Naisasiat

[BOL]

Minä ainakin sanoin "Tahdon" aivan tarkoituksella.
Omituista ettei parisuhteita pitäisi/voisi suunnitella jos kerran veroja ja kuolemaakin.

Sitäpaitsi jos se kolahtaminen on sattumaa niin sitten pitäisi myös ei-kolahtamisen olla, itse olen kohdannut aivan liian monta asennevammaista jotta ihan tuohon uskoisin. Toki oma kärsimysnäytelmä tältä osin täytyy olla suunniteltua ja Tapaamiseni siten kohtaloa, mitenkään muuten en sitä pysty selittämään.

Tässä nyt menee lahjakkaasti puurot ja vellit sekaisin, paitsi, jos olet jostain kataloogista katsonut itsellesi puolison ja päättänyt, että tuon sivun 6 tytön kanssa menen naimisiin ja sillä hyvä. Oikeassa elämässä ei ole mitään ennakkokuvastoja, joita selata perjantai-illan baari-iltaa varten. Olen oman puolisoni tavannut sattumalta. Sovittua se tavallaan oli, kun tapasin hänen ystävänsä ja hän tuli ikään kuin kaupan päälle. En usko, että välttämättä olisimme muuten tavanneet. Tai en tiedä, ehkä olisimmekin, mutta parisuhdestatus olisi voinut molemmilla olla eri tai toisella olisi voinut olla niin paskat läpät tai liikaa viinaa mittarissa, ettei kiinnostus olisi noussut.

Parisuhteiden ennakkosuunnittelu kuulostaa kyllä ihan amerikkalaisen hääneurootikon jutulta. Kaikki on omassa päässä mietitty, viis toisesta. Ei kuulosta normaalilta.

Kohtalon mahdollisuuteen uskon kyllä, vaikka muuten en itseäni mihinkään "mystiikkaan" uskovana pidäkään. Elämässäni vain on tapahtunut monta asiaa pyytämättä ja yllättäen, jotka on lopulta paljastuneet hyviksi ja oikeiksi asioiksi enkä ehkä olisi valinnut asioita tapahtuvaksi, jos olisi voinut funtsailla asioiden järkevyyttä tai vaikka ajoitusta.

 

[vetti]

Lainaan tässä nyt useampia, mutta yrittäkää kestää…

Olisiko sitten parempi vain todeta, että kenellekään ei ole ketään eikä mitään missään, joten alistu kohtaloosi? Uskoisin, että jokainen normaalilla älyllä valjastettu ihminen ymmärtää, ettei meille ole missään ketään nimettyä ihmistä, joka odottaa just sua. Ihmissuhteet ovat täysin sattuman kauppaa: tietyllä hetkellä, tietyssä paikassa, kaksi ihmistä kohtaa ja kemiat kolahtaa. Ja aina ei heti edes tapahdu mitään, vaan voi mennä vuosikausia ennen kuin on molemmille otollinen hetki aloittaa ihmis- tai parisuhde.

@BOL Näinhän se menee, ei kenellekään taida olla yhtä oikeaa, varsinkaan nimettyä, ihmistä vaan on todellakin sattuman kauppaa kehen satttuu törmäämään ja varsinkin sillä oikealla hetkellä. Ja tuohon viimeiseen lauseeseen lisään tuolla viestin lopuksi.

Neuvoisin itse alistumaan siihen kohtaloon, ettei kannata odottaa paljoa mitään. Kirvestä ei tarvi kenenkään heittää kaivoon, mutta säilyttää kylmä realismi siitä mitä on annettavaa ja mitä odotettavaa.
Mutta tämä tästä. Jos liikaa miettii näitä naisasioita, niin sitä saattaa jopa hölmöyksissään harkita jonkun pyytämistä ulos jollain "vielä kerran" harhailulla. Vähän kuin lähtisi kulkukauppiaaksi, jolla ei olekaan ovikellon soiton jälkeen mitään myytävää :D

Odotuksia pitää toki aina olla, on ne sitten kellä mitäkin, sinulla @Hyman Roth jotain muuta kuin jollain muulla – mutta ei kirvestä kannata tosiaan kaivoon heittää. Kukaan ei sua tule himasta hakemaan ja ilmeisesti et sitä todellakaan edes odota. Realismikin pitää olla messissä, ei näillä vuosilla kukaan parikymppinen adonis mua ottaisi… mutta tuskin minäkään häntä, mukavia katsella mutta siihen se saa jäädä.

Minä ainakin sanoin "Tahdon" aivan tarkoituksella. Omituista ettei parisuhteita pitäisi/voisi suunnitella jos kerran veroja ja kuolemaakin.
Sitäpaitsi jos se kolahtaminen on sattumaa niin sitten pitäisi myös ei-kolahtamisen olla, itse olen kohdannut aivan liian monta asennevammaista jotta ihan tuohon uskoisin. Toki oma kärsimysnäytelmä tältä osin täytyy olla suunniteltua ja Tapaamiseni siten kohtaloa, mitenkään muuten en sitä pysty selittämään.

Ylipäänsä on kyllä tosi surullista luettavaa, miten maallistuminen eli suomeksi ateismi aiheuttaa ihmisille mittaamatonta kärsimystä tälläkin osa-alueella. Onhan se niin että jos omaksutaan jo valmiiksi toivoton lähtökohta ei ole mitään järkeä pyrkiä mihinkään, joku nainen esim. on aivan mitätön yksityiskohta kokonaisuudessa. Tämänkin takia itse suosin uskonnollista naista, ateistinen nainen olisi oikeastaan minimissään todella iso riskivalinta. Kyyninen nainen - ei kiitos. Onhan niitä uskonnollisissakin, eräs uskova nainen esim. totesi kuvani nähtyään että emme ole samaa tyyppiä tms. ! Hänellä oli joku farkkutakki. lol

@Klose16 Niin minäkin sanoin ”tahdon” ihan tarkoituksella. Parisuhdetta voi toki suunnitella, mutta ikävä kyllä ei aina mene niin kuin on suunnitellut, näin kävi itsellenikin. Asennevammaisia meistä varmasti ovat useimmat tavanneet, mutta kohtaloon tuossa tapaamisjutussa en usko – pikemminkin kyse on sattumuksesta. Mutta aika monessa muussakin asiassa olemme kohtalosta/sattumuksesta/älykkäästä suunnittelusta/evoluutiosta yms eri mieltä, niin niistä ei kannata tässä ketjussa jauhaa.
Sitten: myönnän olevani tavallaan väärässä ketjussa, omat parisuhteeni kun käsittävät näin aikuisiällä vain miesasioita, mutta eiköhän parisuhteet ole pääosin samantyyppisiä ongelmineen ja onnellisuuksineen.

