Miesasiat

[ervatsalo]

Verta ja suolenpätkiä

olen minä ehdottomasti se kuka väsää noin yleisellä tasolla pöperöt talossa, koska pidän ruoan laittamisesta..

Niin, itse ainakin olen sitä mieltä, että ruoanlaitto, jos mikä, on viimeisen päälle miehekästä puuhaa. Ruoanlaitolla tässä yhteydessä tarkoitan siis jotain muuta, kuin kevyen itusalaatin väsäämistä tai leipomista. Vaikka idut noin muuten ovatkin ihan hyviä jonkin oikean ruoan lisäkkeinä.

Korkein totuushan on, että esimerkiksi lihan tai kalan valmistaminen on monesti sen verran veren ja suolenpätkien kirjomaa ja voimaa vaativaa puuhaa, että monella hennolla humanistitytöllä naama loistaa kalvakkana pelkästä ajatuksesta.

Miehen pääkoppa sopii muutenkin paremmin ruoanlaittoon, koska mies uskaltaa poiketa innovatiivisen kolumbusmaisesti keittokirjan kartoittamalta reitiltä ja tehdä oman maun mukaisia sovelluksia, kuten esimerkiksi maustaa oikein.

Yleensähän nämä em. keittokirjojen maustemäärät on mitoitettu jollekin vastasyntyneille, koska ainakin itse olen aina pakotettu modifioimaan esimerkiksi peruskoulun köksänkirjan ruokaohjeita, jotta ruoan oikea maku saadaan houkuteltua esiin.

Mitä taas tulee noihin leipomisiin ja muihin, niin ne jätän ainakin itse ihan suosiolla akkain hommiksi.

Loppukaneetiksi päädyn vielä vinkkaamaan, että on muuten hyvin todennäköistä, että jos mies laittaa ruoan, hänen ei tarvitse enää osallistua mihinkään imurointeihin tahi ikkunanpesuun, joka on sanalla sanoen ehkä vastenmielisin homma ikinä, missään, koskaan. Etenkin, jos vielä ikäänkuin jälkiruoaksi kellistää eukkonsa vaikkapa siihen keittiön apupöydälle ja antaa konkreettisen näytteen luolamieheydestään.

Kauniiksi lopuksi päädyn sanomaan, että Jumalalle ja kouluhallitukselle kiitos peruskoulun köksänkirjasta. Siinä sitä on vapaudu ikävistä hommista-korttia kerrakseen.

Täältä tähän

 

[scholl]

Miehen pääkoppa sopii muutenkin paremmin ruoanlaittoon, koska mies uskaltaa poiketa innovatiivisen kolumbusmaisesti keittokirjan kartoittamalta reitiltä ja tehdä oman maun mukaisia sovelluksia, kuten esimerkiksi maustaa oikein.

Et pysty seuraamaan ruokaohjekirjatouhua, koska ne on tehty naisille. Ei mies pysty tekemään mitään ruokaa minkään reseptin ja valmistusohjeen perusteella. Selostus on aina niin epäselvä, eikä ole kuvia niinkuin kokoamisohjeissa. Mistä hitosta niistä vaiheista tietää miten ne tehdään, jos ei ole ohjeita. Jo pakastelasagnen lämmitysohjeen gratinoi oli liian vaikea, kun sitä merkitystä ei ollut kirjoitettu auki mihinkään siinä paketissa. Ja mitä tulee mausteisiin, yrtteihin ja muihin rehuihin niin joka ohjeessa on vähintään 10 ainesosaa liian monta. Ei kenellekään ole kuitenkaan niitä himassa. Sen sijaan jos tekee normaalin miehekkäästi eli paistaa tai grillaa pihvin ja maustaa sen sopivasti ja rankaisee valkosipulivoita päälle niin ei voi epäonnistua. Ja muut ruoat sitten tekee sen verran tulisiksi, että ne kolahtavat jossain. Ja mitä tulee kalaan niin sen kun ostaa esimerkiksi loimulohifileinä niin valmistaminen on erittäin helppoa, eikä siinä mitään ohjeita tarvita.

Jännä sinänsä, ettei miehille valmisteta ruoanvalmistuskirjoja (keittokirja sana viittaa liikaa alkoholiin). Luulisi, että menekki voisi olla kohtuusuurikin, koska nimenomaan miehillä on vähemmän kokemusta noin keskimäärin ruoanlaittamisesta. Pitää toki huomioida se, että valitsisivat vain mielenkiintoisia ruokalajeja.

