Naisasiat

[Kirjoittelija]

Aina välillä kuulee, että joku on herrasmies, jos esimerkiksi availee naisille ovia.

Alunperin kauan sitten oven avaaminen naiselle oli keino tarkistaa onko huoneessa vihollisia tai ansoja - jos siis naiselle kävi huonosti, niin ritari itse säästyi.

 

[Konson Antti]

Nyt itse mietin mitä minun pitäisi tässä tilanteessa tehdä?

Vapauta itsesi siitä unelmanaisestasi. Hän tulee luultavasti jollain tasolla kaatamaan kaiken sen paskan niskaasi, mitä on saanut kokea edellisessä suhteessaan. Eikä muutenkaan pidä jäädä tunteiden leikkikalujäppiseksi edes sille unelmanaiselleen. Jätä se, ennenkin joudut limboon.

Tutustut rauhassa siihen uuteen naiseen, vailla mitään odotuksia ja vertailuja. Jos ei tunnu hyvältä niin sitten kohti uusia juonia.

 

[PataJaska]

Kiitos kaikille minun tilanteeseeni kommentoineille. Tämä Jatkoaika on siitä mahtava palsta että täällä on oma ketjunsa lähes jokaiselle aiheelle maailmassa, ja suurin osa vastauksista esimerkiksi juuri näissä herkissä jutuissa on erittäin fiksuja ja asiallisia. Pari asiaa täytyy muuten tarkentaa tuohon edelliseen viestiini. Ensinnäkin mehän olemme olleet yhdessä vasta vuoden, ja hän siis on sairastanut sen masennuksen jo erinäisiä vuosia sitten ennen kuin edes olimme tavanneet. Lisäksi huomasin että tuosta edellisestä viestistäni saa sen kuvan että minä olisin syyllinen siihen että hän menetti sen työkkärin ammatinvaihtamispaikan: sitä en tarkoittanut, vaan sitä että koen osasyyllisyyttä siitä että hänen masennuksensa alkaa taas nostaa päätään. Tuntuu että en ole pystynyt jotenkin tukemaan häntä riittävästi, ja tällä hetkellä on myös minusta kiinni että "se" ei suju: olen jo pidempään ollut huolissani asioiden tilasta, ja jotenkin vain sitten menettänyt mielenkiintoni..

Torstaina lähdemme joulunviettoon hänen kotiinsa Savoon, ja sitten välipäivinä puolestaan ajelemme viettämään uuttavuotta meikäläisen kotimaisemiin Poriin. Odotan noita päiviä kieltämättä innolla, tietäen että ne näyttävät luultavasti sen suunnan minkä tämä homma sitten ensi vuoden alussa tulee ottamaan.. yhtä kaikki on aivan mahtavaa päästä viettämään yhteinen joulu

 

[Surukuku]

... Ensinnäkin mehän olemme olleet yhdessä vasta vuoden, ja hän siis on sairastanut sen masennuksen jo erinäisiä vuosia sitten ennen kuin edes olimme tavanneet. Lisäksi huomasin että tuosta edellisestä viestistäni saa sen kuvan että minä olisin syyllinen siihen että hän menetti sen työkkärin ammatinvaihtamispaikan: sitä en tarkoittanut, vaan sitä että koen osasyyllisyyttä siitä että hänen masennuksensa alkaa taas nostaa päätään. Tuntuu että en ole pystynyt jotenkin tukemaan häntä riittävästi, ja tällä hetkellä on myös minusta kiinni että "se" ei suju: olen jo pidempään ollut huolissani asioiden tilasta, ja jotenkin vain sitten menettänyt mielenkiintoni..

...

Täältä nousee pieni varoittava sormi pystyyn puolestasi.
Itsensä syyllistäminen on yksi maailman helpoimpia keinoja tuottaa itselleen (ja muillekin) pahaa oloa - eritoten, jos kuvittelee kykenevänsä halutessaan johonkin sellaiseen, mikä ei varmasti ole realistista.
Masentuneen ja masennusoireisen tukeminen ei vaadi mitään sen erikoisempaa kuin omana itsenään olemista ja arjen ja juhlan pyörittämistä samoilla ehdoilla kuten aina - ylenmääräinen paapominen yms. aiheuttaa useasti vain taas sille masentuneelle syyllisyyttä omasta kykenemättömyydestään ja noidankehä on valmis.
Läsnäolo ja kuunteleminen mahdollisuuksien mukaan, itseään siis unohtamatta, on tärkeää, mutta toisen ongelmien ottaminen niskoilleen on vain kummallekin vahingollista. Toki - roskat voi viedä useamminkin kuin tuntuisi kohtuulliselta, mutta mihinkään "itsensä uhraamiseen" ei pidä syöksyä.

 

[Wiltord]

Vapauta itsesi siitä unelmanaisestasi. Hän tulee luultavasti jollain tasolla kaatamaan kaiken sen paskan niskaasi, mitä on saanut kokea edellisessä suhteessaan. Eikä muutenkaan pidä jäädä tunteiden leikkikalujäppiseksi edes sille unelmanaiselleen. Jätä se, ennenkin joudut limboon.

Tutustut rauhassa siihen uuteen naiseen, vailla mitään odotuksia ja vertailuja. Jos ei tunnu hyvältä niin sitten kohti uusia juonia.

Samaa mieltä. Onhan se varmasti hankalaa olla miettimättä tätä "unelmanaista". Kertomasi perusteella nainen ei todellakaan ole unelmaa, mutta tiedän että tunteille ei voi mitään. Kannattaa kuitenkin yrittää miettiä järjellä, miten hän on sinua kohdellut. Sen jälkeen mietit, että kohtelisitko itse rakastamaasi henkilöä samalla tavoin...mistään syystä?

Pystyn samaistumaan Pakkiparin tunteisiin jonkin verran. Olen itse kokenut hieman samantapaista. Homma meni sitten niin, että nainen sanoi olevansa kiinostunut minusta, teki muuta toisen kanssa. Sitten kun sanoin, että rehellisyys on niin tärkeä asia minulle, etten halua enää olla missään tekemisissä ja vähän avauduin mitä mieltä olen ihmisistä, jotka tekee tuollaista. Sitten alkoi kiinnostamaan ja oli mustasukkaisuutta yms. Itselläni lopahti kiinostus hänen toimiensa takia, enkä halunnut/halua hänen kanssaan mitään. Loppufaktana järjellä mietittynä hän kuuluu naisiin, jotka eivät tykkää kilteistä taikka liian helpoista miehistä. Kiinnostus lopahti, kun tein kaikkeni meidän eteen. Sitten kun hän huomasi, että minua ei oikeasti kiinnosta olla hänen kanssaan tekemisissä, niin jo alkoi kiinnostamaan.

Itse toimisin tuossa tilanteessa niin, että irtautuisin tuosta unelmanaisesta. Se voi viedä aikaa, että pääsee myös ajatusten tasolla hänestä irti. Mutta jos se on tuollaista ollut, niin miksi se parempaankaan suuntaan muuttuisi. Toisaalta tätä ei kannata varmaan ottaa vinkkinä, sillä itse olen todella kyyninen näissä asioissa. Jos minua kohdellaan huonosti, niin laitan samantien pillit pussiin, jos ei löydy hyväksyttävää syytä.

Tärkeä asia muistaa näissä tunnepuolen asioissa on se, että älä alistu ovimatoksi, äläkä itse kohtele ketään ovimattona. Jos kerran lähdet ovimatoksi, niin sinut poljetaan ajan kanssa riekaleiksi ja seuraava osoite on kaatopaikalla.

 

[Filatovi]

Pakko tulla tänne purkamaan vähän painolastia harteilta. Ei ehkä mikään dramaattisin juttu tässä ketjussa, mutta kuitenkin.

Eli olen nyt ollut 2½ kuukautta aikuisikäni ensimmäisessä parisuhteessa, ja kaikki on mennyt ihan kivasti tähän asti, ei ole ollut oikeastaan riitoja lainkaan ja niin edelleen. Itse olen kohta 23-vuotias, ja tyttö pari vuotta nuorempi. Myös hänelle kyseessä ensimmäinen seurustelusuhde.

Hän oli luonani koko viikonlopun, ja sitten sunnuntaina olikin yhtäkkiä kuin maansa myynyt, vaikka koko viikonloppu oli mennyt oikein kivasti. Kysyin, että mikä on, ei kuulemma mikään. En oikein ymmärtänyt, ja aloin kärttämään, että mikä on. Olen aiemminkin samasta aiheesta hänelle puhunut ja joutunut jopa jankkaamaan, kun hän ei puhu. Ei oikein osaa pukea tunteitaan sanoiksi, eikä puhua niistä. Sama juttu koskien tuota fiilistä, ei kuulemma halua purkaa pahaa oloaan muille, vaan pitää sen itsellään ja setviä oman päänsä sisällä. Itse taas olen sellainen, että haluan jakaa kaikki asiat, mitkä vaivaa minua, ennenkuin ne muodostuvat suuremmiksi. Puhua asioista. Haluaisin, että hänkin jakaisi minulle yhtä paljon, kuin minä hänelle, tai edes hieman enemmän, kuin nyt. Olen myös huomauttanut siitä, ettei hän tee aloitteita, minusta tuntuu että se olen aina minä, joka kysyy milloin nähdään, keksin tekemistä ja niin edelleen.

Illalla sitten tekstiviestin välityksellä hän ilmaisi, että hänestä tuntuu enemmän ja enemmän siltä, ettei hän olisi kykeneväinen seurustelemaan, koska minä joudun sanomaan tälläisistä asioista hänelle jatkuvasti. Tässä vaiheessa sydän jätti pari lyöntiä väliin, ja oli pakko soittaa hänelle. Puhuttiin siinä, ja lupasin sitten, että muutan käytöstäni, vaikkei se käytökseni käytännössä väärin olekkaan, kuten hänkin ilmaisi. Tuntuu vaan kuulemma niin pahalta henkisesti, kun huomauttelen niistä samoista asioista, ja hänestä tuntuu ettei hän kykene täyttämään minun tarpeitani tällä parisuhteen saralla.

En kuitenkaan todellakaan halua erota, sillä hän on parasta, mitä minulle on tapahtunut vuosikausiin. Haluan alkaa ymmärtämään enemmän, että kaikki eivät vain pysty puhumaan tunteistaan yhtä helposti kuin esimerkiksi minä, enkä halua jankuttaa näistä asioista sen enempää. Ennen tapailuamme, olin monesti kovinkin yksinäinen, vaikka olinkin kaverien seurassa.

Itselläni taas tuo tunteiden ilmaisemisen tarve, siis paremman puoliskon osalta, liittyy varmasti siihe, että on tullut niin pahasti takkiin aiemmissa jutuissa. On jonkinlainen epävarmuus aina, vaikka käytännössä kaikki onkin hyvin.. Sekin varmaan ajan kanssa korjaantuu, oppii luottamaan siihen, ettei pienet epämiellyttävät jutut välttämättä tarkoita mitään dramaattista.

