Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

  • 689 775
  • 5 733

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Tämä tuli hotkaistua yhdeltä istumalta eräänä iltana, kun tarina imi mukaansa eikä kirjaa halunnut mitenkään kesken jättää. Taitavasti kirjoitettu opus yhden selväpäisen miehen vision realisoitumisesta ja matkan vaatimasta resilienssistä ympäristössä, jossa ulkoisten ja porukalla aiheutettujen hasarditekijöiden lisäksi myös niitä tilaamattomia harmeja ilmestyy eteen. Myös entiset ja nykyiset bändin jäsenetkin saavat paljon palstatilaa.

Suosittelen lukemaan, vaikkei bändi tai edes metallimusiikin maailma kiinnostaisi.
Paperiseen lukupäiväkirjaan merkkasin tuosta entisten bändiläisten puheenvuoroista, ne ei aina ylistäviä ollut mutta oli reilusti mukana toinenkin puoli kolikosta, herkkänahkaisemmat heput olisi voinut kieltää kirjailijalta kommenttien painamisen tyystin.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sain vihdoin luettua Knausgårdin Ikuisuuden sudet. Pitkään aikaan en ole lukenut niin tylsää lähes 800-sivuista kirjaa. Ensimmäiset yli 400 sivua ovat puhdasta filleriä, jonka jokainen kustannustoimittaja olisi pyytänyt tiivistämään 20 sivuun, ellei kyseessä olisi Knausgård. En näe niillä muuta tarkoitusta kuin täyttää sivut, jotta saadaan aikaan paksu kirja.
Kirja herää henkiin vasta puolivälin jälkeen, kun tarina siirtyy Neuvostoliittoon, ja siinäkin on välillä melkoista infodumppausta. Aivan lopussa on yritys saada jotain merkitystä alkupuoliskolle, ja se jollain lailla onnistuukin.

Tähän verrattuna Dostojevski on huonoimmillaankin vauhdikasta, vaikka hänenkään kirjoissa ei aina juuri muuta tapahdu, kuin että ensin juodaan teetä, sitten joku menee ulos ja ampuu itsensä, ja sitten taas juodaan teetä.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Paperiseen lukupäiväkirjaan merkkasin tuosta entisten bändiläisten puheenvuoroista, ne ei aina ylistäviä ollut mutta oli reilusti mukana toinenkin puoli kolikosta, herkkänahkaisemmat heput olisi voinut kieltää kirjailijalta kommenttien painamisen tyystin.
Ei olleet aina edustavia ei, mutta minusta juuri hyvällä tavalla tinkimättömästi kokonaisuuteen nivottu mukaan. Riekin omat lähtökohdat tämän tekemiseen taisivatkin olla, että joko homma tehdään ns. sata lasissa tai ei laisinkaan. Parempi näin.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Tuossa kymmenisen päivää sitten sain viimeisimmän luku-urakan suoritettua ja seuraavassa on kyseisen kirjan arvostelu.

---

Naoise Dolan - Jänniä aikoja

Kyseessä on ensimmäinen 2020-luvulla ilmestynyt kirja, jonka olen koskaan lukenut. Tämä on myös ensimmäinen irlantilaisen kirjailijan kirjoittama kirja, jonka olen koskaan lukenut, mikä näin kirjallisuuden suurena ystävänä painoi vaakakupissani enemmän kuin tuo vuosiluku.

Kirjan päähenkilönä on dublinilainen 22-vuotias Ava-niminen nainen, joka on muuttanut asumaan Hong Kongiin suunnilleen vuotta aiemmin. Hän on suorittanut opintonsa pienessä yliopistossa ja tulee muutenkin keskiluokkaisesta perheestä. Hän työskentelee englanninopettajana paikallisessa elitistisessä yksityiskoulussa, jossa hänen oppilainaan on varakkaiden paikallisten lapsia. Aivan kirjan alussa hän asustaa solukämpässä kahden muun nuoren naisen kanssa, joiden kanssa hän ei tule ollenkaan toimeen.

Kirjan toinen päähenkilö on pankkimaailmassa vaikuttava 28-vuotias britti Julian, jonka luo Ava muuttaa asumaan kyllästyttyään kämppäkavereihinsa. Toinen syy muuttoon on Avan ja Julianin suhde, joka on hiljalleen syventynyt seksisuhteesta hieman vakavammaksi suhteeksi. Julian on suorittanut opintonsa huippuyliopistossa Englannissa ja on huomattavasti varakkaampi kuin Ava, minkä johdosta hän lahjoo tätä isoilla ja pienillä lahjoilla. Palkinnoksi tästä hän saa Avalta seksiä, mutta kovin syvälliseksi heidän suhdettaan ei voi kuvata.

Kolmas päähenkilö on hongkongilainen nainen Edith, johon Ava tutustuu ja hyvin nopeasti rakastuu, kun Julian joutuu palaamaan Eurooppaan suunnilleen puoleksi vuodeksi. Edith on avoimesti lesbo ja suunnilleen vuoden verran Avaa vanhempi. Hän toimii lakifirmassa avustajana, on luonteeltaan täydellinen vastakohta Avalle ja herättää siksi tässä suurta mielenkiintoa, joka pian muuttuu seksuaaliseksi. Edith ei ole kertonut seksuaalisesta suuntautumisestaan perheelleen, koska pelkää konservatiivisten vanhempiensa reaktiota. Lisäksi hän asuu edelleen näiden luona.

Kirjan kantavana teemana ovat sarkasmi, jota erityisesti Ava viljelee lähes jokaisessa kommentissaan tai ajatuksessaan, mikä rehellisesti sanottuna on todella virkistävää. Toisena teemana on kulttuurien yhteentörmäys eli se, miten irlantilainen ajatusmaailma toimii hongkongilaisen ajatusmaailman kanssa. Eroja on luonnollisesti monissa asioissa, jotka Dolan tuo hyvin esille.
Kolmas teema on kolmiodraama, johon Ava sotkeutuu vieden mukanaan sekä Julianin että Edithin. Hän kun ei halua rikkoa suhdettaan kumpaakaan henkilöön, vaan koittaa jollain tavalla pitää kaikki langat käsissään ja elää näiden kummankin kanssa niin kuin ennenkin.
Neljäs teema on Hong Kongin arjen kuvaaminen eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna. Niin paikallinen arki, erikoiset tavat sekä kulttuuri esitellään mielenkiintoisella tavalla lukijoille. Myös irlantilainen tapakulttuuri tulee tutuksi, sillä Ava tuo niitä mielellään esille keskustellessaan Julianin tai Edithin kanssa.

Parasta antia kirjassa on nimenomaan sarkasmi sekä huumori, joka on juuri sellaista mustaa huumoria, mistä minä niin kovasti pidän. Toinen hyvä puoli kirjassa on se tapa, jolla Hong Kong esitellään: arki, nähtävyydet, tavat ja myös paikallinen politiikka käydään läpi kirjan sivuilla toisinaan hyvinkin suorasanaisesti.
Yllättävästi kolmas hyvä puoli kirjassa on sen tarjoama englannin kieliopin oppitunti, johon sekoittuu mukavasti iirin kielen kielioppi. Avan työnkuvan vuoksi tämä kun kertoo jatkuvasti lukijoille, miten nuo kaksi kieltä eroavat toisistaan.
Kirja on myös mukavan lyhyt eli alle 300 sivua pitkä, joten siihen ei ehdi kyllästyä.

Huonoista puolista voisi sitten mainita ensinnäkin sen, miten tasapaksuksi kolmiodraaman kerronta muuttuu kirjan loppupuolella. Aivan kuin kaikki ideat olisi jo kaluttu ja koluttu niiden runsaan 150 sivun aikana, joina tuo kolmiodraama kehittyi.
Puhekielen käyttäminen henkilöiden välisessä keskusteluissa oli toinen asia, joka ei missään vaiheessa iskenyt minuun, vaan se sai minut pikemminkin puremaan hammasta. Kun on tottunut lukemaan kirjakieltä, on se kaiketi ihan ymmärrettävää. Ja onhan kirjan kohdeyleisökin ilmeisesti nuorempaa kuin itse olen.
Avan henkilöhahmo osoittautuu varsin nopeasti narsistiseksi ja naiiviksi tyypiksi, jolla on kyllä terävä kieli, mutta jollaiseen henkilöön ei mielellään tutustuisi. Hän nimittäin vittuilee oikeastaan kaikille kirjan henkilöille, toisinaan jopa lapsille. Hän kyllä kehittyy jonkin verran tarinan aikana, mutta muutos on harmittavan vähäinen.

