Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Tombe76]

Jotenkin hämmentävää lueskella tätä kritiikkiä, joka kohdistuu ihan siedettävän sivumäärän omaavaan romaaniin. Myönnän toki ensimmäisenä, että Dostojevski ja keveys ovat sanoja, jotka eivät koskaan esiinny samassa lauseessa, mutta onhan tuo Rikos ja rangaistus ihan eri maata, kun vertaa sitä esimerkiksi Idioottiin. Raskas kirja kuin mikäkin, mutta luulisi ihmisillä sen verran olevan taistelumieltä ja sitkeyttä, että kykenisivät tarttumaan tuohon haasteeseen.

Joo toki tässä iässä urakka varmasti hoidettaisiin maaliin ja mielipide kirjastakin voisi olla erilainen kuin 17-18-vuotiaana.

...kun vyöllä enemmän itselläkin kilometrejä.

 

[Shardik]

Joo toki tässä iässä urakka varmasti hoidettaisiin maaliin ja mielipide kirjastakin voisi olla erilainen kuin 17-18-vuotiaana.

...kun vyöllä enemmän itselläkin kilometrejä.

Ite luin R&R:n juurikin lukioikäisenä ja tykkäsin. Silloin meni myös mm. Sota ja Rauha, Kalevala ja Tuntematon sotilas. Waltarin historialliset suurromaanit taisi mennä enimmäkseen jo yläasteella, samoin Tolkienit Silmarillionia myöten. Muita suosikkeja oli Arto Paasilinna, Huovinen, Asimov, Pratchett. Juu, olin erilainen nuori :)

Aikuisiällä lukeminen on huomattavasti vähentynyt valitettavasti, mutta äänikirjoilla olen pysynyt korkeakulttuurin syrjässä kiinni.

 

[Eddie]

Itsellä menossa nyt sellainen jakso, että fiktio kirjallisuus ei vaan nyt lähde. Suosikkikirjailijoiltakaan ei nyt jostain syystä jaksa keskittyä tarinoihin.

Eli tässä on tullut kuunneltua lähinnä True crimeä ja elämänkertoja. Tuo Melankolian mestari oli kyllä hieno teos. Siihen perään tuli kuunneltu Lopakan Marras. Fiktiotahan se virallisesti on, mutta kyllä siinä fiilis tulee, että kuuntelee Sentencedin kiertue kertomusta. Varmaan vähän väritettynä. Siinä kontekstissa erittäin mielenkiintoinen teos. Ja onhan siinä nimiä, jotka oikeasti toimivat Sentencedin kiertueilla.

Itseänikin alkaa jo tympimään ettei keskittyminen riitä fiktioon. Terry Hayesin Vaeltajaa tässä olen pienissä pätkissä kuunnellut. Tämä vaikuttaa erinomaiselta. Ainoa fiktio teos, johon olen vähän päässyt sisään viimeisen kuukauden aikana.

 

[Urasiili]

Bookbeat tuli otettua kokeiluun työnteon ohessa ja hyvinhän tuo näyttäisi toimivan. True crime ja elämäkertapainotteisesti alkanut täälläkin. Melkoinen lista näköjään jo kertynyt 8.1 alkaen.

Aleksi Suomesta
Immu
Et sinä (vielä) kuole
Kikka
Meren katedraali
80 päivää Belgian hirviön vankina
Mato Valtonen
Operaatio Ave Maria
Vuonna 1984
Melankolian mestari
Saatana, perkele. Sakara Records 20 vuotta
Stam1na - Muistipalatsi
Viimeinen Atlantis
Lyhyet vastaukset suurin kysymyksiin. Stephen Hawking

Nyt menossa Björn Wahlroos - Barrikadeilta pankkimaailmaan

 

[Zaster]

Suomen Kirjasäätiö on nimennyt vuoden 2024 Finlandia-palkintojen valitsijat. Kaunokirjallisuus Alma Pöysti, Tietokirjallisuus Pekka Haavisto, lasten-ja nuortenkirjallisuus Maria Veitola.
Ehdokkaat selviävät marraskuun alussa ja voittaja julkaistaan 27. marraskuuta.

Itse paljon tietokirjoja lukevana kiinnostaa luonnollisesti Pekka Haaviston valinta. Saas nähdä olemmeko lainkaan samoilla linjoilla.

Vuonna 2023 Tietokirjallisuuden Finlandian- voittajan valinneen Linda Liukkaan kanssa oli helppo olla samaan mieltä, Minne katosi Antti Järvi oli ehdottomasti vuoden paras tietokirja.

Alla olevasta Hesarin jutusta näkee vielä lautakuntienkin kokoonpanot.

Kirjat | Alma Pöysti, Pekka Haavisto ja Maria Veitola päättävät tämän vuoden Finlandia-palkinnoista

Finlandia-lautakuntien koko kasvaa kolmesta henkilöstä kuuteen.

www.hs.fi

 

[Eesau_65]

Alastalon salissa on kirja jota joudun välillä palauttamaan kirjastoon ja lainaamaan uudestaan, kun lainan uusimisen raja tullut täyteen... kohta pitää saada tuo loppuun luettua. Periksi en anna.

 

[Rod Weary]

Alastalon salissa on kirja jota joudun välillä palauttamaan kirjastoon ja lainaamaan uudestaan, kun lainan uusimisen raja tullut täyteen... kohta pitää saada tuo loppuun luettua. Periksi en anna.

En mäkään. Mulla on vaan viiden vuoden tauko, mikä jatkuu yhä. Mutta kyllä mä sen vielä luen! Helpottaa, kun saa ilmaiseksi e-kirjana.

 

[Zaster]

Ian Garner, historioitsija ja venäjän kulttuurin ja sotapropagandan tutkija on kirjoittanut kirjan, Z-sukupolvi.

Kirja kertoo venäjällä käynnissä olevasta lasten ja nuorten aivopesusta ja käännyttämisestä kannattamaan hyökkäyssotaa sekä tätä fasistista valtiota. Ikäväksi täytyy todeta että tuo, ainakin tämän kirjan mukaan, tuntuu onnistuvan ja oma toive venäjän muuttumisesta länsimaisia arvoja kannattavaksi maaksi, tuntuu entistä kaukaisemmalta.

Kirjassa kerrotaan lukuisien esimerkkien kautta valtion harjoittamasta propagandasta, niin sosiaalisessa mediassa kuin tiedotusvälineissäkin ja siitä miten venäläiset tuon ostavat. Ja onhan tuo todella kylmäävää luettavaa, oikeastaan kirjaa lukiessa tulee käytyä koko tunneskaala lävitse, täydestä epäuskosta, surun kautta silkkaan vihaan.

Ian Garner ei kovin mukavaa kuvaa venäjän tulevaisuudesta maalaile. Nyt vallassa olevilla on kuitenkin jonkinlainen käsitys venäjästä ennen tätä nykyistä totalitaarista hallintoa, tulevalla sukupolvella sitä ei ole. Tämä aivopesu on ollut nyt käynnissä yli kaksikymmentä vuotta ja se alkaa näkymään. Tuleva sukupolvi on Garnerin mukaan, aatteellisempi ja väkivaltaisempi mitä maassa koskaan on ollut.

 

[Dino]

Viimeksi luin Giles Whittellin kirjan Bridge of Spies, joka kertoo neukkujen vangiksi joutuneesta U2-lentäjä Gary Powersista sekä USA:n nappaamasta venäläisestä illegaalista William Fisher/Rudolf Abel, ja vaihtokaupasta jossa nämä vangit vaihdettiin.

Nyt lähti lukuun Martti J. Karin muistelmat Käsikirjoitukset eivät pala.

 

[Stolk-2]

MacIntyren kirjan Normandian maihinnousun harhautuksesta eli Kaksoisagentit tuli luettua. Mietityttämään jäi se, että kuinka suuri osa Abwehrin tiedustelusta "hyväksyi" vakoojien tiedot siksi, koska olivat Hitlerin vastaisia. Koko harhautusoperaatio takasi Normandian maihinnousun onnistumisen.


Aloitin Stephen Hawkingin lyhyt ajan historian. Vielä ei ole mennyt liian vaikeaksi tekstin ymmärtäminen. Katsotaan sitten kun olen lukenut koko kirjan sitä, että menikö yli hilseen sitten loppu osa kirjasta.

 

[BitterX]

Tämä Sampo Terho kirja, Stalingradin viemärit, kiinnostaa kovasti, ja se taitaa lähteä lukuun / kuunteluun.

Kyseessä siis romaani, joka kertoo natsismin noususta Saksassa päättyen Stalingradin taisteluun.

Arvostelu herätti kiinnostuksen, vaikka, kuten kirja-arvosteluissa aina, siinä keskitytään enemmän negatiivisiin aspekteihin kirjasta. Kuitenkin tulkitsin arvostelun kokonaisuutena enemmän positiiviseksi kuin negatiiviseksi.

Kirja-arvio | Perusteellinen kertauskurssi natsismin houkutuksesta: Joseph Goebbels pärjäisi hyvin nykypäivän nettialustoilla

Sampo Terhon massiivinen romaani kertaa kansallissosialistisen Saksan vaiheita kahden veljeksen kautta.

www.hs.fi

 

[Tarinankertoja]

Aloitin Stephen Hawkingin lyhyt ajan historian. Vielä ei ole mennyt liian vaikeaksi tekstin ymmärtäminen. Katsotaan sitten kun olen lukenut koko kirjan sitä, että menikö yli hilseen sitten loppu osa kirjasta.

Ei mene... kyseessä on maailman eniten myyty tietokirja ja aiheesta, se on hämmentävän selkeä ja tarinallisuudessaan erityinen vaikka se käsittelee aika vaikeita asioita.. tai eihän ne ton jälkeen enää vaikeilta tunnu :-D

 

[Stolk-2]

Ei mene... kyseessä on maailman eniten myyty tietokirja ja aiheesta, se on hämmentävän selkeä ja tarinallisuudessaan erityinen vaikka se käsittelee aika vaikeita asioita.. tai eihän ne ton jälkeen enää vaikeilta tunnu :-D

Hyvä juttu. Onpa hyvin kirjoitettu tämä kirja ja selityksetkin ovat tällaiselle maallikollekin helposti ymmärrettäviä. Minulta löytyy Hawkingin toinen kirja. Oliko jotain tyyliin suuret vastaukset suuriin kysymyksiin. Luen sen jossain lähitulevaisuudessa.

Edit: Nyt sain tuon kirjan luetuksi. Olipa hyvin kirjoitettu kirja. Se ei missään vaiheessa muuttunut vaikeasti ymmärrettäväksi. Nyt ymmärrän hänen teorioitaan paremmin. Tosin omalla vaatimattomalla teorioiden ymmärtämisen tasolla. Suosittelisin kirjaa kenelle tahansa. Myös teorioista kiinnostuneille tämä on oiva johdanto asiaan.

 

[Pordinard]

Jos joku 13-vuotias pojankloppi jostain pikkukaupungista Jumalan selän takaa puhuu parikymppiselle miehelle (Alekseille) kuin joku saamarin 60-vuotias korkeakoulutettu jostain Pietarista, ollaan melkein science fictionissa.

Lainasin tämän osan hienosta arvostelusta koska minusta Iljusha, hänen isänsä ja kaikki heihin liittyvä oli parasta Karamazovin veljeksissä. En pannut ollenkaan merkille tuota pikkupojan aikuismaista puhetyyliä, ehkä nyt viestisi luettua siihen kiinnittäisi huomiota. Isän häpeä ja toisaalta ylpeys, Iljushan häpeä isänsä puolesta, tässä asetelmassa jokin osui todella syvälle sisimpään ja kaikkinensa pikkupoika Iljusha oli minulle koskettavimpia hahmoja joita olen fiktiossa tavannut.

Raskas luettava kokonaisuudessaan ja ensimmäisellä lukukerralla jäi kesken kun helmetin laina-aika varatuille kirjoille on niin armoton. Jumituin kovasti kehuttuun ja kuuluisaan inkvisiittori-lukuun koska minulla oli suuria vaikeuksia käsittää mistä siinä oli kyse enkä ole nytkään ihan varma. Muitakin laahaavia, tylsiä ja vaikeita jaksoja oli totta kai mutta vastapainoksi välillä tuli ihan ahmittuakin sivuja ja monta juttua tuli mietiskeltyä ja fiilisteltyä vielä pitkään kirjan sulkemisen jälkeen.

