Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Baldrick]

Onko kellään suositella jotain kevytlukuista kirjaa Suomen historiasta? Aloin funtsimaan, että päässyt Ruotsin vallan aikaiset tapahtumat jo vähän unohtumaan ja ihan ei apteekin hyllyltä kaikki pronssikaudetkaan tule. Olisi erinomaista löytää joku hieman viihdyttävä kertauskurssi koko aikajanasta ja sitten ehkä syventyä tarkentavilla opuksilla mielenkiintoisimpiin tapahtumiin ja vaiheisiin.

 

[Kyle]

Tuli luettua Uhrilampaat. Elokuva on katsottu joskus teininä ja tarina sikäli etäisesti tuttu, mutta se ei haitannut lukuelämystä. Omaan makuun kirja oli miellyttävän suoraviivainen siihen nähden, että kerronnassa hypittiin paljon eri paikoissa. 5/5 ja jos joltain muultakin jäänyt väliin tämä kirjana niin varmasti tyydyttää dekkari/trilleri nälkäisiä.
Piti vielä katsella elokuva heti pitkästä aikaan perään.

Henkilökohtaisesti huomasin, että siinä missä Uhrilampaat tai Hannibal (lukeminen työnalla) on aikalailla ollut aina yhtä kuin sokeerava ja ikoninen Hannibal Lecter niin tämän lukuelämyksen myötä, tuon mielikuvan saa pyyhittyä pois. Kuitenkin lopulta vain yksi hahmo tätä tarinaa.

 

[Ollakseni]

Kesän äänikirja projektina on käydä läpi Stephen Kingin Musta Torni saaga läpi. Tämä on ollut listalla ainakin 15 vuotta mutta en ole toimeentunut asian suhteen kunnolla. Noh, nyt sitten kun on aikaa kuunnella vähän kirjoja niin äkkiäkös sitä tuollaisen sarjan tykittelee läpi. Tai noh, Revolverimies takana ja nyt menossa Kolme korttia pakasta. Vähän yllätti suunta minkä tarina tässä kirjassa otti, mutta ei anneta sen häiritä, tulipahan mielenkiintoinen käänne tähän.

 

[D.Santon]

Puhdistus kannattaa ehdottomasti lukea, jos vain yhtään aihepiiri kiinnostaa. Oksasen kuvaus neuvosto-Virosta on hyvin pysäyttävää luettavaa.

Pari teosta on tässä luvun alla, palaillaan niihin vähän ajan kuluttua.

 

[L. Öysä]

Kesän äänikirja projektina on käydä läpi Stephen Kingin Musta Torni saaga läpi. Tämä on ollut listalla ainakin 15 vuotta mutta en ole toimeentunut asian suhteen kunnolla. Noh, nyt sitten kun on aikaa kuunnella vähän kirjoja niin äkkiäkös sitä tuollaisen sarjan tykittelee läpi. Tai noh, Revolverimies takana ja nyt menossa Kolme korttia pakasta. Vähän yllätti suunta minkä tarina tässä kirjassa otti, mutta ei anneta sen häiritä, tulipahan mielenkiintoinen käänne tähän.

Neljä ensimmäistä ovat mielestäni oikein hyviä. Ei tuo nyt kokonaisuudessaan ihan Kingin parasta ole, mutta näin fanipoikana tuon saagan tunteminen kannattaa, koska viittauksia siihen löytyy monista muista miehen kirjoista.

 

[alwahla]

Suon villi laulu - Delia Owens

Näin siinä sitten kävi, että en malttanut odottaa kirjan saattamista loppuun tänä päivänä, vaan sain kuin sainkin luettua elisiltana, koska kirja oli niin pirun koukuttava. Seuraavassa muutama ajatus, jonka tuo teos minussa herätti.

