Naisasiat

[Squit]

Niin kauan kun ei ole aihetta epäillä, että hän pettää sinua, mitään ongelmaa ei pitäisi olla olemassa.

Tästä päästäänkin aasinsillan kautta toiseen aiheeseen. Mistä tietää epäillä että tyttöystävä pettää? Olen puhunut eräiden naisystävien ja tyttöystävän kanssa asioista ja kaikki sanovat, että naista on mahdoton saada kiinni pettämisestä. Ja että silloin nainen jää kiinni kun ne haluavat jäädä kiinni. Rupesin miettimään entä kuinka tämä pitää paikkansa? Onko kelläkään kokemusta? Ei sillä että aihe koskettaisi itseäni, tuli vain mieleen tuosta tekstistä ja että olen keskustellut asiasta jonkun aikaa sitten.

 

[Musta Nuoli]

Tästä päästäänkin aasinsillan kautta toiseen aiheeseen. Mistä tietää epäillä että tyttöystävä pettää? Olen puhunut eräiden naisystävien ja tyttöystävän kanssa asioista ja kaikki sanovat, että naista on mahdoton saada kiinni pettämisestä. Ja että silloin nainen jää kiinni kun ne haluavat jäädä kiinni. Rupesin miettimään entä kuinka tämä pitää paikkansa? Onko kelläkään kokemusta? Ei sillä että aihe koskettaisi itseäni, tuli vain mieleen tuosta tekstistä ja että olen keskustellut asiasta jonkun aikaa sitten.

Ei pidä paikkaansa, ei ole mahdotonta saada kiinni. Tai sanotaanko näin, että toki on vaikeaa tai mahdotonta mitään fyysistä aktia paikan päällä todistaa kärpäsenä katossa, mutta eivät monet naiset ole läheskään niin ovelia jälkiään peittämään tai käytöstään muuttamaan kuin mitä he itse luulevat. Toki kyseessä voi osin olla alitajuinen halu jäädä kiinni tai joutua keskustelemaan asiasta, mutta tökeröitä monet peittely-yritykset ovat.

Ei mies kyllä välttämättä signaaleja huomaa - tai ei halua huomata - mutta jälkikäteen on monesti selvää, mitä on tapahtunut. Jos työpäivät venyvät pitkiksi, työmatkoja on usein ja ne tuntuvat epämääräisiltä, vaimokulta ostaa uusia seksikkäitä alusvaatteita ja trimmaa "puutarhaansa" (Ilkka Kanervaa lainatakseni), mutta tuntuu silti välttelevältä ja etäiseltä ("ei nyt kulta, minulla on päänsärkyä"), niin se on selvä tapaus, ollut jo pitkään. Myös äkillisesti ilmenevät tarpeet päästä "tyttöjen kanssa bailaamaan" tai kliseiset selitykset halusta "elää omaa elämää" ovat yleensä lopun alkua.

Ihmeen pitkään näitä signaaleja voi mies tulkita väärin, koska ei halua myöntää itselleen, että häntä on monen vuoden "uskon, toivon ja rakkauden" jälkeen petetty ja että mikään, mitä hänelle on sanottu, ei luultavasti ole totta. Mutta kunhan kerran tämän herätyksen kokee, niin sen jälkeen osaa samoja signaaleja tulkita jatkossakin paremmin.

Tietysti on paljon niitäkin naisia jotka ovat käyttäytymisessään ja tunne-elämässään sellaista sosiopaatti- ja valehtelijatasoa, että aviomies ja/tai perhe huomaa asian vasta sitten kun nainen lähtee (lapsien kera tai ilman). Nämä persoonat ovat ylläpitäneet vaivatta kulissia samaan aikaan kun on jo uusi elämä ja/tai uusi mies pyörityksessä. Tämäntyyppinen maton vetäminen jalkojen alta saattaa raunioittaa monet. Herkemmät taiteilijasielut saattavat siitä seotakin, Jussi Parviaisenkin alamäki alkoi kun Satu-vaimo petti häntä Parviaisen omassa autossa. Vaimo petti ja rakas auto häpäistiin iäksi. Sitä sekoaa vähemmästäkin.

Vaikka mitään yleistyksiä ei sovi tehdä (jokainen tapaus on erilainen), niin näppituntumalta ja keittiöpsykologin koulutuksen saaneena sanoisin, että miesten pettämiseen ei ihan yhtä usein liity syvempi tunne-elämän mullistus - joillekin häntäheikeille liha on ns. heikko ja jossain pikkujouluissa tulee sihteerikköä sutaistua kännin nostattamassa kiimassa ilman syvempää halua hylätä puolisoa. Tekevät toki naisetkin tätä, mutta monesti naisen pettämiseen ja miehen jättämiseen voi liittyä tunteiden syveneminen toista miestä kohtaan, ja tämä on se, mikä kirpaisee monesti eniten, koska silloin menetys on lopullisempi. Kertaluonteisesta typerästä toilailusta voi vielä yli päästä, jos kyse oli vain fyysisestä himosta ja sen väärin kohdistumisesta. Mutta "kulta, odotan vauvaa naapurin Giorgiokselle ja muutamme yhdessä Argentiinaan jonne vien myös lapsemme"-tyyppisestä tunne-elämän petoksesta harva parisuhde selviää.

