Kun olin 20-25 -vuotias tulin katsoneeksi naisia usein kovinkin ystävällisesti ja tuntemattomien vastaantulleiden kanssa katseita vaihdeltiin usein ja pidempään. Siis flirttiä oli usein ilmassa, etenkin kesäisin. Naiset tuntuivat tuolloin jotenkin pidättyväisemmiltä tässä asiassa. Sitten hiljalleen siirryin sille linjalle, että hittoako noita katselemaan, liikaa vaivaa ja kaikki tissit, perseet ja naamat on jo nähty. En kaivannut sitä jännitettä, että hymyileekö se kohtaamani nainen takaisin. Jos menen baariin, menen sinne juomaan ja kavereiden kanssa jauhamaan paskaa. Naisia en siellä oikeastaan katsele, häiritsisi vain olennaista jos heitä ryhtyisi vilkuilemaan (mukahassuttelijoille tiedoksi, etten katsele miehiäkään). Tai kadulla, mietin muita juttuja, kuin pidän tissi- ja persetutkan päällä. En enää tuon noin 25-27 -ikävuoden jälkeen ole suuremmin vilkuillut satunnaisia kohtaamiani naisia, siis flirttimielessä. No toki Johanna Halkoahoa tuijotan aina, pitäähän se joku poikkeus olla. Pakkohan sitä noin muutoin on toki jotenkin muutkin huomioida, ettei vaikkapa kävele päin jne. Ja jos jonkun naisen halusi itselleen pysyvämmin, niin niissä harvoissa tapauksissa tietysti piti lähestyä tutustumisen merkeissä. Nyt 32-vuotiaana olen huomannut, että naiset käytönnössä joka päivä heittävät pitkiä katseita minua kohtaan, sikäli kun satun ihmisten keskuudessa olemaan. Ei, minulla ei nykyisin ole hammastahnaa suupielessä tai sepalus unohtunut auki tms.
Kysymys kuuluukin, onko flirttailukulttuurissamme tapahtunut jokin muutos, siis että naiset ovat käyneet huomattavasti hyökkäävämmiksi tässä asiassa? Sinkkuelämää -sarja yhtenä on varmastikin osaltaan vaikuttanut siihen, että naiset ovat ehkä käyneet rohkeammiksi. Ovatko palstaveljet huomanneet saman seikan, siis selkeän muutoksen vaikkapa 10 vuoden takaiseen kulttuuriin? Tai palstasiskot. Tiedossa on, että muutosta on tapahtunut, mutta nykyisin se muutos entiseen tuntuu niin suurelta, että se on alkanut jo hämmentämään.
Joku voi kysyä, että mistä tiedän, että ne naiset vilkuilevat, kun en heitä katso mutta kyllä sitä aistii ns. sivusilmällä ne pitkät katseet ja sellaisia tulee sitten siinä vaiheessa vaistomaisesti salamannopeasti vilkaistua, tosin ilman paluuflirttiä.
Vai onko meikäläisestä tullut poikamaisuuden sijaan iän myötä niin miehekkään charmantti, että tämä muutos pitemmissä katseissa johtuu vain siitä, ehhehe. Eihän minua toki haittaa ne pitkät katseet, kunhan aidon vilpittömästi ihmettelen muutosta, ilman mitään itsetunnon nostattamistarvetta. Enemmänkin juuri muiden kokemukset tästä edm. aiheesta kiinnostaisivat.
