Naisasiat

[pakki3000]

Ja sitten seuraava ongelma ratkaistavaksi...

Ei kannata suostua. Työpaikalla on yksi kaveri kuka muutti sukunimensä vastaavasta syystä vaimonsa sukunimeksi avioliittoon mennessä. Aika paljon selän takana saanut naureskelua aikaan. Toki tämähän vain osoittaa junttiuden muissa, mutta kyllähän nyt jostain periaatteista voit pitää itsekin kiinni. Ei se vaimosi sukunimi ole oikeasti sen arvokkaampi, vaikka hän niin kuvitteleekin..

 

[Palstalegenda]

Olen toki tietoinen, että täältä katsoen ei usein ole hyvä antaa kovin painokkaita neuvoja, mutta nyt tilanne on ilmiselvä. @iki-ilves tekee kyllä elämänsä suurimman virheen jos tuon naisen kanssa jatkaa. Ottaen huomioon hänen aiemman avautumisensa tässä ketjussa avioehtoasioista

Tuo sukunimiasia yksissään ei vielä olisi liian paha, mutta kokonaisuus vaikuttaa siltä, että siinä ei voi kuin käydä huonosti. Paitsi sille naiselle voi käydä hyvin, joka ei arvosta iki-ilvestä ihmisenä. Rahaa tulee. Joutuisi sitten kahteen kertaan muuttamaan ne korttinsa, kun eron jälkeen muuttaisi ne taas takaisin tyttönimelleen. Kätevämpää, kun ei vaihda kertaakaan. Mitä jos iki-ilves sanoisi viikonloppuna naiselleen, että haluaa erota. Olisi mukava tietää tuon naisen reaktio.

"Muutaman" naisen kanssa elämäni aikana olleena uskallan nyt antaa tämän vinkin: juokse karkuun - ja äkkiä! Tulet myöhemmin kokemaan jonkun toisen naisen kanssa hetkiä, joissa ihmettelet suuresti, että miten ihmeessä olit sen aiemman eli nykyisen naisesi kanssa. Ja kuinka paljon helpompaa elämäsi sitten onkaan.

 

[Infamous]

Naimisiin ajateltiin mennä ja juteltiin sukunimistä. Tuo armas on vakaasti sitä mieltä, että hän pitää oman sukunimensä, ja se hänelle suotakoon, jos tämä nyt siitä sitten on kiinni. Olen kuitenkin sen verran perinteinen, että olen tähän mennessä aina ajatellut, että lapsille tulisi minun sukunimeni. Tämä ei sille naiselleni nyt kuitenkaa käy. Hän kun haluaa olla lastensa kanssa samalla sukunimellä. Että mitenkäs tämä nyt sitten ratkaistaan?

Mitäpä jos pidätte molemmat omat sukunimenne, ja mahdolliset lapsenne saisivat jonkinnäköisen yhdistelmänimen? En ole tässä suhteessa asiantuntija, joten en ole varma onko tämä laillisesti mahdollista, mutta voisin kuvitella että olisi. Tämä voisi olla sellainen kompromissi johon luulisi molempien suostuvan. Mikäli ei, niin aika kummaa jääräpäisyyttä, jota en itse kovin kauaa katselisi.

 

[Stonewall]

Niin rehellisyyden nimessä täytyy ehkä katsoa peiliin ja todeta, että sielläkin on piru vieköön aika itsepäinen ja aina oikeassa oleva kaveri. Eli tässähän meitä on kaksi joustamatonta ja kompromisseihin kykenemätöntä.

Ei tuosta teidän jutusta tule pidemmällä aikavälillä yhtään mitään. Olette niin kaukana toisistanne, ettei ole mitään järkeä lykätä väistämätöntä tulevaisuuteen. Pahimmassa tapauksessa teette ensin lapsia ja pilaatte sitten riitelemällä näiden elämät. Maailma on naisia puolillaan, ei tuommoista tilannetta kannata kauaa katsella, vaikka toinen olisi kuinka katseltava.

 

[benicio]

Niin rehellisyyden nimessä täytyy ehkä katsoa peiliin ja todeta, että sielläkin on piru vieköön aika itsepäinen ja aina oikeassa oleva kaveri. Eli tässähän meitä on kaksi joustamatonta ja kompromisseihin kykenemätöntä.