 

[Esa Tikusta-asiaa]

Olen joskus viettänyt illan schollin kuvailemassa kaveripiirissä (yksi heistä oli entinen luokkakaverini). Joten tottahan se on, tuollaisia miehiä on olemassa. Mutta sittenkin todella harvinaisia, siis omassa kaveripiirissäni. (Oli muuten ahistava ilta :)).

"...rakas auto häpäistiin iäksi..." hehheheh

Olen itse juuri lopettelemassa pitkäaikaista parisuhdetta (avovaimollani oli toinen suhde), ja juuri tuo ajatus, etten tunnistanut tuollaisen suhteen olemassa oloa, on ollut juuri nyt vähän kuin tapetilla.

Mutta ei ole ensimmäinen kerta :). Tekeekö tämä sitten itsestäni luuserin? Noh, jälkiviisastelua olen harrastanut ja olihan ne merkit ilmassa. Mutta jälkiviisastelu ei kuitenkaan poista sitä hetkeä, kun kaikki tuli täydellisenä yllätyksenä itselleni.

Noh, jos aikaisempia suhteitani ajattelen, niin alkaa olla sellainen olo, että pikkuhiljaa on jo kaikki koettu (alkaa olemaan jo ikääkin). Ja kun kaikki pitemmät suhteeni on jollakin lailla päättyneet vastapuolen pettämiseen, niin jos tästä nyt muutaman sanan vaihtaisi.

Vain yhden naisen kohdalla voisin sanoa, että kyseessä taisi olla aikamoinen sosiopaatti, hänellä oli niin monta lankaa tulessa (ja historiaa jo ennestään tästä käyttäytymismallista (eikä tietenkään ollut mitään oppinut)). Oman sinisilmäisyyteni laitan nuoruuden ja rakastumisen piikkiin. Näitä sosiopaatti- tapauksia pidän kuitenkin aika harvinaisina, vähän kuin lottovoittona.

Toisella kerralla olin itse jo lähtenyt (ja mielessäni eronnut), kun rupesi tulemaan vierailta miehiltä tekstiviestejä omaan kännykkään (hänellä oli kännykkäni lainassa yhden illan). Tätä pidän oikeestaan hätähuutona. Näitäkin sattuu.

Uusin "tapaukseni" kuuluukin siihen, että ihminen on niin kyvykäs valehtelemaan itselleen. Tai oikeammin selittämään asiat oikein päin, niin että itse ne hyväksyy (itsestään on tykättävä). Nämä ne vaikeita vasta ovatkin. En pystynyt tunnistamaan toisen suhteen olemassa oloa, koska nainen oli päättänyt, että se on ihan oikeudenmukainen teko häneltä, hän ei ole tehnyt mitään väärää. Syytän tästä naisten lehtiä :), jotka opettavat, että naisen pettäminen on aina oire suhteen tilasta (eikä moraalinen- tai puhtaasti impulsiivinen teko).

Hän itse olisi halunnut jatkaa kanssani, mutta ei suostunut edes keskustelemaan pettämisestään (suhteestaan). Minä ajattelin, että hänellä olisi huono omatunto. Hän taas oli vakuuttunut, ja käänsi tästä aiheesta keskustelun aina meidän suhteemme huonoon puoliin. Vähän kuin olisin ansainnut sen, että joudun kolmanneksi pyöräksi suhteeseen, johon en ole itse pyytänyt päästä. Ja kun minusta meidän suhteemme huonot puolet ja hänen pettämisensä olivat kaksi eri asiaa (ainakin keskusteluaiheena). Itsestäänselvyys?

Sekavan tekstini pointti on; kysymys tunnistaako naisen pettämisen on täysin kiinni naisen omantunnon toiminnasta. Siis kokeeko nainen tehneensä väärin vai ei? Eikä ihmisen tarvitse olla paha, että ei jää kiinni pettämisestä. Riittää vain että hän itse uskoo tekevänsä "oikein". Tälläistä ihmistä on aika vaikea narauttaa...

 

[muaddib]

Eilen luki, että valelesbot piinaavat Kelaa. Tuo ei voisi olla mahdollista miesten keskuudessa.

Kelan pitäisi ehdottomasti järjestää lesbotestejä parikymppisille potentiaalisille valelesbopareille. Itse olen valmis vapaaehtoiseksi komiteaan, joka tutkii väärinkäytöksiä sekä ottaa vastaan todistusaineistoa. "No niin, arvon neidit, nyt pitäisi sitten näyttää muaddibin johtamalle arvovaltaiselle komitealle, kuinka lesboja sitä oikeen ollaan.... JHag, onko kamera käynnissä? Hyvä, voitte aloittaa."

muaddib

 

[Gentleman]

Tästä päästäänkin aasinsillan kautta toiseen aiheeseen. Mistä tietää epäillä että tyttöystävä pettää? Olen puhunut eräiden naisystävien ja tyttöystävän kanssa asioista ja kaikki sanovat, että naista on mahdoton saada kiinni pettämisestä. Ja että silloin nainen jää kiinni kun ne haluavat jäädä kiinni. Rupesin miettimään entä kuinka tämä pitää paikkansa? Onko kelläkään kokemusta? Ei sillä että aihe koskettaisi itseäni, tuli vain mieleen tuosta tekstistä ja että olen keskustellut asiasta jonkun aikaa sitten.

Omalla kohdallani, (olen pettänyt ja tullut petetyksi) selkeitä vihjeitä on se, että toinen joko kertoo erityisen tarkasti menemisistään eli on luonut sopivan tarinan. Tai sitten välttelee keskustelua menemisistään, eli ei halua kiusallisia kysymyksiä.

Kyllä se sieltä aukeaa kun keskustelu etenee ja itselleen hyväksyy sen ajatuksen, että oma kumppani voi pettää. Siinä nimittäin menee hyvä tovi, että valehtelee itselleen että "ei tuo sellaista tekisi".

Sitten kun tietää epäillä löytää kyllä vihjeitä.

 

[Uleåborgir]

Jomppa on ilmeisesti toteuttanut suunnitelmansa, tai sitten ei, tämä on vain arvuuttelua, varsinkin kun lähettäjä on ainakin esiintynyt naisena:

Yllätys kirjeessä - tuntematon lähetti 40 euroa | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi

Linkki vie Iltalehden "uutiseen".

 

[Kulkija]

Se on aina helppoa jälkikäteen todeta, että merkkejä oli ilmassa yhteisestä lopusta, mutta niitä ei vain tajua sillä hetkellä. Olettaa/luulee asian olevan jotenkin erilainen. Sitten mennäänkin itse asiaan. Nimittäin pienimuotoinen tilanne päällä itselläni yhden naisen kanssa. Tavattiin tuossa parisen viikkoa sitten ja sen jälkeen olemme kerran oltu yhdessä iltaa juhlimassa ja silloin pari "hellää" suudelmaakin vaihdettiin. Nyt olisi lauantaina tiedossa sitten seuraavat pikkujoulut minne me molemmat olemme menossa. Pohdittu on jo parisen päivää, miten käyttäydyn tuolla illanviettäjäisissä. Esitänkö ettei mitään olisi viimeksi edes tapahtunut vaiko koitanko lähestyä jälleen illan myötä kyseistä naista? Eli mitä tehdä. Sieltä suunnalta tullut sekavia viestejä minua kohtaan. Milloin on kehuttu ja pieniä vihjailuja annettu ja välillä taas suorastaan piilovittuiltu muutamista asioista. Astunko miinaan, jos annan "tunteiden" viedä ja pyrin asialle jotain tekemään, jonka jälkeen sieltä heilahtaakin se kaverikortti vai mitäs mä asialle tekisin.

Tilanteesta tekee monimutkaisen rakas exäni, joka on myös luultavammin tulossa kyseisenä iltana paikalle. Kuukausi sitten tämä tilanne ei olisi haitannut, mutta kuukauden sisään olen jotenkin ihmeen kaupalla joutunut nokikkain exäni kanssa muutamaankin otteeseen baarissa ja siitähän se kauhea kinastelu ja tappelu on alkanut. Viimeisemmksi sanoiksi exä sanoi, että ei halua olla missään tekemisissä minun kanssani ja toivottavasti ei nähdä enään koskaan. Ei se minua niin haittaa, mutta kyseiset pikkujoulut ovat pienet alle 10 henkilöä tulossa niin siinä on vähän pakostikkin jutella kaikkien kanssa ja millään ei houkuttelisi olla kyseisen ämmän kanssa tekemisissä.

 

[PataJaska]

^oletko kenties vaihtanut (tai siis vaihtamassa) emäntää saman työ- tai opiskelupaikan sisällä tai muuta vastaavaa? Siinä on tosiaan aina omat riskinsä, tiedän kokemuksesta, kuten juuri tuo yhteisiin tilaisuuksiin päätyminen. Mutta jos exäsi on ilmoittanut ettei halua enää koskaan nähdä sinua eikä olla tekemisissä kanssasi, niin teknisesti ottaen häntä ei kait siis pitäisi häiritä vaikka miten tai minkä pusuttelun merkeissä hyvänsä viettäisit aikaasi jonkun muun kanssa siellä pikkujouluissa.. eikö näin?

Ehkäpä uskallan itsekin tänne avautua: omakin suhteeni nimittäin vaeltaa kieltämättä murheen alhossa. Pelkään että olemme tiellä jonka päässä häämöttää vääjäämätön ero. Emäntä on aikanaan sairastanut hyvin syvän ja vaikean masennuksen, ja se on taas alkanut nostaa päätään. Hän on jo pitkään ollut työtön ja rahaton, ja juuri äsken toivottu koulutusmahdollisuus ammatinvaihtamiseen työkkärin kautta meni sekin sivu suun. Ja pahan asiasta tekee se, että asia on lisäksi myös minun syytäni. Tämä hirveä syyllisyys siitä miten tuntuu etten pysty tukemaan häntä enkä vastaamaan hänen odotuksiinsa aiheuttaa asioiden totaalisen juuttumisen oravanpyörään, joka sitten näkyy kaikilla elämän osa-alueilla (tiedätte mihin mm. viittaan). Ja mitä enemmän näen hänen kärsivän tilanteestaan kokonaisuutena, niin sitä syvempään syyllisyyteen minä vajoan, ja korvien välissä kaikki asiat leikkaavat ainakin kiinni..