 

[alwahla]

@Pordinard Iljusha ei ole se henkilö, jonka puheenparret minut saivat raivon valtaan, vaan kysymyksessä oli tämän entinen kaveri Kolja, joka vasta ensinmainitun kuolinvuoteella sai syntinsä anteeksi. Kolja puhui huomattavan epärealistisella tavalla suurimman osan ajasta, kun Iljusha oli käytännössä koko ajan juuri sellainen, kuin mitä hänen ikäiseltään sopi odottaa.

 

[Pordinard]

@Pordinard Iljusha ei ole se henkilö, jonka puheenparret minut saivat raivon valtaan, vaan kysymyksessä oli tämän entinen kaveri Kolja, joka vasta ensinmainitun kuolinvuoteella sai syntinsä anteeksi. Kolja puhui huomattavan epärealistisella tavalla suurimman osan ajasta, kun Iljusha oli käytännössä koko ajan juuri sellainen, kuin mitä hänen ikäiseltään sopi odottaa.

Aahh no niinpä tietenkin! Saatanan Kolja.

Edit. Mutta oikeastaan puhui Koljakin minusta aika lähelle niin kuin pikkuvanhan viisastelijapennun voisi luulla siihen aikaan puhuneen ja välillä lapsen tapaan nolostui kun häntä haastettiin pseudoviisaista puheistaan.

 

[alwahla]

Aahh no niinpä tietenkin! Saatanan Kolja.

Edit. Mutta oikeastaan puhui Koljakin minusta aika lähelle niin kuin pikkuvanhan viisastelijapennun voisi luulla siihen aikaan puhuneen ja välillä lapsen tapaan nolostui kun häntä haastettiin pseudoviisaista puheistaan.

Niin...toisaalta puhui ja toisaalta ei. Vähän kaksipiippuinen juttu, koska todistusaineisto tuon ajan ihmisten ja varsinkin lasten puhetyylistä ovat varsin vähäiset. On toki mahdollista, että kirjan tapahtumapaikkana olevassa kylässä ovat muutamat teinit taittaneet sanansäilää tuohon tyyliin, mutta pidän sitä aika epätodennäköisenä enkä pelkästään nykyisen kehityssuunnan takia.

Toinen asia, joka minua myös ihmetyttää ja joka jäi mainitsematta alkuperäisessä purnauksessani, oli kaupungin asukkaiden häkellyttävän hyvä kielitaito, kun lähes jokainen tuntui osaavan ranskaa, saksaa ja englantia. Sama asia on ihmetyttänyt minua ennenkin näissä Dostojevskin kirjoissa.

 

[Tarinankertoja]

Juuri kun Shardlake sarjasta alkaa TV sarja, itse kirjailija kuoli 71 vuotiaana. Jäiköhän pöytälaatikoon viä yx? Erinomaisa kirjoja, vaikka pienoinen mammuttitauti viimesiä jo vaivasikin..

kepeät mullat

CJ Sansom, author of the Shardlake novels, dies aged 71

The creator of the highly successful crime series, set in Tudor England, was a private person who ‘preferred to be known through his novels’

www.theguardian.com

 

[Ilmari Ahde]

Matti Riekki - Swallow The Sun

Kotimaisen metallisuuruuden tarina - iloineen ja suruineen. Melko rankkaa touhua tuo kiertäminen, ei olisi minun hommaa, viinaksia ja muutakin päihdykettä osa porukasta veti kolmin käsin, keikat pitää soittaa ja hengissä pysyä. Ei kevyt bänditarina luettavaksi jossa roskat lakaistaan maton alle ja kaikki on hienosti, armottoman avoimesti kerrottiin kipukohdatkin ja niitähän piisasi. Pari kertaa meinasi ruveta silmät hikoilemaan biisintekijä Juha Raivion koettelemuksista lukiessa.

 

[tinkezione]

Matti Riekki - Swallow The Sun

…Ei kevyt bänditarina luettavaksi jossa roskat lakaistaan maton alle ja kaikki on hienosti, armottoman avoimesti kerrottiin kipukohdatkin ja niitähän piisasi.

Tämä tuli hotkaistua yhdeltä istumalta eräänä iltana, kun tarina imi mukaansa eikä kirjaa halunnut mitenkään kesken jättää. Taitavasti kirjoitettu opus yhden selväpäisen miehen vision realisoitumisesta ja matkan vaatimasta resilienssistä ympäristössä, jossa ulkoisten ja porukalla aiheutettujen hasarditekijöiden lisäksi myös niitä tilaamattomia harmeja ilmestyy eteen. Myös entiset ja nykyiset bändin jäsenetkin saavat paljon palstatilaa.

Suosittelen lukemaan, vaikkei bändi tai edes metallimusiikin maailma kiinnostaisi.

 

[Ilmari Ahde]

Tämä tuli hotkaistua yhdeltä istumalta eräänä iltana, kun tarina imi mukaansa eikä kirjaa halunnut mitenkään kesken jättää. Taitavasti kirjoitettu opus yhden selväpäisen miehen vision realisoitumisesta ja matkan vaatimasta resilienssistä ympäristössä, jossa ulkoisten ja porukalla aiheutettujen hasarditekijöiden lisäksi myös niitä tilaamattomia harmeja ilmestyy eteen. Myös entiset ja nykyiset bändin jäsenetkin saavat paljon palstatilaa.

Suosittelen lukemaan, vaikkei bändi tai edes metallimusiikin maailma kiinnostaisi.

Paperiseen lukupäiväkirjaan merkkasin tuosta entisten bändiläisten puheenvuoroista, ne ei aina ylistäviä ollut mutta oli reilusti mukana toinenkin puoli kolikosta, herkkänahkaisemmat heput olisi voinut kieltää kirjailijalta kommenttien painamisen tyystin.

 

[Kilgore Trout]

Sain vihdoin luettua Knausgårdin Ikuisuuden sudet. Pitkään aikaan en ole lukenut niin tylsää lähes 800-sivuista kirjaa. Ensimmäiset yli 400 sivua ovat puhdasta filleriä, jonka jokainen kustannustoimittaja olisi pyytänyt tiivistämään 20 sivuun, ellei kyseessä olisi Knausgård. En näe niillä muuta tarkoitusta kuin täyttää sivut, jotta saadaan aikaan paksu kirja.
Kirja herää henkiin vasta puolivälin jälkeen, kun tarina siirtyy Neuvostoliittoon, ja siinäkin on välillä melkoista infodumppausta. Aivan lopussa on yritys saada jotain merkitystä alkupuoliskolle, ja se jollain lailla onnistuukin.

Tähän verrattuna Dostojevski on huonoimmillaankin vauhdikasta, vaikka hänenkään kirjoissa ei aina juuri muuta tapahdu, kuin että ensin juodaan teetä, sitten joku menee ulos ja ampuu itsensä, ja sitten taas juodaan teetä.

 

[tinkezione]

Paperiseen lukupäiväkirjaan merkkasin tuosta entisten bändiläisten puheenvuoroista, ne ei aina ylistäviä ollut mutta oli reilusti mukana toinenkin puoli kolikosta, herkkänahkaisemmat heput olisi voinut kieltää kirjailijalta kommenttien painamisen tyystin.

Ei olleet aina edustavia ei, mutta minusta juuri hyvällä tavalla tinkimättömästi kokonaisuuteen nivottu mukaan. Riekin omat lähtökohdat tämän tekemiseen taisivatkin olla, että joko homma tehdään ns. sata lasissa tai ei laisinkaan. Parempi näin.

 

[alwahla]

Tuossa kymmenisen päivää sitten sain viimeisimmän luku-urakan suoritettua ja seuraavassa on kyseisen kirjan arvostelu.