Ensimmäiseksi haluan nostaa esille kirjoitustyylin, joka oli - kuten useammat jatkislaiset mainitsivat - suorastaan runollista. Harvoin jos koskaan on tullut luettua kirjaa, jonka jokaisella sivulla esiintyy mitä kauneinta tekstiä, mitä olen vuosikymmenien aikana lukenut. Jo pelkästään tuo häkellyttävän kaunis ja vivahteikas kirjoitustyyli nostaa Suon villin laulun yhdeksi parhaimmista kirjoista, jonka olen lukenut ja parhaimmaksi tänä vuonna lukemistani kirjoista. Vaikea nimetä vain yhtä kohtaa, joka ei olisi koskettanut, sillä kuten todettua, on jokaisella sivulla vähintään pari lausetta, jotka iskevät suoraan luihin ja ytimiin.

Toinen asia, jossa tämä kirja erottuu edukseen, on se tapa, jolla Owens kuvaa luontoa. Aivan kuin lukisi jotain Avaran luonnon dokumenttia tai vaihtoehtoisesti National Geographicia kirjan muodossa, siksi sykähdyttävää ja informatiivista on kirjassa oleva luontokuvaus. En ole koskaan käynyt läntisellä pallonpuoliskolla, USA:sta puhumattakaan, vaan mielikuvani esimerkiksi Pohjois-Carolinasta elinympäristönä perustavat täysin muista medioista saamiini kuviin ja käsityksiin. Tämän kirjan ansiosta pystyin helposti kuvittelemaan itseni noille marskimaille, joissa jokaisen joenmutkan takana odottaa kokonaan uusi maailma uusine yllätyksineen.
Oli sitten kyseessä kasvien, simpukoiden tai vaikkapa ihan tavallisten lokkien kuvaaminen, onnistuu Owens tuomaan nuo elementit hämmästyttävän eläiväisinä silmieni eteen.

Tärkein syy, miksi ylipäänsä valitsin tämän kirjan luettavakseni, oli se, että kirja käsittelee sosiaalista eristäytymistä. Tämä on se kohta, joka teki minuun syvimmän ja vaikuttavimman vaikutuksen omista henkilökohtaisista kokemuksistani johtuen, sillä Owens pystyi kuvailemaan suorastaan hätkähdyttävän taitavasti sen, mitä pitkä sosiaalinen eristäytyneisyys tekee ihmiselle. Varsinkin se tapa, jolla hän kuvaa pikkulapsen kehitystä nuoreksi naiseksi piilossa ihmisistä vain luonto, alkoholisoitunut isänsä, isoveljensä lapsuudenystävä sekä kaksi ystävällistä värillistä aikuista seuranaan, on niin koskettavaa, että monasti kirjaa lukiessa tuli vedettyä syvään henkeä.
Koko yhteisön hyljeksimä ja ylenkatsoma pikkutyttö joutuu pärjäämään yksinään suurimman osan kirjasta 1950- ja 1960-lukujen syvässä etelässä, mikä tekee kirjasta myös selviytymistarinan.

Neljäs elementti kirjassa on sitten rakkaus, jota kirjan päähenkilö Kya etsii koko elämänsä. Aluksi lapsena hän ei edes tiedä, mitä sana tarkoittaa, mutta hiljalleen hän oppii ymmärtämään sen, samoin kuin menetyksen tuskan. Tuo jälkimmäinen ilmenee siinä, että lähes kaikki hänen elämänsä tärkeimmät ihmiset hylkäävät hänet jossain vaiheessa, mikä ei todellakaan lisää hänen luottamustaan ihmisiin. Tuota luottamusta hän joutuu sitten itse rakentamaan kirjan edetessä ja vaikka hän moni ihminen hänen elämässään osoittautuu täysiksi mulkuiksi, kykenee hän löytämään elämäänsä ne oikeat tyypit, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista.

Henkilöhahmot, joita on kirjassa suunnilleen parikymmentä, joista tärkeimmät ovat päähenkilö Kya, tämän veli Jodie, Kyan ensirakkaus ja Jodien lapsuudenystävä Tate, pienen venekaupan värillinen omistaja Jumpin vaimoineen, noin 20-vuotiaan Kyan poikaystävä Chase sekä myöhemmässä vaiheessa kylän sheriffi sekä tuomari, on kuvattu hyvin tarkasti, samoin näiden motiivit. Tapahtumapaikkana on pieni kalajastajakylä Pohjois-Carolinassa ja ajankohtana - kuten todettua - 1950-luvulta aina 1970-luvulle asti ulottuva ajanjakso.