No eikö - jumalauta - kannata sitten etsiä joku nainen, joka on joustava ja kompromisseihin kykenevä, ehkä jopa niihin pyrkivä. Ei ole minusta kovinkaan vaikean päättelyketjun tulos tämä.

 

[kananlento]

Hän ei kuulemma myöskään suostu siihen, että kaikki tehdään niin kuin minä haluan ja hän haluaa, että ainakin tämä yksi iso asia päätetään hänen mielipiteensä mukaan.

Tama uhriutuminen on kylla sellainen asia, joka itseani narastaa. Helppo kortti vetaa esiin, jos ei suoranaisesti mitaan jarkevia perusteluja itsella ole mutta silti pitaa oma paansa pitaa. En tieda, etta mika yllaoleva aikaisempi ongelma teilla on ollut mutta ainakin itselleni on erittain tarkeaa etta toinen on valmis keskustelemaan asioista ja tekemaan kompromisseja tarvittaessa. Ei sita omaa paatosta tarvitse aina muuttaa, mutta kylla isoista asioista pitaa pystya keskustelemaan ja vahintaan kuuntelemaan etta mita toisella on sanottavana.

Ei nain ulkopuolelta tietenkaan voi mitaan teidan suhteesta sanoa, mutta nain yksittaisena asiana tuo on aika huolestuttava merkki.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Mitäpä jos pidätte molemmat omat sukunimenne, ja mahdolliset lapsenne saisivat jonkinnäköisen yhdistelmänimen? En ole tässä suhteessa asiantuntija, joten en ole varma onko tämä laillisesti mahdollista, mutta voisin kuvitella että olisi. Tämä voisi olla sellainen kompromissi johon luulisi molempien suostuvan. Mikäli ei, niin aika kummaa jääräpäisyyttä, jota en itse kovin kauaa katselisi.

Tämä riippuu myös ihan fonetiikasta, siis kuinka hyvin nimet rimmaavat keskenään. Voi olla, että lasten yhdistelmänimi kuulostaisi korvaan hyvältä, tai sitten ei lainkaan.

Nythän tiedämme morsiamen nimen ruotsalaisperäiseksi, ja iki-ilveksen nimen "ei erityisen hienoksi, mutta mieleenjääväksi". Otetaan kuvitteellinen esimerkki: aviopari Jessica Hermansgård ja Tarmo Hikipää ottavat lapsilleen yhdistelmänimen vanhempien sukunimistä. Miltä kuulostaisi lapsen nimenä vaikkapa Ingrid Hermansgård-Hikipää, tai Oskari Hikipää-Hermansgård. Ei nimi miestä pahenna, ei naista liioin, mutta tuollaisilla nimillä olisi ennen vanhaan päästy heittämällä Pahkasian sivuille.

@Käyttäjänimetön laittoi kyllä asialliset teesit tiskiin edellä. Niin hyvin väitän tuntevani Käyttiksen eri yhteyksistä, että pidän häntä naissuhdeasioissa ihan oikeasti siten varteenotettavana konsulttina, että pysähtyisin ainakin keputuopillisen ajaksi pohtiloimaan asioiden laitoja. En väitä häntä erehtymättömäksi, mutta Käyttiksen juttuja ei missään tapauksessa pidä ohittaa jonkun random-häntäheikin mouruamisina.

Tuo "kahden joustamattoman ja kompromisseihin kykenemättömän" liitto kuulostaa pahasti myrskyvaroitukselta. Avioliitossa ja perheen perustamisessa tarvitaan aina jonkinlaista kykyä joustaa ja tehdä sellaisia päätöksiä, jotka molemmat voivat pitää kokonaisuuden kannalta hyväksyttävinä. Muuten homma menee takuuvarmasti perseelleen jossakin vaiheessa. Hynttyiden yhteen laittaminen ei voi olla projekti, jota kumpikin järkkää vain omasta näkökulmastaan ja on tyytyväinen vain silloin, kun kaikki omat mieltymykset tulevat palvelluiksi. Pariskuntana toimiessa ihmisten on aika ajoin vain väistämättä soviteltava joitakin asioita yhteen.

Pahimmillaan puoliskojen joustamattomuus ja minä vs. sinä -ajattelu saa melko lailla kipeitä piirteitä. Olen nähnyt läheltä sellaistakin, että pariskunnan osapuolet käyvät arkisista asioista keskenään jonkinlaista kauppaa, jossa he kuvittelevat erilaisista asioista ansaitun jotain plus- tai miinuskrediittejä. Käyvät siis keskustelua vaikkapa siitä, onko Erkin korrektia mennä lätkämatsiin, koska Pirkko on kahdesti peräkkäin imuroinut ja vielä jättänyt käymästä tyttöjen kanssa ruotsinristeilyllä (syy ei ole tässä relevantti, sehän voi olla vaikka Pirkon ja Annelin sittemmin sovittu riita). Tuo kaikki voi ensi kuulemalta vaikuttaa huvittavalta, mutta ei se todellakaan ole sitä. Ihmettelen, jos joku kestää tuollaista vuodesta toiseen vain sen takia, että saa olla suhteessa jonkun kanssa. Voisin kuvitella, että kuvailemassani tilanteessa myös seksin harrastaminen on kreditoitu kauppatavara, so. et nyt sitten saa pillua kuukauteen, kun kävit siellä lätkämatsissa.

 

[attendo]

Moi @iki-ilves. Sinuna sanoisin naisellesi, että tehdään näin, että pidä sinä rakas kultamussukkaomapusipusipussukka oma sukunimesi, mutta tuleville lapsille tulee minun sukunimeni, koska niin haluan ja minä sen työnkin tein jotta yleensä raskaaksi tulit. Vakavasti puhuen, mikäli lastesi tuleva sukunimi on sinulle tärkeä, niin harkitse tarkkaan mitä teet. Lakihan sanoo niin, että mikäli ette pääse yhteisymmärrykseen sukunimiasiassa, niin lapsille tulee äidin sukunimi. Eli heikoilla olet, mikäli naisesi ei asiassa jousta. Ja tästä lyhyellä aasinsillalla päästän siihen, että mikäli naisesi ei sinulle näin tärkeässä asiassa jousta, niin kyllä se kertoo jotain hänen arvomaailmasta ja kyvystä toimivaan parisuhteeseen. Kaikkea hyvää jatkoon.

 

[Iker]

Äkkiseltään tuntuu, että jos suurinpiirtein jokainen isompi asia suhteessa on sillä tolalla, että umpisolmussa ollaan ja nyt pitää netistä löytää apua erimielisyyksiin ja ongelmiin, en ymmärrä miksi maksaa vaivan jatkaa tuolla linjalla ja avioliiton sekä lasten myötä aina vaan entistä syvempiin vesiin uiden.

Eikä millään pahalla, mutta suorastaan sääliksi käy lukea tuollaista varsinaista parisuhteen riemukulkua, kun oma avo- ja sittemmin avioliitto, lapsen saaminen ja sen kasvattaminen, raha-asiat ja oikeastaan kaikki muukin yhteinen elämä on sujunut sulassa sovussa ilman tällaisia väistämättä parisuhteen hienoja puolia varjostavia taustalla kyteviä kiistoja ja vääntöjä.

Kaikkea hyvää, ei vaan olisi mun juttuni tuollaisessa suhteessa kärvistely. Saattaisi pari kertaa tulla mieleen lähteä aikalisälle katselemaan, olisiko jossain sittenkin vähän parempaa yhteiseloa jonkun kanssa tarjolla.

Joskus tulikin lähdettyä vanhasta pois paremman perään, ja tässä sitä ollaan onnellisena aviomiehenä ja perheenisänä.

 

[Sim_Sam]

Morjens vaan. Sitä ollaan taas 4,5v jälkeen uudessa parisuhteessa. Kieltämättä on vielä "opettelemista" ja muistelemista miten homma toimii. Nainenhan on todella mukava ja kaunis. Ainut miinus on meidän välimatka (420km). En tiedä miten homma tulee toimimaan, kun molemmilla on kuitenkin työpaikat omassa kaupungissa. Tosin itsellä ei ole ns. vakipaikkaa, vaan työpaikat vaihtelee urakoiden mukana, joten muuttaminen toiseen kaupunkiin töiden ja naisen perässä on mahdollista, kunhan jo nyt sovitut urakat saan tehtyä valmiiksi kotikaupungissani. Tosin työmaiden välillä saattaa olla viikkojen tauko, joten kyllä tässä nähdään muulloinkin, kun pelkästään v-loppuisin. No alkuunhan se menee niin, että nähdään tosiaan vaan v-loppuisin, koska työt alkaa taas maanantaina, mutta itse en nää siinä ongelmaa. Eikös se kuitenkin alkuun ole ihan hyvä, että ei välttämättä päivittäin nähdä niin säilyy sellainen tietty kipinä päällä? Onhan tää nyt aivan mahtavaa, kun saa sitä seksiä päivittäin. Tosin nainen sanoo, että en osaa olla ns. hellä. Ymmärrän, koska poikamies aikoina naiset oli tosiaan vaan panoja ja siitä oli romantiikka kaukana. Eli siis vielä on vähän hiomista, että osaan taas olla romaanttinen ja hellä mies, omalle naiselleni. No kyllä se tästä lähtee taas sujumaan.

