Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

  • 651 576
  • 5 564

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Timen 100 parasta kirjaa -projekti etenee pikkuhiljaa. Voltairen Candiden lukaisin tuollaisena välipalana. Kyllä siinä oli paljon tapahtumia 170 sivuun saatu mahdutettua. Päähenkilö matkasi Saksasta Hollannin kautta Portugaliin, sieltä Paraguayhin, El Doradoon ja Ranskaan ja lopulta Venetsian kautta Istanbulin liepeille. Matkan varrella tavattin inkvisiittoreita, barbaareja, jesuiittoja, kuninkaita, filosofeja ym. ym. Muutamat hyvät naurut kyllä sai. Nyt työn alla Tessin tarina (Tess of the d'Urbervilles) alkuperäiskielellä. Ensimmäisen n. 60 sivun osalta on tarina kyllä suhteellisen raisua 1890-luvulla kirjoitetuksi kirjaksi.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Katsoin pitkästä aikaa Cider house rules -leffan ja sen innoittamana otin lopultakin työn alle jo aikoja sitten ostamani John Irvingin Oman elämänsä sankarin, minkä pohjalta siis tuo leffa on tehty.

Viimeksi luin kirjan Maltan ässä joka kertoo kanadalaisesta Spitfire-lentäjä George Beurlingista.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ryypiskelyn ja työnteon lomassa olen tutustunut Mike Pohjolan kirjaan Ihmisen poika. Sitä ei voi pitää minään suurena elämyksenä, mutta ihan mielenkiintoinen sekametelisoppa kuitenkin. Omaelämänkerrallisuus piti jollakin tavalla sen kasassa. Ja goottijutut ja roolipelaaminen ovat sen verran vieraita alueita että oli ihan mielenkiintoista lueskella siinä maailmassa olleen ihmisen tekstiä.
 

Baldrick

Jäsen
Jyri Erma: Viisas mies ei kuse vastatuuleen.

Markkinoinnin ja yritystoiminnan kirja. Ne joita kyseiset osa-alueet koskee, suosittelen. Yleensäkin yrittäjille suositeltava.
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Stephen Kingin 11/22/63, kolmisenkymmentä sivua jäljellä. Mielestäni, paljon kyseistä kirjailijaa lukeneena, voin sanoa tämän olevan yhden niistä kirjoista, jotka tulevat kuulumaan luokkaan 'klassiset King romaanit' (pitkästä aikaa).

Tämä on mukava kuulla, sillä niin paljon pidän Kingin tavasta kirjoittaa, että järjestäen tulee kirjat luettua, vaikka oikeastaan mitään loistavaa ei ole tullut sitten SE:n. Ja joukkoon on mahtunut monta huonoakin kirjaa. Tjaa, Kuoleman käytävä oli kyllä hyvä, myönnetään.

Ian Cladwellin ja Dustin Thomassonin Neljäs siirto on menossa. Kirja kertoo vuosisatoja kestäneestä yrityksestä avata 500 vuotta sitten kirjoitetun myyttisen kirjan Hypnerotomachia Poliphilin koodeja ja arvoituksia. Voisin kuvailla tätä omituiseksi.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Tuossa vuosituhannen vaihteessa tuli luettua Ian Rankinin (Rankimman?) muutama ensimmäinen Rebus-dekkari, ja nyt ajattelin ottaa sarjan uudelleen käsittelyyn. Välillä tulee dekkariolo, ja kun nuo Chandlerit ja Ellroyt ja Dexterin Morset on luettu jo tuhanteen kertaan niin jos nyt jotain muuta. Hyvin tämä Rankin kirjoittaa, vaikkei ihan rankin kerronnaltaan olekaan.
 

Andrei

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Andre Agassin elämäkerta työn alla, on kyllä hyvä kirja, suosittelen kaikille.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Parhaillaan lueskelen Heikki Ylikankaan Suomen historian käänekohtia ja kevät menee muutenkin historian parissa.

