Naisasiat

[Wilson-]

Kiitokset Tutzballe ja Thegolle. Viesteissänne on paljon asiaa.

 

[Metukka]

No niin. Nyt tuli sitten 20-vuotinen parisuhde (2 lasta, 13 vuotta naimisissa) päätökseen. Olo on karmiva. Itse olisin halunnut jatkaa, mutta puolisolta tuli tyly ilmoitus että rakkautta ei hänen suunnassa enää ole eikä missään feikissä haluaa elää. Olihan tuo osittain kevään aikana aistittavissa, mutta koko ajan on puhuttu että katsotaan tilanne uudelleen jonkun vuoden päästä kun lapset ovat isompia ja omillaan. Ja on kuitenkin moneen kertaan sanonut ettei tee mitään hätiköityä ettei tule kenellekään mitää taloudellisia ongelmia kuten nyt tapahtuu. Lupaili myös erinäisiä tulevaisuuteen liittyviä asioita sekä sanonut edelleen omaavansa rakkaudellisia tunteita minua kohtaan.

Tuli lauantaina reissusta siskonsa ja muutaman kaverinsa kanssa jossa myöhemmin ilmeni näiden ansiokkaasti kompanneen häntä jättämään mies (yleensä ne vaimojen siskot ovat tällaisissa tapauksissa pahimpia niljakkeita). Näin heti ettei kaikki ole kunnossa ja sieltähän se sitten illalla tuli - tämä oli tässä, en rakasta sinua ja hirveät loukkaukset, uhkaukset ja solvaukset päälle. Nyt tuntuu siltä kuin kroppa revitty kahtia. Uusi työ alkanut joka pitäisi pystyä hoitamaan 110% draivilla, jonka hänkin hyvin tietää, mutta mikään muu ei pyöri mielessä kuin tämä. Viikko sitten järjestin hänelle elämänsä juhlat kun täytti pyöreitä vuosia ja joista oli haltioituneena - nyt on kaikki ohitse. Jäljellä vain tuska, riitely ja huoli niin henkisestä kuin taloudellisesta selviämisestä. Minä jään lasten kanssa asumaan, kun hän haluaa omien sanojensa mukaan "oman elämänsä takaisin". Viime yönä otin kaksi Tenoxia, että pystyisin nukkumaan. 4 tuntia sain nukuttua ja sitten heräsin lohduttomaan epätoivoon.

 

[Greffin]

No niin. Nyt tuli sitten 20-vuotinen parisuhde (2 lasta, 13 vuotta naimisissa) päätökseen. Olo on karmiva. Itse olisin halunnut jatkaa, mutta puolisolta tuli tyly ilmoitus että rakkautta ei hänen suunnassa enää ole eikä missään feikissä haluaa elää. Olihan tuo osittain kevään aikana aistittavissa, mutta koko ajan on puhuttu että katsotaan tilanne uudelleen jonkun vuoden päästä kun lapset ovat isompia ja omillaan. Ja on kuitenkin moneen kertaan sanonut ettei tee mitään hätiköityä ettei tule kenellekään mitää taloudellisia ongelmia kuten nyt tapahtuu. Lupaili myös erinäisiä tulevaisuuteen liittyviä asioita sekä sanonut edelleen omaavansa rakkaudellisia tunteita minua kohtaan.

Hyvä kaveri on kohdannut myös eron lähestulkoon yhtä pitkän parisuhteen jälkeen.

Tuollaista ei kukaan ansaitsisi ja voin ainoastaan kuvitella miltä tuo tilanne tuntuu. Tähän on aika turha mitään kliseitä elämän jatkumisesta ja tulevaisuuden auringonpaisteista sepittää. Mutta sellaisen vinkin annan, että kannattaa puhua kavereille, jotka ymmärtävät. Puhuminen auttaa hieman ja ainoa mikä auttaa turtumaan tilanteeseen on aika. Eihän tuosta ihan kokonaan pääse ikinä yli, mutta aika auttaa myöhemmin nauttimaan elämästä taas.

Ei muuta kuin pirusti tsemppiä...IFK:n mestaruuskeväällä oli kova hinta sinulle.

 

[hihhu]

Minä jään lasten kanssa asumaan, kun hän haluaa omien sanojensa mukaan "oman elämänsä takaisin".

Ensimmäinen fiilis tuosta on, että älä lähre sinne. Riippuen tietty siitä, miten muuten asiat ajattelee, mutta jos et erityisesti ainoaksi huoltajaksi halua, niin kannattaa ilmoittaa, että lapsista ei eroa niin vain oteta. Tietysti, jos ehdottomasti haluat sen pois lastesi elämästä niin sitten, mutta muuten tuollaisin "hoida lapset, mä meen ryyppäämään"-juttuihin ei välttämättä kannata suostua.

Voimia.

 

[Metukka]

Ensimmäinen fiilis tuosta on, että älä lähre sinne. Riippuen tietty siitä, miten muuten asiat ajattelee, mutta jos et erityisesti ainoaksi huoltajaksi halua, niin kannattaa ilmoittaa, että lapsista ei eroa niin vain oteta. Tietysti, jos ehdottomasti haluat sen pois lastesi elämästä niin sitten, mutta muuten tuollaisin "hoida lapset, mä meen ryyppäämään"-juttuihin ei välttämättä kannata suostua.

