Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[axe]

Steven Tylerin "Does the Noise in my Head Bother You?", eli Liken hienosti suomentama "Maailmojen välissä" on nyt viimeisin. Vähän se meteli Tallaricon päässä häiritsi, oli välillä melkoista tajunnanvirtaa. Sitä se laajennettu tajunta teettää kai. Nimisuomennoksesta mieleen vielä saman kustantamon Nikki Sixxin "This Is Gonna Hurt" eli hienosti käännettynä sekin "Nikki Sixxin maailma". Se vielä edessä joskus.

Varmaan maininnut aiemmin, kuinka aloitin Kingin Musta torni -sarjan uudelleen alusta äänikirjoina juoksulenkkien yhteydessä. Juuri starttasi seitsemäs eli viimeinen osa, eli tunteja mettäpoluilla alkaa olla takana! Jotenkin koko homma on nyt paljon selkeämpää kuunneltuna (ehkä alkuperäiskielikin vaikuttaa) kuin luettuna, kun ei voi kiirehtiä eteenpäin vaan mennään sana kerrallaan eteenpäin. Koko ajan löytää ja tajuaa uutta ja yhdistää asioita paremmin.

Ja posti toi vielä juuri ilmestyneen Dark Towerin, eli "osan 4.5", joka ajallisesti ajoittuu siihen, kun ryhmä on lähtenyt Ozmaisesta hämypalatsista eikä ole vielä ehtinyt Callan susia kohtaamaan. On jotenkin hankalaa hypätä takaisin keskimatkalle, kun tietää miten myöhemmin tyypeille käy. Mutta eiköhän se Rolandin kerronta vielä tarraa mukaansa.

 

[alwahla]

Kun aikoinaan aloin lukemaan Musta Torni-sarjaa, ensimmäinen kirja, jonka kirjaston hyllystä nappasin oli Kolme korttia pakasta. Vaikka aloitinkin ihan väärästä kohdasta lukemisen, olin välittömästi myyty kirjasarjalle. Luettuani kaikki muut sarjan kirjat sain ensimmäisen osan luettua vasta viimeisenä, liki seitsemän vuotta tuon mainitsemani Kolme korttia pakasta-kirjan jälkeen.

Pitäisi jossain vaiheessa varmaankin hankkia koko sarja itselleni, sillä huomaan aina silloin tällöin kaipaavani niitä auvoisia lukukokemuksia, joita tuo kyseinen sarja ainakin minulle tarjosi. Ja lisäksi, vaikkei muistini olekaan pahemmin heikentynyt, olen joitain kohtia unohtanut sarjasta.

 

[-FNM-]

Tuo mainitsemani Tuomas Kyrön Urheilukirja luettuna. Olipahan helvetin hieno lukukokemus. Loistavaa pohdintaa ja tarinointia Kyröltä.

Nyt on menossa parikin kirjaa samaan aikaan. Eli Katja Ketun Kätilö, sekä Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen. Toki hyvin erilaisia teoksia, ja Kettua luetaan töiden jälkeen ja Nousiaista sitten illalla. Ennemmin sitä nukahtaa lempeään ruotsalaisuuteen, kuin synnytyskuvauksiin.

 

[Musta Nuoli]

Tuo harppaus Kingin Mustan Tornin nelososan ja vitososan välillä onkin aina ollut minusta kaikkein hankalin, koska osien ilmestymisen välillä oli kuusi vuotta, ja tarinan doombotit huispausvehkeineen ja valomiekkoineen eivät oikein toimineet samalla tavalla kuin aiemmat osat. Doombottien kohtaaminen tuntui jotenkin suht triviaalilta aiempien osien kerronnan jälkeen eikä tämä kohtaaminen oikein vienyt suurta tarinaa eteenpäin kuin vasta lopussa.

Vaikka kirjasarja Kingin mestariluomus onkin, niin hieman oli sarjan loppuosissa hätiköinnin makua. Aiempia osia kirjoitettiin pitkään ja hartaasti, ja sitten kolme viimeistä osaa tulivat lähes putkeen, samalla kun hieman verkkaisemmalla poljennolla edennyt tarina rypisteltiin loppuun hyvin nopeassa tahdissa, jotenkin hätiköidysti ja harppoen.