Avioliittoni meni ns persiilleen ja olen ensimmäisenä myöntämässä että suurin syy siihen olin minä itse. Toki näissä on aina kaksi osapuolta, mutta kuitenkin. Alkoholiongelmani oli pääsyy, eikä toinen osapuoli ottanut asiaa puheeksi ennen kuin oli jo hänen kannaltaan liian myöhäistä. Näin jälkikäteen ajatellen olen toisaalta erittäin tyytyväinen että erosimme, loppupeleissä ero todennäköisesti olisi tullut joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.

Eron jälkeen parisen vuotta sitten olen ollut enemmän ja vähemmän hajalla, onneksi alkoholiongelma on selätetty (never say never), mutta parisuhde ei ole ollut todellakaan mikään kiinnostuksen kohde. Baareissa kun en pahemmin enää käy niin tällaisen reilun nelikymppisen homon on aika vaikea keneenkään törmätä satunnaisesti. Pariin toki olen törmännyt, mutta kun näissä piireissä on useimmiten tapana antaa ekana iltana (sitä en pariinkymmeneen vuoteen ole tehnyt paria poikkeusta lukuun ottamatta) ja sitten siihen lisää päälle sen että ovat menneet hyvinkin hankalasti ihastumaan meikäläiseen vaikka kuinka on yrittänyt toppuutella etten mihinkään parisuhteeseen ole todellakaan valmis, eihän siitä kaunista tule. Saattaa mennä Humble Brag –ketjuun, mutta olen kuitenkin aika ”hyvä saalis”.

Paljonkin tässä tulisi muutakin, mutta onneksi tässä nyt vähitellen on saanut itseään kasaan ja alan olla valmis parisuhteeseenkin. Ja @BOL – kun puhuit niistä sattumista, niin taisin viime pe Queenin keikan jälkeen törmätä hyvinkin potentiaaliseen tapaukseen, yhtä hankala tausta (ellei hankalampikin) kuin minulla….

 

[Sanainen arkku]

Keikoilla käyminen on nykyään muoti-ilmiö, kun nuoret ottavat siellä selfieitä isestään. Samoin ravintoloissa käyminen. Samoin urheilutapahtumissa. Samoin ihan missä vaan käyminen, kun ihmiset ottavat selfieitä itsestään. Vai onko se muoti-ilmiö sittenkin se selfien ottaminen, ja nuo aktiviteetit ovat ihan yhtä suosittuja kuin aina ennenkin?

Kävin 1,5 vuotta sitten Real Madridin stadionilla sellaisella kiertokävelyllä, ja siinähän menee väkisinkin "yhtä matkaa" jonkun / joidenkin kanssa. Eräällä pariskunnalla fokus oli aivan täysin selfietouhussa koko kierroksen, ja voin vakuuttaa että he olivat ENEMMÄN somessa kuin siellä minne olivat lipun ostaneet. Ei tämä nyt ihan ainutlaatuinen ilmiö ole. Toki lätkämatsissa näkee ihmisiä jotka ovat ENEMMÄN ryyppäämässä kuin katsomassa lätkää.

Jos itsesääli olisi puoleensa vetävää niin monen tämän ketjun kirjoittajan oven takana olisi pitkä jono. En oikein tajua tätä asennetta, että naiset ovat niin syvältä, kun eivät tajua minun raukan hienouttani, jota huolellisesti piilottelen täällä nurkassa kaunaisesti mutisten. (Poislukien tietysti aitoa masennusta potevat, joiden kyky realistiseen tilanteenarviointiin on sairauden takia heikentynyt.)

Itseasiassa oman pystyvyytensä ja viehätysvoimansa arvio eniten samoin kuin "joukkoäly" eli satunnainen ihmisjoukko juuri lievästi masentuneet ihmiset.

 

[pettter]

Muutokset esimerkiksi seuraavissa asiossa kielivät myös usein masennusoireilussa: ihmissuhteet, uusien asioiden tekeminen/kokeilu, jumiin jäämisen tunne, aikaperspektiivi (miten kokee menneisyyden ja tulevaisuuden), omanarvontunne ja oman elämän subjektiivinen tarkoitus ja merkittävyys.

Ei seikkailla kohta enää naisasioissa, vaan vieläkin syvemmällä altaassa, mutta eihän elämällä ole mitään merkitystä. Se vain on ja tapahtuu, koska henkilöt x ja y ovat mokanneet joskus. Voihan sille halutessaan itse kukin keksiä tarkoituksia tai vaikka hurahtaan Jeesukseen, mutta ei se poista sen pohjimmaista turhuutta ja tyhjyyttä. Ja se on se, mitä uskoakseni useimmat meistä juoksevat pakoon tai koettavat vaihtelevalla menestyksellä olla ajattelematta.

Onko elämällä merkitystä vai ei. Miksi edes miettisi jotain tuollaista. Ja elämän tarkoitus kait on olla vaan täällä ja koittaa nauttia kun täällä kerta ollaan. Vituttaahan se usein ja varsinkin krapulassa, mutta mitä sitten. Mutta että turhuutta ja tyhjyyttä? Öööö no joo ei aina ole tekemistä, paitsi olla Jatkoajassa. Mutta mikä saa ihmisen miettimään jotain tuollaisia juttuja ja varsinkin että miten ne liittyy mihinkään? Keksii harrastuksen jos kaipaa sellaista ja etsii kaverin jos kaipaa sellaista jne. Joo ei kaikki ole aina helppoa.

Ei kait ihmisellä ole elämässä mitään tavoitteita tai määränpäätä. Tietty kaikkien pitää syödä ja nukkua ja sitten lisäksi on lukuisia vähemmän tärkeitä tarpeita ja haluja. Jollain alexstubbeilla nyt on ne omat kilpailunsa ja niille varmaan syynsä.

