McTorson voimasuhdearvio kaudelle 2023–2024

  • 851 415
  • 4 009

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Mielenkiinnolla odotan miten Pennanen muokkaa Ilveksen pelaamista, kun on saanut rakentaa joukkuettaan mieleisekseen. Osaako Pennanen uusiutua ? Vähän jäi taktiselta puolelta vajaaksi viime keväänä omaan silmään.

Kyllä, itsekin odotan ja vähän jännitänkin mihin suuntaan Pennanen lähtee Ilveksen peliä viemään. Perinteisesti Pendo on kai tunnettu pelikirjavalmentajana ja ns. "meidän pelin" -koulukuntaan kuuluvana kaverina. Viime kaudella olikin pienehkö yllätys, ettei Pennanen lähtenytkään Ilveksen peliä viemään tuohon mepen suuntaan ainakaan kovin voimakkaasti. Päinvastoin jotkut näkivät Pennasen jopa "palauttaneen" Ilvekseen pystysuunnan kiekon Myrrän aloitettua muutosta.

No, niin tai näin. Itse toivon, ettei Pennanen lähde hieromaan kontrollikiekkoa ainakaan liikaa vaan Ilves jatkaisi hieman raikkaammalla linjalla. Suurin pelko lienee se, että Tappara pelaa ensi kaudella Grönborgin johdolla raikasta kiekkoa ja Ilves uuvuttavaa mepeä.

Viikon päästä saatetaan nähdä jo ensimmäiset merkit tulevasta.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Koivisto tosiaan pelannut viimeisenä 3 kautena 140 SHL:ä ottelua. Tehnyt niissä 44 pistettä.
0,31 pistettä/peli.
Viimeisissä 17 SHL:ssä pudotuspelissä teki 0+2, eli siellä se kiekollisuus ei näkyny.
Viimekaudella 14 maajoukkuepelissä 0+2.

Stenqvist pelannut viimeiseen 3 kauteen 154 ottelua. SHL:ssä, KHL:ssä ja Liigassa.
Niissä 90 tehopistettä.
0,58 pistettä/peli.

Täydessä 60 pelin kuvitteellisessa Liigakaudessa Koivisto tekisi 19 pistettä ja Stenqvist 35 pistettä.
Koivistolla vajaita kausia vähän, että voi olla nyttenki vajaa kausi edessä. Joka laskee tota 19 pistettä.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ymmärrän perustellun näkökantasi Kärppien puolustuksesta, vaikka olemme yli numeron päässä toisistamme. Sen sijaan Tapparan puolustuksesta olemme lähes samaa mieltä. Kirjoitit aiemmin, että Kärppien puolustus on tällä hetkellä pikkaisen parempi kuin Tapparan. Näin ollen Tapparan puolustukselle antamani arvosanan 8 täytyy olla hyvin lähellä myös sinun näkemystä. Miltä tuntuu uida kerrankin vastavirtaan? Aika raikasta!
Kirjoitinko? Mielestäni vastasin käyttäjälle @Via Dolorosa , että arviosi ongelma ei ole se, että rankkaat Kärppien puolustuksen Tapparan ohi.

Mutta olen kyllä sitä mieltä, että Kärpillä on tällä hetkellä inasen parempi puolustuskalusto, kuin Tapparalla. Tapparalla toki offensiivisempi, mutta puolustusalue menee vielä tällä hetkellä Kärpille.

Annetaan Tapparalle vaikka sitten 8+.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eli jätät pudotuspelit huomioimatta, koska ne meni Koivistolla penkinalle.
Epämieluisat tilastot jätät huomioimatta.
Aikamoista analysointia.
Ei, ei ja ei. Jos olet lukenut tätä ketjua ja arvioitani, huomaat, että kaikkien pelaajien kohdalla on nostettu esille runkosarjan tilastot. Kyllä tämä nyt menee nimeomaan niinpäin, että sinä tuot esille sellaisia tilastoja, jotka saavat Stenqvistin näyttämään paremmalta ja tuon sinun tilaston mitta on Stenqvistin osalta 7 pudotuspeliä. Minusta on reilua mennä kaikkien pelaajien osalta samalla kaavalla.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Pudotuspelit on kuitenkin viimekauden viimeisin näyttö kunkin pelaajan osalta peliillisestä otteesta. Ja tottakai ne jää huomioista pois, koska ne heikentää Kärppäpelaajan arviota.
Ja joo, näen ylipäätään arvioissa tärkeänä pudotuspelit, koska ne mittaavat pelaajaa tärkeimmissä paikoissa.

Koivisto teki tosiaan 67 SHL:ä ottelussa 18 tehopistettä. Silloin se olisi 0,27 pistettä/peli.
Stenqvist teki 59 ottelussa 28 tehopistettä. Silloin se olisi 0,47 pistettä/peli.

Ylipäätään pitää katsoa monen kauden tilastoja, jota sinäkin pyrit katsomaan. Niin sen perusteella Stenqvist tekee sen 30-40 pistettä kaudessa. Koivisto sen 15-20 pistettä. Koivistolla kun vielä vajaita kausia alla. Joten ei voi olettaa, että nyttenkää pelaa täyttä kautta.

Ylipäätään luuleen että Stenqvist pitää 25v paremmin tasonsa tai jopa kasvattaa sitä, kuin 33v Koivisto. Jonka ikä alkaa väkisin jo näkyä.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Jos laskee 3 runkosarjaa putkeen, ettei ihan 1.kauden perusteella arvioida. Jota täälläkin korostettu.
Tai niin ne maalitolpat vaihtelee?

Stenqvist pelannut 3 kautena: 140 runkosarjapeliä. Teki 78 tehopistettä. 0,56 pistettä/peli.
Koivisto pelannut 109 runkosarjapeliä. Teki 36 tehopistettä. 0,33 pistettä/peli.

Stenqvist tekisi täytenä 60 pelin Liiga runkosarjassa 34 pistettä.
Koivisto 20 pistettä.

Sitten kun huomioi että Koivistolla tosi vajaita kausia runkosarjassa, niin voi olettaa että Koivisto pelaa vain 35-50 peliä, joka väkisin pisteitä laskee. Toki luonnollista että loukkaantumiset lisääntyy väjäämättä 33v iässä jo. Kuten liikekin kokoajan heikentyy.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Mutta runkosarjan pelejä tässä sai vaan sinun mukaasi huomioida? Pudotuspelit pois, koska Koivisto huono niissä? Maajoukkuepelit mukaan, vaikka Koivisto ollut pisteellisesti huono niissä?
Hän on pelannut 3 viimeisenä kautena SHL:ssä keskimäärin 36 peliä/kausi, Koivisto siis.
Eli voisi olettaa että pelaa runkosarjassa sen 30-45 peliä, kun ikää väkisin tulee.

Mutta ei se muuta sitä, että näen Koiviston runkosarjassa 15-20 pisteen kaverina ja Stenqvistin 30-35 pisteen kaverina. Tilastotkin viimekausilta sitä tukevat.
 

raipe1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sharks
Tässä Koiviston suhteen käyvässä keskustelussa näkyy hienosti miten valitsemalla sopivat argumentit voidaan pelaaja nähdä hyvin eri tavalla. Vertailemalla Koivistoa Stenqvistiin saadaan kuva, jota Mctorso on viime viestit maalaillut. Pistekeskiarvossa ei tosiaan ole suurta eroa.

Vertailuahan voidaan sitten toisaalta käydä myös Lauridseniin ja Lindbohmiin. Näistä kukaan ei odota mitään kiekollisia dynamoja, joten miten Koivistokaan voi sitä olla? Lindbohm teki 14 pistettä, ja Lauridsen 12. Eli voidaanko ajatella, että nämä kolme ovat kiekollisesti aikalailla samalla tasolla.

Lindbohmin ja Koiviston rooli on myös maajoukkueessa ollut hyvin samankaltainen.

Samalla tavalla voidaan Jandusta käydä läpi erilaisin argumentein. Pelasi viime kaudella viisi peliä eht:lla, ja on Tsekin maajoukkuemies, sekä Kari Jalosen suosittelema.
Toisaalta ei ole aikuisiällä päässyt yli 20 tehopisteen. Oli Spartassa vasta kolmosparin puolustaja. Sarjasta ovat tulleet muun muassa Tomas Pavelka, ja Jan Scotka. Molemmat paremmilla tilastoilla ja useammalla maajoukkuepelillä. Kumpikaan ei liigassa ollut tekijämies, miksi 25-vuotias Jandus olisi?
 

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken imuri, Kärpät, Carolina Hurricanes
Kumpikaan ei liigassa ollut tekijämies, miksi 25-vuotias Jandus olisi?
Luistelu. Se on se ominaisuus, jonka vuoksi uskon Martinin (en sen IFK:n pakin) pärjäävän Liigassa oikein hyvin. Se jää nähtäväksi, tuleeko miehestä joku kiekollisesti ja luistelullaan dominoiva puolustaja, vai ihan hyvä roolinsa täyttävä puolustaja.

Eikös se muuten ole ihan hyvin, että toiseksi tehokkain pakki NHL-Kempnyn jälkeen, vaikka on pelannut kolmosparissa? Spartassa oli viime kaudella tosiaan ihan helvetin kova puolustuskalusto.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Koivisto tehnee 20 pistettä. Stenqvist +30 pistettä.
Paljon on kiinni Kärppien ylivoimapelistä, jos se saadaan edes jollan tasolla toimivaksi niin uskon Koiviston tekevän n. 30 pistettä. Stenqvistin puolestaan uskon tekevän jopa yli 40 pistettä ensi kaudella
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Yli 40 pistettä puolustajalle on kova raja, se vaatii timanttista Yv:tä. Epäilen että Stenqvist ei tule sitä ylittämään.
Kaudella 2020-21 Stenqvist pääsi lähelle ja teki 39 pistettä, joista ylivoimalla 17. Ässien ylivoima oli Liigan yhdeksänneksi tehokkainta.

Mutta juu, onhan tuo kova raja ja sen saavuttaminen vaatii äärimmäisen kovaa kautta. 30-35 pistettä pitäisi sitten olla "varmaa kauraa".
 

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllä mun mielikuvat Miika Koivistosta on sellaiset että liiga-tasolle ihan pätevä seppä ylivoimalle ja kiekolliseen rooliin muutenkin, josta kertoo 2 melkein 40 pinnan kautta joista toinen umpipaskassa Jukureissa. Se, että ei Ruotsin mestarijengissä ole pyörittämässä ykkösylivoimaa, ei tee hänestä huonoa pisteidentekijää kotimaan liigaan kun sitä roolia on nyt tarjolla. Toki näistä tykkikausista on jo muutama vuosi vierähtänyt, mutta kovemmissa sarjoissa ihan kelpo tulosta kuitenkin. Ei ne taidot ole sieltä mihinkään kadonneet, on vain pelannut pienemmässä roolissa. Ymmärrän kyllä osan porukasta skeptisyyden, aina löytyy joku tilasto kertomaan miksi joku on huonompi kuin joku muu.

Jos Kärpät pystyy tekemään Marjamäen johdolla ryhtiliikkeen, niin uskoisin myös Koiviston onnistuvan erinomaisesti roolissaan. Itse en kyllä usko Marjamäen saavan porukastaan yhtään enempää irti kuin viimekaudella, toki mielipiteeseeni saattaa vaikuttaa henkilökohtainen inhoni hänen nyt jo parilla kaudella nähtyä pelitapaansa kohtaan ja toivonkin että tuosta epäjääkiekosta irroitetaan letkut hyvinkin nopeasti ja haudataan lopullisesti. Nopeaa kiekkoa, tunnetta, vaarallisia tilanteita ja sirkushuveja, niitä meidän nykyliiga kaipaa jotta jengiä saadaan halleihin.
 

alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ottamatta sen enempää kantaa @McTorson voimasuhdearvioon, laitan jonkin verran faktaa Kärppien viime kaudesta.

Kärpät aloitti tuloksellisesti kauden hyvin napsimalla kauden alun 16 ottelusta 34 pistettä/2,125ppg, ollen näin mukana sarjan kärkikahinoissa. Tämän jälkeen joukkueen otteissa tapahtui totaalinen romahdus. Lokakuun lopun ja joulukuun alun 12 ottelusta Kärpät keräsi ainoastaan 11 pistettä, pelaten kutakuinkin sarjan häntäpään tasolla. Kärppien otteet paranivat hieman tuosta ja joukkue suoritti seuraavat 13 peliä 1,46ppg.llä, keräten näistä peleistä 19 pistettä. Tämän 25 ottelun saldo oli kuitenkin 30 pistettä eli ppg oli 1,2, mikä vastaa suoritukseltaan bottom-5 joukkueen tasoa.

Kärppien otteissa tapahtui vielä piristyminen hieman ennen sarjan loppurutistusta. Tammikuun lopun ja helmikuun alun seitsemästä pelistä Kärpät voitti 6, nousten vielä taistelemaan jopa playoffien kotiedusta ja top-6 sijoituksen ollessa vahvasti omissa käsissä. Tässä 7 pelin suonenvedossa kaatuivat mm Lukko ja Tappara. Tämän voittoputken jälkeen tuli kuitenkin mahalasku, jonka myötä Kärpät menetti suoran playoff-paikan, joukkueen suorittaessa viimeiset 12 ottelua (15 pistettä) liigan häntäpään tasolla.

Yhteenvetona totean, että kauden alun 16 pelin jälkeen Kärpät keräsi 44 ottelusta 62 pistettä ppg.n ollessa 1,409. Jos tuo olisi ollut koko kauden ppg, Kärpät olisi sijoittunut niukasti sijalle 10.

Näillä faktoilla ihmettelen, miten Marjamäki ei saanut tuota joukkuetta luotsattua kärkikahinoihin. Hyvä kauden alku ja hieman ennen kauden loppua voittoputki, jonka luulisi antavan itseluottamusta tekemiseen. On vaikea nähdä, että Marjamäki onnistuisi tällä hieman viime kaudesta heikommalla joukkueella menestymään, koska Kärppien pelistä löytyy niin paljon korjattavaa.

Erikoistilannepelaaminen oli yksi sarjan heikompia. 76% av tuolla materiaalilla oli aivan luokattoman heikkoa. Eikä reilun 15% yv.lla pelejä kovin usein voitoiksi käännetä. Kärppien onni viime kaudella oli av.n suhteen, että heille vihellettiin vähiten jäähyjä. 137 av-kerran aikana heille tehtiin 32 maalia. Vertailun vuoksi eniten jäähyjä ottanut joukkue Ässät (yllätys) päästi 205 alivoimakerran aikana vain 3 maalia enemmän. Ylivoimasta myös pieni tilastofakta. Kärpät oli viime kaudella ainut joukkue, joka ei tehnyt 2 miehen yv.lla yhtään maalia, jota se sai pelata 7 kertaa kauden aikana. Materiaalin huomioon ottaen, tuokin on jo melkoinen suoritus. Täältä sohvan nurkasta totean, ettei noin voi valmentaa.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Arvostan tässä arviossa erityisesti neutraalia objektiivisuutta. Näitä lisää.

Mielestäni tuo on tällä hetkellä ihan neutraalia objektiivisuutta. Kysymys on lähinnä siitä, onko HIFK:n materiaali riittävän ylivoimainen vai pystyykö HIFK ryssimään vielä tälläkin materiaalilla. Tasaisen taulukon perusteella salama iskisi vasta 2025 (1983,1998,2011…)
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Lancaster > Berglund
Pelli > Koivisto
Friman > Ohtamaa
Masin > Jandus
Parikka > Kivistö
Latvala > Olkkonen
Jurmo > Paaso
Aho > Pieninniemi
No tässähän tämä Ilves - Kärpät on tiivistettynä.

Kärpiltä Torso otti esiin plussana kätisyydet. Kätisyydet natsaa myös Ilveksellä, mutta eihän sitä huomioitu eikä mainittu.

Parikka - Lancaster
Friman - Pelli
Masin - Latvala
Jurmo

Vasemmalla leftit ja oikealla rightit. Kasipakkina leftin Aho.
 
Viimeksi muokattu:

Moukkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Calgary Flames
Torson arviot sinällään hyviä, mutta kuten moni jo sanonutkin, Kärppien arviot menee huumorin puolelle vuodesta toiseen.

Mutta! Ilvesarvio on painumassa hänellä johonkin top4-8 ja täytyy olla samaa mieltä ennalta. Liikaa kysymysmerkkejä hyökkäyksessä ja maalivahtiosastolla. Tästä täysin samaa mieltä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös