En ole Carlos, mutta miksi kenenkään pitäisi viettää aikaansa säväyttämättömien, epäkiinnostavien ihmisten kanssa? Olkoon sitten naisia tai miehiä?
Jatkokysymys aiheeseen liittyen: miksi ei pitäisi viettää? Miksi niin monet luulevat itse olevansa säväyttäviä, kiinnostavia ihmisiä? Totuus on, että ylivoimainen valtaosa ihmisistä on tavallisia, siis säväyttämättömiä ja epäkiinnostavia ihmisiä siinä mielessä, että ei heissä ole mitään äärimmäistä, erilaista tai ainutlaatuista vaikka jokainen toki niin itse kuvittelee.
Nykyisinhän on vallalla paradoksi, jossa korostetaan äärimmäisyyteen asti individualisuutta, mutta jossa yksilöt ovat kuitenkin individualisteja lähes yhtenäisessä massassa. Jokainen "erilainen nuori" klikkiytyy toisten samanmoisten joukkoon, ja suurimman osan kohdalla kuvitelma omasta ainutkertaisesta ihmeellisyydestä on vain kuvitelmaa, sillä massan mukana enemmistö meistä kuitenkin menee - laumaeläimiä kun olemme.
Silloin ovat huonot lähtökohdat ihmissuhteille ja parisuhteille, jos oletuksena on, että toisen ihmisen pitää aina "säväyttää" ollakseen minkään arvoinen. Ainakin silloin pitää katsoa peiliin ja kurkistaa, näkyykö sieltä erityisen kiinnostava ja säväyttävä persoona, jolla on rahkeita vaatia puolisoltaan vastaavaa yksi-miljoonasta-persoonallisuutta ja uskomatonta, säkenöivää karismaa. Jos löytyy, niin sitten vain etsimään toista eliittiryhmän valioyksilöä tai äärimmäisillä luonteenpiirteillä varustettua friikkiä taiteilijapersoonaa.
Ns. tavallisten ja keskivertojen luonteenpiirteiden ylenkatsominen ja halveksiminen supistaa mahdollisten kumppanien määrää melkoisesti. Tietenkin jos haluaa jotain Kauniit ja Rohkeat -elämää, jossa jokainen päivä on jännittävää draamaa ja eksotiikkaa nuorten, kauniiden ja rikkaiden ihmisten sisäpiirissä, niin siitä sitten vain, mutta vähemmälläkin säväyttämisellä pärjää.
Toki kahden ihmisen keskinäinen vetovoima on oma lukunsa, eli yleensä sitä joko on tai ei ole. Mutta se ei liity loppujen lopuksi heidän yleiseen epäkiinnostavuuteensa/kiinnostavuuteensa. Sympaattinen, hyväntuulinen ja samalla tavalla tärkeimmistä asioista ajatteleva/kiinnostunut naapurin toimistosihteeri voi vetää puoleensa paljon enemmän kuin äkkiväärä, dramaattinen ja kohtalokas kaunotar, joka säväyttää joka eleellään ja teollaan.
Sama pätee kyllä myös kavereihin ja ystäviin. Oikeasti, ovatko kaikki ystävänne ystäviänne sen takia, että he ovat niin uskomattoman säväyttäviä ja kiinnostavia persoonia? Vai ovatko he ystäviänne siksi, että viihdytte heidän kanssaan, luotatte heihin ja voitte olla heidän kanssaan oma itsenne? Eiköhän iso osa ihmisten kavereista ja ystävistäkin kuitenkin vietä sitä tavallista, suht epäkiinnostavaa ja taatusti säväyttämätöntä arkea.
Ihmisen itsetuntemus ei lähde siitä pisteestä, että hän kuvittelee olevansa ainutkertainen, ainutlaatuinen ja jotenkin erityisen merkityksellinen yksilö. Se lähtee siitä, että hän tajuaa olevansa suuressa mittakaavassa merkityksetön olento, jonka persoona on vahvasti sidottu ympäröivään kulttuuriin, yhteiskuntaan, maantieteeseen ja historiaan ja jonka ajatteluun vaikuttavat paitsi rationaalinen järki, myös vaistot, vietit ja hormonit. Jos tiedostaa, ettei itselläänkään ole loppujen lopuksi mitään arvoa ja sadan vuoden päästä on kumminkin kuollut, niin se auttaa pitämään omaa egoa paremmin maan tasalla ja hälventämään illuusioita myös toisista ihmisistä.
Toki tämäntyyppinen ajattelu auttaa myös pysymään vailla parisuhdetta olevana sinkkuna vuositolkulla, kuten allekirjoittaneen tapauksessa. Itselleni kelpaisi sinänsä oikein hyvin kumppanuuteen ja ystävyyteen perustuva sopimusavioliitto, jossa ei edes lähdettäisi tajuntaa sumentavan kioskiromantiikan tielle eikä elettäisi jatkuvaa draamaa vaan jossa puolisosta saisi tukea, ns. fyysiset tarpeet hoidettua molemminpuolisesti ja asumis/elämiskulut jaettua. Ei se välttämättä paskempi systeemi ole, jossa perheet sopivat jo hyvissä ajoin etukäteen lapsilleen puolisot, sitten kihlaudutaan symbolisesti penskoina ja palataan asiaan sitten täysi-ikäisinä. Tietääpä ainakin kenen kanssa sitä sitten päätyy yhteen eikä tee asiasta niin suurta numeroa.