Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Tarinankertoja]

N. K. Jemisin: The Killing Moon (The Dreamblood duology #1)

N. K. Jemisin Murtunut maailma trilogia oli erinomainen, joten tartunpa tähän aikaisemmin kirjoitettuun Dreamblood sarjaan.. joka jäi vain 2 kirjan mittaseksi (toinenkin tossa jo odottelee). Suomeksi näitä ei näemmä tartte odotella, joten lontooksi sitten…

Tarina sijoittuu pääosin Gujaarehin kaupunkiin joka palvoo unelmien jumalatarta Hananjaa. Kirja seuraa Ehirua Hananjan pappia ja hänen oppipoikaansa Nijiria. Gujaarehin kaupunkivaltiossa rauha on ainoa laki. Sen katoilla ja mukulakivikatujen varjojen keskellä odottavat Keräilijät, gatherer - tämän rauhan ylläpitäjät. Unenjumalattaren papit, heidän velvollisuutensa on kerätä nukkuvan mielen taikuutta ja käyttää sitä parantamaan, rauhoittamaan… ja tappamaan turmeltuneiksi tuomittuja. Ehirua on gatherer ja Nijiria tämän oppipoika…

Kaikki mitä murtunut maailma kirjoissa on esillä on myös tässä. Taikajärjestelmä uhmaa jälleen fantasiakonventioita omaperäisyydessään ja henkilöt ovat syviä ja mielenkiintosia.

Dreamblood kirjat tapahtuu egyptiläisestä yhteiskunnasta muokatussa fantasiamaailmassa. Ja siinä yhdistyvät unitaikuus muinaisen Egyptin luokkajärjestelmään. On olemassa yhteiskunnan hahmo - faarao kuin yksilö - joka saa äärimmäisen kunnioituksen ja on lain yläpuolella. On myös kunnioitusta pappiluokkaa kohtaan, joka puhuu jumalien puolesta ja tekee niiden työtä yhteiskunnassa.

Keräilijät ovat pappiluokan erityinen osa, joka kerää tai vapauttaa sieluja, jotka kärsivät tuskasta tai ovat rikkoneet. Joskus kerääminen tehdään myötätunnolla - kun joku on sairas tai tuskissaan ja parantumattomasti sairas ja joskus se tehdään rauhan tuomiseksi, uneksivien jumalattarien perimmäisenä päämääränä. Näillä kerääjillä on lopullinen auktoriteetti, valtava voima, ja ihmiset rakastavat ja pelkäävät heitä.


Juonta ei viitti paljastaa.. ja toka kirjakin viä itellä lukematta (en viitti heti perään)


Enivei Jemisinin maailman ja sen kaikkien puolien ymmärtäminen voi kestää hetken, mutta kun se maailma avautuu, on se imo lumoava.

 

[Stolk-2]

Vakoilun parissa jatkan. Vuorossa on Agentti Sonja, jonka on kirjoittanut Ben MacIntyre. Sonja taitaa olla suuremmalle yleisölle tuntematon, mutta hänen saavutuksensa vakoilun parissa neuvostoliiton hyväksi taitaa olla suurimpia vakoilun historiassa.

 

[Kilgore Trout]

Luin Jo Nesbøn kauhukirjan Pimeyden talo, koska olen joskus muinoin lukenut häneltä hyviä dekkareita. Ei olisi kannattanut. En yleensä lue kauhua, joten en tunne genrettä kovin hyvin, mutta huono kirja on huono kirja.
Sekin pieni kauhun tunne, mikä saattaa kirjaa lukiessa viritä, lässähtää niin että pärskähtää kliseisesti "se olikin vain unta, jota näin pöpilässä".

 

[Tarinankertoja]

Luin Jo Nesbøn kauhukirjan Pimeyden talo, koska olen joskus muinoin lukenut häneltä hyviä dekkareita. Ei olisi kannattanut. En yleensä lue kauhua, joten en tunne genrettä kovin hyvin, mutta huono kirja on huono kirja.
Sekin pieni kauhun tunne, mikä saattaa kirjaa lukiessa viritä, lässähtää niin että pärskähtää kliseisesti "se olikin vain unta, jota näin pöpilässä".

Nesbøn taso on kyllä tippunut viimevuosina aika pahasti. Lähes kaikki Hole:en liittymättömät on ollu joko ylipitkiä ja tylsiä tai nää miniromaanit ennalta-arvattavia ja ..lyhyitä. Eikä viimesin Hole:kaan oikein enää toiminut itelle.