Lieneekö tähän sitten vaikuttanut Kingin 1999 kokema auto-onnettomuus, joka lähes tappoi mestarikirjailijan ja vaikeutti moneksi vuodeksi kirjoittamista kun kivut toipumisesta olivat niin kovat? Kingihän tuolloin ilmoitti lopettavansa kirjoittamisen ja jäävänsä eläkkeelle, mutta kirjoittamisen palo oli kumminkin niin kova, että kirjoja on tullut tämänkin jälkeen runsain mitoin. Kingihän kirjoitti tästä onnettomuudestaan fiktionaalisen viittauksen myös kirjasarjaansa, joten ehkä tämän takia miehelle tuli fiilis, että elämä ja aika ovat rajallisia ja Musta Torni -sarja on pakko saada valmiiksi nopeasti.

Nythän on sellaisiakin huhuja kuulunut, että King pitää jo julkaistuja teoksia "vasta ensimmäisenä luonnoksena" ja aikoo kuulemma kirjoittaa joka osan uudestaan, muuttaen ja poistaen tarpeelliseksi katsomiaan kohtia (kuten juuri tuon oman itsensä tarinaan sijoittamisen ynnä muuta). Ensimmäinen osa eli The Gunslinger onkin jo kokenut pienen revision.

Tämä on eittämättä erittäin kaksipiippuinen juttu. Toisaalta kirjailijan pitäisi pystyä päästämään jo julkaistusta luomuksestaan eroon eikä enää käpistelllä valmista taideteosta paitsi korkeintaan korjaamalla mahdolliset painovirheet ja muut lipsahdukset uusiin painoksiin. Toisaalta toisinaan teos voi parantua kun sitä hiotaan pidempään, ja jos osien V-VII rivakka julkaisutahti ja hätiköinnin tuntu aikoinaan johtui Kingin kuolemanpelosta, niin nyt on hänellä ainakin ollut aikaa päästä onnettomuuden tuomasta traumasta yli ja kypsytellä lisää aihetta.

Ei tämä ennenkuulumatonta toimintaa kirjailijalta ole: kyllähän esim. Tolkienkin kirjoitti teoksiaan osin uudestaan: esimerkiksi Hobitin ensiversio oli erilainen kuin myöhemmät painokset, johon hän hieman muokkasi Suursormuksen saamista ja Bilbon ja Klonkun kohtaamista. Sormusten Herraankin tehtiin pieniä muutoksia ja täydennyksiä. Uudelleenkirjoittamisen perimmäinen ongelma kuitenkin koettiin Tolkienin muissa teksteissä, joita hän ei elämänsä aikana saanut edes julkaistua. Silmarillioninkin kokosi hänen poikansa, kun isäpappa vain korjasi ja korjasi ja muutteli tekstejään eikä pystynyt jossain vaiheessa katkaisemaan kierrettä.

Kuten sanottua, kaksipiippuinen juttu. Kirjoittakoon King vain tekstinsä uudestaan, luen ne mielelläni - mutta haluan myös säilyttää alkuperäiset teokset. Niitä ei saa unohtaa, kuten ei elokuvapuolellakaan saisi unohtaa esim. Star Wars -trilogian alkuperäistä leikkausta, jota George Lucas on käpistellyt ja muuttanut kerta toisensa jälkeen.

(Star Wars -trilogialla tarkoitan tietysti alkuperäistä trilogiaa, myöhempi muovinen rahastustrilogia ei ole suuremman keskustelun arvoinen.)

 

[Luulajanpuisto]

Ja posti toi vielä juuri ilmestyneen Dark Towerin, eli "osan 4.5", joka ajallisesti ajoittuu siihen, kun ryhmä on lähtenyt Ozmaisesta hämypalatsista eikä ole vielä ehtinyt Callan susia kohtaamaan. On jotenkin hankalaa hypätä takaisin keskimatkalle, kun tietää miten myöhemmin tyypeille käy. Mutta eiköhän se Rolandin kerronta vielä tarraa mukaansa.

Tuota The Wind Through the Keyhole - kirjaa olen puolessa välissä lukemassa, aluksi vähän vieroksuin ajatusta uudesta DT - romaanista, mutta erään foorumin painostus muutti mieleni. Ja hyvä niin.

 

[Negatiivinen]

Itse olen missannut huhut Musta Torni-sarjan uudelleenkirjoittamisesta, mutta onhan se fakta että viimeistään kaksi viimeistä kirjaa levisivät aivan täysin käsiin. Itse tykkäsin myös nelosesta ja vitosesta vaikka itse tarinaa eivät juurikaan eteenpäin vieneetkään, siinä luodun maailman tunnelmassa voisi lukijana lillua vaikka kuinka pitkään paikallaankin. Viimeisissä kirjoissa vedettiinkin sitten turbovaihde päälle ja kyllähän se tunnelma pahasti lässähti vaikka äksöniä riittikin, meni vain liian junttaukseksi koko touhu. Käsittääkseni Kingiltä on tulossa(uudelleenkirjoitusten lisäksi) myös muita kirjoja Mustan Tornin maailmaan ja Rolandin nuoruuteen liittyen, Maantievirus matkalla pohjoiseen -novellikokoelmassa olikin jo yksi tällainen lyhyempi stoori ja tätä kirjoittaessa mainittu Wind Through the Keyhole pitääkin ottaa lukuun vähän helevetin nopeasti. edit. tilasin kummempia miettimättä amazonista.

Se Mustasta Tornista, itse threadiin saavuin Joe Hill:n innoittamana(sopivasti olikin puhe Kingista menossa), mieshän on siis Stephen Kingin poika mutta kirjoittelee "salanimellä" välttääkseen vertauksia isäänsä. Kaverin kirjat lukeneena voi sanoa että turha vaiva niin kirjojen tyylin kuin laadun puolesta, isänsä poika on kyseessä. Novellikokoelma ei ihan faijansa lyhyiden stoorien vattöfak-menoon pääse, mutta molemmat pidemmät romaanit ovat lähestulkoon kuin isäpapan kirjoittamia, oikeastaan vain jatkuvat kyyniset letkautukset puuttuvat repertuaarista. Jos King iskee niin seuraavaa sukupolvea lukuun vaan, ihan yhtälailla pitävät Hill'n kirjatkin otteessaan.

 

[Sinner]

Päähäni on jäänyt ihan käsittämätön juttu tuosta Musta torni sarjasta. Olen lukenut tuon ensimmäisen eli Revolverimiehen ilmeisesti suht heti sen ilmestyttyä, joka tapauksessa aikoja sitten. Kirjan ihan alussa esiintyy punatukkainen hieman hullu maajussi, joka viljeli jotain vihanneksia. Hän myös lupasi syödä Rolandin kuolleen hevosen, kun Revolverimies jatkoi matkaansa. En ymmärrä miksi tämä muutaman sivun aivan marginaalihahmo vielä edelleenkin joskus kummittelee mielessäni.
Tuo viimeinen eli Musta torni on muuten edelleen lukematta. Jotenkin on vain jäänyt. Pitääpä muuten käydä hakemassa tuo jostain.

Viimeksi tuli luettua Jon Krakauerin Jäätäviin korkeuksiin. Tositapahtumiin perustuva kertomus Mount Everestillä tapahtuneesta tragediasta. Koukuttava.

 

[Pordinard]

Ah, Musta torni, kaikkien aikojen suosikkini. Lukaisin nuo kaikki seitsemän osaa puolen vuolen sisään joitakin vuosia sitten ja nyt olen aikeissa aloittaa joku kaunis päivä uuden kierroksen kun tuli nuo kaikki hommattua myös alkuperäiskielellä. Olen ehkä liian "fanipoika" arvioimaan kriittisesti mutta minusta sarja ei juurikaan lässähtänyt loppua kohden. Jotenkin pieni kiireen tuntu oli aistittavissa kahdessa viimeisessä kirjassa, mutta se sopi ihan mainiosti siihen maailmanlopun äärellä vaeltamisen tunnelmaan. Wind Through The Keyhole pitää tosiaan saada käsiin, tuolle Tornin uudelleenkirjoittamiselle en lämpeä yhtään.

 

[Negatiivinen]

Tuo viimeinen eli Musta torni on muuten edelleen lukematta. Jotenkin on vain jäänyt. Pitääpä muuten käydä hakemassa tuo jostain.

Kyllähän tuo nyt kannattaa loppuun lukea jos kaikki muutkin on lukenut, kirjastoista luulisi ainakin löytyvän. Mitäs kansa on muuten mieltä lopetuksesta, enempiä spoilaamatta?

Spoileri

Itse pidin Rolandin lopusta, jotenkin sellainen "full-closure" ei vain olisi sopinut koko rakennettuun maailmaan ja kun sarjan viimeisiä kirjoja odotellessa tuli luettua ne alkupään kirjat muutamaankin otteeseen niin tuollainen kehäpäätös iski ainakin sivullekirjoittaneeseen eikä tätä sarjaa olisi voitu muutenkaan mitenkään päättää kaikkia tyydyttävällä tavalla. Muiden henkilöiden happyend tosin tuntui kovin pakotetulta ja ohimennen kirjoitetulta, loppupeleissä ilmankin olisi pärjätty. Kertaalleen olen lukenut koko sarjan uusiksi alusta loppuun viimeisten kirjojen jälkeen ja tavallaan se on auttanut loppuratkaisusta tykkäämisessä, matka on tärkeämpi kuin päämäärä.

 

[Sinner]

Kyllähän tuo nyt kannattaa loppuun lukea jos kaikki muutkin on lukenut, kirjastoista luulisi ainakin löytyvän. Mitäs kansa on muuten mieltä lopetuksesta, enempiä spoilaamatta?

Tottahan toki sen luen. JA PERKELE!! Spoileri aukesi, kun otin lainausta. Onneksi en ehtinyt lukemaan kuin ensimmäisen sanan. Kiitos huomaavaisuudesta ja pyydän muitakin käyttämään tuota spoiler toimintoa. Ei huvittaisi lukea loppuratkaisua täältä, vaikka jotain siitä ikävä kyllä jo tiedänkin.

 

[Noitarumpu]

Parin ystävättären ylistävien sanojen jälkeen otin käteeni Danielle Steelin kirjan. Ei olisi pitänyt.Jos suoraan sanon, niin täyttä paskaa. Kirja, jonka ihmissuhdeongelma korjautuu YHDESSÄ LAUSEESSA ei saa kuin pahan tuulen ylle. Nyt unohtui kirjan nimikin!No..se kertoo jo jotain=)

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Divarista tarttui juuri mukaan mm. elämäkertateos Sinisalon Veikko - suomalainen näyttelijä (WSOY). Vahvoista persoonallisuuksista kertovia teoksia on aina kiinnostava lueskella.

Aikalaistarina kertoo Veikko Sinisalon eräästä käynnistä Alkon myymälässä joskus 70-luvulla. Nyt pitää muistaa että siihen aikaan Alkossa asiointi oli hieman erilaista kuin nykyisin. Piti olla nöyrää poikaa ja käyttäytyä erittäin korrektisti, muuten saattoivat juomat jäädä saamatta. Muutamat asiakkaat sattuivat tunnistamaan Sinisalon, ja tämän roolihahmoista innostuneina nämä kyselivät Veikolta josko näyttelijä antaisi vähän mallia kuinka kirotaan voimakkaasti. Silloin tuli Sinisalon vuoro asioida tiskillä, jolloin näyttelijä esitti asiansa terävästi karjahtaen: "No jo se nyt on perkele jos sitä viinaa ei ala saatana pian kuulumaan"...

 

[Germanicus]

Olen jo pitkään halunnut lukea jonkun Beatles-kirjan, joka valottaisi tuon fantastisen bändin tekemisiä. Tilasin sitten Jonathan Gouldin Can`t Buy Me Love-kirjan. Joku kirjan lukenut voisi sanoa mielipiteensä siitä.

 

[Midnight Rambler]

Olen jo pitkään halunnut lukea jonkun Beatles-kirjan, joka valottaisi tuon fantastisen bändin tekemisiä. Tilasin sitten Jonathan Gouldin Can`t Buy Me Love-kirjan. Joku kirjan lukenut voisi sanoa mielipiteensä siitä.

Paras tähän saakka ilmestyneistä. Mukana paljon ajan ilmiöiden kuvausta, mikä on mielestäni todella tärkeää.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Olen jo pitkään halunnut lukea jonkun Beatles-kirjan, joka valottaisi tuon fantastisen bändin tekemisiä. Tilasin sitten Jonathan Gouldin Can`t Buy Me Love-kirjan. Joku kirjan lukenut voisi sanoa mielipiteensä siitä.

Minulla on tämä kirja hyllyssä, pala sieltä ja täältä ehkä 60-prosenttisesti luettuna. Beatlesin ja vastaavien kohdalla olen huomannut toimivaksi lukea historiaa jonkin tietyn hetken tai tapahtuman ympäriltä enkä alusta loppuun. Vituttaisi lukea jonkin yhtyeen tai henkilöiden historiaa sadanteen kertaan. Sen sijaan jotakin vaihetta tai tapahtumasarjaa on kiinnostavaa lukea eri lähteistä.

Tuo Gouldin kirja sopii kyllä ihan kannesta kanteen luettavaksi. Varsin laadukas teos Beatles-kirjojen sarjassa. Voin aivan hyvin suositella sekä edistyneille harrastajille että niille jotka eivät ole lukeneet yhtyeen vaiheista paljoakaan.

 

[Evil]

Samaa mieltä Rollarien biisin ja Kääpiön kanssa, hyvä on teos.

Mulla on menossa William S. Burroughsin Koulutukseni - unien kirja. Ihan mielenkiintoinen pätkissä luettuna. Iain M. Banksin uusin Kulttuuri-tiiliskivi Pintakuvio on myös aluillaan.

 

[ms.qvist]

Tänään se sitten tuli - vihdoinkin - meinaan Alan Mooren (ja Dave Gibbons, illustrator/letterer) palkittu esim. Hugo Award ja paljon palstallakin kehuja saanut Watchmen. Aloitin jo sen silmäilyn mutta kunnolla alan perehtymään siihen myöhemmin iltasella jos onni on myötäinen. Odotukset ovat ainakin korkealla tällä hetkellä.

vlad.

 

[Uleåborgir]

Olen jo pitkään halunnut lukea jonkun Beatles-kirjan, joka valottaisi tuon fantastisen bändin tekemisiä. Tilasin sitten Jonathan Gouldin Can`t Buy Me Love-kirjan. Joku kirjan lukenut voisi sanoa mielipiteensä siitä.

Mielenkiintoinen kirja, jos ei välitä sulkuviidakosta tai laiskan kääntäjän anglismeista. Joskus on jopa sulut sulkujen sisällä.

 

[pot67]

Eilen aloitin Robin Sharman kirjoittaman kirjan: Munkki, joka myi Ferrarinsa. Kirja kuulunee kategoriaan henkinen kasvu/tulevaisuus tjsp.

 

[Musta Nuoli]

Tänään se sitten tuli - vihdoinkin - meinaan Alan Mooren (ja Dave Gibbons, illustrator/letterer) palkittu esim. Hugo Award ja paljon palstallakin kehuja saanut Watchmen. Aloitin jo sen silmäilyn mutta kunnolla alan perehtymään siihen myöhemmin iltasella jos onni on myötäinen. Odotukset ovat ainakin korkealla tällä hetkellä.

Odotan kiinnostuksella kommenttejasi ja ensivaikutelmiasi teoksesta, kunhan pääset tuohon perehtymään.

Dave Gibbonsin rooliakaan ei toki sovi väheksyä, sillä vaikka Alan Moore onkin käsikirjoittajana herra ja hidalgo, niin hänkin mukauttaa tyyliään kuvittajan tyylin mukaisesti ja monista asioista ja yksityiskohdista neuvotellaan esim. puhelimitse ja muutenkin. Gibbonsin perinteikäs tyyli sopii hyvin tarinaan ja Mooren tässä tarinassa pitkälti käyttämään klassiseen 3x3 -ruutujakoon per sivu. Sen sijaan muissa Mooren tarinoissa on saatettu käyttää erityyppisiä ratkaisuja riippuen siitä, kenen kanssa Moore on työskennellyt.

Mainittakoon, että Alan Moore (joka tosiaan on kategorisesti irtisanoutunut kaikista hänen teostensa filmatisoinneista useiden karvaiden kokemuksien jälkeen) kielsi nimeään mainittavan Watchmen-elokuvassa eikä ottanut siitä edes rojaltirahoja vastaan vaan määräsi ne annettavaksi Dave Gibbonsille. Elokuvan teksteissä lukeekin "based on Watchmen, illustrated by Dave Gibbons" tai jotain sinne päin. Gibbons, toisin kuin Moore, oli hyvin innoissaan elokuvahankkeesta ja osallistui konsulttina projektiin. Taisipa hän tehdä pari julistettakin tai luonnosta yms.

Eli kaikki kunnia myös Gibbonsille.

Sarjakuvien tekeminenhän on siitä erikoinen prosessi, että käsikirjoittaja ja kuvittaja eivät aina edes tapaa toisiaan. Jotkut voivat tehdä luovaa ja hedelmällistä yhteistyötä näkemättä toisiaan ikinä. Myös tekotapoja on monenlaisia: toisessa ääripäässä on ns. Alan Moore -malli, josta kuvittajalle paukahtaa postissa kilon painoinen käsikirjoitusnivaska, jossa joka detalji on mietitty. Vaikka joitain kohtia vielä saatettaisiinkin hioa esim. puhelimessa, niin pääasiassa käsikirjoittaja määrää tahdin hyvin pitkälle. Myös esim. Neil Gaiman on tehnyt varsin kattavia käsikirjoituksia, kuitenkin hieman joustavammin ja tietylle kuvittajalle ja tämän tyylille kirjoittaen.

Sitten on legendaarinen "Marvel method", Stan Leen kehittämä linja. Aikoinaan Stan Lee lykkäsi kuvittajalle tarinan perusidean ja hyvin karkean juonikuvion, sen jälkeen kuvittaja sai melko vapaat kädet toteuttaa tarina tietyssä mitassa (aikoinaan Marvelilla esim. 18 sivua per tarina). Sen jälkeen kuvitettu tarina lähetettiin takaisin Stanille, joka kirjoitti siihen puhekuplat ja laatikkotekstit eli dialogin ja selitykset. Sitten eteenpäin tussaajalle ja värittäjälle. Tämä metodi selittää osaltaan sen, miten Stan Lee sai käsikirjoitettua ja luotua niin tajuttoman määrän tarinoita kultaisina vuosinaan. Sitä se ei selitä, että millä helkkarilla yksi kaikkien aikojen kuvittajista, dynaamisen viivan mestari Jack Kirby ehti piirtämään kaikki huipputarinansa.

Joka tapauksessa kummallakin tekniikalla on puolensa. Marvel Method antaa kuvittajalle enemmän vapauksia tulkita tarinan ideaa, Moore-linjaa taas voi verrata siihen, että Moore olisi elokuvan käsikirjoittaja-ohjaaja, joka kertoo pääkuvaajalle mitä kuvataan ja tämä toteuttaa oman tyylinsä mukaisesti kuvaukset.

 

[Germanicus]

Kiitokset vastauksista. Otankin tuon kirjan mukaan Rooman reissulle. Lennolla ja iltaisin (terassilla kirja + Birra Moretti) tuohon on hyvä syventyä.

 

[Ötökkä]

Sain juuri luettua Nälkäpeli-trilogian. Odotukset olivat suunnilleen nolla, en oikeastaan edes tiennyt koko kirjasarjan ideaa. Sattui vaan käymään niin, että pitkällä junamatkalla ei ollut PC-paikkaa saatavilla(en siis voinut katsoa leffaa), niin "jouduin" sitten kiireessä kaappaamaan jonkun pokkari Steissiltä ennen junaan menoa.

Jo ensimmäinen kirja yllätti todella positiivistesti. En todellakaan ymmärrä miksi näitä markkinoidaan nuorille ja verrataan johonkin Twilightiin. Siskoni sen hyvin tiivisti "Twilight ilman rakkaustarinaa on että tyttö muuttaa kaupunkiin, jossa sataa paljon. Nälkäpeli ei juuri muuttuisi."... Niin, tämä ei siis todellakaan ole mikään rakkaustarina ja kirjassa on todella paljon yhteiskuntakritiikkiä. Tykkäsin! Lisäksi tarina muuttuu ja kehittyy tarpeeksi paljon kirjasarjan edetessä. En muista milloin joku kirja olisi tällä ravalla "iskenyt" sen jälkeen kun joskus ylä-asteella sain käsiini ensimmäisen Potter-kirjan. Harmittaa, kun kirjasarja jäi kolmeen.

Spoileri

Hiukan ehkä aluksi ärsytti tarinan samankaltaisuus Battle Royalen kanssa (mahtava leffa, kirjaa en vielä ole saanut käsiini). Onneksi tarinan edetessä eroavaisuuksia kuitenkin on paljon. Vain pieni osa (juuri se peli) on saman tyylinen.

 

[Ben Marco]

Koontzin 77 Shadow street tuli plärättyä ja eilen illalla (edellistä postaajaa mukaillen) tuli tilattua The Hunger Games.

 

[PeteX]

Jokerit liukkaalla jäällä. Viime yönä hävittiin paikallisfinaali ja tänään tiputaan divariin. Onhan kirja tullut luettua aiemminkin vuosia sitten, mutta paljon on päässyt unohtumaan. En esimerkiksi muistanut, että Jokerit sijoittui vuosina 1976-92 vain kaksi kertaa kuuden sakkiin Liigassa.

Kirjaa voi suositella myös yleisteoksena suomalaisen sarjalätkän historiasta vuoteen -92 saakka. Hieno kirja.

 

[Aunt Wang]

Alistair MacLeanin When Eight Bells Toll tuli luettua uudestaan. Hyvä kirja, ei siitä pääse mihinkään.