 

[Wilson-]

Hän oli luonani koko viikonlopun, ja sitten sunnuntaina olikin yhtäkkiä kuin maansa myynyt, vaikka koko viikonloppu oli mennyt oikein kivasti. Kysyin, että mikä on, ei kuulemma mikään. En oikein ymmärtänyt, ja aloin kärttämään, että mikä on. Olen aiemminkin samasta aiheesta hänelle puhunut ja joutunut jopa jankkaamaan, kun hän ei puhu. Ei oikein osaa pukea tunteitaan sanoiksi, eikä puhua niistä. Sama juttu koskien tuota fiilistä, ei kuulemma halua purkaa pahaa oloaan muille, vaan pitää sen itsellään ja setviä oman päänsä sisällä. Itse taas olen sellainen, että haluan jakaa kaikki asiat, mitkä vaivaa minua, ennenkuin ne muodostuvat suuremmiksi. Puhua asioista. Haluaisin, että hänkin jakaisi minulle yhtä paljon, kuin minä hänelle, tai edes hieman enemmän, kuin nyt.

Tiedän tunteen. Teksti kuin omalta näppäimistöltä seurustelusuhteeni alkuajoilta noin 2v sitten.

Naisten mieliajojen vaihteluista ei kannata pahemmin stressata. Omakin tyttöystävä saattaa olla huonolla tuulella/apea ilman mitään oikeaa syytä (oikeaksi syyksi lasken sellaisen syyn mistä itse olisin huonolla tuulella koko päivän eli todella kova vitutus). Naisilla on monissa parisuhteissa kuten omassakin jonkinlainen oikeus olla vihainen jos vaikka väsyttää tai jokin asia painaa mieltä. Itse taas pyrin viimeiseen saakka olemaan mukava ja hyväntuulinen vaikka kuinka vituttaisi. Kuulostaa epäreilulta, mutta kannattaa vaan opetella suhtautumaan oikein ja tavallaan olla välittämättä turhasta kiukuttelusta.

Ja tuosta tivaamisesta ei seuraa mitään hyvää. Jos nainen on apea niin kannattaa vaikkapa antaa hartiahieronta ja keittää kahvit. Toimii paljon paremmin pirityksenä.

Olen myös huomauttanut siitä, ettei hän tee aloitteita, minusta tuntuu että se olen aina minä, joka kysyy milloin nähdään, keksin tekemistä ja niin edelleen.

Omien kokemusten ja havaintojen pohjalta se menee miltei aina noin. Naiset haluavat miehen olevan se aloitteellinen osapuoli. Varsinkin kun suhde on noin alussa niin naiset harvoin haluavat osoittaa mitään vahvoja tunteita koska haluavat ensin varmistaa, että mies on tosissaan. Ymmärtäähän sen, tulisihan siitä vähän paska fiilisi jos kuukauden jälkeen tyyliin vannoo rakastavansa sitten mies ilmoittakin, että "Sori, mutta ei oikein nappaa enää". Tuon on moni nainen ihan suoraan tunnustanutkin.

 

[Salkkis]

Itselleni on toiminut hyvin isoisän joskus kännispäiten kertoma neuvo: Älä ota sellaista naista jota rakastat, vaan ota sellainen joka rakastaa sinua.

 

[Wilson-]

Itselleni on toiminut hyvin isoisän joskus kännispäiten kertoma neuvo: Älä ota sellaista naista jota rakastat, vaan ota sellainen joka rakastaa sinua.

Itse taas olen pyrkinyt noudattamaan isäni ihan selvinpäin useasti toistamaa neuvoa: Älä mene aina siitä mistä aita on matalin.

 

[Snakster]

Itse taas olen pyrkinyt noudattamaan isäni ihan selvinpäin useasti toistamaa neuvoa: Älä mene aina siitä mistä aita on matalin.

En tiedä miten tuo liittyy naisasioihin, mutta minusta on silkkaa tyhmyyttä mennä jostain muualta kuin siitä, mistä aita on matalin.

Enoni neuvoa olen itse pyrkinyt noudattamaan:"Ensin asetetaan tavoite ja sitten pyritään siihen mahdollisimman pienellä työmäärällä." Tokihan on niin, että jos tavoite on riittävän kova, niin ihan pienestä ponnistuksesta ei silti tarvitse olla kyse.

