sitten jakaa 50/50 hoitovuorot.
Tämä toki toimii vain jos lapset on tarpeeksi nuoria. Kouluikäiset menee tässäkin sekaisin kun eivät tiedä mihin pitäisi mennä koulun jälkeen. Isälle vai äidille.

Näin minäkin sen ajattelin, mutta aiemmin kävin keskustelua jossa annettiin ymmärtää jaoksi näin toimittaessa tulevan pitkälläkin aikavälillä 33/67.
Kouluikäiset ovat taas sillä lailla jo viestintävarustettuja, että eiköhän tuohonkin temput löydy. Tietyt erityislapset erikseen tottakai. Heidän huoltajuutensa tulee räätälöidä hiukan eri periaatteella.

Lähtökohtaisesti kuitenkin kelaan, että lapsen etu on suurempi arvo kuin 50/50 toteutuma.

 

[Iisoppi]

@Goxim Markyn kokemukset ovat oikeita ja hänen kokemiaan, en sitä halua kiistää. Mutta on olemassa myös toisenlaisia naisia kuten minä. Minä ja avomieheni eletään välillä hyvin eriytynyttä elämää. Herra puuhaa omiaan alakerrassa autotallissa tai jossain kavereilla ja minä teen omia juttujani pihalla, omassa huoneessani tai vaikka kaupungilla. Välillä tavataan yhteisen ruokailun äärellä. Vaikka ollaan avoliitossa niin ei me joka yötä nukuta samassa huoneessa, minä menen välillä omaan huoneeseen nukkumaan kun haluan. Herra saa käydä omilla reissuillaan ihan rauhassa, minä nautin silloin kodin rauhasta. Ja teen sitten omia reissuja silloin tällöin kun on tarvetta.

Meille tämä sopii. Tuemme toisiamme kun on tarvetta. Annetaan tilaa kun sitä tarvitaan. Omakotitalossa se on mahdollista kun on tilaa olla ja huoneita mitä jakaa. Yhteinen aika korvaa kuitenkin kaiken. Silloin meidän on hyvä olla yhdessä. Rakkaus on liima...

 

[Vanha Len]

@Iisoppi , mä elän juuri tuollaisessa suhteessa avopuolisoni kanssa. Tismalleen. Ja ollaan niin pirun onnellisia.

 

[Iisoppi]

@Iisoppi , mä elän juuri tuollaisessa suhteessa avopuolisoni kanssa. Tismalleen. Ja ollaan niin pirun onnellisia.

Hyvä teille. Niin ollaan mekin onnellisia. Eletään omalla tavalla yhdessä rakastaen ja kunniottaen toista. Yhdessä oleminen kuitenkin antaa jotain mitä emme erikseen kokisi.