Ja sitten seuraava ongelma ratkaistavaksi...
Sananlaskuhan sanoo, että ei nimi miestä pahenna, ellei sitten mies nimeä tms. Ei se taida kuitenkaan käytännössä olla vielä ihan noin helppoa. Ainakaan minulle.
Naimisiin ajateltiin mennä ja juteltiin sukunimistä. Tuo armas on vakaasti sitä mieltä, että hän pitää oman sukunimensä, ja se hänelle suotakoon, jos tämä nyt siitä sitten on kiinni. Olen kuitenkin sen verran perinteinen, että olen tähän mennessä aina ajatellut, että lapsille tulisi minun sukunimeni. Tämä ei sille naiselleni nyt kuitenkaa käy. Hän kun haluaa olla lastensa kanssa samalla sukunimellä. Että mitenkäs tämä nyt sitten ratkaistaan?
Taitaa mennä tiukan paikan tullen, niin että jos vanhemmat ovat eri mieltä, eivätkä pääse yhteisymmärrykseen, lapsen äidin mielipide viime kädessä ratkaisee. Miten ihmeessä saan neuvoteltua tästä paremman diilin?
Koitin ehdottaa sitä, että jos hän ottaisi yhdistelmänimen, eli mallia tyttönimi-minunsukunimeni ja lapsilla olisi minunsukunimeni, niin silloin hän saisi pitää oman sukunimensä tuomaa identiteettiä ja hänellä olisi kuitenkin sama sukunimi kuin lapsilla ja minulla.
Oma sukunimeni ei nyt ole mitenkään erityisen hieno, mutta kuitenkin sellainen, että se jää ihmisille mieleen, varsinkin kotiseudullani. Vaikka nuorempana nimestä saikin kuulla vinoilua ja utelua, niin olen nimeeni jo vuosikymmenten aikana perin juurtunut ja tunnen nimeni kautta yhteyttä sukuni isälinjaan, josta muuten tiedän 17 sukupolvea nimeltä taaksepäin. Omat (vielä syntymättömät) lapseni ovat minulle erityisen tärkeitä. Niin kauan kuin muistan, olen automaattisesti ajatellut, että lapsillani olisi sama nimi kuin minulla. Puhutaan suvunjatkamisesta. Tässä tuntuu kirjaimallisestikin, että sukuni ei jatku, jos lapsillani on eri sukunimi kuin minulla. Ei lapset nyt ihan tunnu jonkun vieraan lapsilta, mutta vähän vieraalta tuntuisi esimerkiksi nähdä oman pojan selässä joku muu kuin minun sukunimeni.
Jokaisen mielipide on tietysti tärkeä, maailman pitää olla tasa-arvoinen, tasapuolinen, sukupuolineutraali ja oikeudenmukainen yms. Ja perinteetkin toki muuttuvat aina hiljalleen. Mielipiteistäkään ei voi oikein kiistellä. Olin kuitenkin vähän hämmästynyt, kun koitin ymmärtää armastani sekä herätellä hänen kanssaan syvempää keskustelua sukunimiasiassa ja tuleva parempi puoliskoni perusteli tyttönimensä pitämistä seuraavasti: Ajokortin, luottokortin, passin, kulkukortin yms muiden läpysköiden uusimiseen menee aikaa, rahaa ja vaivaa. Pitempi nimi (yhdistelmä nimi) on hänellä työläämpi kirjoittaa (ja allekirjoittaakin) ja sanoa, hän kun joutuu työssään monta kertaa päivässä kirjoittamaan omaa nimeään ja esittelemään itsensä. Vähän hyväksyttävämmältä kuulosti perustelut, kuten: Hän haluaa säilyttää kaksikielisen suomenruotsalaisen nimensä, koska hänelle ruotsinkieli ja -kulttuuri on tärkeää ja hän haluaa, että se tulee hänen nimestään esille. (Oma nimeni siis on ns. suomalainen sukunimi.) Kaikkein eniten jäi mieleen hänen perustelunsa, että hän nyt vaan on päättänyt niin, eikä hänen mielipiteensä tule muuttumaa. Hän ei kuulemma myöskään suostu siihen, että kaikki tehdään niin kuin minä haluan ja hän haluaa, että ainakin tämä yksi iso asia päätetään hänen mielipiteensä mukaan.
Neuvoja?
Omia kokemuksia vastaavan asian ratkaisemisesta?
Miten se nyt meni..., että terroristien ja kiristäjien kanssa ei neuvotella, kaikki bluffit katsotaan ja mihinkään ehdotuksiin ei suostuta. Mutta entäs oman vaimon kanssa...