Tänään se sitten tuli - vihdoinkin - meinaan Alan Mooren (ja Dave Gibbons, illustrator/letterer) palkittu esim. Hugo Award ja paljon palstallakin kehuja saanut Watchmen. Aloitin jo sen silmäilyn mutta kunnolla alan perehtymään siihen myöhemmin iltasella jos onni on myötäinen. Odotukset ovat ainakin korkealla tällä hetkellä.
Odotan kiinnostuksella kommenttejasi ja ensivaikutelmiasi teoksesta, kunhan pääset tuohon perehtymään.
Dave Gibbonsin rooliakaan ei toki sovi väheksyä, sillä vaikka Alan Moore onkin käsikirjoittajana herra ja hidalgo, niin hänkin mukauttaa tyyliään kuvittajan tyylin mukaisesti ja monista asioista ja yksityiskohdista neuvotellaan esim. puhelimitse ja muutenkin. Gibbonsin perinteikäs tyyli sopii hyvin tarinaan ja Mooren tässä tarinassa pitkälti käyttämään klassiseen 3x3 -ruutujakoon per sivu. Sen sijaan muissa Mooren tarinoissa on saatettu käyttää erityyppisiä ratkaisuja riippuen siitä, kenen kanssa Moore on työskennellyt.
Mainittakoon, että Alan Moore (joka tosiaan on kategorisesti irtisanoutunut kaikista hänen teostensa filmatisoinneista useiden karvaiden kokemuksien jälkeen) kielsi nimeään mainittavan Watchmen-elokuvassa eikä ottanut siitä edes rojaltirahoja vastaan vaan määräsi ne annettavaksi Dave Gibbonsille. Elokuvan teksteissä lukeekin "based on Watchmen, illustrated by Dave Gibbons" tai jotain sinne päin. Gibbons, toisin kuin Moore, oli hyvin innoissaan elokuvahankkeesta ja osallistui konsulttina projektiin. Taisipa hän tehdä pari julistettakin tai luonnosta yms.
Eli kaikki kunnia myös Gibbonsille.
Sarjakuvien tekeminenhän on siitä erikoinen prosessi, että käsikirjoittaja ja kuvittaja eivät aina edes tapaa toisiaan. Jotkut voivat tehdä luovaa ja hedelmällistä yhteistyötä näkemättä toisiaan ikinä. Myös tekotapoja on monenlaisia: toisessa ääripäässä on ns. Alan Moore -malli, josta kuvittajalle paukahtaa postissa kilon painoinen käsikirjoitusnivaska, jossa joka detalji on mietitty. Vaikka joitain kohtia vielä saatettaisiinkin hioa esim. puhelimessa, niin pääasiassa käsikirjoittaja määrää tahdin hyvin pitkälle. Myös esim. Neil Gaiman on tehnyt varsin kattavia käsikirjoituksia, kuitenkin hieman joustavammin ja tietylle kuvittajalle ja tämän tyylille kirjoittaen.
Sitten on legendaarinen "Marvel method", Stan Leen kehittämä linja. Aikoinaan Stan Lee lykkäsi kuvittajalle tarinan perusidean ja hyvin karkean juonikuvion, sen jälkeen kuvittaja sai melko vapaat kädet toteuttaa tarina tietyssä mitassa (aikoinaan Marvelilla esim. 18 sivua per tarina). Sen jälkeen kuvitettu tarina lähetettiin takaisin Stanille, joka kirjoitti siihen puhekuplat ja laatikkotekstit eli dialogin ja selitykset. Sitten eteenpäin tussaajalle ja värittäjälle. Tämä metodi selittää osaltaan sen, miten Stan Lee sai käsikirjoitettua ja luotua niin tajuttoman määrän tarinoita kultaisina vuosinaan. Sitä se ei selitä, että millä helkkarilla yksi kaikkien aikojen kuvittajista, dynaamisen viivan mestari Jack Kirby ehti piirtämään kaikki huipputarinansa.
Joka tapauksessa kummallakin tekniikalla on puolensa. Marvel Method antaa kuvittajalle enemmän vapauksia tulkita tarinan ideaa, Moore-linjaa taas voi verrata siihen, että Moore olisi elokuvan käsikirjoittaja-ohjaaja, joka kertoo pääkuvaajalle mitä kuvataan ja tämä toteuttaa oman tyylinsä mukaisesti kuvaukset.