Tilanne entistä paremmalla mallilla, en ole yhtään yötä tällä viikolla viettänyt kotonani. Huvittavaa sinänsä, neiti asuu kahden korttelin päässä, sehän on melkein kuin viettäisi yönsä kotona, ei nyt kuitenkaan ihan kylpytakissa viitsi aamuisin kotiin kuljeskella, mutta ei paljon muutenkaan. Vikaa en ole vieläkään hänestä löytänyt, vaikka taipumusta niiden löytämiseen mulla kyllä on.
Tämä vaan vahvistaa sitä käsitystäni, että niillä asioilla on oikeasti taipumus selvitä, aikaisemmista tapahtumistahan voi lukea tuolta elokuun puolen välin tienoilta...
ChosenTwo ja Mapleton, kyllä se joku tulee ja vie jalat alta, silloin kun sitä vähiten odottaa.
Tämä viesti vahvistaa sitä käsitystä, minkä vankkumaton kannattaja myös itse olen: mukavia tyttöjä menee ja tulee, mutta potentiaalisen ('oikean') kohdatessasi varmasti huomaat sen. Ja ennen kaikkea pitkä, raastavan pitkä odotus on vaivan väärti - sukat pyörivät jaloissa ja innostus on kuin 16-kesäisen ensikänneillä. Fantastico. Maailma hymyilee.
Jos alkuinnostuksen aikana joudut kuitenkin epäröimään suhdetta tai tekemään liikaa sen eteen, olet luultavasti väärässä suhteessa. Ja koska olen kasvatettu pumpulisissa lastenvaunuissa uskallan lisäksi väittää, että alussa suhdetta häiritsevä tekijä harvemmin lievenee ajan kanssa. Täydellisiä suhteita päättyy harva se päivä ja poikkeus vahvistaa säännön: Kai meillä kaikilla on silti omat unelmamme ja tarinamme sen toteuttamiseen?
Ja aiemmin mainittu syvällisempi elämän hopeinen olkinuora: Jos et tiedä oletko koskaan ollut rakastunut, et varmasti sitä ole ollut. Perfektionistinä ja ikuisena nuoruuden hulluuden ihannoijana haluan itse ihastua, rakastua ja samaistua puolisooni samassa aikataulussa ja yhteisien, toisiaan täydentävin ajatuksin. Ei elämästä - tässä tapauksessa parisuhteesta - kannata tehdä vaikeampaa kuin se on.
Vielä kun (o)saisi itse toteuttaa sanomaansa.
Tämä on allekirjoittaneen raaka, ihana ja inhimillisiä piirteitä sisältävä yleistys.