Ja omat naisasiat ovat edelleen ihan mallillaan. Reipas kymmenen vuotta on avioliittoa takana ja edessäkin päin näyttää ihan valoisalta.

 

[scholl]

En tiedä miten tuo liittyy naisasioihin, mutta minusta on silkkaa tyhmyyttä mennä jostain muualta kuin siitä, mistä aita on matalin.

Siellä missä aita on matalin, on yleensä myöskin tavoite alin. Itse pyrin ainakin aina asettamaan tavoitteet korkealle. Vaikkei niitä saavuttaisikaan aina täysin niin saisi kuitenkin enemmän aikaan kuin, jos menisi sieltä, missä aita on matalin.

Naisasioihin se liittyy siten, ettei kannata valita heti sitä helpointa naista eli ensimmäistä, joka soittaa ja ehdottaa esim. avioliittoa. Tosin täytyy muista se, että joskus naisasioihin liittyy muita seikkoja kuten rakkaus. Silloin ei valinta ole ehkä osunut sen perusteella, mikä on helpoin ratkaisu, mutta valtaosalla miehistä on kyllä ihan rousku muija, joten on menty sieltä, missä aita on ollut matalin ja joka on ollut helpoiten saatavilla.

 

[Wilson-]

En tiedä miten tuo liittyy naisasioihin, mutta minusta on silkkaa tyhmyyttä mennä jostain muualta kuin siitä, mistä aita on matalin.

Enoni neuvoa olen itse pyrkinyt noudattamaan:"Ensin asetetaan tavoite ja sitten pyritään siihen mahdollisimman pienellä työmäärällä." Tokihan on niin, että jos tavoite on riittävän kova, niin ihan pienestä ponnistuksesta ei silti tarvitse olla kyse.

Ja omat naisasiat ovat edelleen ihan mallillaan. Reipas kymmenen vuotta on avioliittoa takana ja edessäkin päin näyttää ihan valoisalta.

Pointti saattaa mennä tosiaan hieman ohi eli tarkennetaan hieman.

Eli tarkoitin, että joidenkin naisten "iskeminen" on hankalampaa kuin toisten.

Tuo sanonta nyt oli puoliksi vitsillä vastattu tuohon "älä ota naista jota rakastat, vaan nainen joka rakastaa sinua". Eli joidenkin naisten iskeminen vie enmmän aikaa, rahaa ja voimia kuin toisten mutta loppupeleissä kaikki tehty työ on ainakin omalla kohdalla kannattanut.

edit. Nimimerkki scholl ymmärsi hyvin pointtini.

 

[pettter]

Ei kannata seurustella naisen kanssa, joka keräilee muumimukeja. Enkä mä nyt tarkoita mitään lesbojuttuja..

 

[Sennin Wakizashi]

Ei kannata seurustella naisen kanssa, joka keräilee muumimukeja.

Onko niitä muunkinlaisia naisia?

 

[TQoFE]

Onko niitä muunkinlaisia naisia?

On. Minä inhoan muumimukeja. Niissä on jotain äärimmäisen vastanmielistä, ihan aiheesta, mukin muodosta ja värimaailmasta lähtien. Yöks.

Pettterin lausunnosta voinee siis päätellä, että mieheni on ollut kannattavassa parisuhteessa kohta kaksi vuotta. Pitääkin muistaa onnitella hyvästä valinnasta. Ei ole suurista asioista kiinni parisuhteen kannattavuus tai kannattamattomuus.

 

[Tarinankertoja]

soini lähtee mukaan keskusteluun (perusuomaliseen tapaan)


Eräs ongelma on Soinin mukaan se, että suosituilla naisilla on tapana heittäytyä parisuhteesta toiseen pinnallisin perustein.

- Nainen, jolla on varaa valita - ei aina, mutta usein - kattoo, että olisiko toi seuraava vähän parempi.

Soini arvostelee naisia: Vaihtavat miehiä liian usein | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi

 

[scholl]

Eli tarkoitin, että joidenkin naisten "iskeminen" on hankalampaa kuin toisten.

Kyllähän toisten miestenkin "iskeminen" on hankalampaa, jolloin nainen joutuu tekemään enemmän töitä. Tosin lähtökohtaisesti koko ajatus "iskemisestä" on mielestäni virheellinen. Jos toista ei yhtään nappaa niin suhde on tuhoon tuomittu. On erilainen tilanne kuin autokaupassa. Jos saat ostettua auton niin se on sun sen jälkeen forever. Eli ihmissuhteissa pitää olla se molemminpuolinen kiinnostus olemassa, jolloin mitään varsinaista "iskemistä" ei tarvita. Tosin toinen voi olla vähemmän ympäristöä havainnoiva, esim. itse en välttämättä huomaa jotain tyyppiä, vaikka liikkuisin vuosien ajan joka päivä samoissa paikoissa kuin hän. Niinpä sellaisissa tilanteissa se enemmän tsiigaileva voi ottaa kontaktia. Ajatus siitä, että sen pitäisi olla lähtökohtaisesti mies, on perverssi. Sehän ajatus lähtisi siitä, että naiset olisivat tahdottomia henkilöitä, jotka vain passiivisesti odottavat tumput suorina.

Mutta tosiaan kun laadukkaita ihmisiä on hyvin pieni määrä, esim. itse en ole nähnyt yhtään laadukasta vuosiin niin silloin mielestäni vastuu on molemmilla sukupuolilla. Se ottaa kontaktin, joka havaitsee mielenkiintoisen henkilön olemassaolon.

Eli joidenkin naisten iskeminen vie enmmän aikaa, rahaa ja voimia kuin toisten mutta loppupeleissä kaikki tehty työ on ainakin omalla kohdalla kannattanut.

Mulla ei mee rahaa, eikä aikaakaan. Olen vain sellaisissa kuvioissa mukana, jossa toinen on mukana itse henkilön takia, eikä minkään ulkoisen seikan vuoksi kuten rahan. En myöskään maksa mitään naisen kuluja, vaan hän saa maksaa 50% yhteisestä ajanvietosta, jos kerran tasa-arvoista yhteiskuntaa asutetaan. Omalla vapaa-ajalla molemmat saavat käyttää sitten niin paljon omia rahojaan kuin tahtovat.

 

[steepler]

Omien kokemusten ja havaintojen pohjalta se menee miltei aina noin. Naiset haluavat miehen olevan se aloitteellinen osapuoli. Varsinkin kun suhde on noin alussa niin naiset harvoin haluavat osoittaa mitään vahvoja tunteita koska haluavat ensin varmistaa, että mies on tosissaan. Ymmärtäähän sen, tulisihan siitä vähän paska fiilisi jos kuukauden jälkeen tyyliin vannoo rakastavansa sitten mies ilmoittakin, että "Sori, mutta ei oikein nappaa enää". Tuon on moni nainen ihan suoraan tunnustanutkin.

Siis eikö sitten mies halua selvittää onko nainen tosissaan? En ihan ymmärrä miten tämä sama argumentti ei toimisi myös niin päin että mies haluaisi naisen tekevän aloitteen varmistaakseen onko nainen tosissaan. Tietenkin voisi sitten tulla tilanne jossa kumpikaan ei tekisi aloitetta.

Jos oletetaan että naiset haluavat miehen tekevän aloitteen niin tuskin sillä on mitään loogista ja perusteltua syytä, tai ainakaan mitään sellaista syytä joka olisi loogisesti perusteltavissa vain toisen sukupuolen suhteen. Liittyy varmasti ihan johonkin muihin asioihin, esimerkiksi johonkin perinteisiin käyttäytymismalleihin ja vastaaviin tälläinen toiminta.

 

[scholl]

Siis eikö sitten mies halua selvittää onko nainen tosissaan? En ihan ymmärrä miten tämä sama argumentti ei toimisi myös niin päin että mies haluaisi naisen tekevän aloittaan varmistaakseen onko nainen tosissaan. Tietenkin voisi sitten tulla tilanne jossa kumpikaan ei tekisi aloitetta.

Itse toimin pääasiassa noin. Jos nainen tekee aloitteen niin hän on suuremmalla todennäköisyydellä tosissaan, ainakin silloin, kun hän maksaa kaikki omat kulunsa eli silloin hän on kiinnostunut itse henkilöstä, eikä mistään elämäntyylistä tms. Tosin saatan tehdä aloitteen, jos tapaan jonkun erityisen naisen, koska turhahan se on jättää käyttämättä mahdollisuus. 1995 näin viimeksi sellaisen.

Toinen ihmeellinen asia on muuten se puhe paremmasta puoliskosta. Kuinka huonoja ne miehet ovatkaan, joilla on parisuhde, jossa nainen on parempi puolisko? Itse olen tavannut paljon naisia ja voin rehellisesti sanoa, ettei ole tullut vielä sellaista tilannetta vastaan, jossa olisin analyysissäni päätynyt siihen, että nainen olisi parempi puolisko, jos meitä verrattaisiin. Olen yleensä paremmassa kunnossa kuin nainen, parempi urheilussa, älykkäämpi, minulla on mielenkiintoisemmat ajanviettotavat jne. Toki joskus nainen saattaa olla jossain asioissa minua parempi, se on ihan luonnollista, mutta yhteensä olen kaikki kriteerit huomioiden takuulla parempi, joten ei voisi tulla kovin todennäköisesti eteen tilannetta, jossa nainen olisi parempi puolisko. Mielestäni pitäisi tehdä joku tieteellinen tutkimus, jossa verrattaisiin pariskuntia, jotta tämä parempi puolisko -mysteeri selviäisi ja selvitettäisiin ovatko osa miehistä oikeasti niin huonoja vai onko kaikki puhe ollut täyttä valhetta. Ne parempi puolisko -puhujat voisivat vapaaehtoisesti osallistua tutkimukseen, joka voitaisiin tehdä jossain yliopistossa.

 

[Dynamo]

Tosin saatan tehdä aloitteen, jos tapaan jonkun erityisen naisen, koska turhahan se on jättää käyttämättä mahdollisuus. 1995 näin viimeksi sellaisen.

Hmmm... Sait siis jotakuinkin toimivan laajakaistan vuonna 1995, ja (laajamittaisen) nettipornon katselun myötä kriteerit muuttuivat mahdottomiksi? Älä suutu, en tietenkään ollut tosissani, mutta itsepähän aloitit. :)

 

[scholl]

Hmmm... Sait siis jotakuinkin toimivan laajakaistan vuonna 1995, ja (laajamittaisen) nettipornon katselun myötä kriteerit muuttuivat mahdottomiksi? Älä suutu, en tietenkään ollut tosissani, mutta itsepähän aloitit. :)

En aloittanut, vaan totesin, että näin sellaisen naisen 1995 ja se on puhdas fakta. Norminaisia näkee joka päivä.

 

[penkinlämmittäjä]

Kertokaa minulle arvon palstatoverit, että miten pääsee irti ajatuksesta palaamisesta vielä joskus yhteen naisen kanssa, josta on eronnut 2,5 vuotta sitten? Muutamia kertoja yrittänyt tapailla naisia ja pariin otteeseen seurustellut, mutta se vaan jotenkin tuntuu niin väärältä eikä kyseiset naiset vaan herätä samanlaisia tuntemuksia. Sinällään heissä ei mitään isoa vikaa ole ollut. Täytyy olla aika saakelin huono tuuri, että unelmien naiselle oli ensimmäinen todellinen seurustelusuhde ja itse sattuu olemaan enemmän semmoista perheenisä-tyyppiä, kun toinen olisi halunnut vähän seikkailuja.

Omia tuntemuksia vaan vahvistaa tieto siitä, että hänen nykyinen miehensä ei suostu tekemään töitä, vaan ryyppää ja tuhlaa exäni työnteolla ansaitsemia rahoja. Siis oikeasti paska jätkä. Silti se yhdessäasuminen on niin saakelin hienoa. Yksi hänen parhaista ystävistään asuu nykyään yhdessä minun veljeni kanssa ja hän välillä kyselee, että miten ihmeessä exälleni saa taottua päähän, että lähtee kävelemään vielä kun ehtii.

En vaan millään pääse ajatuksesta, että joskus hän on vielä aikuinen ja tajuaisi mitä on menettänyt. Nuoriahan tässä vielä ollaan. Tyttö on 21-v ja itse olen vuotta vanhempi. Tosiasia on se, että nyt jos hän kysyisi yhteenpalaamisesta, niin vastaus olisi selvä. Tätä hetkeä olen odottanut kaksi ja puoli vuotta.

 

[scholl]

Kertokaa minulle arvon palstatoverit, että miten pääsee irti ajatuksesta palaamisesta vielä joskus yhteen naisen kanssa, josta on eronnut 2,5 vuotta sitten?

Muuta ulkomaille. Ainoa mahdollinen ratkaisu tuohon ongelmaasi. Ei missään tapauksessa tollaista casea, missä veljesi häärää siinä vielä välissä. Et tule pääsemään irti ajatuksesta.

 

[penkinlämmittäjä]

Muuta ulkomaille. Ainoa mahdollinen ratkaisu tuohon ongelmaasi. Ei missään tapauksessa tollaista casea, missä veljesi häärää siinä vielä välissä. Et tule pääsemään irti ajatuksesta.

Niin tässäkin kävi niin hassusti, että velipoika rupesi pyörimään nykyisensä kanssa vasta eron jälkeen tietämättä mitään tästä naisten kaveruudesta. Olen kuitenkin pientä sarkasmia haistavinani vastauksestasi. Ja tähän se hymiö, ettei ole pahansuopa kommentti.

 

[JypFabu]

Omia tuntemuksia vaan vahvistaa tieto siitä, että hänen nykyinen miehensä ei suostu tekemään töitä, vaan ryyppää ja tuhlaa exäni työnteolla ansaitsemia rahoja. Siis oikeasti paska jätkä. Silti se yhdessäasuminen on niin saakelin hienoa. Yksi hänen parhaista ystävistään asuu nykyään yhdessä minun veljeni kanssa ja hän välillä kyselee, että miten ihmeessä exälleni saa taottua päähän, että lähtee kävelemään vielä kun ehtii.

Ensinnä, kenenkään muun tahon päähäntakomiset on yhtä tyhjän kanssa, koska vain tuo kiiltokuvasi voi tehdä siirron lähtemisestä tai jäämisestä. Siihen vaikutta asia nimeltä rakkaus. Jos tulos on naisen kannalta kyllä, hän jää, jos taas ei hän nostaa kytkintä ennenpitkää.

Sinun asemasi ei kuitenkaan juuri muutu, olet ns. katsottu arpa, raaputettu, ei voittoa.

Kannattaisi kiinnittää huomionsa syihin, miksi itse ripustautuu noin pitkäksi aikaa haavekuviin ja haihatteluihin, joiden toteutumisen todennäköisyys on oletettavasti nolla. Tietty, jos kovin nuori vielä olet, nuo prosessit tuppaa kauemmin kestämään ja ovat hankalempia käsitellä, mutta 2,5 vuotta menee jo Werther - osastolle niin paljon, että omien asenteiden ja itsetutkiskelun paikka olisi enemmän siinä, kuin exän haikailussa.