Lyhyt yhteenveto kirjasta: hyvä alku ja keskivaihe, reilusti sarkasmia sekä teräviä huomioita Hong Kongista ja myös Irlannista, mutta laimea loppu.

***
 
Viimeksi muokattu:

Zaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kirurgina Ruandassa- Seppo Salminen ja Leena Hirvonen.

Erittäin mielenkiintoinen kirja Ruandan kansanmurhan aikaan maassa Punaisen Ristin kautta sotakirurgina toimineesta Seppo Salmisesta.

Kirjassa käydään läpi yli 800 000 tuhatta uhria vaatinutta kansanmurhaa, syiden ja seurausten kautta, nykyhetkeä unohtamatta. Mutta pääosassa on luonnollisesti ihmisten auttamisessa. Valtava määrä, siis todella valtava määrä potilaita. Ammuttuja, poltettuja, räjäytettyjä, silvottuja, raiskattuja... Kaikkia pitäisi yrittää auttaa mutta suurelle osalla potilaista ainut apu mitä voi antaa on, piikittää morfiinia, viedä kipu pois ja jättää ulos kuolemaan. Mitään muuta ei pysty tekemään. Kiireisimpinä aikoina yhden potilaan kunnon- ja selviytymis mahdollisuuksien arviointiin on aikaa noin minuutti.
Ne potilaat jotka leikataan, tehdään ilman mitään tukitoimia. Ei labraa, ei röntgeniä, ei edes juoksevaa vettä, aina ei edes sähköjä. Tämä kaikki samaan aikaan kun "sairaalan" ympärillä taistellaan ja voit vain luottaa että Punaisen Ristin tunnukset suojaavat sinua, muuta henkilökuntaa ja potilaita.

Toki kirjassa kuvaillaan teknisesti iso määrä leikkauksia, upeita sellaisia. Tapauksia joissa Salminen tekee leikkauksia jota ei ole koskaan ennen tehnyt, ei edes nähnyt tehtävän. Mutta noitakin asioita hienompaa on miehen suhtautuminen autettaviin ihmisiin. Hän tekee kaikkensa auttaakseen ihmisiä, kaikkia ihmisiä, hänelle ei ole merkitystä onko autettava Hutu, Tutsi, siviili vai sotilas. Salminen toteaa useaan otteeseen ettei ala tuomariksi se on toisten tehtävä.
Kaikesta julmuudesta huolimatta, on kirjassa myös valtavasti inhimillisyyttä.

Tässä kirjassa on paljon samaan mitä aivokirurgi Juha Hernesniemen ja helikopterilääkäri Heini Harve-Rytsölän kirjoissa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
N. K. Jemisin: The Killing Moon (The Dreamblood duology #1)

N. K. Jemisin Murtunut maailma trilogia oli erinomainen, joten tartunpa tähän aikaisemmin kirjoitettuun Dreamblood sarjaan.. joka jäi vain 2 kirjan mittaseksi (toinenkin tossa jo odottelee). Suomeksi näitä ei näemmä tartte odotella, joten lontooksi sitten…

Tarina sijoittuu pääosin Gujaarehin kaupunkiin joka palvoo unelmien jumalatarta Hananjaa. Kirja seuraa Ehirua Hananjan pappia ja hänen oppipoikaansa Nijiria. Gujaarehin kaupunkivaltiossa rauha on ainoa laki. Sen katoilla ja mukulakivikatujen varjojen keskellä odottavat Keräilijät, gatherer - tämän rauhan ylläpitäjät. Unenjumalattaren papit, heidän velvollisuutensa on kerätä nukkuvan mielen taikuutta ja käyttää sitä parantamaan, rauhoittamaan… ja tappamaan turmeltuneiksi tuomittuja. Ehirua on gatherer ja Nijiria tämän oppipoika…

Kaikki mitä murtunut maailma kirjoissa on esillä on myös tässä. Taikajärjestelmä uhmaa jälleen fantasiakonventioita omaperäisyydessään ja henkilöt ovat syviä ja mielenkiintosia.