 

[Gags]

Jännä sinänsä, ettei miehille valmisteta ruoanvalmistuskirjoja (keittokirja sana viittaa liikaa alkoholiin). Luulisi, että menekki voisi olla kohtuusuurikin, koska nimenomaan miehillä on vähemmän kokemusta noin keskimäärin ruoanlaittamisesta. Pitää toki huomioida se, että valitsisivat vain mielenkiintoisia ruokalajeja.

Toki on tehty. Esimerkkinä vaikkapa Hese Hyvärisen toimittama/kirjoittama Raavaan miehen keittokirja joka muuten sisältää ajoittain ihan hauskan tarinankin.

 

[ervatsalo]

Tukisanalista

Et pysty seuraamaan ruokaohjekirjatouhua, koska ne on tehty naisille. Ei mies pysty tekemään mitään ruokaa minkään reseptin ja valmistusohjeen perusteella.....

Niin, keittokirjan ohjeethan ovat miehelle yleensä pelkkä tukisanalista, josta katsotaan, mitä suurinpiirtein tarvitaan ja loput vedetään omasta päästä.
Tai sitten sauhun hälvettyä tarkistetaan, mitä olisi pitänyt tehdä, koska niin kuin merenkulkijoille, myös kokkijannuille, sattuu aina joskus pieniä haaksirikkoja.

Täältä tähän

 

[Rinoa]

Ja nyt ei sitten muuteta miesasiat-ketjua miksikään miesten kokkailuvinkki-osioksi ; )

 

[ervatsalo]

Miesten asiat

Ja nyt ei sitten muuteta miesasiat-ketjua miksikään miesten kokkailuvinkki-osioksi ; )

Niin, meneppäs vaikka tiskaamaan, täällä yritetään puhua miesten asioita.

Täältä tähän

 

[avatar]

Niin, meneppäs vaikka tiskaamaan, täällä yritetään puhua miesten asioita.

Eikö miesten asioille pitäisi olla oma ketjunsa? Tämähän käsitteli miesasioita.

 

[Rinoa]

Eikö miesten asioille pitäisi olla oma ketjunsa? Tämähän käsitteli miesasioita.

Nimenomaan. :peukut:

 

[Alamummo]

Itse jos joku päivä asun naisen kanssa yhdessä, olen minä ehdottomasti se kuka väsää noin yleisellä tasolla pöperöt talossa, koska pidän ruoan laittamisesta. Olen myöskin tasa-arvon ja solidaarisuuden kannattaja. Niin, olen tosiaan luonteeltani sellainen, että voisin miehenä luopua nykyisestä mallista, missä minä saan helpommin töitä kuin nainen ja vieläpä parempaa palkkaakin. Se on vain periaate, koska sukupuoli ei saisi määrätä tällaisia asioita. Minä myöskin osaan pestä pyykkini ja tiskata ja imuroida etc. En muuten osaa autolle tehdä muuta kuin vaihtaa renkaat ja tarkistaa öljyt ja vaihtaa lamput ja pyyhkijät ja tuollaiset. Autoista en siis tajua hevon helvettiä. Olen tunteellinen ihminen ja osaan puhua tunteistani. En ole väkivaltainen enkä edes juo viinaa paljoa ja jos juon niin en siis viinaa vaan olutta tai punkkua. Niin pidän punkusta.

En sitten tiedä, että onko tämä ns. äijämäisyys vaan niin hienoa, että pitää kitata kavereiden kanssa joka toinen ilta kaljaa ja piereskellä. Itse tunnen itseni tuolla omalla määritelmälläni silti hyvinkin miehekkääksi. Missää muotoa en omasta mielestäni ole silti vähemmän maskuliininen.

Pidän henkilökohtaisesti enemmän kaltaisestasi miestyypistä kuin tällaisesta luolamies-äijä -versiosta. Loputon ryypiskely kavereiden kanssa ei ole mistään kotoisin, enkä itse pidä minään ihanuuden huippuna, jos minut joskus otettaisi ryyppäämään mukaan. Enkä tällä tarkoita sitä, etteikö mies saisi mennä. Päinvastoin, haluan itsekin omaa tilaa suhteessa ja olen sen valmis toisellekin mielihyvin suomaan. Ideaalitilanne on sellainen että on omat harrastukset ja yhteiset harrastukset. Parisuhteesta huolimatta oma elämä pitää pystyä säilyttämään.

 

[Alamummo]

En tiedä annoinko sitten sen käsityksen, että olen onnenni kukkuloilla jos minut otetaan ryyppäämään mukaan, mutta se ei ollut tarkoitukseni.

Sellainen käsitys mulle tuli. Sori, jos ymmärsin väärin.

 

[Rinoa]

En tiedä annoinko sitten sen käsityksen, että olen onnenni kukkuloilla jos minut otetaan ryyppäämään mukaan, mutta se ei ollut tarkoitukseni. Pointtina oli se, että jotenkin homma toimii niin kivasti, että viihdyn hänen kaveriporukassaan melkein yhtä hyvin kuin omassanikin. .

Nämäkin on sitten aina näitä kaveriporukka kohtaisia juttuja. Meillä ei taas niinkään olla tällä sedula-linjalla vaan jos vkonloppuisin menee häpättämisen puolelle, se yleensä tapahtuu jonkun luona iltaa istuessa ja höpöillessä. En sitä sano ettemmekö lähde koskaa ulos, juujuu lähdemme ja pelien jälkeen on viralliset after gamet. Mutta jos itse esim lähden tyttökaverini kanssa oluelle istumaan, ei siihen miehiä viereen kaivata. ( Se sitten oliko tässäkään viestissä järkeä, en tiedä.. mutta tulipa sanottua: D )
itselle ainakin on ystävät kultaakin kalliimpia ja heitä en elämästäni heivaa. Eli toivottavaa tietenkin aina on että mahdollinen elämänkumppani heidän kanssaan toimeen tulee. Parhaita kavereita ei heidän kanssaan tarvitsekaan olla, kuhan juttuun tulevat : )

 

[Rinoa]

En minäkään nyt niin idiootti ole, kuin ehkä luulette.

*paipai* tuskin kukaan nyt idioottina onkaan pitänyt : )

 

[Tulppu]

Omasta mielestäni ei tarvitse olla täysin yhtenevät kiinnostuksen kohteet ja arvomaailmat (joskaan eivät ne niin hirveän kaukanakaan toisistaan voi pidemmän päälle olla), mutta tärkeintä on se keskinäinen kunnioitus. Siis se, että hyväksyy ja kunnioittaa toisen ratkaisuja, vaikkei niitä täysin itse ymmärtäisikään.

Pärdeltä hyvä tiivistys. Ei sama tai samansuuntaiset harrastukset vielä merkitse sitä että liitto kestää iäti tai että juttua ylipäätäänkään syntyy. Kyllä se lähtee tuosta kunnioituksesta ja lisäksi vielä puhumiskyvykkyydestä, esim. jos toista ärsyttää kun toinen käy rassaamassa autoa alakerrassa joka ilta eikä hellyyttä tipu, niin osataan ottaa se asia puheeksi ihan kasvokkain ja vittuilematta.

 

[pelikielto]

En tiedä annoinko sitten sen käsityksen, että olen onnenni kukkuloilla jos minut otetaan ryyppäämään mukaan, mutta se ei ollut tarkoitukseni. Pointtina oli se, että jotenkin homma toimii niin kivasti, että viihdyn hänen kaveriporukassaan melkein yhtä hyvin kuin omassanikin. Ja mitä se loputon ryypiskely on? En näe mitään pahaa siinä jos mies käy vaikkapa joka toinen viikonloppu kavereidensa kanssa ulkona. Varsinkin kun on vielä kyse aika nuoresta miehestä. Jos menee vaikka perjantaina ulos, niin siinähän kivasti ehtii olla taas minun kanssani lauantain ja sunnuntain jos näin halutaan. Ei mua haittaa, jos toinen on humalassa baarissa kavereidensa kanssa silloin tällöin.

Täytyy nyt puuttua sen verran, että ensimmäisestä postauksestasi sai tosiaan hieman erilaisen kuvan jannusta... Minä ainakin sain juuri sen kuvan, että mies ottaa häppää minimissään pari kertaa viikossa ja "päästää" sinut mukaan aina välillä.