Joka toisen viikonlopun haluan vapaaksi ja sen lisäksi saavat olla siellä enemmänkin jos haluavat. Ovat jo sen verran isoja, että saavat itse päättää ja exällä on vuorotyö joten sekin rajoittaa sopimista. Tosin itsehän tätä halusi ja voisin olla tiukempi, mutta lasten takia en sitä tee. Eivät halua siellä koko aikaa olla eivätkä siihen pikkukämppään mahdukaan kunnolla. Lapset saavat jäädä kotiinsa joka tässä tragediassa on tärkeää ettei se lähde alta ja haluavat enemmän ollakin kanssani kuin äitinsä jonka henkinen tasapaino tällä hetkellä on 16-vuotiaan tasoa.

 

[thego]

Naisten perässä juokseminen on aika turhaa, koska sun pitää löytää se onni elämästä ihan muiden asioiden kautta. Kukaan nainen ei sua tuu pelastamaan, sun pitää tehdä se itse. Sen jälkeen ne naisetkin alkaa kiinnostumaan, kun teet ja tavoittelet asioita elämässä. Surkuttelu ei auta asiaa yhtään, eikä täällä niistä nilittäminen.

Vähän samaa oon ite tääl yrittäny kirjoitella, mut sait kyllä aika hyvin kiteytettyä asian ytimen. Itellähän oikeastaan tapahtu eräänläinen mullistus elämässä ku pääsin exästä eroon ja tajusin miten helvetin ihanaa tää elämä on kun vaan asennoituu oikein. Oikeastaan samantien alkoi naisrintamallakin tapahtua kun lakkasin ajattelemasta koko asiaa ja tajusin et mul on ihan hyvä elämä näinkin. Oli jopa varaa kieltäytyä melko suorasta ehdotuksesta ihan nätiltä naiselta.

Tällä hetkellä on vaan se yks nainen mielessä mistä aiemminkin kirjoittelin, mutta ei oo missään vaiheessa tullu sitä pelkoa tai epätoivoa et jos tän nyt kusen niin en enää ikinä saa naista. Voin oikeastaan ihan rauhassa elää elämääni ja toi nainen on sit sen verran kuvioissa miten se nyt sattuuki luonnollisesti menemään.

 

[sampio]

Aika karu juttu tuo Metukan tarina ja muutamat muutkin, mitä täältä ja joiltain tutuilta on saanut lukea ja kuulla. Jollain tapaa käsittämätöntä, että pitkä ihmissuhde ja yhteinen taival voi olla yhtäkkia kuin tyhjää, kun pitää saada nuoruus takaisin tai jotain muuta paskaa. Ei muuta kuin voimia ja tsemppiä Metukalle lapsineen siitäkin huolimatta, että nämä ehkä tuntuvat nyt vain sanoilta.

 

[kananlento]

Lapset saavat jäädä kotiinsa joka tässä tragediassa on tärkeää ettei se lähde alta ja haluavat enemmän ollakin kanssani kuin äitinsä jonka henkinen tasapaino tällä hetkellä on 16-vuotiaan tasoa.

Kovasti voimia sinne. Nämä tarinat saa aina mielen matalaksi, kun tuollaiset 20-vuoden suhteen lopun jälkeen on aika helvetisti vaikeampi jatkaa omaa elämää kuin vaikkapa 5 vuoden jälkeen. Toivottavasti olet pitänyt kavereita noiden vuosien aikana lähellä, niin on hyvä tukiverkosto, johon turvautua. Ja lasten kuvittelisin auttavan tällaisessa paikassa. He kun kokevat tilanteen omalta kantiltaan, niin voitte olla toistenne tukena.

 

[Dark Heart]

Vähän samaa oon ite tääl yrittäny kirjoitella, mut sait kyllä aika hyvin kiteytettyä asian ytimen. Itellähän oikeastaan tapahtu eräänläinen mullistus elämässä ku pääsin exästä eroon ja tajusin miten helvetin ihanaa tää elämä on kun vaan asennoituu oikein. Oikeastaan samantien alkoi naisrintamallakin tapahtua kun lakkasin ajattelemasta koko asiaa ja tajusin et mul on ihan hyvä elämä näinkin. Oli jopa varaa kieltäytyä melko suorasta ehdotuksesta ihan nätiltä naiselta.

Tällä hetkellä on vaan se yks nainen mielessä mistä aiemminkin kirjoittelin, mutta ei oo missään vaiheessa tullu sitä pelkoa tai epätoivoa et jos tän nyt kusen niin en enää ikinä saa naista. Voin oikeastaan ihan rauhassa elää elämääni ja toi nainen on sit sen verran kuvioissa miten se nyt sattuuki luonnollisesti menemään.

Vähän samanmoisia ajatuksia mullakin yhden tytön kanssa. Ei vain vielä ole ottanut selvää tykkääkö oikeasti vai ei. Välillä on niin selvät signaalit, mutta sitten kun itse annan jotain kehua niin vastaus onkin taas jotenkin kylmän tuntunen ja yllättävä. Lähti nyt Helsinkiin 3 kuukaudeksi joten ei tarvitse vähään aikaan miettiä tapausta.

Ongelmahan tässä, on ettei oikein muut naiset tällä hetkellä kiinnosta, kun menin ihastumaan. Mutta ollaan tunnettu jo pitempään muutenkin, nähdään vaan tosi harvoin tosin. Sittenkun nähdään niin tietty jännite on aina ilmassa ja jutskaillaan helposti monta tuntia putkeen. Harvoin kun löytyy ihmistä jolle voin jutella ihan kaikesta, joten pakko varmaan katsoa tämä kortti joskus loppuun aka kertoa niistä tunteista. Sanoi viihtyvänsä sinkkuna myös joten tuokin laitto vielä itseni vielä vähän varpailleen. Sittenpä se onkin hauskaa jos nainen löytääkin miehen sieltä Helsingin reissultaan.. mutta so be it sitten. En kuitenkaan usko, että on vaikeuksia kääntää katseita sitten muualle.

Annan kyllä myös itselleni vapauksia pitää hauskaa, jos sattuu joku "sopiva" tapaus kohdille nyt kesällä, kunhan pelin henki on vaan selvä.

 

[Toivo Isänmaa]

No niin. Nyt tuli sitten 20-vuotinen parisuhde (2 lasta, 13 vuotta naimisissa) päätökseen. Olo on karmiva.

Puhu kavereiden kanssa, kuten täällä jo kehotettu. Kerro täällä kuulumisiasi, sekin auttaa purkamaan taakkaa.

Muista se, mikä tällä hetkellä saattaa tuntua klisheeltä, mutta on täyttä totta: kun yksi ovi sulkeutuu, monta uutta avautuu.

Tsemppiä. Kukaan ei ole kuollut ja elämä kuitenkin jatkuu.

 

[thego]

Lähti nyt Helsinkiin 3 kuukaudeksi joten ei tarvitse vähään aikaan miettiä tapausta.

Ongelmahan tässä, on ettei oikein muut naiset tällä hetkellä kiinnosta, kun menin ihastumaan.

Onkohan meillä sama nainen kiikarissa ku meikänki "ihastus" lähti kesäksi Helsinkiin ja on siellä juuriki kolme kuukautta :D Jälkimmäisen virkkeen pystyn kyllä myös täysin allekirjoittamaan. Välistä harmittaa oikein kun tulee vastaan joku pirun nätti nainen jonka kanssa juttuki lentää hyvin. Sitä vaan on sellanen ihminen ettei oikein osaa muita naisia ajatellakaan. Enkä mä oo ikinä noita yhden yön juttujakaan harrastanu niin jään kyllä paljosta paitsi tälläki hetkellä.. mutta jos sopiva tilaisuus tulee ja fiilis on sellanen niin kyl mä otan ilosta irti. Ei täs viitti munkkina elää vaan sen takia et on olemassa se potentiaalinen vaimoehdokas jossain 200km päässä. Kuitenkaan ei olla vielä puhuttu mistään seurustelusta tms. vaan katellaan ihan rauhassa miten tää juttu etenee.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Lapset saavat jäädä kotiinsa joka tässä tragediassa on tärkeää ettei se lähde alta ja haluavat enemmän ollakin kanssani kuin äitinsä jonka henkinen tasapaino tällä hetkellä on 16-vuotiaan tasoa.

Parempi siis näin. Vaimosi mielihaluille ja ratkaisulle et kuitenkaan voi mitään. Et vaikka ne tuntuisivat kuinka hätiköidyiltä tai vääriltä tahansa, sinua ja etenkin lapsiasi kohtaan. Olet kertomasi perusteella eropariskunnan vastuuta kantavampi ja henkisesti tasapainoisempi osapuoli. Hoida tämä roolisi pää pystyssä ja tyylikkäästi, niin voit olla siitä lopun elämääsi ylpeä kenen tahansa edessä. Se et ollut sinä joka jätti lapset taakseen ja halusi "oman elämänsä takaisin", so. ehkä jonkun kiva kesäheilan tai ihan mitä tahansa muuta elämänsisältöä oman perheensä tilalle.

Yhteiselämän eväät ovat vähissä, jos toisella osapuolella ei ole riittävää tahtoa tähän. Sanoisin että sinun kannattaa ottaa aikalisä, etäisyyttä vaimoosi ja ryhtyä rakentamaan elämääsi uusista lähtökohdista sellaiseksi kuin itse haluat. Helppoa tuo on tietysti täältä näppäimistön takaa lausua. Itse olen aikanaan kokenut avoeron viiden vuoden yhteiselämän jälkeen, joten pientähän tuo varmaan oli sinun tapaukseesi verrattuna. Ei ollut vielä lapsia eikä omaa asuntoakaan. Mutta tällaista näköjään sattuu kaikissa elämänvaiheissa, eikä ole valitettavasti harvinaistakaan.

 

[Scissors]

Metukalle helvetisti voimia. Hampaat irvessä eteenpäin, ja hae inspiraatiota ja iloa niistä lapsistasi, nekin kaipaavat sitä että saavat olla sekä huomion keskipisteenä tällaisesta vallitsevasta elämäntilanteesta huolimatta, ja osaavat varmaankin olla myös positiivisella tavalla niitä jotka potkivat sinuakin eteenpäin.

Oma ongelmani tuntuu pirun toissijaiselta varsinkin kirjoittaessa tälle samalle sivulle mutta menipähän oma 5-vuotinen seurustelusuhdekin puihin. Oli kihloista juttua jo kauan ja ulkoisesti kaikki kohdallaan, mutta minä en kuulemma pystynyt antamaan tarpeeksi huomiota loppujenlopuksi. Sen lisäksi vielä tilanne ollut kauan samanlainen, mutta en minä vain ole mitään huomannut, ja eniten kummastuttaa että jos tyttöystävää tällainen asia on harmittanut, miksei hän ole voinut yrittää asiasta minulle puhua. Kertaakaan ei ole asiaa ottanut puheeksi. Itsellä ollut elämäni rankin puoli vuotta takana, läheisten kuolemien ja kaikkiin niihin liittyvien asioiden, liian hektisen duunin ja ulkopuolisten paineiden vuoksi, mutta uskon että olisin kyennyt vastaamaan huutoon koskien parisuhteemme tilaa jos minulle olisi tällainen mahdollisuus suotu. Mutta ei.

Muutamalle tutulle käynyt samalla tavalla, joskaan heillä ei yhtä pitkää parisuhdetta takan ole ollutkaan. Olen kuitenkin alkanut kelailla että onko niin että suomalaisessa parisuhteessa se on sittenkin se mies joka puhuu asioista? Vaikkakin yleistäminen on turhaa, koen asian arvoiseksi edes miettiä tätä asiaa ja vastakkainasettelua koska aina vaan jauhetaan siitä millainen mörökölli suomalainen mies on jne. Joku palstan naiskirjoittajista voisi vähän avata tätä naisten logiikkaa tässä puhumattomuudessa, jos se ihan yleinen oire on?

Vituttaa ankarasti.

 

[Metukka]

Tällä hetkellä ollaan hyvissä keskusteluväleissä. Näkee miten rikki olen, vaikka ei se mitään muutakaan. Haluaa lohduttaa ja onhan tuo itsekin epävarma. Haluaa nyt kuitenkin etäisyyttä ja tavata muita, ystäviä sekä mahdollisesti miehiä. Olen kuulemma ollut liian hallitseva ja roikkunut hänessä. Onhan se varmaan niin, mutta johtunut myös hänen etäisyydestään kevään aikana. Mahdollisuus yhteenpaluuseen on, mutta ei lupaa mitään eikä mitään sitoumuksia. Sanoo ettei koskaan hylkää minua (mitä se sitten tarkoittaakin, varmaan ystävyyttä joka ei kiinnosta paskan vertaa) ja voidaan viettää yhdessä aikaa minun kanssa sekä lasten kanssa. Pidettäisiin yhteistä lomaakin. Sellainen myös ettei halua hakea minusta avioeroa vaan pitää statuksen edelleen naimisissa. Ostaa oman asunnon joka, jos yhteen palattaisiin, muutettaisiin sijoitusasunnoksi. Saan kuulemma viettää siellä aikaa ja hän haluaisi olla vastaavasti minun luona.

Vaan kyllähän tuo on tavallaan minun löysässä hirressä roikuttamista ja varalla pitämistä - se on sitä naisten turvaverkon rakentamista. Harvoin se rakkaus siitä takaisin palaa. Haluaako minusta vain apupojan uuden elämänsä aloittamiseen? Tapailee miehiä ja sitten kun se "oikea" löytyy, haistattaa kylmästi paskat ja taas unohtuu kaikki aiemmat puheet ja lupaukset. Toisaalta haluaisi uskoa, että kyseessä on hetkellinen 40-kriisi, mutta eiköhän tuo lopullista ole. Sitä on vaan niin heikkona, että haluaa niitä toivonkipinöitä yhteenpaluulle. Ystävät neuvovat olemaan kylmä ja välinpitämätön häntä kohtaan, koska se olisi kuulemma ainoa keino saada hänet takaisin. Tuskinpa kuitenkaan sekään auttaa enkä siihen nyt edes pysty - hän kuitenkin tietää tunteeni joita olen koko kevään toistellut. Kun saisi nyt edes nukutuksi. Pari valvottua yötä vielä niin tässä ollaan sairaalakamaa. Huoli jaksamisesta, työstä ja etenkin lapsista on suunnaton. Pelkään että hänen lähdettyään tulee se totaalinen romahdus joka vie kaiken mieleenkiinnon mihinkään ja toimintakyvyn.

 

[Kulkija]

...Oma ongelmani tuntuu pirun toissijaiselta varsinkin kirjoittaessa tälle samalle sivulle mutta menipähän oma 5-vuotinen seurustelusuhdekin puihin. Oli kihloista juttua jo kauan ja ulkoisesti kaikki kohdallaan, mutta minä en kuulemma pystynyt antamaan tarpeeksi huomiota loppujenlopuksi. Sen lisäksi vielä tilanne ollut kauan samanlainen, mutta en minä vain ole mitään huomannut, ja eniten kummastuttaa että jos tyttöystävää tällainen asia on harmittanut, miksei hän ole voinut yrittää asiasta minulle puhua. Kertaakaan ei ole asiaa ottanut puheeksi. Itsellä ollut elämäni rankin puoli vuotta takana, läheisten kuolemien ja kaikkiin niihin liittyvien asioiden, liian hektisen duunin ja ulkopuolisten paineiden vuoksi, mutta uskon että olisin kyennyt vastaamaan huutoon koskien parisuhteemme tilaa jos minulle olisi tällainen mahdollisuus suotu. Mutta ei.

Muutamalle tutulle käynyt samalla tavalla, joskaan heillä ei yhtä pitkää parisuhdetta takan ole ollutkaan. Olen kuitenkin alkanut kelailla että onko niin että suomalaisessa parisuhteessa se on sittenkin se mies joka puhuu asioista? Vaikkakin yleistäminen on turhaa, koen asian arvoiseksi edes miettiä tätä asiaa ja vastakkainasettelua koska aina vaan jauhetaan siitä millainen mörökölli suomalainen mies on jne. Joku palstan naiskirjoittajista voisi vähän avata tätä naisten logiikkaa tässä puhumattomuudessa, jos se ihan yleinen oire on?

Vituttaa ankarasti.

Hyvin usein olen saannut kuulla samaa eli naista vaivannut jokin asia hyvin pitkään eikä ole vain aukaissut suutaan. Omissa suhteissa ollaan yhdessä sovittu "pelisäännöt", jos jokin alkaa mietityttämään niin heti suu auki ja puhutaan asiasta ja katsellaan mitä voidaan tehdä. Luultavammin naisia pelottaa se, että mies a) suuttuu asiasta b) alkaa yliyrittämään, joka alkaa pitkässä juoksussa ärsyttämään kuulema. Hyvin usein ystäväpiirissä miehet olleet he, jotka ovat samantien menneet asioista puhumaan ja naiset hautonu asiaa mielessään ja saanut mitä oudoimpia johtopäätöksiä.

Lukiossa pidin jopa puheen siitä miten naiset eivät uskalla tulla suoraan sanomaan asioita päin namaa vaan täytyvät juuri seläntakana miettiä ja hautoa asioita ja parhailta ystäviltään kysyä mitä mieltä he ovat ja usein päätyvät samaan mielipiteeseen välittämättä siitä onko se oikein tai väärin. Olen kyllä edelleen tuota mieltä. Mies kun menee ystävältä kysymään neuvoa, joka antaakin loistavan neuvon ja kerrot siitä naiselle niin alta aikayksikön suusta pamahtaa "jätkä/nainen ei tiedä meidän asioista mitään, joten sillä ei ole oikeutta neuvoa tässä asiassa"

 

[Scissors]

No tuosta yliyrittämisestä nyt tuskin meikäläisen kohdalla olisi mitään ongelmaa muodostunut kun aika on niin helvetin kortilla joka suuntaan, jatkuvasti. Kuitenkin jollain tasolla uskoin siihen, että kun kesä tulee ja jotkut asiat hellittää, lomat puskee päälle jne, alkaa nauttia elämästä ja olipahan minulla matkasuunnitelmiakin meidän varalle, jotka nyt sitten ovatkin olleet turhia. Viimeiset kaksi viikkoa kun on saanut tehdä vain ja ainoastaan yhtä duuniprojektia, tämän ohella harrastaa liikuntaa ja aktiivisempaa kotiseuraelämää niinkuin olen tehnyt, olen erittäin suuresti nauttinut elämästäni, ja nyt tulee sitten tällainen. Myös jokaiset yritykset tehdä meikäläistä mustasukkaiseksi kun ollaan jossain viihteellä on syönyt miestä (joku raja sillä huomionkipeydelläkin), ja kaikkein himmein asia on tosiaan se, että ei toinen ole edes yrittänyt asiaa korjata esim. puhumalla, joka kertoo omasta mielestäni tarpeeksi siitä miten paljon kiinnostusta tuohon ko. korjaamiseen edes löytyy/löytyi.

 

[Scissors]

Vaan kyllähän tuo on tavallaan minun löysässä hirressä roikuttamista ja varalla pitämistä - se on sitä naisten turvaverkon rakentamista. Harvoin se rakkaus siitä takaisin palaa. Haluaako minusta vain apupojan uuden elämänsä aloittamiseen? Tapailee miehiä ja sitten kun se "oikea" löytyy, haistattaa kylmästi paskat ja taas unohtuu kaikki aiemmat puheet ja lupaukset. Toisaalta haluaisi uskoa, että kyseessä on hetkellinen 40-kriisi, mutta eiköhän tuo lopullista ole. Sitä on vaan niin heikkona, että haluaa niitä toivonkipinöitä yhteenpaluulle. Ystävät neuvovat olemaan kylmä ja välinpitämätön häntä kohtaan, koska se olisi kuulemma ainoa keino saada hänet takaisin. Tuskinpa kuitenkaan sekään auttaa enkä siihen nyt edes pysty - hän kuitenkin tietää tunteeni joita olen koko kevään toistellut. Kun saisi nyt edes nukutuksi. Pari valvottua yötä vielä niin tässä ollaan sairaalakamaa. Huoli jaksamisesta, työstä ja etenkin lapsista on suunnaton. Pelkään että hänen lähdettyään tulee se totaalinen romahdus joka vie kaiken mieleenkiinnon mihinkään ja toimintakyvyn.

Kyllähän tuollainen haiskahtaa aika kauas, ja mitenkään omaamatta ollenkaa minkäänlaista kokemusta vastaavasta, antaisin sellaisen vinkin että mietit vain ja ainoastaan itseäsi tässä tilanteessa, ja pyrit olemaan kylmä tuolle naiselle vaikka se paskalle tuntuisikin. Otat vähän egoistisemman näkökulman kaikkeen, mutta muistat pitää kiinni muksuistasi ja antaa heille sitä toisenlaista huomiota. Sitä totaalista romahdusta ei todellakaan kannata pelätä, sillä se pelko vie varmaan pelkästään lähemmäksi sitä.

Voimia.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Kyllähän tuollainen haiskahtaa aika kauas, ja mitenkään omaamatta ollenkaa minkäänlaista kokemusta vastaavasta, antaisin sellaisen vinkin että mietit vain ja ainoastaan itseäsi tässä tilanteessa, ja pyrit olemaan kylmä tuolle naiselle vaikka se paskalle tuntuisikin. Otat vähän egoistisemman näkökulman kaikkeen, mutta muistat pitää kiinni muksuistasi ja antaa heille sitä toisenlaista huomiota. Sitä totaalista romahdusta ei todellakaan kannata pelätä, sillä se pelko vie varmaan pelkästään lähemmäksi sitä.

Periaatteessa noin, paitsi sillä erotuksella ettei jollakin egoistisemmalla näkökulmalla tarvitse olla mitään tekemistä edellä mainitun kanssa. On väistämätöntä, että yhteisten lasten takia ette pääse kokonaan eroon toisistanne, korkeintaan lasten aikuistuttua. Tämän seikan takia ei kuitenkaan kannata jäädä roikkumaan johonkin varamiessuhteeseen.

Tuollainen varamiehenä toimiminen on aika puistattava ajatus. Olisit hänelle loma- ja muuta seuraa silloin kun hänelle sopii, tai kun hänellä ei ole parempaakaan miestä saatavilla, muutenko ei? Hyvin epäkypsää puhetta kiistatta aikuiselta naiselta, siis nelikymppiseltä ihmiseltä. Voisin jotenkin ymmärtää, jos 20-ikäinen typy koettaa tuollaisilla jutuilla jotenkin pehmentää toiselle osapuolelle aiheuttamaansa mielipahaa katkaisemastaan seurustelusuhteesta.

Ihan reilusti aikuisen ihmisen kyseessä ollessa tuo pitää koettaa tulkita jotenkin. En oikein jaksa uskoa vaimosi tarkoittavan ihan harkitusti, että järjestäisitte tulevaisuutenne ihan oikeasti ehdotettamallaan tavalla. Vaihtoehtoinen tulkinta nro 1 on, että kyseessä on epävakaan ihmisen loppuun asti miettimätöntä pyörittelyä. Tuollaisen ihmisen mielihalut ja mielialat todennäköisesti menevät ja tulevat, ja niiden varaan on muiden ihan turhaa laskea mitään. Tulkinta nro 2 on taas se, että vaimosi laskettelee ns. muunneltua totuutta. Ehkä kuvioissa on joku uusi mies, tai sellaisen löytäminen ainakin kiinnostaisi. Näistä ajatuksista moraalista pahoinvointia potevana vaimosi sitten haluaa helpottaa sinun mutta varsinkin omaa kurjaa oloaan pehmentämällä erosta aiheutuvaa murhetta noilla puheillaan. Kumpi noista Metukka kuulostaa todennäköisemmältä?

Katsoisin asemassasi tilanteen kehittymistä vaikkapa kesän yli, mutta pitäisin kuitenkin etäisyyttä. Jos päätätte jatkaa yhteiselämäänne niin OK, hyvä juttu, mutta tätä ikkunaa on kohtuuttoman raskasta pitää loputtomiin auki. Jos taas suunta on se, että vaimosi haluaa pysyvämmin kulkea omia polkujaan ja sinulle on tarjolla vain tilapäismiehen osa, niin suosittelen että menette reilusti omia reittejänne eteenpäin.

Erotilanteessa kaikki vaihtoehdot tuntuvat varmasti ikäviltä, mutta entisessä suhteessa roikkumisen ja ei-roikkumisen todennäköinen ero on siinä otatko riesaksesi normaalin mittaisen erokriisin vaiko helvetin pitkän ja tuskallisen erokriisin. Ja jos vaimosi ei tykkää hakea avioeroa, niin voithan sen halutessasi tehdä itsekin.

 

[JypFabu]

.

Kuule, neuvoja en voi antaa, niinkuin ei kukaan ulkopuolinen, mutta ajatuksia, joista ehkä saat ajatuksia, jotka mahdollisesti auttavat eteenpäin.

Tilanteessasi positiivinen puoli on se, että lasten myötä sinulle jää arki. miehet tavallisesti on niitä, jotka eron tullen romahtaa, kun se arki niiltä viedään ja vaan tyhjät seinät jää ympärille, vaikka huolesi lapsista on suunnaton, se juuri on voiman lähde itsellesi, et päädy pelkästään märehtimään tapahtunutta, vaan eteenpäin on mentävä vaikka mikä olisi. Tämä antaa mahdollisuuden työstää asiaa kliinisemmin ja rauhallisempaan tahtiin.

Ajatus, mikä myös tarinastasi nousee on, että yhteisiä vuosia tiellä on takana jo aika liuta. Vaimosi on ymmärtääkseni tänä aikana ollut täysillä äiti ja vaimo, et ainakaan valitellut taipaleen olleen hankala tähän asti. Niinpä, jos suinkin voit, pyri tukemaan ja kannustamaan vaimoasi vilpittömästi itsensä etsiskelyn tiellä, kyllä kaikilla on oikeus löytää itsensä. Sano, ettet paluusta voi antaa takuita kun et ole ennustaja ja syntynyt tilanne pakottaa sinuakin itsetutkiskeluun.

Pyri kaikin keinoin pitämään syyttelevät tunteet lastesi ja heidän äitinsä suhteesta erossa. juttele tilanteesta avoimesti lasten kanssa ikä tietysti huomioiden ja tee kaikkesi heidän yhteyden edistämiseksi.

Jos välinne on niin kunnossa (toivottavasti on) että yhteiset lomailut koko perheen voimin onnistuu toteuttakaa ne ihmeessä, jos ei, ei kannata edes yrittää, edessä on kiirastuli kaikille.

Kun mietit tuota kuviota mikä perheellenne on osunut, koita pohtia, että samassa liemessä olisit, jos toiselle olisi käynyt joku onnettomuus tai sairaus, silloinkin olisit joutunut itse vastaamaan arjesta ja eteenpäinmenosta, mutta olisit hänen tukenaan jokatapauksessa, et vaikuta livohkaan lähtijältä. Elämä vaan on arvaamattomuutta ja vaikeita asentoja täynnä, ei sille mitään voi.

Kuten jo totesin, mitään takuita tulevasta ja kummankaan valinnoista ei ole olemassa, mutta koko soppa saattaa vielä osoittautua onnenpotkuksi teidän parisuhteellenne, kun kummankin on pakko kasvaa vielä pikkusen vahvemmaksi.

Älä pohdi asioita minkään löysän hirren tai muun negaation kautta, ellet usko kummankin tunteiden toisiaan kohtaan kuolleen, jos niin on, sitten pragmaattisuutta kehiin ja pelisääntöihin ykköseksi lasten hyvinvointi, aika kyllä opettaa aikuiset säätämään käytäntönsä.

Sitten vielä, vaikka on raskasta etsi jokaisesta päivästä pikkuinen positiivinen nokare, jaa niitä lastesi kanssa, pian ne jakaa omiaan sinun kanssa. hyvä henki vaikeissa paikoissa on eliksiiriä, joka auttaa jaksamaan ja selviytymään.

Koita pärjätä, mieti jos noista mitään apua ajatuksista liene, sympatiaa täältä ja välitä vaimollesikin, ei silläkään helppo rasti ole edessä.

 

[Dark Heart]

Onkohan meillä sama nainen kiikarissa ku meikänki "ihastus" lähti kesäksi Helsinkiin ja on siellä juuriki kolme kuukautta :D Jälkimmäisen virkkeen pystyn kyllä myös täysin allekirjoittamaan. Välistä harmittaa oikein kun tulee vastaan joku pirun nätti nainen jonka kanssa juttuki lentää hyvin. Sitä vaan on sellanen ihminen ettei oikein osaa muita naisia ajatellakaan. Enkä mä oo ikinä noita yhden yön juttujakaan harrastanu niin jään kyllä paljosta paitsi tälläki hetkellä.. mutta jos sopiva tilaisuus tulee ja fiilis on sellanen niin kyl mä otan ilosta irti. Ei täs viitti munkkina elää vaan sen takia et on olemassa se potentiaalinen vaimoehdokas jossain 200km päässä. Kuitenkaan ei olla vielä puhuttu mistään seurustelusta tms. vaan katellaan ihan rauhassa miten tää juttu etenee.

Joo vähä kauempana on kuin 200km tällä hetkellä :). Mut sinänsä mulla on joku ihme vaisto kehittyny näihin juttuihin. Tällä hetkellä vaaka on vähän siellä "ei kiinnostunut" puolella, mutta pitää katsastella tilannetta vielä syksymmällä. Se on vaan siinä kun naisille menee kertomaan, että tykkää niin tod.näk ei missään tekemisissä enää sitten halua olla, jos ei ole itse sitten kiinnostunut. Sulla toi kuvio näyttää ns. vähän selkeämmältä.