Dreamblood kirjat tapahtuu egyptiläisestä yhteiskunnasta muokatussa fantasiamaailmassa. Ja siinä yhdistyvät unitaikuus muinaisen Egyptin luokkajärjestelmään. On olemassa yhteiskunnan hahmo - faarao kuin yksilö - joka saa äärimmäisen kunnioituksen ja on lain yläpuolella. On myös kunnioitusta pappiluokkaa kohtaan, joka puhuu jumalien puolesta ja tekee niiden työtä yhteiskunnassa.

Keräilijät ovat pappiluokan erityinen osa, joka kerää tai vapauttaa sieluja, jotka kärsivät tuskasta tai ovat rikkoneet. Joskus kerääminen tehdään myötätunnolla - kun joku on sairas tai tuskissaan ja parantumattomasti sairas ja joskus se tehdään rauhan tuomiseksi, uneksivien jumalattarien perimmäisenä päämääränä. Näillä kerääjillä on lopullinen auktoriteetti, valtava voima, ja ihmiset rakastavat ja pelkäävät heitä.


Juonta ei viitti paljastaa.. ja toka kirjakin viä itellä lukematta (en viitti heti perään)


Enivei Jemisinin maailman ja sen kaikkien puolien ymmärtäminen voi kestää hetken, mutta kun se maailma avautuu, on se imo lumoava.
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vakoilun parissa jatkan. Vuorossa on Agentti Sonja, jonka on kirjoittanut Ben MacIntyre. Sonja taitaa olla suuremmalle yleisölle tuntematon, mutta hänen saavutuksensa vakoilun parissa neuvostoliiton hyväksi taitaa olla suurimpia vakoilun historiassa.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Luin Jo Nesbøn kauhukirjan Pimeyden talo, koska olen joskus muinoin lukenut häneltä hyviä dekkareita. Ei olisi kannattanut. En yleensä lue kauhua, joten en tunne genrettä kovin hyvin, mutta huono kirja on huono kirja.
Sekin pieni kauhun tunne, mikä saattaa kirjaa lukiessa viritä, lässähtää niin että pärskähtää kliseisesti "se olikin vain unta, jota näin pöpilässä".
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Luin Jo Nesbøn kauhukirjan Pimeyden talo, koska olen joskus muinoin lukenut häneltä hyviä dekkareita. Ei olisi kannattanut. En yleensä lue kauhua, joten en tunne genrettä kovin hyvin, mutta huono kirja on huono kirja.
Sekin pieni kauhun tunne, mikä saattaa kirjaa lukiessa viritä, lässähtää niin että pärskähtää kliseisesti "se olikin vain unta, jota näin pöpilässä".

Nesbøn taso on kyllä tippunut viimevuosina aika pahasti. Lähes kaikki Hole:en liittymättömät on ollu joko ylipitkiä ja tylsiä tai nää miniromaanit ennalta-arvattavia ja ..lyhyitä. Eikä viimesin Hole:kaan oikein enää toiminut itelle.

Sinänsä Holesarjan parhaat Punarinnasta Poliisiin on kyllä ihan dekkarikärkeä..
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nesbøn taso on kyllä tippunut viimevuosina aika pahasti. Lähes kaikki Hole:en liittymättömät on ollu joko ylipitkiä ja tylsiä tai nää miniromaanit ennalta-arvattavia ja ..lyhyitä. Eikä viimesin Hole:kaan oikein enää toiminut itelle.

Sinänsä Holesarjan parhaat Punarinnasta Poliisiin on kyllä ihan dekkarikärkeä..
Joo niistä ekoista Hole-dekkareista tykkäsin kovasti, siksi tuo "kauhu"-kirja tarttui haaviin kirjastosta. Aika monelle kirjailijalle käy niin, että taso laskee ja lopulta turvaudutaan apukäsiin, jotta saadaan tili juoksemaan.