Viikon päästä on joulu, enkä missään oloissa haluaisi ainakaan nyt erota. Kaikki on suunniteltu valmiiksi uuttavuotta myöten, minullakin on töistä vapaata tammikuun alkupäiviin asti, joten yhteistä aikaakin on luvassa. Tuntuu että tämä on lähes viimeinen mahdollisuus kääntää juna takaisin oikealle raiteelle tai sitten ensi vuosi alkaa PataJaskan siirtymisellä sinkkujen sarjaan.. onneksi emme tällä hetkellä asu yhdessä tai sellaista, mutta koen tilanteen silti hyvin ahdistavana, ja paineet homman pelastamiseksi ovat kovat.

Onko teidän mielestänne oikea aika erota silloin, kun ero ei enää edes tunnu kauhean lohduttomalta ajatukselta? Haluan vain tavalla tai toisella eroon tästä karmeasta syyllisyyden ja riittämättömyyden olotilasta, mutta toisaalta sitten haluaisin pitää tytöstäni kiinni..

 

[SamSpade]

Onko teidän mielestänne oikea aika erota silloin, kun ero ei enää edes tunnu kauhean lohduttomalta ajatukselta? Haluan vain tavalla tai toisella eroon tästä karmeasta syyllisyyden ja riittämättömyyden olotilasta, mutta toisaalta sitten haluaisin pitää tytöstäni kiinni..

Vaikea näin ulkopuolisena sanoa, mutta pari asiaa tulee mieleen. Hienoa että tosiaan yrität kaikkesi suhteen eteen. Joskus kuitenkin täytyy olla "pervorealistinen" itselleen ja miettiä mikä sinulle on hyvästä ja tunnustaa mahdollisuus siitä että ero voi olla, ehkä molemmille paras ratkaisu.

 

[lapa78]

Onko teidän mielestänne oikea aika erota silloin, kun ero ei enää edes tunnu kauhean lohduttomalta ajatukselta? Haluan vain tavalla tai toisella eroon tästä karmeasta syyllisyyden ja riittämättömyyden olotilasta, mutta toisaalta sitten haluaisin pitää tytöstäni kiinni..

Ethän sinä voi tukea tai auttaa toista ihmistä, jos olet itse ihan romuna. Eli jos tilanne on se, että sinulla on voimat loppu, niin et yksinkertaisesti jaksa auttaa ja tukea naistasi, vaikka kuinka haluaisit.

Joskus se raskain vaihtoehto on paras. Ensiksi oma pää kuntoon ja sitten tukemaan toista, jos voimia vielä on. Ja jos suhde ei ole tasapainossa, niin mitä käy suhteelle sitten kun "hoitosuhde" loppuu "parantumisen" jälkeen?

 

[Kulkija]

^oletko kenties vaihtanut (tai siis vaihtamassa) emäntää saman työ- tai opiskelupaikan sisällä tai muuta vastaavaa? Siinä on tosiaan aina omat riskinsä, tiedän kokemuksesta, kuten juuri tuo yhteisiin tilaisuuksiin päätyminen. Mutta jos exäsi on ilmoittanut ettei halua enää koskaan nähdä sinua eikä olla tekemisissä kanssasi, niin teknisesti ottaen häntä ei kait siis pitäisi häiritä vaikka miten tai minkä pusuttelun merkeissä hyvänsä viettäisit aikaasi jonkun muun kanssa siellä pikkujouluissa.. eikö näin?

Noh siis teknisesti ottaen ainut mitä olisin odottanut olisi olleet ne vaivautuneet hiljaiset hetken, kun pikkujouluissa todellakin oli ne 9 henkilöä. Mutta onnekseni sain bileiden isännältä kuulla ettei exäni ole tulossa sinne sittenkään. Syynä oli kuulemma hänen nykyisen poikaystävä, joka kielsi exääni tulemasta koska minä olen paikalla? Tähän väliin pitkää huutonaurua.

Tämän nykyhetken naikkosen kanssa asiat ovat menneet siihen, että pari yhteistä yötä vietettyä, mutta yöt jäänet pelkälle halailuvaiheeseen, joka mielestäni on ihan fiksua ettei heti olla ryntäämässä aktiin. Keskiviikkoksi sovittiinkin jonkinlaista metsä/kävelyretkeä luonnonhelmaan. Toivottavasti sää olisi meidän puolellamme ja tämä ikuinen vesisade ainakin lakkaisi siksi päiväksi.

 

[Kulttimörkö]

Onko teidän mielestänne oikea aika erota silloin, kun ero ei enää edes tunnu kauhean lohduttomalta ajatukselta? Haluan vain tavalla tai toisella eroon tästä karmeasta syyllisyyden ja riittämättömyyden olotilasta, mutta toisaalta sitten haluaisin pitää tytöstäni kiinni..

Minun mielestäni tässä sinulla on vain yksi vaihtoehto. Pelasta suhde. Tee kaikkesi. Selitä siten kuten aloitit täällä. Kerro että olet erittäin pahoillasi kaikesta ja koet että sinä olet suuresti syypää hänen tilanteeseen. Kerro että olet jatkossa valmis tukemaan häntä. Vain siten saat itsellesikin rauhan. Jos nyt jätät hänet, tämä asia jää vaivaamaan sinua. Jos hän ei puolestaan halua jatkaa, olet ainakin yrittänyt korjata tilannetta.

Joten minun suositukseni on että taistelet suhteesi puolesta.

Minun tilanteeni on hieman muuttunut. Jotkut saattavat muistaakin kun kerroin aikaisemmin että se unelmieni nainen valitsi narsisti-exänsä. Tuo hänen exänsä kerkesi hänet jo jättää toisen naisen takia. Sama juttu on tapahtunut jo kolme kertaa. Hetken aikaa seurasin tilannetta ja minulle selvisi ettei hän minua halua tai sitten pysty olemaan kanssani. Mä sitten vastasin yhteen deitti-ilmoitukseen. Tulin hyvin juttuun tämän deitti-ilmoituksen jättäneen naisen kanssa. Pysyin kuitenkin ystävänä tämän "unelmieni naisen" kanssa ja kerroin että aion tavata tämän toisen naisen. Hän tuli todella mustasukkaiseksi ja suorastaan suuttui. Kun hän rauhoittui, hän kertoi että oli musta sittenkin mustasukkainen mutta silti haluaa olla vaan ystävä. Olen ymmälläni. Miten ystävästä voi olla sillä tavalla mustasukkainen? Noh, nyt olen täällä sen deitti-ilmoituksen laittaneen naisen luona. Hän on sellainen turvallinen nainen. Ei missään ole silmissäni parempi kuin tuo unelmieni nainen, mutta hän haluaisi seurustella kanssani. Pitää ilmeisesti minusta todella paljon ja minäkin pidän hänestä, mutta en lähellekään niin paljon kuin tuosta unelmieni naisesta... Hän ei kuitenkaan halua ilmeisesti minua sillä tavalla vaan pelkästään ystävänä. Tai niin hän ainakin nyt väittää. Ja kun lähdin tänne, hän ei vastaa mihinkään viestiin. Tai ei ole ainakaan vielä vastannut... Nyt itse mietin mitä minun pitäisi tässä tilanteessa tehdä?

 

[Kirjoittelija]

Aina välillä kuulee, että joku on herrasmies, jos esimerkiksi availee naisille ovia.

Alunperin kauan sitten oven avaaminen naiselle oli keino tarkistaa onko huoneessa vihollisia tai ansoja - jos siis naiselle kävi huonosti, niin ritari itse säästyi.

 

[Konson Antti]

Nyt itse mietin mitä minun pitäisi tässä tilanteessa tehdä?

Vapauta itsesi siitä unelmanaisestasi. Hän tulee luultavasti jollain tasolla kaatamaan kaiken sen paskan niskaasi, mitä on saanut kokea edellisessä suhteessaan. Eikä muutenkaan pidä jäädä tunteiden leikkikalujäppiseksi edes sille unelmanaiselleen. Jätä se, ennenkin joudut limboon.

Tutustut rauhassa siihen uuteen naiseen, vailla mitään odotuksia ja vertailuja. Jos ei tunnu hyvältä niin sitten kohti uusia juonia.

 

[PataJaska]

Kiitos kaikille minun tilanteeseeni kommentoineille. Tämä Jatkoaika on siitä mahtava palsta että täällä on oma ketjunsa lähes jokaiselle aiheelle maailmassa, ja suurin osa vastauksista esimerkiksi juuri näissä herkissä jutuissa on erittäin fiksuja ja asiallisia. Pari asiaa täytyy muuten tarkentaa tuohon edelliseen viestiini. Ensinnäkin mehän olemme olleet yhdessä vasta vuoden, ja hän siis on sairastanut sen masennuksen jo erinäisiä vuosia sitten ennen kuin edes olimme tavanneet. Lisäksi huomasin että tuosta edellisestä viestistäni saa sen kuvan että minä olisin syyllinen siihen että hän menetti sen työkkärin ammatinvaihtamispaikan: sitä en tarkoittanut, vaan sitä että koen osasyyllisyyttä siitä että hänen masennuksensa alkaa taas nostaa päätään. Tuntuu että en ole pystynyt jotenkin tukemaan häntä riittävästi, ja tällä hetkellä on myös minusta kiinni että "se" ei suju: olen jo pidempään ollut huolissani asioiden tilasta, ja jotenkin vain sitten menettänyt mielenkiintoni..

