Hyvin mahdollista tuollainenkin.
Hmmh, tämä on ehkä väärä termi tässä asiassa. Ei kyse ole siitä, onko jokin mahdollista vai ei, vaan siitä, että sekä tuo ajan syntyminen kausaliteetista (eli vuorovaikutuksesta) ja universumin "faasimuunnos sangossa" ovat enemmän sellaisia, hmmh, mieltämisen malleja.
Oma käsitykseni on se, että tällä palstalla ainakin
@Amerikanihme :llä on paljon mua enemmän teoreettista taustaa ja voi selittää paremmin sen, kuinka matemaattiset mallit sopivat havaintoihin. Meitä maallikkoja - olen kyllä todella kiinnostunut avaruudesta, mutta mun työkalut nojaa lähinnä klassiseen mekaniikkaan - se ei silti ihan alussa auta juuri lainkaan, kun olemme niin tiukasti kiinni siinä, mitä näemme ympärillä.
Kaikki jos tavallaan tapahtuu samassa sangossa, niin onko siinä itseasiassa enemmänkin liikkumavaraa, kun osaa edes ajatella.
Siis tuo "faasimuunnos sangossa" liittyy siihen, kun ihmiset aina kysyvät, että:
- Missä se sitten on se alkuräjähdyksen alkupiste?
- Onko Maa sitten siinä räjähdyksen keskipisteessä, kun kaikki erkanee meistä?
- Jos ensin ei ollut mitään, niin mistä kaikki tuli?
- Minne se avaruus oikein laajenee?
Näitä juttuja aina selitetään "rusinoita pullassa" ja "pisteitä ilmapallolla" -analogioilla, jotka saavat ihmiset hämilleen - minne se pullataikina tai ilmapallo sitten kasvaa, mitä on maailmankaikkeuden ulkopuolella? Eli tuolla mielikuvalla sangollisella jäätyvää tai höyrystyvää vettä koetan kertoa, että kaikki kyllä oli olemassa jo ihan heti ensi metreillä, se vain muuttaa muotoaan, ja meille se prosessi näkyy kaikenlaisina ilmiöinä.
Kyseessä ei siis ole mikään teoria tai ajatus siitä mitä on tapahtunut, vain mielikuva siitä, miten asiaa voisi koettaa hahmottaa arkisessa mittakaavassa.
Veisikö kausaliteetin kääntyminen muuttujat pois, ja kaikki menisi taaksepäin kyllä, mutta samaa rataa jottei syy-seuraukset rikkoutuisi tai hankalat paradoksit toteutuisi...
Nämä ovat hyviä kysymyksiä, mutta oma vastaukseni - koska uskon vahvasti kausaliteettiin - on se, että yksinkertaisesti vain kausaliteetti ei käänny.
On olemassa palautuvia (reversable) ja ei-palautuvia (irreversable) prosesseja. Palautuvien prosessien luonteeseen kuuluu tietynlainen "heilurimaisuus". Ei-palautuvassa prosessissa tuo heilurimainen jatkumo särkyy eikä se prosessi enää palaa takaisinpäin. Se tunnetaan myös termillä entropia ja entropian kasvu; kun entropiaa kasvatetaan, sitä ei enää palauta taaksepäin mikään. Toinen fysiikassa käytetty termi on informaatio - joka siis pitää käsittää fysikaalisena informaationa - ja sen häviämättömyys tai häviäminen, vähän samaan tapaan kuin energia.
Kausaliteetin kääntyminen on vähän kuin entropian kääntyminen. Eli arkisesti, kotisi lattialle ei enää kulkisikaan kengistä hiekkaa ja savea siivottavaksi, vaan suunta olisikin ulospäin, kotisi siistiytyisi sitä mukaa mitä enemmän aikaa kuluu.
Se veden jäätyminen voisi hyvin kuvastaa sitä lopun alkua, kun tähdet ovat pikkuhiljaa sammuneet, energia häviää ja entropia lähenee 0:aa. Tarvitaan jossain vaiheessa uusi alkuräjähdys.
Joo. En ole tarkoituksella valinnut tuota suuntaa, ajatuksena on siis vain faasimuunnos, asian olomuodon muuttuminen toiseksi.
Hämmennän tätä "sankoa" vielä sen verran sun teorian pohjalta, että voihan se olla, että kausaliteetin käännös onkin vääjäämätöntä, kun avaruuden laajeneminen loppuu, ja se alkaa vetäytyä kasaan. Samalla tavalla käy ajan eri taajuuksille. Noh, nyt lähti laukalle tämä. Helposti lähtee :)
Helposti se lähtee :D
On esitetty sellaisia ajatuksia, että universumin pikkuhiljaa tapahtuva kasaantuminen mustiksi aukoiksi on itse asiassa juuri tuota uusien universumien syntymistä. Eli siis se mikä me nähdään alkuräjähdyksenä on itse asiassa jonkin toisen maailmankaikkeuden lukemattomia eepokkeja kestänyt kertyminen sen universumin mustaan aukkoon, ja kun me tiedetään ajan suhteellisuus, niin me emme itse asiassa koe mitään muuta kuin murto-osasekuntien mittaisen alkuräjähdyksen ja sen päälle lukemattomien eepokkien mittaisen "faasimuunnoksen".
Eli se juttu, joka toisessa universumissa näyttäytyy pysähtyneenä aikana (mustan aukon tapahtumahorisontti) ja aivan käsittämättömän pitkän aikaa vievänä maailmankaikkeuden laajentumisena ja sen kertymistä mustiksi aukoiksi, näyttäytyy meille aivan toisenlaisessa formaatissa alkuräjähdyksenä ja lukemattoman pitkän aikaa kestävänä maailmankaikkeuden lämpökuolemana.
Lisäys: Tästä on ainakin ollut sellainen maailmankaikkeuden "hologrammiteoria" eli että meidän kokemassa maailmankaikkeudessa ainakin jotkut ulottuvuudet ovat hologrammimaista harhaa, ja tosi pitkälle vedettynä siis se, että meidän maailmankaikkeus on itse asiassa jonkun toisen universumin mustan aukon pinta, se vain meistä tuntuu moniulotteiselta. Tai jotain siihen suuntaan.
Lisäys2: Siis eli että sen toisen maailmankaikkeuden äärettömän pitkän aikaa kulunut prosessi kertyä mustan aukon tapahtumahorisonttiin näyttäytyy meille sekunnin murto-osia kestäväksi alkuräjähdykseksi - tai ei itse asiassa sitäkään, vaan että me eletään sitä samaa prosessia, mutta meidän omassa aikataulussa (kerroin jo tuossa sitä, että kausaliteetti ei estä aikakuplien olemassaoloa).
No, tämäkin nyt lähti laukalle :D
Pidän esimerkiksi meidän tutuimmista tiedemiehistä ja teoreetikoista Kari Enqvististä ja Esko Valtaojasta tosi paljon siinä, kun ei heitä vaikuta kiinnostavan ovatko oikeessa jossain, heitä kiinnosta asioiden pohtiminen, selvittäminen, esittäminen ja heti perään niiden haastaminen. Ovat heti valmiita myös vaihtamaan kantaansa, jos tulisi parempia teorioita kun heidän. Me tehdään tässä samaa, mutta pienemmässä mittakaavassa.
Jeps, juuri näin ja samaa mieltä.