Tästä yksi esimerkkini on varhaisnuoruuteni suosikki Alistair McLean: Saattue Murmanskiin, Navaronen tykit...
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Joo niistä ekoista Hole-dekkareista tykkäsin kovasti, siksi tuo "kauhu"-kirja tarttui haaviin kirjastosta. Aika monelle kirjailijalle käy niin, että taso laskee ja lopulta turvaudutaan apukäsiin, jotta saadaan tili juoksemaan.

Tästä yksi esimerkkini on varhaisnuoruuteni suosikki Alistair McLean: Saattue Murmanskiin, Navaronen tykit...
Suosittelisin kyllä lukemaan Kukkulan kuningas ja Isänsä poika teokset. Mielestäni ne ovat priimaa ja yksittäisinä teoksina saattavat jopa olla parempia kuin Hole sarjan yksittäiset osat.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Suosittelisin kyllä lukemaan Kukkulan kuningas ja Isänsä poika teokset. Mielestäni ne ovat priimaa ja yksittäisinä teoksina saattavat jopa olla parempia kuin Hole sarjan yksittäiset osat.

No nämä juuri olivat esimerkkejä aika ennalta-arvattavista opuksista .. ja imo tylsistä kirjoista, joista tuon tasonlaskuarvioni lähtee. Varsinkin isänsä poika on hölmö kirja, jonka premissi on kiehtova ja sitten.. ei mitään.

Kukkulan kuningas on kuitenkin kirjoitettu Nesbøn huippukautena, mutta sekin toimi paremmin tv sarjana (leffa oli surkea). Kirjana epäuskottavat kohtaukset ei uppoa, mutta näyttelijän tuomilla ilmeillä ja absurdiudella se onkin hauskaa.

Kirjotusaikojen Holet on taas loistavia Panssarisydän (2009, kun isänsä poika 2008, aika eroa laadussa) ja Poliisi (2013) johon Kukkulan kuningasta on syytä verrata (2014).

Mutta myös Holet on olleet aika heikkoja Poliisin jälkeen. Ja joku eihole Valtakunta täytyi kahlata läpi väkisin ja Rottien saari, joka sentään oli ominta genreä, scifiä, jäi kesken.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
No nämä juuri olivat esimerkkejä aika ennalta-arvattavista opuksista .. ja imo tylsistä kirjoista, joista tuon tasonlaskuarvioni lähtee. Varsinkin isänsä poika on hölmö kirja, jonka premissi on kiehtova ja sitten.. ei mitään.

Kukkulan kuningas on kuitenkin kirjoitettu Nesbøn huippukautena, mutta sekin toimi paremmin tv sarjana (leffa oli surkea). Kirjana epäuskottavat kohtaukset ei uppoa, mutta näyttelijän tuomilla ilmeillä ja absurdiudella se onkin hauskaa.

Kirjotusaikojen Holet on taas loistavia Panssarisydän (2009, kun isänsä poika 2008, aika eroa laadussa) ja Poliisi (2013) johon Kukkulan kuningasta on syytä verrata (2014).

Mutta myös Holet on olleet aika heikkoja Poliisin jälkeen. Ja joku eihole Valtakunta täytyi kahlata läpi väkisin ja Rottien saari, joka sentään oli ominta genreä, scifiä, jäi kesken.
Ookoo, en lähde nyt ihan hirveästi väittelemään, koska noiden lukemisista on jo se 10-15 vuotta aikaa. Mutta muistissa on noiden kirjojen jättämät tunnelmat. Niiden perusteella olen eri mieltä kanssasi. Itseasiassa tuosta Hole sarjan Poliisista minulle jäi vähän vastaavat tunnelmat kuin sinulle isänsä pojasta. Vaikka tykkäsin siitäkin paljon.

Isänsä pojan jälkeen tulleista ei Hole sarjan tuotannosta olen aika pitkälti samaa mieltä. Ei ole tullut yhtään todella hyvää kirjaa. Mustasukkainen mies tai jotain.. Siinä taisi olla joku ihan ok tarina, mutta ymmärrän jos nekään eivät ole maistuneet.

