Olen itse yrittänyt olla hyvä ja ystävällinen, mutta nyt alkaa pikku hiljaa itelläkin pinna paukkua. Olisiko pieni räjähdys poikaa, pitäisikö itse hoitaa eropaperit ja pitää ylpeytensä, kuin olla tossun ja vittuilun alla sekä lopulta tulla jätetyksi? Vai olisiko jollakin keinoa pelastaa tilanne?
Kun en vaimoasi tunne ja tilanteestanne enemmän tiedä, en voi kommentoida muuten kuin yhden naisen näkökulmasta.
Vaikuttaa siltä, että vaimollasi on ns. kivi kengässä ja se hiertää jatkuvasti. Jos se on pidemmän aikaa hiertänyt, haava ei parane hetkessä. Jos ongelmat juontavat juurensa juomisestasi, on selvää, että koko asia on vaimollesi herkkä paikka ja siihen liittyy usein paljon asioita, joista ei puhuta suoraan ääneen.
Juominen aiheuttaa monissa läheisissä sekä pelkoa toisesta osapuolesta että tietynlaista avuttomuutta tilanteen edessä. Moni käsittää teoriassa, että jokainen tekee omat valintansa itse ja jeppe juo, jos jeppe haluaa. Ei siinä useinkaan toisten itkut ja vetoomukset auta. Mutta samalla se on juuri siksikin hyvin loukkaavaa, koska jokainen haluaisi olla toiselle sellainen ihminen, jonka vuoksi tekisi mitä vain. Ja tavallaan se, että toinen ei halua tai pysty olemaan juomatta, vaikka se toista ärsyyttääkin, saa monet ihmiset miettimään, kuinka suuresta ongelmasta onkaan kysymys. Siinä joutuu tavallaan perimmäisten kysymysten äärelle, koska alkoholiongelma tuo mukanaan myös muita ongelmia. Ongelmia, jotka koskevat itseä, mutta joihin ei paljonkaan aina itse kykene vaikuttamaan.
Monella ihmisellä on lähipiirissä alkoholiongelmainen henkilö. Jokaisella on omat keinonsa selvitä asiasta. Toiset ovat välinpitämättömiä, toiset yliherkkiä, suurin osa jotain siltä väliltä. Itse kuulun siihen ihmisryhmään, joka on oman osansa tästä alkoholiongelmaisten joukosta saanut ja siksi en ole ollenkaan halukas vetämään itseäni yhtään syvempään suohon kuin on pakko. Vanhempien tai sisarusten alkoholinkäyttöön ei pysty (valitettavasti) vaikuttamaan, mutta parisuhdeasioissa molemmilla on aina vaihtoehto.
Mä suosittelen, että puhut vaimosi kanssa avoimesti asiasta. Ole nöyrä, (nöyristellä ei tietenkään pidä) ja pyydä vaimoasi kertomaan niistä tuntemuksista, mitä hän kokee juomisestasi ja myös muista. En usko, että vaimosi kohdalla kyse oli niinkään siitä, että joit ne kaljasi, vaan pikemminkin siitä, että stressi tms. laukesi juuri juomalla. Sillä hetkellä, kun oli "hyvä syy", sanoit piut paut sille pitkälle juomattomalle kaudellesi. Vaimosi silmissä todennäköisesti luottamus meni taas. Sitä on aika vaikea selittää, millaista se käytännössä on, kun juomisen vuoksi menee luottamus. Omalla kohdallani kyse ei niinkään ole juuri siitä käsillä olevasta hetkestä, vaan enemmänkin siitä mitä tuleman pitää.
Osa musta ymmärtää vaimoasi ja hänen reaktioitaan erinomaisesti. Osa taas sinua. Mun mielestäni sinä et kuitenkaan voi mennä sen taakse, että olet tehnyt yksin kaiken viime aikoina ja vaimo ei osoita kiitollisuutta sitä kohtaan, vaan vittuilee juomisestasi. Mun mielestäni tässä on kysymys kahdesta eri asiasta. Jos odotat jotakin "vastuuvapautta" juomiselle kaikkien tehtyjen askareiden vuoksi, saat odottaa sitä katkeraan loppuun asti. Ymmärrän, että haluat saada kiitosta ja arvostusta tekemisistäsi. Kaikkihan sitä haluavat. Ja sinun kuuluisi toki se saadakin.
Mä uskoisin, että tässä asiassa on kysymys vain ja ainoastaan luottamuksesta. Mieti tarkkaan, mitä kaikkea olet valmis tekemään säilyttääksesi avioliittosi. Onko juominen kuinka tärkeällä sijalla elämässäsi? Onko vaimosi käytös erilaista, kun olet ollut juomatta pidempiä kausia? Mitä haluat elämältäsi? Entäpä mitä uskot vaimosi haluavan? Juttele avoimesti vaimosi kanssa ja miettikää yhdessä, onko toiveenne ja odotuksenne samalla tasolla. Jos on, miettikää, minkälaisia ponnistuksia teidän pitää tehdä päästäksenne haluamaanne pisteeseen. Jos tuntuu, että ponnistukset ovat uhrauksia ja työtä on liikaa, miettikää olisiko parempi muuttaa vaikka vähäksi aikaa eri osoitteisiin. Mutta pyrkikää pysymään sovussa ja ihan oikeasti kuuntelemaan ja sisäistämään, mitä toinen sanoo. Jutelkaa parin päivän päästä uudelleen asioista ja katsokaa, onko toinen ymmärtänyt. Kirjoittakaa vaikka toisillenne kirjeet, missä vuodatatte kaikki asiat, mitkä vaivaavat. Olkaa avoimia, mutta kunnioittakaa toisianne. Vaikka tienne eroaisivatkin jossain vaiheessa, ei maailma siihen kaadu. Joskus käy niin. Olisi kuitenkin hienoa, jos keskinäinen kunnioitus säilyisi loppuun asti.
Vähän sekavaa tekstiä, mutta toivottavasti pointti aukesi...