---

Naoise Dolan - Jänniä aikoja

Kyseessä on ensimmäinen 2020-luvulla ilmestynyt kirja, jonka olen koskaan lukenut. Tämä on myös ensimmäinen irlantilaisen kirjailijan kirjoittama kirja, jonka olen koskaan lukenut, mikä näin kirjallisuuden suurena ystävänä painoi vaakakupissani enemmän kuin tuo vuosiluku.

Kirjan päähenkilönä on dublinilainen 22-vuotias Ava-niminen nainen, joka on muuttanut asumaan Hong Kongiin suunnilleen vuotta aiemmin. Hän on suorittanut opintonsa pienessä yliopistossa ja tulee muutenkin keskiluokkaisesta perheestä. Hän työskentelee englanninopettajana paikallisessa elitistisessä yksityiskoulussa, jossa hänen oppilainaan on varakkaiden paikallisten lapsia. Aivan kirjan alussa hän asustaa solukämpässä kahden muun nuoren naisen kanssa, joiden kanssa hän ei tule ollenkaan toimeen.

Kirjan toinen päähenkilö on pankkimaailmassa vaikuttava 28-vuotias britti Julian, jonka luo Ava muuttaa asumaan kyllästyttyään kämppäkavereihinsa. Toinen syy muuttoon on Avan ja Julianin suhde, joka on hiljalleen syventynyt seksisuhteesta hieman vakavammaksi suhteeksi. Julian on suorittanut opintonsa huippuyliopistossa Englannissa ja on huomattavasti varakkaampi kuin Ava, minkä johdosta hän lahjoo tätä isoilla ja pienillä lahjoilla. Palkinnoksi tästä hän saa Avalta seksiä, mutta kovin syvälliseksi heidän suhdettaan ei voi kuvata.

Kolmas päähenkilö on hongkongilainen nainen Edith, johon Ava tutustuu ja hyvin nopeasti rakastuu, kun Julian joutuu palaamaan Eurooppaan suunnilleen puoleksi vuodeksi. Edith on avoimesti lesbo ja suunnilleen vuoden verran Avaa vanhempi. Hän toimii lakifirmassa avustajana, on luonteeltaan täydellinen vastakohta Avalle ja herättää siksi tässä suurta mielenkiintoa, joka pian muuttuu seksuaaliseksi. Edith ei ole kertonut seksuaalisesta suuntautumisestaan perheelleen, koska pelkää konservatiivisten vanhempiensa reaktiota. Lisäksi hän asuu edelleen näiden luona.

Kirjan kantavana teemana ovat sarkasmi, jota erityisesti Ava viljelee lähes jokaisessa kommentissaan tai ajatuksessaan, mikä rehellisesti sanottuna on todella virkistävää. Toisena teemana on kulttuurien yhteentörmäys eli se, miten irlantilainen ajatusmaailma toimii hongkongilaisen ajatusmaailman kanssa. Eroja on luonnollisesti monissa asioissa, jotka Dolan tuo hyvin esille.
Kolmas teema on kolmiodraama, johon Ava sotkeutuu vieden mukanaan sekä Julianin että Edithin. Hän kun ei halua rikkoa suhdettaan kumpaakaan henkilöön, vaan koittaa jollain tavalla pitää kaikki langat käsissään ja elää näiden kummankin kanssa niin kuin ennenkin.
Neljäs teema on Hong Kongin arjen kuvaaminen eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna. Niin paikallinen arki, erikoiset tavat sekä kulttuuri esitellään mielenkiintoisella tavalla lukijoille. Myös irlantilainen tapakulttuuri tulee tutuksi, sillä Ava tuo niitä mielellään esille keskustellessaan Julianin tai Edithin kanssa.

Parasta antia kirjassa on nimenomaan sarkasmi sekä huumori, joka on juuri sellaista mustaa huumoria, mistä minä niin kovasti pidän. Toinen hyvä puoli kirjassa on se tapa, jolla Hong Kong esitellään: arki, nähtävyydet, tavat ja myös paikallinen politiikka käydään läpi kirjan sivuilla toisinaan hyvinkin suorasanaisesti.
Yllättävästi kolmas hyvä puoli kirjassa on sen tarjoama englannin kieliopin oppitunti, johon sekoittuu mukavasti iirin kielen kielioppi. Avan työnkuvan vuoksi tämä kun kertoo jatkuvasti lukijoille, miten nuo kaksi kieltä eroavat toisistaan.
Kirja on myös mukavan lyhyt eli alle 300 sivua pitkä, joten siihen ei ehdi kyllästyä.

Huonoista puolista voisi sitten mainita ensinnäkin sen, miten tasapaksuksi kolmiodraaman kerronta muuttuu kirjan loppupuolella. Aivan kuin kaikki ideat olisi jo kaluttu ja koluttu niiden runsaan 150 sivun aikana, joina tuo kolmiodraama kehittyi.
Puhekielen käyttäminen henkilöiden välisessä keskusteluissa oli toinen asia, joka ei missään vaiheessa iskenyt minuun, vaan se sai minut pikemminkin puremaan hammasta. Kun on tottunut lukemaan kirjakieltä, on se kaiketi ihan ymmärrettävää. Ja onhan kirjan kohdeyleisökin ilmeisesti nuorempaa kuin itse olen.
Avan henkilöhahmo osoittautuu varsin nopeasti narsistiseksi ja naiiviksi tyypiksi, jolla on kyllä terävä kieli, mutta jollaiseen henkilöön ei mielellään tutustuisi. Hän nimittäin vittuilee oikeastaan kaikille kirjan henkilöille, toisinaan jopa lapsille. Hän kyllä kehittyy jonkin verran tarinan aikana, mutta muutos on harmittavan vähäinen.

Lyhyt yhteenveto kirjasta: hyvä alku ja keskivaihe, reilusti sarkasmia sekä teräviä huomioita Hong Kongista ja myös Irlannista, mutta laimea loppu.

***

 

[Zaster]

Kirurgina Ruandassa- Seppo Salminen ja Leena Hirvonen.

Erittäin mielenkiintoinen kirja Ruandan kansanmurhan aikaan maassa Punaisen Ristin kautta sotakirurgina toimineesta Seppo Salmisesta.

Kirjassa käydään läpi yli 800 000 tuhatta uhria vaatinutta kansanmurhaa, syiden ja seurausten kautta, nykyhetkeä unohtamatta. Mutta pääosassa on luonnollisesti ihmisten auttamisessa. Valtava määrä, siis todella valtava määrä potilaita. Ammuttuja, poltettuja, räjäytettyjä, silvottuja, raiskattuja... Kaikkia pitäisi yrittää auttaa mutta suurelle osalla potilaista ainut apu mitä voi antaa on, piikittää morfiinia, viedä kipu pois ja jättää ulos kuolemaan. Mitään muuta ei pysty tekemään. Kiireisimpinä aikoina yhden potilaan kunnon- ja selviytymis mahdollisuuksien arviointiin on aikaa noin minuutti.
Ne potilaat jotka leikataan, tehdään ilman mitään tukitoimia. Ei labraa, ei röntgeniä, ei edes juoksevaa vettä, aina ei edes sähköjä. Tämä kaikki samaan aikaan kun "sairaalan" ympärillä taistellaan ja voit vain luottaa että Punaisen Ristin tunnukset suojaavat sinua, muuta henkilökuntaa ja potilaita.

Toki kirjassa kuvaillaan teknisesti iso määrä leikkauksia, upeita sellaisia. Tapauksia joissa Salminen tekee leikkauksia jota ei ole koskaan ennen tehnyt, ei edes nähnyt tehtävän. Mutta noitakin asioita hienompaa on miehen suhtautuminen autettaviin ihmisiin. Hän tekee kaikkensa auttaakseen ihmisiä, kaikkia ihmisiä, hänelle ei ole merkitystä onko autettava Hutu, Tutsi, siviili vai sotilas. Salminen toteaa useaan otteeseen ettei ala tuomariksi se on toisten tehtävä.
Kaikesta julmuudesta huolimatta, on kirjassa myös valtavasti inhimillisyyttä.

Tässä kirjassa on paljon samaan mitä aivokirurgi Juha Hernesniemen ja helikopterilääkäri Heini Harve-Rytsölän kirjoissa.