Haaveenani olisi aloittaa Tulen ja jään laulu kesällä, kun loma koittaa. Taitavat olla kohtuullisia möhkäleitä, enkä tiedä, sattuuko kirjastosta kohdilleen, mutta kuumottaisi todella paljon, kun tuo GoT on ollut aika loistava sarja telkussa.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Niiiiin, tuon pari viestiä aiemmin mainitsemani Rankinin lisäksi on lukemistossa William S. Burroughsin Interzone sekä viimeiseksi jäänyt Harjunpää, jonka huomasin olevan vielä lukematta. Jotain rokkikirjojakin kirjastosta otin (en muista mitä enkä jaksa käydä yläkerrassa tarkistamassa) sekä Sokalin pari uusinta Ankardoa.
 

Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Luen tällä hetkellä Jukka Laajarinteen "Muumit ja olemisen arvoitus". Kirja siis käsittelee ja erittelee Muumi-kirjoissa olevaa eksitentialismi filosofiaa. Kirja on mahtava, koska se on helppolukuinen mutta silti syvällinen ja asiaan hyvin pureutuva. Kirja herättää myös Ahaa! elämyksiä Muumi-kirjoista, kohtia joita ei itse tajuaisi tulkita näin. Lisäksi kirja on jaksotettu sopivan mittaisiin lukuihin, jotka käsittelevät yhtä asiaa. Tämä mahdollistaa yhden luvun lukemisen kerrallaan, jolloin kirja on miellyttävä lukea. Kirjaa lukiessa ei tarvitse kovin suurta filosofian oppimäärää, pienemilläkin tiedoilla pärjää. Suosittelen lämpimästi!

Lisäksi suosittelen Nälkäpeli-trilogian lukemista. Kirjaa markkinoidaan nuorten kirjana, mutta oikeasti kirjan voi lukea aikuinenkin, sillä Nälkäpeli ei ole jonninjoutavaa teiniroskaa kuten Twilight sun muut vaan hyvin rakennettu, koukuttava, kaunis ja ennen kaikkea väkivaltainen romaani, josta voi löytää mm. kritisointia teollisuusmaiden suhtautumisesta kehitysmaihin.
Lähitulevaisuudessa erilaiset luonnonkatastrofit tuhoavat suurimman osan Pohjois-Amerikkaa. Loput hävittää ihmisten kamppailu jäljelle jääneestä ruuasta. USA:n raunioista syntyy uusi valtio nimeltä Panem, joka koostuu 13 vyöhykkeestä (joista jokainen tuottaa jotain erityistä tarviketta) ja jättiläiskaupungista nimeltä Capitol. Vyöhykkeiden asukkaat eivät kestä Capitolin ylivaltaa, ja nousevat sotaan, mutta häviävät sen Capitolin massiivista teknologiaa vastaan. Capitol rankaisee vyöhykkeitä pommittamalla vyöhykkeen 13 maan tasalle ja aloittamalla vuosittaisen tosi-tv ohjelman; Nälkäpelin. Joka vuosi jokainen vyöhyke joutuu arpomaan yhden 12-18 vuotiaan tytön ja pojan osallistumaan Nälkäpeliin. Kaikki 24 tribuuttia pakotetaan luonnonareenalle, jossa heidän pitää tappaa toisensa. Viimeinen hengissä on voittaja, joka saa palkinnoksi yltäkylläisyyden kotivyöhykkeellänsä elämänsä loppuun. Kirja alkaa päivästä, kun on aika valita tribuutit 74. Nälkäpeliin. Kaikista köyhimmän ja pienimmän vyöhykkeen (Vyöhyke 12) 16-vuotias Katniss ilmoittautuu vapaa-ehtoiseksi Nälkäpeliin, pelastaakseen 12-vuotiaan pikkusiskonsa jonka epäonneksi arpa lankeaa.
Mm. Stephen King ylisti Nälkpeliä sanoilla: "Nälkäpeli on romaani täynnä jännitystä, joka ei päästä hetkeksikään otteestaan. Luin sen yhtä soittoa alkua loppuun:" Sanomalehti The Times kirjoitti: "Liikuttava, lennokas ja loistavasti kirjoitettu dystooppinen seikkailu. Teoksen unohtumattomat sankarit ovat omaa luokkaansa, ja se pitää otteessaan kuin loukku."
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Tämä on mukava kuulla, sillä niin paljon pidän Kingin tavasta kirjoittaa, että järjestäen tulee kirjat luettua, vaikka oikeastaan mitään loistavaa ei ole tullut sitten SE:n. Ja joukkoon on mahtunut monta huonoakin kirjaa. Tjaa, Kuoleman käytävä oli kyllä hyvä, myönnetään.

Ian Cladwellin ja Dustin Thomassonin Neljäs siirto on menossa. Kirja kertoo vuosisatoja kestäneestä yrityksestä avata 500 vuotta sitten kirjoitetun myyttisen kirjan Hypnerotomachia Poliphilin koodeja ja arvoituksia. Voisin kuvailla tätä omituiseksi.

Ostin tuon viimeksi mainitun englanninkielisenä pokkarina Thaimaasta kun lomaluettava loppui kesken. Minuun kyllä upposti aika hyvin.

Nyt lukuvuorossa Kindle lukulaitteella maksutta project Gutenbergin kautta ladatut Edgar Rice Burroughsin Mars-sarja. Nuorena tuli luettua läpi mutta ajattelin kahlata läpi uudelleen. Lukuvuorossa Kindlessä odottaa myös Jules Verneä, lähinnä pari Kapteeni Nemo kirjaa.
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Ostin tuon viimeksi mainitun englanninkielisenä pokkarina Thaimaasta kun lomaluettava loppui kesken. Minuun kyllä upposti aika hyvin.

Juu, en tarkoittanut omituisella huonoa. Kirja on kyllä vielä pahasti kesken. Tulen kertomaan absoluuttisen totuuden kirjan hyvyydestä tai huonoudesta myöhemmin :)

...sekä viimeiseksi jäänyt Harjunpää, jonka huomasin olevan vielä lukematta.

Ikävä tuottaa pettymys jo heti alkuun, mutta jos kyseessä on Rautahuone, niin se olisi myös saanut jäädä kirjoittamatta. Toki luettavahan se on, jos on muutkin lukenut. Mielestäni kuitenkin todella heikko. Jotenkin väkisin kirjoitetun oloinen.
 

-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pitkästä aikaa luin Arto Paasilinnan Hurmaava joukkoitsemurhan. Illalla ajattelin aloittaa Tuomas Kyrön Urheilukirjan. Kyrö on minulle melko uusi tuttavuus, ja parista lukemastani kirjastaan olen pitänyt.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Hal Duncanin Pako helvetistä oli kerronnaltaan huomattavasti perinteisempi teos verrattuna herran palkittuihin ja arvostettuihin mutta paikoin kenties vaikealukuisempiin ja tajuisempiin Vellumiin ja Musteeseen, jotka muodostavat Kaikkeuden kirja -kaksikon. Pako helvetistä oli paikoin aika rajuakin tykitystä, jossa kielikuvat kukkivat ja helvetti oli kuvattu hyvin raadollisena mutta vähemmän helteisenä paikkana.

Helvetissä kukin saa todellakin ansionsa mukaan mutta entäpä jos aloittaa kapinan "koneistoa" vastaan? Mitä tekevät sadistiset poliisijoukot tai helvetinkaupunkia tosiasiallisesti hallitseva Gabriel? Entäpä kun Lucifer vapautetaan? Synkeitä maisemia, karuja ihmiskohtaloita, väkivaltaa, seksiä, kidutusta - tätä kaikkea ja paljon muuta helvetillinen kaupunki pitää sisällään. Kaupunki johon syntiset kuolemansa jälkeen joutuvat...

Alfred Döblin romaani Franz Biberkopfista on juuri aluillaan, joten toistaiseksi on vaikea kerrata syvimpia tuntemuksia Berlin Alexanderplatzista mutta eiköhän kirja avaudu minulle kunnolla kunhan saan enemmän kuin muutamia kymmeniä sivuja "alle" ja pääsen sisään kerrontaan kunnolla. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan mihin tämä vankilasta vapautunut entinen sementtityöläinen ja muuttomies lopulta pääsee. Ja millaisena Döblin onnistuu kuvaamaan sodanjälkeisen Berliinin (huom: WW I jälkeen).

vlad.
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Nyt on käsittelyssä Tami Tammisen "Takaisin peliin". Ei mikään Hemingway, mutta avointa tilitystä siitä, miten valmentaja palaa loppuun ja kuinka työuupumus selätetään. Käsittääkseni aika yleinen ongelma valmentajien piireissä tämä loppuunpalaminen.
 

Alkiolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue ja Jokerit
Pitkästä aikaa tuli vietettyä aikaa romaanin parissa, kun luin Raija Orasen viime syksynä julkaiseman Nimeltään Kekkonen. Täytyy sanoa, että Hesarin Unto Hämäläinen oli varsin oikeassa, kun hän luonnehti kirjan muuttuneen romaaniksi vasta siinä vaiheessa, kun siirryttiin peiton alle. Tällä Hämäläinen viittaa Kekkosen ja Anne-Marie Snellmanin (sala)suhteeseen, jota käsitellään tässä romaanissa varsin laajasti.

Summa summarum: tutkimus- ja tietokirjat ja romaanit eroavatkoon jatkossakin toisistaan!
 

super

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvissä kyttäysasemissa
Hohhoijaa.. Taas on tullut kirjoja ja "jokunen" luettukin. Kaikkia en enää muista mitä edellisestä kerrasta kun kirjoitin niin olen lukenut mutta kokeillaan.

Seppo Jokinen: Hervantalainen. Taattua Koskista. Edelleen erinomaiset henkilöt ja niiden kuvaukset. Pystyy suosittelemaan helposti.

Theo Fleury: Kovaa peliä. Kaikille varmaankin aika tuttu mutta nyt tuo kirja on suomennettuna. Aika jeppe..

Eve Hietamies: Yösyöttö ja Tarhapäivä. Kaksi erillistä kirjaa. Hauskoja ja erilaista. Mies jää yksin vastasyntyneen lapsen kanssa. Kannataa lukea niin tietää mitä se voisi silloin olla. Tarhapäivä jatkoa Yösyötölle. Siinä tolskaillaan jo vähän isompien lasten kanssa mutta periaatteena on koko ajan tilanne mitä se voisi olla ilman äitiä ja vaimoa.

Stephen King: Kuvun alla. En nyt oikein tiedä. Erikoinen, idea suorastaan erinomainen mutta joku tässä tökki vähän. Ehkä sitä sitten odotti enemmän. Ainakin kirja oli uskomaton järkäle..

Roger Manvell: Goebbels. Propagandaministerin elämänkerta. Tarjoaako mitään uutta, ei juurikaan mutta aiheesta kiinnostuneille voi suositella ja onkin sellainen pakko-ostos sellaisille.

Paljon jäi muistamatta ja hyviäkin sellaisia mutta ei vaan muista. Kohta alkaa pitkät lomat joten tulee varmasti luettua rajusti kirjoja jälleen. Pistetään niistä sitten jotain tietoa joskus jos muistaa.

Lukemisen iloa!
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Viimeksi tuli luettua Tuurin Ameriikan raitti ja nyt on kesken Lakeuden kutsu. Pohjanmaa-sarjaa siis loppusuoralla.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Haruki Murakamin Kafka Rannalla on menossa juuri nyt. Ihan mielenkiintoista lukea välillä muidenkin maanosien nykykirjallisuutta.
Tätä en ole lukenut, mutta Murakamin Lammasseikkailu oli ihan mukava kirja. Luin sen joskus kymmenkunta vuotta sitten; jotenkin nyt sitä muistellessa tulee ihan Uleåborgir mieleen.

Mulla on menossa Andrew Robertsin Sodan myrskyssä: Toisen Maailmansodan uusi historia. Pitäisi lukaista pois alta, koska samasta aiheesta ilmestyy piakkoin Antony Beevorin, erinomaisen historioitsijan tekemä lähemmäs tuhatsivuinen jytky.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Tätä en ole lukenut, mutta Murakamin Lammasseikkailu oli ihan mukava kirja. Luin sen joskus kymmenkunta vuotta sitten; jotenkin nyt sitä muistellessa tulee ihan Uleåborgir mieleen..

Lammasseikkailu oli Murakamin läpimurtoteos ja kieltämättä yksi positiivisimpia yllätyksiä ikinä itselle kirjallisuuden saralla. Tämä Kafka on alkanut aika hitaasti, mutta sama maaginen ja ovela ote tekstissä kuitenkin jo löytyy, ei siis hukkaan heitettyä aikaa vielä. Harmillinen juttu on se, että Murakamin teoksia ei taida olla suomennettu kuin pari-kolme, vaikka herralla on ikäänsä nähden aika laaja tuotanto. Näistä Sputnik, rakastettuni ei vastaavsti ollut mikään erikoinen ja jäi mulle etäiseksi, vaikka siinäkin käsiteltiinkin mielenkiintoisia teemoja ihmisen ikuisesta kaipauksesta, yksinäisyydestä jne.
 

super

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvissä kyttäysasemissa
Eilen ilmestyi Zlatanin tarina suomennettuna ja olipas se hyvä kirja. Jätkä on kyllä melkoinen öykkäri eikä taida muutenkaan olla ihan terve. Mitäänhän se ei ole tehnyt väärin ja kaikelle tekemiselle löytyy syy muista kuin itsestä.

Erinomainen kirja!
 

scholl

Jäsen
Eilen ilmestyi Zlatanin tarina suomennettuna ja olipas se hyvä kirja. Jätkä on kyllä melkoinen öykkäri eikä taida muutenkaan olla ihan terve. Mitäänhän se ei ole tehnyt väärin ja kaikelle tekemiselle löytyy syy muista kuin itsestä.

Erinomainen kirja!

Mulla on kanssa toi kirja, en ole lukenut kyllä vielä ihan kokonaan. Täytyy sanoa, että olen pitänyt häntä aina mulkkuna, mutta juuri siitä syystä on ihan hauska lukea, mitä hänellä on sanottavana.

Luin myöskin tuossa yhtenä päivänä kirjan Broke USA. Kannattaa lukea, jos haluaa saada vähän valaistusta niistä syistä, miksi finanssi- ja asuntokriisi tulivat. Kirja perehtyy siis yhteen ilmiöön eli subprimelainoihin.
 

super

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvissä kyttäysasemissa
Mulla on kanssa toi kirja, en ole lukenut kyllä vielä ihan kokonaan. Täytyy sanoa, että olen pitänyt häntä aina mulkkuna, mutta juuri siitä syystä on ihan hauska lukea, mitä hänellä on sanottavana.

Luin myöskin tuossa yhtenä päivänä kirjan Broke USA. Kannattaa lukea, jos haluaa saada vähän valaistusta niistä syistä, miksi finanssi- ja asuntokriisi tulivat. Kirja perehtyy siis yhteen ilmiöön eli subprimelainoihin.

Ton kirjan kun luet niin mulkku on aika vaatimaton termi..
 

scholl

Jäsen
Ton kirjan kun luet niin mulkku on aika vaatimaton termi..

No termejä on monenlaisia, mutta sanotaanko, etten ole ikinä hänestä pitänyt, vaan hän on enemmänkin petrimatikaisosastoa eli vihaan häntä. Muita yhtä mukavia jalkapalloilijoita ovat mm. Didier Drogba ja Pepe. Balkanilaisuus kun yhdistetään vittumaisuuteen niin silloin voi kyllä räjähtää. Se ei kuitenkaan himmennä sitä kiistatonta faktaa, että hän on poikkeuksellisen hyvä kärkipelaaja, jolla on isoksi mieheksi kaiken lisäksi loistava tekniikka.

Olennaista on se, että on hyvä lukea erilaisten ihmisten elämänkertoja. Olen lukenut niin pokerinpelaajien, rosvojen, pornotähtien kuin vaikkapa Che Guevaran elämästä. Näkemys on liian suppea, jos lukee vain niiden tarinoita, jotka ovat omia suosikkeja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös