Naisasiat

[mjr]

Eli summasummarum: Omalla kohdallani pariterapiasta oli valtava hyöty. Tajusimmen sen ansiosta viimeistään tarpeidemme olevan niin erilaiset, ettei ole mitään järkeä väkisin junnata ja katkeroitua suhteessa ja erota lopulta kuitenkin ja riidoissa tapella lapsen huoltajuudesta. Vaan ulkopuolisen avulla hyvissäajoin ymmärretty eropäätös puhdisti välillämme kyteneet jännitteet ja eron jälkeen vuoroviikkovanhemmus on toiminut mutkattomasti ilman ulkopuolisten vaivaamista, mukaanluettuna lastenvalvoja.

Täysin saman allekirjoittaisin minäkin - oli erittäin suuri hyöty. Ja tosiaan juuri tuo omien sokeiden pisteiden löytyminen ja käsittely. Olin usein niissä sessioissa defensiivinen ja torjuva, mutta sitten todellakin vähitellen on avautunut, että on paljon kehityskohteita, etten ole lähellekään niin toimiva ja ymmärtäväinen suhteessa kuin mitä olin ajatellut.

 

[moby]

Kertoo siitä että toisella teki mieli kännissä nussia vierasta miestä. Ei tuollaisessa tapauksessa kyseessä ole mikään oire parisuhteen huonosta tilasta, tai siitä mitä Makkeli olisi sanonut, tehnyt, tai jättänyt sanomatta tai tekemättä. Pettäminen saattoi olla ihan impulsiivinen ja täten etukäteen suunnittelematon teko, mutta yhtä kaikki tehty mikä tehty.

Jos oli suunniteltu juttu, niin olisihan kumppani voinut kertoa että hei, nyt on aivan pakko saada vierasta munaa. Siitä voidaan sitten sopia että käykö asia kumppanillekin, vai mennäkö muiden kanssa sänkyyn mieluummin sinkkuna.

Tähänhän moderni yhteiskunta yrittää meidät aivopestä. Jos parisuhteessa on kaikki reilassa, kenellekään ei tule edes mieleen pettää kumppania. Tämä toki miehenä, joka osaa ajatella järkevästi seurauksista. Naiset ovat kuin tuuliviirejä, mutta heillekin harvoin tulee mieleen imeä vierasta munaa, jos homma toimii kotona kaikinpuolin.

Avoimet suhteet ovat ihan jees, jos tuosta sovitaan suhteen alussa. Jos naisen tekee mieli vierasta munaa ja ehdottaa "avaamaan" suhteen, kannattaa vaan unohtaa koko eukko. Muodikasta nykyään, mutta tosiasiassa nainen menettää viimeisenkin kunnioituksen tuollaiseen ovimattomieheen, joka antaa muiden nussia rouvaansa ja itse luultavasti joutuu tyytymään omaan käteen, kun naisilla tuon irtoseuran hankkiminen on hieman helpompaa kuin miehillä. Se kaikkien paneminen on sinkkujen hommaa, joten tuosta ei ole enää paluuta normaaliin parisuhteeseen.

Kannattaa joskus miettiä miesten ja naisten rooleja suhteessa. Ne ikiaikaiset mallit toimivat edelleen, vaikka yhteiskunta yrittää aivopestä meitä luulemaan muuta ja parisuhteessa roolit ovat tällä hetkellä sekaisin. Naisista on tullut maskuliinisempia ja miehistä feminiinisempiä. Noilla palikoilla suhteet eivät keskimäärin toimi, koska ne vaistot ovat siellä pinnan alla ja ne vaistot sanovat toimiiko homma vai ei. Joku sanoi aikanaan, että "Jos nainen sanoo että olet kusipää, olet tehnyt jotain oikein" ja toinen "Nice guys always finish last".

Naiset haluavat dominoivia ja maskuliinisia miehiä. Siksi he nuorena nussivat juuri näitä ja sitten kun maaginen 30v lähestyy, he etsivät jonkun ovimaton, joka nostaa naisen jalustalle ja pilaa koko homman. Tämä on nykyään naisille helppoa, koska he pärjäävät omillaankin, eivätkä tarvitse miestä mihinkään.

Jos haluaa kasvattaa itselleen pallit, se vaatii paljon itsetutkiskelua ja oppimista, mutta kun pallit ovat kasvaneet takaisin, elämä on paljon helpompaa parisuhteissa.

 

[Toivo Isänmaa]

Kannattaa joskus miettiä miesten ja naisten rooleja suhteessa. Ne ikiaikaiset mallit toimivat edelleen, vaikka yhteiskunta yrittää aivopestä meitä luulemaan muuta ja parisuhteessa roolit ovat tällä hetkellä sekaisin. Naisista on tullut maskuliinisempia ja miehistä feminiinisempiä. Noilla palikoilla suhteet eivät keskimäärin toimi, koska ne vaistot ovat siellä pinnan alla ja ne vaistot sanovat toimiiko homma vai ei. Joku sanoi aikanaan, että "Jos nainen sanoo että olet kusipää, olet tehnyt jotain oikein" ja toinen "Nice guys always finish last".

Niin samaa mieltä. Vaikka tämä nykyinen pellemaailma tekee kaikkensa saattaakseen tolkun ihmisen normaalin elämänsä kanssa alakynteen kaikenmaailman pervoilun kanssa.

 

[rpeez]

On tuossa @moby n kirjoituksessa perää siinä mielessä, että naiset pitää jämäkistä miehistä, koska se tuo turvaa ikiaikaiseen malliin. On itselläkin kokemusta, että nainen, joka kerran sanoi minua kieltämättä ansiosta siaksi, antoi muutaman vuoden päästä pusun poskelle.

Mutta nyt tarkkana tämän kanssa. Se ei saa sitten mielestäni tarkoittaa naisen alistamista ihmisenä, jolta tuo @moby n viesti pahasti näyttää.
Itse pidän parisuhteessani vain puoleni, välillä kovaakin, se saa riittää. En rajoita toisen valinnan vapauksia. Ulkoisia uhkia kohtaan on sitten tärkeää olla luja.

 

[Nahkasohva]

Mutta nyt tarkkana tämän kanssa. Se ei saa sitten mielestäni tarkoittaa naisen alistamista ihmisenä, jolta tuo @moby n viesti pahasti näyttää.
Itse pidän parisuhteessani vain puoleni, välillä kovaakin, se saa riittää. En rajoita toisen valinnan vapauksia. Ulkoisia uhkia kohtaan on sitten tärkeää olla luja.

Sanoisin, että ennemmin kuin dominoivista miehistä naiset pitävät itseään kunnioittavista ja itsevarmoista miehistä. Sellaisista, jotka eivät palvo, takerru eivätkä inise vaan arvostavat ja antavat tilaa. Siihen ei perinteisiä roolimalleja tarvita.

 

[rpeez]

Sanoisin, että ennemmin kuin dominoivista miehistä naiset pitävät itseään kunnioittavista ja itsevarmoista miehistä. Sellaisista, jotka eivät palvo, takerru eivätkä inise vaan arvostavat ja antavat tilaa.

Helppo olla samaa mieltä, tuo on varsinainen hifi määritelmä asiasta minunkin ymmärrykseni mukaan.

 

[Patarouva]

Sanoisin, että ennemmin kuin dominoivista miehistä naiset pitävät itseään kunnioittavista ja itsevarmoista miehistä. Sellaisista, jotka eivät palvo, takerru eivätkä inise vaan arvostavat ja antavat tilaa. Siihen ei perinteisiä roolimalleja tarvita.

Nimenomaan. Ihmistä joka arvostaa toista ihmistä ihmisenä, mutta osaa antaa arvon myös itselleen. Se on mielestäni juuri sitä parasta jämäkkyyttä elämässä. Ei tarvitse nostaa ketään jalustalle eikä toisaalta alentaa tai alistaa.

 

[moby]

On tuossa @moby n kirjoituksessa perää siinä mielessä, että naiset pitää jämäkistä miehistä, koska se tuo turvaa ikiaikaiseen malliin. On itselläkin kokemusta, että nainen, joka kerran sanoi minua kieltämättä ansiosta siaksi, antoi muutaman vuoden päästä pusun poskelle.

Mutta nyt tarkkana tämän kanssa. Se ei saa sitten mielestäni tarkoittaa naisen alistamista ihmisenä, jolta tuo @moby n viesti pahasti näyttää.
Itse pidän parisuhteessani vain puoleni, välillä kovaakin, se saa riittää. En rajoita toisen valinnan vapauksia. Ulkoisia uhkia kohtaan on sitten tärkeää olla luja.

Ei ole tosiaankaan kyse mistään alistamisesta, jos roolitukset ovat kunnossa. Ykkösketjussa minä olen keskushyökkääjä ja rouva laitahyökkääjä. On sovittu tehdäänkö viivelähtöjä tai nopeampaa toimintaa. Kun kaikilla on tiedossa miten edetään, on helpompi elää sitä arkista elämää. Ei tarvitse motkottaa mistään, kun asiat ovat jo tiedossa ja hyväksyttynä etukäteen.

Kun minä päivittäin aamulla kokkaan aamupalaa, rouva siivoaa asunnon. Rouvan kokkaaman illallisen jälkeen hän tiskaa muutaman lautasen. Kun rouva tekee duunia online, minä voin käydä parilla kaljalla kavereiden kanssa ja tulen kotiin silloin kun on sovittu. Sitten yleensä harrastetaan sitä kauneinta. Jos ei illalla, niin sitten aamulla viimeistään.

Asutaan lähellä Pattayaa, joten miehillä on täällä kaikenlaisia houkutuksia. Houkutukset ei kiinnosta, kun kotiasiat on kunnossa, Jos käyn "epämääräisissä" paikoissa, ilmoitan rouvalle etukäteen ja kaikki on ok. Epämääräiset mestat tarkoittavat lähinnä paikkoja, jossa mulla on vanhoja frendejä(naisia) ja käyn silloin tällöin noissa mestoissa kaljoittelemassa. Rouva on nähnyt kaikki mun epämääräiset frendit minun aloitteesta, joten kaikki on ok. Ei tästä elämästä tarvitse tehdä tämän vaikeampaa.

Rouva tekee mulle myös manikyyrin, pedikyyrin ja jalkahoidon silloin kun näihin on tarvetta. Tämä on ollut kipupiste monelle suomalaiselle. Vissiin sitä alistamista, vaikka tekee kaiken tämän ihan oma-aloitteisesti.

Rouva oli ystävänpäivänä muualla ja laittoi minulle puskan kukkia ihan vaan koska kaikki on hyvin(ks. kuva)

 

[Eikka86]

Niin samaa mieltä. Vaikka tämä nykyinen pellemaailma tekee kaikkensa saattaakseen tolkun ihmisen normaalin elämänsä kanssa alakynteen kaikenmaailman pervoilun kanssa.

Tämmöisenä viinasta, vitusta ja läskisoossista pitävänä katoavana luonnonvarana kiinnostaisi tietää näistä nykyajan pervoiluista ja miten ne ajaa minua alakynteen elämäni kanssa. En ainakaan ole huomannut muiden makuuhuonetouhujen häiritsevän elämääni tai vaikuttavan omaan toimintaani makuuhuoneessa.

 

[Nahkasohva]

Tämmöisenä viinasta, vitusta ja läskisoossista pitävänä katoavana luonnonvarana kiinnostaisi tietää näistä nykyajan pervoiluista ja miten ne ajaa minua alakynteen elämäni kanssa. En ainakaan ole huomannut muiden makuuhuonetouhujen häiritsevän elämääni tai vaikuttavan omaan toimintaani makuuhuoneessa.

Täytynee tarttua tähän, koska olen pervo. Pyydän siis jo etukäteen anteeksi itseni ja muiden pervojen puolesta, jos ajaudut vuoksemme alakynteen ja toimintasi makuuhuoneessa häiriintyy. En tosin tiedä, miten se voisi tapahtua, mutta pahoittelen joka tapauksessa.

 

[Czescku]

Tuo vielä pientä. Kokeilepa kaverin vaimoa. En nyt ihastusta tunnusta, mutta jotain siihen suuntaan kyllä. Oli viime viikonloppuna täällä miestään paossa ja lapsenikin hänet tapasivat. Totesivat että oli aika kiva.

Elämä on joskus hyvin erikoista. Näköjään 13kk sitten olen lähettänyt moisen viestin (muistin ja siksi etsin tämän). Tilanne ei muuten ole muuttunut kuin että varmaan puolet tuntemistani jatkislaisistakin tavanneet hänet (ja loputkin kai vähintään kuvan nähneet).

Tulevaisuus on kuitenkin täysin auki (johtuen enemmän hänestä, jotkut täälläkin tietävät taustoja mutta en niistä nyt julkisesti kerro). Mutta toisaalta kun oman avioeroni virallisesta leimapäivästä tulee tällä viikolla kuluneeksi 8v niin olen ajatellut että kai minäkin saan kivaa pitää kun sellaista tarjottimella tarjotaan. Joten ei tässä jaksa hirveästi tulevaisuutta miettiä. Kivaa kuitenkin että on jotain asiaa tähän ketjuunkin.

 

[Fiftie]

Elämä on joskus hyvin erikoista. Näköjään 13kk sitten olen lähettänyt moisen viestin (muistin ja siksi etsin tämän). Tilanne ei muuten ole muuttunut kuin että varmaan puolet tuntemistani jatkislaisistakin tavanneet hänet (ja loputkin kai vähintään kuvan nähneet).

Tulevaisuus on kuitenkin täysin auki (johtuen enemmän hänestä, jotkut täälläkin tietävät taustoja mutta en niistä nyt julkisesti kerro). Mutta toisaalta kun oman avioeroni virallisesta leimapäivästä tulee tällä viikolla kuluneeksi 8v niin olen ajatellut että kai minäkin saan kivaa pitää kun sellaista tarjottimella tarjotaan. Joten ei tässä jaksa hirveästi tulevaisuutta miettiä. Kivaa kuitenkin että on jotain asiaa tähän ketjuunkin.

Eikö haittaa, että se on kaveris vaimo? Siis tämä nyt oikeasti ihan hyvällä kysyen ja yhtään syyllistämättä tai mitään. Tunteille ei toki mitään mahda.

 

[Czescku]

Eikö haittaa, että se on kaveris vaimo? Siis tämä nyt oikeasti ihan hyvällä kysyen ja yhtään syyllistämättä tai mitään. Tunteille ei toki mitään mahda.

Tämä kaverini oli 17v (minä 22v) kun häneen tutustuin. Elämät veivät hyvin eri suuntiin mutta yhteydessä tuli silti oltua. Hänen vaimonsa tapasin ensimmäisen kerran kun oli meille joskus ehkä 5v sitten kännikuskina baarista kotiin (en ihastunut silloin). Tapasin pariskunnan täysin sattumalta noin 1,5v sitten ja vaimonsa elämässä oli tapahtunut täyskäännös mut kaverini elämässä ei. Ero oli jo silloin vain ajan kysymys, joka sitten huipentui kaverini vaimon eroilmoitukseen kotonaan josta kaveri lähti poliisikyydillä ja oikeuskäsittely on joskus.

Tuota tapahtumaa en voi kaverilleni antaa anteeksi (naisia vastaan ei kohdisteta väkivaltaa), mutta sentään pystymme satunnaisesti viestejä vaihtelemaan eikä häntä haittaa että juuri minä olen hänen vaimonsa kanssa (virallinen ero tulee ihan lähiaikoina).

Edit: Vastaus kysymykseen: Ei haittaa

Toinen edit: Lasteni äitinikin oli lähes kaverini (kaverin kaverin jonka kuitenkin tunsin ihan hyvin) puoliso.

 

[Oles]

Omassa eroprosessissani ollaan nyt siinä vaiheessa, että minä muutan viikon päästä omaan asuntoon. Pitäisi nyt viikon aikana miettiä exän kanssa lusikoiden yms. jakamista. En odota mitään draamaa, koska molemmat tiedämme aika hyvin, mikä kuuluu kenellekin ja näin, mutta aavistan, että tulevat päivät tulevat olemaan raskaita, kun pitää yhteinen koti purkaa ja muuttaa omilleen. Jonkin verran ahdistaa tämä muutos. Valitettavasti on muutenkin elämän osalta huolenaiheita ja ei ole nyt yhtään ylimääräistä energiaa. Onko kenelläkään jakaa jotain ajatuksia tai neuvoja omilleen muuton osalta tämmöisessä tilanteessa?

 

[Makkeli]

Otetaanpas pientä päiväkirjamaista päivitystä taas omaan tilanteeseen, kun aiemminkin on palstaveljiltä ja sisaruksilta erinomaisia pointteja ja ajatuksia tullut.

Eilen tuli tosiaan käytyä vihdoin ja viimein tuolla pariterapiassa ensimmäinen käynti. Aiempien riitojen yhteydessä rouva jo pariin otteeseen oli sitä mieltä, että hän ei edes paikalle aio ilmaantua, mutta niin vaan kuitenkin onneksi paikalle yhdessä mentiin - tästä pisteet hänelle. Itse terapiasta nyt ei juurikaan käteen jäänyt, käytännössä tunnin aikana ihan pintaraapaisu saatiin asiaan, kun toinen osapuoli ahdistuneisuudeltaan ja itkuisuudeltaan aina vastasi 2-5min hiljaisuuden jälkeen terapeutin esittämiin kysymyksiin. Mutta muutamia hyviäkin kysymyksiä ja vastauksia, semmoisia mitä minä en millään pystyisi ilman riitaa häneltä kysymään, esim että miten hän tällä hetkellä näkee itsensä ihmisenä niin oli ihan mukava näihin kuulla vastauksia. Lopussa terapeutti sitten ensin rouvalta kysyi, että haluaako hän jatkossakin tulla käynneille, vastauksena aina hyvä "en tiedä". Mutta kuitenkin kun minä sanoin haluavani käydä, suostui hän myös seuraavan käynnin varaamaan.

Toinen mielenkiintoinen nyanssi mielestäni, että asiasta riitelyiden aikana minulle hän on useasti huutanut sitä, että tässä ei ole enää mitään tulevaisuutta ja ero on ainut vaihtoehto. Terapeutin kysyessä kuitenkin molemmilta näkemystä suhteen mahdollisesta jatkosta, niin tuolla hän sitten ei ollutkaan enää samaa mieltä vaan vastaus oli enemmän "en tiedä" tyylinen kuin varma ero.

Myös omat ajatukset vaihtelevat jopa päivittäisellä tasolla siitä, että haluaisi yrittää antaa anteeksi ja jatkaa yhdessä siihen, että ei tästä enää mitään tule. Itse pettäminen, sen jälkeinen viiden viikon salailu asiasta ja varsinkin kertomisen jälkeinen yli 4vk kun toinen on jättänyt minut täysin yksin paskojen tunteiden käsittelyn kanssa eikä ole halunnut puhua, tukea tai auttaa on kyllä vahvasti saanut omaakin vaakakuppia kallistumaan siihen suuntaan, että tuskinpa tästä enää mitään tulee. Niin vahvasti se oma arvostus ja kunniotus toista ihmistä kohtaan näiden kaikkien kolmen syyn vuoksi on tullut alas, että miten voi tuollaisen teon jälkeen vielä sitten kohdella toista näin paskasti.

Harmi vaan, että jaksaminen ja voimavarat ovat myös ihan nollissa, joten käytännön asioiden hoitaminen tuntuu aivan mahdottoman kuormittavalta tällä hetkellä, mikäli nyt eroon päädytään. Toisen kännisen syrjähypyn vuoksi ei haluaisi kymmeniä tuhansia euroja kuitenkaan hävitä asuntokaupoissa ja muussakaan, niin siitäkin syystä olisi pakko jonkinlainen aselepo edes löytää, jos tässä samassa osotteessa vielä useita kuukausia sitten asutaan.

Samalla kuitenkin välillä kun on hyviä päiviä, että on jopa hieman läheisyyttä, nukutaan samassa sängyssä, käydään yhdessä ulkoilemassa/saunotaan yms niin tuntuu, että kyllähän tämän solmun tästä jotenkin saa ratkaistua, kun välillä on edelleen toisen kanssa vaan niin perkeleen hyvä olla.

Lopputulos tämän raamatun jälkeen? Ei oikein mikään, tilanne edelleen hyvin solmussa ja sekava, omat tunteet aivan vuoristoradassa ja mieliala, yöunet ja muut edelleen normaalia heikompia.

Toivottavasti mahdollisimman moni saisi elää elämänsä ilman vastaavaa pettämiskeissiä, kyllä tämä vaan paskaa on.

 

[444]

Omassa eroprosessissani ollaan nyt siinä vaiheessa, että minä muutan viikon päästä omaan asuntoon. Pitäisi nyt viikon aikana miettiä exän kanssa lusikoiden yms. jakamista. En odota mitään draamaa, koska molemmat tiedämme aika hyvin, mikä kuuluu kenellekin ja näin, mutta aavistan, että tulevat päivät tulevat olemaan raskaita, kun pitää yhteinen koti purkaa ja muuttaa omilleen. Jonkin verran ahdistaa tämä muutos. Valitettavasti on muutenkin elämän osalta huolenaiheita ja ei ole nyt yhtään ylimääräistä energiaa. Onko kenelläkään jakaa jotain ajatuksia tai neuvoja omilleen muuton osalta tämmöisessä tilanteessa?

En tiedä, onko tämä juuri mikään neuvo, mutta ainakin se on ajatus. Ehdotin itse aikanaan osituksen suhteen, että minä pidän meidän yhteisen auton ja hän pitää kaiken yhteisen irtaimiston. En tiedä, oliko millään tavalla tasajako vai ei, mutta halusin päästä itse helpommalla enkä todellakaan halunnut mukaani yhtään mitään entisestä elämästäni. Paitsi sen auton, olihan se sentään Saab. Hänen suostuttua tähän oli muutto lopulta hyvin helppo. Ei tarvinnut siirtää muuta kuin itsensä. Toki sitten piti ostaa kaikki tarpeelliset mööpelit uusiksi, mutta se oli pieni hinta siitä, että pääsi historian painolastista eroon.

 

[hege]

@444 , aikanaan itsellä tuli sama kuvio eli exä sai liki kaiken irtaimiston (keittion iso pöytä tuoleineen ja entisöity sohva ja nojatuoli jäi myös) sekä sitikan ja minä pidin turbo-saabin (asunto oli minun niin se jäi automaattisesti minulle). Mitään ei jäänyt ikävä, ei sitikkaa eikä exää.

 

[Toivo Isänmaa]

Samalla kuitenkin välillä kun on hyviä päiviä, että on jopa hieman läheisyyttä, nukutaan samassa sängyssä, käydään yhdessä ulkoilemassa/saunotaan yms niin tuntuu, että kyllähän tämän solmun tästä jotenkin saa ratkaistua, kun välillä on edelleen toisen kanssa vaan niin perkeleen hyvä olla.

Tämä on valitettavasti pettävää turvallisuushakuisuuta, puhun omasta kokemuksesta.

Ansaitset kaiken kertomasi jälkeen parempaa. Revi itsesi irti ja aika armahtaa ja sinulla on koko loppuelämä aikaa.

 

[Sj991]

Toinen mielenkiintoinen nyanssi mielestäni, että asiasta riitelyiden aikana minulle hän on useasti huutanut sitä, että tässä ei ole enää mitään tulevaisuutta ja ero on ainut vaihtoehto. Terapeutin kysyessä kuitenkin molemmilta näkemystä suhteen mahdollisesta jatkosta, niin tuolla hän sitten ei ollutkaan enää samaa mieltä vaan vastaus oli enemmän "en tiedä" tyylinen kuin varma ero.

Minusta tuntuu, että tuossa taitaa olla vain se, että terapeutin läsnä ollessa voi olla perkeleen vaikea sanoa, että: "Ei tässä ole enää mitään tulevaisuutta ja ero on ainut vaihtoehto."

Kaiken kertomasi jälkeen minun alkaa olemaan erittäin vaikeaa uskoa, että tämä juttu onnellisesti päättyy. Niin vaikealta tuo puhuminen hänelle vaikuttaa. Koko homma kuullostaa melkeen siltä kuin sinä olisit ollut se, joka on pettänyt eikä hän. Pelkästään siinä että saat toisen puhumaan voi kestää vuosi tai koko elinikä. Puhumattakaan koko asian selvittämisestä. Jos haluat vielä suhteen pelastaa niin pahoin pelkään, että sinulla on edessäsi koko Himalajan vuoristo kiivettävänä ja matkan varrella on tuhat lumivyöry vaaraa ja hän saattaa itse lähteä minä hetkenä hyvänsä kävelemään ja jättää leikin kesken. Palstaneron mielipide: On aika hyväksyä tappiot ja lähteä pöydästä.

Ja kun tuosta asunnon myynnistä olet huolissasi niin jos häviät sen kymppitonnin niin se tarkoittaa ainoastaan sitä, että saat joskus tuleivaisuudessa maksettua sen asuntolainan 52-vuotiaana etkä 50-v. Eli ihan sama, ei tuolla rahalla saa silloin mitään elämää mullistavaa. Eikä kukaan ole koskaan kuolinvuoteella sanonut että: "Onneksi silloin nuorena jäin paskaan suhteeseen ja säästin kymppitonnin."
Sama kuin kaikissa muissakin sijoituksissa: Välillä myös häviää rahaa eikä se ole mikään maailmanloppu. Mielummin sitten vaikka riitelette sen pari kuukautta yhdessä asuessa tai sitten ette puhu ollenkaan.

Tsemppiä ja voimia sinulle mitä tahansa päätätkin lopulta tehdä.

 

[Spire]

Minusta tuntuu, että tuossa taitaa olla vain se, että terapeutin läsnä ollessa voi olla perkeleen vaikea sanoa, että: "Ei tässä ole enää mitään tulevaisuutta ja ero on ainut vaihtoehto."

Kaiken kertomasi jälkeen minun alkaa olemaan erittäin vaikeaa uskoa, että tämä juttu onnellisesti päättyy. Niin vaikealta tuo puhuminen hänelle vaikuttaa. Koko homma kuullostaa melkeen siltä kuin sinä olisit ollut se, joka on pettänyt eikä hän. Pelkästään siinä että saat toisen puhumaan voi kestää vuosi tai koko elinikä. Puhumattakaan koko asian selvittämisestä. Jos haluat vielä suhteen pelastaa niin pahoin pelkään, että sinulla on edessäsi koko Himalajan vuoristo kiivettävänä ja matkan varrella on tuhat lumivyöry vaaraa ja hän saattaa itse lähteä minä hetkenä hyvänsä kävelemään ja jättää leikin kesken. Palstaneron mielipide: On aika hyväksyä tappiot ja lähteä pöydästä.

Ja kun tuosta asunnon myynnistä olet huolissasi niin jos häviät sen kymppitonnin niin se tarkoittaa ainoastaan sitä, että saat joskus tuleivaisuudessa maksettua sen asuntolainan 52-vuotiaana etkä 50-v. Eli ihan sama, ei tuolla rahalla saa silloin mitään elämää mullistavaa. Eikä kukaan ole koskaan kuolinvuoteella sanonut että: "Onneksi silloin nuorena jäin paskaan suhteeseen ja säästin kymppitonnin."
Sama kuin kaikissa muissakin sijoituksissa: Välillä myös häviää rahaa eikä se ole mikään maailmanloppu. Mielummin sitten vaikka riitelette sen pari kuukautta yhdessä asuessa tai sitten ette puhu ollenkaan.

Tsemppiä ja voimia sinulle mitä tahansa päätätkin lopulta tehdä.

Täytyy nyt kyllä olla tämän viestin kanssa samaa mieltä. En tietysti ole itse ollut pettäjänä tuossa tilanteessa että en voi sanoa ymmärtäväni pettäjän näkökulmasta psykologiaa tarpeeksi, mutta kuvittelisin että tekisin tuossa tilanteessa kaikkeni jotta saisin suhteen jatkumaan. Tämä siis tilanteessa jossa haluaisin jatkaa suhdetta. Tuo tilanne taas tosiaan kuulostaa lähes siltä kuin pettämisestä syyllistettäisiin epäsuorasti petettyä osapuolta.

Ero saattaa siis olla mielenterveyden kannalta paras ratkaisu, varsinkin ottaen huomioon mahdollisuuden siihen että pettämistä tapahtuisi uudestaan. Kestäisikö pää enää sitä?

 

[Iisoppi]

Itse pettäminen, sen jälkeinen viiden viikon salailu asiasta

Monella ihmisellä nyt vaan on taipumus kieltää asiat niin kauan kuin on mahdollista ja myöntää vasta pakon edessä. Itse pidän tuota salailua jonkinmoisena ihmismielen sisälle rakennettuna suojaamismekanismina. Joku toinen voi olla ihan toista mieltä. Ihminen vaan usein haluaa pitää yllä jotain kulissia ettei satuttaisi toista. Se on tietenkin väärin koska loppujen lopuksi jossain vaiheessa totuus saattaa tulla esiin. Luulen että naisellasi on todella paha mieli asian suhteen ja se näkyy sitten aika pahasti teidän elämässä. Ei, en puolusta pettämistä mutta jollain tavalla ymmärrän sen tuskan jota naisesi tuntee ja jota hänen on vaikea käsitellä.

Myytti naisista jotka osaa puhua tunteista ja miehistä jotka eivät osaa puhua tunteista... Tuon voisi heittää ihan huolella romukoppaan kun nämä asiat on hyvin yksilöllisiä. Paljon on kiinni tietenkin terapeutin osaamisesta että hän saa kiinni niistä asioista jotka on kriittisiä. Ja osaa antaa teille jotain välineitä käsitellä parisuhdettanne arjessa. Teistä kahdesta on kiinni saatteko suhteenne vielä toimimaan. Voi olla ettei se mikä on kerran rikottu korjaudu enää koskaan. Voimia teille!

 

[Oles]

En tiedä, onko tämä juuri mikään neuvo, mutta ainakin se on ajatus. Ehdotin itse aikanaan osituksen suhteen, että minä pidän meidän yhteisen auton ja hän pitää kaiken yhteisen irtaimiston. En tiedä, oliko millään tavalla tasajako vai ei, mutta halusin päästä itse helpommalla enkä todellakaan halunnut mukaani yhtään mitään entisestä elämästäni. Paitsi sen auton, olihan se sentään Saab. Hänen suostuttua tähän oli muutto lopulta hyvin helppo. Ei tarvinnut siirtää muuta kuin itsensä. Toki sitten piti ostaa kaikki tarpeelliset mööpelit uusiksi, mutta se oli pieni hinta siitä, että pääsi historian painolastista eroon.

Kiitos vastauksestasi. Omaisuuden jako ei ole iso ongelma, kun ei ole autoa ja asutaan vuokralla. Oikeastaan puhuttiinkin eilen pitkälti läpi, miten jako menee eri huonekalujen ja muun tavaran osalta. Se raskain juttu on henkinen eli tavaroiden pakkaaminen ja itse muuttaminen. Ero konkretisoituu lopullisesti. Todella ristiriitaiset fiilikset on ollut jo pitkään ja ei ole ihan hirveästi voimavaroja. Tämän prosessin läpikäymiseen kelpaisi henkisen puolen neuvot, joskin en tiedä onko niitä oikein. Pitää kai vaan elää tämä nyt vaan läpi ja sitten se on ohi.

 

[444]

Kiitos vastauksestasi. Omaisuuden jako ei ole iso ongelma, kun ei ole autoa ja asutaan vuokralla. Oikeastaan puhuttiinkin eilen pitkälti läpi, miten jako menee eri huonekalujen ja muun tavaran osalta. Se raskain juttu on henkinen eli tavaroiden pakkaaminen ja itse muuttaminen. Ero konkretisoituu lopullisesti. Todella ristiriitaiset fiilikset on ollut jo pitkään ja ei ole ihan hirveästi voimavaroja. Tämän prosessin läpikäymiseen kelpaisi henkisen puolen neuvot, joskin en tiedä onko niitä oikein. Pitää kai vaan elää tämä nyt vaan läpi ja sitten se on ohi.

Ei tuohon oikein ole muuta neuvoa antaa kuin että anna ajalle aikaa. Anna itsesi tuntea ne tunteet, jotka tulevat pintaan. Puhu jollekin, ihan sama kenelle, johon voit luottaa ja joka on valmis kuuntelemaan. Juomista en suosittele, en edes niitä ranskalaistyylisiä seitinohuita, koska sillä pakenet vain omia tunteitasi. Puhuminen ihan oikeasti auttaa. Mulla ei ollut aikanaan mitään kikkakirjaa ja hyvin rajallisesti sellaisiakaan ystäviä, joille olisin halunnut asiaa avata. Hävetti. Ihan turhaan, mutta sitä se oli. Lähdin Hampuriin ja tapasin siellä belgialaisen tyypin. Puhuin hänelle. Täysin tuntematon entuudestaan, mutta oli valmis kuuntelemaan, halusi että puhun. Se auttoi pääsemään alkuun, sisäistämään paremmin sen, että tämä tosiaan oli lopullista. Puhuin toki paljon myös ex-vaimoni kanssa, asialliseen sävyyn. Sekin auttoi. Mutta enimmäkseen olin vain itsekseni, täysin vieraalla paikkakunnalla, vailla kunnollista tukiverkostoa. Mukana vain kaapista ottamani vaatteet, yksi lautanen, yksi lusikka, yksi haarukka ja yksi ruokaveitsi. Niiden avulla käynnistin elämääni uudelleen. Auto auttoi lähinnä kulkemaan työn ja ”kodin” väliä. Mutta aika auttoi. Tunteiden salliminen auttoi. Helvetin pitkä ja kivinen tie kulkea, mutta tässä sitä ollaan; uusi suhde ja 7kk ikäinen vauva, vaikka 5 vuotta sitten tuntui siltä, että elämässä ei ole enää sisältöä ja kaikki kusta myöten on pelkkää paskaa.

 

[Makkeli]

Minusta tuntuu, että tuossa taitaa olla vain se, että terapeutin läsnä ollessa voi olla perkeleen vaikea sanoa, että: "Ei tässä ole enää mitään tulevaisuutta ja ero on ainut vaihtoehto."

Kaiken kertomasi jälkeen minun alkaa olemaan erittäin vaikeaa uskoa, että tämä juttu onnellisesti päättyy. Niin vaikealta tuo puhuminen hänelle vaikuttaa. Koko homma kuullostaa melkeen siltä kuin sinä olisit ollut se, joka on pettänyt eikä hän. Pelkästään siinä että saat toisen puhumaan voi kestää vuosi tai koko elinikä. Puhumattakaan koko asian selvittämisestä. Jos haluat vielä suhteen pelastaa niin pahoin pelkään, että sinulla on edessäsi koko Himalajan vuoristo kiivettävänä ja matkan varrella on tuhat lumivyöry vaaraa ja hän saattaa itse lähteä minä hetkenä hyvänsä kävelemään ja jättää leikin kesken. Palstaneron mielipide: On aika hyväksyä tappiot ja lähteä pöydästä.

Ja kun tuosta asunnon myynnistä olet huolissasi niin jos häviät sen kymppitonnin niin se tarkoittaa ainoastaan sitä, että saat joskus tuleivaisuudessa maksettua sen asuntolainan 52-vuotiaana etkä 50-v. Eli ihan sama, ei tuolla rahalla saa silloin mitään elämää mullistavaa. Eikä kukaan ole koskaan kuolinvuoteella sanonut että: "Onneksi silloin nuorena jäin paskaan suhteeseen ja säästin kymppitonnin."
Sama kuin kaikissa muissakin sijoituksissa: Välillä myös häviää rahaa eikä se ole mikään maailmanloppu. Mielummin sitten vaikka riitelette sen pari kuukautta yhdessä asuessa tai sitten ette puhu ollenkaan.

Tsemppiä ja voimia sinulle mitä tahansa päätätkin lopulta tehdä.

Täytyy nyt kyllä olla tämän viestin kanssa samaa mieltä. En tietysti ole itse ollut pettäjänä tuossa tilanteessa että en voi sanoa ymmärtäväni pettäjän näkökulmasta psykologiaa tarpeeksi, mutta kuvittelisin että tekisin tuossa tilanteessa kaikkeni jotta saisin suhteen jatkumaan. Tämä siis tilanteessa jossa haluaisin jatkaa suhdetta. Tuo tilanne taas tosiaan kuulostaa lähes siltä kuin pettämisestä syyllistettäisiin epäsuorasti petettyä osapuolta.

Ero saattaa siis olla mielenterveyden kannalta paras ratkaisu, varsinkin ottaen huomioon mahdollisuuden siihen että pettämistä tapahtuisi uudestaan. Kestäisikö pää enää sitä?

Äärimmäisen hyviä viestejä @Sj991 että @Spire.

Tuohan tässä hauskaa onkin, että näin Jatkoajan tuntemattomat/puolueettomat asiantuntijat, oma lähipiirini ja myös itse omassa päässä on nähnyt tilanteen juurikin tuolla tavalla, että kaikki mitä tässä viimeisten viikkojen aikana on tapahtunut niin näyttäisi ja kuulostaisi siltä että minä olisin se pettäjä.

Ja kyllähän tuo varsinkin mitä arvon Spire mainitsi on pyörinyt päässä useaan otteeseen. Että jos luulisi pettäjän haluavan jatkaa suhteessa, niin luulisi hänen puoleltaan tulevan kaiken mahdollisen effortin ja toiveen saada tekonsa anteeksi ja yrittää parhaansa sen eteen. Sen sijaan vaan kylmää kohtelua ja yksin jättämistä asian kanssa, niin ehkä se kertoo omaa kieltään.

Onneksi tässä nyt kuitenkin pikkuhiljaa on alun toiveikkuuden jälkeen sitä realistisuuttakin sinne omaan päähän valunut. Että jos alussa ajattelin noin 80-20 tasolla, että ainakin haluan yrittää antaa anteeksi ja että toinen teki vain yhden ison virheen ja muu elämä on tärkeämpää, niin nyt ollaan ehkä käännetty vaakakupit 30-70 tilanteeseen juurikin sen suhteen, että ei toinen teollaan ja käytöksellään minua enää ansaitse.

Kuten @Toivo Isänmaa sen hyvin sanoi, että kyllähän tässä sen itsekin jotenkin tajuaa että ansaitsisi aivan helvetisti parempaa. Itse kuitenkin koko tämän ajan kun saanut tietää hänen pettämisestä niin yrittänyt ymmärtää, yrittänyt tukea ja olla empaattinen myös hänen kokemaa kohtaan, varannut pariterapiat ja hoitanut muut juoksevat asiat. Ehkä se hitaampi ja tyhmempikin Makkeli jossain kohtaa sen lopulta tajuaa, että tässä ei ole enää mitään järkeä ja reikä sydämessä lähteä kairaamaan sitten uutta elämää itselleen.

Eniten vituttaa tuon koiranpennun puolesta tämä tilanne. Vaikka kyseessä miten on "vain eläin", niin kyllähän tuo mötkylä varmasti parhaiten olisi viihtynyt kahden omistajan kanssa rivitaloasunnossa, sen sijaan että häntä pyöritellään kahden asunnon väliä ja kerrostalossa ahdistumassa kaikille äänille ja melulle. Mutta valitettavasti tätäkään valintaa koiran puolesta itse en tehnyt, joten jos ja kun ero tulee niin saa kyllä rouva tietää myös näkemykseni tämän asian suhteen.

Mutta päivä ja viikko kerrallaan, toivottavasti tämä nyt johonkin suuntaan tästä ratkeaisi mahdollisimman nopeasti. Seuraava pariterapiakerta voi jo olla antoisampi, jos ensimmäisen kerran ahdistuksen jälkeen rouvastakin vähän enemmän tuolla mieluusti saisi sitten irti.

 

[BaronFIN]

Minun on ollut hyvin vaikea pysyä erossa tästä pettämiskokonaisuudesta, koska itse hakkasin päätäni seinään vuosikymmenten ajan, että toinen voisi muuttua.

Oma putki kesti 26 vuotta saman naisen kanssa ja lopputuloksena kolme lasta ja eletty elämä. Varmaan enemmän kuin koskaan kuvittelin ”saavuttavani” elämässä.

Naiseni sääti lähes alusta alkaen niin tasaisen tappavaan tahtiin selän takana ”mikropettämistä” että se oli oikeastaan normaali koko suhteen ajan. ”Mies ja nainen voivat olla vain kavereita”.

Kyllä minä olin mustasukkainen, mutta en mielestäni sairaalloinen. Nykyaikana on muotia, että mustasukkaisuudesta puhutaan aina hyvin negatiiviseen sävyyn.

Joten minä sopeuduin ja olin oikeastaan tuolloin vain iloinen, että suhde kesti armeijan ja kolmen vuoden etäsuhteenkin. Tuo nainen oli aikanaan löytöjen löytö, täyden kympin tyttö, kirjaimellisesti.

Mutta joku piru siinä ihmisessä asui kaikki nämä vuodet. Alkoi tyyliin City chatin anonyymikeskisteluissa. Somen mukaantulo kiihdytti maniaa. Ja hiljalleen aina vain seuraava ”kaverin kanssa mä vaan viestittelen” ei tuntunutkaan enää miltään.

Eli kyllä, tuossa kohden en osannut vetää rajaa. Sitten exä petti työreissussa ja hautasi sen viideksi vuodeksi syvyyksiin hieroakseen sitä myöhemmin minun naamaani vasten.

Ja silloin oltiin samassa tilanteessa kuin nyt palstaveli @Makkeli . Itkua, sovintoa, riitaa, sovintoseksiä, hiljaisuutta, yksilöterapiaa, pariterapiaa, kolmen lapsen perheen koossapitoa, anteeksipyyntöä, anteeksiantoa….

Puolisoni lupasi tuossa vaiheessa vaikka kuun taivaalta, jotta pysyttäisiin yhdessä. Piti minua suhteen peruskalliona. Minä kuitenkin tein eropaperit allekirjoitusta vaille valmiiksi.

Ei allekirjoitettu.

Ja aika teki tehtävänsä. Annoin anteeksi. Ensin kasvatin itseni ympärille henkisen suojamuurin ja lupasin ettei mikään voisi koskaan vahingoittaa minua. Mutta parin vuoden jälkeen laskin tuon mielestäni. Opin luottamaan. Olin parhaan kaverini kanssa taas. Vietin elämäni parhaimmat vuodet.

Sitten se alkoi niin kovin tutusti. Kännykällä oloa. Seksin loppumista. Arki pyöri lasten ympärillä. Puoliso puuhaili omia harrastuksiaan. Ei katsottu enää suoratoistosta samoja sarjoja yhdessä. Ja tänään tulee vuosi siitä, kun olin vienyt exän iloisena ravintolaan, että lapset on jo niin isoja, että voitaisiin ottaa tavaksi käydä enemmän treffeillä ja unohtaa lapset, niin vastaus oli että ei tästä enää mitään tule.

Ja kuin ollakaan, sieltä takaa paljastuikin parin päivän viiveellä hieman vakavamman asteen panokaveri.

Tässä oltiin taas. Ja tämä oli tällä kertaa loppu.

Ihmiset eroavat. Niin kovasti kuin se ottaa myöntää, niin näin käy. Eikä siihen kuole. Koville se ottaa, niin henkisesti kuin taloudellisesti, mutta siitä selviää elossa.

Elin exäni kanssa elämäni toistaiseksi hienoimmat vuodet ja elämä oli kaikin puolin hyvää ja tasaista. Loimme yhdessä hyvän elämän lapsineen päivineen. Tarinalla oli ruma loppu, mutta

”Ihmistä pitkin sä et voi itseesi matkustaa.”

Tekisin kuitenkin tuon kaiken uudelleen, mutta nyt valtiomiehen viisaudella allekirjoittaisin nuo eropaperit ensimmäisellä kierroksella. Ei siitä kuitenkaan koskaan todellisuudessa toivuttu ennalleen, vaikka yritettiin todella paljon sitä.