 

[MustatKortit]

Äkkiseltään tuntuu, että jos suurinpiirtein jokainen isompi asia suhteessa on sillä tolalla, että umpisolmussa ollaan ja nyt pitää netistä löytää apua erimielisyyksiin ja ongelmiin, en ymmärrä miksi maksaa vaivan jatkaa tuolla linjalla ja avioliiton sekä lasten myötä aina vaan entistä syvempiin vesiin uiden...

Ottaen huomioon, mitä kaikkia ongelmia @iki-ilves on tässä viime kuukausien aikana tuonut julki tällä palstalla parisuhdettaan koskien, epäilen vahvasti, että kyseessä on jonkin sortin trollaus. Syytä en toki tälle osaa sanoa.

Toki jos kyseessä ei ole trollaus, niin iki-ilves voi miettiä omaa suhdettaan siltäkin kantilta, että faktat kerrottuaan häntä epäillään trolliksi. Kyllä se mielestäni vähän kertoo siitä suhteenkin laadusta.

 

[Jeffrey]

.
Toki jos kyseessä ei ole trollaus, niin iki-ilves voi miettiä omaa suhdettaan siltäkin kantilta, että faktat kerrottuaan häntä epäillään trolliksi. Kyllä se mielestäni vähän kertoo siitä suhteenkin laadusta.

Tämä tuli itsellenikin mieleen, kun tutustuin herran lyhyeen historiaan tällä palstalla. Eipä siinä, ihan johdonmukaisia nuo jutut ovat, joten eiköhän siellä päässä vaan tällähetkellä ole se tilanne, että suurin huomio arjessa menee parisuhteeseen.

Kyllähän nuo nimitilanteet ovat tänäpäivänä varsin tavanomaisia. Omassa edellisessä suhteessani eksä pohti tuota jo ennen kuin naimisiinmeno olisi ollut mitenkään edes ajankohtaista. Hän kuitenkin on ollut jonkinsortin julkkis, ja vieläkin tunnetaan positiivisista asioista nimensä perusteella, joten ei tuo oman nimen pitäminen olisi minulle mikään homma ollut. Lapset sitten taas asia erikseen.

Kuitenkin muut asiat iki-ilveksen teksteissä kertoo sen, että kyse ei ole pelkästään sukunimestä tai periaatteista. Juoksut olisi siis minunkin ehdotukseni. Muistui taas mieleeni myös armas eksäni, joka eron tullessa oletti, että minä jättäisin hänelle lähestulkoon kaiken omaisuuteni, vaikka virallisesti emme olleet edes avosuhteessa. Olihan meillä ihan arvokastakin tavaraa, joka oli saatu yhteiseksi lahjaksi (lähinnä joulu-) minun vanhemmiltani. Itselleni oli nyt melko selvä, että nuo tulevat minulle ja se mitä olimme saaneet hänen vanhemmiltaan, jäisi hänelle. Tietysti oli kovasti sääli hänen kannaltaan, että nämä minun tavarani olivat moninkerroin arvokkaampia kuin hänen. Kuitenkin kaikista hauskin juttu oli se, kun hän oletti minun jättävän vanhempieni ylijäämä auton hänelle. Tosin tuon romukasan jättäminen olisi voinut ollakkin ihan hyvä källi, kun sen vuotuiset huoltokustannukset ylittivät auton arvon selkeästi, ja melko pian joutui jopa maksamaan auton arvon siitä, että joku sen suostui ottamaan riesakseen. Toisaalta mitenköhän tuon jättö olisi onnistunut, kun en itse ollut tuossa autossa edes haltijana.

Niin, kyllähän nainen ihan perustelikin kantansa tässä asiassa. Miehet vaan kuulemma tekevät niin eron tullessa. Todetaan nyt vielä se, että ero johtui hänen rikoksistaan minua kohtaan, toisessa tilanteessa olisin voinut olla aavistuksen sympaattisempi, ja jättää edes sen Hagmanin kattilan hänelle.

 

[Sanainen arkku]

Mulle ei kovin hyvin aukea tämä nimicase. Mikä siinä omassa nimessä on koskematonta? Sama kyllä tietysti kaikkien osapuolien kohdalla.

Kuka on päättänyt omasta nimestään? No, minä kyllä olen aikuisena. En ole pätkääkään vähemmän sukuni jäsen vaikka olen vaihtanut nimeni. En, vaikka haluaisin. Itseasiassa suhtautumiseni nimen vaihtamiseen on suvulleni tyypillistä käyttäytymistä.
Tietysti kynnyskysymykset kullakin ja saattaa joustamattomuus olla oire jostain isommasta.

Jos pitäisi alkaa mielipiteissä joustaa, niin silloin oltaisiin perimmäisten kysymysten äärellä. Sukunimi on pelkkä sana jonka perusteella meidät lokeroidaan arkistoihin.

 

[Trenchtown]

Sukunimi on pelkkä sana jonka perusteella meidät lokeroidaan arkistoihin.

Sulle se saattaa ollakin, mutta ei sen perusteella vielä voida asiaa yleistää mihinkään suuntaan. Ei mullakaan varsinaisesti ole mitään "siteitä" omaan sukunimeeni ja voisin sitä vaihtaakin, jos tilanne sitä vaatisi. Ymmärrän silti vallan hyvin, että toiset kokevat sukunimestään ylpeyttä, arvokkuutta tai mitä nyt kokevatkaan ja toisille nuo sukuhistoriat ja sen sellaiset asiat ovat huomattavasti tärkeämpiä, kuin jollekin toiselle. Toiset ajattelevat laillasi, että ei ole yhtään vähemmän omaa sukuaan, on nimi mikä tahansa. Toiset taas sitovat sukuun kuulumisen ja siitä kumpuavat fiilikset hyvinkin vahvasti juuri nimeen.

 

[pettter]

Joo ennenhän joskus ihmisiä on tunnettukin Joosepinpoikana tms. Silloin koko suku asui pitkään samalla maatilalla, vauvasta vaariin. Nuoremmat hoitivat vanhuksia jne. Nythän ei enää ole ihan sellaista vastuuta hoidella niitä. Jossakin vaiheessa ihmiset muuttivat kaupunkeihin ja menivät esimerkiksi tehtaisiin töihin. Siitäkin on jo hirveästi aikaa. Nyt tänä päivänä moni nuori lähtee maailmalle, meidänkin suvusta varmaan puolet. Maailma muuttuu ja menee eteenpäin. Muutenkaan enää ei ole mitään sellaisia parempia sukuja kun kaikista voi tulla ihan mitä vaan, vaikka tietenkin jotkut suvut ovat rikkaampia. Jostain tietystä suvusta jos olisi, niin sitä melkeimpä tekisi mieli vaihtaa sitä nimeä.

 

[pernaveikko]

Melkoisen vilkas meno ketjussa joutui oikein selaamaan mistä nyt on taas kyse. Itse kun menin naimisiin, niin nimiasiasta ei edes keskusteltu. Oli täysin selvää. että molemmat pitävät oman -nen päätteisen nimensä. Miksi ihmeessä pitäisi nimeä muuttaa rakkauden takia? Ja toki ne mainitut käytännön asiat kirjastokortista passiin mitkä jäisivät naisen sekoiluksi.

Lapsella pitää olla äidin nimi, koska se helpottaa joitain asioita, jos äidillä ja lapsella on sama sukunimi. Ne kun käyvät yhdessä kaiken maailman sairaaloissa ja vanhempainilloissa huomattavasti enemmän kuin ne kaljaa juovat miehet. Nykyaikana kukaan ei sitä ihmettele minkä nimisiä kukin on, ihmiset kun eroaa ja panee miten sattuu.

Isä pakottaa lapselle oman sukunimensä? Koska haluaa nähdä sen nimen jääkiekkopaidan selässä? Jos ei ole mitään sanottavaa, niin ei kai kannatta mitään sanoa.

"Really?"

 

[Trenchtown]

Kyllähän sitä itsekin huomaa olevansa vähän omien toteutumattomien unelmiensa vanki, kun joskus mieleen hiipii, että miten hienoa se olisi pakottamalla pakottaa omat pojat itku kurkussa kiekkoharrastuksen pariin ja ehdollistaa vanhemman rakkauden saaminen lajissa menestymiseen.

Selasin ketjua vähän taaksepäin ja viimeistään tämä lainaamani sai mut vakuutettua tuosta mitä joku jo näyttää epäilleenkin, eihän tämä jätkä voi olla tosissaan. Tuo lainaamani saa epäilemään muinaisen nimimerkki taanriin sielunkumppaniksi.

Koukkuun en varsinaisesti tarttunut, mutta vähintään kävin näykkimässä syöttiä, pahoittelut siitä. Tämä keskustelu olkoon osaltani tässä. Ai saatana, elävästi tulee mieleen taanriin Hyvää päivää-ketju ja Jomppa_Koon kahvikupit rahalähetyksineen.

 

[Stonewall]

Täytyy sanoa, että nimiasia on ongelma jos siitä ei päästä sopimukseen. Muuten kai on ihan sama miten päin nimet menevät. Naapurustossani sattuu olemaan kaksi perhettä, joilla ei ole yhteistä sukunimeä. Toisessa lapsilla on sama sukunimi kuin isällään ja äiti kulkee omalla nimellään. Toisessa perheessä lapsilla on sama sukunimi kuin äidillään ja isä kulkee omalla nimellään. Molemmat perheet ovat tyytyväisiä järjestelyihinsä. Normaalisti kai joku järjestely löytyy. Onhan sellainenkin mahdollista, että otetaan perheelle kokonaan uusi sukunimi, jos halutaan että kaikki ovat saman sukunimisiä, mutta muuten ei päästä sopuun.

Todettakoon, että omassa perheessäni vaimoni otti minun sukunimeni ja koko perheellä on sama sukunimi. Tärkeintä näissä on se, että sopu löytyy ja mikä sopii toisille ei sovi välttämättä toisille. Ymmärrän kuitenkin kyllä sitäkin, että joskus nimen periytyminen koetaan tärkeänä. Minulle sattuu olemaan tärkeää säilyttää sukunimeni, kun olen patriarkaalisessa perimyksessä suvun vanhin omassa sukupolvessani. Samasta syystä halusin vanhimman poikani omalle sukunimelleni. Toisaalta minulle ei olisi ollut ongelma, mikäli vaimo olisi halinnut pitää oman sukunimensä tai että muut lapset olisivat hänen nimissään. Toki jälkimmäinen kuulostaa aika hankalalta, joten olen tyytyväinen että asia sattui kohdallamme olemaan helppoa.

 

[Meeps]

Minä ymmärrän varsin hyvin, että nimiasia on monelle tärkeä. Kyllä minusta olisi omituista vaihtaa nimeä, koska se kuitenkin tuntuu osalta identiteettiäni, kun kuitenkin koko elämän on samanniminen ollut. Vielä jos sukunimeä käytetään kutsumanimenä kavereiden kesken, on nimestä varmasti vielä vaikeampi luopua. Ymmärrän myös sen, että jotkut naiset eivät halua luopua nimestään, koska pitävät perinnettä jäänteenä ajasta, jolloin naisella oli vähemmän oikeuksia. Ymmärrän myös sen, että jotkut miehet eivät halua luopua nimestään, koska juntit nauravat tossukalle.

Tunnen yhden perheen, jossa ei meinannut raskausaikana löytyä yhteisymmärrystä lapsen nimestä ja ongelma ratkaistiin niin, että jos lapsi on tyttö, saa hän äidin nimen, ja jos poika, saa hän isän nimen, ja seuraavat lapset menee sitten samalla nimellä kuin ensimmäinen.

 

[Klose16]

Ai saatana, elävästi tulee mieleen taanriin Hyvää päivää-ketju ja Jomppa_Koon kahvikupit rahalähetyksineen.

Naiset ja rahat, kaksi asiaa joiden suhteen kannattaa noudattaa jopa äärimmäistä huolellisuutta.

Itse olen kyllä lähettänyt naiselle rahaa. Kyseessä tosin ulkomainen nettiystävä, joulu lähestyi ja summa 50 euroa. Hänkin sanoi että mieluummin jotain muuta, mutta kiitti toki jälkeenpäin. Eihän mies oikein tiedä mitä naiselle kannattaa ostaa, ja olen aivan saleteissa että hänkin käytti lahjani hyvin, fiksu nainen kuitenkin.