Hole sarja on kuitenkin mielestäni pitänyt aika hyvin tasonsa noin pitkäksi sarjaksi. Todella mielellään siihen aina palaa. Lepakkomies ja Pelastaja ovat muistaakseni itselleni olleet sellaisia, että en ihan hirveästi tykännyt. Toki näissä viimeisimmissä on asioita, joista voisi nillittää, mutta mielestäni se taso on kuitenkin vähintään hyvä
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Tuli eilen ostettua taas uusin Seppo Jokisen Komisario Koskinen kirja. Josko saisi sen tuossa vaikka lomalla parin vko päästä luettua.
Ei tule luettua kuin yksi kirja vuodessa ja se on aina tuo uusin Koskinen..

Varmaan joskus aiemminkin niitä suositellu ja suosittelen edelleen. Mukavia luettavia. Lukekaa ihmeessä mutta siinä järjestyksessä kun ovat ilmestyneet!!! Siimamiehestä voitte aloittaa !!
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ookoo, en lähde nyt ihan hirveästi väittelemään

Niin, makuasioitahan nämä on, väittelemällä parane :-)


Mutta Koskisesta sen verran, että ne tuntuu olevan juurikin kirjoja, joita lukee ne, jotka muuten ei paljon lue. Hianoa sinänsä, mutta itse ihmetellen, että jos vähänkään enemmän dekkareita lukenut jaksaisi kovin montaa Koskista kahlata. Vertaa nyt vaikka Hole sarjaan tai edes Wallandereihin.. (verrokkeina kaupunkipoliisit) tai nyt itselle uutena tuttavuutena Cormoran Strikeeen. Tamperelaisena Koskisessa tietty kiehtoo Tampere bongailu, mutta aika monta vuotta täytyy aina kirjain välillä pitää ja tais viimesin yritys jäädä aika nopsaan kesken.

..ja edelleen, makuasioitahan nää
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin, makuasioitahan nämä on, väittelemällä parane :-)


Mutta Koskisesta sen verran, että ne tuntuu olevan juurikin kirjoja, joita lukee ne, jotka muuten ei paljon lue. Hianoa sinänsä, mutta itse ihmetellen, että jos vähänkään enemmän dekkareita lukenut jaksaisi kovin montaa Koskista kahlata. Vertaa nyt vaikka Hole sarjaan tai edes Wallandereihin.. (verrokkeina kaupunkipoliisit) tai nyt itselle uutena tuttavuutena Cormoran Strikeeen. Tamperelaisena Koskisessa tietty kiehtoo Tampere bongailu, mutta aika monta vuotta täytyy aina kirjain välillä pitää ja tais viimesin yritys jäädä aika nopsaan kesken.

..ja edelleen, makuasioitahan nää
Minä luen paljon, joskin hyvin vähän dekkareita enää moneen vuoteen. Varsinkin nordic noir on pudonnut kokonaan pois, kun on lukenut Millenium-sarjan ja muutaman Holen, niin on lukenut ne kaikki. Silti ihailla pitää ruotsalaisten ja norjalaisten kirjailijoiden kykyä tuotteistaa kyseinen tyyli ja tehdä sillä hyvää tiliä kansainvälisesti.

Joka tapauksessa kesän tullen luen mielelläni uusimman Koskisen, se menee kevyenä välipalana, jonka lukee parissa illassa.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Niin, makuasioitahan nämä on, väittelemällä parane :-)


Mutta Koskisesta sen verran, että ne tuntuu olevan juurikin kirjoja, joita lukee ne, jotka muuten ei paljon lue. Hianoa sinänsä, mutta itse ihmetellen, että jos vähänkään enemmän dekkareita lukenut jaksaisi kovin montaa Koskista kahlata. Vertaa nyt vaikka Hole sarjaan tai edes Wallandereihin.. (verrokkeina kaupunkipoliisit) tai nyt itselle uutena tuttavuutena Cormoran Strikeeen. Tamperelaisena Koskisessa tietty kiehtoo Tampere bongailu, mutta aika monta vuotta täytyy aina kirjain välillä pitää ja tais viimesin yritys jäädä aika nopsaan kesken.