 

[Metukka]

Vaihtoehtoinen tulkinta nro 1 on, että kyseessä on epävakaan ihmisen loppuun asti miettimätöntä pyörittelyä. Tuollaisen ihmisen mielihalut ja mielialat todennäköisesti menevät ja tulevat, ja niiden varaan on muiden ihan turhaa laskea mitään. Tulkinta nro 2 on taas se, että vaimosi laskettelee ns. muunneltua totuutta. Ehkä kuvioissa on joku uusi mies, tai sellaisen löytäminen ainakin kiinnostaisi. Näistä ajatuksista moraalista pahoinvointia potevana vaimosi sitten haluaa helpottaa sinun mutta varsinkin omaa kurjaa oloaan pehmentämällä erosta aiheutuvaa murhetta noilla puheillaan. Kumpi noista Metukka kuulostaa todennäköisemmältä?

Eiköhän tuo ole molempia. Uutta miestä ei vielä ole, mutta on sanonut että siksikin lähtee ettei ole reilua jos sellainen tulee kun asuu vielä kotona.
Onhan tuo ihan sekaisin. Pehmentelee puheita ja on epävarma. Sanoo että ollaan yhdessä molempien luona eikä ne muut miehet nyt ehkä kiinnostakaan. Haluaa tilaa ja omaa rauhaa. On kriisissä ja täytyyhän tämä jo lastenkin takia hoitaa mallikkaasti - kävi miten kävi. Hetken aikaa kattelen jo senkin takia, että saadaan omaisuuden jako tehtyä riidatta, mutta eihän tässä minkään varaan voi laskea. Mielenkiintoinen reaktio oli kun sanoin, että ositussopimus edellyttää avioeron hakemista, sen ensimmäistä vaihetta. Ei selkeästi haluaisi sitä tehdä. Ehkä tuo tarttee sen hetken tuntea vapautta (yksinäisyyttä) jotta voi tulla takaisin ja arvostaa sitä yhdessäoloa. Tai sitten ei. Haluaa kyllä myös lievittää mun pahaa oloa ja tulee vastaan omaisuuden jaossa jotta saan pidettyä kodin lasten kanssa.

 

[Snakster]

Mielenkiintoinen reaktio oli kun sanoin, että ositussopimus edellyttää avioeron hakemista, sen ensimmäistä vaihetta. Ei selkeästi haluaisi sitä tehdä. Ehkä tuo tarttee sen hetken tuntea vapautta (yksinäisyyttä) jotta voi tulla takaisin ja arvostaa sitä yhdessäoloa. Tai sitten ei. Haluaa kyllä myös lievittää mun pahaa oloa ja tulee vastaan omaisuuden jaossa jotta saan pidettyä kodin lasten kanssa.

Ja juurikin siitä syystä, että olette vielä väleissä ja hän kohtuullisen suopea sinua kohtaan, suosittelen hoitamaan kaikki viralliset asiat mahdollisimman nopeasti. Tai ainakin laittamaan vireille. Mieli kun saattaa muuttua ja varsinkin jos mukana pyörii jossain vaiheessa joku uusi jamppa, niin voi olla, että lasten ja exän kodin pysyminen ei enää olekaan niin kovin korkealla listassa. Pahoittelen itse tilannetta ja myös sitä, että otan tähän näin pragmaattisen ja tylyn linjan, mutta minulla on sellainen käsitys, että erotilanteessa hetkellinenkin sopu on syytä hyödyntää niin, että nimet saadaan sekä niihin papereihin, joilla hoidetaan omaisuuden jako, että niihin joissa sovitaan lasten huollosta ja tapaamisesta. Momentum pitää käyttää raakasti hyväksi.

 

[Tepe#44]

JypFabun kanssa samoilla linjoilla. Ammenna voimaa itsellesi lapsien kautta, unohtamatta omaa hyvin vointiasia ja tarvetta puhua asiasta. Eli "tukiverkkoasi" tarvitaan nyt ja sieltä se paras kuuntelija tietenkin mukaan. Äläkä pelkää pyytää apua Metukka.

Yksi vaihtoehto on että menette parisuhde terapiaan kun molemmilla tuntuu olevan haluja yhteiseen tulevaisuuteen.

Hengessä mukana ja tukena! Jaksamisia sinne.

 

[Toivo Isänmaa]

JypFabun kanssa samoilla linjoilla.

JypFabu kirjoittaa niin viisaasti, että oikein hätkähtää itsekin.

Yksi vaihtoehto on että menette parisuhde terapiaan kun molemmilla tuntuu olevan haluja yhteiseen tulevaisuuteen.

Totta, ja ainakin tämä voisi avata kummallekin niitä ajatuksia, jotka ovat tähän tilanteeseen johtaneet.

 

[Kirjoittelija]

Konkareille kysymys: Mitenkäs tuo "haluaisin olla ennemminkin vain kaveri" -lause pitäisi tulkita?

Se pitäisi tulkita niin, että sinulle on nyt myönnetty "kaverikortti". Voit käydä eukolta kysymässä ihan allekirjoituksen siihen, kun tulostat tästä pohjan:

http://i28.tinypic.com/2k55hz.jpg