Paljon tekstiä tuli näköjään tästäkin kirjasta kirjoitettua, mutta se on ihan ymmärrettävää, kun on kerrankin sattunut tarttumaan kirjaan, joka tuntuu niin henkilökohtaiselta. Mieli tekisi kirjoittaa enemmänkin, mutta ehkä on parempi, että kirjasta innostuneet voivat tämän yhteenvedon luettuaan lukea itse koko kirjan.

Hieno kirja ja lukukokemus sosiaalisesta eristäytymisestä ja sen tuomista haasteista, joka tekee kirjasta myös selviytymistarinan. Traaginen kasvutarina, joka päättyy lopulta hyvin. Kirjoitustyyli, luontoelementit, henkilöhahmot sekä miljöö yhdistettynä tuohon ensin mainittuun pääteemaan tekevät tästä kirjasta ehdottomasti suositeltavan lukukokemuksen. Minä ainakin tykkäsin ja tykkäsin kovasti.

****

 

[Pordinard]

Neljä ensimmäistä ovat mielestäni oikein hyviä. Ei tuo nyt kokonaisuudessaan ihan Kingin parasta ole, mutta näin fanipoikana tuon saagan tunteminen kannattaa, koska viittauksia siihen löytyy monista muista miehen kirjoista.

Kolme korttia pakasta on uskomatonta tykitystä ja oma selkeä lempparini tästä sarjasta, Joutomaa jatkaa siitä kivasti. Viimeisistä osista voidaan tosiaan olla montaa mieltä eikä niissä minustakaan enää kolmen ensimmäisen tasolle ehkä päästy mutta olin siinä vaiheessa jo niin koukussa että ne tuli ahmittua enkä ikipäivänä niitä huonoiksi suostu kutsumaan.

 

[Tarinankertoja]

Onko kellään suositella jotain kevytlukuista kirjaa Suomen historiasta?

No on pari erinomasen viihdyttävää kirjaa eli Juha Hurmeen "Niemi" ja sen jatko-osa "Suomi".. näissä kevyellä ottella ja humoristisella itseironialla käydään läpi Suomen historia ja merkkihenkilöt...

...noin Suomen historian pikakertauskirjana voi sit lukea Heikki Ylikankaan "Suomen historian solmukohdat"

 

[Tarinankertoja]

Toinen asia, jossa tämä kirja erottuu edukseen, on se tapa, jolla Owens kuvaa luontoa.

Tämä on se, joka erottaa tämän kyllä muista..

Ja tällä luontokuvauksella mainostettiin Glendy Vanderahn "Missä Metsä kohtaa tähdet" kirjaa (yhtä hiano kun suan villilaulu) ja se epäonnistui vertailussa kyllä pahasti...

 

[alwahla]

Lukuinnostus ei osoita tyyntymisen merkkejä ja koska kirjastosta tuntuu nyt löytyvän vapaana sellaisia kirjoja, joita olen useamman vuoden ajan halunnut lukea ja - ennen kaikkea - koska minulla on aikaa, niin miksipä en käyttäisi hyväksi tätä mahdollisuutta. Sofi Oksasen Puhdistusta on vielä 60 sivua jäljellä, joten saan sen luettua reilusti ennen heinäkuuta.

Seuraava kirja edustaakin sitten taas ihan sitä klassista kirjallisuutta eli kyseessä on Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva. Toinen kirja, jota katselin sillä silmällä, oli Mary Shelleyn Frankenstein, mutta sen vuoro on sitten myöhemmin.

 

[Ilmari Ahde]

Eleanor Catton - Birmamin metsä. Trillerinä tätä mainostetaan, ehkä jonkun muun kuvauksen olisin läntännyt takakanteen. Ajoittain oli melko unettavaakin tekstiä, kolmannessa osassa päästiin siihen jännäriin. Hahmojen keskinäiset suhteet oli tarinan parasta antia, kun jännäripuoli oli kuin kehnohkosta toimintaleffasta. Ei minun mielestä hypen arvoinen, varmaan vika on minussa eikä kirjassa. Onneksi oli kirjastosta.

 

[alwahla]

Jälleen yksi lukuprojekti on saatu päätökseen ja on aika tehdä lyhyt yhteenveto lukemastani kirjasta.

Sofi Oksanen - Puhdistus

Vuosikausia kestäneen luenko nyt vaiko myöhemmin -pohdiskelun jälkeen päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kävin lainaamassa tämän kirjan kirjastosta, koska aikataulut ja elämäntilanteeni mahdollistivat sen. Monenlaisia ajatuksia herättäneen romaanin tarina vei minut nopeasti mukanaan ja mitä syvemmälle tarinaan upposin, sitä enemmän pystyin tekemään huomioita lukemastani.

Kirjassa on neljäs merkittävää teemaa, joista ensimmäinen ja samalla vahvin on sisarkateus, joka ilmenee kirjan päähenkilön Aliiden suhteessa omaan siskoonsa Ingeliin. Toinen teema on vuosikymmeniä kestänyt neuvostomiehitys, jota käsitellään takaumina ja nimenomaan Aliiden näkökulmasta. Kolmas teema on puolestaan nuoren venäläisen Zaran ja Aliiden suhde vuonna 1992, jolloin ensin mainittu ilmaantuu Aliiden luo. Neljäs teema on miesten kohdistama seksuaalinen väkivalta ja vaino naisia kohtaan, joita kuvataan mitään peittelemättä ja hyvinkin karulla tavalla.

Tapahtumapaikkana kirjassa on enimmäkseen virolainen maaseutu. Aliide on äärimmäisen kateellinen sisarelleen Ingelille oikeastaan kaikesta ja kun tämä sitten sattuu nappaamaan hänen ihastuksensa Hansin elämänkumppanikseen, tuohon kateuteen tulee mukaan vieläpä sairaalloinen mustasukkaisuus. Tämä mustasukkaisuus saa Aliiden tekemään monia julmiakin temppuja sisarelleen, mistä hän ei osoita katumusta edes vuosikymmeniä myöhemmin.
Tämä Aliiden mustasukkaisuus sekä epätoivoisen yksipuolinen ihastus Hansiin on kuvattu hyvin ja intensiivisesti, mutta sortuu loppupuolella todella väkinäiseen ja sanalla sanoen huonoon loppuratkaisuun. En rupea spoilaamaan tuota ratkaisua, vaikka se aika monelle lieneekin kovin tuttu.

Neuvostomiehityksestä ja kaikista siihen liittyvistä ongelmista tavallisen virolaisen arjessa aina sieltä 1940-luvun lopulta lähtien Oksanen osaa kertoa paljon paremmin. Epäluulo, viha, kateus, rakkaus, ahneus. Kaikki ihmismielen ikävimmät tunnetilat tulevat kirjan sivuilta vahvasti esille ja kuin pisteenä i:n päällä on kirjassa mukana jonkinlaista realismia mukana tuomassa näennäisesti aidolta näyttäviä raportteja, joissa kommarihallinto kertoo tekemistään tutkimuksista ja etsinnöistä, joiden tarkoituksena on ollut kaivaa esiin maanpetoksesta epäiltyjä likvidointia varten. Jotenkin kummasti noista raporteista tulee mieleen nyky-Venäjän meininki.

Ihmiskauppiaiden uhri Zara karkaa näiltä ja löytää itselleen piilopaikan siinä vaiheessa jo vanhuksena elelevän leskirouva Aliiden luota. Epäluulo näiden kahden välillä näkyy ja tuntuu selvästi, sillä kummankin kokemukset väkivaltaisista ja alistavista miehistä saavat nämä suhtautumaan toisiinsa alusta lähtien epäilevästi. Hiljalleen jonkinlainen välirauha saavutetaan, kun he oppivat tuntemaan toisensa paremmin. Tämä osa kirjasta on myös kirjoitettu hyvin ja koskettavan raa'alla tavalla, samoin kuin Zaran historia ennen Aliiden elämään tunkeutumistaan.

Lähes kaikki kirjassa mainitut naiset ovat jossain vaiheessa kokeneet seksuaalista ja / tai fyysistä väkivaltaa miesten puolelta ja se on jättänyt jälkensä heihin kaikkiin. Aliide ja Ingel kokivat sitä neuvostomiehityksen aikana, kun heitä kuulusteltiin kommarihallinnon puolelta, kun taas Zara koki sitä jouduttuaan ihmiskauppiaiden uhriksi ja alkaessaan työskentelemään prostituoituna ensin Neuvostoliitossa, sitten Saksassa ja myöhemmin Virossa. Ajat ovat ehkä muuttuneet, mutta väkivalta ja alistaminen ovat pysyneet muuttumattomina. Erityisesti tämä osa on onnistuttu kuvaamaan todella traagisella ja pysäyttävällä tavalla.

Sofi Oksasen vuonna 2008 ilmestynyt romaani kertoo veljeskansamme traagisesta historiasta neuvostomiehityksen alla aina 1940-luvulta 1990-luvun alkuun yhden virolaisen perheen näkökulmasta. Kirjoitustyyli on alusta lähtien jouhevaa ja tarina etenee kuin juna. Pieniin arjen yksityiskohtiin, kuten esimerkiksi puutarhan kasveihin ja ruokasäilykkeiden valmistusprosessiin, ollaan ilahduttavasti panostettu ja ne tekevät omalla tavallaan raskaasta kirjasta vähän helpommin sisäistettävän.

Kirjassa on 380 sivua, joista suunnilleen 30 sivua on niitä mainitsemiani raportteja, joten hyvällä lykyllä tämän kirjan voi lukea vaikka viikossa. Kuten tunnettua, on kirja saanut vuosien saatossa monia palkintoja, jotka se on kyllä ansainnut, mutta jotenkin kirjan loppuosa jäi minusta vähän väljäksi ja alkuun ja keskiosaan verrattuna keskinkertaiseksi. Aivan kuin Oksaselle olisi tullut jonkinlainen kiirus saada tarinan eri osaset päätökseensä mutkia suoraksi vetämällä.
Lisäksi Hansin ja Aliiden suhteen kuvaus varsinkin loppupuolella muuttuu hyvinkin geneeriseksi kuvaukseksi toivottomasta rakkaudesta. Tuon osan olisi voinut kirjoittaa huomattavasti paremmin ja koskettavammin.

Kiteytettynä voisi todeta, että parhaimmillaan erinomainen draama veljeskansamme ahdingosta neuvostovallan miehityksen alaisena. Harmittavasti tuo erinomaisuus sijoittuu vain runsaaseen 150 sivuun, jonka jälkeen taso alkaa laskea.

****

 

[Dynamo]

Kirjassa on neljäs merkittävää teemaa

-clips-
Muistelen Oksasen joskus todenneen häntä kiinnostavan erilaiset valta-asemat, ja näitä hän kertoi pyrkivänsä teoksissaan myös kuvaamaan.

