Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Skruf]

Ei vielä luvussa, mutta kirjastosta varattu Ilkka Metsälän Taakka, Synnyinkaupunkiin Rovaniemelle sijoittuu, niin kiinnostaa.

 

[Miksu00]

Seppo Lampela, Pekka Haverinen & Jari Veijalainen: Ajojahti

Mielenkiintoinen tositarina poliisien tutkimuksista arvokuljetusryöstöissä. Mukana on myöskin Matti Sarenin haastatteluja joka suunnitteli ja teki näitä ryöstöjä.

Tuli juuri luettue tämä myös, oli kyllä mielenkiintoinen! Myös kirja arvokuljetusryöstäjä-Matti Sarenin mafiaelämä on ihan hyvä!

 

[alwahla]

Eilen tuli luettua loppuun Theoren Fleuryn elämäkerta ja seuraavassa rustaan omat ajatukseni tuosta lukukokemuksta.

--

Theoren Fleury & Kirstie McLellan Day: Kovaa peliä

Ennen kuin rupean antamaan tarkempaa analyysia itse kirjasta, palaan ajassa hieman yli vuosikymmenen taaksepäin eli vuoteen 2014, jolloin Helsingissä, tarkemmin sanottuna Finlandia-talossa, järjestettiin Kansainvälisen naisliikuntaverkoston IWG:n maailmankonferenssi. Tämä tapahtui siis kolme vuotta ennen kuin me too-liike sai tuulta purjeisiinsa maailmanlaajuisesti, vaikka tuossa konferenssissa käsiteltiin täsmälleen samoja aiheita kuin tuossa kampanjassa eli tyttöjen ja naisten kohtaamaa seksuaalista häirintää urheilussa ja ylipäänsä elämässä.
Muita aiheita olivat sukupuolten välinen taloudellinen, fyysinen kuin toisinaan henkinenkin epätasa-arvo, rasismi, diskriminaatio, josta meille oli kertomassa satoja puhujia ympäri maailmaa, niin Euroopasta, Pohjois-Amerikasta kuin varsinkin Aasiasta ja Afrikasta. Kyseisen tapahtuman suojelijana toimi presidentti Tarja Halonen, joka oli jo vuosien ajan kuulunut kyseisen organisaation johtoportaaseen.

Theoren Fleury oli yksi viimeisistä esiintyjistä ja mukanaan hänellä oli juuri tämä elämäkertansa ja jota hän oli sekä promoamassa, että kertomassa omista kokemuksistaan niin hyväksikäytön uhrina sekä siitä, miten se oli vaikuttanut hänen elämäänsä. Runsaan tunnin kestäneen esityksen jälkeen pääsin vaihtamaan muutaman sanan Fleuryn kanssa, mikä kaltaiselleni Flames-fanille oli yksi unelmieni täyttymys. Mainitsin asiasta hänelle luonnollisesti heti ensimmäiseksi ja hän vaikutti liikuttuneelta sen kuullessaan. Sain otettua pari kuvaa hänestä - ei tosin selfieitä - ja lupasin hänelle lukevani hänen elämäkertansa hetimmiten. Nyt tuo lupaus on täytetty.

Minun täytyy tunnustaa tässä vaiheessa, että en ole pahemmin lukenut elämäkertoja elämäni aikana. Eiliseen mennessä ainoa lukemani elämäkerta kun oli Anne Frankin päiväkirja, mistä lukukokemuksesta oli jo vierähtänyt pitkälti yli viisi tai kuusi vuotta aikaa. Elämäkerrat ovat kyllä kiinnostavia, mutta jostain syystä ne eivät vaan vetoa minuun samalla tavalla kuin fiktiiviset teokset.

Miltä tämä lukukokemus sitten tuntui?

No...kirja on ensinnäkin brutaalin, koskettavan ja toisinaan myös virkistävän rehellinen kuvaus erään NHL:n historian värikkäimmän pelaajan elämästä aivan tämän varhaisvuosista aina 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen viimeisille vuosille. Fleury ei paljoa säästele itseään, vaan kertoo historiastaan juuri mitään peittelemättä ja se tekee kirjasta sellaisen, että sitä ei hevillä laskisi käsistään taukoa pitääkseen.

Fleury kertoo jo aivan kirjan ensimmäisten sivujen aikana seikkakohtaisesti, kuinka hän ajautui Graham Jamesin vaikutusvallan alle, mistä oli "kiittäminen" Fleuryn rankkaa perhetaustaa, perheen yhteiskunnallista asemaa sekä Jamesin asemaa juniorikiekkoilun yhtenä mahtimiehistä, joka tunsi niin joukkueet kuin valmentajatkin Pohjois-Amerikassa. Tuota asemaa hyväksikäyttäen James sai lopulta alistettua Fleuryn tahtonsa alle ja vuosikausia kestänyt seksuaalinen hyväksikäyttö, johon kuului satoja raiskauksia sekä sairaalloista fyysistä sekä erityisesti henkistä alistamista, pääsi alkamaan.
Fleury, joka oli 13-vuotias, kun Graham alkoi hyväksikäyttämään häntä, ei kuitenkaan uskaltanut vuosikausiin kertoa kokemuksistaan kenellekään, vaan uskoi lapsenomaisesti, että jos hän niin tekisi, hän joutuisi sanomaan hyvästit NHL-unelmalleen ja myös hänen perheensä joutuisi siitä kärsimään. Graham mitä ilmeisimmin tiesi tuon ja hyväksikäytti asemaansa Fleuryn valmentajana ja ns. luotettavana aikuisena.

Päihteet astuivat hyvin varhaisessa vaiheessa Fleuryn elämään, joista ensimmäisenä oli vuorossa kuningas alkoholi. Turruttaakseen sisäisen ja usein myös fyysisen kipunsa, jonka Graham hänessä aiheutti, Fleury alkoi juoda aina vaan voimakkaampia alkoholeja, jotka Graham hänelle mielihyvin osti, koska sai vastineeksi tehdä nuorelle pojalle ihan mitä häntä itseään huvitti ja miten usein tahansa.
Suunnilleen aikuisuuden kynnyksellä Fleury tutustui sitten huumeiden maailmaan, jotka saivat hänet pauloihinsa heti ensimmäisestä kokeilusta. Mukaan voisi laskea myös erinäiset kipulääkkeet, joita Fleury joutui ottamaan fyysisen pelityylinsä aiheuttamien kolhujen vuoksi.

Viha. Se on se sana, joka päällimmäisenä pyöri Fleuryn mielessä, kun hän pääsi pelaamaan kiekkoa. Hän osoittautui suoranaiseksi luonnonlahjakkuudeksi jääkiekossa ja hyvin nopeasti hänen erityislaatuisuutensa alkoi herättää huomiota sekä muissa pelaajissa, joukkueissa, faneissa kuin liigoissakin. Hämmentävän pienikokoinen kirppu, joka pelasi kuin 190-senttinen ja satakiloinen voimahyökkääjä ja takoi vieläpä hurjat tehopisteet oikeastaan missä tahansa sarjassa.
Menetetty lapsuus, juopporetku isä, heikko äiti ja itsensä syyllistäminen Grahamin häntä kohtaan tekemistä tempuista muokkasivat hänestä nopeasti suoranaisen raivopään, joka kohtasi kaukalossa huomattavasti itseään suuremmat pelaajat hampaat irvessä ja suoranaisella tappaja-asenteella. Tässä pelityylissä Fleurya "auttoi" myös alati paheneva päihdeongelma, jolla oli sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia.

Päihteiden lisäksi Fleuryn elämää hänen kiekkouransa aikana hallitsi uhkapelaaminen, joka varsinkin hänen NHL-uransa loppuvaiheessa ryöstäytyi käsistä. Koska Fleury oli kasvanut hyvinkin köyhässä perheessä pienessä Russellin kaupungissa keskellä kanadalaista preeriaa, ei hänelle ollut muodostunut kovinkaan syvällistä suhdetta rahaan, vaan hän tuhlasi sen, minkä tienasi. Useimmiten rahaa paloi viinaan, huumeisiin ja prostituoituihin sekä uhkapelaamiseen. Raitistuminen alkoi hänen tapauksessaan vasta siinä vaiheessa, kun hän oli ensin yrittänyt itsemurhaa vuonna 2005 ja sen jälkeen kertonut vihdoin vanhemmilleen, mitä Graham oli hänelle tehnyt.

Kuten ylläolevasta näkyy, on kirja todellakin rankka sisällöltään ja se kuvaa hyvin Fleurya itseään. Intensiivisyys, periksiantamattomuus sekä kovapäisyys yhdistettynä itsensä etsimiseen ja itselleen anteeksiantamiseen luotettavan aikuisen mitä karmeimmalla tavalla petettyä hänen luottamuksensa ovat kirjan kantavia voimia. Tuo luottamuksen menettäminen omalta osaltaan vaikutti siihen, että Fleurysta tuli auktoriteettikammoinen jo hyvin varhaisessa vaiheessa.
Lisäksi oli mielenkiintoista päästä lukemaan, millaista juniorikiekkoilu oli 80-luvun Kanadassa, miten NHL:n päihdeohjelma toimii ja miten Fleuryn oma kaukalon ja päihteiden ulkopuolinen elämä kulki. Nimidroppailua kirjassa riittää melkein samaan tapaan kuin Dostojevskin Sodassa ja rauhassa. Mielenkiintoisia nappitietoja niin 80-, 90- kuin 00-luvunkin NHL:ssa pelanneista pelaajista kirjassa riittää ja useimmiten sitä huomasi ihmettelevänsä, miten ihmeessä tuokin pelaaja osoittautuikin huomattavasti värikkäämmäksi kuin oli olettanut. Todellista popcorn-viihdettä parhaimmillaan!

Mutta vaikka kirja onkin sisällöltään ja kerronnaltaan intensiivinen, ei sitä voi sanoa edes leikillään täydelliseksi. Rivien välistä voi päätellä, että koulu ei ollut helppo pala Fleurylle, sillä sitä käsitellään vain vähän kirjassa ja se tavallaan näkyy myös kirjoitustyylissä. Tarinaa kyllä riittää, mutta se on kauniisti sanottuna poukkoilevaa vähän samaan tapaan kuin Christopher Nolanin Memento, mikä tekee tekstin seuraamisesta toisinaan hieman haastavaa. Aihepiiri on rajattu kiekkoiluun, päihteisiin, lapsuuteen sekä myös perhe-elämään, mutta jotenkin tähän kirjaan olisi kaivannut hieman enemmän syvällisyyttä, esimerkiksi perheenjäseniä, pelikavereita, ystäviä tai entisiä valmentajia haastattelemalla.

Tässäpä muutamat ajatukseni kirjasta. Voin kyllä suositella tätä elämäkertaa muillekin, sillä niin paljon infoa se tarjoaa, kuten on tullut todettua, mutta mikään mestariteos se ei totisesti ole. Kirja on kuitenkin hyvä opus niille, jotka haluavat tietää, mitä seksuaalinen hyväksikäyttö voi pahimmassa tapauksessa tehdä ihmisen psyykelle ja kuinka siitä voi toipua: joko hyvällä tavalla tai sitten Fleuryn valitsemalla, vähintäänkin kyseenalaisella, tavalla.

***

 

[MegaForce]

Yuval Noah Harari - Nexus. Ajatuksia herättävä teos, joka haastaa pohtimaan tiedon ja teknologian roolia ihmiskunnan historiassa ja tulevaisuudessa. Sapiensin kanssa yksi parhaista kirjoista, joita olen lukenut. Suosittelen.

 

[Jof]

Viimeisimpänä tuli luettu Mibi - Paha poliisi, joka on siis entisen huumepoliisin ja Aarnion alaisen Mikael Runebergin poliisiurasta kertova kirja. Siitä olikin hyvä jatkaa asianajaja Kaarle Gummeruksen kirjaan Rikosasianajaja.

Jännästi osuu vähän samaan aihepiiriin kuuluvia kirjoja peräkkäin ja limittäin. Viime vuonna tuli luettu lähes putkeen kirjat Kassu Halosesta, Vexi Salmesta, Vesterisestä ja Heikki Silvennoisesta.

 

[Sudden Death]

John Steinbeck - Routakuun aika

En tiennyt että Steinbeck on kirjoittanut tämän nimisenkin kirjan ennen kuin sattumalta törmäsin siihen. Olen aiemmin lukenut Steinbeckin tunnetuimmat romaanit, joten päätin tarttua tähänkin.

"Routakuun aika" sijoittuu sota-aikaan, pieneen valtioon, jonka toisen valtion miehitysjoukot valtaavat, nopeasti ja lähes verettömästi. Kirja on ensimmäisen kerran ilmestynyt heti kohta Yhdysvaltain liityttyä toiseen maailmansotaan joten amerikkalaisen Steinbeckin kirjoittaessa sitä USA on ollut vielä virallisesti puolueeton ja ilmeisesti ainakin osittain sen takia valtioita ei selkeästi nimetä, joskin monesta asiasta käy ilmeiseksi että miehittäjä on Natsi-Saksa, miehityksen kohteesta taas tulee mielleyhtymiä vaikkapa Tanskaan tai Norjaan.
Tämä ei kuitenkaan ole sotakirja siinä mielessä että kuvaisi taisteluita ja vauhdikkaita seikkailuja vaan tapahtumat keskittyvät pieneen kaupunkiin, sen pormestarin ja miehitysjoukkoja komentavan everstin väliseen puheiden tasolla tapahtuvaan ideologiseen kamppailuun.
Miehittäjävaltio tarvitsee kaupungin luonnonvaroja ja haluaa siksi kaiken sujuvan kitkattomasti ja eversti toivoo pormestarin vetoavan kaupunkilaisiin, jotta nämä suostuisivat yhteistyöhön ja väkivallalta vältyttäisiin. Pormestari ei suoraan kieltäydy jyrkästi mutta ei suostukaan vaan ryhtyy eräänlaiseen passiiviseen vastarintaan. Everstin suostutteluihin hän vastaa selittämällä että vapaassa demokratiassa hänellä ei ole sellaista käskyvaltaa kaupunkilaisiin, nämä eivät suostuisi siihen vaan ainoa seuraus olisi että pormestari menettäisi vaikutusvaltansa heidän keskuudessaan.

Kirjan teeman voikin tiivistää pormestarin puheeseen komentajalle, kun hän sanoo jokseenkin niin että vapaat ihmiset eivät pidä siitä, että heidät kukistetaan ja siksi heitä ei voikaan kukistaa. Demokraattiset valtiot eivät aloita sotia, mutta jos sota alkaa ne voivat taistella vastaan vaikka olisivat tappiollakin. Johtajaa seuraavat eivät pysty samaan ja siksi johtajauskoiset aloittavat väkivaltaisuudet ja voittavat taistelut mutta vapaat ihmiset voittavat sodat.
Ei olekaan ihme että toisen maailmansodan aikana kirja oli kielletty fasistisissa diktatuureissa ja sen hallussapidosta saattoi saada jopa kuolemantuomion, mutta siitä huolimatta teos levisi maanalaisesti miehitetyissä maissa, joissa se nousi suosituksi varsinkin vastarintaliikkeiden keskuudessa.
Nykypäivänä teemat vapauden ja diktatuurin eroista ja niiden merkityksestä ovat valitettavasti jälleen tulleet ajankohtaisiksi ja voisivat uskoakseni herättää voimakasta vastakaikua varsinkin Ukrainassa.

"Routakuun aika" on kuulemma ilmestynyt myös lyhenneltynä kirjakerhopainoksena, itse luin kuitenkin lyhentämättömän painoksen joka sekään ei ole kuin 150-sivuinen. Lisäksi kirja on helppolukuinen ja plussaa voi antaa siitäkin että ihmiskuvaus välttää ainakin pahimmat kliseet. Miehittäjiä ei kuvata yksiulotteisesti verenhimoisina murhaajina eikä heitä komentava eversti ole perinteinen fanaattinen natsiupseeri vaan paremminkin sotaan väsynyt ammattilainen jonka täytyy täyttää velvollisuutensa miehitysarmeijansa johtajana.

 

[tinkezione]

No nyt on Alastair Reynoldsin Revelation Space -universumiin sijoittuva Prefect-trilogia aloitettu. Tai ensimmäinen kirja Aurora Rising jo viimeisellä kolmanneksellaan. Vallan mainiota, osin tietysti universumin tuttuudenkin vuoksi.

 

[maken veivi jr.]

Arttu Tuomisen Delta sarja tuli viimeisen parin kuukauden aikana luettua läpi.

Jos kotimainen / pohjoismainen dekkari kiinnostaa, niin suositus. Muutama sarjan kirjoista oli erinomaisia mutta ihan viimeisin taas itselle pettymys. Ei siitä kuitenkaan sen enempää etten spoilaa.

 

[Dynamo]

Taloustieteen nobelistit viime syksyltä, Acemoglu & Robinson: Kapea käytävä. Erinomainen kirja. "Jatkoa" kaksikon aiemmalle Miksi maat kaatuvat -kirjalle, joka sekin oli erinomainen. Hyvin käydään läpi eri yhteiskuntia, Kiina, Jenkit, Mohamedin "islam-valtio", Hawaiji, Zuluvaltio, Georgia, Intia, Japani, Argentiina, Guatemala, Ruotsi jne.

@tommy36 tämä kirja on sulle, olet muistaakseni joskus todennut, ettet ole kovin lukenut tjsp. Voin muistaa myös väärin. Pidät varmasti.

Spoileri: Spoileri

Kirjan lopussa kirjoittajat nostavat jalustalle Ruotsin kansankodin, ja paljastavat olevansa - enemmän tai vähemmän - demareita. Unohtavat mainita Pimperiossa i Monismanien tarinan, ei tolkuton verotus ihan autuaaksi tekevä asia ole.
Tästä huolimatta pidän kirjaa erinomaisena. Vähän jäi kyllä mietityttämään, minkälainen vaikutus Ruotsin hehkuttamisella oli Nobelin myöntämiseen.

Acemoglu & Johnson tuore kirja (2023) Valta ja edistys odottaa kirjahyllyssä. Johnson oli kolmantena jakamassa tuota palkintoa. Luultavasti erinomainen on sekin.

 

[tommy36]

Taloustieteen nobelistit viime syksyltä, Acemoglu & Robinson: Kapea käytävä. Erinomainen kirja. "Jatkoa" kaksikon aiemmalle Miksi maat kaatuvat -kirjalle, joka sekin oli erinomainen. Hyvin käydään läpi eri yhteiskuntia, Kiina, Jenkit, Mohamedin "islam-valtio", Hawaiji, Zuluvaltio, Georgia, Intia, Japani, Argentiina, Guatemala, Ruotsi jne.

@tommy36 tämä kirja on sulle, olet muistaakseni joskus todennut, ettet ole kovin lukenut tjsp. Voin muistaa myös väärin. Pidät varmasti.

Spoileri: Spoileri

Kirjan lopussa kirjoittajat nostavat jalustalle Ruotsin kansankodin, ja paljastavat olevansa - enemmän tai vähemmän - demareita. Unohtavat mainita Pimperiossa i Monismanien tarinan, ei tolkuton verotus ihan autuaaksi tekevä asia ole.
Tästä huolimatta pidän kirjaa erinomaisena. Vähän jäi kyllä mietityttämään, minkälainen vaikutus Ruotsin hehkuttamisella oli Nobelin myöntämiseen.

Acemoglu & Johnson tuore kirja (2023) Valta ja edistys odottaa kirjahyllyssä. Johnson oli kolmantena jakamassa tuota palkintoa. Luultavasti erinomainen on sekin.

NO juu, en ole lukenut taloustieteitä, joten en siten ole niin riippuvainen mistään yleisesti hyväksytystä taloustieteellisestä näkemyksestä vrt. "Yleisesti hyväksytty lääketieteellinen näkemys". :-)

Mutta kiitos toki suosituksesta, joka saattaa hitusen vinkata, että siirtyisin niinikään sen yleisesti hyväksytyn näkemyksen leiriin, enkä olisi ilkeä maailman pilannut vasuri. :-)

 

[Dynamo]

NO juu, en ole lukenut taloustieteitä, joten en siten ole niin riippuvainen mistään yleisesti hyväksytystä taloustieteellisestä näkemyksestä vrt. "Yleisesti hyväksytty lääketieteellinen näkemys". :-)

Mutta kiitos toki suosituksesta, joka saattaa hitusen vinkata, että siirtyisin niinikään sen yleisesti hyväksytyn näkemyksen leiriin, enkä olisi ilkeä maailman pilannut vasuri. :-)

En ole sua "käännyttämässä". Päin vastoin, epäilen, että vahvistusharhan mukaisesti poimit kirjasta enemmänkin omia käsityksiäsi vahvistavia asioita*. Ja niitä riittää. Enemmänkin kuin mitään "kääntymistä" luulen, että ammennat kirjasta argumentteihisi tietoa, jota olet saanut laajentamalla "tiedon kaivoasi". Jos tässä olisi jokin oma lehmä ojassa, niin se, että jatkossa keskustelumme paranee, (ja opin erilaisista käsityksistäsi enemmän), kun argumentaatiosi paranee. :)

*Niinhän minäkin tein, vahvistusharha koskee meitä kaikkia.

Kirja voidaan luokitella taloustieteisiin, etenkin kirjoittajien saaman Nobel-palkinnon takia, mutta yhtä hyvin kirja on sosiologiaa ja yhteiskuntatieteitä. Poikkitieteellisyyttä siis parhaimmillaan. Kirja on huomattavan yleissivistävä katsaus eri maiden ja/tai yhteiskuntien historiaan ja historian heijastumista nykypäivään: siihen, miksi eri maat ovat siinä tilanteessa, missä nyt ovat.

Sen verran aktiivisesti olet löylyhuoneen puolella ollut kirjoittajana, että tiedän (oletan) sua tällaisen kirjan kiinnostavan. Kehtaan jopa olettaa, että kirjan luettuasi luet kirjoittajien edellisenkin teoksen, joka koskee samaa aihetta, vähän toisesta näkökulmasta. Sekään ei ole mikään sääntelemättömän vapaan kapitalismin ylistyslaulu, vaan yhteiskunnallinen ja sosiologinen twisti on siinäkin.

 

[tommy36]

En ole sua "käännyttämässä". Päin vastoin, epäilen, että vahvistusharhan mukaisesti poimit kirjasta enemmänkin omia käsityksiäsi vahvistavia asioita*. Ja niitä riittää. Enemmänkin kuin mitään "kääntymistä" luulen, että ammennat kirjasta argumentteihisi tietoa, jota olet saanut laajentamalla "tiedon kaivoasi". Jos tässä olisi jokin oma lehmä ojassa, niin se, että jatkossa keskustelumme paranee, (ja opin erilaisista käsityksistäsi enemmän), kun argumentaatiosi paranee. :)

*Niinhän minäkin tein, vahvistusharha koskee meitä kaikkia.

Kirja voidaan luokitella taloustieteisiin, etenkin kirjoittajien saaman Nobel-palkinnon takia, mutta yhtä hyvin kirja on sosiologiaa ja yhteiskuntatieteitä. Poikkitieteellisyyttä siis parhaimmillaan. Kirja on huomattavan yleissivistävä katsaus eri maiden ja/tai yhteiskuntien historiaan ja historian heijastumista nykypäivään: siihen, miksi eri maat ovat siinä tilanteessa, missä nyt ovat.

Sen verran aktiivisesti olet löylyhuoneen puolella ollut kirjoittajana, että tiedän (oletan) sua tällaisen kirjan kiinnostavan. Kehtaan jopa olettaa, että kirjan luettuasi luet kirjoittajien edellisenkin teoksen, joka koskee samaa aihetta, vähän toisesta näkökulmasta. Sekään ei ole mikään sääntelemättömän vapaan kapitalismin ylistyslaulu, vaan yhteiskunnallinen ja sosiologinen twisti on siinäkin.

Kiitos siis suosituksesta. :-)

Mullahan varmaankin myös -kuten useimmilla täälläkin- niitä omia käsityksiä rukataan. samoin kuin vahvistusharhojakin- pääosin sen mukaisesti, joka eniten itseä sattuu palvelemaan, ja kenen etuja pääosin ajattelee.

Samasta syystä, vaikka usein kuulostan -ja varmaan jollakin tapaa sitten olenkin- sellaiselta saatanan maailman pilanneelta vasurilta, niin en sittenkään saa täysin itseäni asemoitua edes sinne. Siellä ja täällä aina joku -ihan puoluekannasta riippumattomasti -esittää ihan järkeviä juttuja jotka osuvat jotenkin omaan arvomaailmaan suhteessa täällä eläviin kanssaihmisiin.

En ole koskaan myöskään tykännyt itse, että koulutuslaitoksissamme on käytössä juurikin sellainen yleisesti hyäksytyn näkemyksen" linja, joka ainakin jossakin määrin pyrkii lopettamaan ajattelun, ja rajaamaan näkemykset sellaisiksi "yhden äänen" mukaisiksi.

Vaikka jokin toimii aina pisteeseen x, niin muuttujia kuitenkin on niin paljon, että monia asioita pitäisi oppia enemmän lokalisoimaan, kuin päättämään, että se yksi ainoa tapa olisi aina se ainoa oikea ratkaisu.

Siksi pitää myös katsella, että miltä asia näyttää sellaisen perspektiivistä, joka ei täytä sen yleisesti hyväksytyn näkemyksen normeja sellaisessa mittakaavassa, että istuisi täysin siihen kokonaisuuteen tavalla, joka tekisi siitä optimaalisen kaikkien kannalta ja jokaisessa tilanteessa.

Mutta edelleen kiitos, että ajattelit meikäläistä, ja annoit suosituksen.

 

[Stolk-2]

Sain luettua Tuomas Hopun trilogian sisällissodan taisteluista. Tosin kirjat keskittyvät taisteluissa Hämeen rintaman taisteluihin Vilppulasta Lahteen. Sarja kertoo puolueettomasti taisteluiden kulusta ja mukana on henkilöitten muisteluja asioiden kulusta. Kirjassa keskitytään enemmän taistelujen kulkuihin.

Aloitin kirjan vähän kevyemmästä aiheesta eli Vince Neilin muistelmat.

 

[Maple Leaf]

Anne Reuter: Suomalaiset Stalinin puhdistuksissa. Pätevä yleiskuva asiasta, keskittyy kirjoittajan oman sukutarinan kautta aika paljon inkeriläisten kohtaloihin. Tekstissä on jonkin verran toistoa, aivan kuin viimeinen tarkistuslukukierros olisi jäänyt tekemättä. Kokonaisuutena hyvä muistutus siitä, miten itänaapurissa on tapana kohdella ihmisiä, ja miten Stalinin toiminta saa edelleen kaikupohjaa Putinin Venäjällä.

 

[Tarinankertoja]

Jaa nii...

Hugh Howien Beacon 23
Tämä siis kirjaksi kasattu Siilon ekan osan tapaan novelleista:

"Beacon 23: Part One: Little Noises", "Beacon 23: Part Two: Pet Rocks", "Beacon 23: Part Three: Bounty", "Beacon 23: Part Four: Company", "Beacon 23: Part Five: Visitor"

Ei tämä oikein kanna mitenkään samalla tasolla kuin Hiekka tai Siilo. Yllätyinkin kooklatessani, että tästä on tehty TV sarja ja siitä jopa tullu 2 kautta pääosissa Lena Headey ja Stephan James.

Vaikea nähdä miten tää töllössä toimii, vaan täytynee tuo jostain kaivaa. Jutussa nimittän oleillaan lähes yksinomaan päähenkilön pään sisässä.

Tarina siis sijoittuu 2300-luvulle ja tapahtuu syrjäisessä "majakkassa" avaruudessa. Majakka ohjaa hyperavaruusliikennettä 20x valonnopeudella kulkeville aluksille. Näitä majakoita on pitkin avaruutta ja niissä on yksi majakanhoitaja, Stoorissakin vertautuu vanhoihin merimajakoihin ja niiden yksinäisyyteen.

Toki päähenkilön historia, käynnissä oleva sota ja satunnaiset vierailijat majakalla on ihan kiinnostavaa, mutta tyhjäkäyntiä miehen omien ajatusten ympärillä on kyllä liikaa. Sanotaanko että ei ihan lähde Siilon tai Hiekan tapaan lentoon ja varmaan siksi jäikin tähän ja Howie siirty takas Hiekkasaagaan.

 

[adolf]

Sinuhe Egyptiläinen tuli päätökseen.

Kyllähän tuo hyvä kirja vaan on. Muistan joskus lapsena, kun ensimmäisiä kertoja kuulin tästä, että ei voi tylsemmältä kuulostavaa kirjaa olla, kuin joku Sinuhe Egyptiläinen.

Sitä piti varmaankin karttaa ensin tuosta hetkestä muutama vuosikymmen ikää, että tuollaisen kirjan hienoutta ymmärtää. Hienoa kieltä ja monia hyvin väkeviä ja ajattelemaan laittavia kohtia.

 

[Kilgore Trout]

Luin mainion Murhabotin päiväkirjat 4, Taktinen vetäytyminen. Murhabotin tarinoista tulee spefin ystävä hyvälle tuulelle, melkein yhtä hyvälle kuin Pratchettin lukemisesta. Ainoa vika noissa kirjoissa on, että ne ovat lyhyitä, ne lukee melkein yhdellä istumalla kuin runokirjan.
Laitoin kirjastoon varauksen seuraavasta kirjasta englanninkielisenä eli Network Effectista. Se on pidempi ja pitää ilmeisesti sisällään osat 5,6 ja 7.

Siinä sivussa olen miettinyt, että miten minun pitäisi nyt suhtautua Neil Gaimaniin, joka on ollut yksi suosikkikirjailijoistani. Varsinkin Sandman-sarjakuvat ovat erinomaisia. Ne menevät Top-10:een Corto Maltesen, Blueberryn, Valerianin ym. seuraksi heittämällä. Kaikki löytyvät hyllystä käden ulottuvilta.
Nyt Gaiman on osoittatunut melkoiseksi BDSM-pervoksi ja naisten hyväksikäyttäjäksi, joka on koittanut ostaa naisia hiljaiseksi, mutta lopulta paljastunut feminististä sadistiksi (tai kai sitä voi olla jopa molempia samaan aikaan). Häntä ollaan tietysti nyt canseloimassa hitaasti mutta varmasti laajan fanikunnan vastustustuksesta huolimatta, ja heidän harmikseen.

 

[RödaBastärd]

Sain juuri luettua Anne Applebaumin kirjan Autocracy, Inc.

Lyhyt oppimäärä siitä, miten autokratiat tukevat toisiaan. Näitä maita ja ennen kaikkea niiden johtajia, ei oikein yhdistä muu, kuin tarve pitää kiinni omasta vallasta sekä omaisuudesta. Mutta se riittää sujuvaan yhteistyöhön.

Helppolukuinen jopa kaltaiselleni tollolle joka ei ihan kauheasti maailmanpolittiikkaa seuraa. Suomennos Autokratia Oy julkaistaan käsittääkseni tammikuun aikana.

Annie Jacobsonin Ydinsota: Näin maailma tuhoutuisi liikkuu kirjaston varausjonossa sen verran verkkaisesti, että sitä odotellessa voisi jonkun perusvarman Stephen Kingin tai Agatha Christien lukasta.

 

[Rod Weary]

Sinuhe Egyptiläinen tuli päätökseen.

Kyllähän tuo hyvä kirja vaan on. Muistan joskus lapsena, kun ensimmäisiä kertoja kuulin tästä, että ei voi tylsemmältä kuulostavaa kirjaa olla, kuin joku Sinuhe Egyptiläinen.

Sitä piti varmaankin karttaa ensin tuosta hetkestä muutama vuosikymmen ikää, että tuollaisen kirjan hienoutta ymmärtää. Hienoa kieltä ja monia hyvin väkeviä ja ajattelemaan laittavia kohtia.