Toki tulevalle vaimolleni olen tässä myös laitellut vähän isompaakin lähetystä, kuuluu oikeastaan asiaan kun eletään kerran etäsuhteessa. Siinä painaa esim. sekin että siellä päin rahalla saa vähän enemmän ja naiseni ei ole tuhlari.

 

[Sanainen arkku]

Minä ymmärrän varsin hyvin, että nimiasia on monelle tärkeä. Kyllä minusta olisi omituista vaihtaa nimeä, koska se kuitenkin tuntuu osalta identiteettiäni, kun kuitenkin koko elämän on samanniminen ollut. Vielä jos sukunimeä käytetään kutsumanimenä kavereiden kesken, on nimestä varmasti vielä vaikeampi luopua. Ymmärrän myös sen, että jotkut naiset eivät halua luopua nimestään, koska pitävät perinnettä jäänteenä ajasta, jolloin naisella oli vähemmän oikeuksia. Ymmärrän myös sen, että jotkut miehet eivät halua luopua nimestään, koska juntit nauravat tossukalle.

Tunnen yhden perheen, jossa ei meinannut raskausaikana löytyä yhteisymmärrystä lapsen nimestä ja ongelma ratkaistiin niin, että jos lapsi on tyttö, saa hän äidin nimen, ja jos poika, saa hän isän nimen, ja seuraavat lapset menee sitten samalla nimellä kuin ensimmäinen.

Jos nimi on tärkeä identiteetin säilymisen takia, niin sittenhän parisuhteessa nimenvalintaongelmaa ei tule. Miten sitä voi alkaa suhteeseen, kun kuitenkin on koko elämänsä ollut sinkkuna? Tai herranen aika saada lasta kun on koko ikänsä ollut lapseton.

 

[Palstalegenda]

Te nimiasian ihmettelijät: Ette ilmeisesti - ainakaan kaikki - ole seuranneet keskustelua. Tai sitten jätätte jostakin syystä tarkoituksellisesti huomioimatta aiemman samaisen nimimerkin kaamean avioehtoporinan. Ei kyse ole sukunimiasiasta, vaan kokonaisuudesta. Sukunimiasiaan en esim. minä olisi kommentoinut ollenkaan noin painokkaasti. (jos carlos tulee tätä asiaa kommentoimaan, älä usko sanaakaan! :D)

 

[Sanainen arkku]

Itse en rohkene ottaa kantaa iki-Ilveksen tai muidenkaan parisuhteisiin. Osallistun nimikeskusteluun puhtaasti yleisellä tasolla ja omista lähtökohdistani. Siksi en piittaa trolliväitteistäkään.

 

[Palstalegenda]

Itse en rohkene ottaa kantaa iki-Ilveksen tai muidenkaan parisuhteisiin. Osallistun nimikeskusteluun puhtaasti yleisellä tasolla ja omista lähtökohdistani. Siksi en piittaa trolliväitteistäkään.

Ja sama näemmä jatkui. Ei edelleenkään mitään huomiota nimikeskustelua edeltäneeseen keskusteluun. Onhan se toki helpompi olla (olematta) mieltä, kun ei huomio kaikkia faktoja.

Et ota kantaa, mutta olet kuitenkin keskustelupalstalla (ottamassa kantaa). No jees.

Se, ettei rohkene ottaa kantaa, on mitä suurin kannanotto. Se ei ole mikään meriitti, kuten paremmat ihmiset aina olettavat.

 

[Sanainen arkku]

Ja sama näemmä jatkui. Ei edelleenkään mitään huomiota nimikeskustelua edeltäneeseen keskusteluun. Onhan se toki helpompi olla (olematta) mieltä, kun ei huomio kaikkia faktoja.

Et ota kantaa, mutta olet kuitenkin keskustelupalstalla (ottamassa kantaa). No jees.

Se, ettei rohkene ottaa kantaa, on mitä suurin kannanotto. Se ei ole mikään meriitti, kuten paremmat ihmiset aina olettavat.

Rautalankaa. En ota kantaa iki-Ilveksen elämäntilanteisisiin. Tähän sukunimivääntöön yleisellä tasolla otan kantaa tai tuon oman näkemykseni esille.

Tunnen erään ex-pariskunnan josta kumpikin osapuoli on ollut Ylen eri ohjelmissa kertomassa elämästään. Kummankin tarina poikkeaa olennaisesti toisistaan. Ei näihin toisten soppiin, tuntematta ja tapaamatta paljon kannata sekaantua.