 

[Ilmari Ahde]

Otetaanpa taas listaus vuoden alusta tämän kuun loppuun, tämmöistä on mennyt:

Kirjastosta:

Ulf Kvesner - Erämaa
Shawn Atwood - Kasvokkain gangsterin kanssa
Ken Crocke & Dave Wedge - Pahan matkassa
Juho Wilksman - Sota keskiajalla
A. S. Byatt - Pieni musta kirja
Satu Rämö - Jakob
Siclair McKay - Berliini - Elää ja kuolla maailmansodan pyörteissä
Helena Immonen - Operaatio Napakettu
Tommi Saarela - Sakari Kuosmanen - Ihana elämä
Mark Galeotti - Putinin sodat
John Ajvide Lindqvist - Ystävällisyys
Bjørn Berge - Kartalta kadonneet
Katarina Bröms - Sarjamurhaajia idästä
Pasi Tuunainen - Sodan maantiede
Ari Saastamoinen - Lautapelien historia
Matti Vuento - Uskomattomat uskomukset
James Keene & Hillel Levin - Sellissä paholaisen kanssa
Michael Jones - Leningrad - piirityksen vuodet
Anna Epplebaum - Punainen nälkä - Stalinin sota Ukrainassa
Jyrki Vainonen - Swiftin ovella
Slava Skokov & Mikko Porvali - Kentälle jääneet
Patrik Berghäll - Hyökkäys Bengtskäriin
Päivi Vasara & Mikko Vares - 80-luvun Tampere
Matti Riekki - Swallow The Sun
Juhani Seppovaara - Oodi Berliinille
Rauno Lahtinen - Murhia ja hirmutekoja maailmalla
Ville Mäkipelto - Kierot mielet
Anne Reuter - Suomalaiset Stalinin puhdistuksissa
Katja Kettu - Erään kissan tutkimuksia
Sue Black - Luuhun kirjoitettu
Timo Laine - Torakoita ja panssarivaunuja
Eleanor Catton - Birnamin metsä
Markus Pantsar - Kun rakastuin saksalaiseen jalkapalloon
Arto Huhtinen - Juice - Sanataiteen mestari

Omat paperiset ja e-kirjat:

Hugh Howie - Siilo
Hugh Howie - Siirros
Hugh Howie - Kohtalo
Antti Tuomainen - Palavat kivet
Henry Lindbergh - Vauhdin hurmaa - Moottoriurheilun kehitystä ja historiaa
Jo Nesbø - Valtakunta
Jo Nesbø - Verikuu
Jukka Viikilä - Taivaallinen vastaanotto
Karl Ove Knausgård - Kolmas valtakunta
Martti Joenpolvi - Novellit
Veikko Huovinen - Puukansan tarina
Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen

 

[Stolk-2]

Nyt luen Anne Applebaumin Gulag vankileirien saariston historiaa. Gulageista olen lukenut, mutta tämä kirja on kattava teos niistä ja se avaa tarkasti leireistä ja niiden käytännöistä ja kaikesta niihin liittyvistä.

 

[banaaninviljelijä]

En muista, koska olisin viimeksi lukenut kirjaa. Ollut todella pitkä kuiva kausi sen suhteen. Nyt menossa kuitenkin Teemu Syrjälä - Elinvoimaisen miehen kirja.

 

[Tarinankertoja]

Pierre Lemaitren Loistavat vuodet. Olen kehunut täällä aiemminkin, mutta tästä patongista on tullut oma suosikki.

Seuraava osa Lemaitren saagasta on tullut suomeksi käänettynä ulos nyt keväällä eli "Vaikeneminen ja vimma" jossa eletään vuotta 1952.

 

[Alba]

Seuraava osa Lemaitren saagasta on tullut suomeksi käänettynä ulos nyt keväällä eli "Vaikeneminen ja vimma" jossa eletään vuotta 1952.

Itseasiassa luen kyseistä kirjaa parhaillaan. Meni eilen nukkumaanmeno myöhäiseksi, kun en malttanut lopettaa. Pitkä varausjono oli kirjastossa, mutta lopulta sain kuitenkin melko pian luettavaksi.

 

[Zaster]

Kati Pukki- Vankina Thaimaassa.

Kati Pukki kertoo Tomi Långstedtin selviytymisestä Thaimaalaisissa vankiloissa ja tämä selviytymismatka on kaikkea muuta kuin helppo.
Långstedt sai vuonna 2014 kahdenkymmenen viiden vuoden vankeustuomion huumerikoksista, ainoana oljenkortena Suomen ja Thaimaan välillä oleva vankien luovutussopimus ja mahdollisuus tulla joskus siirretyksi Suomeen.

Thaimaassa vankeja ei yritetäkkään kuntouttaa, vaan vankilat ovat puhtaasi rangaistulaitoksia ja meno sen mukaista. Jo pelkästään päivittäisen ruuan ja juoman saaminen on välillä lähes mahdotonta ja peseytyminen usein täytin mahdotonta.
Kirjassa tuodaan raadollisesti esille vankiloiden arkea ja sitä miltä tuntuu todistaa lähietäisyydeltä itsemurhia, julmia pahoinpitelyjä, joukkoraiskauksia ja murhia.
Miltä tuntuu tulla lukituksia samaan täyteen ahdettuun selliin elinkautista, siis sitä todellista elinkautista istuvien miesten kanssa, joilla ei ole mitään menetettävää. Äärettömän julmaa menoa, ei voi muuta sanoa.

Kirja on kirjoitettu varsin nopeatempoisesti ja tapahtumat vyöryvät päälle välillä hengästyttävällä nopeudella. Mutta kokonaisuutena teksti on varsin vaivatonta luettavaa. Mikäli true crime genrenä kiinnostaa, niin tämä kannattaa tsekata.

 

[maken veivi jr.]

Olisko kellään suositella mitään helppoa kesälukemista? Lähinnä jotain dekkari / jännitys.

Ei Ilkka Remestä, Agatha Christietä, Camilla Leckbergiä, Roberth Galbraithia eikä Mikael Hjorthia. Noita on tullut enemmän ja vähemmän jo luettua.

 

[aalto]

Olisko kellään suositella mitään helppoa kesälukemista? Lähinnä jotain dekkari / jännitys.

Ei Ilkka Remestä, Agatha Christietä, Camilla Leckbergiä, Roberth Galbraithia eikä Mikael Hjorthia. Noita on tullut enemmän ja vähemmän jo luettua.

Onko Richard Osmanin Torstain murhakerho ja sen jatko-osat luettuna? Menee aika täydellisesti kevyeen kesälukemistoon, cozy crimeä Poirotin hengessä.

 

[maken veivi jr.]

Onko Richard Osmanin Torstain murhakerho ja sen jatko-osat luettuna? Menee aika täydellisesti kevyeen kesälukemistoon, cozy crimeä Poirotin hengessä.

Kiitos tämä lähtee testiin.

Viime kesä meni lukiesssa Hjorthin Sebastian Bergman sarjaa. Noista tykkäsin tosi kovasti, jos on katsonut TV-sarjan Silta ja tykkäsi siitä niin suosittelen (sama tekijä kirjoittanut molemmat).

 

[Iisoppi]

Olisko kellään suositella mitään helppoa kesälukemista?

Jos todella helppoa, jopa ns. vasemmalla kädellä kirjoitettua kaipaa, niin Heleena Lönnrothin kirjat on keveitä ja ohuita. Mutta ei kovinkaan laadukkaita. Keveesti kesään... ;-)

Heleena Lönnroth – Wikipedia

fi.m.wikipedia.org

 

[jäämies-70]

Olisko kellään suositella mitään helppoa kesälukemista? Lähinnä jotain dekkari / jännitys.

Ei Ilkka Remestä, Agatha Christietä, Camilla Leckbergiä, Roberth Galbraithia eikä Mikael Hjorthia. Noita on tullut enemmän ja vähemmän jo luettua.

Reijo Mäen Vares-sarja, on helppoa ja rentoa luettavaa sijoittuen pääosin Turkuun.
Seppo Jokisen Koskiset, sama homma mutta Tampereelle sijoittuvaa.
Lisäksi Matti Remeksen Hankoon sijoittuvat Ruuben Waara -dekkarit.

 

[lemponen]

Jarkko Sipilän Kari Takamäki oli kyllä taannoin kuin kuuntelin koko sarjan läpi, niin oli kyllä hyvä sarja, jota voi kyllä suositella pikkulukemisiksi.