Mulla on vielä kolmasosa jäljellä. Nyt reissussa urakka ei etene. Mutta noin muuten hyvin samanlaiset fiilikset tähän asti. Tuskin se siitä radikaalisti huononee.

 

[SilentMan]

László Krasznahorkai: Saatanatango
Ihastuttavaa kurjuutta kannesta kanteen, tapahtumapaikkana sateen ja tuulen piiskaama Unkarin maaseutu.

 

[tinkezione]

Tom Dreyfusin tapaukset jatkuvat eli Alastair Reynoldsin Prefect-trilogian toinen osa Elysium Fire on alkumetreillä.

 

[Ilmari Ahde]

László Krasznahorkai: Saatanatango
Ihastuttavaa kurjuutta kannesta kanteen, tapahtumapaikkana sateen ja tuulen piiskaama Unkarin maaseutu.

Kävin lainastosta hakemassa, sen verran tenhoava oli kuvauksesi.

Luvussa on Pierre Lemaitren Tuhon lapset, kun on kaksi aiempaa osaa luettu, pitää kolmaskin hoitaa. Häpeäkseni en muista aiemmista osista paljonkaan ja tämä on mennyt hieman läpilukuna. Lemaitren dekkarit on maistunut oivallisesti, etenkin Verhoeven-trilogia.

 

[axe]

Luin: Peter Frankopan - Maan ja taivaan välissä. Ihmiskunnan ja ilmaston uusi historia.
Tuomioni: Vähän pitkäveteinen.

Kuuntelin: Miika Nousiainen - Ratakierros.
Tuomioni: Ihan jeppis. Näin senioriluokan liikkujana (liikkumisen yrittäjänä) ja mukaurheilijana kivaa kamaa viisikymppisen ihan tositouhusta paskan lajin parissa.

Kuuntelen: When the Lights Went Out: How One Brawl Ended Hockey's Cold War and Changed the Game.
Kuten nokkelat jo preesensistä huomasivat, niin tää on vielä kesken. Piti vaan tulla jo kesken kaiken purkamaan ihmetystäni. Tämä kertoo siis vuoden 1987 jääkiekon nuorten MM-kisojen tappeluottelusta Kanadan ja Neuvostoliiton välillä; molemmat hylättiin ja Suomi voitti kultaa. Oon kuunnellut tätä kohta seitsemän tuntia ja noin viisi on vielä jäljellä. Väittävät, että olisi tekstinä vain 352 sivua pitkä mutta tuntuu kuunneltuna hurjasti pidemmältä. Periaatteessa yhdestä tappelusta on saatu väännettyä vaikka mitä. Taustatyö on massiivinen, kaikki Kanadan pelaajat, puolet CCCP:stä, valmentajat, taustajohtoryhmät, tuomarit (myös suomalainen linjuri Peter Pomoell) ja kymmenet muut on haastateltu, että mitä niiden mielestä tapahtui. Ja kaikki on tietty vielä väritelty rautaesiripun, kiekkoliittojen kabinettipelien ja eri mantereiden ja maiden erilaisten jääkiekkomaailmojen taustaa vasten. Ihmettelin mitä noi loput tunnit voisivat pitää sisällään kun tappelut on tapeltu ja seuraavan vuoden 20MM-kultakin jaettu, mutta nyt Mogilnyn juuri loikattua NHL:ään veteraanivenäläiset luvan kanssa perässään ja kirjan alaotsikon tuohon kaivettuni näkösälle, niin eiköhän se kerro juuri nimensä mukaisesti siitä muutoksesta mitä venäläisten ja kanadalaisten yhteispelaaminen NHL:ssä sitten toi.

 

[RödaBastärd]

Luin mainion Murhabotin päiväkirjat 4, Taktinen vetäytyminen. Murhabotin tarinoista tulee spefin ystävä hyvälle tuulelle, melkein yhtä hyvälle kuin Pratchettin lukemisesta. Ainoa vika noissa kirjoissa on, että ne ovat lyhyitä, ne lukee melkein yhdellä istumalla kuin runokirjan.
Laitoin kirjastoon varauksen seuraavasta kirjasta englanninkielisenä eli Network Effectista. Se on pidempi ja pitää ilmeisesti sisällään osat 5,6 ja 7.

Kolme tai neljä ensimmäistä olen myös lukenut. Ja olen juurikin tykästynyt kirjojen lyhyeen mittaan, toimii näihin tarinoihin.

 

[alwahla]

Japanilainen ja korealainen kirjallisuus - ja nimenomaan fiktio - kiinnostaa kovasti, jonka vuoksi tiedustelenkin, että onko jollakin palstalaisella antaa lukuvinkkejä?
Haussa on siis klassikkoteoksia kummastakin kulttuurista.