 

[Lyrinna]

No ehkä minä nyt en ihan tätä nyt kuitenkaan tarkoittanut, että kaljaa kittaava mies saa minut tuntemaan oloni naiselliseksi. Miksi täällä jatkoajassa "aina" käy niin että joku ottaa pienen quoten, muokkaa sitä vähän ja kärjistää koko homman?
Minä tunnen oloni naiselliseksi ja kauniiksi 24/7. Mutta pidän myös siitä jos vierelläni on vahva ja turvallinen mies, joka korostaa sitä tunnetta.

Jatkoajassa vaan oppii vittuilemaan :D

En minäkään tarkoittanut asiaa ihan noin kärjistetysti esittää. Olen pahoillani. Ehkä olen vain kateellinen, koska tunnen oloni naiselliseksi ja kauniiksi lähinnä joskus ja jouluna, eikä se tunne ole mitenkään erityisemmin riippuvainen miehestä.

Tämä on jo nyt todella varomaton huomautus minulta ja tästä jos jostain tulee kyllä älämölöä vastaan, mutta minun mielestäni naiselle vähän niinkuin "kuuluu" tuo kodin ja lasten hoitaminen.

Tästä en kyllä oikein voi olla kuin eri mieltä. Kodin ja lasten hoitaminen ei mielestäni kuulu naiselle, vaan sille, joka haluaa ja jolla on mahdollisuus sen tehdä.

Luultavasti ne ovat lyhyempiä kuin mieheni työpäivät. Minussa ainakin asuu jonkinsortin kanaemo, joka tykkää hoivata, siivota ja hoitaa kotia.

Minä taas toivoisin tulevaisuudeltani vaativaa työtä, josta pitäisin todella ja jolle voisin omistautua. Palkka voisi olla hyvä ja työpäivät pitkiä, niin mies voisi olla kotona, kun se kerran sopii hänelle paremmin. Tällaisessa mallissa myös mahdolliset lapset jäisivät miehelle.

Hoida ihmeessä tulevia lapsiasi ja ole onnellinen, jos sinulla on äidillisiä ominaisuuksia. Minulla ei ole, mutta oikeasti uskon, että synnytettyäni lapsia haluaisin niitä varmaan hormonien sumentamana hoitaakin. Lienee siis turha tässä vaiheessa julistaa mitään, sillä minustahan voi tulla vielä vaikka minkälainen superäiti. Kaikellahan on tapana mennä juuri päinvastoin kuin nuorena kuvittelee :)

 

[Alamummo]

Joo ei todellakaan. Kyseessä oli just se, että esim. poikaystävän kaverit on niin samanhenkistä ja rentoa porukkaa, että viihdyn heidän kanssaan erittäin hyvin. Ja haluan itse lähteä mukaan, jota en ole entisten kanssa halunnut tehdä. En minäkään nyt niin idiootti ole, kuin ehkä luulette.

En missään tapauksessa pidä sinua idioottina, päinvastoin.

Ja mukavaahan se vaan on, jos olet löytänyt hyvä jampan vierellesi ja teillä synkkaa hyvin yhdessä.

 

[ipa rules]

Töissä pitää kiirettä, niin luimpa vähäsen tätäkin ketjua.

Omalta osalta voin kertoa, että tyttöystävän vanhemmat alkoivat mahdollisista toukista kyselemään, kun olimme olleet pari vuotta yhdessä (itseasiassa sen jälkeen, kun tyttöystävä täytti 18-vuotta tuo hiljalleen alkoi). Kun siihen ei kommentoitu mitään, niin vuoden sisällä se lopahti.

Nyt kun yhteisiä vuosia on takana 7,5 ja syyskuussa astelimme alttarille, niin nyt tuo kysely alkoi uudestaan, :-). No pitää myöntää, että ei ne "toukat" enää niin kaukaiselta asialta tunnu, kuin sillon aikanaan. Vaimokin on "jo" 23-vuotias, :-)

Pointtini onkin lähinnä se, että moisille vauvapuheille, kun ei lotkauta korvaansa, niin kyllä se painostus hiljalleen loppuu.

Niin...ja meidän perheessä ruokaa tekee lähes vain ja ainoastaan mies! :-)

 

[ms.qvist]

Ja tuo omat kaverit. Edellisen kanssa omat kaverit suoraan sanottuna vähän jäi. Oltiin kaksistaan ihan koko ajan ja jos lähdettiin ulos niin oltiin yhdessä. Nykyään itse käyn ulkona omien frendieni kanssa, samoin mies. Välillä voidaan olla samassa paikassa, mutta se majakka-perävaunu homma on mielestäni ällöttävää. Omat kaverit pitää olla ja niiden kanssa pitää oikeasti viettää aikaa. Yhdenkään naisen ei pitäisi mäkättää miehelle siitä että lähtee välillä kavereiden kanssa ulos, koska loppujen lopuksi se on kuin pistäisi rahaa pankkiin. Koska jossain vaiheessa mies tajuaa, että perkele eihän tässä saa enää tehdä yhtään mitään. Ja lähtee suhteesta aika nopeasti.

Tämän allekirjoitan täysin, minustakin kummallakin on oikeus niihin omiin ystäviinsä ja kavereihinsa - on oltava myös aikaa omiin menoihin ja omiin tekemisiin (harrastuksiin), aina ei siis tarvitse roikkua yhdessä ja tehdä niitä yhteisiä juttuja. Niillekin toki on oma sijansa ja jos näiden omien juttujen ja yhteisten juttujen kesken löytyy se sopiva tasapaino niin mielestäni tämä vain vahvistaa suhdetta ja antaa sille lisää elinvoimaa mikä riittää kannattamaan suhdetta entistäkin pidemmälle.

Omien vanhempieni kohdalla tilanne oli sellainen ettei äiti hyväksynyt laisinkaan isän omia harrastuksia ja niistä tuli jopa ajoittain koviakin riitoja (äiti oli tässä suhteessa hyvinkin mustasukkainen), joten noilta ajoilta mieleeni on jäänyt "mustia möykkyjä" joiden en haluaisi omissa ihmissuhteissani toistuvan vaan jos huomaan kumppanini olevan liiankin mustasukkainen ja sitova niin ennenpitkää se käy kyllä ahdistamaan minua ja rankasti. Onnekseni nykyinen suhteeni ei tällainen ole - tästä kiitos naisystävälleni.

vlad.

 

[ms.qvist]

Lähinnä ongelma taitaa nyt olla tässä tossuuden määrittelemisessä. Ei tarvitse olla koko ajan anteeksipyytelevä, lupaa kysyvä, vain naisen kautta elävä tossu. Lahjat on ihan jees, mutta enemmän minä ainakin arvostan sitä yhteistä aikaa ja tekemistä. Ja ei, minulta ei tarvitse kysyä saako mennä töiden jälkeen johonkin. Enkä tarvitse ajantasalla olevaa tietoa siitä meneekö hän illalla käymään jossain, saati sitten että minun pitäisi siihen lupa vielä antaa. Kyllä, miehellä pitää olla omia mielipiteitä. Kyllä, jos sanon että ole kuin kotonasi niin sinun saat ottaa sitä kahvimaitoa kaapista itse ja hakea lisää kahvia varmistamatta neljää kertaa sitä ensin minulta.

Tässäkin on viisaita sanoja, sama toimii myös käänteisesti - en siis kaipaa kumppaniltani jokahetkistä tietoa siitä missä hän liikkuu ja mitä tekee. Hän saa mennä töiden jälkeen ostoksille, työkavereiden kanssa siiderille tms. ilman, että hänen olisi siitä minulle ilmoitettava - etenkään tilanteessa jossa emme edes asu saman katon alla ja vaikka asuisimmekin niin ei jokaista menoa ja tekemistä tarvitse erikseen kertoa.

Kuten kirjoitit, yhteinen aika on hyvin tärkeää - pitkällä tähtäimellä kaikissa suhteissa on hyvä olla sitä yhteistä "laatuaikaakin", tässä on eräs syy sille miksi etäsuhteet ovat toisinaan rankkoja (kokemusta on) kun sitä yhteistä aikaa on aivan liian vähän ja kenties jopa hyvinkin satunnaisesti jolloin, kun tapaa, niin se aika ei oikeastaan riitä mihinkään kun kaikki yhteinen aika onkin jo lopussa.

En voi muuta kuin toivottaa tsemppiä kaikille ihmissuhteidenne kanssa!

vlad.

 

[ms.qvist]

Minustakin tuntuisi hölmöltä. Nimittäin kaikkein tärkeimpänä asiana pidän sitä, että molemmilla on edes suurimmissa määrin samat kiinnostuksen kohteet ja joku harrastus ja maailmankuva muistuttaa siinä määrin myös toisiaan, että ei tule vaikeuksia tajuta, miksi toinen toimii siten kun toimii. Eikä ole ongelmaa hyväksyä toisen näkemys. Esim. tästä syystä en voisi toisaalta vakaumuksellisen ateistin kanssa olla yhdessä, kuin en toisaalta jonkun tietyn uskonnon ehdottoman kiivasmielisen kannattajan kanssa. Myös tiukat poliittiset ajattelumallit voisi olla ongelma, vaikka itse olenkin lähinnä puolueeton sen suhteen, niin joku ääriasenne silläkin kentällä voisi muodostua hieman ongelmalliseksi.

En tiedä kuinka kirjaimellisesti tekstisi tulisi ottaa mutta minusta ainakin se on tärkeää, että kumppanillani on myös niitä omia harrastuksia ja täysin omia kiinnostuksen kohteita. Kaiken ei tarvitse ola veistettyä kuin samasta puusta, sitten tietty voi löytyä niitä yhteisiäkin kiinnostuksenkohteita joistain harrastuksista - olivatpa ne sitten mitä tahansa.

Sen taasen allekirjoitan etten itsekään voisi elää suhteessa jossa toinen oli vakaumuksellinen uskovainen - mielummin mahdollisimman libaraali uskonnollisilta arvoiltaan. Meinaan, jos sitä kumppanini olisi kiihkomielinen uskovainen niin sille suhteelle ei kovinkaan pitkää tulevaisuutta voisi kuvitella - liian erilaiset maailmat kohtaisivat loppujen lopuksi ja ristiriidat voisivat repiä sen suhteen hajalle.

vlad.

 

[Ted Raikas]

En tiedä kuinka kirjaimellisesti tekstisi tulisi ottaa mutta minusta ainakin se on tärkeää, että kumppanillani on myös niitä omia harrastuksia ja täysin omia kiinnostuksen kohteita. Kaiken ei tarvitse ola veistettyä kuin samasta puusta, sitten tietty voi löytyä niitä yhteisiäkin kiinnostuksenkohteita joistain harrastuksista - olivatpa ne sitten mitä tahansa.

Niin, ei tietenkään yhden suhde yhteen, se ei liene mahdollistakaan, mutta päälinjoittain kuitenkin samaan suuntaan. Ettei tule sitä tilannetta eteen, missä toinen ei yhtään ymmärrä ja arvosta ja osaa ihailla sitä, mitä minä teen ja ajattelen ja tietysti myös toisinpäin. Oma aika ja oma paikka ja omat jutut on tietysti aivan ehdoton ja niitä vaadin ja niitä myös tulen toiselle sallimaan.

 

[ms.qvist]

Niin, ei tietenkään yhden suhde yhteen, se ei liene mahdollistakaan, mutta päälinjoittain kuitenkin samaan suuntaan. Ettei tule sitä tilannetta eteen, missä toinen ei yhtään ymmärrä ja arvosta ja osaa ihailla sitä, mitä minä teen ja ajattelen ja tietysti myös toisinpäin. Oma aika ja oma paikka ja omat jutut on tietysti aivan ehdoton ja niitä vaadin ja niitä myös tulen toiselle sallimaan.

Se on tietty toivottavaa, että toinen ainakin osaisi olla hiljaa jollei arvosta kumppaninsa harrastuksia laisinkaan - samaa tietty vaadin sitten itseltänikin vaikka kyllä ainakin sen verran haluan osoittaa kiinnostusta, että edes pyrin ottamaan selvää siitä mikä kumppanini harrastus on - jos hän niin haluaa. En myöskään vaadi, että kumppanini olisi ihailtava harrastuksiani, riittää, että hän kunnioittaa omia harrastuksiani edes siinä määrin ettei ryhdy niitä halveeraamaan millään muotoa (perusolettamus on tietty, että harrastukset säilyvät laillisuuden rajoissa).

vlad.

 

[Ted Raikas]

En myöskään vaadi, että kumppanini olisi ihailtava harrastuksiani, riittää, että hän kunnioittaa omia harrastuksiani edes siinä määrin ettei ryhdy niitä halveeraamaan millään muotoa (perusolettamus on tietty, että harrastukset säilyvät laillisuuden rajoissa).

Olen ehkäpä sen verran diiva, että olen äärimmäisen otettu, jos joku minulle tärkeä ihailee ns. taiteellisia pyrkimyksiäni. Elämäni kulmakivet kun rakentuvat aika pitkälti kuvallisen ilmaisun pariin ja jossain määrin myös luovaan kirjalliseen ilmaisuun. Jos mahd. kumppanini ei näitä minulle tärkeitä ja omasta mielestäni vahvimpia piirteitäni osaisi ihailla, niin kyllähän se pahalta tuntuisi.

Alkaa mennä tosin täälläkin ketjussa asiat aika sivuraiteille, joten lopetanpa tästäkina aiheesta. Annetaan estraadi neitokaisille. ;)

 

[ms.qvist]

Olen ehkäpä sen verran diiva, että olen äärimmäisen otettu, jos joku minulle tärkeä ihailee ns. taiteellisia pyrkimyksiäni.

En minäkään tietty kiellä sitä etteikö se mukavalta tunnu jos kumppanini myös ihailisi hengentuotteitani mutta tärkeintä minulle on kuitenkin ihailun sijaan se, että hän kunnioittaa (ja arvostaa) harrastuksiani - muuta en vaadi.

Mutta jätetään estradi nyt Jatkoajan kauniimman sukupuolen edustajille.

vlad.

 

[Poison]

Miesasiat on hyvin. Aika pirun hyvin. Ollaan tunnettu lähemmäs kolme vuotta ja edelleen toisen kanssa on kultaista. Usein olenkin sanonut, ettei varmaan kenenkään toisen kanssa ole ollut alusta alkaen yhtä luontevaa. Voi olla täysin huoletta oma itsensä. Huumori menee hyvin yksiin, on sekä yhteisiä että omia harrastuksia ja osataan kyllä antaa myös tilaa toisillemme. Omat kaverit ovat molemmilla säilyneet, vaikka luonnollisestikaan kavereiden kanssa ei tule enää oltua aivan yhtä paljoa kuin ennen seurustelun alkua (vrt. ennen kavereiden seurassa saattoi mennä koko viikonloppu, nyt vaikkapa vain perjantai). Viihdytään kuitenkin todella hyvin yhdessä ja siksi vietämmekin paljon aikaa saman katon alla. Joskus ihan miettii, että kaikki käy liian helposti... Mutta sitten kuitenkin muistaa, että on meilläkin kriisimme olleet, mutta niistä on selvitty yhdessä ymmärtämällä, juttelemalla ja huumoria käyttämällä.

Tulevaisuuttakin suunnitellaan aika kovasti. Ei tietenkään siten, että hääpäivät olisi päätettyinä jne., mutta jutellaan siitä, mitä kumpikin tulevaisuudelta toivoo. Kenties voisi sanoa, että haaveilemme yhdessä, mutta tiedämme samalla, että tulevaisuus voi tuoda mitä tahansa tullessaan. Itse tykkään suunnitella ja haaveilla kaikesta maan ja taivaan välillä - saa sitten nähdä, mitkä unelmat toteutuvat. Taidamme olla mieheni kanssa realisteja suurilla unelmilla ja uskolla siihen, että yhdessä meillä on mahdollisuus unelmiamme jossain määrin toteuttaa, mikäli asiat menevät nappiin. ...Olipa sekava lause.

Ensi kevät näyttää varmasti paljon suuntaa suhteellemme. Olemme tuolloin pari kuukautta erossa toisistamme ja sitten toisaalta tuon parin kuukauden jälkeen asumme pari kuukautta yhdessä ulkomailla. Etukäteen vähän hirvittää, miten valtava ikävä sitä vielä iskeekään, mutta toisaalta on vain todella innoissaan siitä, että pääsee kokeilemaan tuollaistakin yhdessä ja asumaan jonkun aikaa vieraalla maalla kaukana. Kenties ensi kesän alussa on myös yhteisen kodin aika, mutta siitä ei pidä vielä ottaa valtaisia paineita. Aika näyttäkööt.

Vakavin todistusaineisto suhteemme vankasta tilasta on varmaan kuitenkin se, että mies on ihan oikeasti oppinut tykkäämään kissastani. Ja kissa miehestä. Saipa taas hymyillä suupielet korvissa, kun tänään tuli kotiin!