Torstaina lähdemme joulunviettoon hänen kotiinsa Savoon, ja sitten välipäivinä puolestaan ajelemme viettämään uuttavuotta meikäläisen kotimaisemiin Poriin. Odotan noita päiviä kieltämättä innolla, tietäen että ne näyttävät luultavasti sen suunnan minkä tämä homma sitten ensi vuoden alussa tulee ottamaan.. yhtä kaikki on aivan mahtavaa päästä viettämään yhteinen joulu

 

[Surukuku]

... Ensinnäkin mehän olemme olleet yhdessä vasta vuoden, ja hän siis on sairastanut sen masennuksen jo erinäisiä vuosia sitten ennen kuin edes olimme tavanneet. Lisäksi huomasin että tuosta edellisestä viestistäni saa sen kuvan että minä olisin syyllinen siihen että hän menetti sen työkkärin ammatinvaihtamispaikan: sitä en tarkoittanut, vaan sitä että koen osasyyllisyyttä siitä että hänen masennuksensa alkaa taas nostaa päätään. Tuntuu että en ole pystynyt jotenkin tukemaan häntä riittävästi, ja tällä hetkellä on myös minusta kiinni että "se" ei suju: olen jo pidempään ollut huolissani asioiden tilasta, ja jotenkin vain sitten menettänyt mielenkiintoni..

...

Täältä nousee pieni varoittava sormi pystyyn puolestasi.
Itsensä syyllistäminen on yksi maailman helpoimpia keinoja tuottaa itselleen (ja muillekin) pahaa oloa - eritoten, jos kuvittelee kykenevänsä halutessaan johonkin sellaiseen, mikä ei varmasti ole realistista.
Masentuneen ja masennusoireisen tukeminen ei vaadi mitään sen erikoisempaa kuin omana itsenään olemista ja arjen ja juhlan pyörittämistä samoilla ehdoilla kuten aina - ylenmääräinen paapominen yms. aiheuttaa useasti vain taas sille masentuneelle syyllisyyttä omasta kykenemättömyydestään ja noidankehä on valmis.
Läsnäolo ja kuunteleminen mahdollisuuksien mukaan, itseään siis unohtamatta, on tärkeää, mutta toisen ongelmien ottaminen niskoilleen on vain kummallekin vahingollista. Toki - roskat voi viedä useamminkin kuin tuntuisi kohtuulliselta, mutta mihinkään "itsensä uhraamiseen" ei pidä syöksyä.

 

[Wiltord]

Vapauta itsesi siitä unelmanaisestasi. Hän tulee luultavasti jollain tasolla kaatamaan kaiken sen paskan niskaasi, mitä on saanut kokea edellisessä suhteessaan. Eikä muutenkaan pidä jäädä tunteiden leikkikalujäppiseksi edes sille unelmanaiselleen. Jätä se, ennenkin joudut limboon.

Tutustut rauhassa siihen uuteen naiseen, vailla mitään odotuksia ja vertailuja. Jos ei tunnu hyvältä niin sitten kohti uusia juonia.

Samaa mieltä. Onhan se varmasti hankalaa olla miettimättä tätä "unelmanaista". Kertomasi perusteella nainen ei todellakaan ole unelmaa, mutta tiedän että tunteille ei voi mitään. Kannattaa kuitenkin yrittää miettiä järjellä, miten hän on sinua kohdellut. Sen jälkeen mietit, että kohtelisitko itse rakastamaasi henkilöä samalla tavoin...mistään syystä?

Pystyn samaistumaan Pakkiparin tunteisiin jonkin verran. Olen itse kokenut hieman samantapaista. Homma meni sitten niin, että nainen sanoi olevansa kiinostunut minusta, teki muuta toisen kanssa. Sitten kun sanoin, että rehellisyys on niin tärkeä asia minulle, etten halua enää olla missään tekemisissä ja vähän avauduin mitä mieltä olen ihmisistä, jotka tekee tuollaista. Sitten alkoi kiinnostamaan ja oli mustasukkaisuutta yms. Itselläni lopahti kiinostus hänen toimiensa takia, enkä halunnut/halua hänen kanssaan mitään. Loppufaktana järjellä mietittynä hän kuuluu naisiin, jotka eivät tykkää kilteistä taikka liian helpoista miehistä. Kiinnostus lopahti, kun tein kaikkeni meidän eteen. Sitten kun hän huomasi, että minua ei oikeasti kiinnosta olla hänen kanssaan tekemisissä, niin jo alkoi kiinnostamaan.

Itse toimisin tuossa tilanteessa niin, että irtautuisin tuosta unelmanaisesta. Se voi viedä aikaa, että pääsee myös ajatusten tasolla hänestä irti. Mutta jos se on tuollaista ollut, niin miksi se parempaankaan suuntaan muuttuisi. Toisaalta tätä ei kannata varmaan ottaa vinkkinä, sillä itse olen todella kyyninen näissä asioissa. Jos minua kohdellaan huonosti, niin laitan samantien pillit pussiin, jos ei löydy hyväksyttävää syytä.

Tärkeä asia muistaa näissä tunnepuolen asioissa on se, että älä alistu ovimatoksi, äläkä itse kohtele ketään ovimattona. Jos kerran lähdet ovimatoksi, niin sinut poljetaan ajan kanssa riekaleiksi ja seuraava osoite on kaatopaikalla.

 

[Filatovi]

Pakko tulla tänne purkamaan vähän painolastia harteilta. Ei ehkä mikään dramaattisin juttu tässä ketjussa, mutta kuitenkin.

Eli olen nyt ollut 2½ kuukautta aikuisikäni ensimmäisessä parisuhteessa, ja kaikki on mennyt ihan kivasti tähän asti, ei ole ollut oikeastaan riitoja lainkaan ja niin edelleen. Itse olen kohta 23-vuotias, ja tyttö pari vuotta nuorempi. Myös hänelle kyseessä ensimmäinen seurustelusuhde.

Hän oli luonani koko viikonlopun, ja sitten sunnuntaina olikin yhtäkkiä kuin maansa myynyt, vaikka koko viikonloppu oli mennyt oikein kivasti. Kysyin, että mikä on, ei kuulemma mikään. En oikein ymmärtänyt, ja aloin kärttämään, että mikä on. Olen aiemminkin samasta aiheesta hänelle puhunut ja joutunut jopa jankkaamaan, kun hän ei puhu. Ei oikein osaa pukea tunteitaan sanoiksi, eikä puhua niistä. Sama juttu koskien tuota fiilistä, ei kuulemma halua purkaa pahaa oloaan muille, vaan pitää sen itsellään ja setviä oman päänsä sisällä. Itse taas olen sellainen, että haluan jakaa kaikki asiat, mitkä vaivaa minua, ennenkuin ne muodostuvat suuremmiksi. Puhua asioista. Haluaisin, että hänkin jakaisi minulle yhtä paljon, kuin minä hänelle, tai edes hieman enemmän, kuin nyt. Olen myös huomauttanut siitä, ettei hän tee aloitteita, minusta tuntuu että se olen aina minä, joka kysyy milloin nähdään, keksin tekemistä ja niin edelleen.

Illalla sitten tekstiviestin välityksellä hän ilmaisi, että hänestä tuntuu enemmän ja enemmän siltä, ettei hän olisi kykeneväinen seurustelemaan, koska minä joudun sanomaan tälläisistä asioista hänelle jatkuvasti. Tässä vaiheessa sydän jätti pari lyöntiä väliin, ja oli pakko soittaa hänelle. Puhuttiin siinä, ja lupasin sitten, että muutan käytöstäni, vaikkei se käytökseni käytännössä väärin olekkaan, kuten hänkin ilmaisi. Tuntuu vaan kuulemma niin pahalta henkisesti, kun huomauttelen niistä samoista asioista, ja hänestä tuntuu ettei hän kykene täyttämään minun tarpeitani tällä parisuhteen saralla.

En kuitenkaan todellakaan halua erota, sillä hän on parasta, mitä minulle on tapahtunut vuosikausiin. Haluan alkaa ymmärtämään enemmän, että kaikki eivät vain pysty puhumaan tunteistaan yhtä helposti kuin esimerkiksi minä, enkä halua jankuttaa näistä asioista sen enempää. Ennen tapailuamme, olin monesti kovinkin yksinäinen, vaikka olinkin kaverien seurassa.

Itselläni taas tuo tunteiden ilmaisemisen tarve, siis paremman puoliskon osalta, liittyy varmasti siihe, että on tullut niin pahasti takkiin aiemmissa jutuissa. On jonkinlainen epävarmuus aina, vaikka käytännössä kaikki onkin hyvin.. Sekin varmaan ajan kanssa korjaantuu, oppii luottamaan siihen, ettei pienet epämiellyttävät jutut välttämättä tarkoita mitään dramaattista.

 

[Wilson-]

Hän oli luonani koko viikonlopun, ja sitten sunnuntaina olikin yhtäkkiä kuin maansa myynyt, vaikka koko viikonloppu oli mennyt oikein kivasti. Kysyin, että mikä on, ei kuulemma mikään. En oikein ymmärtänyt, ja aloin kärttämään, että mikä on. Olen aiemminkin samasta aiheesta hänelle puhunut ja joutunut jopa jankkaamaan, kun hän ei puhu. Ei oikein osaa pukea tunteitaan sanoiksi, eikä puhua niistä. Sama juttu koskien tuota fiilistä, ei kuulemma halua purkaa pahaa oloaan muille, vaan pitää sen itsellään ja setviä oman päänsä sisällä. Itse taas olen sellainen, että haluan jakaa kaikki asiat, mitkä vaivaa minua, ennenkuin ne muodostuvat suuremmiksi. Puhua asioista. Haluaisin, että hänkin jakaisi minulle yhtä paljon, kuin minä hänelle, tai edes hieman enemmän, kuin nyt.

Tiedän tunteen. Teksti kuin omalta näppäimistöltä seurustelusuhteeni alkuajoilta noin 2v sitten.

Naisten mieliajojen vaihteluista ei kannata pahemmin stressata. Omakin tyttöystävä saattaa olla huonolla tuulella/apea ilman mitään oikeaa syytä (oikeaksi syyksi lasken sellaisen syyn mistä itse olisin huonolla tuulella koko päivän eli todella kova vitutus). Naisilla on monissa parisuhteissa kuten omassakin jonkinlainen oikeus olla vihainen jos vaikka väsyttää tai jokin asia painaa mieltä. Itse taas pyrin viimeiseen saakka olemaan mukava ja hyväntuulinen vaikka kuinka vituttaisi. Kuulostaa epäreilulta, mutta kannattaa vaan opetella suhtautumaan oikein ja tavallaan olla välittämättä turhasta kiukuttelusta.

Ja tuosta tivaamisesta ei seuraa mitään hyvää. Jos nainen on apea niin kannattaa vaikkapa antaa hartiahieronta ja keittää kahvit. Toimii paljon paremmin pirityksenä.

Olen myös huomauttanut siitä, ettei hän tee aloitteita, minusta tuntuu että se olen aina minä, joka kysyy milloin nähdään, keksin tekemistä ja niin edelleen.

Omien kokemusten ja havaintojen pohjalta se menee miltei aina noin. Naiset haluavat miehen olevan se aloitteellinen osapuoli. Varsinkin kun suhde on noin alussa niin naiset harvoin haluavat osoittaa mitään vahvoja tunteita koska haluavat ensin varmistaa, että mies on tosissaan. Ymmärtäähän sen, tulisihan siitä vähän paska fiilisi jos kuukauden jälkeen tyyliin vannoo rakastavansa sitten mies ilmoittakin, että "Sori, mutta ei oikein nappaa enää". Tuon on moni nainen ihan suoraan tunnustanutkin.

 

[Salkkis]

Itselleni on toiminut hyvin isoisän joskus kännispäiten kertoma neuvo: Älä ota sellaista naista jota rakastat, vaan ota sellainen joka rakastaa sinua.

 

[Wilson-]

Itselleni on toiminut hyvin isoisän joskus kännispäiten kertoma neuvo: Älä ota sellaista naista jota rakastat, vaan ota sellainen joka rakastaa sinua.

Itse taas olen pyrkinyt noudattamaan isäni ihan selvinpäin useasti toistamaa neuvoa: Älä mene aina siitä mistä aita on matalin.

 

[Snakster]

Itse taas olen pyrkinyt noudattamaan isäni ihan selvinpäin useasti toistamaa neuvoa: Älä mene aina siitä mistä aita on matalin.

En tiedä miten tuo liittyy naisasioihin, mutta minusta on silkkaa tyhmyyttä mennä jostain muualta kuin siitä, mistä aita on matalin.

Enoni neuvoa olen itse pyrkinyt noudattamaan:"Ensin asetetaan tavoite ja sitten pyritään siihen mahdollisimman pienellä työmäärällä." Tokihan on niin, että jos tavoite on riittävän kova, niin ihan pienestä ponnistuksesta ei silti tarvitse olla kyse.

Ja omat naisasiat ovat edelleen ihan mallillaan. Reipas kymmenen vuotta on avioliittoa takana ja edessäkin päin näyttää ihan valoisalta.

 

[scholl]

En tiedä miten tuo liittyy naisasioihin, mutta minusta on silkkaa tyhmyyttä mennä jostain muualta kuin siitä, mistä aita on matalin.

Siellä missä aita on matalin, on yleensä myöskin tavoite alin. Itse pyrin ainakin aina asettamaan tavoitteet korkealle. Vaikkei niitä saavuttaisikaan aina täysin niin saisi kuitenkin enemmän aikaan kuin, jos menisi sieltä, missä aita on matalin.

Naisasioihin se liittyy siten, ettei kannata valita heti sitä helpointa naista eli ensimmäistä, joka soittaa ja ehdottaa esim. avioliittoa. Tosin täytyy muista se, että joskus naisasioihin liittyy muita seikkoja kuten rakkaus. Silloin ei valinta ole ehkä osunut sen perusteella, mikä on helpoin ratkaisu, mutta valtaosalla miehistä on kyllä ihan rousku muija, joten on menty sieltä, missä aita on ollut matalin ja joka on ollut helpoiten saatavilla.

 

[Wilson-]

En tiedä miten tuo liittyy naisasioihin, mutta minusta on silkkaa tyhmyyttä mennä jostain muualta kuin siitä, mistä aita on matalin.

Enoni neuvoa olen itse pyrkinyt noudattamaan:"Ensin asetetaan tavoite ja sitten pyritään siihen mahdollisimman pienellä työmäärällä." Tokihan on niin, että jos tavoite on riittävän kova, niin ihan pienestä ponnistuksesta ei silti tarvitse olla kyse.

Ja omat naisasiat ovat edelleen ihan mallillaan. Reipas kymmenen vuotta on avioliittoa takana ja edessäkin päin näyttää ihan valoisalta.

Pointti saattaa mennä tosiaan hieman ohi eli tarkennetaan hieman.

Eli tarkoitin, että joidenkin naisten "iskeminen" on hankalampaa kuin toisten.

Tuo sanonta nyt oli puoliksi vitsillä vastattu tuohon "älä ota naista jota rakastat, vaan nainen joka rakastaa sinua". Eli joidenkin naisten iskeminen vie enmmän aikaa, rahaa ja voimia kuin toisten mutta loppupeleissä kaikki tehty työ on ainakin omalla kohdalla kannattanut.

edit. Nimimerkki scholl ymmärsi hyvin pointtini.

 

[pettter]

Ei kannata seurustella naisen kanssa, joka keräilee muumimukeja. Enkä mä nyt tarkoita mitään lesbojuttuja..