 

[Hyman Roth]

Sitä mä vain ihmettelen, että miksi se, ettei mies diggaa lapsia on naisille niin iso ja täydellinen turn off? Tunnen suuren määrän meitä miehiä, joita kersat ei kiinnosta pätkääkään vielä edes nelikymppisenä, mutta en käytännössä ketään vastaavaa naista. Nuoremmat kimulit on sitten erikseen, mutta viimeistään 25 vuotiaana tuntuu niilläkin jo itävän äitiys aivoissa. Ne varttuneemmat, jotka vaille pentuja ovat jääneet kipuilevat asian kanssa sitten harva se viikko jossain illanistujaisissa tai somessa. Vaikka kaikki muu suunnilleen osuisi kohdilleen, olisi kivaa ja voisi nähdä uudelleen, niin ei käy, jos paljastuukin ettei mies ole yhtään lastenystävä.. Taas vähän raaka yleistys, mutta melkomoisessa vähemmistössä omiensa keskellä ovat ne naiset, joita ei kiinnosta jakautuminen kahtia. Sääli.

Liekö tässäkin taas kyse siitä kuuluisasta kehittymisestä tms?

 

[julle-jr]

Taas vähän raaka yleistys, mutta melkomoisessa vähemmistössä omiensa keskellä ovat ne naiset, joita ei kiinnosta jakautuminen kahtia. Sääli.

Liekö tässäkin taas kyse siitä kuuluisasta kehittymisestä tms?

Eikö ole aika luontevaa, että ihmisille on kehittynyt lisääntymis- ja hoivavietti ja että se on kenties yksi vahvimmista vieteistä ylivoimaisesti suurimmalla osalla ihmisistä? Ne yksilöt, jotka eivät ole lisääntyneet tai hoivanneet jälkeläisiään, eivät ole pahemmin levittäneet geenejään tai heidän jälkeläisensä eivät ole säilyneet pitkään hengissä jatkaakseen sukua edelleen. Näin ollen lisääntymis- ja hoivaviettivaistoilla varustetuilla yksilöillä on ollut ylivoimaiset mahdollisuudet levittää perimäänsä verrattuna "lisääntymättömiin hoivaamista inhoaviin"

Mielestäni olisi kummallista jos asia olisi jotenkin toisin. Toki nyt kun maailma muuttuu, voi myös ihmisten suhtautuminen asioihin muuttua ja hyvinkin 500 000 vuoden päästä tilanne on kääntynyt jotenkin toisin, jonka jälkeen ihmissuku sammuu muutaman miljoonan vuoden kuluessa.

 

[Hyman Roth]

Eikö ole aika luontevaa, että ihmisille on kehittynyt lisääntymis- ja hoivavietti ja että se on kenties yksi vahvimmista vieteistä ylivoimaisesti suurimmalla osalla ihmisistä? Ne yksilöt, jotka eivät ole lisääntyneet tai hoivanneet jälkeläisiään, eivät ole pahemmin levittäneet geenejään tai heidän jälkeläisensä eivät ole säilyneet pitkään hengissä jatkaakseen sukua edelleen. Näin ollen lisääntymis- ja hoivaviettivaistoilla varustetuilla yksilöillä on ollut ylivoimaiset mahdollisuudet levittää perimäänsä verrattuna "lisääntymättömiin hoivaamista inhoaviin"

Mielestäni olisi kummallista jos asia olisi jotenkin toisin. Toki nyt kun maailma muuttuu, voi myös ihmisten suhtautuminen asioihin muuttua ja hyvinkin 500 000 vuoden päästä tilanne on kääntynyt jotenkin toisin, jonka jälkeen ihmissuku sammuu muutaman miljoonan vuoden kuluessa.

Tietysti noin, jos biologian kautta vain asiaa lähestyy. Mutta eihän me hei olla enää mitään matalaotsaisia neandertaaleja luolissaan eikä edes kirkasotsaisia 1930-lukulaisia, joille oli tärkeää suvun säilyminen hengissä tai uuden tykinruoan synnyttäminen isänmaalle. Nykyään voi valita terveesti toisinkin, kun asiaa ajattelee, mutta ehkä moni sitten menee vain alitajuisesti tällä "lapsi ja perha saatava" -ohjelmoinnillaan eteenpäin huolimatta kaikesta paskasta mitä se mukanaan tuo. Mutta evoluution rattaat kääntyvät tunnetusti aika hitaasti, toivottavasti siihen ei kuitenkaan ihan tuota 500 000 vuotta menisi.

Itse olen aina, ihan jostain peruskoululaisesta saakka inhonnut pieniä lapsia ja ajatusta joutua vanhemmuuden vankileirille. Ei ole 20 vuodessa ne asenteet muuttuneet. Toinen mikä on kestänyt on rakkaus bluesiin. Siis musiikkiin, ei espoolaiseen kiekkojengiin.

 

[julle-jr]

Tietysti noin, jos biologian kautta vain asiaa lähestyy. Mutta eihän me hei olla enää mitään matalaotsaisia neandertaaleja luolissaan eikä edes kirkasotsaisia 1930-lukulaisia, joille oli tärkeää suvun säilyminen hengissä tai uuden tykinruoan synnyttäminen isänmaalle. Nykyään voi valita terveesti toisinkin, kun asiaa ajattelee, mutta ehkä moni sitten menee vain alitajuisesti tällä "lapsi ja perha saatava" -ohjelmoinnillaan eteenpäin huolimatta kaikesta paskasta mitä se mukanaan tuo. Mutta evoluution rattaat kääntyvät tunnetusti aika hitaasti, toivottavasti siihen ei kuitenkaan ihan tuota 500 000 vuotta menisi.

Itse olen aina, ihan jostain peruskoululaisesta saakka inhonnut pieniä lapsia ja ajatusta joutua vanhemmuuden vankileirille. Ei ole 20 vuodessa ne asenteet muuttuneet. Toinen mikä on kestänyt on rakkaus bluesiin. Siis musiikkiin, ei espoolaiseen kiekkojengiin.