Sinänsä Holesarjan parhaat Punarinnasta Poliisiin on kyllä ihan dekkarikärkeä..

 

[Kilgore Trout]

Nesbøn taso on kyllä tippunut viimevuosina aika pahasti. Lähes kaikki Hole:en liittymättömät on ollu joko ylipitkiä ja tylsiä tai nää miniromaanit ennalta-arvattavia ja ..lyhyitä. Eikä viimesin Hole:kaan oikein enää toiminut itelle.

Sinänsä Holesarjan parhaat Punarinnasta Poliisiin on kyllä ihan dekkarikärkeä..

Joo niistä ekoista Hole-dekkareista tykkäsin kovasti, siksi tuo "kauhu"-kirja tarttui haaviin kirjastosta. Aika monelle kirjailijalle käy niin, että taso laskee ja lopulta turvaudutaan apukäsiin, jotta saadaan tili juoksemaan.

Tästä yksi esimerkkini on varhaisnuoruuteni suosikki Alistair McLean: Saattue Murmanskiin, Navaronen tykit...

 

[Eddie]

Joo niistä ekoista Hole-dekkareista tykkäsin kovasti, siksi tuo "kauhu"-kirja tarttui haaviin kirjastosta. Aika monelle kirjailijalle käy niin, että taso laskee ja lopulta turvaudutaan apukäsiin, jotta saadaan tili juoksemaan.

Tästä yksi esimerkkini on varhaisnuoruuteni suosikki Alistair McLean: Saattue Murmanskiin, Navaronen tykit...

Suosittelisin kyllä lukemaan Kukkulan kuningas ja Isänsä poika teokset. Mielestäni ne ovat priimaa ja yksittäisinä teoksina saattavat jopa olla parempia kuin Hole sarjan yksittäiset osat.

 

[Tarinankertoja]

Suosittelisin kyllä lukemaan Kukkulan kuningas ja Isänsä poika teokset. Mielestäni ne ovat priimaa ja yksittäisinä teoksina saattavat jopa olla parempia kuin Hole sarjan yksittäiset osat.

No nämä juuri olivat esimerkkejä aika ennalta-arvattavista opuksista .. ja imo tylsistä kirjoista, joista tuon tasonlaskuarvioni lähtee. Varsinkin isänsä poika on hölmö kirja, jonka premissi on kiehtova ja sitten.. ei mitään.

Kukkulan kuningas on kuitenkin kirjoitettu Nesbøn huippukautena, mutta sekin toimi paremmin tv sarjana (leffa oli surkea). Kirjana epäuskottavat kohtaukset ei uppoa, mutta näyttelijän tuomilla ilmeillä ja absurdiudella se onkin hauskaa.

Kirjotusaikojen Holet on taas loistavia Panssarisydän (2009, kun isänsä poika 2008, aika eroa laadussa) ja Poliisi (2013) johon Kukkulan kuningasta on syytä verrata (2014).

Mutta myös Holet on olleet aika heikkoja Poliisin jälkeen. Ja joku eihole Valtakunta täytyi kahlata läpi väkisin ja Rottien saari, joka sentään oli ominta genreä, scifiä, jäi kesken.

 

[Eddie]

No nämä juuri olivat esimerkkejä aika ennalta-arvattavista opuksista .. ja imo tylsistä kirjoista, joista tuon tasonlaskuarvioni lähtee. Varsinkin isänsä poika on hölmö kirja, jonka premissi on kiehtova ja sitten.. ei mitään.

Kukkulan kuningas on kuitenkin kirjoitettu Nesbøn huippukautena, mutta sekin toimi paremmin tv sarjana (leffa oli surkea). Kirjana epäuskottavat kohtaukset ei uppoa, mutta näyttelijän tuomilla ilmeillä ja absurdiudella se onkin hauskaa.

Kirjotusaikojen Holet on taas loistavia Panssarisydän (2009, kun isänsä poika 2008, aika eroa laadussa) ja Poliisi (2013) johon Kukkulan kuningasta on syytä verrata (2014).

Mutta myös Holet on olleet aika heikkoja Poliisin jälkeen. Ja joku eihole Valtakunta täytyi kahlata läpi väkisin ja Rottien saari, joka sentään oli ominta genreä, scifiä, jäi kesken.

Ookoo, en lähde nyt ihan hirveästi väittelemään, koska noiden lukemisista on jo se 10-15 vuotta aikaa. Mutta muistissa on noiden kirjojen jättämät tunnelmat. Niiden perusteella olen eri mieltä kanssasi. Itseasiassa tuosta Hole sarjan Poliisista minulle jäi vähän vastaavat tunnelmat kuin sinulle isänsä pojasta. Vaikka tykkäsin siitäkin paljon.

Isänsä pojan jälkeen tulleista ei Hole sarjan tuotannosta olen aika pitkälti samaa mieltä. Ei ole tullut yhtään todella hyvää kirjaa. Mustasukkainen mies tai jotain.. Siinä taisi olla joku ihan ok tarina, mutta ymmärrän jos nekään eivät ole maistuneet.

Hole sarja on kuitenkin mielestäni pitänyt aika hyvin tasonsa noin pitkäksi sarjaksi. Todella mielellään siihen aina palaa. Lepakkomies ja Pelastaja ovat muistaakseni itselleni olleet sellaisia, että en ihan hirveästi tykännyt. Toki näissä viimeisimmissä on asioita, joista voisi nillittää, mutta mielestäni se taso on kuitenkin vähintään hyvä

 

[Niilo]

Tuli eilen ostettua taas uusin Seppo Jokisen Komisario Koskinen kirja. Josko saisi sen tuossa vaikka lomalla parin vko päästä luettua.
Ei tule luettua kuin yksi kirja vuodessa ja se on aina tuo uusin Koskinen..

Varmaan joskus aiemminkin niitä suositellu ja suosittelen edelleen. Mukavia luettavia. Lukekaa ihmeessä mutta siinä järjestyksessä kun ovat ilmestyneet!!! Siimamiehestä voitte aloittaa !!

 

[Tarinankertoja]

Ookoo, en lähde nyt ihan hirveästi väittelemään

Niin, makuasioitahan nämä on, väittelemällä parane :-)


Mutta Koskisesta sen verran, että ne tuntuu olevan juurikin kirjoja, joita lukee ne, jotka muuten ei paljon lue. Hianoa sinänsä, mutta itse ihmetellen, että jos vähänkään enemmän dekkareita lukenut jaksaisi kovin montaa Koskista kahlata. Vertaa nyt vaikka Hole sarjaan tai edes Wallandereihin.. (verrokkeina kaupunkipoliisit) tai nyt itselle uutena tuttavuutena Cormoran Strikeeen. Tamperelaisena Koskisessa tietty kiehtoo Tampere bongailu, mutta aika monta vuotta täytyy aina kirjain välillä pitää ja tais viimesin yritys jäädä aika nopsaan kesken.

..ja edelleen, makuasioitahan nää

 

[Kilgore Trout]

Niin, makuasioitahan nämä on, väittelemällä parane :-)


Mutta Koskisesta sen verran, että ne tuntuu olevan juurikin kirjoja, joita lukee ne, jotka muuten ei paljon lue. Hianoa sinänsä, mutta itse ihmetellen, että jos vähänkään enemmän dekkareita lukenut jaksaisi kovin montaa Koskista kahlata. Vertaa nyt vaikka Hole sarjaan tai edes Wallandereihin.. (verrokkeina kaupunkipoliisit) tai nyt itselle uutena tuttavuutena Cormoran Strikeeen. Tamperelaisena Koskisessa tietty kiehtoo Tampere bongailu, mutta aika monta vuotta täytyy aina kirjain välillä pitää ja tais viimesin yritys jäädä aika nopsaan kesken.

..ja edelleen, makuasioitahan nää

Minä luen paljon, joskin hyvin vähän dekkareita enää moneen vuoteen. Varsinkin nordic noir on pudonnut kokonaan pois, kun on lukenut Millenium-sarjan ja muutaman Holen, niin on lukenut ne kaikki. Silti ihailla pitää ruotsalaisten ja norjalaisten kirjailijoiden kykyä tuotteistaa kyseinen tyyli ja tehdä sillä hyvää tiliä kansainvälisesti.

Joka tapauksessa kesän tullen luen mielelläni uusimman Koskisen, se menee kevyenä välipalana, jonka lukee parissa illassa.

 

[Eddie]

Niin, makuasioitahan nämä on, väittelemällä parane :-)


Mutta Koskisesta sen verran, että ne tuntuu olevan juurikin kirjoja, joita lukee ne, jotka muuten ei paljon lue. Hianoa sinänsä, mutta itse ihmetellen, että jos vähänkään enemmän dekkareita lukenut jaksaisi kovin montaa Koskista kahlata. Vertaa nyt vaikka Hole sarjaan tai edes Wallandereihin.. (verrokkeina kaupunkipoliisit) tai nyt itselle uutena tuttavuutena Cormoran Strikeeen. Tamperelaisena Koskisessa tietty kiehtoo Tampere bongailu, mutta aika monta vuotta täytyy aina kirjain välillä pitää ja tais viimesin yritys jäädä aika nopsaan kesken.

..ja edelleen, makuasioitahan nää

Niin olisin ehkä voinut väitellä, mutta pitäisi ne kyllä uudestaan lukea ennen sitä. Ei minulla ne niin hyvässä muistissa ole, että pystyisin niitä uskottavasti puolustelemaan.

Sattumalta sain eilen viimeisimmän Cormoran Striken kuunneltua. Yhtä hyvinhän sitä sarjaa voisi sanoa Robin Ellacotiksi. Joo tämäkin sarja on kovaa tasoa. Kyllähän tässäkin on niitä juttuja, jotka rupeavat vähän ärsyttämään näissä pitkissä sarjoissa. Mutta tarinat ovat aina hyvin rakennettuja ja ennen kaikkea mielenkiintoisia. Tässä viimeisimmässä ollaan vastenmielisen uskonnollisen liikkeen/kultin kimpussa. Näitä on nyt ollut paljon true crimessakin, joten siinä mielessä ihan ajankohtaista menoa. Ja ainahan näistä aineksista saa mielenkiintoa ylläpitävän keitoksen kasaan. Rowling ehkä jopa yllättäen päättää pari sivujuonnetta, jotka ovat jokaisessa kirjassa olleet tarinan taustalla. Saapa nähdä miten näkyy jatkossa. Nämä saattavat myös olla juuri niitä pitkän sarjan ärsyttäviä puolia :).

Mainittakoon, että HBOn Strike sarja ei minusta ainakaan oikein tavoittanut kirjan tunnelmaa. Olen muutaman jakson katsonut, mutta en kyllä yhtään koukuttunut. Ehkä pitää vielä yrittää joskus. Ehkä ärsyttävin piirre siinä oli se, että Strikea näyttelevä henkilö ei kyllä tavoita kirjassa kuvailtua “karheutta/karskiutta".

 

[Stolk-2]

Jukka Korpelan Kiovan Rus tuli luettua. Aukaisi aika paljon Venäjän historiaa ja kuinka siellä on koko historian ajan väärennetty historiaa omaan vallan oikeutukseen. Suosittelen lukemaan tämän kirjan kun se myös avaa venäläistä mentaliteettia historian pohjalta. Kuinka myös Moskovan valtaan noususta on kirjattu pois monta kansallisuutta ja valtakuntaa, jotka auttoivat Moskovan nousemaan venäläisen maailman johtoon.

 

[alwahla]

Seuraava kirja, jonka aion lukea, on Delia Owensin Suon villi laulu. Tarina vaikuttaa mielenkiintoiselta eikä vähiten sen vuoksi, että kirjassa käsitellään sosiaalista eristäytymistä nuoren ihmisen silmin.

 

[Zaster]

Seuraava kirja, jonka aion lukea, on Delia Owensin Suon villi laulu. Tarina vaikuttaa mielenkiintoiselta eikä vähiten sen vuoksi, että kirjassa käsitellään sosiaalista eristäytymistä nuoren ihmisen silmin.

Vaikka luenkin varsin paljon, niin aika harvoin luettavaksi osuu nykyromaaneja. Mutta tätä hehkutettiin aikanaan niin paljon että päätin kirjan lukea. Enkä katunut päätöstä.

En tässä nyt käy tarinaa, en plussia, en miinuksia läpi. Mutta pakko todeta asia joko itseen teki suurimman vaikutuksen, eli kirjassa käytetty kieli joka parhaimmillaan oli suorastaan runollista. Ymmärrän että tämä ei välttämättä kaikkia miellytä, mutta itse pidin tuosta tyylistä. Siinä on tietynlaista kauneutta. Parhaiten tämä tulee esiin niissä monissa kohdissa jossa Owensin kuvaa ympäröivää luonto ja sen muuttumista.
Owenshan on etologian tohtori eli eiköhän faktat ainakin luontokuvauksissa ole kohdillaan.

 

[Mäyräkoira]

Sain juuri luettua toimittaja Johanna Aatsalon kirjan Hiihtoliiton dopingkuvioiden paljastuksesta,
se oli aika mielenkiintoista luettavaa, ja myös järkyttävää millaiseen helvettiin voi joutua
jos hyppii väärien ihmisten silmille, kirja kuvailee ansiokkaasti miten umpilikainen porukka
se Hiihtoliitto silloin ysärin lopussa, ja 2000-luvun alussa oli.

Varsinkin yksi entinen pääministerimme saa kirjassa varsin kylmää kyytiä.

Suosittelen kyllä jos tutkiva journalismi kiinnostaa, ja oli rohkea teko ottaa asia käsittelyyn.

 

[Ilmari Ahde]

Muistaakseni ainakin @Iisoppi on tämmöisestä kiinnostunut, Sue Black - Luuhun kirjoitettu, samalla linjalla jatketaan kuin aiemmassa Kaikki mitä jäljelle jää -kirjassa. Luustoa ja sen säilömiä tapahtumia käydään läpi, tulipa itseäänkin tutkailtua jos luut oli helposti hipelöitävissä, kuten pääkallo ja rintalasta. Miehillä takaraivossa on erilaisia juttuja kuin naisilla, kokeilin omaa ajukoppaa ja on siellä kerrottuja möykkyjä.

Aikoja aikoja sitten alelaarista kotiutettu Jonathan Franzen - Purity, nyt vihdoin ja viimein otin lukuun.

Edit: Purityssa ei kauaa mennyt, alle sata sivua riitti kertomaan ettei tämä ole minulle, tervaista etenemistä oli tuokin vähä.

 

[Iisoppi]

Muistaakseni ainakin @Iisoppi on tämmöisestä kiinnostunut, Sue Black - Luuhun kirjoitettu,

Kyllähän minä nuo Sue Blackin kaksi kirjaa olen viimeisien kuukausien aikana lukenut mutta en muistanut niistä täällä maininneeni. Luuhun kirjoitettu tuli luettua kun oltiin äitini kotipaikalla joten ehkä silloin tuli jotain kirjoitettua kirjasta kun oli vähän muuten tylsää.

Nyt luen Antonio Caprarican kirjaa Charles III. Kyllähän tuo on paksu opus ja ehkä vähän vähemmillä sanoilla olisi selvitty. Mutta paljon on mielenkiintoista tekstiä... Ja varmaan osa voi olla vähän väritettyä.

 

[Kilgore Trout]

Luin viimeksi sarjakuva-albumin Viimeinen Incal (Jodorowsky - Ladrönn). Kesken on Steven Strogatzin The Joy of X, jolla on mukava verestää matematiikan taitoja.
Samalla pitää valita aloitanko Alastair Reynoldsin Machine Vendettan vai Karin Smirnoffin Sokerikäärmeen seuraavaksi.
Minulta löytyy pitkä rivi Alastair Reynoldsia omastakin hyllystä, mutta tämä tuore Prefect Dreyfus -tarina on lainakirja. Olen niitä aina välillä lukenut uudestaan, ne kestävät hyvin useammankin lukukerran, kun jättää riittävän monta vuotta väliin.
Pidin kovasti Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogiasta, toivottavasti tämä uusin on lähelle samaa tasoa.

 

[aalto]

Luin viimeksi sarjakuva-albumin Viimeinen Incal (Jodorowsky - Ladrönn). Kesken on Steven Strogatzin The Joy of X, jolla on mukava verestää matematiikan taitoja.
Samalla pitää valita aloitanko Alastair Reynoldsin Machine Vendettan vai Karin Smirnoffin Sokerikäärmeen seuraavaksi.
Minulta löytyy pitkä rivi Alastair Reynoldsia omastakin hyllystä, mutta tämä tuore Prefect Dreyfus -tarina on lainakirja. Olen niitä aina välillä lukenut uudestaan, ne kestävät hyvin useammankin lukukerran, kun jättää riittävän monta vuotta väliin.
Pidin kovasti Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogiasta, toivottavasti tämä uusin on lähelle samaa tasoa.

Tuo Sokerikäärme oli kyllä hämmentävän rankka kirja. Ei se huono ollut, mutta aihe vaan oli niin ikävä, että on jo vähän vaikea arvostella kirjan hyvyyttä. Ei kannata odottaa kevyttä kesäkirjaa. Mutta eihän nuo aikaisemmat Smirnoffitkaan mitään kovin helppoja olleet.

 

[Kilgore Trout]

Tuo Sokerikäärme oli kyllä hämmentävän rankka kirja. Ei se huono ollut, mutta aihe vaan oli niin ikävä, että on jo vähän vaikea arvostella kirjan hyvyyttä. Ei kannata odottaa kevyttä kesäkirjaa. Mutta eihän nuo aikaisemmat Smirnoffitkaan mitään kovin helppoja olleet.

Oli kyllä karmea tarina. Hyvin kirjoitettu ja ehdottomasti lukemisen arvoinen, mutta ei voi suositella kaikille. Smirnoffin omintakeinen tyyli kirjoittaa sopii erinomaisesti tarinaan.

 

[Tarinankertoja]

Samalla pitää valita aloitanko Alastair Reynoldsin Machine Vendettan

Tämä tulee suomeksi tässäkuussa ulos, joten ajattelin suomeksi ottaa, kuten kaikki muutkin Ilmestysten Avaruuden maailmaan sijoittuneet olen lukenut....

N. K. Jemisin: The Killing Moon (The Dreamblood duology #1)

N. K. Jemisin Murtunut maailma trilogia oli erinomainen, joten tartunpa tähän aikaisemmin kirjoitettuun Dreamblood sarjaan.. joka jäi vain 2 kirjan mittaseksi (toinenkin tossa jo odottelee).

Luin nyt tuon toisenkin, The Shadowed Sun, ja tämä jopa parempi kuin ensimmäinen. Jos tykkäsi BroakenEarthista/Murtuneesta maailmasta, tykkää taatusti tästäkin. Taitaa vaan olla tuha odotella suomeksi?

 

[alwahla]

Vielä on kymmenkunta sivua jäljellä Suon villistä laulusta, joten vielä en rupea rustaamaan lyhyttä yhteenvetoa kirjasta. Sen aika lienee huomenissa.

Sen sijaan olen siirtänyt huomioni jo osittain tulevaisuuteen, sillä seuraavaksi aion tarttua Sofi Oksasen Puhdistukseen. Vuosien ajan olen kierrellyt tuota kirjaa kuin kissa kuumaa puuroa, mutta vasta nyt otan haasteen vastaan. Syy kirjan välttelyyn ollut yksinkertaisesti se, että olen ollut niin pahasti addiktoitunut kirjaklassikoihin, että olen pitänyt tuota kirjaa liian modernina omaan makuuni. Ehkä olen kehittynyt lukijana tai sitten haluan vaan saada rustattua tuonkin lukukokemuksen bucket listaltani.

 

[Ilmari Ahde]

Vielä on kymmenkunta sivua jäljellä Suon villistä laulusta, joten vielä en rupea rustaamaan lyhyttä yhteenvetoa kirjasta. Sen aika lienee huomenissa.

Sen sijaan olen siirtänyt huomioni jo osittain tulevaisuuteen, sillä seuraavaksi aion tarttua Sofi Oksasen Puhdistukseen. Vuosien ajan olen kierrellyt tuota kirjaa kuin kissa kuumaa puuroa, mutta vasta nyt otan haasteen vastaan. Syy kirjan välttelyyn ollut yksinkertaisesti se, että olen ollut niin pahasti addiktoitunut kirjaklassikoihin, että olen pitänyt tuota kirjaa liian modernina omaan makuuni. Ehkä olen kehittynyt lukijana tai sitten haluan vaan saada rustattua tuonkin lukukokemuksen bucket listaltani.

Voisiko Puhdistusta sanoa kotimaiseksi moderniksi klassikoksi? Tunnustan tämän olevan itseltänikin lukematta, hyllyssä on kyllä, ettei olisi iso vaiva ottaa lukuun. On tuota muutamankin kerran tullut käsissä pyöriteltyä, mutta aina on jotain muuta ottanut.

 

[L. Öysä]

Kingin "Kirjoittamisesta" ollut nyt kuuntelussa ja tämähän on mainio omaelämäkerta. Seuraavaksi jatkan samalla kirjailijalla kun ostin Torista Hohdon ja Cujon pokkarit muutamalla eurolla. Paras kesälukeminen on viihdyttävää ja koukuttavaa. Talven pimeät ehtii sitten viettää keskitysleireillä ynnä muissa vuodenajan tunnelmiin sopivissa paikoissa.