Mitähän sitä tekisi? Uusi emäntä on monin puolin aivan loistava. On kaunis (niin minun silmiini kuin muutenkin), mukava, ei ole lapsia, ja haluaa vielä tulevaisuudeltakin samoja asioita kuin minä. Ei ole mikään uraohjus, vaan haluaisi pikemminkin olla äiti. Toki siinä biologinen kellokin tikittää, kun molemmat lähestymme neljääkymppiä, mutta ei se minua pelota. Tässä iässä asiansa hyvin hoitanut mies voi saada parisuhdemarkkinoilla lottovoiton (=hieman ikääntyneen unelmiensa naisen), jos ei pelkää sitoutumista ja lasten hankkimista.
Haasteena koen kuitenkin sen, että emännän suvulla on rahaa ja omaisuutta niin saatanasti, että oma suku on sen rinnalla tavallista tallaajaa - vaikka ihan hyvin toimeentulevasta perheestä itsekin tulen. Ja omasta tulevaisuudestani tiedän sen, että upporikas en tule koskaan olemaan, vaikka kohtuullisen toimeentulon olenkin saavuttanut. Perintöjä tulen hieman saamaan, mutta eivät ne ole mitään emännän perintöihin verrattavaa. Tosiasia on myös se, että minä tuskin tulen palkkatyöstä irti pääsemään, ja onnekseni olenkin vakituisessa työsuhteessa, mutta emännällä ei ole tällaisia paineita. Nytkään hän ei ole vakituisesti töissä, vaikka koulutusta ja työhistoriaa onkin.
Varmaan joku tulee jo ojentamaan viimeistään tässä vaiheessa, että pitäisi olla vain tyytyväinen, mutta jokin tässä kuviossa minua silti nyppii. Olen jopa miettinyt, että lähtisin kävelemään tai en ainakaan päästäisi suhdetta siihen vaiheeseen, että jälkikasvua tulee. Taustat ja talous tulevat kuitenkin näyttelemään suhteessa väistämättä jotain roolia, ja usein käy niin, että ns. heikommasta suvusta tuleva sulautuu enemmän siihen vahvempaan kuin toisinpäin. Myös esimerkit arveluttavat: emännän siskon miehelle on tuntunut käyneen juuri tällä tavalla, ja jotain ongelmia täytyy olla, kun tyyppi pettää vaimoaan ja ryyppäilee ja sikailee. Ja vaimo antaa anteeksi. Vähän siis pelottaa, että päädyn itsekin samaan tilanteeseen.
Kiinnostaisi kyllä kuulla kokemuksia miehiltä, jotka ovat tässä tilanteessa, ja toisaalta naisilta, jotka ovat emäntäni kanssa samassa tilanteessa - jos teitä on. Ja varmaan joku tulee ojentamaan huonosta itsetunnostakin, mutta ikinä en ole ajatellut päätyväni miespuolisen miniän rooliin. On tämä raakaa sanoa, mutta jos emäntä olisi keskivertoperheestä, niin olisin täysin varma siitä, että haluan viettää loppuelämäni hänen kanssaan. Nyt en ole. Ja jos joku kummastelee, miten tähän suhteeseen lähdin, niin en tajunnut taustoja heti. Niitä ei toisesta arvannut. Ei ole kalliita vaatteita tai muitakaan merkkejä, joista taustan tajuaisi. Ei mitään ylimielistä bättre folk-meininkiä tai muuta punahousuilua, josta olisin hypännyt heti seitsemän metriä taaksepäin.
Voi helvetti, miten toivon, että emäntä olisi myös taustoiltaan tavallinen tyttö. Ihmisenähän hän on. Ja joo, joillain on oikeitakin ongelmia...