Niin siis nykyäänhän juuri korostetaan, että pitää pyrkiä olemaan onnellinen yms. Veikkaisin ilman mitään tietoa, että ihminen on onnellinen, jos hän saa tyydyttää vahvimpia viettejään. Toki on myös mainittava, että esimerkiksi lisääntyminen nykyisessä hektisessä maailmassa aiheuttaa kaikenlaista ristiriitaa niin lisääntyjälle kuin jälkeläisillekin. Evoluutio ei kuitenkaan tietenkään pysy mukana näin nopeissa maailman muutoksissa. Kuluu rutkasti sukupolvia, ennen kuin DNA:han koodatut tekijät suurella massalla muuttuvat.

Sinulla lisääntymisvietit lienevät poikkeuksellisen laimeat, mutta isossa kuvassa en näe perhe- ja lisääntymiskeskeisyyttä ihmeellisenä asiana. Mutta siis toki aina löytyy yksilöitä, joiden joku ominaisuus poikkeaa suuresta massasta ja sitä kautta laji muuttuu johonkin suuntaan.

 

[Hyman Roth]

Niin siis nykyäänhän juuri korostetaan, että pitää pyrkiä olemaan onnellinen yms. Veikkaisin ilman mitään tietoa, että ihminen on onnellinen, jos hän saa tyydyttää vahvimpia viettejään. Toki on myös mainittava, että esimerkiksi lisääntyminen nykyisessä hektisessä maailmassa aiheuttaa kaikenlaista ristiriitaa niin lisääntyjälle kuin jälkeläisillekin. Evoluutio ei kuitenkaan tietenkään pysy mukana näin nopeissa maailman muutoksissa. Kuluu rutkasti sukupolvia, ennen kuin DNA:han koodatut tekijät suurella massalla muuttuvat.

Sinulla lisääntymisvietit lienevät poikkeuksellisen laimeat, mutta isossa kuvassa en näe perhe- ja lisääntymiskeskeisyyttä ihmeellisenä asiana. Mutta siis toki aina löytyy yksilöitä, joiden joku ominaisuus poikkeaa suuresta massasta ja sitä kautta laji muuttuu johonkin suuntaan.

Hyvä näin, että ainoan elämän päämääränä onnellisuutta on alettu korostaa enemmän, kuin menneen maailman ja yhteiskunnan velvollisuuksia tai ydinperhettä. Edes siinä rinnalla. Itselläni ei lisääntymisviettiä ole käytännössä ollenkaan, mikä joitakin muita ihmetyttää ja toisia jopa harmittaa. Välillä vituttaa, kun joku tuttu yrittää tunkea kuolasuista vauvaansa mulle pideltäväksi, että josko ne HR:llakin isänvaistot löytyisi. Kyllä siinä olisi elämä pilalla.

Mutta se mitä ihmettelen on, että missä on vastaavalla taajuudella olevat naiset? Ei nimittäin löytynyt aikanaan edes seuranhakuympyröistä, kun niitä käytti. Parhaat ja harvinaiset toki viedään aina ensimmäisenä, sehän on selvää, mutta silti.

 

[BaronFIN]

Tunnen erään naisihmisen joka oli syvästi päättänyt ettei halua lapsia. Koskaan. Oli ura-orjentoitunut, piti siististä kodistaan, harrasti jos vaikka mitä ja hyvin palkattu työ mahdollisti taloudellisen riippumattomuuden mennä miten huvittaa ja tehdä sitä milloin mieli teki. Oli sitä 25 vuotiaana opiskelijana, oli sitä 30 vuotiaana ammattiin valmistujana, oli sitä edelleen 35 vuotiaana uraohjuksena, mutta 40 vuotiaana biologinen kello sanoi legendaarisesti PING! Toki siihen vaikutti oikeanlaisen (tasapainoittavan) kumppanin löytäminen, joka pääsikin sitten hartiavoimin painamaan töitä kun nelikymppistä naista ei enää ihan noin vain enää paksuksi panna.

Joka tapauksessa nyt 41-vuotiaana koti on kuin kaaoksen jäljiltä ja desing sisustus on kaunis muisto vain. Töitä kyllä tehdään edelleen mutta vain pakollinen paha joka riittää ammttitaidon ylläpitämiseen. Ja naamakirjan päivitykset ovat muuttuneet pehmopäiseksi vauva-söpöyden/kaaoksen ylistämiseksi <3 (hyi hitto).

On ollut hauska matkan päästä seurata miten niin ehdottomasta lapsettomasta ja lapsettomuuteen uskovasta naisihmisestä lopulta kuitenkin vain kuoriutui normaali kotiäiti. Hymanin kauhistus.

 

[Hyman Roth]

Tunnen erään naisihmisen joka oli syvästi päättänyt ettei halua lapsia. Koskaan. Oli ura-orjentoitunut, piti siististä kodistaan, harrasti jos vaikka mitä ja hyvin palkattu työ mahdollisti taloudellisen riippumattomuuden mennä miten huvittaa ja tehdä sitä milloin mieli teki. Oli sitä 25 vuotiaana opiskelijana, oli sitä 30 vuotiaana ammattiin valmistujana, oli sitä edelleen 35 vuotiaana uraohjuksena, mutta 40 vuotiaana biologinen kello sanoi legendaarisesti PING! Toki siihen vaikutti oikeanlaisen (tasapainoittavan) kumppanin löytäminen, joka pääsikin sitten hartiavoimin painamaan töitä kun nelikymppistä naista ei enää ihan noin vain enää paksuksi panna.

Joka tapauksessa nyt 41-vuotiaana koti on kuin kaaoksen jäljiltä ja desing sisustus on kaunis muisto vain. Töitä kyllä tehdään edelleen mutta vain pakollinen paha joka riittää ammttitaidon ylläpitämiseen. Ja naamakirjan päivitykset ovat muuttuneet pehmopäiseksi vauva-söpöyden/kaaoksen ylistämiseksi <3 (hyi hitto).

On ollut hauska matkan päästä seurata miten niin ehdottomasta lapsettomasta ja lapsettomuuteen uskovasta naisihmisestä lopulta kuitenkin vain kuoriutui normaali kotiäiti. Hymanin kauhistus.

Toihan siinä on juuri riskinä, että jostain syystä se mieli muuttuu ja tapahtuu miesparan kannalta negatiivista kehitystä kaiken luisuessa päin helvettiä. Meinaan, että joku vaikka bauttiarallaa nelikymppiseksi asti rennosti chillaillut mies on kuvitellut kaiken olevan hyvin, mutta sitten kuuuluu tuo "ping" ja täydellinen puoliso haluaakin pilata kaiken. Syynä voi olla tuo kello tai sitten joku sosiaalinen paine tms saada "oikea" perhe. Siinä mies tippuu aika tyhjän päälle, eli joko sinkkumarkkinoille mahdollisimman heikkoon aikaan tai sitten taipuu eukon perhehaaveilujen edessä ja masentuu. Pahin vaihtoehto on toki se, että ping-elämyksen kokenut puoliso alkaa tökkiä reikiä kortsuihin, lopettaa pillerit omin lupineen tai jotenkin muuten hankkiutuu jäbälle raskaaksi ja tulee sitten intopinkeänä yksi päivä kertomaan kaiken romahduttaen miehen elämän. Sitäkin on nähty.

 

[sinikettu]

Quoraa selaillessa on tullut pari hyvää vastausta tuosta lapsi-asiasta. Ei niinkään niiltä, jotka lapsia haluavat, vaan niiltä, jotka lapsia eivät halua tai katuvat niiden hankkimista. Miksi jotkut eivät halua hankkia lapsia ja millaista on katua lasten hankkimista. Hyviä vastauksia on noissa monia, mutta erityisesti pari ensimmäistä on lukemisen arvoisia.

Kuten edellisten ketjujen ensimmäisistä vastauksista voi lukea, lapsien hommaaminen voi olla oikeasti aivan helvetin huono valinta joillekin ihmisille. Se saattaa aivan hyvin olla elämän huonoin valinta, josta täytyy kärsiä kymmeniä vuosia. Valitettavasti asia on edelleen varsin suuri tabu, eivätkä nämä ihmiset uskalla tuoda kantaansa ilmi lainkaan.

edit: siinä on vielä kolmas lukemisen arvoinen ketju.

 

[godspeed]

Kuten edellisten ketjujen ensimmäisistä vastauksista voi lukea, lapsien hommaaminen voi olla oikeasti aivan helvetin huono valinta joillekin ihmisille. Se saattaa aivan hyvin olla elämän huonoin valinta, josta täytyy kärsiä kymmeniä vuosia. Valitettavasti asia on edelleen varsin suuri tabu, eivätkä nämä ihmiset uskalla tuoda kantaansa ilmi lainkaan.

Ihmiset tosiaan joskus hankkivat lapsia erityisen itsekkäistä syistä tai jonkin pakon sanelemana, eivätkä aina ajattele pidemmälle.

Kuulun siihen joukkoon, joka voisi ehkä haluta lapsen joskus, mutta se ei objektiivisesti katsoen olisi järkevää. Joko geenit on huonot (perinnölliset sairaudet mm.) tai sitten muuten oma elämäntilanne on jatkuvassa kaaoksessa tai jumitilanteessa, jolloin ei oikein osaa sanoa että riittäisikö voimat kasvatukseen. En sano ei koskaan, mutta kun lapselta ei voi kysyä etukäteen haluaako se sietää tätä paskaa, niin tuntuisi hieman kohtuuttomalta vaatia häneltä olemassaoloa jostain omituisesta syystä. Toki paljon vaikuttaa myös ympäristökin millainen skidistä tulisi, mutta veikkaan että geeneissä on sellasia vikoja, että tarvisi hieman jeesiä niiden suhteen äidiltään.

 

[Reverent]

Itse olen aina, ihan jostain peruskoululaisesta saakka inhonnut pieniä lapsia ja ajatusta joutua vanhemmuuden vankileirille. Ei ole 20 vuodessa ne asenteet muuttuneet.

Täällä ihan sama. Aina jollain tavalla kammoksunut ajatusta omista lapsista ja joskus kakskymppisenä, kun kaveripiiriin alko ekoja muksuja ilmaantua, ajattelin, että ehkä mullekin jossain vaiheessa tulee tarve hankkia omia muksuja. Ei tullut.

Elämä kuitenkin kuljetti siihen malliin, että kolmekymppisenä tapasin naisen, jolla oli vähän aikaa sitten päättyneestä liitosta siihen aikaan melko pienet (4 ja 6 vee) lapset. Alkushokista toivottuani olen jonkinlaista perheen miehen roolia vetänyt jo pian 18 vuotta. Kaikenlaista on matkan varrelle sattunut, mutta yhteiskuntakelpoiset ihmiset näistäkin rääpäleistä on kasvatettu. Vaimo jossain vaiheessa vähän halusi yhteistäkin ipanaa, mutta vaikka kuinka vaimoani rakastan ja hän jos joku olisi loistava äiti lapsilleni, niin en siltikään halunnut lähteä siihen leikkiin mukaan.

Nyt ollaan hyvässä tilanteessa, kun mukulat ovat jo pitkään olleet täysi-ikäisiä ja toinenkin (toivottavasti) lähiaikoina muuttanee omilleen. Ollaan vielä kuitankin suht nuoria ja ollaan voitu jo pitkään käydä ulkona ja matkustella ilman murhetta lapsenvahdeista yms.

Lapset/lapsettomuus on jokaisen pariskunnan oma valinta ja sitä pitää sukulaisten yms. lähipiirin kunnioittaa.

 

[Hyman Roth]

Täällä ihan sama. Aina jollain tavalla kammoksunut ajatusta omista lapsista ja joskus kakskymppisenä, kun kaveripiiriin alko ekoja muksuja ilmaantua, ajattelin, että ehkä mullekin jossain vaiheessa tulee tarve hankkia omia muksuja. Ei tullut.

Elämä kuitenkin kuljetti siihen malliin, että kolmekymppisenä tapasin naisen, jolla oli vähän aikaa sitten päättyneestä liitosta siihen aikaan melko pienet (4 ja 6 vee) lapset. Alkushokista toivottuani olen jonkinlaista perheen miehen roolia vetänyt jo pian 18 vuotta. Kaikenlaista on matkan varrelle sattunut, mutta yhteiskuntakelpoiset ihmiset näistäkin rääpäleistä on kasvatettu. Vaimo jossain vaiheessa vähän halusi yhteistäkin ipanaa, mutta vaikka kuinka vaimoani rakastan ja hän jos joku olisi loistava äiti lapsilleni, niin en siltikään halunnut lähteä siihen leikkiin mukaan.

Nyt ollaan hyvässä tilanteessa, kun mukulat ovat jo pitkään olleet täysi-ikäisiä ja toinenkin (toivottavasti) lähiaikoina muuttanee omilleen. Ollaan vielä kuitankin suht nuoria ja ollaan voitu jo pitkään käydä ulkona ja matkustella ilman murhetta lapsenvahdeista yms.

Lapset/lapsettomuus on jokaisen pariskunnan oma valinta ja sitä pitää sukulaisten yms. lähipiirin kunnioittaa.

Ihan kunnioitettavaa, että olet tuollei jaksanut. Itse en kyllä pystyisi edes uusiohommaankaan millään tai korkeintaan siten, että on eri asunnot ja kersoja ei koskaan tarviis nähdä. Siihenhän taas ei yh:t yleensä itse suostu, vaikka tietävät ettei ns koko paketti kelpaa välttämättä kenellekään ikinä. No, jokainen tekee omat mokansa ja maksaa sen mukaan. Mulle vaan lapset aiheuttaa fyysistä pahoinvointia joka aistilla.

Mitä tulee pariskuntien omaan valintaan, niin ainakin tuolla vähänkään agraarimmissa ympyröissä ei vissiin edelleenkään katsella lapsettomia paljoa sen enempää, kuin ei-keskustalaista äänestäjääkään. Ei sillä, että omakohtaista kokemusta erityisemmin olisi, mutta karuja tarinoita on kuultu. Jos vävy tai miniä ei olekaan perheellisen elämän perään, niin voi koko sikäläinen piiri muuttua hetkessä kylmäkiskoiseksi ja suunnilleen et saa enää edes omaa lautasta ruokapöytään. Onneksi sivistys-Suomessa tuollaiseen en itse ole ainakaan moiseen enää törmännyt, korkeintaan vaan sellaiseen ajoittaiseen maanitteluun ja yrityksiin saada mut leikittää jotai toukkaa, että syntyis joku kipinä silmiin.

Omat porukat on aina ollu sitä mieltä, että lapsien "pitäisi vain antaa tapahtua" ja kyllä se siitä. Oon vaan todennut, että ei tapahdu ja jos tapahtuu, niin kukaan eukon ja lakimiehen lisäksi ei saa tietää. :D Onneksi ihmisillä on nykyään enemmän vastuullisuutta ja suunnitelmallisuutta tässäkin asiassa, eikä asioita ainakaan entisaikojen malliin vain tapahdu.

 

[Reverent]

Ihan kunnioitettavaa, että olet tuollei jaksanut. Itse en kyllä pystyisi edes uusiohommaankaan millään tai korkeintaan siten, että on eri asunnot ja kersoja ei koskaan tarviis nähdä. Siihenhän taas ei yh:t yleensä itse suostu, vaikka tietävät ettei ns koko paketti kelpaa välttämättä kenellekään ikinä.

No, itse asiassa meillä oli omat kämpät n. 15 vuotta, vaiks naimisiin mentiin jo vuonna 2001. Siinä oli omat hyvät ja huonot puolensa. Pääsi helposti omaan rauhaan, mitä edelleenkin silloin tällöin kaipailen ja tarvittaessa saankin. Toisaalta riidatkin venyivät viikon mittaisiksi, kun ei ollut välitöntä tarvetta sopia asioita heti.

Syksyllä tulee kolme vuotta, kun ollaan asuttu yhteisessä kämpässä ja nuorempi mukula tosiaan vielä täällä meidän kanssa asustaa. Alkuun vähän arvelutti, miten yhteiselo sujuu, kun ei enää olekaan sitä pakopaikkaa, minne mennä kriisin sattuessa, mutta pääsääntöisesti on mennyt hyvin ja ollaan viihdytty yhteissä kämpässä oikeinkin hyvin.

 

[pettter]

Eikö ole aika luontevaa, että ihmisille on kehittynyt lisääntymis- ja hoivavietti ja että se on kenties yksi vahvimmista vieteistä ylivoimaisesti suurimmalla osalla ihmisistä? Ne yksilöt, jotka eivät ole lisääntyneet tai hoivanneet jälkeläisiään, eivät ole pahemmin levittäneet geenejään tai heidän jälkeläisensä eivät ole säilyneet pitkään hengissä jatkaakseen sukua edelleen. Näin ollen lisääntymis- ja hoivaviettivaistoilla varustetuilla yksilöillä on ollut ylivoimaiset mahdollisuudet levittää perimäänsä verrattuna "lisääntymättömiin hoivaamista inhoaviin".

Joo monilla miehillä on hoivaamisvietti ja tietty nussimisviettikin, millä joskus muinoin on lisäännytty ja kovasti, mutta että joku muukin lisääntymisvietti? Tai jotain suvunjatkamisjuttuja. Ei kait sellaisia enää tänä päivänä ole. Tyttöystävää voi pitää hyvänään ja joskus vaikka jonkun muksujenkin kanssa leikkiä, mutta ei kait miehillä ole mitään niiden hoivaamisviettiä. Naisilla on.

 

[lunar]

Tyttöystävää voi pitää hyvänään ja joskus vaikka jonkun muksujenkin kanssa leikkiä, mutta ei kait miehillä ole mitään niiden hoivaamisviettiä. Naisilla on.

Olen ollut tovin koti-isänä ainoan lapseni kanssa ja en kyllä itse tästä väitteestä itseäni tunnista. En usko, että omalla kohdallani tämä hoivavietti eroaa mitenkään vaimoni vastaavasta. Toki jos tätä itsessään ei tunnista (oletettavasti aika moni tunnistaa vasta jos tarvetta ilmenee) kannattaa pitää huolta ettei joudu tilanteeseen missä joutuu toimimaan vastoin omaa luonnettaan.

 

[ipaz]

Tässä 41 vuoden iässä sinkkuna ja lapsettomana on iskenyt vihdoin päin naamaa se tosiasia, että ainakin kaikki samanikäiset kaverit ovat kadonneet elämästä. Heillä on perheet ja menonsa tietysti sen mukaiset. Ei saa jätkiä lähtemään baariin enää mitenkään lauantaisin. Kaveripiiri on kutistunut huomattavasti ja nykyiset ovat tuollaisia kolmenkympin molemmin puolin olevia lapsettomia sällejä. Joku saattaa seurustella mutta menoa se ei kauheasti haittaa. Ainakaan vielä.

Minulla on kaksi vähän yli kolmekymppistä kaveripariskuntaa. Molemmat parit ovat olleet naimisissa jo sen viisi vuotta, mutta kummallakaan ei ole aikomusta hankkia lapsia. Näiden parien naiset ovat sanoneet, että ei mitään lapsia sekoittamaan elämää. Nyt saa matkustaa ja touhuta miten haluaa. Olen törmännyt mielipiteisiin näistä, että ovat helvetin itsekkäitä kun eivät ole lapsia tehneet. Mulla palaa yleensä tällaisiin kommentteihin kiinni ja olen sen myös aina kertonut. Mitä se muille kuuluu miten ihmiset elämäänsä elävät? Itselläni ei ole mitään tarvetta lisääntyä, tai edes hankkia parisuhdetta. Piparia olisi hyvä saada vähän useammin, mutta eipä ole vielä löytynyt sellaista naista jota jaksaisi katsella muutamaa tuntia pidempää.

Miksi se muuten on muille niin paljon isompi asia että nelikymppinen mies on sinkku ja lapseton. Saa meinaan kuulla ihmettelyä varsinkin naisilta baareissa. Yleinen kysymys on että "mikä sussa on vikana?" tai "oletko sä homo?" Olen kuitenkin ilmeisesti kohtuu katseen kestävä, joten kai ne muut sitten ajattelee että tuon pitäsi levittää geenejään.

 

[PataJaska]

Kyllä mulla ainakin on erittäin kovakin hoivaamisvietti omia lapsiani kohtaan, en näe tämän eroavan juurikaan vaimoni vastaavasta vietistä. Käytännön toteutuksessa toki on varmaan jotain sukupuolisidonnaisia eroja, mutta se onkin sitten ihan eri asia.

Olen ollut tovin koti-isänä ainoan lapseni kanssa ja en kyllä itse tästä väitteestä itseäni tunnista. En usko, että omalla kohdallani tämä hoivavietti eroaa mitenkään vaimoni vastaavasta. Toki jos tätä itsessään ei tunnista (oletettavasti aika moni tunnistaa vasta jos tarvetta ilmenee) kannattaa pitää huolta ettei joudu tilanteeseen missä joutuu toimimaan vastoin omaa luonnettaan.

Sama. Kun katson 8kk poikaani, niin minulla herää aivan valtaisa hoivaamisvietti. Sehän on ihan tutkittu fakta, että hoivaamisvietti on jokaisessa ihmisessä, se on osa biologista ihmisluontoa. Mutta se miten voimakkaana se esiintyy on täysin yksilöllistä, ja samahan se on kaikkien muidenkin viettien kanssa. Viettihän on ihmisen/eläimen pakonomainen tarve toimia jollakin tietyllä tavalla, se on siis ihan puhdasta biologiaa. Seksikin on vietti, joka esiintyy eri ihmisissä eri vahvuisena..

Aiheesta tuli dokumenttikin pari kuukautta sitten televisiosta, nimenomaan liittyen vauvoihin. Ihmisluontoon kuuluvan hoivaamisvietin herättävät nimittäin tietyt ulkoiset asiat, ja juuri vauvoilla on ne kaikki. Näitä ovat ihan siis tietynlaiset ulkoiset tekijät tai piirteet: suuret silmät, korkea otsa.. en nyt muista mitä kaikkia niitä oli, mutta siksi siis juuri vauvat herättävät hoivaamisvietin. Heti kun lapsi on vaikka sellainen 1,5v ja se "vauvamaisuus" on hävinnyt (eli hän on ns. taapero), niin hoivaamisviettikin näyttäytyy sen jälkeen eri valossa..

EDIT

Jatkanpa niin sanotusti asiasta moottorisahaan..

Miksi se muuten on muille niin paljon isompi asia että nelikymppinen mies on sinkku ja lapseton. Saa meinaan kuulla ihmettelyä varsinkin naisilta baareissa. Yleinen kysymys on että "mikä sussa on vikana?" tai "oletko sä homo?" Olen kuitenkin ilmeisesti kohtuu katseen kestävä, joten kai ne muut sitten ajattelee että tuon pitäsi levittää geenejään.

Minulla on tähän teoria. Se liittyy siihen myyttiseen teemaan "miksi varatut miehet aina ovat niin kiinnostavia". Syy on se, että naiset ovat täysin sokean lojaaleja toistensa arvostelukyvylle. Tarkoitan siis, että jos minä naimisissa olevana eli rengastettuna miehenä olen baarissa, niin naispuolinen katsoo että tuon on joku toinen nainen kelpuuttanut itselleen, eli tuossa kaverissa täytyy olla ainakin jotain tosi hyvää

Minä väitän, että ihan näinkin yksinkertaisesta ajattelumallista on kysymys. Eli kääntöpuolena se näyttäytyy tällä tavalla kuin mitä ipaz kirjoittaa. Jos miestä ei ole kukaan kanssasisar "kelpuuttanut", niin miehessä on siis pakko olla heti jotain "vikaa" tai vähintään sen on oltava homo. Näin se naisten keskinäinen lojaalius vain toimii, kokemusta on itselläkin joidenkin vuosien takaa..

 

[Jerry100]

Eilen illalla meni noin 15 vuoden avoliitto päätökseen. Ei oikein tiedä miten tästä nyt jatkaisi eteenpäin. Eron syitä en oikein osaa eritellä. Vaimo vain halusi että "kokee että haluaa nyt elää itsekseen" tms.

Kenties vanhemman pojan todella haastava luonne on turruttanut puolison joka on aivan hermoraunioina ja väsynyt siihen että vanhempi poika haastaa riitaa ja on väkivaltainen, näin on ollut jo vuosia ja nyt puoliso siis haluaa katsoa jos minä en ole kuvioissa niin miten lapset sitten reagoi tai tuleeko riitaa. Tämä taitaa olla se eron perimmäinen syy.(poika on älyllisesti todella edistyksellinen ja käytös on haasteellinen, olemme juosseet jo vuosia erilaisten ammattilaisten analyyseissa/psygologeilla mutta varsinaista apua ja lääkettä kukaan ei ole löytänyt)

Kaksi poikaa 4 ja 7 vuotiaat. Kun ei ole mitään riitoja tai kireää tunnelmaa (siis meidän kesken) ollut niin ajattelin tänään ilmoittaa heille asiasta, mitenköhän mahtavat sen ottaa kun enää ei ollakkaan perhe vaan pojilla on 2 kotia ja iskä ei ole enää perheessä jatkossa.

Nyt varmaan pian tulee se romahdus, kenties torjuntavoitto.

 

[JYP#44]

Saa meinaan kuulla ihmettelyä varsinkin naisilta baareissa. Yleinen kysymys on että "mikä sussa on vikana?" tai "oletko sä homo?"

Ei liity varsinaisesti sinuun, mutta kommentoin silti. Ihmettelen tuota homo-korttia vielä 2000-luvulla. Siis jos ei ole naista asiallisella miehellä, niin usein epäillään homoksi. En tätä logiikkaa ymmärrä. Jos kyseinen henkilö olisi oikeasti homo, hän varmaan liikkuisi miesseurassa, tai muuten myöntäisi tai edes vihjaisi asiasta. 2000-luvulla tuskin kovin monet pelkäävät homouttaan tunnustaa, ainakaan jollekin satunnaiselle baarituttavuudelle. Mun mielestä se on vaan aika naurettavaa heittää pöytään heti homo-kortti jos ei ole naista. Vähän samaa genreä kun joku ilmottaisi ettei pidä lätkästä, ja vastaat tälle että "jaa, sä oot sitten niitä potkupallon faneja", tai jos et ole rasisti niin olet automaattisesti sitten suvakki. Mitä tulee ihmissuhteisiin, niin onhan toki heteron välillä vielä aseksuaali vaihtoehto. Ihmeellistä kyllä, aika moni tuntuu epäilevän homoa ennen aseksuaalisuutta.

 

[moby]

Itselläni ei ole mitään tarvetta lisääntyä, tai edes hankkia parisuhdetta. Piparia olisi hyvä saada vähän useammin, mutta eipä ole vielä löytynyt sellaista naista jota jaksaisi katsella muutamaa tuntia pidempää.

Näin täsmälleen samanikäisenä ei ole ollut ongelmia piparin saamisessa. Paljon on nelikymppisiä naisia, jotka haluavat vain pitää hauskaa ilman mitään suhteita. Minulla on pari panokaveria, jotka ovat tyytyväisiä yön yli suhteisiin, eli juurikin muutaman tunnin juttuihin. Aamulla vain kotia johti ja parin viikon päästä uudelleen. Nämä myös ovat melko avoimia seksin suhteen, eli ei tarvitse olla mitenkään pidättyväinen omien tai naisen toiveiden suhteen. Eli siis melkein 10/10.

 

[godspeed]

Mitä tulee ihmissuhteisiin, niin onhan toki heteron välillä vielä aseksuaali vaihtoehto. Ihmeellistä kyllä, aika moni tuntuu epäilevän homoa ennen aseksuaalisuutta.

On niin monenlaisia syitä olemassa, joita tavikset eivät ymmärrä, että niistä ei voi keskustellakaan.

 

[BOL]

Kaksi poikaa 4 ja 7 vuotiaat. Kun ei ole mitään riitoja tai kireää tunnelmaa (siis meidän kesken) ollut niin ajattelin tänään ilmoittaa heille asiasta, mitenköhän mahtavat sen ottaa kun enää ei ollakkaan perhe vaan pojilla on 2 kotia ja iskä ei ole enää perheessä jatkossa.

Ensinnäkin, voimia ikävässä tilanteessasi. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä ja varmaankin kannattaa nyt vetää rauhassa happea ja antaa itselle, ex-puolisolle ja lapsille tilaa sopeutua uuteen tilanteeseen.

Toiseksi, kannattaa valita tarkoin, mitä ja miten sanansa lapsille asettelee. Itse pyrkisin ehdottomasti välttelemään kovin dramaattisia ilmaisuja, kuten esim. mainitsemasi "iskä ei ole enää perheessä jatkossa". Sinä tulet aina ja ikuisesti olemaan heidän perhettään, vaikka mitä tapahtuisi. Suosittelen myös, että keskustelette ex-puolisosi kanssa etukäteen ja mieluiten hyvin pian omista ajatuksistanne liittyen siihen, mikä kummankin rooli on jatkossa. Ideaalitapauksessa saatte sovittua selkeät pelisäännöt ja käytännöt lasten suhteen. Huonommassa tapauksessa mikään ei mene niin kuin kumpikaan haluaa, mutta jos molemmilla on aidosti tahtotila saada lasten asiat sujuman parhaalla mahdollisimmalla tavalla, kumpikin joustaa. Ja jos välinne ovat nyt asialliset, kannattaa mennä mahdollisimman pian esim. lastenvalvojan luokse ja pistää asiat paperille.

Lapset tottuu melkein mihin tahansa eikä eron tarvitse merkitä sitä, että suhde vanhempiin muuttuu. Tottakai sillä on vaikutusta, että toinen ei ole enää fyysisesti samalla tavalla läsnä, mutta esim. puhelimitse voi pitää yhteyttä. Toki sekin pitää huomioida, ettei lapsi välttämättä halua etävanhemman kanssa aina jutella, koska tulee ikävä ja se tunne voi lamaannuttaa lapsen ja siksi hän suojelee itseään kieltäytymällä puhumasta, mutta yrittää kannattaa silti. Ja ainahan voi lähettää vaikka postikortin tai kirjeen. Pienelle lapselle sellainen voi olla mitä suurin aarre, joka tekee lähtemättömän vaikutuksen ja sen muistaa vielä aikuisena. Eikä kirjoituksen tarvitse olla mitäön heviä, vaan vaikka pyyntö "lähdetkö kanssani jäätelölle?"

Toivottavasti saatte sovittua asiat ja pystytte tarvittaessa viettämään vielä yhdessä perheenä aikaa.