..ja edelleen, makuasioitahan nää
Niin olisin ehkä voinut väitellä, mutta pitäisi ne kyllä uudestaan lukea ennen sitä. Ei minulla ne niin hyvässä muistissa ole, että pystyisin niitä uskottavasti puolustelemaan.

Sattumalta sain eilen viimeisimmän Cormoran Striken kuunneltua. Yhtä hyvinhän sitä sarjaa voisi sanoa Robin Ellacotiksi. Joo tämäkin sarja on kovaa tasoa. Kyllähän tässäkin on niitä juttuja, jotka rupeavat vähän ärsyttämään näissä pitkissä sarjoissa. Mutta tarinat ovat aina hyvin rakennettuja ja ennen kaikkea mielenkiintoisia. Tässä viimeisimmässä ollaan vastenmielisen uskonnollisen liikkeen/kultin kimpussa. Näitä on nyt ollut paljon true crimessakin, joten siinä mielessä ihan ajankohtaista menoa. Ja ainahan näistä aineksista saa mielenkiintoa ylläpitävän keitoksen kasaan. Rowling ehkä jopa yllättäen päättää pari sivujuonnetta, jotka ovat jokaisessa kirjassa olleet tarinan taustalla. Saapa nähdä miten näkyy jatkossa. Nämä saattavat myös olla juuri niitä pitkän sarjan ärsyttäviä puolia :).

Mainittakoon, että HBOn Strike sarja ei minusta ainakaan oikein tavoittanut kirjan tunnelmaa. Olen muutaman jakson katsonut, mutta en kyllä yhtään koukuttunut. Ehkä pitää vielä yrittää joskus. Ehkä ärsyttävin piirre siinä oli se, että Strikea näyttelevä henkilö ei kyllä tavoita kirjassa kuvailtua “karheutta/karskiutta".
 
Viimeksi muokattu:

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jukka Korpelan Kiovan Rus tuli luettua. Aukaisi aika paljon Venäjän historiaa ja kuinka siellä on koko historian ajan väärennetty historiaa omaan vallan oikeutukseen. Suosittelen lukemaan tämän kirjan kun se myös avaa venäläistä mentaliteettia historian pohjalta. Kuinka myös Moskovan valtaan noususta on kirjattu pois monta kansallisuutta ja valtakuntaa, jotka auttoivat Moskovan nousemaan venäläisen maailman johtoon.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Seuraava kirja, jonka aion lukea, on Delia Owensin Suon villi laulu. Tarina vaikuttaa mielenkiintoiselta eikä vähiten sen vuoksi, että kirjassa käsitellään sosiaalista eristäytymistä nuoren ihmisen silmin.
 

Zaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Seuraava kirja, jonka aion lukea, on Delia Owensin Suon villi laulu. Tarina vaikuttaa mielenkiintoiselta eikä vähiten sen vuoksi, että kirjassa käsitellään sosiaalista eristäytymistä nuoren ihmisen silmin.
Vaikka luenkin varsin paljon, niin aika harvoin luettavaksi osuu nykyromaaneja. Mutta tätä hehkutettiin aikanaan niin paljon että päätin kirjan lukea. Enkä katunut päätöstä.

En tässä nyt käy tarinaa, en plussia, en miinuksia läpi. Mutta pakko todeta asia joko itseen teki suurimman vaikutuksen, eli kirjassa käytetty kieli joka parhaimmillaan oli suorastaan runollista. Ymmärrän että tämä ei välttämättä kaikkia miellytä, mutta itse pidin tuosta tyylistä. Siinä on tietynlaista kauneutta. Parhaiten tämä tulee esiin niissä monissa kohdissa jossa Owensin kuvaa ympäröivää luonto ja sen muuttumista.
Owenshan on etologian tohtori eli eiköhän faktat ainakin luontokuvauksissa ole kohdillaan.
 

Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Sain juuri luettua toimittaja Johanna Aatsalon kirjan Hiihtoliiton dopingkuvioiden paljastuksesta,
se oli aika mielenkiintoista luettavaa, ja myös järkyttävää millaiseen helvettiin voi joutua
jos hyppii väärien ihmisten silmille, kirja kuvailee ansiokkaasti miten umpilikainen porukka
se Hiihtoliitto silloin ysärin lopussa, ja 2000-luvun alussa oli.

Varsinkin yksi entinen pääministerimme saa kirjassa varsin kylmää kyytiä.

Suosittelen kyllä jos tutkiva journalismi kiinnostaa, ja oli rohkea teko ottaa asia käsittelyyn.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Muistaakseni ainakin @Iisoppi on tämmöisestä kiinnostunut, Sue Black - Luuhun kirjoitettu, samalla linjalla jatketaan kuin aiemmassa Kaikki mitä jäljelle jää -kirjassa. Luustoa ja sen säilömiä tapahtumia käydään läpi, tulipa itseäänkin tutkailtua jos luut oli helposti hipelöitävissä, kuten pääkallo ja rintalasta. Miehillä takaraivossa on erilaisia juttuja kuin naisilla, kokeilin omaa ajukoppaa ja on siellä kerrottuja möykkyjä.

Aikoja aikoja sitten alelaarista kotiutettu Jonathan Franzen - Purity, nyt vihdoin ja viimein otin lukuun.

Edit: Purityssa ei kauaa mennyt, alle sata sivua riitti kertomaan ettei tämä ole minulle, tervaista etenemistä oli tuokin vähä.
 
Viimeksi muokattu:

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Muistaakseni ainakin @Iisoppi on tämmöisestä kiinnostunut, Sue Black - Luuhun kirjoitettu,
Kyllähän minä nuo Sue Blackin kaksi kirjaa olen viimeisien kuukausien aikana lukenut mutta en muistanut niistä täällä maininneeni. Luuhun kirjoitettu tuli luettua kun oltiin äitini kotipaikalla joten ehkä silloin tuli jotain kirjoitettua kirjasta kun oli vähän muuten tylsää.

Nyt luen Antonio Caprarican kirjaa Charles III. Kyllähän tuo on paksu opus ja ehkä vähän vähemmillä sanoilla olisi selvitty. Mutta paljon on mielenkiintoista tekstiä... Ja varmaan osa voi olla vähän väritettyä.
 
Viimeksi muokattu:

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Luin viimeksi sarjakuva-albumin Viimeinen Incal (Jodorowsky - Ladrönn). Kesken on Steven Strogatzin The Joy of X, jolla on mukava verestää matematiikan taitoja.
Samalla pitää valita aloitanko Alastair Reynoldsin Machine Vendettan vai Karin Smirnoffin Sokerikäärmeen seuraavaksi.
Minulta löytyy pitkä rivi Alastair Reynoldsia omastakin hyllystä, mutta tämä tuore Prefect Dreyfus -tarina on lainakirja. Olen niitä aina välillä lukenut uudestaan, ne kestävät hyvin useammankin lukukerran, kun jättää riittävän monta vuotta väliin.
Pidin kovasti Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogiasta, toivottavasti tämä uusin on lähelle samaa tasoa.
 

aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Luin viimeksi sarjakuva-albumin Viimeinen Incal (Jodorowsky - Ladrönn). Kesken on Steven Strogatzin The Joy of X, jolla on mukava verestää matematiikan taitoja.
Samalla pitää valita aloitanko Alastair Reynoldsin Machine Vendettan vai Karin Smirnoffin Sokerikäärmeen seuraavaksi.
Minulta löytyy pitkä rivi Alastair Reynoldsia omastakin hyllystä, mutta tämä tuore Prefect Dreyfus -tarina on lainakirja. Olen niitä aina välillä lukenut uudestaan, ne kestävät hyvin useammankin lukukerran, kun jättää riittävän monta vuotta väliin.
Pidin kovasti Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogiasta, toivottavasti tämä uusin on lähelle samaa tasoa.
Tuo Sokerikäärme oli kyllä hämmentävän rankka kirja. Ei se huono ollut, mutta aihe vaan oli niin ikävä, että on jo vähän vaikea arvostella kirjan hyvyyttä. Ei kannata odottaa kevyttä kesäkirjaa. Mutta eihän nuo aikaisemmat Smirnoffitkaan mitään kovin helppoja olleet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös