Se Ebrahimin draama turvattomasta tilasta Valtaojan neekeri-sanan jälkeen oli kyllä surkuhupaisaa ja ärsyttävää. Ohjelmaa katsomattomille tiedoksi, että totesi siis kontekstilla olevan kuitenkin hiukan eroa, esimerkkeinä neekerin maininta kansanedustajan julkisessa puheessa vs. Peppi Pitkätossun sensuroiminen. Tästä siis Ebrahimi totesi lievästi järkyttyneen oloisena, että kokee tilan turvattomaksi. No, ehkä enemmän kuvainnollisesti, mutta kuitenkin. Hienoa, että Valtaoja uskalsi demonstroida ongelman noin konkreettisesti - en todellaakaan puolusta sanan käyttöä yleisimmin, mutta ei yksi sana voi helvetti olla niin poikkeuksellinen, ettei sitä voi missään yhteydessä käyttää. Ebrahimi olisi saanut sympatiat puolelleen, kun olisi kysynyt vain asiallisesti, että mihin Valtaoja pyrkii käyttämällä tuota sanaa hänen kuullen.
Sen sijaan olen samaa mieltä, jos käsitin oikein, Ebrahimin kanssa siitä, että tietyissä tilanteissa valkoisten "kuuluu olla hiljaa". Ei enemmistö voi ymmärtää ja täten sanoittaa vähemmistön kokemuksia. Olisi parempi, että kuuntelisi vain ja pyrkisi ymmärtämään sekä korjaamaan käytöstään siltä osin kuin mahdollista.
En myöskään pitäisi Ebrahimia mielisairaana ja hulluna. Nuo eivät termeinä ole kovin rakentavia, enkä ymmärrä, mitä edellä olevien viestien kirjoittajat kuvittelevat voitettavan sillä, että oman päänsisäisen väittelyn vastapuoli leimataan noin.