Pelitapakeskustelu lähtee periaatteessa aina siitä oletuksesta, että pelitapa toimii kuten on suunniteltu, eli pelaajat suorittavat vaaditulla tasolla. Minä en jaksa enää tuhlata sekuntiakaan siihen, että sitä asiaa pitää aukaista erikseen.
Pelitapa-analyysi tai otteluanalyysi sen sijaan ottaa huomioon myös yksilöt, tottakai, koska he toteuttavat tai jättävät toteuttamatta pelitapaa. Ja esimerkiksi taitotaso on tällöin ihan olennainen asia, etenkin jos arvioidaan miten pelitapa sopii joukkueelle.
Se on selvää, että ilman pelaajia ei ole pelitapaakaan mutta heittosi raameista oli mielestäni huono, eivät pelaajat sille keskustelulle mitään raameja anna, kun ovat sisällytettynä siihen.
Mitä taas maalivahtiin tulee niin itse pidän sitä pelipaikkaa joukkueen ainoan yksilöurheilijan pelipaikkana, vaikka tiettyä roolia näytteleekin myös kollektiivissa. Siksi maalivahteja ei kuitenkaan käytetä juurikaan pelitapakeskustelussa, he ovat siinä suhteessa marginaalissa, pl. joku erinomainen mailapelaaja joka voisi teoriassa osallistua pelin rytmittämiseen.
Sinun analyysisi jättää vastaamatta täysin olennaiseen kysymykseen: Miksi Suomi voitti Slovakian? Se ei itse asiassa edes voi vastata tähän kysymykseen, koska tämä edellyttäisi maalivahdin panoksen huomioimista. Se antaa vain jälkikäteistä tietoa siitä, miten peli käytännössä eteni. Toisaalta myös joukkueen kasvanut itseluottamus jäisi analyysissa huomion ulkopuolelle, vaikka tämä itseluottamus selvästi näkyi suorituksissa, mitä pidemmälle ottelu eteni. Pelaajat alkoivat uskoa itseensä ja pelitapaansa, puolustajat alkoivat syöttää paremmin eikä enää roiskimista esiintynyt.
Ottelun lopputulokseen olennaisesti vaikuttavat tekijät olivat Raanta ja Kontiola. Ilman heitä Suomen peli oli ollut suunnilleen samanlaista kuin se oli EHT:lläkin. Väkinäistä ja tehotonta suorittamista. Ruotsia vastaan peli oli jopa kaaoottista. Toisaalta, joukkueessa on selvästi kahden kerroksen väkeä. Kontiolan ykkösketju kykenee luomaan maalipaikkoja ja myös ratkaisemaan niistä. Muut ketjut ovat enemmän tai vähemmän statistin roolissa. Näiden tehtävänä on pikemminkin kiekon hallussapito ja ajan pelaaminen ykkösketjua varten.
Koska joukkueessa on tämä selkeä ero, silloin analyysissa täytyy tämä asia ottaa huomioon. Pelitapa näyttää toimivan vain osittain. Joukkueessa on pelaajia, joiden taitotaso huomioiden sovitun pelitavan noudattaminen tuntuu olevan vaikeata. Keskushyökkääjien keskeisesta roolista johtuen muiden sentterien taitovajetta tuntuu jopa kiusalliselta katsoa. Miten huomioit analyysissasi vastustajan? Ei nimittäin tunnu kovin onnistuneelta analyysilta katsoa vain, miten peli käytännössä eteni, jos ei samalla arvioida vastustajan pelitavan onnistumista. Slovakia onnistui aika hyvin matsissa, koska voitti selvästi laukaustilastot ja sai aikaan monta vaarallista maalipaikkaa.
Tuottaako analyysi lopultakin itsestäänselvyyksiä, on myös mielenkiintoinen kysymys. Jos Suomi voittaa, silloin pelitapa on toimiva - muut väitteet tuntuvat aika heikosti perustelluilta. Voittava pelitapa on myös toimiva pelitapa: mutta toimivan pelitavan täytyy siten olla voittava, koska tämä idea sisältyy jo analyysiin. Ei kukaan luo pelitapaa, jonka tarkoituksena ei olisi voittaa ja pelitapa taas voittaa, jos sitä toteutetaan täydellisesti. Vähempi täydellisyyskin näyttää riittävän, kuten eilisesta näimme.
Mikä on tuo vaadittu taso pelitavan suorittamiseen? Pelaajat tekevät tietyt liikkeet kentällä, avaavat peliä, tekevät hyökkäyksen ja päättävät sen laukaukseen maalia kohden. Jos hyökkäykseen ei ole edellytyksiä, käytetään noita Jalosen tunnetuksi tekemiä konsteja. Entä jos pelaajien taitotaso riittää vielä maalia kohti ampumiseen, mutta laukausten laatu on heikko? Tulkitaanko tämä pelitavan oikein suorittamiseksi? Analyysiin pitää tietysti lisätä vielä liike, joten oletaan, että pelaajat tekevät mainitut asiat kovalla temmollakin, mutta silti maalit jäävät puuttumaan.
Voiko analyysin perusteella sanoa, mikä on Suomelle sopiva pelitapa? Tähän asti jokaisessa arvoturnauksessa on ollut the Man, joka on kiskonut Suomen mitaleille. Ja tämä pelaaja olisi todennäköisesti tehnyt omat suorituksensa korkealla tasolla pelitavasta riippumatta. Joten analyytikon pitäisi oikeastaan keskittyä joukkueen tavallisiin pelaajiin. Sheddenin esimerkki varmaan monelle tuskallinen muistutus siitä, että monella tavalla voidaan saavuttaa menestystä. Shedden keskittyi omassa työssään pelaajien motivointiin, mikä muuten jää analyysin ulkopuolelle samoin kuin monet muutkin valmentajan työhön kuuluvat asiat.
Maalivahdin puuttuminen analyysista on analyysin puute, kuten jo totesinkin. Lisään tähän sen, että maalivahti vaikuttaa myös pelitavan suorittamiseen. Kysyä voidaan, miten paljon Raanta vaikutti Slovakian pelaajiin ja heidän suoritustasoonsa. Maalivahti, jolle ei mikään kuti mene sisään, pakottaa pelaajat etsimään normaalista poikkeavia ratkaisuja suorituksiinsa. Maali pitäisi pystyä tekemään käytännössä tyhjiin. Ja toisaalta, maalivahti saa, kuten jo todettiin aiemmin, oman joukkueen pelaajien suoritustason nousun.
Suomen menestykset jääkiekossa ovat vaikuttaneet pelitapakeskustelun leviämiseen myös valmentajapiirien ulkopuolelle. Yksipuolinen tulkinta ainoasta oikeasta pelitavasta on johtanut siihen, että pelitavan vaikutusta voittamiseen liioitellaan merkittävästi. Esimerkkinä nyt vaikka eilisiltainen peli: voittaminen ilman tähtipelaajia on hyvin vaikeaa - onneksi meille katsojille. Mutta kun meillä on tähtipelaajia, heidän käyttämänsä pelitapakin tuntuu oikealta, koska pelitapa tuo menestystä. Tähtipelaajat, se pitää huomioida, tulevan kuitenkin usein sellaisista joukkueista, jotka eivät käytä Suomen pelitapaa, Meidän Peliä.
