Matkalla alkoholismiin?

[Kuuppa Jumissa]

Mietin nykyisin eläkkeellä ollessani päivittäin, että mitä jos. Aina voi pohtia miten olisi käynyt, jos ei olisi nuoresta asti ollut sairas, joskin pitkän aikaa ilman diagnooseja. Alkoholismikin voi alkaa heti, kun on ikää päättää itse koska juo. Ja silloin karkkipäivä voi olla joka päivä. Pian huomaa juoneensa 20 vuotta, joista suurin osa ongelmakäyttöä. Eikä ole saanut elämässään oikein mitään loppuun saakka, vaikka olisi erinäisiä asioita aloittanutkin.

Sinulla on kyllä aika hurjan kuuloinen tarina, enkä tietystikään väheksy sitä. Se ero meillä on selkeä, että sinä et ole tuntunut saaneen mitään apua siinä missä itse sain jotain. En paljoa, mutta jotain, koska oikein kukaan ei tiennyt mitä tehdä minunkaan kanssa. Sen takia tilanteenikin on nyt tämä, että jonkinlainen "perusteellinen" kuvio käytiin läpi mitä tässä elämässä vielä voisi tehdä ja ilmeisen moni lääkäri oli lopulta sitä mieltä, ettei mitään.

Mutta tosiaan. Olemme raittiita. Se lienee tällä hetkellä kaikista tärkeintä :)

Olen kyllä huomannut, että minulle on pidemmän päälle kovin epäterveellistä lähteä jossittelemaan ja spekuloimaan menneellä. On paljon parempi, kun keskittyy nykyhetkeen ja yrittää unohtaa menneet. Itsekin olen nimittäin monia asioita aloittanut, mutta harvempia loppuun saattanut. Nousipahan taas vanhat tunteet naftaliinista kun luin kohtalotovereiden tarinoita ketjusta. Jos päivittäin velloo siinä menetettyjen mahdollisuuksien marinadissa, mikä helposti päässä hölskyää nyt kun siellä ei enää kihisekään kalja, tulee vain paha mieli. Itseään kohden vaativa, armoton ja perfektionistinen luonteeni kun mielellään ruoskii kaikesta menneestä, tehdyistä ja tekemättömistä teoista. Mutta, mikäs sen parempi paikka päästää höyryjä kuin tämä nykyisten ja entisten höyrypäiden ketju!

Eli terveellisintä on suoda itselleen armoa ja katsoa huomiseen päivään niiden kadotettujen 25 vuoden sijaan. Tänään olen selvin päin, ja se on hyvä päivä se. Edellisestä kompastuksesta on osapuilleen 8 kk, ei huono matka sekään. Kokemus kertoo, ettei huomisesta ikinä tiedä, niin hymyillään tänään tästä ajasta kiitollisena. Ensi viikolla edessä työtoimintaa, lääkäriä ja toivottavasti pian uuden hoitojakson aloitus. Ehkä tulevaisuudessa on vielä työkuntoutus/-kokeilu ja jonkin stressi- ja voimavaratasolleni sopivan työn löytyminen. Toivossa on hyvä elää.

 

[Dino]

Tuo on kyllä terve ajattelutapa, että ei jää vellomaan siinä mennessä ja märehtimään, että "Voi perkele kun tuli ryssittyä ja hukattua iso siivu elämästä", vaan ajattelee mieluummin että nyt on asiat paremmalla tolalla ja elämää vielä edessäkin päin. Pyrkii vaan nauttimaan nykyhetkestä ja tulevasta miettimättä liikaa menneitä. Tai päinvastoin, sitä mennyttä voi käyttää myös polttoaineena, että ajattelee minkälaisesta suosta on pystynyt nousemaan joten on ihan hyvä syykin nauttia jokaisesta selvästä päivästä ja pienestäkin asiasta mitä arjessa vastaan tulee. Ja ne arjen pienet vastoinkäymisetkään ei enää tunnu niin isoilta ja merkityksellisiltä kun sitä mennyttä osaa katsoa oikein silmin.

 

[adolf]

Tuo on kyllä terve ajattelutapa, että ei jää vellomaan siinä mennessä ja märehtimään, että "Voi perkele kun tuli ryssittyä ja hukattua iso siivu elämästä", vaan ajattelee mieluummin että nyt on asiat paremmalla tolalla ja elämää vielä edessäkin päin.

Näinhän se on. Ikää kun alkaa tulemaan vähän enempi, niin sitä rupeaa pikkuhiljaa tajuamaan elämän lyhyyden ja rajallisuuden. Ja sen kertaluontoisuuden. Minkä verran kannattaa näin ollen roikkua kaikenlaisissa negatiivisissa asioissa? No ei kauheasti.

Jotkut sen ymmärtää jo joskus parikymppisinä, mutta parempi se on oppia näin keski-iän kynnyksellä, kuin että ei oppisi ollenkaan, ja haaskaisi näin ollen koko elämänsä.

 

[godspeed]

Olen kyllä huomannut, että minulle on pidemmän päälle kovin epäterveellistä lähteä jossittelemaan ja spekuloimaan menneellä. On paljon parempi, kun keskittyy nykyhetkeen ja yrittää unohtaa menneet. Itsekin olen nimittäin monia asioita aloittanut, mutta harvempia loppuun saattanut. Nousipahan taas vanhat tunteet naftaliinista kun luin kohtalotovereiden tarinoita ketjusta. Jos päivittäin velloo siinä menetettyjen mahdollisuuksien marinadissa, mikä helposti päässä hölskyää nyt kun siellä ei enää kihisekään kalja, tulee vain paha mieli. Itseään kohden vaativa, armoton ja perfektionistinen luonteeni kun mielellään ruoskii kaikesta menneestä, tehdyistä ja tekemättömistä teoista. Mutta, mikäs sen parempi paikka päästää höyryjä kuin tämä nykyisten ja entisten höyrypäiden ketju!

Minä en rehellisesti sanoen tiedä tarkalleen, mitä jossittelen. Mutta omalla kohdalla tämä prosessi kohti raittiutta on vaatinut aika monen kiven kääntämisen. On pitänyt myös jossitella, jotta on ymmärtänyt missä mennään ja mitä pitää tehdä sen eteen, että päästään elämässä eteenpäin.

Toki tähän kääntelemiseen mahtuu negankin kaivelu menneistä, mutta paljon siinä on hyvien asioiden tonkimista, joiden käsittelemisestä tulee ristiriitaisesti myös helposti huono olo. Mutta sitten taas se huono olo pitää tulla jossain tilanteissa, että tiedostaa joitain juttuja elämästä ja sen vaikeuksista. Yleensä elämästä yleisellä tasolla. Menneisyydessä ei todellakaan kannata tarpeettomasti velloa, mutta niitä asioita voi koettaa muistella positiivisella tavalla, sillä kyllä sekin on mahdollista.

Useinhan ihmiset vaan sulkee asioita mielestään, jos mieli niin vaatii, eikä sekään väärin ole. On minullakin traumoja siten, etten tiedä mistä ne ovat tulleet ja mitä ne koskevat, ja sellaiset sitten melkeinpä jätän sikseen. Ei kaikkea tarvitse saattaa päivänvaloon, jos mieli sanoo toisin. Terapiasta en usko, että olisin koskaan hyötynyt, eikä sellaista kyllä vakavissaan koskaan tarjottukaan. Liian huonossa kunnossa mihinkään, täts it. Psykologikin oli ihan hupiukko, josta ei saanut mitään irti, vaikka kävin sen luona 3 vuotta.

Eli terveellisintä on suoda itselleen armoa ja katsoa huomiseen päivään niiden kadotettujen 25 vuoden sijaan. Tänään olen selvin päin, ja se on hyvä päivä se. Edellisestä kompastuksesta on osapuilleen 8 kk, ei huono matka sekään. Kokemus kertoo, ettei huomisesta ikinä tiedä, niin hymyillään tänään tästä ajasta kiitollisena. Ensi viikolla edessä työtoimintaa, lääkäriä ja toivottavasti pian uuden hoitojakson aloitus. Ehkä tulevaisuudessa on vielä työkuntoutus/-kokeilu ja jonkin stressi- ja voimavaratasolleni sopivan työn löytyminen. Toivossa on hyvä elää.

Kyllä tämä eläke oli se minun tieni, kun työkunto vaan on pysyvästi ja rajusti alentunut. Sanon sen julki siltäkin varalta, että joku ajattelee, ettei tuolla mitään ole ja se on laiskuri vaan. Mutta harvemmin näitä terveille ihmisille jaetaan. Olen tyytyväinen, että saan jotenkin olla rauhassa ja herätä aamulla sellaisella mielellä, että elämä on vielä elämisen arvoista. Kaikille samoista asioista kärsiville se ei sitä ole, vaikka olisi minkälaista hoitoa ja vaikka kykenisi vielä itse vaikuttamaan suuresti elämänlaatuunsa.

Erittäin hyvä, että sinullakin on valoisampi suhtautuminen tulevaisuuteen, siihenkin on varmasti pitänyt oppia pidemmän kaavan kautta :)

 

[godspeed]

Kaikki alkoholismiin liittyvä ajattelu on ollut tervehdyttävää, olen tullut siihen tulokseen. On se sitten ollut vaikeaa tai helppoa, pinnallista tai diippiä, niin tuntuu kuin olisi jo kiinni ihan eri asioissa, jos verrataan siihen juoppoiluun, kun ei ollut kiinni oikein missään. Välillä on hetkiä, kun katuu kirjoittaneensa tähänkin ketjuun mitään, mutta en tiedä täysin mistä se johtuu. Ahdistusta ja fobiaa se on varmaankin. Niille ei vaan voi aina mitään. Ne tulee, ja ne menee. Mutta kai se pitää vaan kirjoittaa siitä huolimatta. Se on se oma tapa ilmaista asioita.

Tämäkin viesti hieman ahdistaa, mutta ehkä sitä kirjoittaessa syntyy sellaista ajatustoimintaa, jossa ottaa itselleen tärkeistä asioista rehellisesti kiinni. Rehellisyyttä ei sinällään pidetä arvossaan, koska jos minäkin kertoisin joitain juttuja rehellisesti, niin varmasti osa näkisi minut vieläkin huonommassa valossa. Rehellisyydestä rangaistaan usein, minkä takia varmaan alkoholismikin on sellainen synkkä varjo monen päällä. Aina ei kannata kertoa kaikkea, koska kertomaasi saatetaan käyttää julmasti sinua vastaan. Tai sellainen uhka voi olla. Se on suhteellisen perseestä. Mutta se on totta, eikä mitään paranoiaa.

Moni ketjuun kirjoittanut persoona on vaikuttanut suuresti siihen miten tämä touhu on edennyt. Ei ole tarvinnut oikeastaan pelätä erikseen mitään reaktioita, sillä niin hyvin on otettu vastaan. En nyt mainitse ketään erikseen nimeltä, sillä pikemminkin kaikki pitäisi nimetä. Mutta jo se, että on lukenut viestejäni ja päässyt jyvälle tästä reissustani kohti alkoholitonta satamaa, on taas kerran kiitoksen paikka.

Tämähän voisi olla melkeinpä joku kännivuodatus osa 2460, mutta ihan selvinpäin tosiaan kirjoitan. Eli mihin helvettiin sitä alkoholia tarvitsee, kun tällainen onnistuu ilmankin? :D

 

[Vanden Plas]

Alkuvuodesta kirjoittelin tähän ketjuun että suuntaa olisi tarkoitus muuttaa. No paskan vitut se mihinkään muuttui.

Eilen varasin ajan työterveyteen ilmoittaakseni olevani alkoholisti. Tänä aamuna, en vaan kyennyt toteuttamaan tuota jaloa asiaa, että olisin ihan oikeasti mennyt sinne. En ole koskaan kärsinyt krapuloista, mutta nyt on pari aamua mennyt aika huonoissa olotiloissa, luulen että kroppa reagoi enemmän henkisesti kuin fysiologisesti. Mä en vaan jumalauta pystynyt olemaan iltapäivään asti juomatta. Olisin halunnut sen ajan aamulle tai aamupäivälle, jottei tätä olisi tapahtunut.

Enhän mä tästä tietenkään ketään muuta syytä kuin itseäni. Ehkä tää alleviivaa sitä, että kun spurgu myöntää olevansa spurgu ja haluaa apua, hoitoa, niin siinä ei pidä odotella aamun valkenemista tai parempaa huomista. Sen pitää tapahtua heti.

Katsotaan jos vaikka ensi viikolla pääsisin ihan paikan päälle. Eikä näitä lässytyksiä ainoastaan.

 

[adolf]

Voisin tähän nyt itse jakaa jotain hyvin henkilökohtaista. Tämä on terapeuttista.

Tilanne on siis se, että olen jo hyvän tovin ollut hyvin ihastunut yhteen työkaveriini. Pahimmillaan unet menee öisin tasoa. Tämä on ollut minulle semmoinen oppikoulu läheisriippuvuudesta. Meillä on aika hyvin kemiat natsanneet yhteen ja on tultu hyvin juttuun. Ja enpä siinä oikein ole itselleni mitään voinut, ja pahemman kerran häneen ihastuin jo joskus pari vuotta sitten, ja sitä on oikeastaan siitä eteenpäin jatkunut.

Tässä on nyt kuitenkin käynyt selväksi se, että mitään kaveruutta ihmeellisempää siitä ei tule. Ja koen sen nyt lopulta itsekin vain helpotukseksi. Voi mennä elämässä eteenpäin, kun tietää sen, että ei tarvitse pyöritellä mitään "entäs jos" keloja päässään.

Mutta se miten tämä nyt liittyy tähän ketjun aiheeseen on sitä, että miten tämä kokemus paljasti tämän läheisriippuvuuden minulle itselleni. Riippuvuuden, joka minulla on varmasti ollut jo lapsesta saakka, mutta jota en vain ole ymmärtänyt. Kyllä sitä on pahimmillaan aivan käsittämättömälle mutkalle itsensä vääntänyt toista ihmistä miellyttääkseen, ja huomiota saadakseen. Ihan sairaalloisia mustasukkaisuuden tunteita, ja itsensä kadottamista. Kai sitä jossain syvällä sisimmässään on vain pelännyt, että toinen hylkää, eikä uskalla näin ollen luottaa häneen.

Se, että mikä tässä on ollut hyvää, on ollut se että tämä on pakottanut minut katsomaan itseäni aika raadollisen rehellisesti. Ja on siis ollut sellaisia päiviä, että on ollut aivan valtavan tuskallista olla omissa nahoissaan. Herkkänä kaverina paljon olen itkenyt jotain lapsuuteni itkemättä jääneitä itkuja. Pahimmillaan olin yhdessä vaiheessa töistä sairaslomalla unettomuuden takia. Olen ketjussa joskus puhunutkin siitä, että miten korvasin alkoholia vain muilla riippuvuuksilla, niin tämä kokemus pisti aidosti stopin tuolle pakomatkalle. Olen vihdoinkin suostunut kohtaamaan esimerkiksi noita tunteita, mitä jostain lapsuudestani asti olen kantanut mukanani. Ja ymmärtänyt paremmin tätä riippuvaisuuden luonnetta, sekä oppinut näkemään paljon selkeämmin sen, että miten se addiktio alkoholiin esimerkiksi minussa silloin aikanaan toimi.

Tämä kokemus on saanut minut tulemaan jotenkin itseni äärelle paremmin. Olen nyt ymmärtänyt sen, että miten minulta on oikeastaan koko elämäni ajan puuttunut kokemus ja luotto siitä, että jokin toinen ihminen voi vaan pitää minusta. Semmoiset tunteet omasta riittämättömyydestään ja se muiden miellyttäminen, joilla tuota on peittänyt ja paennut ovat olleet niin automaattisiksi tulleita toimintatapoja, että ei tuota ole itsessään edes ymmärtänyt. Miten sitä on aina vaan hylännyt itseään.

Silloin kun lopetin juomisen, niin miten sitä tulikaan poltettua siltoja takanaan liian radikaalisti. Koin silloin, että ei minulla ole yhtään ystäviä, joille voisi puhua. Ja miten tuo oikeasti onkaan ollut vain omaa pelkoani ja kyvyttömyyttäni luottaa ihmisiin. Olisi minulla oikeasti ollut sellaisia ihmisiä ympärilläni, jos vain itse olisin uskaltanut ottaa sen askeleen, että olisin puhunut ja paljastanut totuuden. Tein huonoja valintoja, ja elin niillä riippuvaisen ihmisen mielen asetuksilla edelleen.

Miten sitä nyt rupeaa sitten kuitenkin ymmärtämään, että mitä se ystävyys on, ja miten minullakin on niitä ollut vaikka kuinka paljon matkani varrella. Mutta olen itse ollut kovin kehno ystävä muille. Miten sitä olisikaan kenellekään osannut sellainen olla, kun ei ole osannut olla sitä ensin itselleen.

Enpäs tiedä, oliko näissä jutuissa mitään järkeä, mutta jonnekin teki nyt kuitenkin mieli nämä purkaa pihalle. Edelleenkin tätä toipumisprosessia läpi käydään.

Minä olen tullut semmoiseen tulokseen, että alkoholismista toipumisessa ja sen ratkaisussa on niin alkoholistille, kuin hänen läheisilleenkin lopulta kyse hyvin yksinkertaisesta asiasta. Ja se on vain sitä, että suostuu kohtaamaan tosiasiat, itsensä ja omat kenties hyvinkin kauan piilossa olleet tunteensa ja huonovointisuutensa raakana. Rehellisyyttä ja avoimuutta. Ottaa elämän sellaisenaan vastaan. Tuossa se on. Hyvin yksinkertaista, mutta voi että, miten tuo voikaan olla haastavaa toteuttaa.

 

[Vanden Plas]

Ei liity ketjun aiheeseen, mutta edelliseen postaukseen.

Mulla on sama ongelma, tuohon työkaveriin ihastumisen suhteen. Kyseessä olisi ihan täydellinen match, mutta isoin ongelma tässä lienee se, että olen hänen esimiehensä. Ja kun tässä ryssii isolla lapasella duunikuvioita muutenkin keiton takia, niin toihan se olis sitte ihan viiminen naula arkkuun.

 

[godspeed]

Yksin kotona tuleva viikko. Otan sen mahdollisuutena tutustua taas itseeni uudelleen ja nauttia rauhasta ja kaikenlaisesta viihteestä - raittiina.

Onnistuin yllättäen melko helposti välttymään kuristuksen tunteelta, kun en edes ajatellut alkoholihyllyjä niiden ohi kävellessäni. En nyt tiedä tarvitsiko siihen psyykata erityisemmin, mutta jostain syystä tuollainen pelokkuus tätä hetkeä varten kummitteli mielessä pidempään. Tuo kaikki saattaakin vaan olla vanha muisto jostain sielun syövereistä, sillä normaalisti olisin aamusta iltaan kekkulissa tällaisessa tilanteessa. Nyt on kaikenlaista muuta juotavaa ja ne riittävät ihan mainiosti!

On tietysti aika tympeän oloista todeta jotain yksinkertaiselta kuulostavaa näissä juomattomuushommissa, mutta itselleni näemmä vieläkin pätee se kielto, että ÄLÄ OSTA! Sen kun sisäistää, että keskittyy vain ostamatta jättämiseen, niin voi psyykkaus mennä perille asti, jolloin ei tule kiusausta siihen juomiseenkaan. Jos monesti neuvotaan sanomaan itselleen, että ei juo tänään, niin itselleni on toiminut tämä älä osta -muunnelma paremmin. Siinä jotenkin tulee se kielto konkreettisemmin eli kun sitten kiellosta huolimatta ostat, niin tavallaan petät itsesi. Siinä tulee olo, että nyt ne juomat sitten on juotava, kun meni ostamaan ja se rassaa mieltä. Näin minä ainakin sen kokisin. Ehkä joku muukin.

Tsemppiä @Vanden Plas ! Kerrothan meille kuulumisiasi sitä mukaa kun tilanteet etenevät :)

Tämä on hieno päivä. Jos ei jo ole, niin teeppä siitä sellainen!

 

[godspeed]

232 päivää.

Oli pakko hakea luvut tueksi, kun meinaa olla vaikeaa aikaa tämä ilta. En ole huoltoasemalle menossa, kun tiedän, että tämä on vain sellainen typerä yksinäisyyden tunne, johon olen aiemmin paljon juonut. Mutta ei tässä ole syytä vaipua masennukseen, sillä kyllä se tästä ajan ja päivän parin kuluessa väistyy, kun tottuu taas tähän väliaikaiseenkin muutokseen. Yksinäisyydestä sinällään voisi kirjoittaa paljonkin, siitähän ei taida olla edes ketjua. Toisaalta samat asiat sinne varmaan rustaisi kuin itsemurha, kuolema- ja depressioketjuihinkin, joten enpä taida sellaista perustaa :)

 

[pallero]

232 päivää.

Oli pakko hakea luvut tueksi, kun meinaa olla vaikeaa aikaa tämä ilta. En ole huoltoasemalle menossa, kun tiedän, että tämä on vain sellainen typerä yksinäisyyden tunne, johon olen aiemmin paljon juonut. Mutta ei tässä ole syytä vaipua masennukseen, sillä kyllä se tästä ajan ja päivän parin kuluessa väistyy, kun tottuu taas tähän väliaikaiseenkin muutokseen. Yksinäisyydestä sinällään voisi kirjoittaa paljonkin, siitähän ei taida olla edes ketjua. Toisaalta samat asiat sinne varmaan rustaisi kuin itsemurha, kuolema- ja depressioketjuihinkin, joten enpä taida sellaista perustaa :)

Kuule, syitä keksii niin paljon kuin vaan haluaa, jos mieli tekee juoda. Itse olen ryypännyt suhteettoman paljon suhteissa ja ilman suhteita, mutta en usko että olisin ollut ryyppäämättä vaikka tilanne olisi ollut mikä. Sen verran olen opinut, että sen kun juo, kun ei häiritse muiden ihmisten elämää. Ylilyöntejä ja muuta paskaa tulee varmaan, mutta pitää olla valmis myöntämään virheensä ja jopa pyytämään anteeksi. Ei missään sanota ettet voisi juoda, jos se ei haittaa muiden elämää ja itse on ok. Tämä ei varmaan kaikille sovi, mutta ei nyt siitä pitäisi tuomitakkaan. Varmaan 10 vuotta olen ryypännyt aika paljon, en siis koko päiväisesti vaan iltaisin ja välillä tulikin pariin kertaan jo ettei maistunut ollenkaan vähään aikaan, mutta sitten taas paluu ja en siitä ottanut paineita vaan sopeuduin.

 

[godspeed]

Onpas sekin nyt nähty tässä ketjussa, että juuri toipumisen aloittanutta alkoholistia kannustetaan juomaan edelleen :)

Mutta ei minulla ole asiaan muuta sanottavaa kuin että nykyisin keksin paljon enemmän syitä olla juomatta kuin juoda. Parempi tilanne se on ehdottomasti niin päin ainakin minulle. Mutta jos jollekulle muulle maistuu, niin se on hänen asiansa.

 

[adolf]

Onpas sekin nyt nähty tässä ketjussa, että juuri toipumisen aloittanutta alkoholistia kannustetaan juomaan edelleen :)

Antaa muiden kusettaa itseään, mutta ei me kuitenkaan tehdä sillä tavalla. Parempi näin!

 

[Creed Bratton]

Onpas sekin nyt nähty tässä ketjussa, että juuri toipumisen aloittanutta alkoholistia kannustetaan juomaan edelleen :)

Mutta ei minulla ole asiaan muuta sanottavaa kuin että nykyisin keksin paljon enemmän syitä olla juomatta kuin juoda. Parempi tilanne se on ehdottomasti niin päin ainakin minulle. Mutta jos jollekulle muulle maistuu, niin se on hänen asiansa.

Mietin samaa, että harvinaisen outo viesti. Selkeästi kyseinen henkilö ei ole vielä saavuttanut tarvittavaa pistettä toipumisen aloittamista varten, joten ehkä jätetään hänen jutut omaan arvoonsa.

Tsempit @godspeed, on ollut hienoa seurata sun taistelua.

 

[444]

Mietin samaa, että harvinaisen outo viesti. Selkeästi kyseinen henkilö ei ole vielä saavuttanut tarvittavaa pistettä toipumisen aloittamista varten, joten ehkä jätetään hänen jutut omaan arvoonsa.

Tsempit @godspeed, on ollut hienoa seurata sun taistelua.

Ehkä toisesta ketjusta lainattu viesti samalta käyttäjältä muutaman minuutin erotuksella selkeyttää tätä tajunnanvirtaa:
”Olen humalassa ja hyvä että pystyn edes kirjoittamaan, niin ei kannata kiinnittää huon´miota pieniin seikkoihin.”

En jaksa opetella puhelimella sellaista lainausta, että menisi suoraan oikeaan viestiin.

 

[Vanden Plas]

No, nyt tää loppuu tavalla tai toisella. Tiistaille on aika varattuna, ja ihana ja uskomaton naispuoleinen ystäväni on varmistamassa että myös menen.

Tänään olen ottanut, kertaalleen sammunut, huomenna en tiedä. Tiistaina pitää kuitenkin töihin mennä.

Plussana että sähköt on kuitenkin vielä.

 

[godspeed]

Vaikka mieleni paikoitellen harhailee ja syöttää erinäisiä asioita vielä näin pitkään ilman olleenakin, niin kyllä tässä on myös hyvin jyrkästi mieli muuttunut alkoholista kuukausien kuluessa. Kuten Marko Jantunenkin sanoi, niin ei alkoholi muista päihteistä eroa. Ihan samaa kamaa se on kuin muutkin. Ja päihde on totta tosiaan saatava, ja vaikka se ei olisikaan ongelma, niin kumman vaikea ihmisten on silti olla ilman sitä. Minullekin lääkäri kerran sanoi, että ei alkoholi ole hänelle ongelma, hän voi olla kaksikin kuukautta juomatta jos haluaa.

Toki alkoholi ei suurimmalla osalla aiheuta sitä riippuvuutta, jolloin kontrolli menee, juomaa miettii kaiket päivät ja asiat väistämättä paiskautuvat päin persettä, joten en ala paasaamaan, että kaikkien pitäisi alkaa tarkistella alkoholinkäyttöään. Ei, olen todennut monta kertaa, että poliisiksi minä en ryhdy. Alkoholi on oikein käytettynä varmasti hyvä renki.

Enkä kyllä sinällään ole ajatellut, että pitäisi kadehtiakaan niitä, jotka voivat käyttää. Olen hyvin sinut muiden käyttämisen kanssa, sillä tämä on minun henkilökohtainen asiani. Vähän kuin joku on uskossa omalla tavallaan, niin minä olen raitis omalla tavallani. Pyrin tietoisesti olemaan arvostelematta ketään, sillä se on aika raskasta kun ihminen sortuu arvostelemaan muita, jos kokee olevansa parempi kuin muut. Se on aika egoistista puuhaa, ja haluaisin ajatella, että minä en ole egoistipaskiainen. Minulle tulee hyvä olo ihan siitä, että ihmisillä on vaan asiat hyvin, juovat he sitten tai eivät.

Oli pakko kirjoittaa, koska olo alkoi olla jo huono, kun kaikki pakkaantuu sisälle. Sen kaman on päästävä pihalle. Normaalisti jos ei kirjoittaisi, niin sitä varmaan joisi, tai joisi ja kirjoittaisi. Aika monta vuotta tuli kirjoitettuakin siten, että ensin vedettiin känni, ja sitten tuherrettiin sivutolkulla juttuja. Kirjoittaa ei voinut kuin kännissä, mutta taisipa niin ajatella muuan Stephen Kingkin joskus. Se on aika voimakas harha, että vain aineissa voisi kirjoittaa.

 

[Vanden Plas]

Kyllä tää aika hankalaa tulee olemaan. Nyt on menossa kaksi viimeistä juomaa jääkaapista, ja mä en tiedä vielä varmaksi, jääkö ne myös sellaisiksi. Olo alkaa olla siedettävä, aamuiset tärinät ja spasmit ohi.

Kohta on päätösten aika tälle päivälle.

 

[godspeed]

Kyllä tää aika hankalaa tulee olemaan. Nyt on menossa kaksi viimeistä juomaa jääkaapista, ja mä en tiedä vielä varmaksi, jääkö ne myös sellaisiksi. Olo alkaa olla siedettävä, aamuiset tärinät ja spasmit ohi.

Kohta on päätösten aika tälle päivälle.

Joskus sitä päivää ei tiedä, jolloin alkaa tapahtua. Itselläkin oli vaan se yksi päivä sellainen olo, että nyt lähtee tämä touhu poikki. Sillä tiellä ollaan. En voi siis peräänkuuluttaa kuin rohkeutta ja kokeilunhalua. Tämä on toki aina helppo sanoa, koska kaikilla meillä reitti siihen pisteeseen on ollut niin erilainen, kun hommalle pistetään stoppia. On hyvä muistaa kuitenkin, että koko urakkaa ei todellakaan tarvitse käydä heti ensimmäisenä päivänä. Kovasti vaan tsemppiä nyt.

 

[adolf]

Elämä on kummallista joskus. Muistan vieläkin aika hyvin joitain sen iltapäivän tapahtumia, kun itse join viimeistä kertaa. Elettiin elokuuta 2010.

Se oli aivan tavallinen kesäpäivä, ja tein ihan tavallisia asioita ja heräsin siihen päivään aivan samalla tavalla, kuin kaikkiin muihinkin päiviin.

Läksin illalla dokaamaan, tein ja sanoin kännissä joitakin helvetin typeriä juttuja, ja join taas kerran itseni blackout kuntoon. Olihan minulla ollut pitkän aikaa jo tuota ennen ihan helvetin paha olla itseni kanssa, ja jonkinlaisen ongelman tiedostin itsekin. Jokin "kamelinselkä" minusta kuitenkin tuona iltana katkesi ja meni poikki sillä tavalla, että seuraavina päivinä mielessäni syntyi se päätös, että nyt mä muuten voitan tämän jutun. Tuli mitä tuli. Näin jälkeenpäin ajatellen tuo oli täysin väärä asenne lähteä ongelmaani ratkaisemaan, mutta minkäs sitä nuori mies itselleen pystyi, kun se oli vaan ylivoimaista puhua siitä, että mitä ihan oikeasti sisällään tuntee ja kokee.

Se mitä itse tuona viimeisenä iltana sanoin, ja mitä minulle sanottiin (tai mitä nyt siitä illasta muistin), niin jokin noissa sai aikaan päässäni sen päätöksen, että nyt tämä on kertakaikkiaan tässä. Nämä on merkillisiä juttuja, kun näitä pysähtyy miettimään.

Voi kunpa olisin sitten sen jälkeen osannut ottaa todella paljon rennommin ja olla itseäni kohtaan armollisempi. Puhua ja olla paljon avoimempi. Mutta ei sitä vaan silloin osannut, eikä niille nyt enää mitään mahda.

Eihän se ongelma minusta mihinkään sillä juomisen lopettamisella pois mennyt, ja tuon sisäistämiseen on kyllä mennyt tosi pitkän aikaa. Että mikäs tähän addiktio-ongelmaan nyt ihan oikeasti se ratkaisu ja toimiva lääke onkaan.

Tämä vaatii sen oman sisäisen motivaationsa. Muuten ei tule mitään. Mutta tänäpäivänä käsitän sen sisäisen motivaation merkityksen aivan toisenlaisella tavalla, kuin silloin 13,5 vuotta sitten.

 

[Vanden Plas]

Oh boy what a ride.

Ei ollut ilmeisesti hyvä idea katkaista tollain lähes kylmänä. Ilta meni oksentaessa ja vettä tankatessa, ja lopulta pumppu rupes vetelemään sellaisilla ylikierroksilla että jouduin soittamaan itelleni lanssin. Henki lähtee helvetti jos ehtii nukahtaa. No, ei siellä ollut kuin pientä takykardiaa ja lisälyöntejä. Vakuuttivat etten kuole, niin palasin takaisin sängyn pohjalle nauttimaan kylmän hien ja ahdistuksen ihanasta kombosta.

Vähän katkonaista unta kuudesta eteenpäin ja ysiltä ylös. Leposyke on jo alle sadan, kohta testaamaan pysyykö aamupala sisällä.

Iltapäivästä sitten työterveyteen.

 

[Ice raven]

Aloittelin koeluontoisesti alkottomuutta joulun jälkeen. Syynä oli puhdas kyllästyminen. Eli mikään tragedia ei tätä laukaissut. (kerrankin) Havahduin siihen että ei ole olemassa edes yhtä hyvää syytä juoda mutta sadoittain olla juomatta. Nyt siis takana aikuisiän ensimmäinen Tipaton Tammikuu, Huikaton Helmikuu ja Mukiton Maaliskuu. Fiiliksen mukaan edetään eli mitään sääntöjä, takarajoja tai portteja en ole asettanut.

Elämä on jatkunut samanlaisena kuin aiemminkin eli en ole linnoittaunut himaan. Keikoilla, matseissa ja bileissä tulee käytyä melko samaan malliin kuin aiemminkin. Sillä erotuksella että kotisoffalle tulee palauduttua puoliltaöin. Tulipa järkättyä ystäville illanistujaisetkin viime viikonloppuna. Melko jännä fiilis mutta siitäkin selvittiin. Harmi sinänsä ettei pystytty maistelemaan totutun kaavan mukaan viskejä ja rommeja mutta hauskaa oli silti. Koitan pistää itseni ns vaikeampiinkin tilanteisiin niin se helpottaa jatkoa. Eli ei jätetä mörköjä kohtaamatta, edes omassa olohuoneessa. Tämän kuun 22 tuntinen heviristeily saattaa silti olla vielä liian iso vuori kiivettäväksi. Sieltä kun ei pääse humaloideja karkuun silloin kun itse haluaa...

Krapuloista en ole päässyt eroon eli viime sunnuntainakin oli sen kaltainen vaikka illan juomasaldo 4 x 0,0% olut. Vuosikymmenten jälkeen tietyt selvät ihmiskontaktit väsyttävät aivan älyttömästi. Onpa tossa koettu myös irkkupunkkikeikalla nousuhumalan fiilis kun bändi aloitti ja kädessä oli holiton ipa. Ihmisen psyyke on vähintäänkin outo.

Puoliso, frendit ja ravintoloiden henkilökunta on ottanut muutoksen älyttömän mukavasti vastaan. Eräs ystävätär totesi että hienoa että käyn ja näyn silti baareissa enkä mökötä hiljaa jossain nurkassa. Poistun mestoilta heti kun tuntuu että ihmisten jutut alkavat taantumaan.

Matka on vasta alussa mutta kyllähän tämä kokeilu on jo maksanut itsensä takaisin niin suhteellisesti kuin lompakollisestikkin. Eteenpäin kohti uusia onnistumisia vaikka se toinen tauti eli masennus meinasi pilata tämänkin operaation viime kuussa...

Tsempit kaikille näiden asioiden kanssa painiville.

 

[Vanden Plas]

Onneksi meidän firman työterkkari on aivan älyttömän mukava. Siinähän meni sitten tunti avautuessa ja kertoessa kaikesta. Kolme päivää saikkua ja torstaina sitten työterveyslääkärin pakeille tekemään konkreettista suunnitelmaa. Työpsykologin palveluitakin tarjosivat.

Ehkä tämä tästä, vielä pitäis varmaan pomolle saada kerrottua todellinen sairaspoissaolon syy.

 

[Iisoppi]

Ehkä tämä tästä

Voimia sinulle.
Toivottavasti saat avun jota tarvitset mutta vaikuttaa että olet juuri nyt hyvällä tiellä. Käytä saikku toipumiseen ja voimien keräämiseen. Etkä anna enää alkoholilla valtaa. Muista että kyllä sinä pärjäät... jotenkin.
Nimim. toipuva alkoholisti

 

[pallero]

Onpas sekin nyt nähty tässä ketjussa, että juuri toipumisen aloittanutta alkoholistia kannustetaan juomaan edelleen :)

Mutta ei minulla ole asiaan muuta sanottavaa kuin että nykyisin keksin paljon enemmän syitä olla juomatta kuin juoda. Parempi tilanne se on ehdottomasti niin päin ainakin minulle. Mutta jos jollekulle muulle maistuu, niin se on hänen asiansa.

Allright, en ymmärtänyt, että tämä on alkoholisismista kärsivien keskustelu, luulin että yleisesti alkoholin käytöstä. En ole ketään kannustanut vetämään lisää, kerroin vaan omasta tilanteestani. Koitin kertoa, että olen perheellinen ihminen jolla ei pitäisi olla mitään syytä ryypätä, mutta itsellä tämä ei onnistu. Kyse ei ole vietistä alkoholiin, vaan kyllästyminen kaikkeen. Jos juon, niin kaikki paska mikä vituttaa, unohtuu täysin. Ja jos pitää tarkentaa mikäkä vitutttaa, niin en osaa määritellä, kaikki vaan ahdistaa, vaikka ei ahdista. Tunnetta voisi parhaiten kuvaila, että elämä tuntuu aika turhalta ja tuntuu ettei täällä ole enää itselle mitään, mitä tarvitsisi nähdä. Kun juo alkoholia, niin nämä ajatukset unohtuu ja voi vaan olla. En tarkoita mitään itsemurha viboja, ei ole kiinnostusta satuttaa itseä tai muita, mutta en oikein näe mitään syytä vedellä mitään lääkkeitä siihen ettei jaksa innostua. Olin 2kk jossain välissä juomatta ja ainoa mitä havaitsin oli, että muistin aivan turhia asioita jostain menneisyydestä. Mutta onnea kaikille vaan ja pahoittelut jos joku otti itseensä jutuistani (tätä on nykyään mahdoton välttää)

Edit.
Joka päivä käyn läpi vaikuttiko juomiseni keneenkään. Mielestäni en näe syytä miksen joisi edelleenkin, niin kauan kun se ei ketään häiritse.